Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Joo, ei tee. Tosin kamalan epäilyttävää se on, ja tämähän voi näennäisoikeudelle riita-asiassa riittää.Pelkkä parvessa olo ei siis tee syylliseksi. Sen takia vaikka ei olisi lokejajaan enään tallessa niin koepalalla on merkitystä ja sitä pitäisi voida vaatia nähtäväksi.
No helpostihan se "koepala" löytyy, jos löytyy ko. torrentit kaikki palatPelkkä parvessa olo ei siis tee syylliseksi. Sen takia vaikka ei olisi lokejajaan enään tallessa niin koepalalla on merkitystä ja sitä pitäisi voida vaatia nähtäväksi.
Annat kaverille kopion, niin et sinä enää voi olla vastuussa, montako kopiota se kaveri siitä tekee. Kyllähä sitä pitäis lähtökohtaisesti katsoa, että montako kopiota sinä olet jakanut eikä ajatella jotain hypoteettisia "potentiaalisia kopiomääriä", jota kopiostasi aiheutui ehkä.Ei taida löytyä yhdestäkään markkinaoikeuden päätöksestä jaetun datan määrää.
Lähtökohtana ei pitäisi olla mikään sellainen logiikka, jolla voidaan oikeuttaa turvaamistoimia tai teknistä tutkintaa mitättömään pikkuasiaan liittyen. Myöskään syyttömyyden todistaminen ei ole hyvä periaate.Pitäisi lähtökohtana olla se kun noissa torrent ohjelmissa voi nykyisin ainakin joissain laittaa jakamisen nollille niin että jos ei löydy koneelta mitään lokeja niin jokatapauksessa oletuksena pitäisi olla että ei ole jaettu. Enään ei päde se väite mitä tekijänoikeustrollit viljelee että bit torrent verkossa kaikki jakaa.
Jos nyt oikein muistan niin nimimerkki dame edna teki tuon joskus murobbsin aikoihin, lopputuloksesta en tiedä, mutt pitkä vääntö taisi olla. Joku ehkä paremmin asian muistava osannee kertoa lisää.Mitähän seuraa jos esittää noille GDPR-tietopyynnön/kantelee tietosuojavaltuutetulle?
Joo, moittivat. Se on paljon kertovaa ajan hengestä, ammattiylpeyden ja kunniallisuuden merkityksestä tämän päivän yhteiskunnassa.Dame Edna teki tietopyynnön. Ei saanut kaikkia tietojaan. Teki kantelun jonnekin. HP sai moitteet Asianajajaliitolta, eli läpsäisyn ranteelle. HP jatkaa kuten ennenkin.
Pitäisi painetta saada aikaan, eli useampien HP_n uhriksi joutuneiden tulisi tehdä tietopyyntö. GDPR koskee kaikkia organisaatioita, jotka käsittelevät EU:n kansalaisten henkilötietoja, riippumatta siitä, sijaitsevatko ne EU:ssa vai sen ulkopuolella. Jos tuota rikotaan ihan järjestelmällisesti, silloin varmasti jo rikotaan vähintään jo jotain EU:n asetusta.Dame Edna teki tietopyynnön. Ei saanut kaikkia tietojaan. Teki kantelun jonnekin. HP sai moitteet Asianajajaliitolta, eli läpsäisyn ranteelle. HP jatkaa kuten ennenkin.
Kaverin puolesta kyselen...
Soitti kuulemma operaattorille tietopyynnöstä. Heidän vastaus oli, etteivät saa luovuttaa tietoja asiakkaalle "korkeimman oikeuden päätöksellä", jos tapahtumasta on yli kuukausi.
Eli luovuttavat ensin tietoja kolmansille osapuolille asiakkaan tietämättä, ja kun asiakashaluaa tietää, mitä tietoja on luovutettu, ei enää onnistukaan. Tälleikö se GDPR toimii oikeassa elämässä? Mielenkiintoista. Operaattorin apu asiaan kuulemma oli että mene etsimään tietoja Hedmanin sivuilta miten toimia.
Oiskohan tyhmä veto kaverilta kysellä tietoja seuraavaksi markkinaoikeuden puolelta?
Ei näistä asioista kannata perus-aspaan olla yhteydessä, koska ei perus-aspalla ole näistä asioista mitään kunnollista ymmärtämystä.
Jokaisella isommalla organisaatiolla on erillinen tietosuojavastaava tms., joka tällaisia asioita hoitaa, johon näissä asioissa kannattaa olla yhteydessä suoraan ja kirjallisesti. Esim. Elisan kohdalla yhteystieto löytyy seuraavan sivun lopusta: Tietosuoja Elisalla, yksityisyyden suoja ja GDPR - Elisa
Ainaha voit kokeilla rikosilmoituksella, että haksahdit huijauskirjeeseen..Nyt on kyllä pakko sanoa että vituttaa etten lukenut tätä ketjua aikaisemmin... Sain kyseisen kirjeen, jossa oli eräpäivä parin päivän päähän kirjeen saapumisesta. Olin työpäivän jälkeen sen verran väsynyt ja menin sen verran tunnetiloihin että maksoin kyseisen maksun sen enempää asiaa miettimättä. Olisi pitänyt nukkua yön yli ennenkuin tekee mitään.
Onko enään mitään mitä voin asialle tehdä, vai meneekö tämä nyt vaan oppirahoina?
Bisnes se vaan kannattaa näköjään. Saatat saada toisenkin kirjeen kun makselit ensimmäisen kiltisti.Onko enään mitään mitä voin asialle tehdä, vai meneekö tämä nyt vaan oppirahoina?
Tätä itsekin nyt jälkikäteen mietin, mutta koska kirjeessä selvästi lukee mustaa valkoisella että "Sitoudumme siihen, ettemme esitä teitä kohtaan uusia vaatimuksia, vaikka liittymäänne olisi käytetty laajemminkin elokuvateosten vastaavaan jakamiseen ennen tämän kirjeen vastaanottamista".Bisnes se vaan kannattaa näköjään. Saatat saada toisenkin kirjeen kun makselit ensimmäisen kiltisti.
Tätäkin mietin, mutta en tiedä jaksanko lähteä heidän kanssaan tästä kuukausiksi/vuosiksi vääntämään.Ainaha voit kokeilla rikosilmoituksella, että haksahdit huijauskirjeeseen..![]()
Tuon varaan ne laskevatkin. Siellä on ketku asianajotoimisto, joka ei kaihda mitään keinoja ihmisiä kusettaakseen ja pelotellaakseen. Ihan selkeää kusetusta ja kiristystähän koko tuo homma on.Tätäkin mietin, mutta en tiedä jaksanko lähteä heidän kanssaan tästä kuukausiksi/vuosiksi vääntämään.
Tätä itsekkin mietin, mutta jos lähtökohtana firma on tasoa tämä, niin minkälaista se heidän kanssaan säätäminen oikeudessa sitten olisi, puhuisivatko veden viiniksi ja hiekan leiväksi vaan sen takia että saisivat lisää rahaa? Olisiko se sen arvoista että heidän kanssaan tuosta vääntää monta vuotta oman mielenterveyden kustannuksella parin satasen takia? Näitä kun mietin niin sen takia jätän mielummin asian oppirahoiksi kuin lähden tappelemaan.Tuon varaan ne laskevatkin. Siellä on ketku asianajotoimisto, joka ei kaihda mitään keinoja ihmisiä kusettaakseen ja pelotellaakseen. Ihan selkeää kusetusta ja kiristystähän koko tuo homma on.
Eikö tosiaan ole mitään tapaa saada tämä rikollinen toiminta loppumaan? Onko koko oikeuslaitos tosiaan niin kädetön tuon yhden paskafirman edessä?
Jos pitäisi arvata niin tämä on juuri se minkä varaan ne laskeekin.Olisiko se sen arvoista että heidän kanssaan tuosta vääntää monta vuotta oman mielenterveyden kustannuksella parin satasen takia?
Nyt on kun tähän asiaan vähän enemmän perehtynyt niin en yhtään ihmettelisi että ennen kirjeiden lähettämistä syynäävät ihmisestä kaiken mahdollisen läpi, ettei kirje vahingossakaan lähde mainitsemasi tyyppisille ihmisilleVielä eivät ole lähettäneet kiristyskirjeitään sellaiselle henkilölle, jolla olisi tietotaitoa ja muskelia pistää kampoihin. Osaava lakihenkilö nimittäin todennäköisesti laittaisi ton paskafirman nippuun niin halutessaan.
Pistää siis toivomaan, että kiristyskirje pian tupsahtaisi sellaisen henkilön postilaatikkoon ja että siitä pääsisi helvetti irti.
EDIT: Tai että kiristyskirje menisi jollekin mopojengiläiselle tms. Mutta sellaistahan ei toki saa toivoa.
Höh. Olisi ollut hauskat tilanteet mahdollisia. Siis en kannata väkivaltaa, mutta hauskalle kuulostaa ajatustasolla.Nyt on kun tähän asiaan vähän enemmän perehtynyt niin en yhtään ihmettelisi että ennen kirjeiden lähettämistä syynäävät ihmisestä kaiken mahdollisen läpi, ettei kirje vahingossakaan lähde mainitsemasi tyyppisille ihmisille
Eikö tossa syyttäjä ajais asiaa, ku kyseessä olisi rikosilmoitus eikä riita-asia? Siis, jos niin pitkälle ees menis. Ite ehkä joutuis todistajana oleen, ei muuta.Tätäkin mietin, mutta en tiedä jaksanko lähteä heidän kanssaan tästä kuukausiksi/vuosiksi vääntämään.
Tämähän on ihan kutkuttava ajatus. Näillähän voi olla vaikka mitä vähemmän päivänvaloa kestäviä viranomaisten vuotamia tietoja tai jopa julkisia tietoja, joita käyttävät uhrien profilointiin. Kenelle jättävät lähettämättä? Riippuu tietysti koijausta pyörittävien fobioista. Ehkä joku voisi pelätä rikollisten lisäksi vaikkapa tietyn ikäisiä, tietyn näköisiä tai tietyn ammatin harjoittajia ja black/whitelistata ihmisiä pois kandidaateista. Lähettänevätkö ollenkaan kirjeita ihmisille jotka ovat nimen perusteella selkeästi ns. "varsinaisia maahanmuuttajia"? Ehkä rajaus postinumeroalueittain? Jne.Vielä eivät ole lähettäneet kiristyskirjeitään sellaiselle henkilölle, jolla olisi tietotaitoa ja muskelia pistää kampoihin. Osaava lakihenkilö nimittäin todennäköisesti laittaisi ton paskafirman nippuun niin halutessaan.
Pistää siis toivomaan, että kiristyskirje pian tupsahtaisi sellaisen henkilön postilaatikkoon ja että siitä pääsisi helvetti irti.
EDIT: Tai että kiristyskirje menisi jollekin mopojengiläiselle tms. Mutta sellaistahan ei toki saa toivoa.
Yleisellä tasolla rikosasiassa joko yleinen syyttäjä tai asianomistajaa edustava lakimies.Eikö tossa syyttäjä ajais asiaa, ku kyseessä olisi rikosilmoitus eikä riita-asia?
ja siis jälkimmäinenhän on iha vapaaehtoista. Rikosilmoitus ja siitä mahdollisesti seuraava oikeudenkäynti ei kyl kuite siihen mitään velvollisuutta aiheuta.Yleisellä tasolla rikosasiassa joko yleinen syyttäjä tai asianomistajaa edustava lakimies.
Joo, asiahan ei näillä toimenpiteillä mitä todennäköisimmin etenisi mihinkään. Oletan, että kirjeiden suuren määrän perusteella aika paljon rikosilmoituksia huijauslaskuista on vuosien varrella jo tehty.ja siis jälkimmäinenhän on iha vapaaehtoista. Rikosilmoitus ja siitä mahdollisesti seuraava oikeudenkäynti ei kyl kuite siihen mitään velvollisuutta aiheuta.
Ts. syyttämättäjättämis-päätös, jolloin sit voi itse omalla rahalla jatkaa, jos siltä tuntuu.E: Yleinen syyttäjähän varmaankin sanoisi, että kyseessä on riita-asia; ei rikosta. Paitsi että poliisi varmaankin valitettavasti sanoo saman jo ennen kuin asia etenisi mainitulle saakka.
Juuri tämä, tai siis jo ennen sitä otaksun että poliisi ihan viimeistään asian aiempien instanssien perusteella tekee päätöksen keskeyttää esitutkinta viemättä asiaa syyttäjälle saakka, ellei siis oletettavasti yleensä päätä ettei ole esitetty asiaa jossa olisi aihetta epäillä rikosta ja avata esitutkinta. Niinikään kaikesta aineistosta tai sen puutteesta olettaisin että aika moni keskustelu puhelimitse tai jossain tiskillä on päättynyt siihen, että rikosilmoitusta ei lopulta edes kirjata koska aihe on ollut virkamiehelle tuttu ja potentiaalinen ilmoittaja on tämän kertoman perusteella päätynyt samaan käsitykseen.Ts. syyttämättäjättämis-päätös, jolloin sit voi itse omalla rahalla jatkaa, jos siltä tuntuu.
Höh. Olisi ollut hauskat tilanteet mahdollisia. Siis en kannata väkivaltaa, mutta hauskalle kuulostaa ajatustasolla.
Paljonko maksu oli? Jos vaan satasia tuskin pääsevät tällä tuntipalkoille jos eivät saa Hollywoodista tai jostain tukea tälle.lin työpäivän jälkeen sen verran väsynyt ja menin sen verran tunnetiloihin että maksoin kyseisen maksun sen enempää asiaa miettimättä.
Maksu oli kokonaisuudessaan 500, ja kirjeessä luki että edustavat Warner Brosia. Onhan Warner Brossillakin sellainen maine etten yhtään ihmettelisi vaikka maksaisivatkin heille siitä että lähettelevät näitä kirjeitä.Paljonko maksu oli? Jos vaan satasia tuskin pääsevät tällä tuntipalkoille jos eivät saa Hollywoodista tai jostain tukea tälle.
Minkälainen maine tällä on?Onhan Warner Brossillakin sellainen maine...
Jos se kirje sattuu menemään osaavalle lakimiehelle niin se taitaa vaan laittaa textarin Jonille että unohtakaapa tämä juttu ja homma on siinä.Vielä eivät ole lähettäneet kiristyskirjeitään sellaiselle henkilölle, jolla olisi tietotaitoa ja muskelia pistää kampoihin. Osaava lakihenkilö nimittäin todennäköisesti laittaisi ton paskafirman nippuun niin halutessaan.
Pistää siis toivomaan, että kiristyskirje pian tupsahtaisi sellaisen henkilön postilaatikkoon ja että siitä pääsisi helvetti irti.
EDIT: Tai että kiristyskirje menisi jollekin mopojengiläiselle tms. Mutta sellaistahan ei toki saa toivoa.
Kellään riitä aika moiseen. Mutta jos haastetaan oikeuteen niin kyllä sitten syynäävät.Nyt on kun tähän asiaan vähän enemmän perehtynyt niin en yhtään ihmettelisi että ennen kirjeiden lähettämistä syynäävät ihmisestä kaiken mahdollisen läpi, ettei kirje vahingossakaan lähde mainitsemasi tyyppisille ihmisille
Kirjoitin ehkä vähän yleistävästi, mutta oma käsitys/mielipide kyseisestä firmasta on että tehdään mitä tahansa kunhan rahaa tulee. Ajetaan heidän omistuksessaan olevia brändejä viemäristä alas. Jokaisella saa tottakai olla oma käsityksensä.Minkälainen maine tällä on?
Tätä on varmasti moni odottanut jo vuosia, ikävä kyllä tuntuu että on vaan sellainen "Ei toimi Suomessa" ilmiö, täällä annetaan vaan trollien rahastaa ja tietämättömien ihmisten rahojen virrata jonkun hämärän pöytälaatikkofirman taskuun.Mutta, kyllä joku päivä se kirje kolahtaa sellaisen henkilön luukusta joka ei jätä asiaa "sikseen". Näin on käynyt myös jenkeissä, homma johti siihen että kaveri vei trollit oikeuteen asti petoksesta tjsp...taisi myös muistaakseni voittaa jutun.
Nyt kun olet myöntänyt maksaneesi ja oletettavasti maksu on tapahtunut tässä viime päivinä niin on mahdollista että Hedmanin juristit pystyvät tunnistamaan sinut tästä keskustelusta. En usko että he ihan hirveästi saavat maksuja per viikko.Tätä itsekin nyt jälkikäteen mietin, mutta koska kirjeessä selvästi lukee mustaa valkoisella että "Sitoudumme siihen, ettemme esitä teitä kohtaan uusia vaatimuksia, vaikka liittymäänne olisi käytetty laajemminkin elokuvateosten vastaavaan jakamiseen ennen tämän kirjeen vastaanottamista".
Eli minun käsitykseni mukaan he eivät voi olla minuun enään yhteydessä mistään, mitä on tapahtunut ennenkuin olen ottanut kirjeen pois postilaatikosta, ja jos tulee uutta kirjettä niin jätän vaan vastaamatta. Jos alkavat jotain vaatia niin vetoan tuohon ensimmäiseen kirjeeseen, jonka aijon säästää juurikin siltä varalta että yrittävät kiristää lisää.
Tätäkin mietin, mutta en tiedä jaksanko lähteä heidän kanssaan tästä kuukausiksi/vuosiksi vääntämään.
Edit. Ja tosiaan ihan omaa tyhmyyttäni tämän tunnekuohuissa maksoin, niinkuin sanoin olisi pitänyt ensin nukkua yön yli ja perehtyä asiaan. Tässä itekkin huomasi että vaikka ihmisellä on kuinka hyvät tekniikan/muuhun alaan liittyvät taidot tahansa, niin näihin voi mennä jos tulee oikeaan aikaan niin että ihminen on "haavoittuvainen". Taidan antaa tämän mennä vaan oppirahoina, ja jos jatkossa tulee samalta herralta kirjeitä niin heitän suoraan roskiin.
Tämän osasin jo aavistaa tänne kirjoittaessa, minkä takia en olekkaan ottanut mihinkään muuhun tässä kantaa kuin itse kirjeisiin ja kyseisen firman toimintatapaanNyt kun olet myöntänyt maksaneesi ja oletettavasti maksu on tapahtunut tässä viime päivinä niin on mahdollista että Hedmanin juristit pystyvät tunnistamaan sinut tästä keskustelusta. En usko että he ihan hirveästi saavat maksuja per viikko.
Jatkossa siis jos meinaat tässä keskustelussa puhua tulevista kirjeistä tai muutenkaan jotain omasta toiminnastasi paljastavaa niin kannattaa tehdä ne toisella käyttäjätilillä tai sitten käydä keskustelu jossain muualla ettei Hedmanin torakat saa tästä keskustelusta todistusaineistoa sinua vastaan.
Sopu tuli, mutta 12 000 euroa meni.
Asianajotoimisto Hedman Partnersin edustama elokuvastudio Warner Bros, HBO ja elokuvien levitysyhtiö Scanbox Entertainment toteuttivat 25.4.2025 jälleen turvaamistoimen epäillystä tekijänoikeuden loukkauksesta. Kirjeen saaja ei ollut yhteydessä selvittääkseen tai sopiakseen asian kirjeen vastaanottamisen jälkeen.
Turvaamistoimen tarkoitus on valmistautua oikeudenkäyntiin turvaamalla todisteet, joiden odotetaan löytyvän internet-liittymän käyttöosoitteessa olevilta laitteilta. Asiassa ei kuitenkaan ollut tarvetta edetä laitteiden tutkintaan ulosottolaitoksen tekemän kohdekäynnin jälkeen asiassa saavutetun sovinnon vuoksi.
Kirjeen saaja sitoutui korvaamaan oikeudenhaltijoille yhteensä 12.000 euroa sisältäen hyvityksen elokuvien ja TV-sarjojen luvattomasta lev
Oletan, että tuo sopimus velvoittaa molempia osapuolia niin etteivät he voi puhua asiasta julkisesti.Miten musta tuntuu ettei Hedari taida kertoa ihan kaikkia jutun yksityiskohtia?
Oletan, että tuo sopimus velvoittaa molempia osapuolia niin etteivät he voi puhua asiasta julkisesti.
Meinaan siis sitä ettei tämä ole mikään peruskeissi jossa vain joku ei vastaa kirjeeseen, Hedari saa kusetettua markkinaoikeuden antamaan ulosottajille luvan takavarikoida omaisuuden ja syytetty taipuu kuin lehmän häntä maksamaan aivan mielisairaan suuren 12 000 euron korvauksen. Jos tuo olisi noin helppoa ja lineaarista niin Hedari veisi kaikki oikeuteen. Se mitä tässä ei kerrota on että Hedarilla on todennäköisesti ollut jotain muuta todistusaineistoa jolla syytetyn syyllisyys voidaan todistaa lähes varmasti.Oletan, että tuo sopimus velvoittaa molempia osapuolia niin etteivät he voi puhua asiasta julkisesti.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.