Euroviisut

Viisut oli ennen paikka minne artistit menivät kuolemaan. Eikä se juuri ketään kiinnostanut. Mutta UMK:n myötä tilannehan on muuttunut, käsittääkseni nyt artistit hakevat nostetta tai näkyvyyttä (esim. Robin uutta nostetta laskussa olevalle uralleen ja Bess näkyvyyttä jolla pääsee isomman yleisön tietoisuuteen). Mutta minusta ns. suomen eturivin artisteja sinne ei tarvitse väkisin haikailla, mieluummin biisit ja ideat edellä. Tosin kuka sitten on eturivin artisti, Sex Mane taisi olla aika iso kuuntelumäärien perusteella. Lauri Tähkä ja Juha Tapio taisi olla iskelmäpoprockin isoja nimiä, suomiräpin puolella on kaikenlaista vinkuvaa vekaraa jotka kuulostaa livenä kauhealta ja tuskin kummatkaan vetoavat kielialueen ulkopuolella kehenkään... Riippuu toki myös mitä halutaan, edustaa suomalaisuutta jollain omaleimaisella tavalla vai pärjätä kisassa?
 
Suomella on perinteisesti ollut se ongelma, että jos viisuedustaja menestyy viisuissa surkeasti (kuten usein on käynyt), hänen suosionsa kotimaassa romahtaa. Tämä on saanut huippuartistit välttelemään kilpailua. UMK:hon tuntuu osallistuvan enimmäkseen artisteja, joilla ei ole mitään menetettävää. Itsekin toivon, että kärkipään artistit osallistuisivat kisaan.
Huonolla biisillä ei kovin pitkälle pääse. Yleensä noissa artistit osaavat laulaa riittävän hyvin, mutta niitä hittibiisejä on aika vaikea tehdä. Jos biisi on hyvä ilman videotakin
niin kyllä sillä pärjää. Yhdellä hyvällä harvemmin pysyy pitkään pinnalla. Se sitten mikä on se hyvä biisi, on niin kuulijasta kiinni.

Minusta voitaisiin palata siihen, että "kuka tahansa" voi laittaa biisinsä ehdokkaaksi ja niistä sitten suorittettaisiin esikarsinta.
 
Siis voihan tuonne laittaa kuka tahansa biisin tyrkylle. Tämä siis edellisen karsinnan hausta:
Kaikki musiikintekijät voivat hakea mukaan UMK:hon kisaama seuraavan euroviisuedustajan paikasta 21.–24.8.
 
Sitten ongelma ollee heissä, jotka valitsevat biisit lopulliseen äänestykseen. Ns. asiantuntijat näyttävät olevan hyvin erkaantuneet tavallisen musiikin kuuntelijan tavasta arvottaa musiikkia. Ehkäpä karsijoisikin voitaisiin valita muilla kuin ammattailaisia, jotka kuulevat musaa eritavalla kuin ammattilaisten "herkkävireiset korvat".

Aikoinaan mm. Syksyn sävelessä karsittiin Irwinin Viuhahdus, josta sitten tuli muuten suosittu.
 
UMK:n musiikkivalintoja taitaa nykyään vetää DJ Orkideanakin tunnettu Tapio Hakanen. Tuskin kuitenkaan yksin. En oikein tiedä mitä sinne haluttaisiin, ja mitä tavalliset musiikin kuuntelijat sitten kuuntelevat, mutta mielestäni taso on ottanut valtavia harppauksia eteenpäin viime vuosina, ja vaihteluakin on ollut. Joka vuosi ei voi olla käärijää.
Mutta vaikuttaa vähän siltä, että ihmisillä on hyvin lyhyt muisti kun ei muisteta mitä kamaa euroviisukarsinnoissa oli aiemmin.
 
Viime vuoden UMK-kappaleista aika moni päätyi radiohiteiksi, ja ihan syystä. Tämä vuosi oli valitettavasti tasoltaan heikompi. En lähtisi esivalintaraatia syyttämään ilman tietoa esikarsintaan osallistuneista. Viisumenestyksen kannalta harmittaa, että UMK:ssa Sara Siipolalta ei tullut nappiesitystä.
 
UMKhon kaipaisin ennen kaikkea vaihtelua, ehkä jopa televisioituja semifinaaleita. Edellinen UMK oli todella yksipuolinen ja kuiva, W95M:iä lukuunottamatta. Oliko 4/7 räppiä, ja vielä oikeasti paskaa räppiä. Todella huonoa työtä esivalintaraadilta oli siellä mitä tahansa. Kaikkea lisää Remusta Power metalliin, Waldosta rockabillyyn, pakollisilla powerballadeilla höystettynä kiitos.
 
Tosiaan voisi olla muutakin kuin tota räppiä, noiden lisäksi vaikka kantria ja iskelmää, jossa mukaansa vetävät kertsit. Miksei vaikka kansanmusiikkia aikoinaan Viulu-ukko
menestyi aika hyvin. Korpiklaanillakin olis osaamista ja taitoa.
 
Korpiklaani olisi kyllä hyvä edustaja, jos saisi ehdolle niitä iskevämpiä biisejään! Vahva fanipohjakin valmiina jo euroopassa.
 
UMKhon kaipaisin ennen kaikkea vaihtelua, ehkä jopa televisioituja semifinaaleita. Edellinen UMK oli todella yksipuolinen ja kuiva, W95M:iä lukuunottamatta. Oliko 4/7 räppiä, ja vielä oikeasti paskaa räppiä. Todella huonoa työtä esivalintaraadilta oli siellä mitä tahansa. Kaikkea lisää Remusta Power metalliin, Waldosta rockabillyyn, pakollisilla powerballadeilla höystettynä kiitos.
Luuulen, että tuo on kustannuskysymys YLElle. On kallista järjestää monta livelähetystä.
 
Vahvalla fanipohjalla ei ole mitään merkitystä näissä kisoissa. T. Rasmus & Darude
Kyseenalaistan vähännkyseisten hasbeenien fanipohjan, ei taida kumpikaan kiertueita tai kunnolla uutta (memestynyttä) musaa julkaissut vuosiin. Korpiklaani kuitenkin keikkaillee kokoajan euroopan isompien metallifestareiden päälavoilla, ja on tehnyt niin vuosia. Mutta eipä silläkään suurta väliä jus kisabiisi ei ole hyvä, niin Darude kuin Rasmuskin oli aika kädenlåmpöisillä liikkeellä. Ehkä ilman fanipohjaa olisivat jääneet semeihin?

Luuulen, että tuo on kustannuskysymys YLElle. On kallista järjestää monta livelähetystä.
Varmasti näinkin, mutta pistää ne kyllä rahaa turhempaakin.
 
Amoc ja/tai Ambassa tekeen uutta biisiä ja valloittaan eurooppa pohjoisesta käsin :D Inarin saamea, suomea, uhoa&kauhua sekä tiukkoja kertsejä olisi luvassa.

offtopic, mut jos ei pohjosen "skene" oo tuttu nii, vaikka tosta yleisivistystä:
 
Erityisesti Suomessa Euroviisumit ovat saavuttaneet poikkeuksellisen näkyvyyden, jossa pohjoista hölmölandiaa edustava artistin tulee edustaa toivottua "Suomi-kuvaa". UMK-kilpailu on siinä mielessä vaarallinen, että tavallinen kansa voi äänestää väärin, josta syystä vuosina 2018 ja 2019 artisti valittiin suljettujen ovien takana. Poliittiset päättäjät saivat mieleisensä artistin jo vuonna 2016, jolloin valittiin Sandhja edustajaan Suomea. Kannattaa huomioida, ettei kyseinen artisti saanut läheskään eniten yleisöääniä, vaan voitto varmistettiin yksinomaan "virallisen asiantuntijaraadin" pisteillä.

Sandha oli paperilla täydellinen artisti edustamaan juurikin Suomea. Kyseessä oli 1) nuori nainen, 2) etniseltä taustaltaan maahanmuuttaja kehitysmaasta 3) tummaihoinen 4) Sukupuolettoman / Androgyynin näköinen ja tyylinen 5) "oikeissa töissä" naisvaltaisella matalapalkka-alalla (= lähihoitaja) 6) Sateenkaari-ihminen, joka oli sillä hetkellä lesbo-suhteessa 7) Näennäisesti Indie-artisti joka ei keikkunut vielä radiolistojen kärjessä (mutta kuitenkin ison monikansallisen levy-yhtiön listoilla) 7) Asuu Helsingin Kalliossa 8) Feministi 9) Puoluetaustaltaan vihervasemmistolainen 10) Me Too?

Tämän valinnan jälkeen alkoi aivan käsittämätön hypetys ja Euroviisumi-kappaleen voimasoittaminen kaikilla YLEn radiokanavilla, jolla tehtiin varmasti selväksi, että tämän artistin edustama "Suomi-kuva" saadaan pakotettua kansalaisille. Euroviisumi-menestyksen piti olla taattu, pistettiin kuusinumeroiset summat pelkkään koreografiaan ja pyroefekteihin, ja taustalle laitettiin pyörimään ties mitä sirkustaiteilijoita ja (feministinen) Akkabellas kuoro. Ennakkoon hehkutettiin, kuinka tämä Sandhja-show on jo kymmenen ulkomaisen raadin suosikki ja mediassa Suomea pidetään suurimpana ennakkosuosikkina, jolloin ylivoimainen voitti oli vain ajan kysymys.

Kuinkas sitten kävikään? Karsiuduttiin heti ensimmäisessä semifinaalissa, jonka jälkeen radiosoitto hiljeni, ja artisti palasi kaikessa hiljaisuudessa takaisin leipätöihin. Tällä hetkellä ei juuri kukaan taida muistaa kyseistä artistia saati tämän "hittibiisejä", rahaa sen sijaan onnistuttiin polttamaan huomattavia summia, mutta eipä ne hirveästi paina YLEn pohjattomassa budjetissa.
 
Mitä ihme höpinää 8 vuotta vanhoista asioista tämä on? Ihan normaali valinta se aikanaan oli ja perinteisen normaali huono tulos. Kirjoitus tuntuu enemmän kertovan kirjoittajan omasta maailmankatsomuksesta kuin euroviisuista.
 
Kansan muisti on lyhyt ja valikoiva, joten näitä vähän vanhojakin Euroviisumi-seikkailuja on hyvä nostaa pinnalle aika ajoin ;)
 
UMK-kilpailu on siinä mielessä vaarallinen, että tavallinen kansa voi äänestää väärin, josta syystä vuosina 2018 ja 2019 artisti valittiin suljettujen ovien takana. Poliittiset päättäjät saivat mieleisensä artistin jo vuonna 2016, jolloin valittiin Sandhja edustajaan Suomea.

...Koska 2016 saatiin äänestystavalla mieluisa ehdokas (joka ei menestynyt), niin 2018 ja 2019 vaihdettiin valintatapaa. Joku voisi arvella, että asiaan olisi vaikuttanut 2017 semifinaaliin jääminen myös. Ilmeisesti väärän värisiä semifinaaliin jääneitä esittäjiä ei ole liikaa ollut, kun piti hakea vuodatusta varten esitys kaksi vuotta ennen tuota valintamenetelmää.

Sandha oli paperilla täydellinen artisti edustamaan juurikin Suomea. Kyseessä oli 1) nuori nainen, 2) etniseltä taustaltaan maahanmuuttaja kehitysmaasta 3) tummaihoinen 4) Sukupuolettoman / Androgyynin näköinen ja tyylinen 5) "oikeissa töissä" naisvaltaisella matalapalkka-alalla (= lähihoitaja) 6) Sateenkaari-ihminen, joka oli sillä hetkellä lesbo-suhteessa 7) Näennäisesti Indie-artisti joka ei keikkunut vielä radiolistojen kärjessä (mutta kuitenkin ison monikansallisen levy-yhtiön listoilla) 7) Asuu Helsingin Kalliossa 8) Feministi 9) Puoluetaustaltaan vihervasemmistolainen 10) Me Too?

Piti ihan vilkaista wikistä, Sandhja Kuivalaisen äidin (indo-guyanalainen) vanhemmat on tosiaan Intiasta kotoisin.

(feministinen) Akkabellas kuoro.

Miten tämä taas näkyy? Ovat naisia ja nimessä on sanaleikki?

Vuoden 2025 UMK-kilpailijat:
Neea River, Nelli Matula, Costee, Viivi, One Morning Left, Goldielocks ja Erika Vikman
Mitäs mietteitä? Minussa ei herätä etukäteen muita tunteita kuin Erika Vikman oksennusrefleksin.
No, annetaan kappaleille mahdollisuus. Puolilta öin kuullaan ensimmäinen.
 
Jaa niin, se alkaa tämäkin sirkus taas. Pitääpä odotella että kaikki ehdokkaat kuulee, näin nopeasti vilkaistuna lista ei ainakaan nimien perusteella mitään nostatusta itsessä aiheuta.
 
Nimistä Neea River ja One Morning Left ihan tuntemattomia itselle. Muut sentään kuullut ainakin nimeltä ja tietää suunnilleen, minkä tyyppistä musaa tehny. No enpä ollut Käärijästäkään tietoinen ennen 23 vuoden viisukarsintoja.
 
One Morning Leftin biisille kovat odotukset, yhtye ollut kuuntelussa aika alkuajoista lähtien ja jokuselle keikallekin eksynyt.
 
Jottai "poikabändi metallia" (keksin just) näemmä. Jos metallilla mennään, nii sen sit pitää kans olla lajissaan loistavaa. Ei jatkoon. Iha meneviä biisejä kyl, kuullut ennenkin. Tosin en tältä bändiltä :D
 
Viimeksi muokattu:

Kai se on siinä metallia missä Klamydia punkkia. Katsotaan nyt, voi tulla ihan kivakin ralli, periaatteessa potentiaali menestykseen olisi olemassa, jos riittävän ruotsalainen melodia on saatu kopsailtua ja edelleenkehiteltyä.
 
NEEA RIVER - Nightmares
Tylsä ja ei mitenkään tarttuva. Biisin ainoa hyvä osa on toi droppi tietenkin jota saikin minuutin odotella että onko koko biisissä mitään järkeä. Säkeistöt mielikuvituksetonta jonninjoutavaa jollotusta. Toi ois pitäny tehdä niin että biisi olis lähteny suoraan tolla dropilla liikkeelle, säkeistöt menty rauhallisempana mutta nykyistä tarttuvampana ja droppi olisi kehittynyt loppua kohden.
 
Toi melkein toimii, mutta sanat ei välillä meinaa 'mahtua' mukaan siitä huolimatta, että ovat vähän sillisalaattia (ei sinänsä suunnaton pahe euroviisuihin). Lisäksi paikoin hukkuvat melodiaan. Enkä saa lyrics videon avullakaan selvää (väitetystä) toisesta lauseesta "Trying to lead me into their old wicked games". Mutta toi voi olla mun omaa kuulemisen heikkoutta korkeiden äänien suhteen.

Jotenkin ärsy, kun toi kuulostaa siltä, että voisin pitää kappaleesta. Ehkä toi iskee muille paremmin.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
264 174
Viestejä
4 577 470
Jäsenet
75 369
Uusin jäsen
Kk1k1T

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom