Ilmalämpöpumput eli ILPit

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
374
Pumppu, jonka ilmavirtaus ei saa tuntua edes ohikävellessä, on todennäköisesti todella huonosti sijoitettu ja siten turha. Tärkeintä on, että pumppu ei puhaltaisi lähietäisyydeltä sellaisiin paikkoihin, jossa oleskellaan paikallaan pitkiä aikoja.

Tuttu pohti syksyllä ilpin sijoittelua ja tilanne oli lähes samanlainen kuin P.Nessillä: pitkä ja kapea olohuone, jossa pumpun sisäyksikön mahdolliset asennuspaikat vastasivat P.Nessin B:tä ja C:tä. Varaava takka samassa kohtaa kuin kuvassa eli vastapäätä sijoituspaikkaa B. Laittoi lopulta kohtaan B, ja tuloksena olkkarin perällä "avosauna" ja ilpissä kovat pyynnit ettei lopettaisi puhaltamista, kun takkaa lämmitetään. Kyllä minä ainakin jäin pohtimaan, että pumpun asennus kohtaan C olisi ollut lämmönjaon kannalta parempi.
Okei, nyt tuli eka kommentti, että olohuoneesta tulisi sauna. Itsellä mietityttää. että jos tuosta käy ilmavirta sohvalle niin ei ole mukava. Tuota kun ei siipien suuntaamisellakaan korjata. Daikinissahan olisi kuitenkin takkatoiminto, joka lämpötilan kohotessa käyttäisi vain pelkkää puhallusta.

Omat kommentit sijoituspaikoista:
Oma eka ajatus asennuspaikasta oli A:han, mutta tosiaan tuo pelottaa, että ilma jää tuonne lukkoon ja talon toinen pää jää kylmäksi.
C kohta taas sitten mietityttää, että sekään ei oo mukavaa kun ilmavirta käy suoraan naamaan.
B ja C sitten jää vaihtoehdoiksi, onko tässä väliä laittaako ikkunan vai oven päälle? Ikkunan päällä puhaltaa suoraan takkaan, eikä jääkaappi ole ilman esteenä. Mutta oven päällä saisi hieman matkaa sohvalle.

Summasummarum, sisäyksikön kun laittaa olohuoneen puolelle, niin ei hirveästi metsään mene?

Mitä raati on mieltä, onko Daikin Perfera 40 Nepura ylimitoitettu tähän? Haluttaisi tosiaan hieman hiljaisempi, niin tätä voisi mahdollisesti ajaa pykälää pienemmällä nopeudella.

laitan vielä tähän pohjakuvan uudestaan, niin ei tarvi kaivella jos joku haluaa katsoa:
pohjakuva.PNG
 
Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
1 902
Mitä raati on mieltä, onko Daikin Perfera 40 Nepura ylimitoitettu tähän? Haluttaisi tosiaan hieman hiljaisempi, niin tätä voisi mahdollisesti ajaa pykälää pienemmällä nopeudella.
Ei ole ylimitoitettu. Siinä lienee sama ulkoyksikkö kuin pienemmässäkin mallissa (näin on ainakin kahdessa edellisessä Perferan versiossa ollut) ja sisäyksikkö on vaan isompi. Perferan kanssa on ollut aina parempi ottaa isompi jos hintaero ei ole ollut suuri.

Sisäyksikön sijoituksessa pitää muistaa myös se, että koneen alla ei ole miellyttävää kun sulatus on meneillään. Sieltä valuu niskaan aika kylmää ilmaa.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
850
Muista että Daikinin takkatoiminto ei sitten välttämättä toimi niin hyvin, kuin luulet.
Näin olen ainakin ymmärtänyt. Kannattaa ehkä tutkia sitä asiaa.
 
Liittynyt
23.08.2020
Viestejä
1 040
Okei, nyt tuli eka kommentti, että olohuoneesta tulisi sauna.
Daikinissa on 3D toiminto eli kaikki siivekkeet vatkaa ja sekoittaa ilmaa hyvin. Meillä Perfera 30H olohuoneessa (20m2) ja 21-22 pyynnillä ei saunaksi mene eikä tarvii täysillä huudattaa, autom puhallus riittää ja on miellyttävä. Ei häiritse muuta toimintaa olohuoneessa. 3D:llä varsin tasainen lämpötila alakerrassa (aika avointa).
Jos laitat paikkaan C niin Daikinille voi asetuksista kertoa, että seinä on vieressä toisella puolella.
 
Liittynyt
01.11.2023
Viestejä
174
Muista että Daikinin takkatoiminto ei sitten välttämättä toimi niin hyvin, kuin luulet.
Näin olen ainakin ymmärtänyt. Kannattaa ehkä tutkia sitä asiaa.
Tämä pitää paikkaansa. Daikin päättää itse, millä voimakkuudella puhaltaa. Takkatilalla ei ole tähän vaikutusta. Ilma kyllä sekoittuu ihan kohtuullisen hyvin, mutta jos haluat laitteen, joka puhaltaa sinun valitsemaasi voimakkuutta, pitää valita Toshiba.

Tarveohjauksella puhallusta saa vähän voimakkaammaksi.

Edit. Pohjakuvaa vielä vilkaisin, niin Daikinin tapauksessa valitsisin B tai D. Vatkaimet päälle, niin ilma kyllä sekoittuu.

Jos valitsee Toshiban niin C. C:n tapauksessa puhallus suoraan ja voimakkuus niin kovalle, kun korvat sietää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 923
Joskus testäilin kylppärissä, niin lattia kun on +26, se ei enää tunnu viileältä. Sähköä kyllä hörppii ja huoneessa ylilämmin.
Tuo taitaa olla aika yksilökohtaista mikä lämpö tuntuu sopivalta,riippuen iästä,verenkierrosta ja siitä mihin on tottunut.Nyt kun on tullut kalliin sähkön takia optimoitua noita lämpötiloja pesutilossa niin itselle n.21 astetta tuntuu lämpöiseltä infrapunamittarilla mitattuna.
 
Liittynyt
02.12.2021
Viestejä
28

Tämä on varmasti totta. Joskus kun lattialämmitys on ollut todella pienellä, mutta kuitenkin päällä, se tuntuu suht. kylmältä. Kunnes astun sellaiselle laatalle eri huoneessa, jossa lämmitys on kokonaan pois päältä. Ero on kyllä huomattava.
 
Liittynyt
28.09.2021
Viestejä
28
Hei!

Asumme 73 neliön rivitalo asunnossa jossa on kaukolämpö. Onko järkevää hankkia lämmittävää ilmalämpöpumppua vai riittääkö pelkkä viilentävä?

Ja onko ehdotuksia antaa hyvästä ilmalämpöpumpusta!
 
Liittynyt
16.01.2019
Viestejä
42
Hei!

Asumme 73 neliön rivitalo asunnossa jossa on kaukolämpö. Onko järkevää hankkia lämmittävää ilmalämpöpumppua vai riittääkö pelkkä viilentävä?

Ja onko ehdotuksia antaa hyvästä ilmalämpöpumpusta!

Mitkä ovat kaukolämmityksen kustannukset? Mikäli lämmityskustannukset ovat nousseet ja ei ole kovinkaan paljon esimerkiksi suorasähkölämmitystä edullisempaa, niin silloin ILP lämmitys kannattaa.

Hyvä pumppusuositus minulta on Toshiba Polar 25

Lisäys: pohjaratkaisu ja pumpun sijoitus lämmön jakautumiseen vaikuttaa myös kannattavuuteen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 161
Hei!

Asumme 73 neliön rivitalo asunnossa jossa on kaukolämpö. Onko järkevää hankkia lämmittävää ilmalämpöpumppua vai riittääkö pelkkä viilentävä?

Ja onko ehdotuksia antaa hyvästä ilmalämpöpumpusta!
Kaukolämmön kulutusta todennäköisesti ei mitata asuntokohtaisesti niin hukkaan menee lämmittävä joka tapauksessa, ellei sitten halua maksaa muutamaa satasta ylimääräistä siitä että saa lyhyen aikaa lämpöä kotiin jos taloyhtiön lämmönjakoon tulee jokin vika.

Gree Bora 35 oli minulla kaukolämpörivarissa monta vuotta ja se on ilmeisesti edelleen myynnissä (täällä mainittu jokunen postaus sitten), voin suositella ja taitaa olla hieman edullisempi kuin esim. Mitsubishit.
 
Liittynyt
29.08.2018
Viestejä
1 272
Mitkä ovat kaukolämmityksen kustannukset? Mikäli lämmityskustannukset ovat nousseet ja ei ole kovinkaan paljon esimerkiksi suorasähkölämmitystä edullisempaa, niin silloin ILP lämmitys kannattaa.
Tämä mutta vain silloin jos lämmönkulutus jotenkin mitataan huoneistokohtaisesti. Jos lämmitys menee koko yhtiössä tasan neliöiden mukaan niin omasta lämmittämisestä tulee persnettoa. Modernit lämmittävät ilmalämpöpumput ovat kyllä herkästi jäähdytyksenkin hyötysuhteelta parempia kuin halvat pelkästään viilentävät.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 623
Hei!

Asumme 73 neliön rivitalo asunnossa jossa on kaukolämpö. Onko järkevää hankkia lämmittävää ilmalämpöpumppua vai riittääkö pelkkä viilentävä?

Ja onko ehdotuksia antaa hyvästä ilmalämpöpumpusta!
Jos lämmitys sisältyy yhtiövastikkeeseen niinkuin usein kaukolämpörivareissa niin harvoin sitä pystyy kohdistamaan yksittäisille huoneistolle huoneiston todellisen lämmönkulutuksen mukaan.

Meillä 93m2 rivarissa panasonic tz35wke (viilentävä). Ollut pelastus kesähelteillä ja ei sen laitteen aina tarvitse 2000e maksaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
287
Mä olen tässä miettinyt sellaista kun mulla on ns. puolilämmin tila talon toisessa päässä, entinen autotalli ja siellä on kaksi läpivirtaavaa sähkölämmitintä, toinen ikkunan alla ja toinen oven vieressä. Tilassa on keskimäärin 15 astetta lämmintä näiden ansioista. Kulutus on nyt tammikuulta yhteensä 500 kWh, niin josko asentaisi tähän tilaan talon vanhan ilpin mitsun fh25, kun olen joka tapauksessa päivittämässä tuota vanhaa uudempaan.

Epäilen vahvasti ettei tilassa ole höyrysulkuja, koska rakennettu -65 ja toiminut todellakin autotallina vielä reilu 10 vuotta sitten. Tilaa ei ole tarkoitus saada peruslämpöä suuremmalle, eli jossain tuossa samoissa lukemissa kuin nyttenkin. Tilasta on myöskin käynti välikatolle ja sinne osa lämmöstä karkaakin, tosin olen miettinyt luukun eristämistä mutta sitten askarruttaa tuo höyrysulku, teenkö tilasta sellaisen että kosteus tunkeutuu rakenteisiin ja siten onkin isompi ongelma edessä. Nyttenhän se lämmin ja kostea ilman pääsee välikatolle luukun kautta ja sieltä sitten tuulettumaan ulkoilmaan.

Mikä tässä yhtälössä mättää jos mättää? Voisiko ILPillä säästää sähköä?
 
Liittynyt
28.09.2021
Viestejä
28
Kaukolämmön kulutusta todennäköisesti ei mitata asuntokohtaisesti niin hukkaan menee lämmittävä joka tapauksessa, ellei sitten halua maksaa muutamaa satasta ylimääräistä siitä että saa lyhyen aikaa lämpöä kotiin jos taloyhtiön lämmönjakoon tulee jokin vika.

Gree Bora 35 oli minulla kaukolämpörivarissa monta vuotta ja se on ilmeisesti edelleen myynnissä (täällä mainittu jokunen postaus sitten), voin suositella ja taitaa olla hieman edullisempi kuin esim. Mitsubishit.
Terve!

Taloyhtiössämme kaukolämpö ei mene asuntokohtaisesti vaan menee yhtiövastikkeesta!

Eli olisiko pelkästään viilentävä ILP parhain ratkaisu?
 
0nanias

Make ATK Great Again
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 902
Kyllä boschin sisäyksiköltä on vedetty ulos vuotoputki.
Jooh sulatuksessa syntyy vettä jonkin verran lämmityskaudellakin kuten kerrottiin heti seuraavassa postauksessa (jota et ilmeisesti lukenut) ja aika paljon reilummin sitten jäähdytyskäytössä.
Kondenssiletkut kyllä varmasti löytyvät ihan joka vehkeestä.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 719
Kyllä boschin sisäyksiköltä on vedetty ulos vuotoputki.
Lämmityksessä ulkoyksikkö kerää kosteutta ja jäähdytyksessä sisäyksikkö kerää vettä ja siksi se putki on. Sisäkennon alla on muovinen kaukalo johon vesi valuu ja siitä putkeä pitkin ulos tai viemäriin tai minne onkaan laitettu.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
342
Jooh sulatuksessa syntyy vettä jonkin verran lämmityskaudellakin kuten kerrottiin heti seuraavassa postauksessa (jota et ilmeisesti lukenut) ja aika paljon reilummin sitten jäähdytyskäytössä.
Kondenssiletkut kyllä varmasti löytyvät ihan joka vehkeestä.
Lähinnä vastaus tuolle " sisälle ei siis voi vuotaa mitään "
 
0nanias

Make ATK Great Again
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 902
Lähinnä vastaus tuolle " sisälle ei siis voi vuotaa mitään "
Ja tarkennus tuli heti seuraavassa postauksessa kuten jo tuossa ylhäällä kirjoitin. Jos sinulla on tietoa missä tilanteessa lämmittävä pumppu tuottaisi kondenssivettä talon sisällä muuten kuin sulatuksessa niin kerro toki?
 
Liittynyt
13.08.2021
Viestejä
412
Ilpin kerääjäastia meni täyteen kun erehdyin viikoksi sairastumaan ja jääkalikaksi saakka niin että tuloputki meni myös jäähän ja vasaroimalla piti kammeta pois. 2-3 metriä kyseistä putkea seinustalla on ja kuumalla vedellä ja termospullon sisään upotin putken monessa pätkässä "sulattaakseni" putken. Vielä en ole nähnyt putkesta vettä tulevan. Tarviikohan huolestua?
Muutaman vuoden vanha Mitsubishi LN35.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
207

Nyt on nähty kyllä vaivaa.
Mutta putkesta ei talvella tule vettä tipan tippaa. Kesällä sitten jäähdyttäessä.
 
Liittynyt
13.08.2021
Viestejä
412
Nyt on nähty kyllä vaivaa.
Mutta putkesta ei talvella tule vettä tipan tippaa. Kesällä sitten jäähdyttäessä.
Nestettä toki on tullut ennen -36° pakkasia. Jonka jälkeen kerkesi umpeen mennä. Aikaisemminkin mennyt kun on unohtunut tyhjentää. Kiitos.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 853
Terve!

Taloyhtiössämme kaukolämpö ei mene asuntokohtaisesti vaan menee yhtiövastikkeesta!

Eli olisiko pelkästään viilentävä ILP parhain ratkaisu?
Itse samassa tilanteessa (tai lähes, lämmitys maalämmöllä) ja kun se hankittiin samalla tuli tarjous myös viilentävästä mikä valikoitui Gree Bora 35 malliseksi. Oikein tyytyväinen ollut kesäisin tuohon. Hinta asennuksineen noin 1200€ ja varmaan järkevintä on hankkia se nyt ennen kesää kun sesonki ei vielä käy kuumana jolloin saa aikaa sekä asennusta helpommin. Myös hinta voi olla alhaisempi.

Nopeasti katsoen pumpun hinta olisi 695€ ja perusasennus siihen 595, jos haluaa maatelineen niin 50€ päälle. Varmaan halvemmallakin löytynee: https://www.landen.fi/lvi/gree-bora...in-ilmalampopumppu-jaahdytykseen/p/CB477N-CB/
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
322
Ilpin vaihto tulossa eteen. Tarve pelkälle lämmitykselle isoon tilaan(~100m^2) Mikä valmistaja/malli tämmöiseen paras? Onko Bosch pätevä valmistajana ja kannattaako tuon heidän uuden mallin rantautumista Suomeen odotella?
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 944

Riippuu pitkälti siitä mitä ominaisuuksia arvostaa, vaikea sanoa yksiselitteisesti "parasta". Hyötysuhde? Maksimiteho? Hiljaisuus? Etäkäyttö? Ulkonäkö? Sulatuksen toiminta? Ei tuo 100m2 ainakaan tilana niin suuri ole, etteikö about minkä tahansa nykymalli kykenisi tuota lämmittämään. Riippuu toki myös pohjaratkaisusta. Onko yhdessä vai useammassa kerroksessa?
 
Hyötysuhde ja maksimiteho tärkeimmät. Toki myös käytettävyys siltä osin, että mitä huoltovapaampi sen parempi.

Edit: Niin ja kuuluuko asennuksiin tarvittavan sähkösyötön veto kaapilta? Tuota pohdin, kun nykyinen 10A sulakkeella ja jos isompaa vehjettä haluais niin uutta vetoahan siinä joutuu vetämään?
 
Tuolta käyt tutkimassa merkkikohtaisia keskusteluja niin tieto lisääntyy.
Tuo syöttöjohdon veto kaapilta riippuu asennusyrityksestä ja tehdystä tarjouksesta mitä sovitaan. Pääsääntöisesti ei kuulu, koska jokainen asennuspaikka on erilainen. Perusasennuksiin kuuluu reikä puuseinään ja sähkönsyöttö jostain läheltä pumpun asennuspaikkaa. Jos pyydät tarjouksen syöttöjohdon vedon kanssa niin silloin se kuuluu siihen ja asennus hinnoitellaan sen mukaan. Jos yrityksellä ei ole lupia tuota tehdä niin silloin se jää pois tarjouksesta ja joudut sen tilaamaan erikseen eri firmasta.
 
Liittynyt
03.08.2017
Viestejä
66
Hommaan rivitaloon viilentävän Toshiba Seiya Plus 13 ilpin. Laitteen hinta on kai n. 1000-1100 €. Yllättävän kalliiksi tulee asennuksineen. Sain Toshiban sivujen kautta 3 tarjousta (2250-2500 €) ja pyysin vielä paikalliselta pienemmältä toimittajalta tarjouksen, joka oli 2200 €. Vaatii timanttiporauksen betoniseinän läpi ja kikkailua sen takia, että asennus pitää tehdä terassin valokatteen päällä. Pari firmaa sanoi, että asennus pitää tehdä henkilönostimella, kun toinen taas että valokatteen päälle laitetaan vaan leveä lastulevy, yläkerran ikkuna avataan ja karmeista laitetaan valjaat, joiden takia tikkaille ei tule edes paljon painoa.

Toshiba Seiya on vain viilentävä ilp ja sen esitteen mukaan: "ilmalämpöpumpussa on itsekuivaustoiminto, joka vähentää viilennyksen aikana ilmalämpöpumppuun kertyvää kosteutta aktivoimalla puhaltimen noin 20-30 minuutiksi laitteen sammutuksesta. Itsekuivaustoiminto estää homeen muodostumisen Toshiba Seiya Plus -ilmalämpöpumpun sisälle". En sitten tiedä, onko itsekuivaustoiminto harvinainen muiden valmistajien malleissa tai onko tuo ylipäätään iso ongelma. Olen kyllä kuullut, että ilpin sisuskalut saattavat ummehtua, jos on vain viilennyskäytössä. Toisaalta itsekuivaustoiminto saattaa jonkun nukahtamista häiritä, jos pärähtää 30 minuutiksi päälle vaikka laite on sammutettu.

Valokatteen takia mitään syytä ilpin sade- tai auringonvalosuojaukselle ei ole, mutta en erityisemmin pidä ulkoyksiköiden ulkonäöstä, joten ajattelin terassille vielä Scanofficen parvekesuojakoteloa. Samalla suojan tasoa voi käyttää vaikka"pöytänä".
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 161
Itsellä on 3d-tulostettuna juuri tuonnäköinen osa (tosin valkoisena), ja hyvin on asiansa ajanut. Sinänsä käsittämätöntä, ettei tuollaista tule laitteen mukana...
Itsekin mietin RW25:n asennuksen jälkeen että veikö asennusfirma seinätelineen mennessään, koska FH-sarjan mukana tuli ruuvilla kiinnitettävä siisti sellainen ja kaukosäädin näyttää uudemmassa mallissa identtiseltä... Erikoinen säästökohde.

Edit, tällainen:
1707295736842.png
 
Liittynyt
03.08.2017
Viestejä
66
Ei noiden vieressä mielellään istu melun takia.
No, viilennyskäyttö olisi todennäköisesti aika rajoitettua. Eli illalla viilennettäisiin yläkerran makuuhuoneet. Kaksikerroksisessa rivitalossa kaikki kuumuus menee yläkertaan. En usko, että välttämättä usein oltaisiin terassilla samaan aikaan, kun viilennystoiminto on päällä.

Itsehän tuohon voi vaikuttaa. Enemmän voi olla, että sattuu niin että naapuri on juuri terassilla, kun meillä on ILP päällä. Mutta naapurilla ei ollut mitään sitä vastaan, että asennetaan :)
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
159

Mulla on tuommoinen Seiya 10 takapihan ulkoterassilla (ja terassilla markiisi sateensuojana) ja ei sen melu ainakaan siinä mitään haittaa vaikka vierellä parin metrin päässä makaisi aurinkotuolilla. Mielestäni todella hiljainen laite varsinkin kun viilentäessä käy lähes jatkuvasti minimitehoaan. Ääni hukkuu helposti ihan ulkoilman taustameluun.

Sisäyksikkökin on hiljainen. Ei häiritse yöunia vaikka pyörisi jatkuvaan vaikka olenkin melko herkkäuninen. Varsinkin jos pitää kierrokset ykkösteholla tai quiet modessa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 161
No, viilennyskäyttö olisi todennäköisesti aika rajoitettua. Eli illalla viilennettäisiin yläkerran makuuhuoneet. Kaksikerroksisessa rivitalossa kaikki kuumuus menee yläkertaan. En usko, että välttämättä usein oltaisiin terassilla samaan aikaan, kun viilennystoiminto on päällä.

Itsehän tuohon voi vaikuttaa. Enemmän voi olla, että sattuu niin että naapuri on juuri terassilla, kun meillä on ILP päällä. Mutta naapurilla ei ollut mitään sitä vastaan, että asennetaan :)
En tiedä mitä muut ovat mieltä, mutta en itse lähtisi käyttämään ilppiä tuohon tyyliin "kertarysäyksellä" viilentämään ja sitten sammuttamaan kun nykylaitteet osaavat pitää miellyttävän asetetun lämpötilan kaiken aikaa ilman että tarvitsee koskea mihinkään. Voi sammuttaa jos tulee useamman päivän viileämpi sääjakso. Jos nyt ei suoraan sänkyyn puhalla niin äänikään tuskin haittaa vaikka yksikkö olisi makuuhuoneessa, onhan niitä esim. hotellihuoneissa usein laitettuna.

Häiritsevät äänet syntyvät lähinnä lämmityskäytössä reilummalla pakkasella, viilennyksessä modernit laitteet pitävät hyvin hiljaista ääntä sekä sisä- että ulkoyksikön osalta.
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
110
En ole kyllä Boschin ilpeistä kuullut mitään hyvää
Meillä firmalla just hajosi 4v vanha Bosch 8000 ilp. Kenno vuoti kylmäainee pihalle. Mahdollisesti jäätynyt kenno jossain vaiheessa ja siitä sitten korkannut.
Kyselin sitten valtuutetulta huollolta, että mitenkäs niin sanoi että maahantuojan kanssa on sellaista ettei oikein osaa sanoa tapahtuuko asian kanssa mitään seuraavien viikkojen vai kuukausien aikana. :kippis:
Tämä täällä idän susirajalla, esim. pääkaupunkiseudulla voi olla parempi tilanne. Mutta ei tarvi kyllä itselle tämän perusteella hankkia Boschin kamppeita.
 
Liittynyt
28.06.2018
Viestejä
112
No, viilennyskäyttö olisi todennäköisesti aika rajoitettua. Eli illalla viilennettäisiin yläkerran makuuhuoneet. Kaksikerroksisessa rivitalossa kaikki kuumuus menee yläkertaan. En usko, että välttämättä usein oltaisiin terassilla samaan aikaan, kun viilennystoiminto on päällä.
Mikä idea tuollaisessa pätkissä viilennyksessä on? Miksei pitäisi jatkuvasti sopivan viileänä?
Tuollaisesssa pätkäkäytössä kannattaa myös pitää huoli ettei kenno jää kosteaksi sammutuksessa ellei laite osaa itse kuivattaa kennoa sammutuksen yhteydessä. Muuten voi olla hetken päästä kenno homeessa jos jätetään jokaisen päivän päätteeksi kosteaksi ja laite sammuksiin.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 646
Muuten voi olla hetken päästä kenno homeessa jos jätetään jokaisen päivän päätteeksi kosteaksi ja laite sammuksiin.
Eipä oo kyl homeisia ulkoyksiköitäkään tullut vastaan. Miks se sisäyksikön lamellipatterin rst/Al/kuparinen rakenne muka homehtuis sisäkennon suhteen? Ootko ikinä kuullu, että oikeesti ois homehtunu? Niinpä.

Itte suosin tarpeen mukaan jäähdyttämistä ja niitä tarpeita ei ny ainakaan puisessa ok-talossa ole kovin montaa kertaa vuodessa vaikka on isot ikkunapinnat etelään ja talokin on punainen. Ja harvoin montaa päivää putkeen. Rakenteita ei sitten kannata jäähdyttää liian kylmäksi, ettei kylmä ja kuuma sitten kohtaa jossain väärässä kohtaa vaipparakennetta.

Toki ohan noissa Tosipahan Premiumeissa jälkikuivaus. Edeltäjä Daikinissa ei ollu ja 15 v. käytin ja siitä huolimatta sisäyksikkö pelkillä puhalluksilla ja imuroinneilla ihan bränikkä kun ulkoyksikkö keksi hajota jo 15 vuoden kovan käytön seurauksena (oishan sitä voinu juotella/parsia mut eipä jaksanu ku oli jo niin vanha).

Ps. ulkoyksiköiden lamellien pilkut on uutena ekoilla pyöräytyksillä ropellin lennättämät lamelliöljyt, kerää likaa vähän eri tavalla.
 
Liittynyt
23.08.2020
Viestejä
1 040
Eipä oo kyl homeisia ulkoyksiköitäkään tullut vastaan. Miks se sisäyksikön lamellipatterin rst/Al/kuparinen rakenne muka homehtuis sisäkennon suhteen? Ootko ikinä kuullu, että oikeesti ois homehtunu?
Ulkoyksikkö tuskin homehtuu, mutta lemmikkieläin taloudessa sisäyksikkö homehtuu helposti, jos jää kenno kosteana odottamaan sammuksissa, tosin kenno ei homehtunut vaan puhallin propelli. Onneksi oli helppo irroittaa ja pestä. Tuon jälkeen ajastin 2h ajaksi pelkän puhalluksen aamuyölle niin ongelma ratkesi. Sais tuon Daikinin ohjelmoitua valikosta näköjään niinkin, että jäähdytyskäytössä puhallin pyörii kokoajan, vois pitää kuivempana.
 
Liittynyt
28.06.2018
Viestejä
112
Miks se sisäyksikön lamellipatterin rst/Al/kuparinen rakenne muka homehtuis sisäkennon suhteen? Ootko ikinä kuullu, että oikeesti ois homehtunu? Niinpä.
Siinä olet oikeassa ettei kenno itsessään homehdu. Puhaltimen, kennon ja valumakaukalon pinnoilla olevat epäpuhtaudet homehtuu kun muhivat pidempään kosteana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 387
Eipä oo kyl homeisia ulkoyksiköitäkään tullut vastaan. Miks se sisäyksikön lamellipatterin rst/Al/kuparinen rakenne muka homehtuis sisäkennon suhteen? Ootko ikinä kuullu, että oikeesti ois homehtunu? Niinpä.

Itte suosin tarpeen mukaan jäähdyttämistä ja niitä tarpeita ei ny ainakaan puisessa ok-talossa ole kovin montaa kertaa vuodessa vaikka on isot ikkunapinnat etelään ja talokin on punainen. Ja harvoin montaa päivää putkeen. Rakenteita ei sitten kannata jäähdyttää liian kylmäksi, ettei kylmä ja kuuma sitten kohtaa jossain väärässä kohtaa vaipparakennetta.

Toki ohan noissa Tosipahan Premiumeissa jälkikuivaus. Edeltäjä Daikinissa ei ollu ja 15 v. käytin ja siitä huolimatta sisäyksikkö pelkillä puhalluksilla ja imuroinneilla ihan bränikkä kun ulkoyksikkö keksi hajota jo 15 vuoden kovan käytön seurauksena (oishan sitä voinu juotella/parsia mut eipä jaksanu ku oli jo niin vanha).

Ps. ulkoyksiköiden lamellien pilkut on uutena ekoilla pyöräytyksillä ropellin lennättämät lamelliöljyt, kerää likaa vähän eri tavalla.
Ei se kyllä mielestäni ole mitenkään erikoista että tuollaisessa pätkä käytössä syntyisi hajuhaittaa tekevää kasvustoa sisäyksikköön. Nettikin pullollaan siivous vinkkejä kyseiseen tilanteeseen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 502
Puhallin meni joskus kivaan homeeseen kun sammutin ilpin muutaman kerran mökille lähtiessä.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 853
Itse annan myös olla päällä läpi kesän, ei siitä oikeasti niin paljoa ääntä kuulu edes ulkona että se haittaisi ja eniten huomaa varmaan sen tuulenvireen mikä ulkoyksiköstä tulee (mikä tuskin haittaa).

Myös se kulutettu sähkön määrä on lähes mitätön (sanotaan nyt koko kesän [4-6kk] aikana varmasti alle 10€) ettei tulisi edes mieleen alkaa sitä pätkimään päälle ja pois ellei nyt tule mitään päälle viikon viron reissuja tms. jolloin voisi harkita sulkemista.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
243 403
Viestejä
4 247 897
Jäsenet
71 334
Uusin jäsen
sattsn

Hinta.fi

Ylös Bottom