Nämä on asioita, jotka on vaihtoehtoja, voidaan hoitaa homma yhteisesti, tai sitten yksin. Väliin mahtuu pari erilaista tapaa hoitaa se yhdessä, kevyemmällä integraatiolla. Ollaan tällä hetkellä tässä kevyemmässä mallissa. Mutta sun oletus taitaa olla, että täysin yksin pitäisi hoitaa?
Mistä tuollaisen väärän kuvan olet saanut?
Kannatan sekä Suomen NATO- että JEF-jäsenyyttä, ja että teemme niiden kautta (tai jopa niiden yli tai ilman niitä, jos on tarve) enemmän tiivistä sotilaallista yhteistyötä samat turvallisuushuolet omaavien maiden kanssa, varsinkin muut Pohjoismaat, Baltian maat, Puola ja toivottavasti jossain vaiheessa myös Ukraina. Erittäin positiivista myös että britit vaikuttavat omaavan sydämen oikealla eli vasemmalla puolella ja ovat EU:hun kuulumattomina halukkaita turvaamaan Venäjän-uhkaa vastaan, jopa Ukrainassa asti.
Turkit ja Unkarit voimme jättää sikseen koska he eivät selvästikään ole ns. samassa leirissä vaikka NATO-maita ovatkin ja toinen myös EU-maa, eikä myöskään Espanjan, Portugalin ja Italian kaltaisten laiskojen vätyksien kanssa, niitä joita ei vain kiinnosta itärajan turvallisuushuolet.
Mistä sä kaivat nää sun oletukset? Älä oleta, mikä on mun motiivini. Sanoin vain, että mua vituttaisi. Ja kuten yleensä, oletuksesi menee täysin metsään. Oletat muuten todella paljon, ei kannata.
Siitä että korostit niin paljon sen merkitystä että lailliset velvoitteet saisivat ihmiset lähinnä puolustamaan jotain, viritettiin jotain vitsiä sillekin ettei muka länsisuomalaisia kiinnostaisi itäsuomen turvallisuustilanne muuta kuin jos on pakko lähteä.
Minä näen sekä Ukrainan sodassa että Talvisodassa takana olleen paljon muuta kuin vain "ei kyllä haluaisi mennä mutta kai pakko kun muut vaativat". Kyllä siinä paljon tulee ihan halusta taistella vääryyttä vastaan, ja säilyttää omien kotiseutujen itsenäisyys.
Rintamakarkuruutta ja haluttomuutta lähteä rintamalle toki ilmeni sekä Talvisodassa että Ukrainassa, tämä on luonnollista. Ihmiset ovat erilaisia ja joillakin henkilökohtainen halu selviytyä (yhteisen edun ja turvallisuuden puolesta) ajaa niin voimakkaasti kaiken muun edelle että olisivat valmiit heittämään vaikka omat lapsensa ja isoäitinsä bussin alle, kunhan itse selviää,
Ei tee supervaltaa, eikä edes suurvaltaa. Tuolla määritelmällä P-Korea on sellainen.
Se että sekä Biden, Trump että monet Euoopan päättäjät pelkäävät viimeiseen asti ärsyttämästä Putinia kertoo jo paljon. Samaa pidäkettä ei ole esim. Pohjois-Korean tai Iranin kohdalla.
Neuvostoliitto ja Venäjä käy ja on käynyt sotia myös muilla mantereilla, mutta enemmän Venäjää toki kiinnostaa Euroopan ja pohjoisen geopoliittiset asiat.
Miten niin se olisi jo sellainen? Ei asiat synny hetkessä. Ei edes jenkit ollut hetkessä liittovaltio, saati sitten nykyisen kokoinen. Se tapahtui ajan kanssa. Kuten myös EU:ssa voi käydä.
EU:sta ei tule USA:n tai edes Kiinan tai Venäjän kaltaista (liitto)valtiota niin kauan kun EU-maat eivät suostu luopumaan omista kansallisista kielistä ja omaksumaan EU:n alueella yhden virallisen ja kaikkialla käytettävän kielen, siitä huolimatta että ihmiset eri maissa ehkä jatkaisivat edelleen oman (vähitellen kuolevan) kielensä käyttöä perheensä parissa jne.
Sinänsä voisin jopa kannattaa tuollaista yhteiskieltä, toisaalta suomenkieli on rikkaus ja siitä luopuminen sääli mutta käytännön kannalta englanti kaikkien eurooppalaisten yleiskielenä ja kaikkien koulujen ja virastojen kielenä olisi hyvä asia.
Mitään hemmetin ranskaa en Euroopan kieleksi halua, aivan liian vaikea kieli oppia (opiskelin sitä kaksi vuotta yliopistossa) eikä kovin laajalle levinnyt kieli (muutamat Euroopan maat, joitakin (lähinnä Pohjois-)Afrikan maita, Kanadassa Quebec). Eniten vastustusta englannin kielen valta-aseman vahvistamiseksi olettaisinkin tulevan juuri Ranskasta,, ehkä myös Saksasta ja Espanjasta. Italiasta en ole varma, vaikka toki nykyisin siellä englanninkielen taitotaso on myös surkea.
