Minä pidän tuosta Arvidin Franskrostista. Pidän myös Festivitasta ja Löfsberg Lilan tummista esim. Crescendo. Minusta nämä tummat ruotsalaiset markettikahvit on tosi hyviä, ja maksavat suunnilleen saman kuin perus Juhlamokka eli ei ole edes mitään porhokahvia. En itsekään hirveästi ole harrastanut noita erikoiskahveja, hyviä ne varmasti ovat mutta en ole viitsinyt investoida kun marketistakin saa hyviä kahveja pienellä vaivalla.
Tuo Franskrosthan on tosi tummaa eli jos olet Juhlamokkaan, Kulta Katriinaan tai muuhun vaaleaan mainstream-kahviin tottunut, voi maistua melko vahvalta. Kuitenkin jos muutaman paketin juot niin alkaa maistua hyvältä ja nuo vaaleat alkaa maistua tiskivedeltä. Ihmisen makuhermot toimivat niin että ne "tottuvat" johonkin josta eivät edes pidä. Hyvä esimerkki tästä on esimerkiksi tupakka. Sehän maistuu ja haisee ihan kuolemalle ensikertalaiselle mutta niin vaan tupakoitsijat jaksavat vetää sitä askitolkulla eikä se maku heitä häiritse. Toinen esimerkki on esimerkiksi sokerin käyttö kahvissa/teessä. Moni aloittaa sokerin kanssa ja juo kahvinsa sokerin kera jopa kymmeniä vuosia, mutta jossain vaiheessa se jätetään pois ja siitä kuukausi eteenpäin niin kahvi jossa on sokeria saa lähinnä oksennusreaktion aikaan.
Tummiin kahveihin totuttelu vie hetken, mutta ne ovat vatsaystävällisempiä. Muistaakseni logiikka on se että tummat paahdot ovat "kypsempiä" ja vaaleat ovat "raakoja" eli tummat ovat keholle helpompia prosessoitavia ja vaativat vähemmän työtä. Se ikävä homma tummiin kahveihin siirtymisessä ja tottumisessa on siinä että kaikki muut juo edelleen Juhlamokkaa ja Kulta Katriinaa eli kun käyt jossain vierailulla tai tilaat ravintolasta kahvin, sulle tarjoillaan kusen makuista akkuhappoa.