Far Cry 5 (PC, Xbox One, PS4)

Rane

RTX ON
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 593
25 tuntia vierähtänyt ja vasta "Johnin maakunta" eilettäin vapautettu. Nyt tuhosin tuon "Fatherin patsaan". Sivutehtäviä tehty kaikki, paitsi noita bensarekkojen kaappausta, kun aina räjähtävät. Sitten sinitukkaisen pimun sarjakuvakokoelma ja jonkun ukon zippokokoelma täyttämättä ensimmäisessä suuremmassa maakunnassa.

Perksejä on tullut niin paljon, että kohta alkaa tulla se "ihan kiva juttu varmaan" fiilis. Neljättä health tilan avautumista odotellessa.
Syy tosin taitaa olla sellainen, että kun minulla on tuo Gold edition, niin siinä tuli joku "peppers-laajennus". On tuollaisia sivutehtäviä, kuten tuossa Sampsan videon "pistä virrat päälle, pumppaa bunkkeri vedestä"-tehtävä. Nämä ovat täällaisia "kiipeile palavan talon raunioissa", "seikkaile kummitusradalla", "räjäyttele kaivoksessa lautoja ja kaasuzombeja" tehtäviä. Niissä on aina kolme lehteä per tehtävä ja yhdestä lehdestä saa perksin. Eli suht helppo tehtävä antaa kolme perksiä.
Merkitään karttaan vihreillä timantti-igoneilla.

Taitaa tuon lisäosan vuoksi itselläni olla tarinan kohtaan nähden vaikeustasollaan jo "Täydellinen sotilas" tason luokkaa.
Kyllä nuo vihreät timantti-ikonit, eli prepper stashit on pelattavissa muillakin peliversioilla.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 552
Kyllä nuo vihreät timantti-ikonit, eli prepper stashit on pelattavissa muillakin peliversioilla.
Jaa, no sitten. Vertaillessa noita original ja 10 euroa kalliimman deluxe editionin eroja sain sellaisen käsityksen, että pepper olisi ollut se deluxen bonus.

Kirosin eilen, kun sen keksin että noista saa niin helposti perkejä ja niitä oli useampi karttalla auki.
Tuli siis fiilis, että kalliimman version ostaja on nyt näin syötetty edistyminen liiankin helpoksi.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
379

https://i.redd.it/497r57wepzn01.jpg

Siitä näkee mitä eroa, tuosta syystä ostin perus version, ei mitään järkeä tuota kalliimpaa ostaa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
54
10h takana ja ensimmäinen alue putsattu, tämän perusteella sanoisin että sellanen 7/10 tuotos, en tiedä tulenko edes pelaamaan läpi asti.

Jos joku vielä harkitsee tämän pelin hankitaa niin suosittelen mieluummin ostamaan Ghost Recon: Wildlandsin, kaikin puolin parempi versio tästä pelistä (varsinkin jos co-op kiinnostaa).
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 214
https://i.redd.it/497r57wepzn01.jpg

Siitä näkee mitä eroa, tuosta syystä ostin perus version, ei mitään järkeä tuota kalliimpaa ostaa.
Joo, aina samaa paskaa. Maksat kympin tai 15 euroa extraa, että saat pari asetta auki hetken aiemmin tai jännät skinit niille. Omia vaatteitaan ei edes näe kuin kuollessaan tai wanted-posterissa. Muutenkin tässä on nuo prestige-aseet, jotka on heti alusta saakka auki joten sen kovimman sniper riflen saa vaikka heti alkuun kun malttaa säästää seitsemän tonnia kasaan. Siihen vielä vaimennin niin ei tartte hetkeen muuta miettiä (seuraavaksi se prestige LMG).
 
Hiikeri

Team Intel
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 774
No kuka pakottaa maksamaan peleistä enempää kuin niiden perus versio maksaa?

Marssikaa sinne peilin eteen ja mitä näette?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 552
No kuka pakottaa maksamaan peleistä enempää kuin niiden perus versio maksaa?

Marssikaa sinne peilin eteen ja mitä näette?
Itse ostin suosiolla gold editionin, koska Wolfenstein 2:n kanssa vitutti myöhemmin maksaa lisäosista erikseen. Vaikka tuo tulikin nopeasti ale-hintaan, ostin tuon uusiintumisen pelosta huolimatta sen gold editionin.
Sanoisinpa, että kyseessä on jonkinlainen pakkomielle ehkäistä tulevaisuuden mielen rauhaa. Se kun ei tarkastele kokonaishintaa, vaan sen että on jossain tulevaisuudessa taas uusi rahareikä, joka mieltä stressaa.

Alunperin ei ollut tarkoitus ostaa, ennen kuin laskee puoleen hintaan. Mielenkiintoisuudessa sitten katsottu video herätti kaikenlaisen "keräily innon", se alkuperäiselle suunnitelmalle heikkokohta. Virhe sen katsominen, tosiaan...

Voin kumminkin sanoa, että mikäli nämä DLC:t eivät ole yksittäisiä lyhyitä tehtäviä tai uudelleen peluu vihollisen korvaamalla uusilla olioilla, en tule katuneeksi.
Parempaan hyötysuhteeseen olisi toki pääsyt, jos olisi malttanut odottaa.

Mutta odotus ei tässä ollut mahdollista mitenkään, mutta eipä onneksi pelattujen tuntien jälkeen näytä siltä, että kyseessä olisi omalla kohdallani surkeimpia sijoituksia. Melkeinpä tosi hyvä, jos ottaa huomioon sen, ettei nyt tarvitse kytistellä alvariinsa noita hintavertailuja...
 
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
449
Tulipa hommattua kun kaverit hehkuttivat peliä. Ihan asiasta kyllä kun tätä nyt reilun tunnin paukuttelin, huikean toimivaa settiä vaikka tekoäly onkin luokkaa "Hillbilly & moonshine". Mutta on siinä omat kiksinsä nöyryyttää noita helvetin toopeja.
Ulkoasu oli pettymys, Far Cry 4 näytti paremmalta. Toimiva mutta odotin vähän enemmän. Plussana tosin peli rullaa kuin unelma asetukset kaakossa. Tästä on hyvä jatkaa! Arcadea korkkasin ja se ei nyt oikein muutaman testin perusteella ollut kovin hauskaa.
 
Liittynyt
12.05.2017
Viestejä
683
Ulkoasu oli pettymys, Far Cry 4 näytti paremmalta.
Täh? Omaan silmään tämä näyttää aivan törkeästi paremmalta kuin FC4, vaikka sitä pelasin täysillä asetuksilla ja nyt ei ole nupit aivan kaakossa.

FC3 oli graafisesti hyvää tasoa, FC4 pettymys ja nyt FC5 on jälleen kovaa kamaa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
8
Kannattaako tää hankkia jostain muualta kuin ubisoftin storesta ja onko noilla versioilla väliä?
 
Liittynyt
12.05.2017
Viestejä
683
Kannattaako tää hankkia jostain muualta kuin ubisoftin storesta ja onko noilla versioilla väliä?
Sieltähän ne versioiden erot näkee. Ubin storesta käytännössä saa halvimmalla, joten sieltä kannattaa ostaa.

Deluxe on aika turha, mutta jos season passia haluaa, niin goldin ostaminen ei ole huono vaihtoehto.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 363
Täh? Omaan silmään tämä näyttää aivan törkeästi paremmalta kuin FC4, vaikka sitä pelasin täysillä asetuksilla ja nyt ei ole nupit aivan kaakossa.

FC3 oli graafisesti hyvää tasoa, FC4 pettymys ja nyt FC5 on jälleen kovaa kamaa.
Mielestäni tämä oli hieman pettymys graafisesti. Odotin tänä vuonna jo paljon enemmän.
Kannattaako tää hankkia jostain muualta kuin ubisoftin storesta ja onko noilla versioilla väliä?
Gigantista taitaa saada koodin halvimmalla. Säästää perusversiossa vitosen ja deluxe oli 59e
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 214
No kuka pakottaa maksamaan peleistä enempää kuin niiden perus versio maksaa?

Marssikaa sinne peilin eteen ja mitä näette?
Sellaista vedätystä ei tästä maailmasta löydy, ettei joku idiootti olisi paikkailemassa "kuka pakottaa, kuka pakottaa?". En investoinut mutta harvoinpa noiden arvoa voi ennakkoon päätellä kun tarjotaan ties mitä "packia", jonka pelillinen merkitys ei etukäteen todellakaan ole selvä.
 
Liittynyt
12.05.2017
Viestejä
683
Mielestäni tämä oli hieman pettymys graafisesti. Odotin tänä vuonna jo paljon enemmän.

Gigantista taitaa saada koodin halvimmalla. Säästää perusversiossa vitosen ja deluxe oli 59e
Olen seurannut kaikkia uusimpia AAA-pelejä, eikä tämä häviä mielestäni millekään niistä graafisesti. Aika paljon täytyy odottaa, jos ei tämä riitä.

Uplayssa Deluxe on 56€, standard 48€ ja Gold 72€. Väitän, ettei ehkä mistään saa halvemmalla.

Nämä hinnat sillä olettamuksella, että on joskus pelannut Uplayn kautta jotain peliä, jolloin saa sieltä 100:lla "u-kolikolla" 20% alennuksen ostokseensa.
 
Liittynyt
08.07.2017
Viestejä
675
Kyllä kaiken näkee, mutta vain hosti voi laukaista keskustelut jne. Xp ja perksit jää. Mutta tehtävät, avatut aseet/kulkuvälineet ei edisty. Ja esim aseet avaat joka kerta uusiksi itelles jos kaverin peliin menet.
Palaisin tähän, kun kaverin kanssa pelattiin justiin tänään. Minä liityin kaverille avuksi, kun olin sitä edellä tarinassa, niin hän pääsi alusta saakka pelaamaan.

Kyllä mun siihen saakka omassa pelissäni löytämät/avaamat aseet tuli mukaan tuonne kaverin peliin, ja kun palasin sieltä taas omaan peliin, niin apurina hänen pelissä löytämäni uusi jousi oli tuolla asepyörässä valmiina ja siis löydettynä? Eli kyllä nää säilyy ja siirtyy mun mielestä pleistä toiseen (UKK:ssakin sanottiin, että vaan tietyt spesiaaliaseet ei siirtyisi).

Samaten kaverin pelissä ruvettiin tekeen yhtä sivutehtävää missä piti kiipeillä ja grapplata tiettyyn paikkaan ja kaveri sössi sen ja minä oli apurina siellä eka, niin tehtävä merkattiin suoritetuksi hänellä silti. Eli hänen ei tarvinnut itse henkilökohtaisesti laukaista sitä 'mission accomplished' juttua.
 
Jo unlockatut aseet säilyy kun ne löytää tai ostaa. Jos ase on omassa pelissäsi vielä lukittu edistymisen takia, et saa sitä pitää.
 
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
3 876
Samaten kaverin pelissä ruvettiin tekeen yhtä sivutehtävää missä piti kiipeillä ja grapplata tiettyyn paikkaan ja kaveri sössi sen ja minä oli apurina siellä eka, niin tehtävä merkattiin suoritetuksi hänellä silti. Eli hänen ei tarvinnut itse henkilökohtaisesti laukaista sitä 'mission accomplished' juttua.
Tämän ehkä vähän huonosti sanoin, mutta siis kohdat missä esim jonku npc kertoo jotain ja siitä aukeaa karttaan tehtäviä.
Tai kesken tehtävän kun piti jollekin jutella, niin kaveri ei näissä pystynyt laukaisemaan sitä keskustelua laisinkaan. Minä kun menin siihen, tuli heti keskusteluvaihtoehto.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 612
Kylläpä tekisi mieli ostaa, mutta taidan odotella että hinta laskee. Muuten on tullut kaikki Far Cry:t pelattua läpi mutta kakkonen jäi kesken. Se oli sen verran huono. Ostin sen nyt GOGista ja olipa tämä yllättävän nätti ultralla.
 
Liittynyt
08.07.2017
Viestejä
675
Tämän ehkä vähän huonosti sanoin, mutta siis kohdat missä esim jonku npc kertoo jotain ja siitä aukeaa karttaan tehtäviä.
Tai kesken tehtävän kun piti jollekin jutella, niin kaveri ei näissä pystynyt laukaisemaan sitä keskustelua laisinkaan. Minä kun menin siihen, tuli heti keskusteluvaihtoehto.
Juu, en minäkään tehtäviä yrittänytkään edes aloittaa, kun annoin kaverin hoitaa ne oman mielensä mukaan. Pitää testailla lisää.

Ai tässä on käärmeitäkin, selvis kun ravistelin kalkkaroa käsivarresta irti ja äkkiä medpäkki perään ettei kuole.:darra:

Noi kk:n äänenvaimentimet on vähän :bored:

Pännii noi
pakotetut hunted-välikohtaukset, missä possee tulee bliss-ammuksilla sua jahtaan ja ottaa vangiksi ihan väkisin. Yritin autolla karkuun kaahata kerrankin, eikä mitään heti vaan taju pois. Näitä ei vissiin pysty välttään? Tuliskohan lentäessäkin bliss-kuti otsaan? Kai tämä on yksi tapa pakottaa juonta eteenpäin tai jotain... älyäisivät edes tappaa mutta ko aina pääsen karkuun. Kuinkahan monta kertaa tämä vielä käy? Kaksi kertaa oon ny jäänyt kiinni.
 
Hiikeri

Team Intel
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 774
Toi .50 cal snipu on kyllä tehokas.

Ainakin ilman vaimenninta karhua silmien väliin eli edestäpäin riitti 1 laukaus.

Nyt on sillä pyöreällä perus-vaimentimella. Onko se toinen neliön muotoinen vaimennin paljonkin hiljaisempi?

Onko kellään fakta tietoa onko tässä miten mallinnettu luotien energia?

Tosi elämässähän vaimentimen lisäys syö aina luodin lähtönopeutta hieman eli osumaenergia (kJ) laskee sen myötä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 363
Olen seurannut kaikkia uusimpia AAA-pelejä, eikä tämä häviä mielestäni millekään niistä graafisesti. Aika paljon täytyy odottaa, jos ei tämä riitä.

Uplayssa Deluxe on 56€, standard 48€ ja Gold 72€. Väitän, ettei ehkä mistään saa halvemmalla.

Nämä hinnat sillä olettamuksella, että on joskus pelannut Uplayn kautta jotain peliä, jolloin saa sieltä 100:lla "u-kolikolla" 20% alennuksen ostokseensa.
En ole ilmeisesti muuten ainoa joka havainnut että olisi vähän petrattavaa tässä Far Cry 5 ULTRA Textures Are AWFUL [SCREENSHOTS] :: Far Cry 5 General Discussions. Nuo kuvat nyt on otettu tosi läheltä mutta kyllä selkeästi olisi parannettavaa. Vastaavia pistää silmään esimerkiksi O'Hara's Haunted House mestassa, jossa lopussa nähtävä kamera jalustalla pistään suoraan silmään kun näyttää joltain 8-bit aikakaudelta otetulta.

Jos otat hinnoittelussa jotain tarjouksia huomioon niin olisi hyvä mainita. Itse puhuin listahinnoista eli siis puhuimme kahdesta eri asiasta.

E: Piti ihan screeni käydä ottamassa:
kamera.jpg
Mielestäni vuonna 2018 ei tuon tasoista tekstuuria pitäisi olla enään missään, ainakaan ison budjetin pelissä jota mainostetaan 4K valmiina, mutta kullakin mielipiteensä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.05.2017
Viestejä
683
Jos otat hinnoittelussa jotain tarjouksia huomioon niin olisi hyvä mainita. Itse puhuin listahinnoista eli siis puhuimme kahdesta eri asiasta.
Puhe oli siitä mistä tuotteen saa halvimmalla, eli puhumme samasta asiasta. Olisi toki pitänyt tuosta mainita aiemmin, mutta kuvittelin sen olevan yleistä tietoa.
 
Liittynyt
09.12.2016
Viestejä
893
Tämä on eka Far Cry mitä olen pelannu. Aiemmat ei kiinnostanu juoniensa takia, mutta tää nappas. Ubilta oon pelannu kuitenki kaikki AC:t läpi. Ostin suoraa Goldin.

Pelasin tätä peliä semmosen 8 tuntia putkeen ja sain tehtyä 28% single playerista läpi. Lisäksi kävin pelaamassa kolme PVP-matsia. En pidä peleissä tapahtuvasta grindauksesta ja tässä ei oo yhtään sitä makua. Koko ajan tapahtuu jotain uutta ja nuo kaikki räjähdykset ja muut on tosi hienoja.

Aika maittava kokonaisuus. Aseilla on todella hauskaa ja palkitsevaa ampua ja osua vihollisiin. Kuolemisanimaatiot on tosi hienoja. Juontaki on jaksanu seurata, joka on nykyään aika yllättävää peleissä. Päivitän myöhemmin lisäkommentteja.
Noniin, nyt on 24 tuntia takana. Kolmas eli viimeinen alue on melkein kokonaan valloitettu.

Itsestä nuo ''kaappaukset'' juonen edistämisessä ovat olleet hauskoja, uusi idea. Aseilla on edelleen aivan mahtava ampua. Pikkuhiljaa alkaa olla toistoa tuo tukikohtien valtaus, mutta ei kauheasti. Loottitehtävät (ne vihreät timantit) ovat olleet ihan hauskoja pikkutehtäviä. Tuntee olevansa enemmän pelissä mukana, kun kaikki tehtävät saadaan juttelemalla eri ihmisille. Pääpomotappelut ja niitten jutut yleensäkin semmosta keskitasoa vahvempaa tarinankerrontaa, mutta ei mitään superihmeellistä lopulta. Oon jaksanu kaikki kuunnella. Eri aseita on kiva vaihdella välillä, tosin siitä kovasti mainostetusta jousipyssystä en tykkää yhtään. Sillä ei saa niitä VIP:ejä ollenkaan hengiltä. Ne on semmosia vähä äkäsempiä vihollisia, joita on joskus vihujen seassa. Itse nautin paljon helillä lentämisestä. Löytää siten uusia alueita ja tukikohtia helposti valloitettavaksi. Voi siis vaan lennellä ja käydä välillä ampumassa pyssyt kuumiksi johonki tukikohtaan.

Tässä 24 tunnissa on mukana myös muutama tunti Arcadea. Ne mapit oli ihan hauskoja, tosin pelimoodit ja yleensäki koko järjestelmä on kyllä aika viimeistelemätön. Mapit on luokkaa ''höhö'' tai sitte melkee hyviä normimappeja. En oo vielä päässy pelaa kaverin kaa. Se tapahtuu huomenna. Grafiikoista sen verran, että oma GTX1060 6gb (läppärissä) + 7700HQ i7 pyörittää 1080p Ultralla noin 70fps koko ajan. Maailma on ihan nätti, ei mitenkään mullistava kai. Aika saman näkönen, mitä BF1:sen kartat.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
623
Videon mukaan pyörii hämmentävän paljon paremmin intelillä kuin ryysenillä.

Liittynyt
30.12.2017
Viestejä
228
Miten tuota Resistance leveliä saadaan ? Tuon CL-50 pyssyn haluaisin ostaa muttei riitä se leveli..
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 612
Videon mukaan pyörii hämmentävän paljon paremmin intelillä kuin ryysenillä.

Kummasti tuo prossun ja näyttiksen kuormitus on Ryzenillä huomattavasti alhaisempi? Siltikin vain noin 20 fps:n ero. Jotain kummallista pelissä täytyy olla.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 949
Videon mukaan pyörii hämmentävän paljon paremmin intelillä kuin ryysenillä.

Näyttää vastaavalta konsoliroskalta kuin Far Cry 3. Suorastaan kaamea ero verrattuna Far Cry 2:n.

Kummasti tuo prossun ja näyttiksen kuormitus on Ryzenillä huomattavasti alhaisempi? Siltikin vain noin 20 fps:n ero. Jotain kummallista pelissä täytyy olla.
Kuten yllä sanoin, konsoleille optimoitu. Far Cry 2:n verrattuna kolmonen on todella tahmea enkä usko vitosen olevan ratkaisevasti parempi.
 
Liittynyt
12.05.2017
Viestejä
683
Näyttää vastaavalta konsoliroskalta kuin Far Cry 3. Suorastaan kaamea ero verrattuna Far Cry 2:n.

Kuten yllä sanoin, konsoleille optimoitu. Far Cry 2:n verrattuna kolmonen on todella tahmea enkä usko vitosen olevan ratkaisevasti parempi.
Se, että peli on huonommin optimoitu tietynlaiselle raudalle, ei tee siitä konsoliroskaa. FC2 näytti myös graafisesti paljon huonomalta kuin FC3, ja FC2 käytti myös vanhempaa pelimoottoria.

FC3, FC4 ja FC5 käyttävät kaikki samaa moottoria, joten suuria muutoksia luonnollisesti ei ole tapahtunut. Ovat aina pyörineet Intel/nVidia -raudalla parhaiten.
 
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
1 562
Mahtaako 1050ti pyörittää tätä i7 4770 kaverina kuinka hyvin? tuli tossa vaihtokaupoissa kylkiäisenä ja mietin iskenkö eteenpäin vai pidänkö?
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 949
Se, että peli on huonommin optimoitu tietynlaiselle raudalle, ei tee siitä konsoliroskaa. FC2 näytti myös graafisesti paljon huonomalta kuin FC3, ja FC2 käytti myös vanhempaa pelimoottoria.

FC3, FC4 ja FC5 käyttävät kaikki samaa moottoria, joten suuria muutoksia luonnollisesti ei ole tapahtunut. Ovat aina pyörineet Intel/nVidia -raudalla parhaiten.
Näytti ehkä huonommalta mutta oli pelattavuudeltaan monta kertaluokkaa parempi. Ohjaustuntuma huomattavasti parempi eikä mitään idioottimaisia konsolityhmennyksiä "pidä nappia pohjassa tehdäksesi jotain". Öö miksi ei riitä kertapainallus :btooth: Se että optimointi on konsoleille eikä PC:lle nimenomaan tekee pelistä konsoliroskaa.

Sama moottori, sitä epäilinkin jo videoiden perusteella. Kolmonen meni Far Cry 2:sta rankasti taaksepäin joten en vitoselta suurempia odota.
 
Liittynyt
11.04.2017
Viestejä
175

Konsoliversiot kaikilla koneilla on lukittu 30fps. Toki optimoitu siihen lukemaan, mutta tekeekö se sitten konsoliversioista paremmat, mene ja tiedä. Omasta mielestä tuo PC-versio on ehkä jopa häkellyttävän hyvin optimoitu. Oppivat ehkä AC: Originsista jotain, joka lähti pelittää kunnolla vasta myöhemmissä päivityksissä, ja nykyään on niin helvetin sulava.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
623
Kummasti tuo prossun ja näyttiksen kuormitus on Ryzenillä huomattavasti alhaisempi? Siltikin vain noin 20 fps:n ero. Jotain kummallista pelissä täytyy olla.
Tämä itseäkin ihmetytti kun 1600 on prossuna. Esimerkiksi kakkos core melkein jatkuvasti 6% käyttöasteella ja ykkönen 60-80%. Olisikos taas tätä huonosti säikeistyvää settiä, yhtä corea rasitetaan paljon ja muita erittäin vähän.
 
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
1 562
voiks tuo pitää paikkaansa et 1050 ti pyörittäis 40 fps ultralla? mietin et pitäskö ton nyt ku en kaikkii herkkuja tarvitse kyllä.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 949
Konsoliversiot kaikilla koneilla on lukittu 30fps. Toki optimoitu siihen lukemaan, mutta tekeekö se sitten konsoliversioista paremmat, mene ja tiedä. Omasta mielestä tuo PC-versio on ehkä jopa häkellyttävän hyvin optimoitu. Oppivat ehkä AC: Originsista jotain, joka lähti pelittää kunnolla vasta myöhemmissä päivityksissä, ja nykyään on niin helvetin sulava.
AC Originsista en osaa sanoa. Ohjaustuntuma näyttää videoiden perusteella yhtä tahmealta kuin kolmosessa.

Tämä itseäkin ihmetytti kun 1600 on prossuna. Esimerkiksi kakkos core melkein jatkuvasti 6% käyttöasteella ja ykkönen 60-80%. Olisikos taas tätä huonosti säikeistyvää settiä, yhtä corea rasitetaan paljon ja muita erittäin vähän.
Pelimoottori vuodelta 2012, joten ihmekös tuo.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 949
Mitä tahmeaa siinä oli kolmosessakaan? Pelasin myös kakkosen läpi, eikä sen jälkeisissä ole tuntuma ollut yhtään huonompi.
Reagointi hiireen selvästi huonompi ja animaatiot (esim aseen vaihto tai parantaminen) tökkivät sekä näyttävät epäluonnollisilta. Tuossa kun mainittiin konsoliversioiden olevan lukittu 30 FPS, animaatioista tulee jotain sellaista. Eli ehkä animaatiot jollakin tavalla lukittu 30 FPS vaikka muuten peli olisi korkeammalla FPS:lla, ehkä siksi näyttävät niin epäluonnollisilta. Vähän samaa efektiä kuin Fallout 4, fysiikat lukittu 60 FPS vaikka muu menisi 144 FPS.
 
Hiikeri

Team Intel
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 774
Guru3D:n artikkelissa:
The PC version of the game has a built-in easy to use benchmark, the good thing is that it is really close to actual gameplay performance

Itse olen eri mieltä testieni tuloksien perusteella, voitaneen toki sanoa että antaa suunnan kuten muidenkin pelien sisäinen nopeus-testi, mutten missään nimessä ole samaa mieltä että "really close" kommenttiin.

FC5:n benchi on raskaampi kun vertaa miten peli sitten (ainakin minulla) pyörii kun ollaan 1st personissa eli normaalisti pelaamisessa.

Bench antaa mulle AVG. 87 FPS, silti eilen samoilla asetuksilla (3440x1440 Ultra) pelin avg. koko 3 tunnin putkeen pelaamisessa oli mulla 97 FPS eli ~12% enemmän. Hyvä siis noin päin että peli pyörii itseasiassa paremmin kuin benchi antaa tulokseksi.

Kokeeksi tuli äsken otettua reilun tunnin pätkä muutoksilla AA: Off mutta Scaling +20% (=120%) eli 4128x1728 renderöinnillä, kyllähän toi parantaa visuaalista ilmettä vrt. Ultra + TAA eli kuva on terävämpi.

Mutta vaikka AVG FPS oli ko. 1h sessiossa kummiskin 82 FPS, dippaa siis välillä jonnekkin päälle ~60 FPS tuntumaan niin on nopeampaan tottuneelle jo sellaista dia-shouta ettei sitä kestä.
 
Hiikeri

Team Intel
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 774
Boomeri teki mielenosoituksen mulle:

EDIT:
Disabloin Hyper Threadingin (HT) ja kappas, FPS:t nousivat ja ennen kaikkea hiiren tuntuma parani, vastaa nyt paremmin eikä tunnu niin pehmeältä, ihan kuin mouse smoothness olisi otettu pois päältä.

Ennen benchissä 74/87/100 FPS, GPU usage 99% koko ajan.

Nyt pelkillä todellisilla (4kpl) ytimillä 78/90/105 FPS. Sama 99% GPU usage koko ajan.

Ytimet välillä laukkaa kaikki 100% samaan aikaan muttei ilmene mitään lageja tms. negatiivisia puolia. Keskimäärin 90-100% käyttöaste kaikilla ytimillä.

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan kenellä HT-tuellinen Intelin prosessori! Ryzenistit, kokeilkaa samaa eli ottamalla SMT pois käytöstä kuinka vaikuttaa?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 163
Jokakerta lupaan itselleni etten enää osta Ubisoftin kopiotekeleitä ja taas saatana menin ja ostin.
14 tuntia ja läpipelattu väkisin vääntämällä kun 40e meni taas pohjattomaan kaivoon. Täysin mitäänsanomaton, hajuton ja mauton teos.
Tällä kertaa tosin tarinan puitteet olivat ehkäpä tavallistakin typerämmät ja pelin loppu kunnon perseen vilautus pelaajille.
Jos tästä kerrasta viimein oppisi.
 
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
1 562
No täytyypi etsii tohon grafiikka kysymykseen vastaus netin syövereistä. en ainakaan uskalla vielä sijottaa 50€ peliin ku ei tiedä miten pyörii edes.
 
ilmeisesti ei kannata edes ostaa koko tekelettä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 363
No täytyypi etsii tohon grafiikka kysymykseen vastaus netin syövereistä. en ainakaan uskalla vielä sijottaa 50€ peliin ku ei tiedä miten pyörii edes.
Kyllä se varmasti pyörii, mutta kuinka paljon joutuu herkkuja ottamaan pois päältä ja resoa alentamaan on sitten ihan oma juttunsa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 571
ilmeisesti ei kannata edes ostaa koko tekelettä?
Noo, kun katsot kyseisen postaajan kommentteja palstalla, olisi aika yllättävää, jos tämäkään tekele ei olisi ollut hänestä sysipaska :D (En tuollaiselle ympäripyöreälle itkupotkulle antaisi kauheasti painoa. YMMV.) FC5 on saanut pääsääntöisesti ihan hyviä arvioita niin arvostelijoilta kuin pelaajilta - varsinkin jos verrokkina ei ole sarjan aiemmat pelit. Se on sitten omasta lompakosta kiinni, "kannattaako" se ostaa mihinkin hintaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 363
no luulis i7 3770/1050 ti edes jotenki menevän 1080p?
Ubisofti julkaissut aika hyvät speksi listaukset:
What are the minimum requirements for Far Cry 5?
QUESTION:
What are the minimum requirements for Far Cry 5?
ANSWER:

Minimum requirements:
Resolution: 720p
Video Preset: Lowest

Operating System (64bit versions only):
Windows 7 SP1
Windows 8.1
Windows 10
Processor:
Intel Core i5 2400 @ 3.1 GHz
AMD FX 6300 @ 3.5 GHz
(or better)
(SSE 4.1 Support or higher required)
Video card (2GB VRAM with Shader Model 5.0):
NVIDIA GeForce GTX 670
AMD Radeon R9 270
(or better - SEE LIST OF SUPPORTED CARDS)
RAM:
8GB

Recommended configuration:
Resolution: 1080p
Video Preset: High

Operating System (64bit versions only):
Windows 7 SP1
Windows 8.1
Windows 10
Processor:
Intel Core i7-3770 @ 3.5 GHz
AMD FX-8350 @ 4.0 GHz
(or better)
(SSE 4.1 Support or higher required)
Video card (4GB VRAM with Shader Model 5.0 or better):
NVIDIA GeForce GTX 970
AMD Radeon R9 290X
(or better - SEE LIST OF SUPPORTED CARDS)
RAM:
8GB

4K Configuration (30 FPS):
Resolution: 2160p
Video Preset: High

Operating System (64bit versions only):
Windows 10
Processor:
Intel Core i7-6700 @ 3.4 GHz
AMD Ryzen 5 1600X @ 3.6 GHz
(or better)
(SSE 4.1 Support or higher required)
Video card (8GB VRAM with Shader Model 5.0 or better):
NVIDIA GeForce GTX 1070
AMD RX Vega 56
(or better - SEE LIST OF SUPPORTED CARDS)
RAM:
16GB

4K Configuration (60 FPS):
Resolution: 2160p
Video Preset: High/Ultra

Operating System (64bit versions only):
Windows 10
Processor:
Intel Core i7-6700K @ 4.0 GHz
AMD Ryzen 7 1700X @ 3.4 GHz
(or better)
(SSE 4.1 Support or higher required)
Video card (8GB VRAM with Shader Model 5.0 or better):
NVIDIA GeForce GTX 1080 SLI
AMD RX Vega 56 CFX
(or better - SEE LIST OF SUPPORTED CARDS)
RAM:
16GB

Riippuu sitten ihan mihin FPS lukemiin tyytyy mutta kyllä tuo 1050 Ti menee väkisin sinne minimin pulkkaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 979
Ei taida lowillakaan saada 60fps mutta ultra 30 onnistuneen koska 960gb jaksoi noin ~40fps ultralla mutta lowilla teki tiukkaa edes käydä 60fps. Toi siis 1080p

Katsoin jostain tube pätkästä.

Edit:
Löytyhän se
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 163
Noo, kun katsot kyseisen postaajan kommentteja palstalla, olisi aika yllättävää, jos tämäkään tekele ei olisi ollut hänestä sysipaska :D (En tuollaiselle ympäripyöreälle itkupotkulle antaisi kauheasti painoa. YMMV.) FC5 on saanut pääsääntöisesti ihan hyviä arvioita niin arvostelijoilta kuin pelaajilta - varsinkin jos verrokkina ei ole sarjan aiemmat pelit. Se on sitten omasta lompakosta kiinni, "kannattaako" se ostaa mihinkin hintaan.
Jollekin sunnuntaipelaajalle varmaan oikein mielenkiintoinen ja sykähdyttävä kokemus.
Jos Ubin avoimen maailman pelejä on tullut yhtään useampaa pelattua, niin tämä on ihan sitä itseään. Uudet skinit vaan vaihdettu.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
166 623
Viestejä
3 092 304
Jäsenet
57 201
Uusin jäsen
Minion

Hinta.fi

Ylös Bottom