Home Assistant - For Dummies (hass.io)

Saanko puhelimen gps sijainnin Google mapsin kautta niin saisi toimimaan esim. ulkovalot kotiin tullessa?
Toteutus on asia erikseen, mutta tavoitteet on ensin hyvä määritellä. Minusta ei ole tarkoituksenmukaista säästää valot omalle väelle eli pitää ulkovalot sammutettuna jos pihassa onkin vain murtovaras. :lol: Kannattaa harkita sitä, että ulkovalot palavat aina kun on hämärää ja riippumatta siitä, onko kukaan kotona.
 
Saanko puhelimen gps sijainnin Google mapsin kautta niin saisi toimimaan esim. ulkovalot kotiin tullessa?

Tästä on joku aiempikin keskustelu, ilmeisesti noista sijaintipohjaisista ainoa(?) riittävän luotettava on ompun Home -integraation kytky, joka käyttää jotain Applen omaa sumeaa logiikkaa päätteleen ootko kotona vai et. Mulla on se kiinni robotti-imurin ja muutaman muun jutun automaatioissa, ja se napsahtaa aina oikein sekä kotoa poistuessa että palatessa. HA:n appin omakin toimii jos ei pieni viive ja GPS:n outouksista johtuvat virheet haittaa.

Wifihän voi olla myös ihan hyvä tapa määritellä toi, eli kun puhelin napsahtaa kiinni lähiverkkoon niin tietää että kotona ollaan, riippuen vähän että kuinka isolla viiveellä se ottaa kiinni. Siinä on sekin hyvä puoli että voi tehdä tuon kaikkien perheenjäsenten vehkeille asentelematta mitään appseja.

Joskus olis hyvä saada tehtyä ehto sille että ylipäänsä joku on kotona, esm. joku kaveri tai vanhemmat tai jotain, jotta jotkut automaatiot ei tee tyhmyyksiä, mut en oo keksinyt vielä miten tuon tekisi luotettavasti ja vähillä vehkeillä.
 
Itsekin olen tuota sijaintitietojuttua kovasti pähkinyt enkä ole oikein riittävän luotettavaa ja omaan makuun sopivaa keksintöä saanut vielä aikaiseksi. Aina on tuntunut olevan joko hirveä viive tai sitten tunnistaa olevan kotona jo liian pitkän matkan päästä tms. Omakotitalossa tuo olisi helpompaa mutta kerrostalossa jossa kaikki seinät ovat betonia tuntuu toimivan todella vaihtelevasti, välillä esim puhelimen wifi pysyy kotiverkossa kiinni vielä 100m päässä kotoakin, välillä yhteys katkeaa heti kun on asunnon ovesta mennyt ulos. BLE-trackereilla taas viive on ollut välillä pitkäkin, kerkiää kotoa kilometrin päähän että tajuaa että on poistunut kotoa tai vastaavasti kotiin tullessa tajuaa kotiintulon välillä jopa 10min oikean kotiintulon jälkeen.

Toki tuosta noiden testailusta on jo vissiin pari vuotta aikaa, ehkäpä nuo toiminnot ovat parantuneet ja/tai niitä saisi jotenkin paremmin nykyään säädeltyä että olisivat edes hieman täsmällisempiä.

Sellainen toiminto minulla kyllä on käytössä että jos esimerkiksi jonkun loman ajaksi annan vara-avaimen jollekin tutulle että käyvät asunnossa käymässä niin avaimenperässä on joku BLE-beacon joka kertoo kotiautomaatiolle että tunniste on kotona tai kodin ulkopuolella. Tuossa on vielä nappikin jota muutaman sekunnin pohjassa pitämällä tuo avaimenperä lähettää erilaisen bluetooth-signaalin eli vierailija voi tuolla "kuitata" itsensä sisälle jos ei tavallinen tunnistus tunnista avaimenperän saapumista paikalle riittävän nopeasti (eli lähinnä sytyttää eteiseen valot hetkeksi ja tekee pari muuta automaatiota). Ja sitten kun vierailija sitten poistuu asunnosta eli tuo tagi ei enää kuulu puoleen tuntiin asunnossa niin esimerkiksi tietyt valot sammuvat automaattisesti. Tuolle toiminnolle tietty pitää olla käsiohjaus päälle/pois, muutenhan kotiautomaatio luulisi tuon perusteella että joku olisi koko ajan kotona kun vara-avain on vakiopaikallaan normaalitilanteessa. (Ja kyllä, minulla on sitten toinen vara-avain asunnon ulkopuolella erään henkilön hallussa jos itse unohdan avaimen kotiin eli tuo ei ole ainoa vara-avain)
 
Tulipa viriteltyä äsken Mitsubishi LN25 ilmalämpöpumpulle ulkoinen ohjaus Ruuvi Tagin lämpötilan avulla. Minulla on ollut sellaista ongelmaa että tuo varsin katonrajassa oleva sisäyksikkö mitannut 2-3 astetta pieleen lämpötilan ja varsinkin uunia lämmittäessä menee vielä pahemmin pieleen, josta seuraa että se lopettaa lämmittämisen käytännössä kokonaan ja tulee kylmä. Tänäänkin ennen tuota virittelyä 23 asteen pyynnillä täällä oli istuinkorkeudella 20.5 astetta lämmintä.

Tämän saa varmasti tehtyä monella tapaa mutta löysin tämmöisen: GitHub - jmcollin78/versatile_thermostat: A full featured Thermostat for Home Assistant: presets, window, motion, presence and overpowering management
Tuo ohjaa PI-säätimen avulla ilmalämpöpumpun lämpötilapyyntöä sopivasti että toteutettu lämpötila pysyy pyydetyn tienoilla.

Laitoin äsken uunin lämpenemään, näen nyt ilmalämpöpumpun omasta anturista että se luulee täällä olevan 27.5 astetta! Ei ihme että aikaisemmin meni lämmitys kokonaan pois ja tuli kylmä pitkäksi aikaa kunnes uunin lämpötila oli tasaantunut kunnolla. Nyt pyynti on 28 astetta ja sillä pysyy nyt nätisti virtuaalitermostaatin kautta pyydetyssä 22 asteessa lämpötila. :tup:

1741364825500.png
 
Tämän saa varmasti tehtyä monella tapaa
Kynnyssensoreilla onnistuu myös hyvin. Kun lämpötila laskee tai nousee jonkin rajan yli niin automaatio säätää ilpin pyyntiä esim kun uuni lämmitetty. Voi myös tehdä esim pakkaskelille korotuksen pyyntiin. Mulla oli tällaiset jonkinaikaa käytössä ja ne toimi hienosti, mutta sitten löysin pumpusta hyvät asetukset joilla puhallus pysyy melko tehokkaana niin ei noita automaatioita enää tarvii. 22 pyynnillä pysyy lämpötila alakerrassa 22:ssa asteessa. <-5 kelissä tulee pyyntiin aste lisää. Ja sulatuksen jälkeen pudotetaan pyyntiä ja nostetaan asteittain viiveen jälkeen, jotta pumppu ei ryntäile.
 
Jobin postia ESP32:n käyttäjille

The ubiquitous ESP32 microchip made by Chinese manufacturer Espressif and used by over 1 billion units as of 2023 contains an undocumented backdoor that could be leveraged for attacks.

The undocumented commands allow spoofing of trusted devices, unauthorized data access, pivoting to other devices on the network, and potentially establishing long-term persistence.

Jobin postia ESP32:n käyttäjille

Jos nyt oikein ymmärsin niin tuon hyödyntäminen vaatii, että siihen espiin asennetaan firmis joka käyttää noita komentoja. Eli ei riitä pelkästään että pääsee bt-kantaman päähän laitteesta.
 
Jos nyt oikein ymmärsin niin tuon hyödyntäminen vaatii, että siihen espiin asennetaan firmis joka käyttää noita komentoja. Eli ei riitä pelkästään että pääsee bt-kantaman päähän laitteesta.
Näin minäkin ymmärsin. Eli jos itse ohjelmoi ESP32:n itse tekemällään koodilla niin mitään takaovea ei mukaan päädy, vaatii tietenkin että luottaa että itse ohjelmointisoftassa ei ole mitään matoa joka injektoi omaan koodiin noita dokumentoimattomia koodeja.

Monessa kotiautomaatiohärvelissä on kyllä noita ESP32-kontrollereita käytössä joten jos joku "vihamielinen" valmistaja ohjelmoi laitteeseen jo tehtaalla jonkun haitallisen firmiksen sisään niin silloinhan tuollainen on mahdollinen. Mutta jotkut tuollaiset valmiit laitteet muutenkin soittelevat kotiin ja monet ovatkin niihin työntäneet oman firmiksen sisään ettei tarvitse valmistajan pilvipalvelua käyttää. Tuollaisissa laitteissahan noita takaovia saattaisi ollakin.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
270 601
Viestejä
4 682 674
Jäsenet
76 630
Uusin jäsen
jyrkipes

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom