Hyvä työtuoli?

AK racing premium v2 pelijakkara. Istuttu puhki parissa vuodessa, päätyi kaatopaikalle.

Martela Logic 4, leimattu '99, jossain vaiheessa elämää uudelleenverhoiltu, omaan käyttöön tuli iästä huolimatta melko priimassa kunnossa. Vanha suunnittelu paistaa läpi, keinu on ennemminkin säädettävä kallistus kuin aktiivinen keinu ja käsinojat aika koomiset nykystandardein ilman säätöjä korkeuden lisäksi. Muuten yllättävän hyvä istua, ja säädöillä sai mitat natsaamaan ja tuen sinne minne sitä tarvitaan. Selän tuki ok, ei super aggressiivinen, mutta havaittava. Niskatuki simppeli ja tuppaa valumaan ajan kanssa, mutta helposti säädettävissä asentoon, ja toimii niskatukena. Pehmusteet 25 vuoden jälkeen edelleen paremmat kuin rallituolissa oli pakasta vedettynä. Yksi säätövipu katkennut, mutta muuten ollut pomminvarma vehje ja elää varmaan vielä toisenkin neljännesvuosisadan.

Nyt muutaman kuukauden käytössä Herman Miller Mirra ('08, hankittu käytettynä). Käsinojien säätö on mulle riittävä, mutta joillekin varmaan jää liian leveäksi. Käsinojien eteen kaartuva muoto on fiksu, minkä johdosta toimivat pöydän ääressä paremmin myös nojatessa. Flex front on toimiva ratkaisu istuinsyvyyden säädölle ja vie meshituolin kovan etureunan pois reisistä. Istuinkangas edelleen kelvollisessa kunnossa, joskin flex frontin pehmuste alkaa muuttua tomuksi, ei suurta merkitystä käyttömukavuuteen. En ole ikinä mieltänyt mesh-istuinta kaikista mukavimmaksi, kaikenmaailman farkkujen takataskut ja napit tuntuu näissä painavan persuksiin, mutta istuinmukavuus on yleisesti ottaen hyvä ja istuimen koko on riittävän runsas että reunukset pysyy kaukana kosketuksesta. Ei kovin mukautuva luovempiin (vääriin) istuma asentoihin eikä löhöilyyn, jalat ristissä tyydyttävä (käsinojat ei tuu tielle eikä aggressiivisia bolstereita), mutta muuten meshituoli on vähän kömpelö istuma-asennon kanssa kikkailuun, ja jalat tuolilla varmaan väsyttää kankaankin nopeasti. Keinumekanismi erinomainen, vastuksen saa säädettyä hyvin vielä kevyemmällekin ja kolmiasentoinen rajoitin on hyvä - keskimmäinen on hyvä 90% ajasta ja lukko on helppo vääntää auki jos halutaan heittää jalat orrelle ja/tai nojailla. Epäilin eniten muovista selkänojaa, mutta se onkin Mirran paras puoli. Ei hartijoihin painuvaa runkoa, vaan koko selkänoja antaa sopivasti periksi sieltä mihin laittaa painoa. Selkänojan korkeus on sopiva keskikorkeaksi selkänojaksi ja muoto vaikuttaa omalle selälle liki täydelliseltä. Myös säädettävä alaseläntuki on erinomainen suurella säätövaralla. Laatu ookoo, kaikissa liikkuvissa varmaan enemmän väljää nyt kuin 16 vuotta sitten, mutta muuten ei rakenteessa tai mekanismissa merkittävää kulumaa. Tukeva, mutta kosketuspinnoissa paljon muovia. Ei yhtä seksikäs kuin Aeron, mutta monella tapaa ehkä fiksumpi.

Vielä kun keksisivät tehdä mirran pehmustetulla istuimella ja niskatuella niin oltaisiin lähellä totuutta, muuten seuraava tuoli on varmaan uudestaan Mirra sellaisenaan ihan selkänojan takia.
 
laitas linkki, kun minulle tuntematon liike/tuoli... Tuossa lähes samassa hintaluokassahan on myös Kab Seating tuolit, joita itse käytän...

Ja kerro sitten kokemuksistasi kun tuolin olet saanut ja vähän sisäänistunut. ;)

Gaming vs. Office Chairs: What I Learned Using Both Fern Chairs (youtube.com)
 
Viimeksi muokattu:
Eilen tuli haworthin halo fern. Sen enempää tätä vielä arvostelemaan mut mitä ekana tuli todettua että tuolin nahkaistuin on kyl 10/10 ja niskatuki pitkäselkäisenä 180senttisenä kyl aivan paska. Sellasella mentaliteetillä olin et "kunhan ny joku on mihin päätä tukee" mut toi on jo häiritsevän huono. Tarvii varmaa koittaa irrotella se pois.

Netin väitteistä huolimatta tuo istuinosan nahkahan on ihan aitoa nahkaa.
 
Eilen tuli haworthin halo fern. Sen enempää tätä vielä arvostelemaan mut mitä ekana tuli todettua että tuolin nahkaistuin on kyl 10/10 ja niskatuki pitkäselkäisenä 180senttisenä kyl aivan paska. Sellasella mentaliteetillä olin et "kunhan ny joku on mihin päätä tukee" mut toi on jo häiritsevän huono. Tarvii varmaa koittaa irrotella se pois.

Sen niskatuen kiinnitys vaatii selkäosan lievää leikkaamista. En tiedä miten vaikuttaa sen jälkeen kun ottaa tuon pois.

Tämä varmaan auttaa: https://instructions.haworth.com/bi...rniture/seating/fern/fern_headrest_071917.pdf
 
Toi on ohje asennukselle niin toi leikkaus on tehty jo niin ei tarvi leikellä mitään. Tarvi ottaa välttämättä ees kangasta irti ku näytti olevan kiinnitysruuvit sillai et räikkämallisella avaimella saa irrotettua.

mutjoo toi on hyvä ohje ja hyvä et haworth noita jakaa meille asiakkaille.
 
Joo, pointti oli että sen irroittamalla ei saa uudenveroista. En sitten tiedä, miten se oikeasti vaikuttaa.
 
Tuli puhkipierty steppi ja siihen pitäisi uudet kankaat vetää. Kannattaako noita liimata, vaan pelkästään niiteillä kiinni, jos joku täällä on noita itse päällystänyt? Toi nykyinen puhjennut kangas on irronnut liimauksista (jos on edes ollut liimattu) ja istuu ihan nätisti tuohon edelleen, niin mietin että ehkä ton tuhrauksen voi jättää pois?

Onko täällä porukka näitä tuoleja uudelleenverhoillu, mistä kankaat olette hankkineet jos haluaa jotain noita kestävämpiä (martindale tyyliin 100 000, liekkö noin isolle kotona tarvetta) eikä miljoonan euron metrihintaan?

E; olihan noita eurokankaassa kun otti silmän käteen, pitääpä vierailla myymälässä käpistelemässä.
 
Viimeksi muokattu:
Noniin, noin 5 vuotta hienosti palvelleesta Isku Stepistä petti eilen kaasujousi. Onko kellään kokemuksia tuollaisen vaihtamisesta?

Kuva on kuvituskuva, oikeasti se kaasujousi vaan painu pohjaan eikä nouse enää ylös.

1718428238295.png
 
Mistäs KAB:n valvomotuolin tilaisi, aiemmin mainittu ja melko suosituksi todettu Workplace Office Furniture ilmeisesti vähentänyt UK:n ulkopuolelle myymistä (erillinen teksti aiheesta) vai enkö osaa käyttää nettisivuja ja tuolta vielä saisi Suomeenkin? Hinnat kyllä olisi aika mieluiset Suomen hintoihin verrattuna. Suosituksia?
 
Olet varmaan huomioinut postitus + VAT + tulli hintoihin?

Sivulla myös selkästi sanotaan omalla europan sivulla että europan toimitukset holdissa, kun uutta postitusfirmaa etsivät ja että voi kysellä tarjousta heiltä suoraan tällä välin.
 
Juu, kyllä olen. Siltikin säästö useita satoja verrattuna Suomen hintoihin. Ja tuo "VAT + tulli" on sama asia eli vain alv 24% lisätään hintaan (ei ns tullimaksua) ellet sitten tarkoita "tullilla" Postin muutaman euron käsittelymaksua.

Ja kyllä, tiedän tuonkin että ovat holdissa/vähentäneet myyntiä muualle (tosin en tuota varsinaista syytä eli kuljetussopimuksen uusiminen/kilpailutus tms löytänyt) ja siksi kysyinkin vaihtoehtoista kauppaa :thumbsup: tarjouspyyntöä oon laittanutkin jo mutten ole saanut vastausta, ainakaan vielä. Aattelin vaan että voisi olla muitakin verkkokauppoja olemassa joissa eroa Suomen hintoihin.
 
Viimeksi muokattu:
Briteistä tilatessa ja käyttäessä tullaukseen "Huonekalut..." koodia ei nähtävästi peritä tullimaksua, joka on ainakin jollain satunnaisella koodilla kokeiltuna 3,7% ALV:in päälle
 
On muuten Martela Outletissä kierrätyskalusteilla -25% kamppis 14.7 asti, mm. Isku Step uudelleenverhoiltuna 206€ + toimitus, 6 kpl kirjoitushetkellä jäljellä. Piti itselle väliaikaiseksi tuoliksi ostaa tollanen Step, tai mistäs sitä tietää vaikka sopii hyvinkin itselle ja jää pysyväksi. :)
1719839520203.png
 
Onko Svenstol tai Interstuhl valvomotuoleista kokemuksia?

Tuota Interstuhlin myydään esim. verkkiksessä, mutta pääseeköhän siellä kokeilemaan? Muitakin kivannäköisiä tuoleja näkyy olevan.

Uudet KABit on jotenkin liian kovia itselleni ja käsinojat liian lyhyitä, käytetyissä malleissa ne tulee tavallaan eteen päin, eivät ole selkänojassa kiinni. Vaan jos näitä hankkii, vaikkakin uudelleenverhoiltuna (esim. tavara trading myy) niin kuinkahan paljon pitäisi ottaa huomioon mahdollinen sisäilmaongelmille altistuminen tuolissa?

Hakusessa edelleen työtuoli, budjetti max joitain tuhansia, pitäisi ehkä kuitenkin ostaa joku välimalli (tai pysyvä jos osoittautuu hyväksi) kun niskaongelmat vähän pahentuneet. Kun mennään yli kahden tonnin, sit pitää olla jo aika varma.
 
Uudet KABit on jotenkin liian kovia itselleni ja käsinojat liian lyhyitä, käytetyissä malleissa ne tulee tavallaan eteen päin, eivät ole selkänojassa kiinni. Vaan jos näitä hankkii, vaikkakin uudelleenverhoiltuna (esim. tavara trading myy) niin kuinkahan paljon pitäisi ottaa huomioon mahdollinen sisäilmaongelmille altistuminen tuolissa?

KAB tuolia nyt viitisen vuotta käyttäneenä niin ollut minulle se paras (olen erittäin ylipainoinen) - ostin jopa kotiinkin käytetyn pikkuvikaisen KAB tuolin eräältä yksityishenkilöltä joka saanut tuolin eläkkeelle jäädessään ja oli istuinosan uudelleenverhoillut -- pakko sanoa etten edes tullut ajatelleeksi mahdollisia sisäilmaongemia... no onneksi ei olle ongelmia ollut...

Käsinojjat jotka selkänojasta kaatuvat eteenpäin ovat minulle väärällä kokerudella & leveydellä niin ole tullut koskaan käytettyä... Mainitsemasi Tavara Trading tuoli on jopa siinä suhteessa mielenkiintoinen että olisi kiva kokeilla, vaikka en siis tuolia tarvitsekkaan kun on kotitoimistolla ja töissä KAB seating tuolit jo :cool:
 
Kenelläkään Toplux tuolia käytössä? Onko millainen ergonomialta ja laadultaan? Miettinyt tämmöistä, mutta ei oikein mitään arvosteluja tms. ole netissä
 
Kenelläkään Toplux tuolia käytössä? Onko millainen ergonomialta ja laadultaan? Miettinyt tämmöistä, mutta ei oikein mitään arvosteluja tms. ole netissä

Olin itse ostamassa kyseistä työtuolia mutta kyllä mieli muuttui kun kävi paikan päällä paikallisessa huonekaluliikkeessä koeistumassa, oli kyllä pettymys verrattuna mielikuvaan mitä myyntikuvat ym. antoi olettaa. Tuollasen vartin ihmettelyn perusteella oli ok/välttävä istua, mutta halvan oloinen kokemus oli muuten; heikon tuntuinen runko, kaikki liikkuvat osat väljiä enemmän tai vähemmän ja seurauksena erinäisiä narinoita ja paukahduksia kun tuolilla vähänkään liikkui tai nojasi taakse jne. Jäi itsellä ainakin kauppaan. Itellä ns. verrokkituolina Secretlab; vaikka kyseinenkään tuoli ei ollut ainakaan itselle mikään huippu pitemmän päälle istua (liian kova istuinosa, takuustakin jakavat uusia istuinosia kys. ongelmaan) niin paljon tukevampi ja laadukkaampi fiilis Secretlabistä jäi jos vertaa tähän Pro 40:iin. Kannattaa toki itse käydä koeistumassa jos mahdollista, noita Topluxeja löytyy yllättävän monesta huonekaluliikkeestä.
 
Ostin tuon iskun stepin kunnostettuna. Onko teillä paljon vaikutusta tuolla nojan kiristys nupilla? Oma tuntuu aika kevyeltä molemissa ääripäissäkin
 
Ikean uutuus tuoli. Ulkomuoto muistuttaa hiukan Hasworth Fernia.

Päänojalla 70e lisää, onkohan mistään kotosin. Irrotettavat ja pestävät päälliset on kyl kätevä ominaisuus ettei eritteet kasaannu. :thumbsup:
 
Päänojalla kuuskybää lisää, onkohan mistään kotosin. Irrotettavat ja pestävät päälliset on kyl kätevä ominaisuus ettei eritteet kasaannu. :thumbsup:
Niskatuki näyttää kyllä karsealta viritykseltä joka pakottaa niskan kyyryyn.
 
Ikean uutuus tuoli. Ulkomuoto muistuttaa hiukan Hasworth Fernia.
Avopuoliso aloittaa kohta tekemään pari päivää viikossa etänä töitä ja käytiin koeistumassa tuota Grönfjälliä nykyisen Jyskin halvan rimpulan tilalle. Puolison mielestä oli parhaimman tuntuinen istua kaikista Ikean tuoleista ja itsekin totesin että tuntui ihan hyvältä. Siinä tuolissa oli se niskatuki kiinni ja vaikka se ei mulle tuntunut miltään pahalta, niin lyhyempi puoliso ei tykännyt siitä yhtään (ja oli kuulemma järkyttävän näköinen) ja oltiin kyllä yhtä mieltä siitä, että sitä niskatukea ei siihen otettaisi. Harmi vaan kun ei ollut ilman sitä kokeiltavana. Käsinojissa oli ihan hyvät säädöt, mutta niiden liikuttelu tuntui vähän rimpulalta ainakin mitä vertaan kaverin johonkin puolet kalliimpaan toimistotuoliin mikä jokunen vuosi sitten kasattiin. Vähän ehkä mietin että kuinka pitkäikäisiä ne säätömekanismit on kun tuntui ettei niissä ole kauheesti varaa ainakaan siitä löystyä (toki en tiedä millaista runtua se esittelymalli saanut), mutta onhan tuossa sitten 10v takuu joka Ikealla yleensä toimii todella hyvin. Luultavasti me tuo tuoli hommataan, täytti ainakin kaikki puolison asettamat kriteerit.
 
Onkohan Martelan Logic 300 tuoliin saatavissa kovamuovisia käsinojia? Nykyiset käsinojat tahtoo pirstaloitua kuin työmotivaatio maanantai aamuisin.
 
Liitteet

  • IMG_0491.JPG
    IMG_0491.JPG
    316,7 KB · Luettu: 110
Onko kellään kokemuksia DUO Interior firmasta ja heiltä ostetuista käytetyistä työtuoleista?
Heiltä ainakin nähtävästi löytyy paljon käytettyä Martelaa ja Kinnarpsia.
 
Onkohan Martelan Logic 300 tuoliin saatavissa kovamuovisia käsinojia? Nykyiset käsinojat tahtoo pirstaloitua kuin työmotivaatio maanantai aamuisin.

Axia penkkiin kyselin Outletista vuoden alussa uusia käsinojia ja hintaa oli 170€ pari. Nuohan ei montaa vuotta kestä ja käytettyjä penkkejä saa samalla rahalla.

Ei ole helppoa tämä työtuolin hankkiminen. Ostin aiemmin Herman Millerin Embody Gaming tuolin. Siinä oli huonot käsinojat ja istuinosan jatkon sauma puudutti jalat joten se meni palautukseen. Sitten kiertelin liikkeitä ja tilasin lopulta Kinnarpsin 8244 tuolin. Muutaman kuukauden perusteella eipä tähänkään oikein voi olla tyytyväinen. Käsinojat ovat 5/5, säädöt 4/5 itselle (ristiseläntuki säätö tehdään selkänojaa korkeussuunnassa säätäen ja voin kuvitella että se ei välttämättä jokaiselle sovi), mutta istuinosa ei tässäkään tunnu mukavalta (3/5). Pystyy työpäivän tekemään, mutta istuinosan tiedostaa. Kuten monessa muussakin penkissä niin lyhyelle varmaan ihan hyvä, mutta 190cm pitkänä kaipaisin reidelle lisää tukea. Siitä olen melko varma että showroomin versio on erilaisella mitoituksella koska siinä reisituki tuntui todella hyvältä. Lisäksi penkki natisee. En tiedä mitä sitä seuraavaksi sitten tekisi.
 
Villi idea, mutta mitenköhän toimisi tuollainen auton jakkarasta tehty toimistotuoli, jossa olisi säädettävä reisituki esim.:

Malleja ja hintaa löytyy laidasta laitaan, mutta nuo nyt ainakin yleensä suunnitellaan mukavuus ja pitkän ajan käyttö mielessä.
 
Onkohan Martelan Logic 300 tuoliin saatavissa kovamuovisia käsinojia? Nykyiset käsinojat tahtoo pirstaloitua kuin työmotivaatio maanantai aamuisin.

Kysy Martela Outletista.

Kysyin juuri. Logic-sarjan uudet käsinojien päälliset 90 € pari ja ei ollut kuin yhtä mallia tarjolla. Ilmeisesti sitä samaa kuin alkuperäisetkin, eli hajoa hiljalleen kun osuu pöydän reunaan ja sotkee valkoisen pöydän sekä vaatteet. Toki 20v vanha tuoli jo kyseessä ettei ihmekään että joltain osin hapertuu. Hinnankin puolesta jää kyllä ostamatta ja jonkinlaiset päälliset lähtee tilaukseen Aliexpress tms kuten joku vinkkasi aiemmalla sivulla. Jos näitä löytyy lähempää nopeammin niin saa vinkata.

esim.
2 Pcs/Set Chair Armrest Covers Removable Office Computer Chair Arm Cover Embroidery Elastic Black Armrest Protector Decoration - AliExpress 15
Memory Foam Chair Armrest Pads Comfy Ergonomic Office Gaming Chair Desk Table Wrist Rest Covers Pressure Relief Mat For Elbow - AliExpress 15

tai vastaavat, en ole mittaillut vielä tarkemmin mitkä olisi oikeat.
 
Uusien hinnat on kyl aika järjettömät, itse kävin ihan Martelan kivijalassa Tampereella ja sain kokonaiset käsinojat 40€:lla. Käytetyt toki, mutta käytännössä uudenveroiset.
 
Logic-sarjan uudet käsinojien päälliset 90 € pari ja ei ollut kuin yhtä mallia tarjolla. Ilmeisesti sitä samaa kuin alkuperäisetkin, eli hajoa hiljalleen kun osuu pöydän reunaan ja sotkee valkoisen pöydän sekä vaatteet. Toki 20v vanha tuoli jo kyseessä ettei ihmekään että joltain osin hapertuu. Hinnankin puolesta jää kyllä ostamatta

Hmm, eli 20 vuotta käyttäen jolloin maksat täsmälleen 4½ euroa per vuosi se on kallis hinta? Ehkä niin. Mutta jos miettii että ketjun aihe on hyvät työtuolit ja nykyinen tuolisi on kestänyt sen 20 vuotta ja nyt tarvisi uusia käsinojat että kestäisi sen seuraavat 20 vuotta en sanoisi että tuo hinta kovin paha olisi...
 
Jos olisikin ollut 20v minulla käytössä ja muuten ehjä tuoli niin ok. Tuoli oli ilmainen muutama vuosi sitten kun satuin sopivasti yhden ison toimiston tyhjennykseen. Vanha Logic 2 sai silloin väistyä eläkkeelle. Olen teettänyt kaasujousen vaihdon tähän 4-sarjalaiseen (75 € Martela Outlet) ja istunut tyytyväisenä kyllä nämä vuodet ja on etätoimistossakin lähes päivittäin käytössä. Muovipohja istuimen alla on kuitenkin melkein reunasta reunaan poikittain halki, joten 90 € käsinojat tähän on hieman liikaa tässä vaiheessa elinkaarta. Käsinojien pehmusteet on siis jotakuinkin vielä kasassa mutta sotkee paikat, joten suojakankaat ajaa varmasti asian oikein hyvin. Johonkin toiseen hyväkuntoiseen tuoliin 90 € satsaus varaosiin voi ollakin ihan ok.

Ketjua sivuten suosittelen seisomatukea (halpakin malli on ihan ok, esim. Ikea 60 € kun oli valikoimissa). Selkäydinnesteet pysyy liikkeessä sen avulla. Ja vähemmän keskittymistä vaativiin askareisiin ja pelaamiseen oma valinta on pehmeätyynyinen "tasapaino"lauta laakealla pohjalla (Verkkis ~30 € kun oli valikoimassa). Oikeakin tasapainolauta on ihan jees, mutta FPS pelit sen kanssa on aika haastavia. Sähköpöydän nämä vaatii kyllä eteensä.
 
Uusien hinnat on kyl aika järjettömät, itse kävin ihan Martelan kivijalassa Tampereella ja sain kokonaiset käsinojat 40€:lla. Käytetyt toki, mutta käytännössä uudenveroiset.

Jep, joskus ostin sieltä kans Logic 2 käytetyt kokonaiset käsinojat ja ne oli tyyliin 20 €. Aikaa tästä on toki yli 10v.
 
Mistä löytäisi tarvittaessa isku step mallin työtuoliin varaosia? Sillä tuollainen käytetty tuoli olisi hakusessa, joitain saisi halvalla jos vaihtaisi esim. kaasujousen vua.
 
Pitäisi mukava työtuoli löytää, jossa ei paikat puudu.

Elopainoa on lähemmäs 150 kg, joten pitäisi olla kestävä tuoli.

Rallijakkaraa siis ei.

Budjetti jotain max. 700e, mutta mieluusti saa olla halvempikin.

Edit: Esim. noita Isku Stepejä ja Martela Logiceja löytyy käytettynä suht. edullisesti, mutta näinköhän kestävät raavaan miehen painoa?
 
Pitäisi mukava työtuoli löytää, jossa ei paikat puudu.

Elopainoa on lähemmäs 150 kg, joten pitäisi olla kestävä tuoli.

Itselläni elopainoa vielä enemmän...
Töissä sain aikoinan KAB seating työtuolin ja sellaisen olen käytettynä kotiinkin ostanut -- on kerrassaan mahtava ja olen pystynyt jopa 17h työpäivän tekemään kotoakin käsin. (Kun oli hetkellinen armoton kiire)
Uutena toki sen > 2000 EUR, mutta nytkin käytettyjä melkein budjetillasi löytyy.

Toinen pelituoli mitä himotsisin koeistua on Secretlab TITAN Evo XL -- mutta jotkut ovat valittaneet istuinta kovaksi. Todella sääli kun missän ei ole liikettä jonne voisi mennä koeistumaan.
 
Tuollainen valvomotuoli on kyllä helkutin hyvä, jos vaan sattuu löytämään järkevään hintaan.. Ei niin yleisiä mitä iskut yms toimistotuolit.
 
Pitäisi mukava työtuoli löytää, jossa ei paikat puudu.

Elopainoa on lähemmäs 150 kg, joten pitäisi olla kestävä tuoli.

Rallijakkaraa siis ei.

Budjetti jotain max. 700e, mutta mieluusti saa olla halvempikin.

Edit: Esim. noita Isku Stepejä ja Martela Logiceja löytyy käytettynä suht. edullisesti, mutta näinköhän kestävät raavaan miehen painoa?

Martelan tuolien painoraja taitaa olla just tuo 150 kiloa, samaten myös Stepissä. Stepissä ainakin olen kuullut, että pumppu luovuttaa jo kevyemmän painon alla aika nopeasti - itselläni kävi noin, mutta elopainoa on enemmän. Lopussa tuoli ei enää edes pyörinyt ja siitä irtosi jotain muoviosia. Steppiä en suosittele jos paino on lähellä tuota rajaa. Martelan tuoleja ei ole itselläni ollut henkilökohtaisessa käytössä niin niiden kestävyydestä en osaa sanoa.

Pumput on yleensä ongelmallisin kohta, olettaen, että muu rakenne kestää. Jos budjetti ei riitä valvomotuoliin tms. niin itse varmaan ottaisin jonkun Martelan tuolin johon saisi tarvittaessa vahvemman pumpun.
 
Offecolla alennukset menossa. Herman Miller - Offeco Kantoormeubelen

Itse otin nyt riskin ja tilasin Aeronin sieltä, 562€ tuli kokonaishinnaksi. Jos fiksukuntoinen ja siisti niin mielestäni hyvä sijoitus, kun etätöissä tulee vietettyä 8h+ koneen edessä :kahvi:
 
Screenshot_20240813-190032~2.png

Designcabinetilta tuollainen tarjous pyynnöstä, johon varmaan tartun, ellei jolla kulla täältä ole parempaa tietoa miksi niin ei kannattaisi tehdä. Ei paljoa halvempi kuin verkkokaupan (1399e) joskaan heillä ei ole saatavuutta nyt. Herman Millerin omilla sivuilla hinta vajaa pari tonnia, joten edes Black Fridayna tuskin pääsee samaan hintaan. KT Interiorilla taas reilu puolitoista tonnia eivätkä vielä vastanneet tarjouspyyntöön.
 
Kysyin myös heiltä tarjousta B koosta, ja tarjous oli kalliimpi kuin mitä nettisivulta tilattaessa. Aeron C nettisivulta posteineen tällä hetkellä €1,262.93. Tuossa sun tarjouksessa postit 122e, mutta sivulta tilattaessa 99e, omassa tarjouksessa luki kuitenkin postit 99e, mistäköhän johtuu?
 
Ahaa. En jostain syystä itse löydä C:tä ollenkaan heiltä. Voitko linkata? Liekö johtuu kauppatieteistä tai eri mallista?
 
1723568856476.png

Pitää klikata noita tuolin kuvia että saa eri koon
Niinpä tietysti, varmaan ronkin ohi aiemmin.

Taitaa olla myyntimiehen lisä, kiitos kun huomautit.

Edit: Nyt kun katsoin tarkemmin, niin tuossa minulle tarjotun koodissa yhden merkin ero. Tässä koodi alkaa "AER2...", kun nettisivulla "AER1...". Mitä lie merkitsee
 
Viimeksi muokattu:
Martelan tuolien painoraja taitaa olla just tuo 150 kiloa, samaten myös Stepissä. Stepissä ainakin olen kuullut, että pumppu luovuttaa jo kevyemmän painon alla aika nopeasti - itselläni kävi noin, mutta elopainoa on enemmän. Lopussa tuoli ei enää edes pyörinyt ja siitä irtosi jotain muoviosia. Steppiä en suosittele jos paino on lähellä tuota rajaa. Martelan tuoleja ei ole itselläni ollut henkilökohtaisessa käytössä niin niiden kestävyydestä en osaa sanoa.

Pumput on yleensä ongelmallisin kohta, olettaen, että muu rakenne kestää. Jos budjetti ei riitä valvomotuoliin tms. niin itse varmaan ottaisin jonkun Martelan tuolin johon saisi tarvittaessa vahvemman pumpun.
Itsellä sellainen muistikuva kyllä että esim. Stepissä ja Kinnarpsin tuoleissa olisi 120kg raja.
 
Itse olen tyytyväinen tähän.
CLP.jpg

(CDON) CLP Hierontatuoli Pacific Kangas (226,90e)
Hieronta ominaisuus on kyllä vähän "turha" / onneton, mutta se oli vaan "lisäsyy" hankkia tämä.
Tykkäsin ulkonäöstä, ja tykkään vieläkin.
Aika paljonhan tämä on halvempi, kun mitä muut ovat laittaneet. Mutta pääasia, on että itse tykkää.
Ja sai kotiinkuljetuksella, aika hemmetin painava oli/on. Työmiehellä oli hiki otsassa kun tätä kantoi (onneksi on sentään hissi).
Hyvä tuoli!
:psmoke:
 
Tuli tuollainen korkean mallin käytetty isku step työtuoli hankittua, toimivana testattu. Käsinojat ja selkänoja oli irti kuulemma kuljetuksen aikana, kun tuotiin puolen matkaa suomea tännepäi.
Nyt kun tuoli koottuna taas, niin korkeudensäätö ei toimi? Se vipu sivulla tuntuu ihan normaalilta, mutta mitään ei tapahdu kumpaakaa suuntaa?
Ja istuinosan alapuolella oleva rullasäätö helvetin jäykkä, ei pitäisi sellane olla...
Mistä lähtisi vikaa / korjausta ettimään?
 
Kaasujousi varmaan lopussa. Kokeile samalla nostaa istuinosasta ylöspäin, kun painat kaasujousen vipua jos nousisi silloin. Ja kyllä se rulla tuolin alla on jäykkä jos se on säädetty sinne ihan jäykimpään asentoon loppuun asti, muuttuu sitä tiukemmaksi mitä tiukemmalla sitä laittaa.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 673
Viestejä
4 885 552
Jäsenet
78 867
Uusin jäsen
Tuomasra

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom