Nimitys on tosiaan yhtä ongelmallinen kuin on nimitys feminismi. Siinä keskustelu kuitenkin menee sivuraiteille, kun käsittääkseni ei tässä varsinaisesti kumpaakaan sukupuolta syyllistetä vaan niitä rakenteita jotka muokkaa meidän toimintaa myös alitajuntaisesti. Jos nyt ohitetaan ne nimitykset ja pohditaan noita mahdollisesti rakenteista johtuvia ongelmia:
-huonostatuksisilla miehillä menee huonommin kuin naisilla ja tämä näkyy mm. yliedustuksena itsemurhatilastoissa ja vaarallisissa duuneissa. Lisäksi itsensä syyllistäminen epämiehisyydestä, eristäytyminen, tunteista puhumattomuus jne.
-miehet ovat yliedustettuina väkivaltarikoksissa (toksinen maskuliinisuus?)
-naisten kohdalla on enemmän ennakkoluuloja tiettyjen miesvaltaisten ammattiasemien suhteen (johtajat, tekniikan ala)?
-naisten seksuaalikäyttäytymistä arvostellaan eri tavalla kuin miesten vastaavaa jne.
Ja on ihan selvää, että mahdollisuuksien tasa-arvon yhteiskunnassa monet näistä voi sivuuttaa sanomalla "valintojen maailma" ja, että tälläinen nykyaikanen yhteiskunta on pitkälti muokkautunut molempien sukupuolien vapaaehtoisten valintojen seurauksena. Tarkoittaako se, että ongelmia ei ole? Mielestäni ei. Maailma ei ole koskaan valmis ja me osallistutaan jokainen sen rakentamiseen omalla tavallamme. Mielestäni tälläisten sisäänrakennettujen käytösmallien sokea hyväksyminen ei ole osa sitä rakentavaa ajattelua, jolla me ollaan yhteiskuntina päästy tänne asti.
Nykyfeminismissä on paljonkin kritisoitavaa. Esimerkiksi vapaus ei ole yhtä kuin onnellisuus. Naiset ovat nyt onnettomampia kuin 1950-luvulla. Ja tälläisissä asioissa idealismi menee tiettyjen biologisten lainalaisuuksien, kuten lisääntymisvietti ja sen ympärille syntynyt ydinperhemalli, edelle ja vaikutus ei ole ihan sellainen kuin haluttiin. Kuitenkin toisaalta naisten vapauksilla ja yhteiskuntien taloudellisella menestymisellä on syy-seuraus-suhde. Voisiko siis olla, että yhteiskunnat voisivat voida vielä paremmin, jos jotain eroja, vaikkakin rakenteellisella tasolla, kavennettaisiin edelleen?
JBP:kin toteaa tässä, että tilanne on vaikea, koska yksilötasolla tälläinen äkillinen vapaus normeista voi tuottaa ja tuottaakin monelle henkisiä ongelmia, mutta paradoksaalisesti yhteiskunnallisella tasolla muutos on positiivinen.