37 tuntia meni päätarinan läpäisyyn. Ihan hyvä kesto, kun Zero Dawnin päätarinaan ja DLC:een meni yhteensä 34 tuntia. Aika paljon tuli myös seikkailtua ja tehtyä sivutehtäviä, mutta toki kartalle jäi myös valtavasti tekemättömiä asioita.
Aika upea pelihän tämä on. Maailmassa on niin valtavasti tutkittavaa ja etenkin San Fransiscon hiekkarannat ja auringonpaiste jäivät positiivisesti mieleen. Hahmot olivat hyvin käsikirjoitettuja ja sivutehtävätkin olivat varsin mielekkäitä. Harvoin myöskään tykkään peleissä taistelusta näin paljoa. Tyydyttävää tiputella koneilta armoreita ja aseita sekä rampauttaa niitä osa kerrallaan. Monissa muissa peleissä viholliset taistelevat viimeiseen asti täysillä voimilla, mutta tässä taistelut ovat paljon progressiivisempia ja realistisempia. Ehkä ihmisiä vastaan taisteluihin olisi kaivannut vielä lisää realismia ja verta.
Tekninen toteutus on myös mainio. 0 bugia tai ongelmaa ja pyörii hyvin. FSR 3.1 Frame Generation päällä sain ihan tasaisen 165 FPS:n kaikkialla. Grafiikatkin ovat oikein nätit, vaikka eivät pärjää säteenseurannalla toteutetuille peleille.
Burning Shores DLC odottelee vielä. Täytyy miettiä, lähdenkö heti pelaamaan sitä, vai pelaanko välissä jotain muuta. Jäi myös pieni innostus pelata Zero Dawn uudestaan läpi, kun siinä on nyt Remasterointi