Ilmakiväärit & muut ilma-aseet

Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 226
Tuli pikkuinen ongelma tuon punapistetähtäimen kanssa. Tai oikeammin sen jalustan kanssa. Kyseessä on siis tämä Victoptics 1x35.
Kuten kuvasta näkyy, on jalusta kaksitoiminen eli se sopii sekä 11mm dovetail kiskoihin että 21mm picatinny kiskoon.

Aseessa on 11mm dovetail ja siihen ruuvasin tähtäimen kiinni kuvan ohjeiden mukaisesti. Toimi hyvin muutaman viikon.

Nyt sitten kävi niin että tähtäin alkoi liukumaan jalustoineen kiskoilla edestakaisin. Yritin kiristää pultteja ja se ei juurikaan auttanut, onnistuin vain pilaamaan toisen pultin pään (pehmeää metallia ja koloavain).
Loppujen lopuksi jouduin sahaamaan pilalle mennen pultin poikki että sain sen irti jalustasta. Seuraava homma olikin sitten autovaraosaliikkeestä uusien 3mm pulttien ja nyloc muttereiden ostaminen. Ennen uusilla pulteilla kiinnittämistä otin vielä metalliviilan ja viilasin yhteensä noin 1mm alumiinia pois jalustan vastakkaisista kontaktipinnoista. Tällä sain sovituksen tiukemmaksi. Oli vissiin kiinalaisilla hieman väljät toleranssit :D
Katsotaan josko jalusta nyt pysyisi kiskoissa kiinni.

Itse tähtäimessä ei ole mitään vikaa vaan toimii hyvin ja on tarkka. Ei edes ottanut itseensä kun liukui kiskoilta ja putosi maahan asti. Onneksi alla oli jumppamatto vaimentamassa.
 
Liittynyt
21.05.2017
Viestejä
611

Voi olla että joudut "karhentamaan" tai muuten muokkaamaan aseen dovetailiin liukuestettä niin ettei liukuminen tapahtuisi jatkossa niin helpposti. Mahdollisena kokeiluna _ohutta_ hiekkaa pikkuriikkisen verran liukuneiden pintojen väliin ennen kiristämistä?

Tässä on kaksi ongelmaa taklattavana - jalustan alumiini antaa aina vähitellen periksi/teräs leikkaa sitä ja toisena se että sen lämpölaajentuminen ei ole sama kuin piipun/läpäisevän ruuvin teräksellä.

Edit: Ylläoleva sillä varauksella että jos kyse oli kuitenkin vain ruuvien löystymisestä aikaa myöden, niin edellämainitut ovat toissijaisia, ja niiden sijaan kannattaa tehdä temput etteivät kiinnitys ruuvit löysty.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
413
Voisikohan joku asiasta tietävä arvioida millasta hintaa tälläsestä saisi kun itse en noista yhtään mitään tiedä ja tuli tehtäväksi saada myytyä moinen..ehkä? Malli ilmeisesti Crosman 2250B ja kiikari Gamo Sporter 4x32 AO. Kunto ei ole mikään minttiä lähelläkään, ruostetta koko piipun ulkopinnassa ja kulumaa muuallakin. Elämää nähnyt :)

IMG_4873.JPGIMG_4878.JPGIMG_4879.JPGIMG_4881.JPGIMG_4876.JPG
 
luuponen

   ✜
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
520
Voisikohan joku asiasta tietävä arvioida millasta hintaa tälläsestä saisi kun itse en noista yhtään mitään tiedä ja tuli tehtäväksi saada myytyä moinen..ehkä? Malli ilmeisesti Crosman 2250B ja kiikari Gamo Sporter 4x32 AO. Kunto ei ole mikään minttiä lähelläkään, ruostetta koko piipun ulkopinnassa ja kulumaa muuallakin. Elämää nähnyt :)

Ratcatcherihän se taitaa olla. ko. mallia ei enää valmisteta. näytti brittien outletissä olevan uutena kiikarilla 170£. Lisänä tuossa sun paketissa näyttäs olevan äänenvaimentaja sekä kaasupullo ja tietenkin originaalia parempi kiikari. Kai tuosta satasen pari vielä saa mikäli toimii moitteettomasti. Ruoste kertoo kyllä karua tarinaansa että tätä on säilytetty nk. ulkona. Upea pyssy olispa mintissä niin 200-300 arvo saletisti.
 
Liittynyt
05.10.2018
Viestejä
94

Mikähän tuosta tekee upean? Lähtönopeus reilusti alle 200 m/s. Perus Gamon pistoolissa on lähes samat. Tuo gamon kiikaritähtäin toki hyvä
 
NewB-66

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
173
Mikähän tuosta tekee upean? Lähtönopeus reilusti alle 200 m/s. Perus Gamon pistoolissa on lähes samat. Tuo gamon kiikaritähtäin toki hyvä
Näyttäisi olevan vakiota pidempi piippu ja muutettu pcp aseeksi, luultavasti tehoa on enemmän kuin vakiossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
413
Ratcatcherihän se taitaa olla. ko. mallia ei enää valmisteta. näytti brittien outletissä olevan uutena kiikarilla 170£. Lisänä tuossa sun paketissa näyttäs olevan äänenvaimentaja sekä kaasupullo ja tietenkin originaalia parempi kiikari. Kai tuosta satasen pari vielä saa mikäli toimii moitteettomasti. Ruoste kertoo kyllä karua tarinaansa että tätä on säilytetty nk. ulkona. Upea pyssy olispa mintissä niin 200-300 arvo saletisti.
Kiitos. Tätä vähän arvelinkin ettei tuolla taida nykyään olla kuin suurinpiirtein käyttöarvonsa nykyisessä kunnossaan ja ottaen huomioon mitä on 200€:llä jo uutena tarjolla. Entiseltä omistajalta oli arviot melkosen taivaissa mitä en uskonut yhtään. Olen mökkireissuilla tuolla ampunut kyllä vähän ja tehoa tuntui olevan mutta ei ole itsellä oikeen vertailukohtaa.
 
Fribo-71

Team Mo-Ra3
Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
1 909
Olisiko tietoa mistä tilata Crosman 2240XL
Ilmapistooli?
Printec ase kaupassa saatavuus 0 kpl.
Eroa normi 2240:aan taisi olla ainakin Steel Breech 11mm uralla, ei tähtäimiä ja vaimenninkierre ½x20 UNF.
 
NewB-66

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
173
Olisiko tietoa mistä tilata Crosman 2240XL
Ilmapistooli?
Printec ase kaupassa saatavuus 0 kpl.
Eroa normi 2240:aan taisi olla ainakin Steel Breech 11mm uralla, ei tähtäimiä ja vaimenninkierre ½x20 UNF.

Tuolta ainakin,kokeilin laittaa ostoskoriin ja valitsin maaksi Suomen, postikulut nousi 750,00 kruunuun,koko summa 2940 kr.
 
Liittynyt
31.05.2023
Viestejä
14
Mikäs olis vuonna 2023 hyvä ei-paineilmalla toimiva ilmakivääri kiikaritähtäimellä?

Maalitauluihin ammuskelua ja kestävyys/toimintavarmuus edellä. Kaasumännällinen plussaa ja ei kiinassa valmistettua periaatesyistä
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
553

Esim Diana ja Weihrauch ovat tehneet saksalaisia laatupelejä vuosikymmeniä. Ovatkohan nykyään edelleen parhaimmistoa, en tiedä, mutta ainakin laatua ja luotettavuutta löytyy. Mutta kaasumäntämalleja eivät oikein tee, Weihrauch HW 90 olisi kaasumännällä, mutta ei näytä olevan täällä myynnissä.

Weihrauch ilmakivääri HW-50MII 4,5mm 292 euroa

Weihrauch ilmakivääri HW-95 4,5mm 408 euroa

Diana 48 450 euroa

Kaasumännällisiä mutta ei yhtä laadukkaita on ainakin Gamon IGT-mallit, niitä löytyy hyvin ja tehty Espanjassa. Ja turkkilaisella Hatsanilla on Vortex-mallit, mutta Hatsanin laadunvalvonta ei ole mitään priimaa, että voi tulla hyvä pyssy tai sitten ei niin hyvä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
171
Saako satasella tai alle nykyään kaasumäntätoimista ilmapistoolia ihan hupiammuskeluun? Tarkkuus nyt semmoista järkevää luokkaa, mutta enemmän höntsäilypaukuttelua. Vois ottaa perinteisiin juhannusolympialaisiin kiväärin sijasta pistooliammunnan, mutta kaasupatruunoiden kanssa en haluaisi leikkiä.

Vai kannattaako kuitenkin tähän hintaan ja tällaiseen ei-niin-vakavaan leikkimiseen ostaa mieluummin se 70-80 euron CO2-markettivehje ja ottaa vaan muutama askel lähemmäs taulua? Olen kumminkin ymmärtänyt ettei noissa pyöreitä kuulia ampuvissa co2-pistooleissa ole kovinkaan kummoinen tarkkuus, ainakaan tässä hintaluokassa.

Ilmakiväärejä on pari, vanha (muistaakseni saksalainen) tehoton ja kevyt lutku jostain 80-luvulta ja uudempi Gamo sitten tarkempaan ammuntaan kiikaritähtäimellä.
Tarkoitus on ammuskella omassa pihassa (taajaman ulkopuolella), turvallinen paikka löytyy.
 
Ei mitään järkeä niissä kuulaleluissa.
Laita pari kymppiä lisää ja et tule katumaan;
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
171
Tuota Crosmania katselin jo aiemmin tämän ketjun perusteella, saattaa olla että siihen pitää sittenkin kallistua. Kuinka monta laukausta yhdellä tuollaisella Co2-kapselilla ampuu? En löytänyt tästä mallista sitä tietoa.
 
Useita kymmeniä, mutta varmaan 30-40laakia on totuus varsinkin kun pitää taukoja eikä rätki koko patruunaa kerralla tyhjäksi.
Halpaahan nuo on kuin saippua. Toisin on 88gr pullojen kanssa, mutta se ei nyt liity tähän;
ps. myydään Umarex Beretta CO2 CX4

One 12 gram CO2 cartridge can approximately deliver a minimum of 30 shots and a maximum of 200 shots if used from an air gun.
However, a 12-gram CO2 cartridge can give you 20 to 30 good shots at once, and then you need to let it cool down before attempting the next shot.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
Kaasupakkauksen jäähtyminen on lähteessä hassusti ilmaistu, senhän nimenomaan pitää ehtiä lämmetä. Nopeasti käytettäessä jäähtyy, jolloin ei toimi kunnolla, teho laskee ja mekanismi haaskaa kaasua.

Tosin pulttilukkoisella kertalaukeavalla, vieläpä vakiolla jossa ei ole syöttöä lisätty, ei käytännössä pitäisi olla tällaista ongelmaa, etenkään juhannuksena. Kaasua menee laukaukseen järkyttävän vähän ja tahti on väkisin rauhallinen. Ehtii pysyä helposti aika lämpöisenä.

Eri juttu jollain automaattireplikalla, jossa vielä täyskokoiset liikkuvat käytetään kaasulla takana. Pyssy menee jääkylmäksi ampumalla yksi lippaallinen nopeaan tahtiin, eikä kapseli kunnolla riitä kuin pariin lippaalliseen jos siihenkään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
Crosmanin 1377 voi olla ihan hyvä vaihtoehto myös pilkkaukseen, ei tarvitse kaasuilla läträtä.
Toki. Tosin 2240 ei kovin kummoista läträämistä vaadi, kun kapselilla tovin ampuu. Kaasupyssy on kamalan kätevä ja vaivaton käyttää. Voi keskittyä habatreenin sijaan ampumiseen ja kaljanjuontiin.

Automaatit tosiaan eri juttu, kun lipastamiseen ja kaasuhuoltoon menee paljon enemmän aikaa kuin räiskimiseen ja tarvikkeita kuluu valtavasti per käytetty aika.
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 226
Tuota Crosmania katselin jo aiemmin tämän ketjun perusteella, saattaa olla että siihen pitää sittenkin kallistua. Kuinka monta laukausta yhdellä tuollaisella Co2-kapselilla ampuu? En löytänyt tästä mallista sitä tietoa.
Oma 2240 ampuu sen max 40 laukausta yhdellä kapselilla.
Tänään juuri Proairsoft liikkeestä tilasin kunnon satsin kaasua, oli 0,75€/kpl kun tilasi yli 50 kpl kerralla.
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
1 811
Itseltä löytyy niin pari co2 pistoolia kun tuo yllä linkattu crosman. Jos pysytään virallisessa tauluetäisyydessä eli 10 metrissä, kaikilla aseilla saan alle 2€ kolikon kasoja kun keskityn.

Kaasuaseet sensijaan voittaa helppoudessa ja ennenkaikkea hauskuudessa (puoliautomaatti) crosmanin 10-0, joten jos tarkoitus ei ole harrastaa tauluammuntaa pitkillä etäisyyksillä, kaikkiin muihin tarkoituksiin on co2 parempi. Viimeisen 2v aikana crosman on kaivettu naftaliinista tasan kaksi kertaa, kun joku on halunnut vertailua co2 aseeseen tehdä.

Edit: En itsekkään linkkejä availlut ja tuosta "kuulaleluilla leikkimisestä" ja sen jälkeisestä crossmanin linkistä oletin, että tarjottu crossman on ns. Perinteinen taittopiippu eikä co2 toiminen kuten näemmä onkin.

Ja kyllä, Itselläni nuo co2 pistoolit on juurikin näitä "kuulaleluja" joilla voi ampua puoliautomaatilla koko lippaan siihen tauluun, yhtä tarkasti 10 metristä kun noilla satasen yksittäinladattavillakin aseilla. Kuten sanoin, hauskuusaspekti on 10 kertainen jos sitä hakee eikä ole enään kertaladattavaan tullut koskettua.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 089
No, hemmetti. Jos sitä sitten vihdoin, kun unohtanut jo koko tarpeenkin.
130€+postit näyttää tuo 2240 olevan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
Itseltä löytyy niin pari co2 pistoolia kun tuo yllä linkattu crosman. Jos pysytään virallisessa tauluetäisyydessä eli 10 metrissä, kaikilla aseilla saan alle 2€ kolikon kasoja kun keskityn.

Kaasuaseet sensijaan voittaa helppoudessa ja ennenkaikkea hauskuudessa (puoliautomaatti) crosmanin 10-0, joten jos tarkoitus ei ole harrastaa tauluammuntaa pitkillä etäisyyksillä, kaikkiin muihin tarkoituksiin on co2 parempi. Viimeisen 2v aikana crosman on kaivettu naftaliinista tasan kaksi kertaa, kun joku on halunnut vertailua co2 aseeseen tehdä.
Tarkennettakoon mahdollisia äkkinäisiä lukijoita varten sen verran, että linkattu Crosman 2240(ja 2240 XL) on co2-ase. Tuo 1377, jota otaksun sinun tarkoittavan, vain mainittiin nimeltä, sikäli kun huomasin.

Toki 2240 on kertalaukeava diabololle sopiva pyssy, eli co2-käyttöisyyttä lukuun ottamatta enemmän oikean ilmapistoolin kuin automaattisen kuulapyssyn kaltainen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 089
Hep. Äkkinäinen lukija ilmoittautuu, oletin kyseessä olevan juuri tuo 2240.
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 226
Tarkennettakoon mahdollisia äkkinäisiä lukijoita varten sen verran, että linkattu Crosman 2240(ja 2240 XL) on co2-ase. Tuo 1377, jota otaksun sinun tarkoittavan, vain mainittiin nimeltä, sikäli kun huomasin.

Toki 2240 on kertalaukeava diabololle sopiva pyssy, eli co2-käyttöisyyttä lukuun ottamatta enemmän oikean ilmapistoolin kuin automaattisen kuulapyssyn kaltainen.
Se ero vielä noissa Crosman 1377 ja 2240 malleissa on sen lisäksi, että 2240 on Co2 ase ja 1377 pumpattava, on kaliiberi: 1377 käyttää .177 eli 4.5mm luotia ja 2240 on .22 eli 5.5mm.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 118
Se ero vielä noissa Crosman 1377 ja 2240 malleissa on sen lisäksi, että 2240 on Co2 ase ja 1377 pumpattava, on kaliiberi: 1377 käyttää .177 eli 4.5mm luotia ja 2240 on .22 eli 5.5mm.
Tuo onkin aika jännä, luulin aina että tuo 2240 olisi 4.5mm mutta sehän onkin 5.5mm. Enemmän lyijyä tuossa 5.5mm kudissa eli aika erikoista että lyhyestä co2 piipusta halutaan tuollaista työntää ulos. 4.5mm kudilla tulisi kuitenkin nopeutta enemmän tai vastaavasti sama nopeus mutta kaasua menisi vähemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
Tuo onkin aika jännä, luulin aina että tuo 2240 olisi 4.5mm mutta sehän onkin 5.5mm. Enemmän lyijyä tuossa 5.5mm kudissa eli aika erikoista että lyhyestä co2 piipusta halutaan tuollaista työntää ulos. 4.5mm kudilla tulisi kuitenkin nopeutta enemmän tai vastaavasti sama nopeus mutta kaasua menisi vähemmän.
Itse asiassa isommasta reiästä saa sopivalla yhdistelmällä vähemmällä enemmän jos jonkinlaista tehoa kaivataan eli ollaan paperin sijaan ampumassa rottia. Isompireikäisellä ilmapyssyllä voi ampua jopa suurriistaa, ja aikanaan olivat ylivoimaisia sota-aseita joiden ongelmana vs. suustaladattavat oli vain hinta, saatavuus ja vaikea huolto. Lähtönopeus ei ole sen suurempi, mutta ilmaa toki menee paljon kerralla.

Ilma- tai kaasupyssythän eivät ole samasta puusta kuin palokaasuun perustuvat ampuma-aseet. Ilma-aseessa lähtönopeuden käytännön järkevä maksimi kun on voimanlähteen takia melko alhaalla. Samoin kuin jousiaseessa ei voida ratkaisevasti lisätä lähtönopeutta käyttämällä mahdollisimman kevyttä nuolta.

Piipun pituus ja venttiilin toiminta taitaa olla oleellinen rajoittava tekijä, tietysti ilman/kaasun lähteen raa'an voiman ohessa. 5.5 on sekin yhä ihan tosi pieni reikä. Kaasun tarvittava tilavuusvirta ei kasva ihan kamalasti 4.5 -> 5.5 milliin mentäessä.

Eikä isommassa ole pakko käyttää saman tyyppistä luotia vaan tarjolla on vakiota kevyempiä pehmeitä ja jopa osittain muovisia.
 
Liittynyt
12.12.2018
Viestejä
43
Hakusessa olisi CO2 puoliautomaattinen pistooli. En tiedä ilma-aseista juuri mitään. Lyhyen tutkiskelun tuloksena harkitsen rihlatulla piipulla olevaa metallista pistoolia. Tarkoitus olisi siirtyä toiminnallisen ammunnan pariin, jahka saa luvat ruutiaseeseen. Riittääkö näissä tarkkuus 25 metriin mitenkään ja onko merkkien väleillä eroja?
Tämä harkinnassa:
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 200

Joku voi olla eri mieltä, mä sanoisin että nämä on enemmänkin tölkinammuntaan 4-10m, kuin tähtäämiseen 25m matkalle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 213
Joku voi olla eri mieltä, mä sanoisin että nämä on enemmänkin tölkinammuntaan 4-10m, kuin tähtäämiseen 25m matkalle.
Paha kokeilematta sanoa, mutta tuo malli näyttäisi sentään ampuvan ihan oikeita diabolo-luoteja teräskuulien sijaan, eikä hintansa perusteella ole ihan lelu. Kyllä noilla eväillä saattaa jonkinlaista kasaa ampua 25m matkalle, eikä pistoolitaulut ole mitään pieniä kohteita. Tietty saman asian ajaisi pienentämällä tauluja ja etäisyyttä vaikka sinne kymmeneen metriin.

En nyt jaksa penkoa, mutta eiköhän tuosta löydy jotain testejä esimerkiksi youtubesta?
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
1 811
Blowback toimintoa en voi suositella. Ainut etu on "fiilis" joka jää todellisuudessa todella laimeaksi. Sensijaan saat yli kaksinkertaisen kaasunkulutuksen, yhden vikaantuvan osan ja epätarkkuutta sarja-ampumiseen vs. Ilman blowbackia oleva ase.
Co2 kapseli asettaa jo rajan luodin nopeudelle, mitä pidempi piippu, sitä tarkempi ase.
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 226
Mites olisi revolveri? Esim. Crosman Vigilante.
Rihlattu 6" piippu. Ampuu kuulia ja luoteja. On kaksitoiminen eli riittää kun vain liipaisimesta vetelee tai voi manuaalisesti virittää iskurin taakse. Saa laseria ja/tai optista tähtäintä kiinni.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 200
Osaatko ehdottaa jotain parempaa tarkoitukseen sopivaa puoliautomaattia pistoolia?
En usko että noille kriteereille sopivaa on keksittykään vielä. Sanoisin, että kannattaa ostaa joku ilma "tarkkuuspistooli" ja treenata paikaltaan ampumista ja sitten kun on mahdollista, niin sitten oikea 9 tai .22 pidemmälle matkalle.
 
Viimeksi muokattu:

NewB-66

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
173
Teinpä testin n. 18 metristä ,välineet Umarex Walther 99 CP ja Gamo PR-776, luotina Umarex 500 Cobra 0,56 g.

Kasat oli n.15-20 cm,eli 25 metristä varmaan 5 senttiä lisää.
 
Liittynyt
19.01.2020
Viestejä
51
Miksi pitäisi olla 25m asti, kun eikös ilmapistoolilla ammuta yleensä 10m matkalta (taulukin pienempi tämän takia)? Vai oliko tässä tarkoitus ampua normipistoolin 25m tauluun? Jos taas pelkkään toiminnalliseen ammunnan harjoitteluun, niin etäisyydet 5-15m varmaan riittää hyvin varsinkin jos ammutaan IPSC/normi/mini/micro-tauluja? Revolverit eivät lipas kapasiteetiltaan ole taas kovin hyviä toiminnallisen ammunnan harjoitteluun, ellei sitten halua harjoitella revolver divisioonaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
553
Hakusessa olisi CO2 puoliautomaattinen pistooli. En tiedä ilma-aseista juuri mitään. Lyhyen tutkiskelun tuloksena harkitsen rihlatulla piipulla olevaa metallista pistoolia. Tarkoitus olisi siirtyä toiminnallisen ammunnan pariin, jahka saa luvat ruutiaseeseen. Riittääkö näissä tarkkuus 25 metriin mitenkään ja onko merkkien väleillä eroja?
Tämä harkinnassa:
Action air on practicalia airsoft-aseilla, se on myös yksi vaihtoehto selkeästi enemmän lajinomaiseen harjoitteluun. Ja airsoft-aseidenkin tarkkuus riittää tuohon hommaan mainiosti.

Tuon Sig Sauerin tyyppisiä peruslaadukkaita rihlapiipulla olevia lisenssiaseita tarkempia co2-automaatti-ilmapistooleita löytyy todella huonosti. Lisäksi niillä on hintaa jo reilummin eivätkä yleensä sovi toiminnalliseen ammuntaan. Röhm Twinmaster Trainer on yksi esimerkki. Ja jos sattuu käytettynä jostain löytymään, niin Drulov DU-10 Condor on vanhempi vastaava laite, mutta niitä ei enää valmisteta.
 
Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
70
Viimeksi muokattu:

ssg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 834
Kenelläkään kokemusta Gamo Swarm Maxximista? Vihdoin on piha johon saa joko 40metrin tai 55 metrin radan. Katselin vähän millä pystyisi ampumaan näiden ratojen maksimi etäisyydeltä ja olen katellut myös PCP ja CO2 kiväärejä. PCP:ssä on melko iso kynnys kaikkine välineineen ja täyttöineen. Toisaalta kerran kun ne hommaa niin sitten onkin vaikka mitä PCP pistooleita ja kivääreitä saatavilla. Tämä kyseinen Gamo vaikuttaisi siitä hyvältä että ostat vain kiväärin ja ei muuta kun ampumaan. Parit arvostelut katsoin ja vaikittaisi olevan tarkkakin 40 metrin radalla.

Kiväärin kaveriksi ajattelin Crosmanin 2240 10 metrin matkalla niin pääsee testamaan noita CO2 laitteitakin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
161
Onko kokemusta semiautomaattisista pcp-kivääreistä isommissa kaliibereissa? 9-milinen kiinnostaisi kovasti, mutta nuo hinnat ovat melko kovia.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Onko kokemusta semiautomaattisista pcp-kivääreistä isommissa kaliibereissa? 9-milinen kiinnostaisi kovasti, mutta nuo hinnat ovat melko kovia.
Ymmärrän kyllä kiinnostuksen, mutta kannattaa muistaa että ilmaa menee ja noissa on tehoa senverran että kannattaa ampuessa huolehtia että luoti pysähtyy varmasti jonnekin turvalliseen paikkaan.
 
ssg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 834
Te jotka ammutte takapihalla, oletteko rakennelleet jonkinlaista backstoppia tai pellettiloukkua?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 213
Te jotka ammutte takapihalla, oletteko rakennelleet jonkinlaista backstoppia tai pellettiloukkua?
Mulla oli joskus ihan metallinen, mutta tehokkaammilla pyssyillä lyijy jauhautuu hienoksi pölyksi ja on myös äänekäs. Kaikkein yksinkertaisin ja toimivin oli puutausta ja varsinaisena ”loukkuna” paksu pino a4-papereita, jotka teipattu läjään. Ahkeran käytön jälkeen teipit voi leikata ja kudit ravistella astiaan. Sekaan menee toki myös paperisilppua, minkä voi halutessaan polttaa pois.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Mulla mökillä jonkun vanhan pöydän pöytälevy taustana, tehty jostain kakkosnelosista.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 485
Viestejä
4 163 957
Jäsenet
70 415
Uusin jäsen
Toivokipina

Hinta.fi

Ylös Bottom