Hullu 80 -luku

Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948
Vielä kun muistaa sen, että euroina suomalaisen keskipalkka oli 1985 alle 1000 euroa. Kulutuselektroniikka oli aivan käsittämättömän kallista yleiseen tulotasoon nähden. 90-luvun alussa 8-bittisen NES:n uutuuspelit maksoivat noin 500mk ja vanhempiakaan pelejä ei saanut polkuhintaan mistään black friday -tarjouksista.
Osittain tästä syystä Suomessa ei ensimmäisten sukupolvien pelikonsolit koskaan olleetkaan niin suosittuja kuin 8- ja 16-bittiset kotitietokoneet (tai PC), joille sai pelejä ilmaiseksi "kaverilta varmuuskopioimalla", eikä edes kaupasta ostettunakaan pelien hinnat olleet niin korkeat kuin konsolipeleillä. Budjettihintaluokan pelejä saattoi saada hyvinkin halvalla, eikä edes tuoreet julkaisut olleet konsolipelien hinnoissa.

Ehkä voikin ajatella, että parhaimmillaan tietotekniikka ei edes ollut kovin kallista siihen iloon nähden mitä siitä saattoi saada. C64+kasettiasema -kombolla ja läjällä tyhjiä C-kasetteja pääsi jo aika pitkälle ja pitkän aikaa... Eikä sitäkään ollut pakko kaupasta ostaa vaan katsoi vaikka käytetyn laitteen Keltaisesta Pörssistä.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 163
Me saatiin aluksi nes vuokrata, sit myöhemmin oli ilo katossa ku joulupukki toi oman.

isä tienas urakka metsurina jonku 12000mk käteen kuukaudessa ja äiti elektroniikka tehtaalla 3 vuorossa jotain 7000-9000mk ..
 
Liittynyt
10.01.2017
Viestejä
131
Sunnuntai-illata ja Karpolla on asiaa. Mitään en ymmärtäny mutta muistan vieläkin. Aiemmin ilasta tuli sitten Kasmasiini meille nuorille.
Kasmasiini <3 Me oltiin pikkubroidin kanssa jossain tähtitiedettä käsittelevässä jaksossa mukana ohjelmassa. Olen yrittänyt etsiä tuota jaksoa jostain internetistä mutta ei tunnu tärppäävän. No, se kuuluukin 80 luvulle.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 490
Me saatiin aluksi nes vuokrata, sit myöhemmin oli ilo katossa ku joulupukki toi oman.

isä tienas urakka metsurina jonku 12000mk käteen kuukaudessa ja äiti elektroniikka tehtaalla 3 vuorossa jotain 7000-9000mk ..
Toi palkkataso menee varmaan ysärin puolelle?

80-luvun puolivälissä normi duunari tienasi kuutisen tonnia kuussa, samalla tavalla nykyisin tienaa n. kolme tonnia.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 163
Toi palkkataso menee varmaan ysärin puolelle?

80-luvun puolivälissä normi duunari tienasi kuutisen tonnia kuussa, samalla tavalla nykyisin tienaa n. kolme tonnia.
joo,ysäriä oli.
Sori sekaannus.

eli nintendo vuokratiin pitkään meillä, sit vasta ysärin puolivälin lähestyes saatiin oma.

ja noi palkat tosiaan joskus 94-97 tienoilla ku äiree oli salcomp oy:llä ja isä paino urakkaa metissä
 

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
[offtopic]
Aika nopeasti palkat nousseet, kun itse tienasin helpparina karvan alle 15 000 markkaa vuonna 2001.
[/offtopic]
 

valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Siihen aikaan ei ollut niin byrokraattista vaikka tilin aukaisu kun itselläkin kummitätikin oli käynyt avaamassa minulle säästökirjallisen tilin ja sinne laittanut samalla vähän rahaa. Tilin aukaisuun taisi riittää 10-vuotiaalla naperollakin kun meni vain yksin pankkikonttoriin ja kertoi tietonsa. En muista tarviko edes mitään kela-korttia esittää. Myös pankkiasiointi sujui ongelmitta siihen aikaan sen ikäiseltä lapselta kun vain lompsi yksin konttoriin säästökirjan kanssa rahaa nostamaan tai tallettamaan.
Ei tämä rajoittunut pelkkään säästömaapallon tyhjentämiseen ja rahan nostamiseen. Ala-asteikäinen saattoi hyvin kävellä vaikka notariaattitiskille ja määrätä pankin ostamaan pörssistä kymmenen Keskon osaketta. :cool:
Voi sitä onnen päivää, kun sai mennä tallelokerolle leikkelemään osinkolippuja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 661
80-luvulla tuli haettua paljon säästöpossuja eri pankeista ja en muista keneltä sain sen pohjan lukkoon avaimen. Sitä ennen laitettiin veitsi raha-aukkoon ja ravisteltiin possua :)

Vielä kun saisi jostain sen possun missä Roope-Setä istuu päällä.
KOPilla oli semmosia kertakäyttöisiä oravia missä ei ollu avattavaa luukkua. Sinne vaan survoit rahaa ja sitten palautit koko possun ja ne puhkas pohjan ja heitti loput roskiin.
Ah, sitä kasarin kertakäyttökulttuuria :D
 

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
KOPilla oli semmosia kertakäyttöisiä oravia missä ei ollu avattavaa luukkua. Sinne vaan survoit rahaa ja sitten palautit koko possun ja ne puhkas pohjan ja heitti loput roskiin.
Ah, sitä kasarin kertakäyttökulttuuria :D
Hmmm. Taisi olla semmoinen sininen?

Sitten mulla oli semmoinen about 20cm tai enemmän leveä virtahepo. Ei siinä saanut koskaan edes pohjaa täyteen pienellä 10 markan viikkorahalla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 661
Kertakäyttökameratkin oli juttu.

Tosin voi olla, että runko-osa kierrätettiin ainakin joissain tapauksissa. Vaikka aika kaukaa-haetulta tuntuu, että niitä olisi Suomesta mihinkään lähetetty uusiokäyttöön.
Ja kertakäyttö noin niinkuin yleensäkkin. Joka asiassa. Sais kyllä joku nykyinen vihreä jonkinlaisen kohtausen kun näkis mitä kaikkea kasarilla oli kertakäyttöistä :D
 
Liittynyt
13.02.2021
Viestejä
583
Mielettömän hienot muistot kyllä "kasariajoista" :)

Ihan hullua aikaa. Kaikki "kannatti" ja lähes kaikkeen löytyi rahaa ja luovuus sai kukkia vapaasti. No, valhettahan se kaikki osaksi olikin, mutta hauskaa oli.

Hienoa aikaa olla lapsi ja varhaisteini silloin 1980-luvulla. Commodore 64 ja kaapeli-tv:n eurokanavat. Mitä muuta sitä räkänokka tarvitsee? :D
 

valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Ja kertakäyttö noin niinkuin yleensäkkin. Joka asiassa. Sais kyllä joku nykyinen vihreä jonkinlaisen kohtausen kun näkis mitä kaikkea kasarilla oli kertakäyttöistä :D
Minusta kertakäyttö ei ollut mitenkään leimallisesti juuri 80-luvun juttu vaan pikemminkin 90-luvun. Ehkä 80-luvulla kukaan ei edes kiinnittänyt huomiota kertakäyttöön kertakäyttönä?
 

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Joku otti tuossa aikaisemmin puheeksi tarrat.

Me kierrettiin eri firmoja ja aina oli jotain tarroja ja joskus jotain muutakin saatiin, kun oltiin kohteliaita.

Itselläni oli ihan tarravihko johon liimasin ja ylimääriset samat tarrat vaihdettiin kavereiden kanssa semmoisiin mitä itsellä ei ollut.

Eikö kukaan muka kerännyt postimerkkejä?

Niin ja harrastin perhostenkeräilyä haavilla ja sain apteekista vaan kysymällä kloroformia. Ei taitaisi enää onnistua :D
 

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Itselläni on vieläkin 70-80 luvun postimerkki kansiot jäljellä.. Tuli joskus kerättyä aika ahkerasti. On vaan niin hiipunut harrastus ettei niistä mitään enää saisi. Enkä ole raaskinut luopua.
Kiinnostais aloittaa uudestaan ja opettaa omille alakouluikäisille lapsille.

Postimerkkejä tuli höyryteltyä irti kirjekuorista.
 

jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 210
Ensimmäinen ostamani nmt -puhelin maksoi vaatimattomat 10 000mk. Oli "pienikokoinen" läppäpuhelin jss muistaakseni ulosvedettävä antenni. Motorola- merkkinen mutta mallia en muista.
Itse ostin 90-luvun puolella 9 000 mk, Motorola MicroTac 9800. Myöhemmin samaa mallisarjaa sai sitten GSM versionakin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Itsekin tuli aikanaan postimerkkejä keräiltyä, varsinkin kun yksi sukulainen kiersi työmatkoilla pitkin maailmaa ja lähetteli kortteja joiden johdosta taisi aikanaan olla yli 100 eri maan postimerkkejä kokoelmissa. Nykyään ei ole tosin mitään havaintoa missä nuo postimerkit ovat, ehkä saattaisivat jostain vanhempien nurkista vielä löytyäkin...

Ja nyt tuli faijan jättimäinen Hippo-säästöpossu mieleen, sinne mahtui monta sataa markkaa ennenkuin oli tyhjennyskunnossa (ja tyhjennysväli olisi ollut siltikin puolet lyhyempi ellen olisi veitsen avustuksella sieltä ryövännyt enemmän tai vähemmän säännöllisesti karkkirahaa)
 

valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Muistan ja se taisi olla Yhdyspankki?

Niitä oli vihreitä ja sinisiä.
Niin taisi.
...ja se palvelupankki palveli ala-asteikäisiä myös notariaattitiskillä. :cool:

[EDIT]...ja se fiilis, kun menet noutamaan notariaattitiskiltä määräämäsi, fyysiset osakekirjat. Nykyään vain katsot verkkopalvelusta, miten numerot on muuttuneet.
 
Viimeksi muokattu:

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Omani oli Nokia 1611 vuonna 1997. Makso 990mk.
Ensimmäinen GSM oli Nokia 3110 ja se pöllittiin. Ostin sitten toisen, ruiskumallin 3110i (se missä antennin sai vedettyä sisältä ulos)ja se maksoi 3995 markkaa.

Jouduin ottamaan sairaslomapäivän, että sain sen ja myyjä oli firma, mutta osoite Helsingin Oulunkylässä yksityisasunto.

Oli jonot rapun alhaalta ylös saakka ja siihen meni kaikki rahat ja jäi vuokra maksamatta siltä kuulta kun piti saada puhelin.
 

valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Niitä oli vihreitä, punaisia ja sinisiä.

No niin, nyt päästiin asiaan. Olihan tuo nyt ihan eriä johonkin virtahepoon tai oravaan verrattuna.

[EDIT] Miettikääpä symboliikkaa. Valtion Posti antoi lapsille jonkun possun, Osuuspankki virtahevon ja Yhdyspankki --- karttapallon :)
 

jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 210
No niin, nyt päästiin asiaan. Olihan tuo nyt ihan eriä johonkin virtahepoon tai oravaan verrattuna.

[EDIT] Miettikääpä symboliikkaa. Valtion Posti antoi lapsille jonkun possun, Osuuspankki virtahevon ja Yhdyspankki --- karttapallon :)
Ittelläni oli tälläinen säästöpankin possu, ei tosin Vaasan säätöpankista. Järkyttävän iso, ja jostain kumman syystä ei täyttynyt ikinä. Avain on vielä tallessa :)

1634938707905.png
 

valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Ittelläni oli tälläinen säästöpankin possu, ei tosin Vaasan säätöpankista. Järkyttävän iso, ja jostain kumman syystä ei täyttynyt ikinä. Avain on vielä tallessa :)

Hyvä huomio. Oliko Säästöpankin lippaat aina possuja vai kullakin Säästöpankilla omiaan?

Eihän kukaan kiellä täyttämästä tuota kolikoilla vieläkään. Täyden possun voi sitten viedä pankkiin ja kuunnella palautetta. Priceless.
 
Liittynyt
13.09.2019
Viestejä
407
Menee kyllä jo 90 luvun alkupuolelle, mutta mulla oli 50cc moottorilla varustettu potkulauta millä ajelin ympäri Espoota noin kymmenen vanhana. Ketään ei kiinnostanut. Samoin meillä oli mönkiöitä, joilla ajettiin kisaa ympäri peltoja ym. eikä kukaan puuttunut asiaan. Nykyään olisi poliisit varmaan heti niskassa.
 

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Olisi kyllä hyvä jos aloituspostaaja muuttaisi ketjun 80-90 luvuksi, koska sitten olisi laajempi keskustelu ja ysäriltä olisi minullakin paljon kerrottavaa.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 163
70 ja 90 luvulle voipi tekaista omana ketjun.
80-90 luku viel menis etenkin ku ysärin alku oli aika kasaria. Tuossa tullu paljon 80-90 luvum taitteen kuvaa katsottua.

Yle arkisto on täynnä helmiä.

nostalgia nälkään meikän kotikaupunkia 80 luvun puolivälin jälkeen:

Rakennus buumi oli menossa :)
 

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
80-luvulla oli kaikki yksinkertaisempaa, myös ruoanlaitto. Suolaa ja pippuria.

Silloin tehtiin mainoksia mitkä eivät ärsyttäneet niin paljon kuin nykyään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 661
80-luvulla oli kaikki yksinkertaisempaa, myös ruoanlaitto. Suolaa ja pippuria.

Silloin tehtiin mainoksia mitkä eivät ärsyttäneet niin paljon kuin nykyään.
Ah, kaheskeetluvun ruoka. Mautonta ja mitäänsanomatonta. Suolaa, pippuria ja rafloissa vain sinistä HP kastiketta.
Mutta nakkikioskeilta sai sentään hakee kunnon lihapiirakan kahdella nakilla ja kaikilla mausteilla. Toimii vieläkin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 448
Ah, kaheskeetluvun ruoka. Mautonta ja mitäänsanomatonta. Suolaa, pippuria ja rafloissa vain sinistä HP kastiketta.
Mutta nakkikioskeilta sai sentään hakee kunnon lihapiirakan kahdella nakilla ja kaikilla mausteilla. Toimii vieläkin.
Sai itse maustaa mieleisekseen 80-luvun ruoat.
 

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Ah, kaheskeetluvun ruoka. Mautonta ja mitäänsanomatonta. Suolaa, pippuria ja rafloissa vain sinistä HP kastiketta.
Mutta nakkikioskeilta sai sentään hakee kunnon lihapiirakan kahdella nakilla ja kaikilla mausteilla. Toimii vieläkin.
Ei sitä osannut vaatia kun ei ollut tietoa muusta.

Kikkomania taisi olla ravintolassa myös pöytämausteena.

Hitto kun olisi aikakone ja voisi olla kärpäsenä katossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 055
Muistaako kukaan Leppäsuon Esson snägäriä. Siellä oli stadin parhaat mätöt.
Suosikki oli kala-annos tuplamällillä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 448
Nykyään on grillit lähes kadonneet ainakin pienemmistä kaupungeista, täältäkin taitaa löytyä peräti kaksi kappaletta. toisin oli 80-luvulla kun niitä oli joka paikassa minne suuntaan päänsä käänsi.

Edit. Joo tajusin justiinsa että suurin osa on muuttunut paikoiksi joissa myydään päiväysvanhoista aineksista paistettuja pizzoja viidellä eurolla.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Ja kouluruokailussa ala-asteella ainoana vaihtoehtona oli maito. Vettä ei saanut ottaa! Aika sama meno taisi olla vielä yläasteellakin, jonka jälkeen en ole maitoa juonut.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 558
Ja kouluruokailussa ala-asteella ainoana vaihtoehtona oli maito. Vettä ei saanut ottaa! Aika sama meno taisi olla vielä yläasteellakin, jonka jälkeen en ole maitoa juonut.
Eikä saa unohtaa noita 80-luvun erikoisuutta, "kinder-yllätysperunoita".

Kouluihin taidettiin surutta työntää kaikki perunarutosta kärsineet erät, eihän nyt koululaiset valita vaikka sisusta olikin mätä. En ikinä muista kotona olleen näitä rutosta käsineitä perunoita, vain kouluruokailussa noihin törmäsi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 661
Ja kouluruokailussa ala-asteella ainoana vaihtoehtona oli maito. Vettä ei saanut ottaa! Aika sama meno taisi olla vielä yläasteellakin, jonka jälkeen en ole maitoa juonut.
Toi on kyllä outoa. Meillä sai kyllä juoda vettä jos halua. Enkä oo koskaan kuullu että olis maitopakkoa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 415
Viestejä
4 160 385
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom