Ketjun aiheeseen palatakseni, minusta Linkedinissä oli postaus joka tiivisti tuntemukseni pride-viikoista, -kuukausista jne.
Itseään linkkarilesboksi kutsuva Susanna Aho tiivisti oikeastaan koko pride-liikkeen 2000-luvun ongelman yhteen postaukseen. Laitan
linkin tähän ja referoin hitusen. Postauksen keskeinen sanoma on, että pride on liian politisoitunut hänen makuunsa. Puhuu toki omasta puolestaan, kun sanoo "me old schoolit".
Kaikki sympatiani näille hänen mainitsemilleen "old school homoille, lesboille ja transeille", jotka haluavat "säilyttää ne oikeudet, jotka meillä jo on ja elää rauhassa" (suora lainaus) mikäli näitä merkittävissä määrin on. Voisin kuvitella ettei ole ajatustensa kanssa yksin mutta enemmistöstä tai vähemmistöstä en tiedä.
En sano, että pitäisi rajoittaa minkään vähemmistön oikeuksia siten ettei uusia asioita saa vaatia. Jos jokin uudistus aidosti edistää tasa-arvoa minkä väestönosan elämään tahansa verrattuna muihin, se on tarpeen. Tunnen vain suurta myötätuntoa ja samaistun tuohon postaukseen, jossa lesbo sanoo että "edes Pride tai Seta eivät puhu meidän suulla" (suora lainaus).
On se toki niinkin, etten minä ymmärrä täysin seksuaalivähemmistöjen elämää enkä sielunmaisemaa (tietenkään), mutta kyllä sen pitäisi herättää kriittistä ajattelua pride-suuntauksen politisoitumisesta että seksuaalivähemmistön edustaja kokee sen politisoituneena.