Golf

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
Toivotaan, ettei Korhoselle niin yleinen sunnuntain sulaminen tänään tule.
Kierros +1, pelattu 11 väylää. Muu kärki takoo jo useamman alle par, Korhoselle triplabogi yhdeksännellä. Kaksi birdietä auttaa vähän, mutta parantaa pitäisi reilusti jos meinaa kärkikymmenikköön yltää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
Niinhän siinä sitten kävi, että Korhonen tuhnuili viimeisenä päivänä Par-tuloksen, kun muu kärki pelasi selvästi alle par.

T15 sijoitus ja palkintorahaa n. 80k€.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
233
Joo se oli se perinteinen viimeinen kierros.

Mä olen sellainen kotikenttähiiri, että harvoin tulee pelattua muualla. Mutta spesiaalitapauksessa kuten iO-Tech-golf, niin voin muullekin kentälle lähteä. Jos Lakesidessa pelataan, niin minun vieraana pääsee edelleen sillä 30 euron hinnalla pelaamaan. Pirunpelto on nyt aika kivassa ruohossa, kun eilen siellä viikon tauon jälkeen pelasin. Hyttysiä oli kyllä iltakierroksella paljon (lähdettiin vasta vähän ennen klo 21 pelaamaan).
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
554
Tuli kaivettua TW:t naftaliinista ja pari kertaa olen nyt rangella käynyt ja onhan tuo taas mukavaa puuhaa. Iltahämärissä tuli kierrettyä vanhaa Kahilanniemen kenttää, mutta se on niin hurjassa kunnossa ettei siitä saa mitään irti.

Noita Masterseja olen nyt Youtubesta pyöritellyt ja Tigerin "Miten pelaan golfia" -kirja on taas avattu vuosien jälkeen :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
233
Pirunpellolla tuli taas sohittua. Muutama ihan maukas lähestyminen, joista sai yhden birdien aikaiseksi.

Mitens @ossid? Tuliko kenttä selätettyä vai päädyitkö itse puolinelsoniin?
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
554
Alun vaikeuksien jälkeen Woods kovassa vireessä Memorialissa ja sitten sää tuli pilaamaan hyvän menon.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
Pirunpellolla tuli taas sohittua. Muutama ihan maukas lähestyminen, joista sai yhden birdien aikaiseksi.

Mitens @ossid? Tuliko kenttä selätettyä vai päädyitkö itse puolinelsoniin?
Sekä että. Kutoselle(par5, hcp1) tuli tehtyä par, joka oli kierroksen huippukohtia.

Usemmalla väylällä vahvasti lannoitetut greenit teki tepposet, toki sitäkin on joskus tehtävä ja kuiva keli ei varmasti helpota asiaa.

18:lla oli ainekset parempaankin, avaus rauta4:lla tasanteelle, hybridi siitä päätyi 3-4m lipusta ja kolme puttia :kahvi: Eka putti jäi about puoleenväliin ja kasetti meni jo siinä kohtaa.

Hyttysiä oli ns. vitusti. Shortsit = virhe.

upload_2018-6-2_0-0-4.png

Tulispa sadetta.

upload_2018-6-2_0-0-47.png

Tuosta tosiaan tuhnuilin ekan putin outojen pomppujen jälkeen reilu puoleenväliin ja sitten pari puttia päälle.

Tuli käytyä torstaina rangella, mikä oli virhe. Koko viime kauden lopun ja alkukauden täysin suora draivaus muuttui feidin/slaissin välimuodoksi. :sori:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
233
Ei ihan perus Pirunpellon kierros muutama tunti sitten. :D



Etuysillä 1 birdie, muut väylät kaikille par
Takaysillä 1 par, muut väylät kaikki yli par

:speak:
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
92


Onnea Mikko! Vahvaa tekemistä koko viikonlopun.

Itselläkin kulki tänään peli poikkeuksellisen hyvin, korttiin ei tarvinnut yhtään viivaa merkitä. :cigar2: Puttaamisessa oli tänään(kin) parantamisen varaa, melkein 3 putin keskiarvolla tuli vietyä kierros läpi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
Onnea Mikko! Vahvaa tekemistä koko viikonlopun.
166000 euron tili Korhoselle tuosta. Eli ihan eri tavalla voinee suunnitell kalenteria tästä lähtien kun rahasta ei niin tarvitse välttämättä nuukailla.

Itselläkin kulki tänään peli poikkeuksellisen hyvin, korttiin ei tarvinnut yhtään viivaa merkitä. :cigar2: Puttaamisessa oli tänään(kin) parantamisen varaa, melkein 3 putin keskiarvolla tuli vietyä kierros läpi.
Itse löysin puttaamisessa viisaiden kiven siinä, kun tajusin kuinka tärkeä oikea vauhti putilla on. Suunta ei nyt yleensä ole niin tärkeää ellei ole megabreikkiä putissa, jos vauhti on kunnossa niin pitkäkin putti päätyy yleensä metriin-pariin.

Toisaalta puttaaminen on mustaa magiaa näin muuten, että se joka toimii jollain ei välttämättä toimi muilla. Itse paransin pituuskontrollia entisestään vaihtamalla käsien järjestystä, etummainen käsi nyt alempana gripissä.

Lisäksi koin, että toistettavuus parani kun saatan puttiliikkeen korostetusti läpi putin. Varsinkin lyhyissä puteissa ei tule nykäyksiä kun liike on rauhallinen ja jatkuu reilusti ohi pallon ja putterin lapa yli nilkan korkeudelle saattaen.

Putterina ihan tuollainen perus face milled Cleveland terästettynä Superstroke Mid Slim 2.0 gripillä.

upload_2018-6-10_22-25-2.png
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
554
Näköjään Viasatilta/Viaplaysta tulee US Open, minkäslainen tuo suomenkielinen selostus on noissa ollut yleensä?
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
554
On kyllä aika hurja kenttä Openissa, saa ukot olla aika helvetin tarkkana greenien kanssa.

Ja ostin tuon Viasat Golfin Viihteeseen, niin saa enkkuselostuksen.
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
554
Tuskaa on seurata Tigerin peliä, ei taida päästä edes cutista läpi jos ei huomenna tahti muutu. Alun triplan ja bogeyn jälkeen peli sujui hyvin kentän haastavuuden huomioon ottaen, mutta nyt parilla väylällä eväät levisi aivan täysin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
233
Vähän aikaa katselin ekaa kierrosta. Tigerin alun sössintää en nähnyt, mutta olihan tuo 4 puttia aika fail.
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
554
Poulterilta taas osoitus, miksi mies ei ole koskaan voittanut Majoria, pää ei vaan kestä. Lyönnin päähän kärjestä ja sitten leviää pää. Lähestyminen bunkkeriin, sieltä järkyttävä kylkkäri greenin yli, duffi muutaman metrin eteenpäin, toinen duffi raffista juuri ja juuri greenille, kaksi puttia ja tripla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
233
:kasetti:

Saattoi tosin olla strateginen. Pallo olisi vierinyt ulos greeniltä ja laskeskeli että penaltteja tulee vähemmän mitä putteja olisi tulossa tuolta.
Juuri näin haastattelun ja siinä kertoi juuri tuon. Käsittääkseni tuosta pitäisi kuitenkin tulla DQ, koska tarkoituksella pelaa liikkuvaa palloa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
Juuri näin haastattelun ja siinä kertoi juuri tuon. Käsittääkseni tuosta pitäisi kuitenkin tulla DQ, koska tarkoituksella pelaa liikkuvaa palloa.
Hyvin mahdollista, että pitäisi. Kyseessä on todennäköisesti "serious breach".

Säännöistä päätös 1-2/0.5.

EXERTING INFLUENCE ON MOVEMENT OF BALL OR ALTERING PHYSICAL CONDITIONS
1-2/0.5

Serious Breach of Rule 1-2
Q.Should the standard for determining whether a serious breach of Rule 1-2 has occurred be the same in match play and stroke play?

A.In deciding whether a player has committed a serious breach of Rule 1-2, the Committee should consider all aspects of the incident. Given the different impact on players in match play and stroke play, it is possible for the same act to constitute a serious breach of Rule 1-2 in stroke play but not in match play. In many cases in match play (e.g., a player who intentionally stops his ball from entering a water hazard), a penalty of loss of hole is sufficient while in stroke play the player should be disqualified for a serious breach. In some cases (e.g., the purposeful act of damaging the line of putt referred to in Decision 1-2/1), a penalty of disqualification in match play may be appropriate.
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
554
Olipas DJ:ltä sellainen rundi, että huomenna on kaikki aivan auki. Tulee todella mielenkiintoinen Openin finaali.
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
554
Tämä oravamedian Piltz show on ihan mukavaa katseltavaa ollut nyt muutaman jakson ajan, varsinkin uusin kun Ilonen kertoili mailoistaan, Eurooppa Tourista yms.
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
554
Olipas viihdyttävä viimeinen kierros ET:llä, ukkoa suli toisensa perään ihan tosissaan, bunkkerit pölisi ja palloja lyötiin veteen enemmän kuin jaksoi laskea.
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
554
Olipas hieno loppu ET:llä, viimeisellä reiällä Knox laittaa pitkän birdieputin sisään ja Fox missasi oman lyhyen. Jatkoilla sitten sama käsikirjoitus, Knox pisti lähes samasta paikasta pirkun sisään ja Foxin putti kierähti kupin reunasta.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
92
Onpas maistunut pelaaminen viime aikoina, alkaa lyönteihin tulemaan varmuutta kun kesä etenee. Driveri on pysynyt bägissä ja se varmaan selittääkin hyvät tulokset.
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
554
Open pyörähti käyntiin, hyviä ennakkovideoita ollut heidän Youtubessaan Rick Shielsin johdolla. Alkupäivä menee tekstiseurantana, mutta töiden jälkeen sitten Viasat auki.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
Jos viaplayn tilausta miettii, niin golfliiton ebirdie-sovelluksen kautta saa koodin jolla saa 1kk 0€ viaplay sportia. Samassa sovelluksessa koodi myös 1kk 0€ Cmore Totaliin.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
499
Ei muuta streamiä ole tiedossa kuin The Open virallinen?
Featured Group on edelleen offline, mutta Holes 8,9,10-coverage toimii
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
554
Todella lupaava etuysi Tiikeriltä, olisi voinut hyvinkin olla -4, kun pari kertaa jäi pallo kupin reunalle. Takaysillä ei sitten ole putit uponnut ja bunkkerit verottanut pahasti pariinkiin kertaan. Vielä muutama väylä, toivottavasti tulisi birkku tai pari.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
233
En nähnyt eilen Tigerin peliä, kun olin itse kentällä. Nyt avasin lähetyksen ja näyttää vettä ropisevan. Tiger lähtee kohta eli klo 12:20.

Tulipa muuten paljon amerikkaa eilen Järvenrannan kolmosväylällä 75 metrin lähestymislyönnissä. :eek:



 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
554
Kisner näytti jo vähän ottavan kaulaa, mutta viimeiselle sitten veden kautta tupla niin pysyy tiukkana viikonloppuun lähdettäessäkin. Tiger taas pariin. Löi hyvin, mutta missasi greenejä liian paljon eikä putit oikein uponnut vieläkään mitä kerkesin näkemään. Nyt voi seurata Fowleria tämän iltapäivän, aloitus oli todella vahva, mutta sen jälkeen pari bogia.

@Bob Fleming miksi backspin on "amerikka"? :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
92
Laskihan se tasoitus alle 30 ja heti reilusti alle. 41 bogey-pistettä tuli tältä kierrokselta ja maaginen 100 lyönnin raja jäi 2 lyönnin päähän. Kauden eka birkku antoi kyllä vielä odottaa itseään vaikka pari kertaa pääsi ihan kohtuulliselta etäisyydeltä kokeilemaankin.
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
554
Kymmenen minuutin päästä alkaa Viasatin lähetys, hieno viimeinen päivä tulossa Openissa vaikka en usko Spiethille löytyvän pysäyttäjää tänään.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
431
Taisi Spieth viime vuonna myös järjestää aikamoiset kasettikekkerit mutta nousi lopulta voittoon
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
554
Vittu kun en käsitä noita huutelijoita, taas juuri kesken Tigerin swingin piti huutaa. :mad:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
233
Joo porttikieltoa golfkisoihin 10 vuodeksi ja sakot päälle noille huutelijoille.

Ensimmäinen majorvoitto Italiaan?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
92
Olen tyytyväinen jos Molinari vie. Voitot Eurooppaan on aina hyvä juttu, kun tuntuu nuo jenkit hallitsevan nykyään tuota golffia.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 455
Viestejä
4 162 524
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom