Huawei B525

M

mustekylpy

Vieras (tunnus poistettu)
Vuorokauden ensivaikutelmat E5186 verrattuna.:

Sinr hieman parempi samalla ulkoisella antennilla. Nytkin pysyttelee 18dB, kun ennen oli harvoin edes 15dB. Päivitys: Tämän päivän pitänyt LTEWatch päällä ja on piikannut peräti 24dB

Speedtestin viisari pysyy tasaisemmin paikallaan, aiemmin hakkasi pomppien vaikka tulos olisi ollut täysi 50/50. Nyt pysyy tasaisempana vaikka olisi ruuhka-ajan ~15M nopeus, eli laite sopeutuu paremmin verkon tilaan.

Asetuksista löytyy automatiosoitu uudelleenkäynnistys, tosin vain kiinteä rasti ruutuun, eikä itse ajastettu. Hieman epämääräinen, mutta toivottavasti toimii jotenkin:
Järjestelmän uudelleenkäynnistysjakso: 01:00 - 05:00 (Järjestelmä tarkistaa, tarvitseeko sen käynnistyä uudelleen 7 päivän välein.)
Asetuksissa on myös valmiina siltaava tila, jos sitä kaipaa. Automaattisiin päivityksiinkin on erilliset rastit sekä yleisille että kriittisille päivityksille. Molemmat saa pois, eli operaattorin ei pitäisi päästä pakkopäivittämään. Antennit saa ohjelmallisesti kytkeä joko sisäiset, ulkoset tai yksi molempia.

Ulkoisesti ehkä hieman sirompi. Antennien kiinnitykset ei ole niin syvällä kuin valituksista pelkäsin. Riippuu tietenkin sorminäppäryydestä ja liittimien paksuudesta, mutta ainakin johdon päässä olevat liittimet oli helppo ruuvata kiinni. Virtajohto on entistä lyhyempi, jo E5186 johdolla teki tiukkaa ja tämä on jo selvästi liian lyhyt.

Toiset SSIDt ovat ilmeisesti vain käyttäjämäärän tai erillisten salasanojen takia tarjolla. Ei löydy mitään sen kummempia asetuksia. Lähinnä kaksi skenaariota tulee mieleen:
1) Jotkin vanhat laitteet toimii vain WEP joten voi laittaa toiseen SSID sen ja toiseen turvallisemman.
2) Voi pitää ensisijaisen SSID salasanan omana tietonaan ja toisen esim lapsille tai vieraille. Sitten tuon toisen voi käydä tarvittaessa kytkemässä pois ja sulkea siten netin vain osalta käyttäjistä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
233
Tuli myös napattua Elisalta B525 593:n tilalle.

Yllätys oli että tuosta lähellä olevasta tukiasemasta (johon äskettäin ilmestynyt 4G) saa 4G+ joten maksimi DL nousi 50-60 lukemista 95 Mbps speedtestillä.
Em. nopeus aamupäivällä,nyt illalla taas matelee..
Miten tuo 4G+ muuten muodostetaan, 800+1800 MHz??
Telian verkko.

Laite löysi myös 700MHz verkon,tämäkin oli uutta.:tdown: että täällä pikkukylässä..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.04.2017
Viestejä
949
Toimiiko esim. tuo Elisalta ostettu laite muiden operaattoreiden kortilla ilman firmwarekikkailua?
Joskus puhuttiin operaattorilukituista vehkeistä, mutta enpä ole ikinä semmoisiin törmännyt mokkuloissa/pöytäreitittimissä.
Aina riittänyt APN:n vaihtaminen, jos laite ei ole sitä jostain syystä osannut kaivaa kortilta.
Ei operaattorilukittuja laitteita ole ollut pitkään aikaan. Eli toimii.
Hyvä tietää. Mutta kuinka helposti tällainen Elisan B525-kotiboksi tunnistaa vieraan operaattorin SIM-kortin? Eli voiko tällaista Elisan brändättyä laitetta suositella myös tietokoneista mitään ymmärtämättömälle sukulaiselle, jotta netti toimii ilman minkäänlaista säätämistä?
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 105

Ei ole kyllä juurikaan eroa että minkä laitteen ostaa.

Tuo on helppo homma neuvoa, jos siellä onkin väärä apn niin sen kuin vaan korjaa oikeaksi. Yleensä se kyllä on kaikilla operaattoreilla muotoa "internet". Toinen juttu on PIN-koodin kysely, mutta siitä pääsee eroon jos esim. ottaa reitittimestä simmin pois, asentaa sen puhelimeen ja sit puhelimesta käsin ottaa PIN-kyselyn pois.
 
Liittynyt
20.05.2017
Viestejä
90
Onkos tuossa elisan myymässä b525s-65a mallissa ip mäppäys eli sais sinne dhcp asetuksiin kiinteät ip osoitteet mac osoitteen perusteella,kun muistan lukeneeni että jossain firmiksessä sitä ei olisi ollut ?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 974

Eipä äkkiseltään näy elisan B525s-23a:ssa, mutta onko tuota missään firmiksessä ollutkaan?
 
Liittynyt
20.05.2017
Viestejä
90
jos en taas vääärin muista niin Dna;n myymissa olis ollut ko ominaisuus ,sillä sitä kysyinkin kun se olis itelle ainakin tarvittava ominaisuus jos ton zte 286 päästäs eläkkeelle...
Korjaan näköjään telian myymässä ainakin ollut kyseinen ominaisuus (ketjun viesti 17)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
702
a23 puuttuu tuki B28 eli 700MHz. Kyllä pitäisit saada vaidettua, kun menet ja sanot että tukea 700MHz ei ole, vielä kun varta vasten kysyit onko tuki kaikille taajuuksille, mutta ei ole. On myyjän oma ongelma, tunteeko laitteensa ja taajuudet. Myyjään pitää tässä tilanteessa voida luottaa.

E: 00 pitäisi olla 900.
Jaksoin viimein käydä ulisemassa, kun räkäkuppa päästi sängystä ylös.
Tai ei tarvinnut edes ulista.
Sanoi, että tottakai vaihdetaan, kun ollaan virheellisillä tiedoilla myyty ja juuri virittelin 65A:han asetukset.
Hyvin näyttää tämäkin toimivan ja nyt saattaa bitti liikkua mökilläkin hieman paremmin, mutta jää nähtäväksi.
Tämä myyjä ainakin tiesi mitä oli myymässä, sillä mainitsi heti tuosta 700 MHz-tuesta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 974
Pari viikkoa on kyseinen lelu itsellä ollut, Elisalta ostettu. Nyt on kahdesti tehnyt niin, että hävittää kokonaan 4G-yhteyden eikä löydä verkkoa edes manuaalihaulla. Virrat hetkeksi pois ja toimii taas, onko muilla tehnyt samaa? Telian liittymä Yhteisverkossa.

Screenshot_20171208-081830.png Screenshot_20171208-082023.png

Edit. Modeemin lokeista katsottuna pätkäsi aamulla tasan kello 5. Edellisen kerran pätkäissyt 1.12. tasan kello 20. Outoa.
 
Viimeksi muokattu:
M

mustekylpy

Vieras (tunnus poistettu)
Jokin vika se tästäkin täytyi löytyä: 5ghz wifi ei tahdo pysyä toiminnassa. Näkyy kyllä, mutta yhdistäminen ei onnistu. Sinänsä sama käyttää 2.4ghz, mutta Chromecastin Netflix on nirsompi signaalin laadun suhteen.
 
Liittynyt
20.05.2017
Viestejä
90
Onkos tuossa elisan 65 versiossa jo sitä IP mäppäystä vai edelleen telian malli ainoa ?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
2 150
Pari viikkoa on kyseinen lelu itsellä ollut, Elisalta ostettu. Nyt on kahdesti tehnyt niin, että hävittää kokonaan 4G-yhteyden eikä löydä verkkoa edes manuaalihaulla. Virrat hetkeksi pois ja toimii taas, onko muilla tehnyt samaa? Telian liittymä Yhteisverkossa.

Edit. Modeemin lokeista katsottuna pätkäsi aamulla tasan kello 5. Edellisen kerran pätkäissyt 1.12. tasan kello 20. Outoa.
Kyllä niitä huoltohommien takia tehtyjä katkaisuja tapahtuu. Viime kesänä taisi olla yksi jolloin 4G katosi tasan 30 minuutiksi, toisaalta silloin virtojen katkaisu ei tietenkään tuonut verkkoa takaisin. Sinulla voi hyvinkin olla viallinen laite eli reklamaation paikka.
 
Poppamies

Que pasa, ese?
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 681
Mikä antenni olisi toimivaksi todettu, 4g+ näkyy olevan käytössä ja pupun korvilla saa 22/3. Naapuri samalla setupilla 50/20 eli olen keilan reunalla. Voi olla vaikka Kiinasta.
Etäisyys mastoon 3km.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 974
Kyllä niitä huoltohommien takia tehtyjä katkaisuja tapahtuu. Viime kesänä taisi olla yksi jolloin 4G katosi tasan 30 minuutiksi, toisaalta silloin virtojen katkaisu ei tietenkään tuonut verkkoa takaisin. Sinulla voi hyvinkin olla viallinen laite eli reklamaation paikka.
Teki sunnuntaina saman, tasatunnilla. Pitäisi vaan selvittää onko vika operaattorissa vai laitteessa. Jotenkin ihmeelliseltä tuo tasatunnilla katkeaminen tuntuu. 3G lähtee toimimaan kun poistaa 4G-lukituksen. 4G lähtee tämän jälkeen toimimaan, kun tekee manuaalisen verkkohaun.
 
Liittynyt
21.12.2017
Viestejä
135
Onko joku saanut ulkoverkosta käsin yhteyden tämän reitittimen hallintasivuun?
Saan kyllä porttiohjauksilla palveluja sisäverkosta auki ulkoverkkoon, mutta hallintasivuun en pääse käsiks eli sivu jää vain latautumatta. Käytössä Telian brändäämä reititin ja heidän liittymäkin julkisella vaihtuvalla ip:llä.

Onkohan tähän mitään parempia firmiksiä tarjolla kun toinen mitä jäin kaipaamaan on vpn-serveri minkä saisi reitittimessä pyörimään.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 674
Ajattelin kysäistä kiinnostaisiko ketää techiläistä testata zte:n mf286:sta ja minä saisin testiin tällä välin B525:sen? Eli tällainen testi vaihdos että voisi nopeuksia pari päivää testata. En raaskisi heti laittaa satasta uuteen modeemiin jos se ei olekaan yhtään sen parempi kuin nykyinen.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
2 150
Onko joku saanut ulkoverkosta käsin yhteyden tämän reitittimen hallintasivuun?
Saan kyllä porttiohjauksilla palveluja sisäverkosta auki ulkoverkkoon, mutta hallintasivuun en pääse käsiks eli sivu jää vain latautumatta. Käytössä Telian brändäämä reititin ja heidän liittymäkin julkisella vaihtuvalla ip:llä.

Onkohan tähän mitään parempia firmiksiä tarjolla kun toinen mitä jäin kaipaamaan on vpn-serveri minkä saisi reitittimessä pyörimään.
Eikö tuon pitäisi olla estetty oletuksena ettei kuka tahansa pääse asetuksiin jos vaikka olisi saanut käsiinsä salasanan?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 860
Mikähän ihme on vialla kun 5gz wifissä kulkee data huonommin kuin 2,4gz ? Siskolla tällänen laite löytyy ja kokeilen testailla wifin toimintaa niin 5gz kulkee vain n. 5/5 ja 2.4gz 20/5 ? kone kättelee boxin kanssa acssa n. 300 Mbps ja n verkossa 150 Mbps, wifi tikku on siis 1 antenninen jolloin masimit on tuo 150/433 että kyllä kuuluvuus on kohdallaan.
 
Liittynyt
27.11.2017
Viestejä
25
Nyt on itselläni ulkoinen antenni (Iskra P-58) ollut asennetteuna katolle ja testissä muutaman tunnin. Mielenkiintoisinta on kaksi seikkaa:

- DL on olosuhteisiin nähden hyvä ei-ruuhka aikaan n. 25-33 Mbps (ennen 17-25) MUTTA
- SINR arvo on pudonnut 1-2 välille... (ENNEN ulkoista antennia 9-13 välillä)

Olen pakottanut modeemin 4g tilaan, pitäisikö olla 4g+3g auto?

RSRP vaihtelee -102 - 103 välillä (oli ennen antennia -89 - 92 välillä).
RSRP vaihtelee -7 - 12 välillä (oli ennen antennia samoissa huitimissa).

Onko antenni suunnattu täysin väärin vai mistä ihmeestä tuo SINR arvo droppaaminen johtuu?

//timo
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
635

Signaalin voimakkuus on laskenut ulkoisella antennilla, syitä voi olla esim.
  • huono suuntaus
  • vaimentava kaapeli
  • huonot kaapeliliitokset
LTE-käytössä pitäisi olla kaksi ulkoista antennia parhaan kuuluvuuden varmistamiseksi, nyt kirjoituksestasi saa sen kuvan, ettei käytössä olisi kuin yksi.
 
Liittynyt
27.11.2017
Viestejä
25
Tarkennuksia:

- suuntaus VOI olla hieman pielessä, tämä laitetaan vuodenvaihteen jälkeen kohdilleen
- kaapeli on Iskran mukana tuleva, ei jatkopaloja / yms. liitoksia
- käytössä on kaksi antennia n. 70 cm etäisyydelle toisistaan asennettuna
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
635
Oletko katsonut, että olet kiinni samassa tukiasemassa/solussa, kuin ennen antennien käyttöönottoa? Ei ole tavatonta, että antennien käyttöönoton jälkeen modeemi nappaakin kiinni samalla suunnalla olevaan heikompaan tukiasemaan, varsinkin jos paremmin kuuluvassa tukiasemassa on reilusti kuormaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
875
Laitan nyt tän saman kysymyksen tännekkin:

Itellä kyllä alkaa ärsyttämään pikkuhiljaa 4G:n ruuhkat illalla, ei pysty pelaamaan kyllä yhtään monesti.
Mutta on se valitettavasti parempi kun hidas ADSL kun käyttäjiä on monia.
Onko mitään mitä voisin tehdä että nuo ilta-ajatkin sais pelattavaksi?
Telia 100/50 4g + Huawei B525 + ulkoantenni
Nopeudet huonoimmillaan ruuhka-aikaan tippuu jonnekkin 1-5/20 ja pingplotteri on sahalaitaa 40-800ms välillä.
 
Liittynyt
27.11.2017
Viestejä
25
Enpä ole katsonut, kuinkas tuon näkee? Ainoa "data" mitä Huihain datasta tuohon viittaisi, on CellID, mutta mitens tuo (?) paikallistetaan Celmapper . net:ssä? Tuohon kun ei (?) voi vaikuttaa siis itse.
 
Ei kai sille voi tehdä mitään jos masto on tukossa, onko lähialueella toista mastoa mihin kokeilla ? Tai sitten vaihtaa operaattoria.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
635
Enpä ole katsonut, kuinkas tuon näkee? Ainoa "data" mitä Huihain datasta tuohon viittaisi, on CellID, mutta mitens tuo (?) paikallistetaan Celmapper . net:ssä? Tuohon kun ei (?) voi vaikuttaa siis itse.
Se Huawein CellID:n arvo pitäisi löytyä sen tukiaseman, johon olet yhteydessä, yhdestä solusta Cell Identifier -kentästä CellMapperissa.
 
Liittynyt
27.11.2017
Viestejä
25
Se Huawein CellID:n arvo pitäisi löytyä sen tukiaseman, johon olet yhteydessä, yhdestä solusta Cell Identifier -kentästä CellMapperissa.
Jees löytyi, ja oikea asemakin on.

Vaihdoin yhteyden vain LTE 800 (4g + 3g auto:sta) huihai:sta ja johan pompsahti:

- RSRQ -5dB
- RSRP -62dBm
- SINR 11-12
- Modeemissa signaalin laatu 4-5 tolppaa koko ajan
- latausnopeus DL 30+ Mbps
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
635
Jees löytyi, ja oikea asemakin on.

Vaihdoin yhteyden vain LTE 800 (4g + 3g auto:sta) huihai:sta ja johan pompsahti:

- RSRQ -5dB
- RSRP -62dBm
- SINR 11-12
- Modeemissa signaalin laatu 4-5 tolppaa koko ajan
- latausnopeus DL 30+ Mbps
Kannattaa kokeilla myös muita LTE-taajuuksia, sekä 4G-only tjsp. asetuksia parhaan combon löytämiseksi. Myös yömyöhällä kannattaa mittailla, ja panna erityisesti merkille SINR-arvon vaihtelut, kun asemassa ei välttämättä ole ruuhkaa. Jos SINR nousee, antennin suuntauksella ei ole kiirettä. LTEWatchia kannattaa myös käyttää pidempään loggaukseen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 414
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.12.2016
Viestejä
1 973
Tuolla asialla ei kannata päätään vaivata. 700 MHz taajuuden varaan en tekisi mitään tulevaisuuden suunnitelmia. Pitkän kantamansa vuoksi se on pääasiallisesti ajateltu syrjäseuduille, viranomaiskäyttöä sille on kaavailtu ja se on ongelmallinen CA kombinaatioiden kannalta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
321
Kumpis nyt olisi ollut fiksumpi, hain verkkiksestä siis tämän 23A mallin: www.verkkokauppa.com/fi/product/5554/hstvb/Huawei-B525S-3G-4G-LTE-AC-WiFi-reititin
Mutta huomasin nyt kalliimman version 65A: Huawei B525S 3G/4G/LTE + AC WiFi-reititin Telia 189,90 €

Onko muuta todellista eroa kuin 700Mhz? Onko tuollaista tulossa kaupunkeihin vai syrjemmälle? Eihän tuo 10€ olisi ollut paha vähän monipuolisemmasta jos on todellisuudessa vain parannus..
Tällä hetkellä näyttä siltä, että ainoastaan Telia rakentaa aktiivisesti 700 Mhz taajuudella toimivaa verkkoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 414
Selvä homma. DNA tällä hetkellä käytössä, kun muut eivät toimi yhtä hyvin eli ilmeisesti ei sitten merkittävää eroa. Toisaalta eihän sitä tiedä miten tuo kehittyy ja 10€ ei olisi iso summa panostaa tuohon uudempaan, vaikka siinä olisi vain tuo 700Mhz eikä mitään muuta (ainakaan huononnettu). Mustana tuota ei toki saa ja tuo Telian brändäys ihmetyttää (otsikkotasolla) mutta pitäisi olla operaattorivapaa. Täytyypä miettiä pitääkkö tämä vai käydäkö vaihtamassa kun on viikonloppuna tuonne Verkkokaupan suunnille kuitenkin asiaa.

Menee jo hieman offtopiciksi mutta mitkä tämän B525:n ja tuon toisen suositun eli ZTE MF286:n suurimmat erot ovat? Verkkiksen myyjä ei oikein osannut kommentoida mitään. Onko tämä Huawei paras valinta hieman syrjäisemmälle seudulle, jossa esim. antennien tehokkuus olisi hyvä ominaisuus? (Tai siis pääkaupunkiseudulla ollaan mutta kaupunkialueen ulkopuolella hieman haastavassa kohtaa mastojen suhteen.) Tulee siis ethernetillä pöytäkoneeseen ja sitten wlanilla muihin laitteisiin. Käytössä DNA:n 300M Super Prepaid, joka ainakin tabletilla antaa jtn 50/30 nopeuksia.
 
Jos aikomuksena on käyttää ulkoisia antenneja, niin ehdottomasti kannattaa ottaa B525. ZTE ei osaa käyttää MIMOa kahden ulkoisen antennin välillä, mikä huonontaa merkittävästi nopeuksia. Toisin sanoen käyttää yhtä ulkoista antennia ja yhtä sisäistä antennia siinä, missä B525 käyttää molempia ulkoisia antenneja. Tästä syystä itse en kenellekään voisi suositella tuota ZTE:tä ellei satu asumaan sellaisessa paikassa, missä hyvä kuuluvuus ilman lisäantenneja.
 
Tarkoitatko ulkoisilla antenneilla erikseen ostettavia (esimerkki) vai noita modeemin "pupunkorvia"? Alkuun pyritään selviämään noilla paketissa tulevilla. Jos tarve vaatii niin myöhemmin ulkoista kehiin. Kumpi saa paketissa tulevilla tarvikkeilla paremman signaalin ja nopeuden?
 
Ulkoisilla tarkoitin juuri esim tuollaista linkin mukaista paneeliantennia tai esim. tällaisia, jotka itsellä:
Iskra P-58 L700 Unicom MIMO 3G/4G/LTE/GSM-suunta-antennipaketti (2 antennia), 600-2800 MHz, 2 x 11 dBi
 
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
1 579
En mistään löydä miten DHCP-serverille saa asetettua kiinteitä ip-osoitteita. Osaako joku sanoa onko se tässä mallissa mahdollista?
Laitteena on B525s-65a Elisalta sw:11.236.01.00.260.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
226
Auttaisiko satunnaisiin wlan ongelmiin jos löisi ubiquitin hoitamaan sen osion? Kerran päivässä pitää bootata kun joku laite ei yhdistä verkkoon. Tai ainakin niin ettei 5G yhdisty.
 
Tää olis kiva tietää kyllä, itellä kans wlanin kanssa jotain ihme häröilyä joskus, laitteet on "yhdistetty" mutta ei kuitenkaan ole.
Muutamat bootit saattaa auttaa tai resettaa koko laite.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
226
Näköjään joku toteuttanut vastaavan vanhemmalla motukalla. Eli taitaa mennä hankintaan

"Hankin kun ei ollut tarvetta ethernet-lähdöille vaan tv, ps4 ja perheen älypuhelimet käyttävä wifiä. Varastossa on Huawei B593-s22-4G reititin josta verkko tulee Poe-injectorin kautta.
Ei mitään pahaa sanottavaa wlanin toiminasta, Käy ja kukkuu, ei tarvitse boottailla."

Arvostelut: Ubiquiti UniFi UAP-AC-LR Dual-band ‐WiFi-tukiasema
 
Liittynyt
26.10.2017
Viestejä
85
Oliko joku keksinyt jonkin softapäivityksen, jolla saisi MAC/IP-sidoksen tehtyä? Pitäisi yksi LAN:lla kiinni oleva laite saada sidottua tiettyyn IP-osoitteeseen ja nythän se ei näemmä onnistu. En viitsi edes koittaa päivitystä koska tuntuu että homma sekoaa jos modeemi boottaa :p
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
@Nks Eiköhän siinä ole jotain LMR200 tjsp matalahäviöistä letkua, 5mm yleensä se paksuus. Tee suosiolla karmiin läpiveto.
 
peq

Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
101
Nyt tuli geneeriseen malliin päivitys, jossa luvattu siltatila toimii. Kokeilin pikaisesti, mutta ei ollut vaikutusta nopeuteen tai viiveeseen niin vaihdoin takaisin reitittäväksi. Mutta LTEWatch lakkasi toimimasta päivityksen myötä.
 
Ei sinne sattumalta tullut myös MAC-IP -sidonnaisuusmahdollisuutta?
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
5 799
Olisiko kenelläkään tietoa lukeeko B525 ”kotisivulla” 4G+(eli LTE-A) jos on sellaisessa verkossa? Omassa laitteessa lukee vain 4G, vaikka tukiasema tietääkseni tukee myös 4G+aa :/ oma laite -65a variantti, mutta -23a lienee täysin vastaava tältä osin
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
875
Jep ei tuo 5ghz vaan toimi, joka päivä useasti jumissa/nurin.
Pistin disablee siihen ja kokeillaan pärjätä pelkällä 2,4:lla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 414
Kannattaako tälle laitteelle (-65a) tehdä jotain alkuasetuksia tms. toiminnan parantamiseksi vai toimiiko tuo optimisti suoraan antennien ja SIMien laittamisen myötä?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 458
Viestejä
4 162 682
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
domppaaaa

Hinta.fi

Ylös Bottom