Forsbergin Saara floppasi?

En erityisemmin pidä kys. naisesta, mutta arvostan sitä että yritti tosissaan. Kyllä maailmassa hittivideon tehneitä ihmisiä löytyy, hyvin harva sitä on pystynyt hyödyntämään, saati pääsemään sillä mihinkään Star warsiin verrattavaan. Voihan sitä vähätellä Star Warsia, mutta kyseessä on kuitenkin yksi isoimmista viihdefranchiseista. Moni maksaisi että pääsisi kuvauspaikalle vaikka lakaisemaan lattioita. Kyllähän Englannin prinsseillekin kelpasi pikkurooli, joka ei päätynyt edes leffaan.

Kyllä ihan varmasti. Ja onhan tuo kokemus, mutta käsitteli asian huonosti ja luuli itsestään liikoja.
 
- tuo kutsuviisut -systeemi on perseestä, koska kyseessä on Yle. Mitä jos joku valkoinen heteromies olisi paras ehdokas, minkäs teet. No, Euroviisut kuitenkin sellaista outoilua että voittajakaavaa on vaikea luoda, pitäisi olla joku ihan överiksi vedetty esitys mutta myös tarttuva biisi tyyliin
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Eiköstä tuossa UMK:ssa menty kutsujärjestelmään sen takia kun vanha hakupohjainen ei enää kiinnostanut ketään "suuria" artisteja?
 
En viitsinyt katsoa, että tietäisin mihin rahat meni. Mutta ihmettelen, että miksi on niin pirun yleistä, että jos jostain tulee vähän ylimääräistä, niin kaikki tuhlataan eikä siitä jää mitään iloa. Ja hetken huuman jälkeen ollaan vielä huonommassa jamassa kuin ennen tuota yllättävää rahasummaa.

Vaikkapa tuollaista tapahtuu niin pirun usein, että kun saa jostain perintöä, niin kaikki sileäksi saman tien. Sitten kun se perintövero pitäisi maksaa, niin edes niitä rahoja ei ole missään.
 
Joo siis vittu kun vituttaa nämä "katso videolta" uutiset, mutta siis ämmä asui vuokralla Santa Monican beachillä jossain "älyttömän kalliissa" asunnossa ja muuta ei rahanmenon kannalta mainittukaan. Ehkä jotain jätetty kertomatta :smoke:
 
Olishan sitä voinut sitten asua vähän halvemmassa kämpässä. Ja jos rahantulo loppuu kuin seinään, niin ei siinä kauaa olla, etenkin jos on eletty sillä tyylillä, että joka vuosi saadaan hyvä duuni jostain megaleffasta ja oma kipale on jossain listoilla.
 
Tämä on lopputulos, kun ei ole minkäänlaisia oman talouden hallintakykyjä. Ei pidemmän aikavälin säästö- tai sijoitussuunnitelmaa, eletään tässä ja nyt, raha polttaa näpeissä.

Hyvin yleistä NBA- ja NFL-pelaajille, jotka äkkirikastuvat. Yhtä nopeasti myös köyhtyvät, kun ura on ohi.
 
Tulee mieleen tämä klassikkomainos.
”Saara Forsberg palaa kotiin känsät ööö... kurkussa?”

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Kun kattelee noita Saran nykyisiä valokuvia, niin on kyllä kieltämättä jonkinlainen Suomen ennätys siinä kuinka nopeasti sitä nätti nainen pystyykin pilaamaan ulkonäkönsä.
Käsittääkseni naisella on aina ollut ongelmia painonsa (jojoilun) kanssa, ja pituuttahan sillä on naiseksi hyvin paljon (185cm), mikä ei enää tietyn rajan jälkeen ole eduksi julkisuuden henkilölle, ja käytännössä sulkee pois paljon mahdollisuuksia esimerkiksi filmiteollisuuden saralla.

Jos kuitenkin on noin pitkä, niin sitten olisi pikku pakko omistaa mallin vartalo ellei ole joku tennispelaaja..

Itse asiassa noin suuri pituus ei ole hyväksi edes miespuoliselle elokuvatähdelle... Päinvastoin eduksi on olla kohtuullisen lyhyt.
 
Itsehän en sinäänsä ymmärrä tätä hössötystä Saran painosta. Ei tuo nyt kuitenkaan mitenkään erityisen lihava ollut vaan sanotaanko että kyllä tuo aika keskiverto suomalainen ennemminkin.

wut.jpg
 
Vissiin joku hirveä paniikki syntyy, jos jossain välissä tulee muutama kilo lisää ja on edes jonkinlainen julkkis. Sitä sattuu monille ihmisille oli julkkis tai ei. Ja ihan loogisesti ne saa myös pois. Tuossa nyt on vähän mahaa tullut, mutta myös lähtenyt pois, joten en nyt osaa sanoa muuta kuin että hieno suoritus. Eri asia sitten, jos Sara työskentelisi mallina.
 
Itsehän en sinäänsä ymmärrä tätä hössötystä Saran painosta. Ei tuo nyt kuitenkaan mitenkään erityisen lihava ollut vaan sanotaanko että kyllä tuo aika keskiverto suomalainen ennemminkin.

Siis varmaan se ongelma tai sanotaanko että "haaste" tulee siitä että kun tuolla on perinteisen suomalaisen naisen mittasuhteet...paitsi että pituutta on aivan absurdit lukemat, niin sittenhän se on sellainen amatsonin näköinen joka painossa varmaan helposti huitelee siellä kolminumeroisissa luvuissa jos alkaa vetämään sitä pizzaa. Kuvissahan se voi näyttää monesti ihan normaalilta riippuen kuvakulmista yms. mutta kelaa nyt miltä 185-senttinen nainen näyttää livenä.
 
Näytti isolta. Näin hänet stadissa alkutalvesta.
 
Veikkaan kuitenkin että se Saran floppaus johtui kuitenkin jostain aivan muusta kuin hänen pömppilksestään. Se mitä olen hänen tuotoksiaan nähnyt niin varsin keskinkertaista väkermää edes parhaimmillaankaan.
 
Totta. Se pömppis taisi tulla lähinnä juuri siksi, kun läpimurto ei onnistunutkaan ja neiti päätti alkaa syömään yksinäisyyteen ja murheeseen siellä jossakin jenkkiläisessä motellihuoneessa. Tämä ei ollut edes mitään puhdasta mutua, vaan jotain tällaista hän on itse todennut useissakin haastatteluissa.

Saaran tyyli ja ulosanti on niin vahvasti mielipiteitä jakava, että jos ulkomuoto ei ole priimaa, niin vaikea on edetä sen kummemmin kotimaassakaan. Yhteiskunta on ikävän pinnallinen, eikä sille voi ainakaan kovin äkkiä mitään.
 
Itsehän en sinäänsä ymmärrä tätä hössötystä Saran painosta. Ei tuo nyt kuitenkaan mitenkään erityisen lihava ollut vaan sanotaanko että kyllä tuo aika keskiverto suomalainen ennemminkin.
En tiedä tästä Sarasta oikeastaan mitään. Joskus vuosia sitten katselin jonkun kielivideon, pari minuuttia sitä Myytin räjäyttäjät ohjelmaa ja jokusen minuutin sitä, missä hän oli Kummelien kanssa.

Pakko kuitenkin kommentoida tuota kommenttia lihavuudesta. Jokainen on sellainen kuin on, ei siinä mitään, eikä se muille kuulu. Kuitenkin julkisuuden henkilölle ja varsinkin esiintyjälle, onhan tuo jo melkoinen mies kessi. Ja aika ikävän näköinenkin vielä. Tuollaisen saa juuri sillä, että ei tee mitään ja syö sitä mitä haluaa. Yhtälailla mallimainen ylilaihuus on mielestäni melko ruman näköistä. Itsekin painaisin nopeasti pari kymppiä enemmän, jos vetäisin aina sitä mitä haluan ja jättäisin liikunnan.

Ei suomalainen nainen yleisesti nyt noin huonossa kuosissa ole.
 
Ei suomalainen nainen yleisesti nyt noin huonossa kuosissa ole.

Jos menee kaupungille ja tekee hetken analyysin 20-30 vuotiaista naisita niin ei tuo mitenkään harvinainen näky ole, muuta kuin pituudeltaan.

Täytyy kuitenkin pitää mielessä että puhumme henkilöstä joka ei ole koulutukseltaan näyttelijä tai muuta, vaan kokki. Hän nyt onnenkantamoisena sattui singahtamaan some julkkikseksi mutta se nousu somejulkkiksesta ihan vakavasti otettavaksi näyttelijäksi tai artistiksi on jyrkkä ja ala todella kilpailtu. Ulkonäkö merkkaa, varsinkin isossa maailmassa, mutta pitää siellä olla myös muutakin jos meinaa menestyä.
 
Jos miettii vaikka tätä Game of Thrones näyttelijää Hafthór Júlíus ”Thor ” Björnsson, niin mittoja on suotu 206 cm ja 180 kg.

Hafþór Júlíus Björnsson - Wikipedia

Tuskin nuo mitat ainakaan on haitanneet elokuva- ja tv-sarjaroolien saamista.

No olipa hyvä esimerkki valittu. Toki isot tyypit saa pahisrooleja tai "erikoisrooleja" (joku alien tai jättiläinen jne), mutta liika pituus ei ole hyvä. Jos vaikka naisnäyttelijä on 190cm niin ohan se pirun pitkä, moni mies jää lyhyemmäksi ja sen takia valitaan muu vastanäyttelijäsi. Samaten miehillä, ei tuollainen 206cm voimamies voisi perusjamppaa näytellä, pitäisi se koko aina huomioida jotenkin ainakin parilla repliikillä.

zvELh3hL77KF-zGfrw7t5KA_ARNcqnGMS16VE05cP5c.jpg
0GqflYZ.jpg
 
Hollywoodin ykkösluokan miestähdet on olleet pituudeltaan ihan järestään noin 170-180 cm, ja sille on tietenkin kuvaustekniset syynsä, ei se ole sattumaa.

Esim. Tom Cruise 170 cm, Matt Damon 178 cm, George Clooney 180 cm, Sylvester Stallone 177 cm...

Poikkeuksia on molempiin suuntiin, mutta on tässä tietty linja havaittavissa.

Vaikea kyllä kuvitella 185-senttiselle naiselle oikein mitään tulevaisuutta viihdeteollisuudessa, etenkin jos on vielä lihava kaiken lisäksi... Ei pelkällä äänellä vielä pitkälle pötkitä. Ellei ole joku oopperalaulaja..
 
Viimeksi muokattu:

Kerro lisää, mikä on tämä kuvaustekninen syy?

Yli 180 cm näyttelijöitä: Uma Thurman, Sigorney Weaver, Nicole Kidman, Saffron Burrows, Famke Janssen ...

Ei sillä että Forsberg olisi mihinkään pääsemässä, mutta kyllä nuo teidän perustelut on todella heikkoja.
 
Ei tämä ole mikään mielipide vaan yleisesti tiedetty fakta. Liika pituusero mies- ja naisnäyttelijöiden välillä aiheuttaa ongelmia kuvauksessa, ja vaikka näitä ongelmia pystytäänkin kiertämään, on ne silti ongelmia.

Elämässä yleensä miehelle on eduksi olla miltei mahdollisimman pitkä, mutta elokuvabisneksessä on parempi olla "maltillisen pituinen". Ellei halua tyytyä johonkin kuriositeettirooleihin.

Ja naisille puolestaan liiasta pituudesta on haittaa sekä elämässä yleensä että viihdeteollisuudessa. Liiasta painosta puhumattakaan.
 
Faktahan on se, että eripituiset näyttelijät ovat näytelleet samoissa elokuvissa niin kauan kuin elokuvia on tehty.

Pituus on lähinnä ongelma lyhyille "sankarinäyttelijöille*", jotka joutuvat seisomaan jakkaralla lähikohtauksissa niin miesten kuin naisten kanssa. *Tom Cruise

Eipä kukaan tietäisi Forsbergiakaan pitkäksi pelkkien kuvien tai videoiden perusteella.
 
Jos miettii vaikka tätä Game of Thrones näyttelijää Hafthór Júlíus ”Thor ” Björnsson, niin mittoja on suotu 206 cm ja 180 kg.

Hafþór Júlíus Björnsson - Wikipedia

Tuskin nuo mitat ainakaan on haitanneet elokuva- ja tv-sarjaroolien saamista.

latest
Tuo tyyppi on ollut jossain yhdessä sarjassa ja thats it. Kyllä esim kääpiöillä on paljon paremmat mahdollisuudet tulla oikeiksi hollywood tähdiksi. Kuten alla oleva esimerkiksi osoittaa.

Little_People_1_embed.jpg
 
Veikkaan kuitenkin että se Saran floppaus johtui kuitenkin jostain aivan muusta kuin hänen pömppilksestään. Se mitä olen hänen tuotoksiaan nähnyt niin varsin keskinkertaista väkermää edes parhaimmillaankaan.
Saaralla on kuitenkin enemmän tilaajia youtubekanavallaan kuin Suomen menestyneimmillä suomeksi puhuvilla tubaajilla, joita ei pidetä floppeina vaan menestyneinä. Elättävät itsensä höpöttömällä videoilla.

Saara siis pystyisi elättämään itsensä pelkillä tubevideoilla, jos haluaisi.

Mitä nut katsoin, niin sen ongelma on ettei se tee säännöllisesti videoita. Pitäisi olla vähintään yksi video viikossa, jos aikoo tuota työkseen tehdä. Saaralla voi olla yli kuukauden taukoa videoiden välillä, joten näyttää lähinnä siltä että se vain yrittää pitää kanavan hengissä, mutta ei panosta siihen ollenkaan.
 
Ei mitään koulutusta näyttelemiseen, sieltä ei töitä saa. Sosiaalisessa mediassa tulot perustuvat yhteystyösopimuksiin. Tuskin tuo semmoisiakaan saa.
 
Elämässä yleensä miehelle on eduksi olla miltei mahdollisimman pitkä
Naismarkkinoilla tai tappelussa lienee eduksi, mutta on pitkänä hujoppina olemisessa käytännön haittapuolensakin. Jatkuvasti lyö päätään ovenkarmeihin ja lamppuihin, autoissa ja lentokoneissa voi olla ahdasta, peilistä ei näe omia kasvojaan ja yleensäkin ihan kaikki on suunniteltu lyhyemmille ihmisille. Vaikeampi löytää hyvin istuvia vaatteita, enemmän selkävaivoja kuin lyhyemmillä, vaikeampi saada kunnon näkyvät lihakset, vaikka kuinka bodaisi ja näyttää kukkakepiltä pitkine käsineen, jos massaa ei ole suhteessa pituuteen tarpeeksi.
 
Youtube kanavien tilaajamäärät on minusta kauhean harhaanjohtava numero, sillä esimerkiksi itsellä on noin 20 kanavaa joihin olen "liittynyt" mutta oikeasti niistä on vain 3-4 sellaista joista katson edes alusta pätkän uudesta videosta. Lopuissa riippasen tilastossa haamuna koska en ole jaksanut poistaa tilausta mutta en kyllä yleensä heidän videoitaan katsele juuri ollenkaan.

Esim saaran
SAARA - Sangria (ACOUSTIC)
ei ole kiinnostanut kuin noin 5% Saran subscribaajista näin katselukertojen perusteella.(ja tosiasiassa osa katselukerroista on niiden jotka eivät edes ole tilanneet kanavaa)

monet muutkaan puolen vuoden sisällä ilmestyneet lätinät tubessa eivät ole kiinnostaneet edes puoliakaan tilaajista joten lienee aika paljon ilmaa tuossa Saaran luvussa.
 
Faktahan on se, että eripituiset näyttelijät ovat näytelleet samoissa elokuvissa niin kauan kuin elokuvia on tehty.

Pituus on lähinnä ongelma lyhyille "sankarinäyttelijöille*", jotka joutuvat seisomaan jakkaralla lähikohtauksissa niin miesten kuin naisten kanssa. *Tom Cruise

Eipä kukaan tietäisi Forsbergiakaan pitkäksi pelkkien kuvien tai videoiden perusteella.
Jos tarkoitus on näytellä muiden ihmisten kanssa lähikuvissa, niin kyllä 185 sentin pituus on naiselle kiistatta ongelma.

Miesnäyttelijöillä on sitä parempi, mitä "yleiskäyttöisempi" pituus sillä on, mutta tottakai hyvin pitkillekin miehille jotain keikkaa järjestyy. Mutta ei siitä yleisesti ottaen hyötyä ole. Toisin kuin elämässä muuten. Ei esimerkiksi ole ihan pelkkää sattumaa, että USA:n presidentti on 190 cm pitkä. 170 sentin pituiset kääpiöt pääsee niihin hommiin vain väkivalloin kuten Venäjällä. ;)
 
Viimeksi muokattu:
Youtube kanavien tilaajamäärät on minusta kauhean harhaanjohtava numero, sillä esimerkiksi itsellä on noin 20 kanavaa joihin olen "liittynyt" mutta oikeasti niistä on vain 3-4 sellaista joista katson edes alusta pätkän uudesta videosta. Lopuissa riippasen tilastossa haamuna koska en ole jaksanut poistaa tilausta mutta en kyllä yleensä heidän videoitaan katsele juuri ollenkaan.

Esim saaran
SAARA - Sangria (ACOUSTIC)
ei ole kiinnostanut kuin noin 5% Saran subscribaajista näin katselukertojen perusteella.(ja tosiasiassa osa katselukerroista on niiden jotka eivät edes ole tilanneet kanavaa)

monet muutkaan puolen vuoden sisällä ilmestyneet lätinät tubessa eivät ole kiinnostaneet edes puoliakaan tilaajista joten lienee aika paljon ilmaa tuossa Saaran luvussa.

Totta. Mutta ei niin kaukaisissa videoissa on 200-500 000 näyttökertoja. Ne on todella hyvää kotimaista tasoa ja sillä pitäisi saada hyvin sponssidiileja.

Oikeastaan Pewdpie lienee ihan omalla tasollaan tuossa, että seuraajia on 80 miljoonaa, mutta yksittäisiä videoita katsotaan jotain 5-8 miljoonaa kertaa.

Yllättävän monella on, että monissa videoissa on enemmän katselukertoja kuin seuraajia.
 
Ei mitään koulutusta näyttelemiseen, sieltä ei töitä saa. Sosiaalisessa mediassa tulot perustuvat yhteystyösopimuksiin. Tuskin tuo semmoisiakaan saa.
Jenkeissä ei kauheasti katsota onko näyttelijäkoulutusta. Ei siitä tietenkään haittaakaan ole, mutta kyllä siellä edelleen voi päästä leffoihin täysin piirien ulkopuolelta. Suurin osa varmaankin kuuluisia muista hommista, kuten urheilusta, mallin urasta jne.
 
Niin, kunhan on vain riittävän lahjakas. Toisaalta koulutuksesta on varmasti hyötyä, varsinkin jos se toimii jonkinlaisena todisteena jostain lahjoista. Kuitenkin jopa sinne koulutukseen on pyrkijöitä paljon ja parhaat valitaan.
 
Siellä kilpailu kyllä hoitaa karsinnan.
Kyllä siinä pitää olla pirusti tuuria, että breikkaa, vaikka olisi kuinka hyvä.

Oikea leffa, oikeaan aikaan ja sitten pitää vain itse onnistua voittamaan yleisö puolelleen. Toki vielä se päälle, että markkinoinnin pitää onnistua ja leffan jakelu pitää olla kunnossa. Ehkä jotain muutakin, mistä itsellä ei ole aavistustakaan.
 
Jos tarkoitus on näytellä muiden ihmisten kanssa lähikuvissa, niin kyllä 185 sentin pituus on naiselle kiistatta ongelma.

Ja se on etenkin ongelma aloittelevalle näyttelijälle.
Jos sulla on Tom Cruise ja Charlize Theron castattuna samaan elokuvaan niin sitten varmasti kuvaaja on valmis kiskomaan ties mitä temppuja hatusta jotta saa tuon näyttämään siltä että Tomppa ei ole kääpiö.

Mutta jos ollaan castaamassa sitä "random tsiksi #5:ttä" jolla on kokonaiset 8 vuorosanaa leffassa mutta useasti kuvassa Tompan kanssa niin veikkaan että siinä vaiheessa se 185cm aloitteleva näyttelijä saa väistyä sivuun jonkun alle 170 senttisen tieltä.
 
Kaiken huippuhan on se, että 147-senttisestä Danny DeVitosta tuli iso elokuvatähti, joka on näytellyt elokuvissa myös suhteellisen normaalipituista miestä eli miehen lyhyys on yritetty piilottaa mahdollisimman hyvin...

Mutta tämähän on juuri niitä poikkeustapauksia, jotka vahvistaa säännön eli eipä tuonkokoisen miehen mahdollisuudet elokuva-alalla yleensä ole häävit paitsi lapsi- tai kääpiörooleissa... Tai sitten toisesta ääripäästä parimetristen miesten mahikset on yleensä myös hyvin rajalliset.

185-senttinen nainen on myös melkoinen friikki viihdealalla ja valitettavasti pituus rajoittaa mahdollisuuksia aika lailla.
 
Onhan se ennenkin ollut tavallaan hyvän näköinen jos rajaa kuvan niin tarkkaan että pituus ja paino ei erotu :smoke:
Taidat itse olla sellainen lyhyt mies, jos normaalipituisen naisen pituuskin häiritsee. :D

Saran vihaajat yleensä ovat itse jotenkin elämässään epäonnistuneita, eivätkä pysty iloitsemaan, kun toiset menestyy lahjakkuudellaan. :smoke:
 
Saara julkaisee seuraajilleen pitkästä aikaa videon Youtubessa josta paikallinen roskalehti tekee kyselemättä jutun ja lainaa läppää videolta.

= Yrittää pysytellä julkisuudessa
+ on tietysti lihava ja liian pitkäkin

:facepalm:
 
Se on kyllä kiva, että on edes yksi toimittaja, joka seuraa Saran kuollutta kanavaa. Saadaan heti tietää, jos siellä tapahtuu jotain.

Se on kyllä selvää, että Saran nykyisellä työmoraalilla ei tule tapahtumaan mitään. Se nyt ei vain riitä, että tekee muutaman vuoden välein jonkun biisin tai julkaisee tubessa kerran puoleen vuoteen videon.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 399
Viestejä
4 884 323
Jäsenet
78 822
Uusin jäsen
Lare1

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom