- Liittynyt
- 15.04.2017
- Viestejä
- 523
Okei, pakko puuttua tuohon videoon. Petersonin mukaan siis, jos en murhaa ja ryöstele, niin jotenkin toimin kristillisen ideologian alla. Miten tätä kaveri on nostettu jalustalle? Ihan kiva että puolustaa sananvapautta, mutta samalla laukoo saman tasoisia kommentteja kuin televangelistat. Nuo kommentit on vaan peitelty vähän paremmalla kerronnalla.
Kannattaa huomioida, että JP on psykologian professori ja hän on tutkinut idelogioita ja uskomista 40 vuotta. Hän puhuu nimenomaan siitä näkökulmasta. Ihmisillä on paljon alitajuntaisia taipumuksia jotka on hyvinkin kulttuurisidonnaisia. Toki moni mieltää mielellään olevansa todella rationaalinen, mutta tosiasiassa se sun "rationalisointi" on kehittynyt siinä kulttuurin kontekstissa. Tuo lause oli Petersonilta ehkä vähän provokatiivinen yksinkertaistus, mutta ehkä se pointti on se, että ihmisellä on paljon asioita jotka hän mieltää vääriksi ja oikeiksi ennen kuin hän on edes rationalisoinut niiden moraalista merkitystä.
Esim. miksi lapset pelaavat "fair play"-peliä hyvin pienestä pitäen? Koitappa kysyä tätä keltä vaan lapselta, niin ne tuskin osaa selittää sitä. Miksei ne parhaimmat vaan pelaa mahdollisimman hyvin niin, että nöyryyttää vastustajansa totaalisesti? Syy on siinä, että antamalla mahdollisuuden sille häviäjälle, niin tulee kutsutuksi muihinkin peleihin ja näin lisää mahdollisuuttaan voittaa useampia eri pelejä. Näinhän se on muutenkin elämässä. Se joka voittaa mahdollisimman monessa elämän pelissä menestyy elämässä todennäköisimmin. Lapset on jo tajunneet tän, vaikka ne ei edes itse tajua sitä. Ja tätä nöyryyttä ja yhteistyön merkitystä on länsimaiden tarinoissa korostettu Jeesuksesta lähtien.
Tai miksi me yleisötapahtumissa hurrataan altavastaajille hurmostilassa? Miksei me kohdella niitä kuin ketä vain osallistujia? Syy on nähdäkseni siinä, että se altavastaaja työntäessään itsensä rajojensa huipulle, lähestyy sitä omaa tuntematonta kaaoksen tilaa, jota me kaikki elämässä tavalla tai toisella tavoitellaan ja vältetään. Kun se altavastaaja pääsee lähemmäksi sitä kuin kukaan muu, niin sitä kunnioittaa ja haluaa nähdä lisää. Sekin perustuu länsimaiseen kulttuuriperimään, jossa arvostetuin sankari on se, joka kohtaa tuntemattoman silmästä silmään. Esim. mytologioissa tuntemattoman kohtaaminen ja lohikäärmeitä vastaan taisteleminen. Valaan vatsaan joutuminen ja sieltä takaisin ylös ponnistaminen (Joonan kirja, Raamattu). Tai tuntemattoman Basiliskin kohtaaminen linnan tyrmässä (Harry Potter). Kaikki kuvastaa meidän alitajuntaa. Harva ihminen pystyy rationalisoimaan miksi pitää tietyistä arkkityypeistä elokuvissa tai miksi hurraa tietyille asioille.
Pointti nyt se, että moni asia elämässä, jota pitää itsestäänselvyytenä, ei ole minkään rationalisoinnin tulos, vaan lajimuistoista kumpuavan tiedostamattoman tarpeen mukainen. Ja kristinusko järjestelmänä kaikkine tarinoineen ja moraalisine opetuksineen on se kaikkien sinua ennen eläneiden ihmisten kokemukset ja ajatukset yhdessä paketissa. Mun mielestä se on paljon arvokkaampi kuin yhden tai kahden ateisti-intellektuellin ajatukset.
Esim. miksi lapset pelaavat "fair play"-peliä hyvin pienestä pitäen? Koitappa kysyä tätä keltä vaan lapselta, niin ne tuskin osaa selittää sitä. Miksei ne parhaimmat vaan pelaa mahdollisimman hyvin niin, että nöyryyttää vastustajansa totaalisesti? Syy on siinä, että antamalla mahdollisuuden sille häviäjälle, niin tulee kutsutuksi muihinkin peleihin ja näin lisää mahdollisuuttaan voittaa useampia eri pelejä. Näinhän se on muutenkin elämässä. Se joka voittaa mahdollisimman monessa elämän pelissä menestyy elämässä todennäköisimmin. Lapset on jo tajunneet tän, vaikka ne ei edes itse tajua sitä. Ja tätä nöyryyttä ja yhteistyön merkitystä on länsimaiden tarinoissa korostettu Jeesuksesta lähtien.
Tai miksi me yleisötapahtumissa hurrataan altavastaajille hurmostilassa? Miksei me kohdella niitä kuin ketä vain osallistujia? Syy on nähdäkseni siinä, että se altavastaaja työntäessään itsensä rajojensa huipulle, lähestyy sitä omaa tuntematonta kaaoksen tilaa, jota me kaikki elämässä tavalla tai toisella tavoitellaan ja vältetään. Kun se altavastaaja pääsee lähemmäksi sitä kuin kukaan muu, niin sitä kunnioittaa ja haluaa nähdä lisää. Sekin perustuu länsimaiseen kulttuuriperimään, jossa arvostetuin sankari on se, joka kohtaa tuntemattoman silmästä silmään. Esim. mytologioissa tuntemattoman kohtaaminen ja lohikäärmeitä vastaan taisteleminen. Valaan vatsaan joutuminen ja sieltä takaisin ylös ponnistaminen (Joonan kirja, Raamattu). Tai tuntemattoman Basiliskin kohtaaminen linnan tyrmässä (Harry Potter). Kaikki kuvastaa meidän alitajuntaa. Harva ihminen pystyy rationalisoimaan miksi pitää tietyistä arkkityypeistä elokuvissa tai miksi hurraa tietyille asioille.
Pointti nyt se, että moni asia elämässä, jota pitää itsestäänselvyytenä, ei ole minkään rationalisoinnin tulos, vaan lajimuistoista kumpuavan tiedostamattoman tarpeen mukainen. Ja kristinusko järjestelmänä kaikkine tarinoineen ja moraalisine opetuksineen on se kaikkien sinua ennen eläneiden ihmisten kokemukset ja ajatukset yhdessä paketissa. Mun mielestä se on paljon arvokkaampi kuin yhden tai kahden ateisti-intellektuellin ajatukset.
Joo näitä sattuu, no biggie .
Tuosta kuitenkin sen verran pakko sanoa, että valistusajan saavutukset tapahtuivat nimenomaan länsimaissa. Kristinusko oli toki osa tuota yhteiskuntaa, mutta tuota kehitystä ei tapahtunut missään muualla samaan aikaan, ei siis muissa kristillisissä yhteiskunnissa. Valistusajan saavutukset ovat nimenomaan suoraa seurausta uskonnollisten valtarakenteiden horjuttamisesta.
Niitä ei kuitenkaan saavutettu shintolaisessa, islamistisessa, buddhalaisessa tai kungfutselaisessa maailmassa. Miksi? Voisiko olla, että kristinuskosta kumpuava moraalijärjestelmä antoi parhaan mahdollisen kasvualustan tieteelliselle kehitykselle? Vai onko syynä sitten vain ne äärimmäisen fiksut yksilöt kuten Voltaire, Descartes, Mill, Kant ja Paine?Eikö muka muissa kulttuureissa ollut vastaavia?
Tässä on nyt sivun aikana julistettu seikkaperäisesti, kuinka ateistit eivät ole feministejä ja kuinka feministit ovat ateisteja.
Kaikki ateistit eivät ole feministejä, mutta kaikki feministit ovat ateisteja voisi olla lähempänä tarkempaa kuvausta.
Harvassapa on julkisuudessa ne oikeasti rationaaliset ateistit, jotka ei ole lähteneet mukaan tuohon sjw-touhuun. Liberaalipuolueesta heitä löytyy, mutta aika vaimeaksi jää heidän äänensä. Kokoomuksessa fiksuimmat eli Rydman ja Lepomäki on uskonnollisia. Intellektuellipuolelta Sarasvuokin taitaa olla uskonnollinen. Missä on ne oikeasti fiksut ateistit? Missä on Suomen Sam Harris? Ainoa mitä minä näen on Li Anderssonin ja Ville Niinistön kaltaiset muotiateistit höpöttämässä monikulttuurisuuden ihanuudesta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.