• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Greta Thunberg

En ole vieläkään saanut selitystä sille, miksi Gretan pitäisi juuri nyt julkisesti kommentoida Iranin tapahtumia. Samalla logiikalla voisi aina vaatia kaikilta kommentteja moniin eri maailman tapahtumiin, jos on aiemmin tehnyt niin. Tässä ei vaikuta olevan mitään järkeä tai logiikkaa, ellei sitten ole kyse henkilökohtaisista antipatioista.
Jos aikoo esiintyä suurena uraihmisoikeustaistelijana niin ei se ole kovin uskottavaa pitää turpansa visusti kiinni heti kun 47 vuotta jatkunut ihmisoikeusloukkaus kärjistyy siihen, että teokraattinen paskahallinto ryhtyy tappamaan omia kansalaisiaan jotka haluavat muutosta. Silloin kun kritiikin kohteena ovat poikkeuksetta länsimaat ja Israel, mutta muutoin ollaan hiljaa kuin hiiret, niin se prioriteetti ja asennoituminen paistaa silloin niin selvästi läpi että täytyy ihan oikeasti haluta tulla aktiivisesti kusetetuksi, jos kuvittelee että siinä on takana mitään neutraalia tai oikeasti hyvään pyrkivää.
 
Eli avustustyöntekijöiden ja järjestöjen pitää varsinaisen avustustyön
Greta Thunberg on hemmoteltu marxistia larppaava maailmasta ymmärtämätön lapsi eikä avustusjärjestö.
lisäksi nähdä aivan jumalattomasti vaivaa perustellakseen toimintaansa, kun vievät apua sota-alueelle.
Viikkoja kestävä some-veneily Gazaan + Israelin putkassa istuminen jonka tarkoituksena on viedä nimellinen apupaketti kuivamuonaa alueelle, joka sekin popsittiin venereissun aikana, on ihan normaalia avustustoimintaa ja no big deal, mutta yhden 5 sekunnin twiittauksen kirjoittaminen tai edes marginaalinen verbaalisen tuen antaminen alistetulle Iranin kansalle on ihan jumalaton vaiva?

Musta tuntuu että tämä näiden epätoivoisten ja epäloogisten selittelyjen pakkovääntäminen on tuottanut enemmän vaivaa kuin mikään mitä näiden pro-palestiina lampaiden olisi tarvinnut tehdä jos haluavat edes hiukan vaikuttaa siltä että he oikeasti olisivat kiinnostuneet ihmisoikeuksista eikä vain islamisaatiosta ja kommunismista.
En ole vieläkään saanut selitystä sille, miksi Gretan pitäisi juuri nyt julkisesti kommentoida Iranin tapahtumia.
Tämä klassinen vasemmistolainen taktiikka että jankataan kuinka jotain ei ole saanut kun on saanut sen jo 10 kertaa ei toimi täällä. Greta Thunberg ja muut pro-palestiina vassarit ovat tauottomasti jankanneet sitä kuinka Israel tappaa viattomia siviilejä, kuinka tapahtuu ihmisoikeusrikoksia, kuinka palestiinalaisten tukeminen on osoitus ihmisyydestä jne. Nyt kyseessä on täysin rinnakkainen tapahtuma sillä erotuksella että toisin kuin Israelien väitetyt rikokset siviilejä kohtaan, jotka ovat olleet 99% täydellisiä valeita, niin nyt kyseessä on oikeasti viattomien ihmisten massatappaminen. Tapahtumapaikkakin on käytännössä aivan edellisen vieressä.

Jos väittää olevansa ihmisoikeuksien puolella niin silloin ei taktisesti valikoi puolustettavia tapahtumia vaan toimii yhtenäisesti. Kuten sanottua jos kuitenkaan ihmisoikeudet ei kiinnosta vaan ne toimii ulkokuorena/työkaluna islamisaation, kommunismin ja muiden absoluuttisesti haitallisten aatteiden tukemiselle niin silloin toiimii aivan oikein. Ongelma tässä on se ettei olla rehellisiä sen asian suhteen jota tuetaan.
Samalla logiikalla voisi aina vaatia kaikilta kommentteja moniin eri maailman tapahtumiin, jos on aiemmin tehnyt niin.
Edelleenkin jos profiloituu milläänlailla ihmisoikeuksien yms. puolustajaksi tai esittää itseään sellaisena niin aivan minimissään voi ottaa kantaa näihin kaikista suurimpiin ja näkyvimpiin tapahtumiin tai sellaisiin joilla on suurin vaikutus maailmalle ja ihmiskunnan tulevaisuudelle. Varsinkin jos on täyspäiväinen aktivisti kuten ketjun aiheena oleva henkilö on jolla ei ole muuta kuin aikaa tätä varten.

Jos X:ssä "geopoliittinen analyytikko" raportoi vain Ukrainan sotarikoksista koska väittää olevansa huolestunut ihmisoikeuksista, mutta on täysin hiljaa siitä mitä Venäjä tekee niin päteekö tämä sama logiikka? Ihan ok koska "ei nyt kaikkia maailman tapahtumia voi huomioida" vai onko kyse jostain muusta?
Tässä ei vaikuta olevan mitään järkeä tai logiikkaa, ellei sitten ole kyse henkilökohtaisista antipatioista.
Tässä kiemurtelussa ja tekosyystä toiseen juoksemisessa ei ole mitään logiikkaa. Kukaan ei kritisoi Gretaa tai muita rengasneniä tekopyhyydestä tai valheellisuudesta heti kun he selkeästi profiloituvat islamisaation ja länsimaisen kulttuurin tuhoamisen yms. kannattajiksi.
Mikä on motivaatio ja logiikka siinä, että selataan somealustat läpi, tarkistetaan mihin on ottanut kantaa ja luodaan oma tarina, jos kommenttia tästä tietystä maailman tapahtumasta ei löydy.

Eikö tämä kaikki kerro enemmän kokijasta kuin itse kohteesta. Kun Greta on nyt passiivinen, niin tästä sitten aletaan "ulista" ja "hyperventiloida".
En tiedä kuka selaa somealustoja läpi ja tarkastelee profiileja. En ole halunnut kuulla yhdenkään viehenokan rutinaa palestaanista pariin vuoteen enkä ole heidän profiileja tarkastellut mutta nämä Gretat ja muut ovat pakottaneet sitä naamalleni agressiivisesti sekä some että perinteisen median kautta non-stop kaiken tämän ajan kunnes tulitauko tuli. Nyt ei mitään kuulu yhtään mistään suunnasta kun kyseessä on sama tapahtuma mutta ilman valehtelua Iranissa massasurmataan siviilejä.
 
Viimeksi muokattu:
Greta Thunberg on hemmoteltu marxistia larppaava maailmasta ymmärtämätön lapsi eikä avustusjärjestö.

Viikkoja kestävä some-veneily Gazaan + Israelin putkassa istuminen jonka tarkoituksena on viedä nimellinen apupaketti kuivamuonaa alueelle, joka sekin popsittiin venereissun aikana, on ihan normaalia avustustoimintaa ja no big deal, mutta yhden 5 sekunnin twiittauksen kirjoittaminen tai edes marginaalinen verbaalisen tuen antaminen alistetulle Iranin kansalle on ihan jumalaton vaiva?

Musta tuntuu että tämä näiden epätoivoisten ja epäloogisten selittelyjen pakkovääntäminen on tuottanut enemmän vaivaa kuin mikään mitä näiden pro-palestiina lampaiden olisi tarvinnut tehdä jos haluavat edes hiukan vaikuttaa siltä että he oikeasti olisivat kiinnostuneet ihmisoikeuksista eikä vain islamisaatiosta ja kommunismista.

Tämä klassinen vasemmistolainen taktiikka että jankataan kuinka jotain ei ole saanut kun on saanut sen jo 10 kertaa ei toimi täällä. Greta Thunberg ja muut pro-palestiina vassarit ovat tauottomasti jankanneet sitä kuinka Israel tappaa viattomia siviilejä, kuinka tapahtuu ihmisoikeusrikoksia, kuinka palestiinalaisten tukeminen on osoitus ihmisyydestä jne. Nyt kyseessä on täysin rinnakkainen tapahtuma sillä erotuksella että toisin kuin Israelien väitetyt rikokset siviilejä kohtaan, jotka ovat olleet 99% täydellisiä valeita, niin nyt kyseessä on oikeasti viattomien ihmisten massatappaminen. Tapahtumapaikkakin on käytännössä aivan edellisen vieressä.

Jos väittää olevansa ihmisoikeuksien puolella niin silloin ei taktisesti valikoi puolustettavia tapahtumia vaan toimii yhtenäisesti. Kuten sanottua jos kuitenkaan ihmisoikeudet ei kiinnosta vaan ne toimii ulkokuorena/työkaluna islamisaation, kommunismin ja muiden absoluuttisesti haitallisten aatteiden tukemiselle niin silloin toiimii aivan oikein. Ongelma tässä on se ettei olla rehellisiä sen asian suhteen jota tuetaan.

Edelleenkin jos profiloituu milläänlailla ihmisoikeuksien yms. puolustajaksi tai esittää itseään sellaisena niin aivan minimissään voi ottaa kantaa näihin kaikista suurimpiin ja näkyvimpiin tapahtumiin tai sellaisiin joilla on suurin vaikutus maailmalle ja ihmiskunnan tulevaisuudelle. Varsinkin jos on täyspäinen aktivisti kuten ketjun aiheena oleva henkilö on jolla ei ole muuta kuin aikaa tätä varten.

Jos X:ssä "geopoliittinen analyytikko" raportoi vain Ukrainan sotarikoksista koska väittää olevansa huolestunut ihmisoikeuksista, mutta on täysin hiljaa siitä mitä Venäjä tekee niin päteekö tämä sama logiikka? Ihan ok koska "ei nyt kaikkia maailman tapahtumia voi huomioida" vai onko kyse jostain muusta?

Tässä kiemurtelussa ja tekosyystä toiseen juoksemisessa ei ole mitään logiikkaa. Kukaan ei kritisoi Gretaa tai muita rengasneniä tekopyhyydestä tai valheellisuudesta heti kun he selkeästi profiloituvat islamisaation ja länsimaisen kulttuurin tuhoamisen yms. kannattajiksi.

En tiedä kuka selaa somealustoja läpi ja tarkastelee profiileja. En ole halunnut kuulla yhdenkään viehenokan rutinaa palestaanista pariin vuoteen enkä ole heidän profiileja tarkastellut mutta nämä Gretat ja muut ovat pakottaneet sitä naamalleni agressiivisesti sekä some että perinteisen median kautta non-stop kaiken tämän ajan kunnes tulitauko tuli. Nyt ei mitään kuulu yhtään mistään suunnasta kun kyseessä on sama tapahtuma mutta ilman valehtelua Iranissa massasurmataan siviilejä.
En oikein näe, miksi öyhöttäjien takia kenenkään tarvitsee ottaa osaa tai kommentoida mitään. Jokainen voi valita vapaasti omat taistelunsa.

Näitä juttuja rengasnenistä ja väitteitä valheista on absurdia lukea, kun sammalla satuilee omia teoroitaan islamisaation ja länsimaisen kulttuurin tuhoamisesta.
 
Gretan hiljaisuuteen saattaa vaikuttaa myös Australiassa joulun alla tapahtunut juutalaisten joukkosurma.
Voi olla vähän herkkää lähteä syyllistämään Israelialisia / juutalaisia tällaisen tapahtuman jälkeen.
Ja vaikka kuinka muuta vakuutettaisiin, niin käytännössä Israelilaisia vastustavat aktivistit vastustavat ainoastaan juutalaisia (eivät esim. Israelin arabeja/islaminuskoisia).
 
Minusta puolestaan näyttää siltä että hän on onnistunut jossain aivan käsittämättömässä:
pikkuinen osa ihmisistä triggeröityy hänestä vaikka hän ei edes olisi tehnyt mitään. Hienoa sinänsä, mutta melko käsittämätöntä.
 
Siis onko oikeasti ettei porukka ymmärrä sitä, että kansalaisaktivistit pyrkivät toiminnallaan vaikuttamaan *omien* yhteiskuntiensa toimintaan.

Mitä helvettiä voisi edistää sillä että alkaisi mielenosoittamaan ja möykkäämään pohjoismaissa / Euroopassa / Suomessa whatnot jostain Iranin hirmuhallinnon törkeyksistä, kun millään näistä maista ei ole lähtökohtaisesti ollut mitään tekemistä Iranin kanssa pitkään aikaan. Ei kai jotain Iranin Ajatollahia kiinnosta hevon vittua jos jotkut teinit menee istumaan Mannerheimintielle vastustamaan sen perseilyjä. Vaikkapa Israel on ihan eri juttu, koska sen kanssa tehdään sivistysmaista käsin kaikennäköistä businesta, ja sen toimintaan voi teoriassa välillisesti kansalaisaktivismilla vaikuttaa.

Vai onko tää joku kulttuurisotastrategia, jossa halutaan painostaa porukkaa johonkin merkityksettömään "hyvesignalointiin" mille voidaan sitten naureskella? Vai koitetaanko tässä vaan tavoitella jotain whataboutismin maailmanennätystä?
 
Minusta puolestaan näyttää siltä että hän on onnistunut jossain aivan käsittämättömässä:
pikkuinen osa ihmisistä triggeröityy hänestä vaikka hän ei edes olisi tehnyt mitään. Hienoa sinänsä, mutta melko käsittämätöntä.
On vallannut tyhjillään olevaa tilaa päästä maksamatta siitä vuokraa siis? :lol:

Voihan se mieli pahoittua vaikka siitä ettei Greta ole puuttunut Juhla Mokan korkeaan hintaan. Jossain kohtaa täälläkin osaa harmitti kovasti että Greta osoittaa mieltä länsimaissa, muttei mene esimerkiksi Gazaan sitä tekemään...
 
Vaikkapa Israel on ihan eri juttu, koska sen kanssa tehdään sivistysmaista käsin kaikennäköistä businesta, ja sen toimintaan voi teoriassa välillisesti kansalaisaktivismilla vaikuttaa.
Aina kun on tarve selittää tuplastandardi niin "sehän on ihan eri asia...." Mitä sillä niin väliä vaikka rahoitus ja yhteistyö tulee terroristijärjestöltä. Se on vain ihanaa värinää ja oikeaa Hyvän Tekemistä(tm) :D
 
Minusta puolestaan näyttää siltä että hän on onnistunut jossain aivan käsittämättömässä:
pikkuinen osa ihmisistä triggeröityy hänestä vaikka hän ei edes olisi tehnyt mitään. Hienoa sinänsä, mutta melko käsittämätöntä.
Täytyy myöntää että Gretan kaltaisten hyvesignaloijien tekopyhyys ja kaksinaismoralismi välillä triggeröi, mutta ei kuitenkaan kauhean pahasti.
Lähinnä vituttaa Gretan kaltaisten ihmisten typeryyttä hipova ylimielisyys, kun luullaan että "tavalliset" ihmiset eivät tajua heidän todellisia tarkoitusperiä.
 
Aina kun on tarve selittää tuplastandardi niin "sehän on ihan eri asia...." Mitä sillä niin väliä vaikka rahoitus ja yhteistyö tulee terroristijärjestöltä. Se on vain ihanaa värinää ja oikeaa Hyvän Tekemistä(tm) :D

Siis mistä hiton tuplastandardista sä puhut?

Israel rikkoo ihmisoikeuksia AND eurooppa tekee sen kanssa bisnestä --> mielenosoitetaan
Iran rikkoo ihmisoikeuksia AND eurooppa EI TEE sen kanssa bisnestä --> ei mielenosoiteta

Mikä tuossa on vaikeaa ymmärtää? (Tuohon logiikkaan ei muuten vaikuta mitenkään se, kuinka hyvät perusteet Israelilla on loukata ihmisoikeuksia, ihan vaan maalitolppien siirtelyä ennakoiden.)

Jo ylipäänsä se, jos joku kritisoi jotain epäkohtaa X, ja sitten sitä syytetään tekopyhäksi koska se ei kritisoi epäkohtia Y ja Z on whataboutismia, mutta tuossa ei ole muutenkaan mitään järkeä, eihän länsimaissa harrastettavalla kansalaisaktivismilla voi vaikuttaa mitenkään johonkin muualla puuhasteltaviin hirveyksiin, jos niiden tekijöillä ei ole minkäänlaisia sidoksia tänne.
 
Jos oikein kovasti ne ihmisoikeudet kiinnostaa, eikä vain ole israel ja länsivastainen viidennen kolonnan jäsen, niin jopa sun logiikalla päästään että pitäisi valittaa mitä fatah tekee länsirannalla. Ihan vain kertauksena, siellä abbasin kausi päättyi yli 15v sitten, maksellan terroristeille, marttyyriutta glorifioidaan ja oppikirjossa opetetaan antisemitismiä. Lisäksi ei muslimeiden asema on heikko, eikä ole sananvapautta.

Silti eu maksaa valtavia avustuksia sinne eikä uhkaa niiden leikkauksilla vaatien muutosta. Eikä Greta ole koskaan uhrannut ajatusta näihin.

Lisäksi eipä myöskään se paljoa maksaisi tuomita iranin toimia kun kerta esitetään ihmisoikeustaistelijaa.
 
Jos aikoo esiintyä suurena uraihmisoikeustaistelijana niin ei se ole kovin uskottavaa pitää turpansa visusti kiinni heti kun 47 vuotta jatkunut ihmisoikeusloukkaus kärjistyy siihen, että teokraattinen paskahallinto ryhtyy tappamaan omia kansalaisiaan jotka haluavat muutosta. Silloin kun kritiikin kohteena ovat poikkeuksetta länsimaat ja Israel, mutta muutoin ollaan hiljaa kuin hiiret, niin se prioriteetti ja asennoituminen paistaa silloin niin selvästi läpi että täytyy ihan oikeasti haluta tulla aktiivisesti kusetetuksi, jos kuvittelee että siinä on takana mitään neutraalia tai oikeasti hyvään pyrkivää.
Eikös se Gazan reissun jälkeen Greta mainostanut, että jää lomalle ja viettää laatuaikaa matkustellen pitkätukkapoikakaverin kanssa? Siksi lie ollut hissukseen.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
297 387
Viestejä
5 069 616
Jäsenet
81 311
Uusin jäsen
Kanta-asiakas

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom