Hyvät ajovalopolttimot autoon?

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 379
Polttimoiden, johdotuksen ja umpion kivihiotun pinnan lisäksi valotehoa voi hukkua palaneisiin heijastinpintoihin. Kun tuohon mk4 Mondeoon vaihdoin niin tuntui ettei tehdas-xenoneissa ollut puhtia senkään vertaa mitä entisen 3BG Passatin H7:ssa. Vaihdoin polttimot (D1S) uusiin Nightbreakereihin, valoa tuli hivenen lisää mutta vieläkin tuntui kovin himmeältä. Lopulta sitten seuraavana talvena vaihdoin uudet projektorit (Retrofitlab) umpioihin ja maisema alkoi kirkastumaan. Vanhoja tutkiessa näkee kuinka projektorin heijastinpinta on samea ja paikoin koko hopeointi palanut ruskehtavaksi - eipä ihme ettei valoa tullut tiellekään.

Kuvassa toisen puolen valo uudella projektorilla ja toinen vanhalla, vaikea päätellä kumpi on kumpi...
Mielenkiintoista! Oliko millainen homma tuo projektorien vaihto?

Itsellä vähän samat fiilikset, kun vaihdoin nykyiseen autoon. Nykyisessä on tehtaan d2s:t ja vanhassa vanhassa h7:t. Vaihdoin xenonit uusiin nightbrakereihin, valoa tuli vähän lisää, mutta edelleenkään valoa ei ole erityisesti enemmän kuin edellisen auton halogeeneissa..
 
kromo

Make ATK Great Again
Team Linux
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
80
Mielenkiintoista! Oliko millainen homma tuo projektorien vaihto?
Tuohon mk4 Mondeoon homma oli suht simppeli, Retrofitlabin kautta sai valmiin sarjan, tosin uusien projektoreiden kiinnityspisteitä joutui hieman muokkaamaan mutta se on tehtävissä Dremelillä tms käsityökalulla. Koko umpiohan lähtee Mondeossa irti 5 minuutissa joten homma on tehtävissä sisätiloissa. Kaikkine muokkauksineen sanoisin että tunnin homma per umpio. Valokuvio on hieman kapeampi kuin alkuperäisissä, mutta toisaalta tielle tulee vastaavasti enemmän valoa.

Paketti tuli Hollannista muutamassa päivässä, hintaa rahteineen kertyi n. 170€. Ja jos haluaa niin alkuperäiset projektorit voi kunnos(tut)taa, vaihto takaisin on aikalailla plug'nplay.
 
Katsoin tuon Mondeon videonkin. Mondeoon näyttää olevan helpompi homma, kun omaan kikottimeen taas pitää repiä umpion linssi irti ja liimata operaation lopussa uusien tiivisteiden kanssa kiinni. Täytyy vähän miettiä, josko tuon suorittaisi tässä pimenevien syysiltojen kynnyksellä.
 
kromo

Make ATK Great Again
Team Linux
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
80
Katsoin tuon Mondeon videonkin. Mondeoon näyttää olevan helpompi homma, kun omaan kikottimeen taas pitää repiä umpion linssi irti ja liimata operaation lopussa uusien tiivisteiden kanssa kiinni. Täytyy vähän miettiä, josko tuon suorittaisi tässä pimenevien syysiltojen kynnyksellä.
Lämmittämällähän noita umpion etumuoveja irrottelevat, sauna/uuni/kuumailmapuhallin yleensä auttaa. Joissain on sitten sitkeämpää liimaa, mutta ymmärtääkseni kaikki kyllä aukeavat lopulta. Kasaus kannattaa tehdä huolella ettei umpio imaise heti ensimmäistä vesiryöppyä sisäänsä.

Mikäs auto olisi kyseessä?
 
Liittynyt
28.07.2017
Viestejä
458
Onko joku löytänyt H4-polttimot jotka ihan oikeasti on kirkkaammat kuin ns. perustuikut ? Noita erikoisempia mitä on käyttänyt, niin tuntuu että samat tehot niissä kaikissa on lupauksista huolimatta. Tai sitten olen käyttänyt liian kauan Nightbreakereitä.

Kestoiällä ja hinnalla ei merkitystä kun tulee motoon.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 092

No kyllä ainakin Xtremevisionit on selvästi kirkkaammat, ja pitäisi Nightbreakereidenkin olla.

Vanhoissa autoissa ero hukkuu huonoihin johdotuksiin ja jännitehäviöihin.

Ja jos on huono umpio/valokuvio mistä lähtee liikaa hajavaloa niin eipä se kirkkaampi polttimo juuri pidemmälle näytä.
 
Laita ne todellakin euron kipale keltaisena hohtavat perustuikut niin nightbreakerit tuntuu taas kirkkailta.
Olin epäselvä. Mopossa on joku ties mikä H4 Osram/Philips, en tiedä merkkiä kun en ole itse sitä sinne laittanut. Autossa taasen on Nightbreakerit ja ei ne nyt maailmaa mullistanut asentaessa, mutta en ole viiteen vuoteen muitakaan käyttänyt.

Otin Motonetistä nyt Osram Nightbreaker Laserin Kallishan tuo on (16,9€) verrattuna perus Nightbreakeriin (12,9€) tai Bosch Gigalightiin (9,9€) mutta sama se tässä käytössä jos on/olisi paras.

Umpio on naarmuton, uusi.
 
Liittynyt
28.07.2017
Viestejä
458
Ihan kettuilun vuoksi mittasin nuo polttimot vaihdon yhteyssä. Luximittarin anturi seinään kiinni velcrolla lyhyiden ja pitkien polttopisteen kohdalle. Etäisyyttä seinään ei ollut paljoa. Painotan että nämä tulokset eivät ole vertailukelpoisia kenenkään muun testeihin. Myöskään nuo luxit eivät kerro oikeita luxeja vaan pystyy vertailemaan vain keskenään.

Lyhyet/pitkät
Merkitön H4 1080/1750lux
Nightbreaker Laser 1470/2400lux

Mittarin mukaan on eroa, mutta ei sitä kuviosta hirveästi huomannut. Näkee sitten ensi yönä käytössä paraniko oikeasti.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 654
Onko H7-ledit nykyään kuinka kelvollisia? TM aikanaan testasi ja ainakin halpiksien kohdalla luokattoman huonoja. Esimerkiksi näitä mietin, kun Philipsin X-Tremeultinon on jo turhan kallis:

Autoline H7 LED Ajovalopolttimo 12V EI TIELIIKENTEESEEN | Motonet Oy

Myös tämmöistä Xenon-muutossarjaa mietin 2010 Octaviaan, mutta netissä tuli vastaan juttuja hajonneista ohjausyksiköistä ja pyyhkijänmoottoreista.

FinnXenon Muutossarja H7

+120% polttimot, pölyt putsattu linssistä ja umpion pinta vesihiottu, mutta vieläkin turhan vähän valoa tulee tielle. Projektoriumpiot, niin sen puolesta voi laittaa vähän järeämpää polttimoa ilman häikäisyn pelkoa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
968
Ihan kelvottomia edelleen. Katso esim:

Autoline yrittää olla vähän sinne päin mutta tuskin sekään on tarpeeksi ohut matkimaan halogeenipolttimoa riittävän tarkasti.
Lähinnä noissa taitaa olla ongelmana se ettei valokuviosta löydy hotspottia jolloin valon kantama jää todella huonoksi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 035
Kahteen autoon laitettiin kokeeksi Philipsin XTremeVision +130% polttimot ja molemmissa ero vakiopolttimoihin oli todella suuri. Mielenkiintoista nähdä miten kauan kestävät. Jos 2v kestää (15tkm/vuosi) niin ehdottomasti kannattaa maksaa.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 882
Mä en ajovaloihin ledejä ostais koska valokuvio menee vähän sinne päin, pitkiin hommasin ledivalot xenonkaupasta (ne 100€ lamput) ja niissä toimii kyllä omasta mielestä hyvin kun valokuviolla ei niin suurta merkitystä ole, mutta tehoa tuli reilusti lisää ja nyt niillä näkeekin jotain.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 589

On kyllä todella rasittavia nuo oman elämänsä xenon sankarit, jotka tykittää niitä heijastinumpioissa. Joka päivä niitä tulee vastaan pimeillä teillä eikä koskaan tiedä onko niillä pitkät päällä vai ei kun molemmat näyttää samalta. Varsinki jossain autokaistan jonoissa kivoja kun sattuu taakse, niin ihan kuin takana olijalla olisi koko ajan pitkät päällä. Kumpa noita revittäisi irti poliisin toimesta tienpäällä ja annettaisi kunnon muistutus :D Linssiumpioissa ja pitkissä nuo ei taas haittaa pätkän vertaa, kumpikaan ei häikäise aiheettomasti
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
881

Monessa skoodassa ovat ne alkuperäisetkin xenonit semmoiset häikäisijät että tuntuu että ne on kehitetty erityisesti sillä mielellä että varmasti kaikki muutkin tiellä liikkujat huomaavat missä autossa "on oikein xenonit"... :o
Kaipa se kuitenkin oikeasti on vain hinta- ja laatukysymys?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 589
Monessa skoodassa ovat ne alkuperäisetkin xenonit semmoiset häikäisijät että tuntuu että ne on kehitetty erityisesti sillä mielellä että varmasti kaikki muutkin tiellä liikkujat huomaavat missä autossa "on oikein xenonit"... :eek:
Kaipa se kuitenkin oikeasti on vain hinta- ja laatukysymys?
Itse en ole kyllä havainnut skodien häikäisevän sen enempää kuin muiden autojen. Voihan se olla että joissain autoissa säädöt päin persettä :bored:
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
4 543
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
881
Ei se ongelma enää näitä nykyvuosimalleja onneksi koske, vanhemmissa kyllä yleistä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 907
Kahteen autoon laitettiin kokeeksi Philipsin XTremeVision +130% polttimot ja molemmissa ero vakiopolttimoihin oli todella suuri. Mielenkiintoista nähdä miten kauan kestävät. Jos 2v kestää (15tkm/vuosi) niin ehdottomasti kannattaa maksaa.
Itsellä kanssa kahdessa autossa pitkissä xtremevision 130%. Peugeot 406 2000 ja Peugeot 407. Pitemmälle näkyy ja valon sävy on vaaleampi. Nuo kyllä kannattaa laittaa vakioiden tilalle, koska ne on paljon paremmat.

Philips XTremeVision +130 %, H7-polttimot paripakkauksessa, valoteho jopa +130 % (45 metriä pidempi valokeila) verrattuna tavalliseen polttimoon. Kvartsilasi, uusi täytekaasu, kromikärki ja sininen sävyrengas.
Philips XTremeVision H7-polttimopari +130 % | Motonet Oy
 
Liittynyt
06.10.2017
Viestejä
2
Missä olisi tämän hetken paras tarjous Philips Racing Vision +150% H4-polttimoparista? Viime talvena löytyi jostain ulkomaan verkkokaupasta 15€/pari.

Onko kukaan löytänyt vastaavaa hintaa tällähetkellä?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 063
Pistin nyt Racingvision H7:t paikoilleen, täytyy testailla joku ilta että huomaako tuossa eroa noihin peruspottimoihin. Toivottavasti kestää nyt edes kevääseen asti vaikka on tuossa vielä nuo Nightbreakerit varuiksi varalla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 035
Pistin nyt Xtremevision H7:t paikoilleen, täytyy testailla joku ilta että huomaako tuossa eroa noihin peruspottimoihin. Toivottavasti kestää nyt edes kevääseen asti vaikka on tuossa vielä nuo Nightbreakerit varuiksi varalla.
Varmasti huomaa eron tai sitten on valoissa muuta vikaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 589
Pistin nyt Xtremevision H7:t paikoilleen, täytyy testailla joku ilta että huomaako tuossa eroa noihin peruspottimoihin. Toivottavasti kestää nyt edes kevääseen asti vaikka on tuossa vielä nuo Nightbreakerit varuiksi varalla.
Kannattaa ruveta jännitehäviöitä tarkistamaan jos ei mitään huomaa peruspolttimoon verrattuna :)
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 092
Sen eron polttimoissa huomaa vielä paremmin sitten kun on lunta maassa. Musta tie tuntuu imevän kaiken niin tehokkaasti että jotenkin ne kirkkauserotkin kutistuvat pieneksi (imo).
 
Totta. Mutta nytkin huomaa todella merkittävän eron liikennemerkkien näkyvyydessä pimeän aikaan. Ja päivälläkin merkeistä peilaa hyvin kun kun peruspolttimoilla ei mitään. Noissa teholampuissa vähän häiritsee se, että lyhyiden kirkkaus korostuu tietyllä alueella tien oikeassa laidassa. Sen näkee hyvin esim. tältä videolta. Ja tiedän kyllä, että valot on suunnattu tietyllä tavalla.

Liittynyt
21.02.2018
Viestejä
19
Osram night breaker unlimited xenarc vaihtui tänään vastaavaan NB Laser malliin, D2S kannassa. Kyllä on eroa, tosin edellisillä ajettu 50tkm ja mulla on 50w ballastit käytössä. Jotkut varottelivat että valot palaa nopeasti loppuun tehokkaimmilla ballasteilla, ei ainakaan vielä ollut hiipunut halogenin tasolle :D

oskut.JPG
 
Mielenkiintoista. Edelliseen autoon vaihdoin Unlimitedit ja petyin valotehoon. Lasereita voisi kokeilla nykyiseen. Onko valon värissä eroa noissa polttimoissa?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 092
Jos haluatte kokeilla jotain erilaista :D niin tässä vaihtoehto: H7 12V 55W MEGABLUE ECER37 2KP

On muuten yllättävän hyvät. Tarkempaa vertailua en ole vielä tehnyt mutta kirkkautta löytyy, samaan tapaan kuin noilla xv/nb/ge ym.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 831
sets H1 H3 H4 H7 H11 HB3 HB4 501 XENON WHITE BULBS LIGHT HEADLIGHT HEADLAMP FOG | eBay

Siitä 70W H7 joissa huomattavasti vaaleampi sävy kuin missään suomessa myytävistä 55w polttimoista. Kirkkaus myös parempi kuin noissa +120% jne malleissa. Kestävät pidempään kuin suomen extrasuperhyper kirkkaat, eikä maksa läheskään niin paljoa. Eivät myöskään häikäise tai herätä kiinnostusta liian sinisellä valolla, kuten led/xeon muunnokset monesti tekevät. Menee myös katsastuksesta läpi. :)

Ainoa miinus on kovempi kulutus, eli kannattaa ehkä kesähelteille poistaa ahtaista umpioista.
 
Ja tuottavat enemmän lämpöä niin voi olla muoviumpioissa sulaminen herkässä. Parit pilalle sulaneet nähnyt kun pistetään vähän tehokkaampaa. Sitten saa olla umpiokaupoilla :D
 
Syksyllä/talvella ei ole mitään väliä 55W vs. 70W. Kesähelteillä ruuhkassa seisten toki sulaa, mutta kesällä nyt muutenkaan tehokkaita tarvitse. Vaihtaa kevään tullen sitten jotkut longlife-nolight valot.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
476
Muistetaas sitten muitakin autoilijoita eli jätetään ne laittomat 70w+ polttimot niistä lyhyistä pois ni ei tartte pitkät päällä ajella vastaan. Ei niitä umpioita ole suunniteltu noille offroad polttimoille. Pitkissä ne ei niinkään haittaa kunhan muistaa ajallaan pudotella pitkät pois.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
929
Siitä vaan naperot heittämään 80w lamput umpioon.
Umpiosta paskat välitän , enkä ehkä teidän pellevirityksistä ollenkaan mutta muistakaa nyt hyvät immeiset että ne johtosarjat siellä tehtaalla on laskettu paksuudeltaan juuri ja juuri (ja usein jopa alle) niitten orkkisvalojen virran kanssa, ei niin että ruvetaan .75 piuhasta kiskomaan tuplamäärää tehoja läpi...olen noita pellepelottomien viri-virityksiä korjaillut, usein sulaa vain (umpiot) johdot mutta joissain autoissa palaa sitten valoviiksen(valonvaihtimen) pohja.

Onnea vaan ja menestystä.

Ps. monissa -2000 luvun (ja varsinkin -80 ja -90 lukujen) autoissa jo vakiopolttimoilla johtot kuumenee...(alimitoitetut jo tehtaalla koska säästöä se ohkasen piuhan laittaminen)

Pss. Jos ja painotan sanaa JOS tunaroit laittomat lyysit umpioihin ne vetäkää uusilla PAKSUILLA virtajohdoilla , ja lyhyillä...eli käyttäkää relettä.

Ja jos viiksen(valonvaihdin) kautta kulkee virta niin vielä suuremmalla syyllä.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 831
Joo kannattaa kyllä mitata se jännite mikä lampuille tulee. Liian pieni jännite niin eihän mikään polttimo valaise muuta kuin roihuavana autona. Liian korkea jännite ja palaa kaikki lamput kuukaudessa.

En siis suosittele 70w polttimoja ellei tiedä että ne toimii. Mitä valokuvioon tulee niin paljon enemmän ne ledit (myös lailliset) häikäisee kuin pikkasen kirkkaampi halogeeni halogeenille suunnitellussa umpiossa. Muistaakseni ledit sai ihan lainkin mukaan häikäistä paljon enemmän kuin aikaisemmin. Eli ihan turha sen suhteen moralisoida. ;)
 
Totta, varsinkin kun yliwattiset halogeenit ei lähtökohtaisesti pilaa valokuviota toisin kuin jälkiasennusledit tai -xenonit.

Ketjun aiheeseen: mitkä olisi tällä hetkellä parhaat/järkevimmät D1S-polttimot? Toivomuksena olisi saada mahdollisimmat paljon mahdollisimman neutraalin väristä valoa.
 
Itse ostin vuosi sitten Osramin Nightbreakerit saksan amazonista, muistaakseni alle satkulla. Nyt harmittaa etten ottanut cool blue intenseä, joka antaisi hieman puhtaamman valkoisen valon. Olen tosin ollut tyytyväinen kun näkee älyttömän hyvin verrattuna orkkis valoisin, jotka olivat siis Philipsin tavis polttimot.
 
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
97
Osram Classic Ainakin D2S versiona on ollut itselle mieluinen lamppu.
Miellyttävä valkoinen valo (4150K), halpa hinta ja hyvä kestävyys.
Eiköhän se D1S versionakin ole yhtä hyvä.

Jos sinisen sävyisestä tykkää niin sitten varmaan Night Breaker katsoisin(4350K).
Edit: Tosiaan Cool Blue jos vielä NB:tä sinisemmät haluaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 589
Osram Classic Ainakin D2S versiona on ollut itselle mieluinen lamppu.
Miellyttävä valkoinen valo (4150K), halpa hinta ja hyvä kestävyys.
Eiköhän se D1S versionakin ole yhtä hyvä.

Jos sinisen sävyisestä tykkää niin sitten varmaan Night Breaker katsoisin(4350K).
Nuo Nightbreakerit on ainakin omassa autossa enemmän kellertävän sävyiset ja enemmän kellastuu kun käyttötunteja tulee lisää. Cool blue intense taas juurikin puhdas valkoinen.
 
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
97
Nuo Nightbreakerit on ainakin omassa autossa enemmän kellertävän sävyiset ja enemmän kellastuu kun käyttötunteja tulee lisää. Cool blue intense taas juurikin puhdas valkoinen.
Ballastit vaikuttaa aika paljon tuohon värisävyyn, toki umpiotkin vaikuttaa vähän.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 831
Ballastit vaikuttaa aika paljon tuohon värisävyyn, toki umpiotkin vaikuttaa vähän.
Halogeenissä saa koko polttimon lasi olla sininen että se valo olisi edes lähellä vaaleaa. Cool blue varmaan puhtain suomeata saatava poltin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 379
Edellisessä autossa oli D2S Night Breakerit ja ne oli vähän kellertävät omaan silmään. Cool Bluet taas kuulostaa teinien hömpötyksiltä, mutta niitä voisi kokeilla. Ellei lisää sijoittamalla eli Philips XtremeVisionit ostamalla saa rahoille vastinetta.
 
Tuskin valotehoa ainakaan saa enempää kun tulee noissa osrameissa jo e-hyväksyntärajat vastaan. Itsekin pohdin noiden philipsien välillä mutta hintaero oli aika iso ainakin silloin niin en nähnyt sen arvoiseksi.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 654
Bosch Gigalight H7 kesti huikeat 5000km päiväajovaloilla varustetussa autossa. Vaikka jännitettä valoille tulee 14,4V, niin olisi pitänyt silti kestää pidempään. Varmaan viallinen yksilö :confused:

Tilalle ostin Philipsin Xtremevision +130% polttimot. Saa nähdä, kuinka kestää. Aavistuksen kirkkaampi toiseen vielä palavaan Gigalightiin verrattuna.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
95 204
Viestejä
1 916 752
Jäsenet
40 379
Uusin jäsen
ShardCollector

Hinta.fi

Ylös Bottom