Jatkoa linkkaamastasi artikkelista:Vaikuttaisi kulttuurijutulta
"50-luvulla ilmestyneessä tutkimuksessa antropologi Clellan Ford ja etolgoi Frank Beach vertailivat 191 kulttuuria, joista vain kolmessatoista miehet pitivät rintoja seksuaalisesti erityisen kiihottavina. Niistä nimenomaan suuria rintoja ihailtiin yhdeksässä."![]()
Uusia teorioita ikimysteeristä: Miksi miehet rakastavat rintoja?
Miten ihmeessä yksi naiskehon osa voikaan kerätä niin paljon miesten ihailua ja ihmettelyä?www.iltalehti.fi
Toisaalta biologinen tausta puoltaa rintojen hyväilyä
"Sekä imetys että rintojen hyväileminen saavat naisen aivot erittämään oksitosiinia, hellyyshormonia joka vahvistaa hänen kiintymyksentunteitaan. Imetys kohdistaa ne vauvaa, hyväily kumppaniin."
"Mies voi siis tehdä itsestään naisen silmissä haluttavamman kumppanin rintoja hyväilemällä. Youngin mukaan evoluutio on tämän vuoksi iskostanut miehet rakastamaan rintoja. Muilla nisäkkäillä ei vastaavaa esiinny, mutta Young uskoo sen johtuvan siitä, että yksiavioiset parisuhteet ovat muilla lajeilla varsin harvinaisia. Lisäksi ihmiset harrastavat seksiä usein sellaisissa asennoissa, joissa rintojen hyväileminen onnistuu."
Vaikuttaisi biologiselta jutulta enemmän kuin kulttuuriselta.
Niskojen ja korvien katsominen ei herätä mitään seksuaalisia tunteita, rintojen katselu herättää. Niska ja korvat eivät myöskään viesti mitään naisen hedelmällisyydestä eikä mistään muustakaan.Myös niska ja korvat ovat erogeenisia alueita joten biologia ei selitä rintojen peittämistä. Minä näen että peittämällä ja sopivasti tukemalla ne saadaan haluttavammaksi kuin vapaasti näkösillä roikkuvina.
En kaikilta naisilta toki, mutta olen joiltain. Harmiksesi eivät herätä samanlaista seksuaalista kiinnostusta kuin naisten rinnat miesten silmissä. Toki tämänhän tiesitkin, joten en ymmärrä mikä pointtisi oli.Oletko naisilta kysynyt, mitä ajattelevat miesten rinnoista tai vaikka miesten lihaksista?
Voit ihan itse mennä kyselemään naisilta. Saatat saada arvokasta tietoa ja kokemusta naisten seksuaalisista mieltymyksistä.Mitä ne naiset pitävät seksuaalisena, joilta kysyit?
Viimeksi muokattu: