Ilmalämpöpumput eli ILPit

Taas oli unohtunut tyhjätä kondenssiastia ja vesi oli valunut sokkeliin parin päivän ajan. On kyllä huono, kun kosteudenhallinta on ihmismuistin varassa. Onko parempia ratkaisuja?

Kosteushälytin wifillä tai pelkällä äänellä, sen anturista vaikka rautalangat sammioon sopivalle korkeudelle.

Talvisin tulee lunta aika reilusti myös sinne sokkelin lähettyville.
 
Viemäröintiä kehiin. Sadevesikaivoon, tai mihin nyt sadevedet johdetaankaan ja saattolämmitys mukaan yhtälöön.
noh, pakko kommentoida. Ulkoyksikkö 5m päähän talosta (tässä tapauksessa 2 kpl). Siihen vielä sitten tarvittaessa nuo em viemärit tms.
En ymmärrä, miksi sokkelin viereen pitää laittaa. Muuta kuin että asentajaa ei kiinnosta ja asiakas ei välttämättä ymmärrä.
edit. toki tietenkään joka paikassa ei ole "valmista" paikkaa muualla kuin seinässä.
itse laitatin aikoinaan 1. pumpun seinän viereen ja kiroilin 10 vuotta jään kanssa. Olisi se varmaan jollain lämmitetyllä ratkaisulla saatu viemäröityä sadevesikaivoon.
Nyt nämä uudet pumput on sellaisessa paikassa, että jäästä ei ole haittaa.
 
Viimeksi muokattu:
noh, pakko kommentoida. Ulkoyksikkö 5m päähän talosta (tässä tapauksessa 2 kpl). Siihen vielä sitten tarvittaessa nuo em viemärit tms.
En ymmärrä, miksi sokkelin viereen pitää laittaa. Muuta kuin että asentajaa ei kiinnosta kuin bonus ja asiakas ei ymmärrä.
En kyllä noin pitkää kylmäaineputkivetoa haluaisi, ja onhan masiina myöskin hiukan räystään alla suojassa. Asennuspaikka sadevesikaivon lähelle, itsellä putkiveto pohja-altaalta on 95cm.

Yksinkertainen asia, mikä vaan pitää huomioida. Laite on näin huoleton, niin kuin pitääkin.
 
Mites kun lämmittää pelkällä ilpillä ja lattialämpö on ns. mukavuus asteella.
Kuinkahan tuo yläpohja voi?
Tuolla kuitenkin aika vahvasti villaa.
Talossa myös kattolämmitys elementit joita harvemmin tulee käytettyä.
Ei nyt mitään erityistä havaintoja kun tarkastus luukusta tullut kurkistettua.
Juolahti vain mieleen.
 
Hyvin se yläpohja voi, jos on tuulettuvaa mallia. Ihan sama millä lämmittää.
 
ILP mietinnässä 52m2 rivitaloasuntoon, jossa lämmitys on sähköpattereilla. Nykyisestä sähkönkulutuksesta ei oikein ole tarkempaa tietoa.

Yksi paikallinen asentaja myy noita: Panasonic, Toshiba ja Fujitsu.

Esim tuo Toshiban valikoima on hieman muuttunut viime vuodesta:

Screenshot_2025-11-11-22-01-10-024_com.opera.browser~2.jpg

Täällä kotona on Daikin Perfera 40N, mutta tuollainen varmaan on turhan tehokas ja toisaalta ehkä myös vähän liian kallis?

Täytyy varmaan kysellä tarjouksiakin ja mietiskellä sitten vaihtoehtoja lisää.
 
Saako jostain tonnilla Green lämmittävän pumpun asennettuna? Missä sellaisia myydään? Pikaisella googletuksella en löytänyt.
 
Riippuu paljon käytöstä mutta ootteko miten usein tai koskaan puhdistaneet/pesseet ILP:ejä?

Kolme vuotta tulee kohta MSZ-LN35:sella täyteen käytännössä jatkuvalla päälläololla lämmitystä ja viilennystä. Asennusfirma laittoi spostia, että täystakuu umpeutuu myös ja suosittelevet ILP tarkistusta tai perushuoltoa (sisältää saman tarkistuksen ja pesun). Jos löytyy vikoja tai korjattavaa niin menisi vielä takuun piikkiin. ILP on toiminut moitteettomasti mutta kyllä siellä säleikön välissä pölyä on, joka ei imuroimalla tai lehtipuhaltimella lähde. Varmaan jonkin verran kulutukseen vaikuttaisi jos sen puhdistaisi mutta ei ole lähellekään niin paljon pölyä kuin netin ja ILP-firmojen referenssikuvissa näkee. Ionisaattori alkoi tänä vuonna sirisemään ja sitä olen puhdistanut mutta välillä kun sirinä kovenee niin olen laittanut laittanut ilmanpuhdistuksen pois päältä. Samalla voisivat sitä tutkia.

Netistähän kyllä löytyy ohjeet kuinka sen puhdistuksen voi tehdä itse, mutta pitää melko lailla koko laite purkaa sekä ILP on reilussa kolmessa metrissä mikä vähän hankaloittaa sen kanssa touhuilua.
 
Olikohan noin kuusi- seitsemän vuotta Panasonic seinässä kun sen ensimmäistä kertaa pesin. Tuossa oli aika hankala saada rupelli irti mutta lievää väkivaltaa käyttäen sen sai irti ja sai pestyä kunnolla.
 
Ensimmäinen talvi tiedossa uudessa asunnossa. Tällä hetkellä käytössä 2004 valmistettu Panasonic. Muuten ihan siistissä kunnossa, mutta naksuu välillä rasittavasti, eikä käyntiäänikään ole hiljaisin. Mietin, että pumppu olisi varmaan järkevintä vaihtaa suosiolla uuteen ennen kunnon pakkasia. Lämmitettäviä (ja jäähdytettäviä) neliöitä on alakerrassa n. 60 ja yläkerrassa vielä 30 lisää.

Ilmalämpöpumppu on makuuhuoneen vieressä, joten hiljaisuus olisi tärkeää. Kyseessä on vanha laiskasti eristetty talo, joten tehoa olisi hyvä olla reippaasti. Talosta löytyy kuitenkin takkaa ja sähköpattereita, kovimpien pakkasten varalle. Sijainti Tampereen eteläpuolella.

Olen aika nirso elektroniikan suhteen, joten huomaan että ilpin valinta aiheuttaa stressiä.

Olisiko suositella laadukkaita merkkejä tai malleja? Budjettia yritetään varata sen verran, että saa varmasti hyvän laitteen.
 
Kotona Daikin Perfera 40N. Talo 1981 ja 120m2. Tuon hinta oli noin vuosi sitten 2440€.

Muita vaihtoehtoja voisi olla ilmeisesti.
Toshiba Arctic White.
Panasonic HZ?
Mitsu RW.

Toki olisi vielä muitakin vaihtoehtoja aika paljon, mutta nuo ulkomuistista.
 
Saako jostain tonnilla Green lämmittävän pumpun asennettuna? Missä sellaisia myydään? Pikaisella googletuksella en löytänyt.

Minulle maksoi Cooper & Hunter Arctic NG2 12 (Green valmistama pumppu) 900e asennettuna. Toki se tuli vanhan pumpun tilalle eli oli jo sähköt yms. valmiina.

Eipä tuollaiseen 52m2 tilaan tosiaan kannata mitään Mitsuja yms. laitella jos tarkoitus on nimenomaan minimoida lämmityskulut. Panasonicin nz25/qz25:sta on tainnut tonniin saada joskus, mutta asentajathan ne ottaa hyvän liksan monesti.
 
Täytyy tässä kohta kysellä hintoja Seinäjoen lähettyviltä.

Joku Gree valmistajan pumppu kyllä kuulostaa fiksuimmalta, kun lämmitettävää on vain 52m2.

Edelliseen taloon tuli Mitsu LN35 kaveriksi 1000€ Panasonic, mutta muistaakseni kokonaishinta maatelineen kanssa olisi ollut noin 1800€ tai aavistus sen alle. Eli itse kyllä hylkäisin myös tuon Panasonicin ihan hinnan takia.

Mielestäni tänne vuosi sitten laitettu Daikin Perfera 40N oli kohtuu hintainen 2440€. Mutta se tuli seinätelineelle. Jouset tuli kyllä vähän kuin kaupanpäälle, sekä sulanapitokaapeli. Mutta joku huomattavasti halvempi on toki fiksumpi 52 neliöön.

Edit:

"Panasonic NZ25 olisi asennettuna 1800€."

Eli kallishan se.
 
Minulle maksoi Cooper & Hunter Arctic NG2 12 (Green valmistama pumppu) 900e asennettuna. Toki se tuli vanhan pumpun tilalle eli oli jo sähköt yms. valmiina.

Eipä tuollaiseen 52m2 tilaan tosiaan kannata mitään Mitsuja yms. laitella jos tarkoitus on nimenomaan minimoida lämmityskulut. Panasonicin nz25/qz25:sta on tainnut tonniin saada joskus, mutta asentajathan ne ottaa hyvän liksan monesti.
Löysinkin jo jotain myyjien yhteystietoja googlen kautta. Myyvät kai ainakin Gree ilpejä.

Jos löytyisi esim noin 1200€ hintainenkin paketti, niin pitäisin sitä melko halpana.
 
Saatiin tarjous Mitsun LN35 pumpusta, pumppu 2100€ ja asennus 750€. Asennushinnat varmasti vaihtelevat paikkakunnasta riippuen, mutta ollaanko ton kanssa edes hehtaarilla? Kuulostaa aika kalliilta melkein 3k pumpusta asennukiseen, joka ilmeisesti on vielä jotain vanhaa mallistoa? Pumppuhan tulisi vain pääasiassa viilennyskäyttöön rintamamiestalon keski- ja yläkerran portaikkoon. Kaukolämpö ja vesikiertoiset patterit. Voisin kuitenkin lämmittävän ottaa ja siitä maksaa niin olisi ainakin jotain varalla, jos vaihdin vikaantuu tms. Päälle tulisi vielä sähkötyöt tuntihinnalla, kun ei ole valmista rasiaa.
 
Mulle maksoi panasonic 800€ ja ite asensin, luvan omaava kaveri tyhjiöi 50€. Lämmittävä ja viilentävä pumppu.

vinkkinä, laippatyökalut + tyhjiöpumppu on alissa jotain satasen luokkaa, omakotitalossa ei kukan kysele perään.
 
Mitä olen kysellyt ja siitä laskeskellut, niin asennus olisi kaikissa 700-800€ luokkaa. Ja sähköt otettaisiin ilmeisesti jostain lähimmästä paikasta ilmeisesti.

Mitsu mallistossa on ainakin tuo vanhin LN, sitten RW ja näyttäisi olevan uusimpana RZ.

Esim tuon LN35 tilalle voisi ottaa RW25 tai sitten jonkun ihan muun merkin? Aika samaa tehoa siis LN35 ja RW25.

Tuo teidän hinta on kyllä kallis?
 
Ainakin nuo kolme tarjousta on ehtinyt tulla siihen 52m2 rivitaloasuntoon, jossa sähköpatterit lämmittää nykyisin pelkästään.

Onkohan porukalla tietoa noiden laitteiden paremmuudesta?

Midea Solstice EZ 12 perusasennuksella 1350€
Bosch 5100i 25 (perusasennus?) 1450€
Nuo samalta myyjältä.

Gree Pular Nordic 35 asennettuna 1450€
(Tarjous sisältää sähköt lähimmästä pisteestä
max 3m putkivedon
maatelineen)

Tuossa Gree ilpissä ei taida Wifiä olla.
Midea olisi halvin tarjous.

Mideasta jotain tietoa:

Itse tekemällä kyllä säästäisi, jos olisi kiinnostusta, osaamista ja tarvittavat välineet. Lämmittävä 800€ Panasonic olisi myös halpa.

Edit:
Niin joo, rivitaloon ei oikein itse kykene myöskään asentamaan.
 
Eiköhän tuossa kyse ole sen verran pitkäikäisestä investoinnista, että oikeastaan nuo kaikki kannattaa jättää kauppaan. Panasonic, Mitsubishi tai Fujitsu, niin paljon kalliimpi se laadukas kone ei ole että kannattaisi säätää. Myös 2 suuntaan jaettavalle puhallukselle antaisin aika paljon arvoa kun tavoitteena on levittää lämpö tasaisesti joka paikkaan.
 
Mitä olen kysellyt ja siitä laskeskellut, niin asennus olisi kaikissa 700-800€ luokkaa. Ja sähköt otettaisiin ilmeisesti jostain lähimmästä paikasta ilmeisesti.

Mitsu mallistossa on ainakin tuo vanhin LN, sitten RW ja näyttäisi olevan uusimpana RZ.

Esim tuon LN35 tilalle voisi ottaa RW25 tai sitten jonkun ihan muun merkin? Aika samaa tehoa siis LN35 ja RW25.

Tuo teidän hinta on kyllä kallis?
Juu sähkö keskukselta oman sulakkeen taakse, näin ainakin olettaisin. Pistin tarjouskiekkaa meneen, kun kyllä minustakin toi 2100€ on joku listahinta mistä ei yhtään ole joustettu. Katsotaan mitä muilta. Voin tänne päivitellä.
 
Ensimmäinen talvi tiedossa uudessa asunnossa. Tällä hetkellä käytössä 2004 valmistettu Panasonic. Muuten ihan siistissä kunnossa, mutta naksuu välillä rasittavasti, eikä käyntiäänikään ole hiljaisin. Mietin, että pumppu olisi varmaan järkevintä vaihtaa suosiolla uuteen ennen kunnon pakkasia. Lämmitettäviä (ja jäähdytettäviä) neliöitä on alakerrassa n. 60 ja yläkerrassa vielä 30 lisää.

Ilmalämpöpumppu on makuuhuoneen vieressä, joten hiljaisuus olisi tärkeää. Kyseessä on vanha laiskasti eristetty talo, joten tehoa olisi hyvä olla reippaasti. Talosta löytyy kuitenkin takkaa ja sähköpattereita, kovimpien pakkasten varalle. Sijainti Tampereen eteläpuolella.

Olen aika nirso elektroniikan suhteen, joten huomaan että ilpin valinta aiheuttaa stressiä.

Olisiko suositella laadukkaita merkkejä tai malleja? Budjettia yritetään varata sen verran, että saa varmasti hyvän laitteen.

Naksuminen johtuu johtuu lämpölaajenemisesta, eikä sille hirveästi voi. En tiedä onko Panasoniceissa sisäyksikön kuori jotenkin erityisen ämpärimuovia, mutta ihan samalla tavalla minulla parin vuoden takaiset lippulaiva-Panasonicit naksuvat sopivalla kelillä.

Noin muuten pumpun merkin valinnalla ei ihan älyttömästi ole väliä, kyseessä on kuitenkin loppuviimein aika simppeli laite ja about kaikista löytyy suunnilleen samat sisuskalut. Erot lämmitystehossa, hyötysuhteessa ym. saman kokoluokan pumppujen kesken on aika minimiaalisia ja isoimmat eroavaisuudet löytyy lähinnä sisäyksikön ulkonäöstä ja softasta, jolla voi toki olla iso merkitys esim. siihen miten sulatuslogiikka tai puhallusautomatiikka on toteuttu. Myös äppien laadussa on aika isoja eroja valmistajien välillä, tosin niiden hyödyllisyys on vähän niin ja näin. Pari kertaa vuodessa saatan pidemmän reissun ajaksi laskea lähtiessä kämpän lämpötilaa ja sitten reissun päätteeksi ennen kotiinlähtöä nostan etänä lämmöt takaisin normaaliksi, mutta en tiedä säästääkö tällä loppupeleissä yhtään mitään kun sitten pitää kuitenkin kerralla lämmittää enemmän.

Äänitasollekaan ei oikein hirveästi mitään voi, koska se on aika suoraan siirretyn ilmamäärän funtkio. Jos haluaa ILPistä ns. "kaiken irti", silloin pumpun puhallus on mahdollisimman kovalla, jolloin ilmaa tarvitsee lämmittää vähemmän ja hyötysuhde on paras. Jos joku pumppu on hiljaisempi kuin toinen, se tarkoittaa lähinnä sitä, että se huonontaa hyötysuhdettaan lämmittämällä ilmaa enemmän ja puhaltamalla sitä hitaammin. Jos käyntiääni häiritsee, niin melkein pumpusta kuin pumpusta saa hiljaisemman kun rajoittaa puhallusnopeutta ja nostaa lämpötilapyyntiä.

Mutta tosiaan, mitä merkkeihin tulee, niin vältäisin Boschia ja noita halvimpia kiinamerkkejä, ja suosisin isoja perinteisiä valmistajia, Mitsu, Tosipaha, Panasonic jne. Daikinista harvoin kuulee pahaa sanottavaa, mutta hinnat on sitten vähän enempi preemiumia. Jos tulee vain yksi pumppu, niin laittaisin suosiolla suoraan isomman pumpun (eli ns. 35-koko). Ostopäätöstä tehdessä kannattaa muistaa, että kyseessä on helposti vähintään 10-15 vuotta käytössä oleva kampe, joten jostain ykkössatasista sniiduilu ei välttämättä ole hirveän hyödyllistä, jos muuten miellyttävä laite löytyy.
 
Tuossa jonkinlainen pohjakuva. Pääpiirteittäin siis juuri tuollainen pieni 52m2 asunto. Takaseinälle ei sisäyksikkö mahdu. Eli varmaan olohuoneen sivuseinälle punaiseen kohtaan? Jos vaan ulkoyksikkö mahtuu olemaan jossain takapihalla vähän ikkunan alapuolella. Olohuoneen ikkuna menee siis alemmaksi, kuin keittiön ikkuna.

Screenshot_2025-11-13-12-00-19-711_com.opera.browser~5.jpg

Piirsin merkin myös keittiöön sivuseinälle, mutta ei sitä sisäyksikköä varmaan siihen kannattaisi asentaa? Puhaltimen ilmavirta ei oikein kulkeudu makuuhuoneeseen asti mitenkään. Eli sen vaihtoehdon kannattaa unohtaa heti.

ILP voisi varmaan olla myös tuulikaapin jälkeen oven päällä. Mutta silloin ulkoyksikkö olisi rumasti asunnon etuoven puolella näkyvissä.
 
Vuosi sitten pumppu maksoi perusasenukksella ja "jousilla" 2440€ (Daikin Perfera 40N).

Daikinissa on varmaan tosi halpaa muovia, mutta muovi on hyvin "löysää". Esim Mitsu E (LN35 ja RW35) ja Panasonic on kovemmalla muovilla, ehkä sitten "ämpärimuovilla".

Daikin on ollut yllättävän hiljainen. Ei juuri pidä ääntä sulatusten aikana? Kuten taas muistan kuulleeni Mitsu LN35 sulatuksesta jotain ääntä. Daikinista ei oikein osaa sanoa koska se sulattaa?

Tuossa Daikinissa on varmaan kaikkein ison sisäyksikkö. Eli tarvittaessa ilmaa saa liikkumaan tosi paljon. Mutta sopivalla asetuksella on kyllä myös hyvin hiljainen.

Pitää mielenkiinnosta etsiä kommenttia myös Mitsu RZ ilpistä. Taitaa olla vaan niin uusi, että ei ole vielä kokemuksia ehtinyt tulla.

Mitsun RW on eka mallisarja jossa sulatukset toimii erinomaisesti. Muun muassa LN sarjassa on ollut haasteita sulatusautomatiikan kanssa. Pumppu voi mennä looppiin jossa se sulattaa hyvin usein, jolloin hyötysuhde kärsii. Tähän korjauksena on luotu suomalainen Mitsurunner lisäpalikka. RW:n (ja varmaankin RZ:n) kanssa sitä ei tarvi.
 
Nuo kaikki kannattaa jättää kauppaan. Panasonic, Mitsubishi tai Fujitsu, niin paljon kalliimpi se laadukas kone ei ole että kannattaisi säätää. Myös 2 suuntaan jaettavalle puhallukselle antaisin aika paljon arvoa kun tavoitteena on levittää lämpö tasaisesti joka paikkaan.
Jostain kumman syystä Gree sattunut myös loppumaan varastosta.

Gree (joku malli) 1050€
Mitsu AY 1300€
Mitsu FT 1450€

Toki sitten vielä asennukselle joku hinta päälle. Ilmeisesti siis Gree ja Mitsu E tulevat samalta maahantuojalta.

Hintaerot ei ole suuria. Tai ainakin 250€ hintaerolla kannattaisi joku esim Mitsu valita.
Asunto tosiaan 52m2.
 
Mitsun RW on eka mallisarja jossa sulatukset toimii erinomaisesti. Muun muassa LN sarjassa on ollut haasteita sulatusautomatiikan kanssa. Pumppu voi mennä looppiin jossa se sulattaa hyvin usein, jolloin hyötysuhde kärsii. Tähän korjauksena on luotu suomalainen Mitsurunner lisäpalikka. RW:n (ja varmaankin RZ:n) kanssa sitä ei tarvi.
Kukahan noita Mitsurunnereita asentaa tai miten se tapahtuu ja paljonko maksaa? Itsellä ei mitään osaamista, mutta kiinnostaisi LN25:een kokeilla. Keski-Suomessa.
 
Edellisellä sivulla olikin keskustelua sulanapitoveden ja kondenssiveden ohjaamisesta pois rakennuksen perustuksien vierestä.

Itse en ole tätä oikein koskaan ymmärtänyt. Tulisikohan tuolta joitain litroja tunnissa noin keskimäärin. Jos jääpatti ei muodostu mitenkään hankalaan kohtaan tai kasva liian suureksi, niin miksi sitä vettä pitää alkaa pulkalla tai jollain muulla astialla roudaamaan mihinkään? Nytkin on satanut vettä viimeiset 2kk putkeen ja osa siitä on tullut perustuksien viereen. Eihän tätäkään vettä kukaan roudaile mihinkään? Entä jumppaako jengi lumet talon vierestä johonkin joka talvi, vai antaako olla perustuksien vieressä?
 
Jos kone toimii oikein, asetukset kunnossa jne. niin varovasti arvioin vedentuotoksi talvella 300 litraa. Voit miettiä mitä tuo tekee laitteen maatelineelle ja itse koneen rungolle pahimmillaan yhtenä isona klimppinä.
 
itsellä kone oli tavallaan katoksen alla (ei juuri lunta) ja siinä kohtaa laatoitus 3m päähän talosta. Jäätikkö levisi sen +10m2 ympäriinsä (pumppu kävi täydellä teholla) ja kun tuo jää oli kulkuväylällä ja kalteva, niin erittäin hankala kun lämpötila palasi plussan puolelle. Jää rikkoi myös ajan kanssa terassin tolppien kevytsoraharkkojen rappauksen eestaas sulaessaan. Sokkelin rappauksen suojaksi laitoin finnfoamin.
Oli pumpun alla sellainen 90 litran suorakaidesaavi (tai oli niitä 3 kpl vaihtoa varten), mutta ei sitä koko ajan jaksanut käydä tyhjentämässä. Ja jäätyihän se kiinni, vaikka alla oli jotain palikoita.
Eli paikasta kiinni. Mökillä on talvella pumppu peruslämmön pitoon, niin siellä ei ole mitään ongelmaa jään kanssa.
 
Tuossa jonkinlainen pohjakuva. Pääpiirteittäin siis juuri tuollainen pieni 52m2 asunto. Takaseinälle ei sisäyksikkö mahdu. Eli varmaan olohuoneen sivuseinälle punaiseen kohtaan? Jos vaan ulkoyksikkö mahtuu olemaan jossain takapihalla vähän ikkunan alapuolella. Olohuoneen ikkuna menee siis alemmaksi, kuin keittiön ikkuna.

Screenshot_2025-11-13-12-00-19-711_com.opera.browser~5.jpg

Piirsin merkin myös keittiöön sivuseinälle, mutta ei sitä sisäyksikköä varmaan siihen kannattaisi asentaa? Puhaltimen ilmavirta ei oikein kulkeudu makuuhuoneeseen asti mitenkään. Eli sen vaihtoehdon kannattaa unohtaa heti.

ILP voisi varmaan olla myös tuulikaapin jälkeen oven päällä. Mutta silloin ulkoyksikkö olisi rumasti asunnon etuoven puolella näkyvissä.

Minulla oli aika samanmallinen 62m2 rivarikämppä aiemmin johon laitoin Panasonic qz25:n tuonne olohuoneen nurkkaan samaan kohtaan johon olet merkannut. Ihan hyvin se lämpö sieltä levisi koko kämppään mitä siinä yhden talven asustelin sen pumpun kanssa. Vielä pienemmässä asunnossa varmasti leviää lämpö, vaikka ei saisikkaan sitä pumppua pituussuunnassa puhaltamaan.

Jostain kumman syystä Gree sattunut myös loppumaan varastosta.

Gree (joku malli) 1050€
Mitsu AY 1300€
Mitsu FT 1450€

Toki sitten vielä asennukselle joku hinta päälle. Ilmeisesti siis Gree ja Mitsu E tulevat samalta maahantuojalta.

Hintaerot ei ole suuria. Tai ainakin 250€ hintaerolla kannattaisi joku esim Mitsu valita.
Asunto tosiaan 52m2.

Nykyisessä 151m2 talossa on kaksi noita Mitsun FT25:sta ja ovat toimivia pelejä ilman mitään sulatusongelmia ja lämmitystehoakin piisaa.

Kannattaa kysäistä Biottorilta tarjous pumpusta. On myyjäliike, mutta ilmeisesti asennukset hoituu ympäri suomen yhteistyökumppaneiden kautta. Tuolta ostin autotalliin tuon Cooper & Hunterin ja alennusta tuli ilman, että edes kysyi.

Edellisellä sivulla olikin keskustelua sulanapitoveden ja kondenssiveden ohjaamisesta pois rakennuksen perustuksien vierestä.

Itse en ole tätä oikein koskaan ymmärtänyt. Tulisikohan tuolta joitain litroja tunnissa noin keskimäärin. Jos jääpatti ei muodostu mitenkään hankalaan kohtaan tai kasva liian suureksi, niin miksi sitä vettä pitää alkaa pulkalla tai jollain muulla astialla roudaamaan mihinkään? Nytkin on satanut vettä viimeiset 2kk putkeen ja osa siitä on tullut perustuksien viereen. Eihän tätäkään vettä kukaan roudaile mihinkään? Entä jumppaako jengi lumet talon vierestä johonkin joka talvi, vai antaako olla perustuksien vieressä?
Kyllä minäkin saavitan ilpin vesiä, se että vettä sataa perustuksien juureen pikkuhiljaa koko alalle on mielestäni pienempi paha, kuin jatkuva pistemäinen valuma samalla kahvikupin kokoiselle alueelle. Mutta omapahan on perustukseni, ja saavini....
 
Jos kone toimii oikein, asetukset kunnossa jne. niin varovasti arvioin vedentuotoksi talvella 300 litraa. Voit miettiä mitä tuo tekee laitteen maatelineelle ja itse koneen rungolle pahimmillaan yhtenä isona klimppinä.
Oletko arvioinut tuon 300 litraa minkä ajan vedentuotoksi? Minulla on siis ollut ilmalämpöpumppu jo eri asunnoissa/taloissa jo yli 20 vuotta, eli ei tarvitse kuvitella mitään kauhukuvia, vaan omalla kohdalla ei vaan ole tullut koko talven vesiä kerralla yhdeksi isoksi klimpiksi. Toki jos se jää uhkaisi nousta koneen pohjaan, olisi aika vaikka sulattaa kuumalla vedellä se pois. Näin ei ole ainakaan itselleni vielä koskaan uhannut käydä. Jossain luin toki yhden mökin menneen pilalle juuri tuolla tavalla - pumppu piti peruslämpöjä ja talven aikana jääpatsas jäädytti ulkoyksikön, joka hajosi ja mökin peruslämpö tippui pakkaselle joka johti putkien jäätymiseen.

Jos joku vaikka nyt kävisi kaatamassa saavillisen vettä taloni seinän viereen, en menettäisi siitäkään yöuniani.
 
Oletko arvioinut tuon 300 litraa minkä ajan vedentuotoksi? Minulla on siis ollut ilmalämpöpumppu jo eri asunnoissa/taloissa jo yli 20 vuotta, eli ei tarvitse kuvitella mitään kauhukuvia, vaan omalla kohdalla ei vaan ole tullut koko talven vesiä kerralla yhdeksi isoksi klimpiksi.

Olet käyttänyt pumppuasi vain väärin. Täältä luin.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
291 880
Viestejä
4 995 266
Jäsenet
80 165
Uusin jäsen
Joonas96

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom