Luken tutkimusprofessori
Ilkka Leinonen selvitti X:ssä, mistä hiilinielujen romahtamisessa on kyse. Iskin postaukset kielimalliin ja alla nyt sepostus aiheesta.
**Hiilinielujen romahtaminen ja ilmastopolitiikan haasteet**
Viime vuosina on esitetty, että hakkuiden kasvu olisi merkittävä syy Suomen hiilinielun romahtamiseen. Tämä näkemys ei kuitenkaan täysin vastaa tilastoja, sillä hakkuiden määrä on ollut laskussa vuodesta 2018 lähtien. Tästä huolimatta Suomen metsät ovat muuttuneet päästölähteeksi.
**Hiilinielun romahduksen taustalla olevat tekijät**
Hiilinielun väheneminen ei johdu ensisijaisesti hakkuista, vaan pitkäaikaisista kehityskuluista, kuten metsien ikääntymisestä, ilmaston lämpenemisestä ja lisääntyvistä metsätuhoista. Näihin tekijöihin hakkuumäärillä voidaan vaikuttaa vain rajallisesti. Hakkuiden vähentäminen voisi hetkellisesti kasvattaa hiilinielua, mutta pitkäaikaisesti se ei olisi kestävä ratkaisu. Hiilinielut pienenisivät joka tapauksessa ajan myötä.
Erityisesti maaperän hiilipäästöt ovat nousemassa merkittäväksi ongelmaksi. Suomessa on laaja ojitettujen turvemaiden alue, mikä tekee maaperästä suuren hiilivaraston ja samalla potentiaalisen ilmastonmuutoksen aikapommin. Kun ilmasto lämpenee, maaperän orgaaninen aines hajoaa yhä nopeammin, mikä vapauttaa entistä enemmän hiilidioksidia ilmakehään. Tämä kehitys on havaittu mallilaskelmissa, ja sen nopeus on yllättänyt asiantuntijat.
**Metsien ja maaperän hiilinielujen katoaminen**
Nykyinen hiilinielu syntyi vasta 1970-luvulla, kun aiempien vuosikymmenten laajat hakkuut ja metsien uudistaminen loivat tilapäisen hiilivaraston. Tämä varasto on nyt alkanut purkautua. Ilmaston lämpenemisen jatkuessa Suomen päästöt maankäyttösektorilla kasvavat entisestään, eikä merkittävää hiilinielua enää ole olemassa.
Tämä kehitys toimii varoittavana esimerkkinä siitä, kuinka lyhytnäköistä on rakentaa ilmastopolitiikka hiilinielujen varaan. EU:n asettamat hiilinielutavoitteet ovat ylimitoitettuja, koska samanlainen tilanne vallitsee monessa muussakin maassa, kuten Saksassa, missä metsät ovat jo muuttuneet päästölähteeksi.
**Tarve ilmastopolitiikan uudistamiselle**
EU:n LULUCF-politiikka kaipaa uudistamista, sillä siinä on liikaa luotettu luontopohjaisiin ratkaisuihin. Hiilinielujen ylläpitäminen on ollut mahdollista vain tietyn ajan, mutta pysyvästi se ei onnistu. Nyt on harkittava, jatketaanko väkisin tätä maankäyttöön perustuvaa ilmastopolitiikkaa vai keskitytäänkö todellisiin ratkaisuihin, joilla voidaan tehokkaasti hillitä ilmastonmuutosta.
Keskeisin ratkaisu olisi luopua fossiilienergiasta. Vaikka tämä tavoite on itsestäänselvyys, esimerkiksi Saksassa on suljettu toimivia ydinvoimaloita ja lisätty kivihiilen käyttöä, mikä on askel taaksepäin ilmastotavoitteiden kannalta.
**Tekniset hiilinielut – kestävämpi ratkaisu?**
Fossiilienergian korvaamisen lisäksi tarvitaan teknisiä hiilinieluja, jotka kykenevät poistamaan ja varastoimaan ilmakehän hiilidioksidia pysyvästi. Jos Suomen teollisuuden biopohjainen hiilidioksidi saataisiin talteen, se riittäisi maamme hiilineutraaliuden saavuttamiseen. Tekninen hiilinielu voi muodostaa pysyvän hiilivaraston, toisin kuin metsät, joiden potentiaali hiilinieluina on jo suurelta osin menetetty. Jotta metsät jälleen tuottaisivat merkittäviä hiilinieluja, pitäisi laajasti istuttaa nuorta, nopeasti kasvavaa metsää.
EU on herännyt teknisten hiilinielujen tarpeeseen ja on tukemassa niiden kehittämistä miljardiluokan valtiontuilla. Esimerkiksi Ruotsiin ja Tanskaan on syntymässä teknisiä hiilinieluja lähivuosina. Suomessa sen sijaan asiaa on lähinnä käsitelty puheissa ilman konkreettisia toimia. Tekniset hiilinielut mainitaan kyllä hallitusohjelmassa, mutta ilman suuria valtiontukia laitoksia ei todennäköisesti synny. Yrityksillä on kuitenkin kiinnostusta erityisesti metsäteollisuuden piirissä.
**Metsien rooli hiilinieluina**
Vaikka Suomen metsät eivät ole vielä kovin vanhoja, ne alkavat olla liian vanhoja tehokkaaseen hiilensidontaan. Nuori ja nopeasti kasvava metsä sitoo hiiltä tehokkaimmin ja muodostaa suurimmat hiilinielut. Nykyiset metsät eivät enää kykene täyttämään niille asetettuja poliittisia odotuksia ilmaston hiilinieluna toimimisesta. Tämä tarkoittaa, että suomalaiset voivat joutua maksamaan laskennallisesti hiilinielutavoitteiden epäonnistumisesta.
Ilmastopolitiikan kannalta on tärkeää, että päätöksenteko perustuu realistiseen arvioon luonnon ja teknisten ratkaisujen mahdollisuuksista. Nykyinen tilanne osoittaa, että maankäyttöön perustuva ilmastopolitiikka ei yksin riitä, vaan tarvitaan laajempaa keinovalikoimaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
www.nature.com
