Yhdistynyt kuningaskunta erosi Euroopan unionista 31.1.2020.
Erosopimuksen mukaisesti se on nyt virallisesti EU:n ulkopuolinen maa, joten se ei enää osallistu EU:n päätöksentekoon.
EU ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat kuitenkin sopineet yhdessä
siirtymäkaudesta, joka kestää 31.12.2020 saakka.
Siirtymäkauden aikana:
- kansalaisten, kuluttajien, yritysten, sijoittajien, opiskelijoiden ja tutkijoiden kannalta mikään ei muutu EU:ssa eikä Yhdistyneessä kuningaskunnassa
- EU:n lainsäädäntöä sovelletaan edelleen Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
Yhdistyneen kuningaskunnan EU-erolla
ei ole vaikutusta tulli- ja veroasioihin siirtymäkauden aikana.