• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Euroopan islamisaatio

Tuo nykysuomen juttu viittaa 2013 päivättyyn uutiseen, joten on vissiin jutuista pulaa tai halutaan muuten vaan pitää löylyjä yllä.
 
Aika hiljaista taitaa olla "islamisaatiorintamalla" jos valemedian 4 vuotta vanhoilla jutuilla täytyy keskustelua yrittää pitää lämpimänä.

Mitäs jos vaan myöntäisitte virheenne ja vaikka opettelisitte virkkaamaan. Niin sitä on ennenkin aikaa tapettu, ilman tarvetta apokalyptisille ennustuksille.
Pikkuhiljaa hyvä tulee. Saksa, Ranska ja Ruotsi hyvällä tiellä asian suhteen.
 
Siinähän viitattiin vihreiden äskettäiseen ulostuloon hyysärissä. Jäänyt lähde linkkaamatta tai sitä ei ole.

Kuitenkaan aihe ei ole mikään uusi ja tästä on Vihreiden suunnalta kuulunut aina silloin tällöin, joten on aika turha liittää sitä tämänhetkiseen mamuaaltoon. Tämähän oli tasa-arvoisen avioliittolain vastustaijen yksi lempi kaltevan pinnan olkiukko: "Kohta varmaan sanotte että pitäis saada mennä porukalla naimisiin! Tai siskonsa kanssa! Tai eläimen!". Kyllä, kyllä ja kyllä.

Perinteisemmin tätä on vastustettu niillä klassisilla kristillismoralistisilla "mädättää kansan moraalin" verukkeilla mutta nyt on uusi lanka mistä vetää kun tämähän antaisi vapauksia myös muslimeille. En kuitenkaan varsinaisesti usko, että kukaan tiukan linjan musu olisi allekirjoittamassa lakia, joka antaa myös naisille vapauden ottaa monta miestä ja sisältää nuo homoliitot ja muut.

Suomessa tämän avioliittolain ajanmukaistamisen tarkoitus ei missään vaiheessa ole ollut muuta kuin poistaa rajoitteita, joille ei ole riittävän hyviä perusteita. Näin lainsäädännön kuuluisi muutenkin toimia.
 
Eikai tuo islamisaatio hetkessä tapahdu vaan hiljaa ajan kanssa.
Pitää kattoa mitä tapahtuu muualla Euroopassa.
Sama tulee Suomeenkin.
 
Ei helvetti, se mamuja takaisin palauttelemaan lähtenyt "identitarian" tjsp. porukan laiva on nyt itse joutunut merihätään jos jutut pitää kutinsa o_O

BREAKING NEWS
26a0.png

Boat of the fascist movement 'Defend Europe' "C Star" is in distress in the coast of Libya. Their ship is facing engine problems and are in need of help.
1f198.png

As the search and rescue boat of Sea-Eye is the closest to the C Star MRCC Rome which coordinates the emergency services in Western Mediterranean instructed them to help C Star. The Sea-Eye is currently on the C-Star.
Chairman of Sea-Eye Michael Busch Heuer gave this eloquent statement: " to help in distress is the duty of anyone who is at sea, without distinction of their origin, race, religion or beliefs."
If we ever stop laughing, what we want to say is karma is a bitch!
1f601.png
1f602.png
1f61c.png
 
Tyhjiön luonnollista täyttymistä. Kukaan ei puolusta kristillistä kansanperintöä niin tulos on tämä. Ateisteilla ei ole aseita tuota kehitystä vastaan, ainoastaan toisen valtauskonnon kannattajat voivat käyttää erityisvapauksiaan, eli uskontokorttia islamia vastaan, kärjistettynä. Kaikki ateistien vastalauseet hylätään rasismina ja islamofobiana koska kaikille, myös muslimeille, on annettu oikeus harjoittaa uskontoaan. Uskonnon varjolla harjoitettu vihapuhekkin jätetään huomiotta koska kyse on vain uskonnosta. Uskonto on paljon kaikenlaista mutta se ei ole koskaan "vain".
Ateisti myöskin hahmottaa, että täällä on nyt ja koittaa tehdä elämänsä siedettäväksi/ mahdollisimman hyväksi oman, odotetun elinaikansa ajaksi. Se ateisti myös tajuaa, että kun kuolee, niin sitten ei ole ja siksi pitää elää hyvin, mutta kuoleman jälkeen mikään ei enää merkitse mitään. Jos tänne on tulossa mielipuolinen meno tn kuoleman jälkeen, niin antaa tulla vain. Tietysti jollekulle voi yrittää nätisti selittää, että hän on täysi idiootti, mutta toisaalta niin pitkään, kun siitä ei ole suoranaista harmia, olkoon. Jälkikasvulleen ateisti kertoo, millainen maailma hänen mielestään on. Jos jälkikasvu haluaa lähteä omille teilleen, niin mitä suurimmalla todennäköisyydellä ateisti antaa mennä, aina kun ei voi onnistua.
 
Eikai tuo islamisaatio hetkessä tapahdu vaan hiljaa ajan kanssa.
Pitää kattoa mitä tapahtuu muualla Euroopassa.
Sama tulee Suomeenkin.

Sama tulee kaikkiin maihin joissa vallitsee parempi elintaso kuin lähtömaissa, ellei siirtolaisvirtaa rajoiteta tai estetä.
Vasta kun humanitäärisen maahanmuuton kustannukset nousevat voittoja suuremmaksi, aletaan sitä rajoittaa. Hyötyä rajoituksista ei tosin ole kuin hetkellisesti, koska maahan päästetyt korvaavat kantaväestön. Mutta nuo asiat eivät olekkaan meidän sukupolvemme ongelmia, eläkäämme ja antakaamme toisten kuolla. Ylin tuomioistuin on täällä maan päällä.
 
Onhan näitä teorioita siitä että jollain voimakkailla tahoilla on intresseissä hajoita ja hallitse politiikka jotka hyötyvät siitä että Euroopan valtioiden kansallinen identiteetti rapautuu kasvavan muslimiväestön johdosta.
 
Risikon mukaan islamisaatio ei ole totta? Kyseessä on Puhoksen ostoskeskus joka sijaitsee aivan pohjoismaiden suurimman kauppakeskus Isiksen (entinen Itis) vieressä.
 

Liitteet

  • Puhos.jpg
    Puhos.jpg
    131,2 KB · Luettu: 359
Marokkolaiset teinit raiskasivat aasin – joutuivat sairaalaan vesikauhun takia
OHHOH! 20.8.2017, 10:00 · TERHI PIIROINEN
Jaa FacebookissaTwiittaa


Pohjois-Marokossa sijaistevassa Gharb-Chrarda-Béni Hssenin alueen kylässä on jouduttu noloon tilanteeseen, kun 15 lasta ja nuorta on jouduttu toimittamaan sairaalaan vesikauhuepäilyn takia. Teinijengi oli raiskannut rabiesta sairastaneen aasin.

Al-Akhbarin uutiskanava on julkaissut artikkelin, jossa kerrotaan 7–15-vuotiaiden lasten ja nuorten käyttäneen aasia törkeästi hyväkseen. Teinijengi oli rääkännyt eläintä penetroitumalla siihen. Valitettavasti aasi sairasti vesikauhua ja 15 lasta ja nuorta joutui eläinrääkkäyskokeilunsa vuoksi sairaalaan, Mirror uutisoi.

Nyt kylässä uskotaan, että useampi nuori on tehnyt samaa ennen tätä tapausta. Vanhemmat ovat lastensa puuhista niin häpeissään, että ovat joutuneet viemään jälkikasvuaan toiselle paikkakunnalle lääkäriin nöyryytyksen välttääkseen. Kyläläiset ovat nyt ryhtyneet ottamaan rokotuksia vesikauhua vastaan. Rabies aiheuttaa aivotulehduksen, joka voi tarttua lähes kaikkiin tasalämpöisiin eläimiin. Tauti on ihmisille vaarallinen ja johtaa pahimmillaan kuolemaan.

Näitä elukoita päästetään Eurooppaan koska?
 
Koska olemme päättäneet, ettei kenenkään tarvitse elää vainottuna, "nämä elukat" yrittävät tulla sen varjolla leveämmälle leivälle, jokaisen kohdalla on tehtävä henkilökohtainen arvio pitääkö vaino paikkaansa, ja jokainen Euroopan maa hoitaa asiaa vielä melko yksin muutaman huonosti toimivan sopimuksen ohjaamana, vaikka sisärajat ovat auki.

Varmasti teoriassa olisi löydettävissä sellainenkin ratkaisu jossa vainotut pääsevät Eurooppaan, mutta sellaisena esiintyvät eivät pääse. Sitä en tiedä miten itäeurooppalaisten kanssa sellaiseen käytännössä päästään ulostamatta niitä unionista.
Marokosta ei ole mitään syytä päästää ketään Suomeen millään pakolaispaskalla. Eikä kyllä millään muullakaan.
 
Olet yksiselitteisesti väärässä. Viime vuonna 20 marokkolaista sai pakolaisstatuksen ja oleskeluoikeuden Suomesta, syynä se että Suomi katsoi heillä olevan "perusteltua aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainon kohteeksi rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa tai mielipiteensä vuoksi tai sen takia, että hän kuuluu tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään, ja joka oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja joka tällaisen uhan vuoksi ei voi tai ei halua palata kyseiseen maahan."
Eli kääntäen olet sitä mieltä että Suomen valtion maahanmuuttovirasto on "yksiselitteisesti oikeassa" :kahvi: Ja ymmärrähän nyt että maailma on lopulta aika ikävä paikka. Toisaalta Afrikka on suuri joten afrikkalaisilla ei ole mitään syytä tulla Eurooppaan koska vastaavalla kulttuurilla varustettuja alueita on paljon.
 
Tuskinpa maahanmuuttovirasto aina oikeaan ratkaisuun kykenee. Kuten oikeuslaitoksessa, tutkitaan todisteet ja tehdään rationaalisin mahdollinen ratkaisu niiden perusteella. Se, että joskus tulee virheitä, ei kuitenkaan ole mikään syy lakata jakamasta turvapaikkapäätöksiä tai oikeuden tuomioita.

Jos nyt kykenet hieman laajentamaan perspektiiviäsi siitä kuinka juuri Suomi kansainvälisen suojelun seurauksena muuttuu, niin juuri siksihän pakolaissopimukset on tehty, että maailmasta tulisi vähemmän ikävä paikka.
Kehitysmaalaisten länteen ei ratkaise yhtään mitään. Sanohan että mikä Marokossa on niin kamalaa että sieltä on pakko tänne Pohjolaan tulla? Kannattaa muuten sunkin laajentaa perspektiiviä ja vaikka käydä siellä Marokossa. Kiva ja turvallinen paikka. Kunkkua en suosittele arvostelemaan.
 
Yhtään esim. noista viime vuoden 20:stä marokkolaisen turvapaikkatapauksestahan en tunne, mutta varmaankin poliittinen toisinajattelu ja siitä seuraava henkeen ja terveyteen kohdistuva vaino voisi olla hyvä veikkaus monen kohdalla. Kenties joku heistä on ollut julkisesti sitä mieltä, että kuningasta pitäisi voida arvostella.

Varmaankin pohjoista rahaa muslimeille kantavalle turistille ihan mukava ja turvallinen paikka.
Kannattaa lopettaa se toisinajattelu. Sun logiikalla esim kaikki 1,3 miljardia kiinalaista olisivat oikeutettuja turvapaikkaan.
 
Eiköhän kansainvälisen oikeuden ja laillisen esivallan kanssa samoin ajatteleva ole kaikkea muuta kuin toisinajattelija, ja lailliseen järjestykseen muutosta toivova se toisinajattelija...

Kiinalaisista suojelua Suomesta haki viime vuonna 11, myönnettiin 8.
Eli sanohan kuka sua uhkaa Marokossa jos "ajattelet samoin kuin kansainvälinen oikeus ja laillinen esivalta"?

Jos vaikka kaikki uiguurit pistäis hakemukset tulemaan niin pitäiskö ne hyväksyä? Tolla logiikalla kyllä.
 
Häh? Siis kuka minua uhkaisi Marokossa, jos ajattelen kuten Suomessa ajatellaan kansainvälisestä oikeudesta ja Suomen esivallasta? No enpä tiedä. Miksi menisin Marokkoon ja millä oletuksella mua siellä uhattaisiin?

Siis millä logiikalla? Logiikka, jolla hakemuksia hyväksytään, perustuu geneven pakolaissopimukseen ja sen täydennyksiin. Voit siltä pohjalta tehä ihan oman arviosi uiguurien tai kiinalaisten hypoteettisista mahdollisuuksista pakolaisstatukseen Suomessa.

Tarkoitin että millä logiikalla Marokosta pitää lähteä pois. Ilmeisesti ainoa motiivi on ilmainen raha. Mikään "kansainvälinen oikeus" ei pakota Suomea ottamaan Marokkolaisia tänne.

Uiguureilla on paljon huonommat olot kuin Marokkolaisilla tai monilla muilla muslimeilla joita tänne hankitaan. Vetoaminen Geneven pakolaissopimukseen on täysin epärehellistä koska sen alaisia pakolaisia tulee aivan mitätön määrä Suomeen.
 
Niille vajaalle sadalle marokkolaiselle, jotka vuonna 2016 ovat saaneet kielteisen päätöksen tai pikapäätöksen ettei hakemusta edes käsitellä, mitään syytä ottaa tänne ei olekaan ollut. Heidän kohdallaan on perusteltua olettaa, että motivaattori on ollut ilmainen raha, tai vaikka kuvitelma työurasta, vaaleasta naisesta, bemarista ja omasta talosta.

20:llä marokkolaisella on kuitenkin ollut hyvä syy. Kansainvälinen oikeus sitoo Suomea ottamaan nämä vastaan samalla tavalla kuin työsopimus sitoo sinua ilmestymään työpaikalle. Voisihan sillä paperilla aina pyyhkiä persettä niin kuin Itä-Euroopassa tehdään.

Suomessa kuitenkin tätä toivovat, kuten sinä, ovat niitä toisinajattelijoita, enkä minä.
Tollasta sopimusta ei ole olemassa. Mutta ei tästä nyt auta vängätä tämän enempää.
 
Minkä takia terroristit ovat marokkolaisia, mutta Marokossa ei ole terrorismia?
No koska siellä vedetään tarpeeksi tiukkaa linjaa!

Olisko perkele Suomen syytä ottaa vähän oppia Marokosta??

Barcelonan ja Turun terrori-iskuista on pidätetty marokkolaisia – Mitä Marokossa tapahtuu?

Marokossa valtiovalta on Pakkalan mukaan yrittänyt loiventaa islamin tulkintaa islamististen terroristien iskettyä Casablancaan vuonna 2003.

– Uskonnonopetusta on uudistettu ja moskeijat ovat tiukan valvonnan alla. Imaamit saavat saarnansa uskontoministeriöltä. Moskeijoita on myös suljettu, jos niiden on epäilty liittyvän terrorismiin.

Valistuksen lisäksi myös rangaistuksia on kovennettu.

– Valtiovallalla on nollatoleranssi ääri-islamiin. Rangaistukset ovat erittäin kovia. Pienikin sympatia terroristi-iskuille esimerkiksi sosiaalisessa mediassa voi johtaa vankilatuomioon, Pakkala kertoo.

Kaikista toimista huolimatta maassa arvioidaan toimivan useita ääri-islamilaisia terroristisoluja. Arviolta 1 600 ihmistä on lähtenyt Marokosta ulkomaille Isisin riveihin.

Monet lähteneistä eivät enää uskalla palata takasin Marokkoon, sillä heidät pidätettäisiin, Pakkala arvioi.
Lainattu terrorismikejusta.
Tätä taustaa vasten on ihan turhan vinkua lisää noita marokkolaisia tänne piiloutuen "kv. sopimusten" taakse. Jos muutkaan niitä ei noudata, niin miksi Suomenkaan pitäisi?
 
Lainattu terrorismikejusta.
Tätä taustaa vasten on ihan turhan vinkua lisää noita marokkolaisia tänne piiloutuen "kv. sopimusten" taakse. Jos muutkaan niitä ei noudata, niin miksi Suomenkaan pitäisi?
Tämähän se on. Ei tuollaisia sopimuksia ole olemassa. Tai tavallaan on, onhan monenlaista vessapaperia olemassa. Se, että joku haluaa ylentää idealistiset ylenannot oman maansa perustuslain ja länsimaisen oikeusperinteen yläpuolelle, on hänen oma arvovalintansa.
 
Viimeksi muokattu:
Kuinka monta Rohingya-pakolaista on muuten saatu Suomeen, näillä tuntuisi olevan ihan oikea hätä toisin kuin irakilaisilla.
 
Kenties joku heistä on ollut julkisesti sitä mieltä, että kuningasta pitäisi voida arvostella.

Kenties joku Euroopassakin olisi sitä mieltä, että "islamilla ei ole sijaa Euroopassa" tai "Hitler oli oikeassa". Jostain syystä heille ei haluta samaa ilmaisunvapautta kuin kuningasta arvosteleville marokkolaisille.
 
Tuosta 2027 kuvasta tuli mieleen että ruotsissa nykyään käytetään aika paljon arabian kieltä, mutta suomessa ei vissiin vielä olla päästy niin pitkälle. Googlasinkin juuri ruotsin migriä (migrationsverket), ja ensimmäiseksi tuli arabiankielinen versio sivusta (wtf?).
 
Noh ei ole niin kaukaa haettua.

Tämän vuoden aikana yksi tällainen Irakilainen muutti suosiolla kun selitin että en tee uutta vuokrasopimusta hänen kanssa ja käsittely/häätö poliisin kautta on paljon nopeampaa jos vuokrasopimus ei ole voimassa. En tehnyt uutta määräaikaista sopimusta hänelle monestakin syystä mutta ensinnäkin tyhmä vuokraaja ei suostunut uuteen sopimukseen ajoissa ja kehuskeli että kuinka helposti hän saa paremman asunnon Helsingin keskustassa. Minä tein sitten vuokrasopimuksen toisen vuokraajan kanssa joka asuu nyt siinä asunnossa. Tällä hetkellä tämä illuusio (että noin vain saa helposti asunnon Helsinki keskustassa kun on umpisurkea kielissä) mamu elää kai kadulla tai jossain vastaanotto leirillä.

Minä vuokraan mamuille tai suomalaisille ja parhaat vuokralaiseni ei ole jostain Irakista.
 
Viimeksi muokattu:
PEW:n uusin tutkimus/ennuste...

Europe’s Growing Muslim Population

PF_11.29.17_muslims-update-00.png


PF_11.29.17_muslims-update-20.png


PF_11.29.17_muslims-update-21.png


PF_11.29.17_muslims-update-22.png


PF_11.29.17_muslims-update-23.png


Suomalia saa kunnian pitää kärkipaikkaa tässä alla olevassa taulukossa, jolla varmaan pitkälti selittyykin tuo järkyttävä kasvu "takamatkalta" noissa ennusteissa. Plus se miten tässä on huomioitu ennen ja jälkeen vuotta 2015 ollut tilanne. 2015 vyöry kun lisäsi muslimien määrää Suomessa suhteessa huomattavasti enemmän kuin muualla. En jaksanut lukea metodologian taustoja.

PF_11.29.17_muslims-update-16.png
 
Viimeksi muokattu:
täytyy kyllä ihan oikeasti alkaa opiskelemaan eesti keel että voi paeta "etelä-helsinkiin" tätä vitunmoista matutusta jota poliittinen ja taloudellinen eliitti + valtamedia ajaa, kukin taho omista ideologisista syistään tottakai mutta paskaaks me niistä syistä kun lopputulos on se missä kärsii tavan taatelintallaaja-kantis.. :(

ei meinaan peruspulliaista paljoa lohduta että vihervasemmisto saa hyvesignaloida itsensä nirvanaan, kristilliset taivaspaikan raamatullisen ylitsevuotavalla "humaaniudellaan" ja ne oikeistolaiset jotka näkevät migraatiossa avaimen 1. halpatyövoimaan ja 2. ay-liikkeen sekä sosiaalitukien alasajoon jättimäisen työttömien armeijan avulla pääsevät naureskelemaan matkallaan sikarikerhon kekkereihin.. unohtamatta tietenkään kunkin toimijatahon henkkoht ja sukukoht intressejä vokkikeskusten, yksityisten terveysasemien ym matulaatiosta hyötyvien yritysten taustapiruina.. :psmoke:
 
Olisikohan Oulu jo tarpeeksi pohjoista seutua muslimien levinneisyysalueeksi? Vaikutukset taitaa kuitenkin silti ulottua sinnekkin.
 

Tuo Ruotsin prosentti naurattaisi kovasti...jos ei olisi Suomellakin jo kestämätön, eli esim. lähes kaksinkertainen Ranskan nykyiseen verrattuna. Eiköhän todellisuus ole joko tuon "high" skenaarion mukainen, tai siitä yli.

Lohtua voi hakea vaikka siitä, että esim. omalla kohdalla eläkeikä puskee päälle noihin 2050 aikoihin, eli vasta seuraavat sukupolvet saa pahimman paskan niskaansa ja itse voi karata jonnekin parempiin maanosiin. Jossain kohtaa myös hajoaa kaikki sossutukisysteemit näistä maista, ja siitä seuraa "jotain".
 
Kämppä Tallinnasta alkaa näyttää aina vain paremmalta pitkän tähtäimen investoinnilta.
 
Tulin tuossa huomanneeksi, että 1990-luvulta alkaen "muhamettilaisuus" (lontooksi Mohammedanism) nimikkeenä on alkanut 1990-luvun jälkeen hälvetä "islam"-nimikkeen tieltä. Ja aloin pohtia miksi. Sitten aloin pohtia kuinka kätevä vaiennussana "islamofobia" on islamisaation vastustajia kohtaan ja mitä se islam oikeastaan tarkoittaa. Islam tarkoittaa "alistumista". Tyhmähän se on, joka ei alistumista vältä.

Muhammettilaisuus on itse asiassa kaikkein faktuaalisin nimike. Koraanissa, Sirassa ja haditheissa "Muhammed" lausutaan yhteensä noin 86 % siinä missä "Allah" saa vaivaiset noin 14 %. Kaikki, mitä muhamettilaiset tekevät, keskittyy sen ympärille mitä Muhammed teki.
 
Kari Hirven islamisaatio-sarja.

Laittakaahan jakoon sellaisille, jotka eivät vielä ole havaihtuneet tähän. Se on yksi tapa saada lisää vastustusta islamin leviämiselle.



https://www.youtube.com/watch?v=dhzs1U4Cgj0



https://www.youtube.com/watch?v=qd1_c--l3xo

Jahas taas näitä tämäntyyppisiä hörhöjä. Toisaalta ihan hyvä että aina ponnahtaa pinnalle, saa Suomen suojelupoliisi lisää materiaa seurantalistalle. Väestönvaihtoteoria on siis etenkin äärioikeistolaisen ja oikeistopopulistiseen retoriikkaan hyvin sulautuva pseudotieteellinen mutta kuitenkin rasismiin pohjaava katsontakanta, jossa sivuutetaan tukuittain faktoja ja kuvitellaan loput.

Joita nyt ihan kauheasti kiinnostaa aiheeseen tutustuminen, sen voisi aloittaa vaikkapa wikipediasta. Muualtakin voi toki aiheesta lukea, kuten vaikkapa Suojelupoliisin sivuilta:

Äärioikeistolainen ideologia terrorismin näkökulmasta - suojelupoliisi


Äärioikeistolaisessa ideologiassa painottuvat muun muassa rasismi, antisemitismi ja muukalaisvihamielisyys. Äärioikeistolaiset toimijat korostavat vihollisinaan tahoja, joiden he kokevat uhkaavan kansallisvaltion, edustamansa kulttuurin tai valkoisen väestön olemassaoloa. Vihollisina näyttäytyvät esimerkiksi maahanmuuttajat, etniset ja uskonnolliset vähemmistöryhmät ja poliitikot.

Ja väestönvaihtoteoriahan ei ole edes teoria, vaan pelkkä uskomus:

 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Onhan tuo kauheaa seurata mitä tapahtuu. Missä tahansa näitä muslimitaustaisia maahanmuuttajia on, siellä rikollisuus ja turvattomuus kasvaa. Viikottain saa seurata muslimien väkivaltaa, monesti jo ihan lapsien harrastamana. Olen joutunut puuttumaan tilanteisiin jossa muslimiteinit pakottavat suomalaisia lapsia nuolemaan heidän kenkiä. Koulussa lapsia pahoinpidellään mutta kukaan ei puutu asiaan. Paikkoja rikotaan ja tavaraa varastetaan. Surullisinta tilanteessa on, että monelta suomalaiselta puuttuu varallisuutta tai työpaikka, joka mahdollistaisi pakenemisen näiltä alueilta. Voit vain seurata sivusta ja pelätä pahinta. Eniten tilanne huolestuttaa omien lasten kannalta.
 
Jahas taas näitä tämäntyyppisiä hörhöjä. Toisaalta ihan hyvä että aina ponnahtaa pinnalle, saa Suomen suojelupoliisi lisää materiaa seurantalistalle. Väestönvaihtoteoria on siis etenkin äärioikeistolaisen ja oikeistopopulistiseen retoriikkaan hyvin sulautuva pseudotieteellinen mutta kuitenkin rasismiin pohjaava katsontakanta, jossa sivuutetaan tukuittain faktoja ja kuvitellaan loput.

Joita nyt ihan kauheasti kiinnostaa aiheeseen tutustuminen, sen voisi aloittaa vaikkapa wikipediasta. Muualtakin voi toki aiheesta lukea, kuten vaikkapa Suojelupoliisin sivuilta:

Äärioikeistolainen ideologia terrorismin näkökulmasta - suojelupoliisi




Ja väestönvaihtoteoriahan ei ole edes teoria, vaan pelkkä uskomus:


Huoh...katsoitko kumpaakaan videota laisinkaan? Missä kerrotaan väestönvaihtoteoriasta? Missä sanottiin suuresta suunnitelmasta vaihtaa väestö? Tässä tuotiin yhden henkilön voimin esille tapa, miten islamisaatio leviää länsimaihin. Ja tämähän noudattaa tismalleen sitä tapaa mikä Saksassa on nyt menossa. Sielä on paikoin vaadittu jo Sharia-lakien käyttöönottoa. Eli kantaväestön laki ei kelpaa.
Sopeutumattomat opastetaan ystävällisesti ulos maasta lähtömaihinsa. Jäljelle jääville ehto: Sopeudu tai palaa.
Jotkin artikkelit kertovat siitä karusta faktasta, että maahanmuuttajataustaiset vanhemmat eivät halua lastensa oppivan Suomen kieltä ja tapoja, koska halutaan painottaa kotimaan kulttuuria. No mitä tämä on? Rinnakkaisen kulttuurin rakentamista Suomeen! Ja tämähän näkyy jo kouluissa. Toisen polven maahanmuuttajat eivät osaa Suomen kieltä yläasteella!

Miksi tällainen kaveri tulisi laittaa Suojelupoliisin seurantalistalle? Mitä lakia hän on rikkonut ja vaikuttanut yhteiskunnalliseen rauhaan negatiivisesti? Sananvapauden perusteella hän voisi perustaa vaikka puolueen ja lähteä edustamaan näitä asioita. Onko oman maailmankuvan vastaisen mielipiteen sanominen tuomittavaa ja hänet tulee laittaa seurantaan? Eikös vasemmalta juuri huudella monimuotoisuuden ja eriarvoisuuden hyväksymistä? Miksei se sovi tähän?

Jos ensimmäisen tai toisen sukupolven maahanmuuttajanuoret pakottavat sukulaislapseni nuolemaan heidän kenkiään(kuten @Sallys kertoi), joka aiheuttaa minusssa negatiivisen tunnekuohun, olenko minä äärioikeistolainen pahis? Jos nuorisojengi joka on yli 80% maahanmuuttajataustaisia hakkaa sukulaislapseni, aiheuttaa minussa negatiivisia tuntemuksia, olenko minä äärioikeistolainen pahis? Jos maahanmuuttajataustainen taksikuski raiskaa sukulaislapseni ja tämä aiheuttaa minussa negatiivisia tuntemuksia, olenko äärioikeistolainen pahis?
Pitääkö kaikissa edellämainituissa tapauksissa vain kohteliaasti löytää vika itsestä koska se muutoin olisi äärioikeistolaista(mitä se itse asiassa ei ole koskaan!)?

Vasemmistolainen ideologiajuna ajaa 100% teholla eteenpäin kunnes elämän realiteetit ja seinä tulevat vastaan, jonka jälkeen se on sitten kova rysähdys. Toivottavaa, että herääminen tapahtuisi edes/viimeistään silloin. Mitä sinulle pitäisi tapahtua, että mieli kääntyisi epäileväiseksi?
Islamisaation levittämiseksi on sallittu heidän maailmankuvassaan kaikki mahdolliset keinot. Olemme vääräuskoisia jotka tulee poistaa tai vähintään alistaa tältä pallolta. He käyttävät raakasti hyväksi kaikki "hyödylliset idiootit" joita länsimaista löytyy. Eniten huvittaa nämä seksuaalivähemmistöt for Islam/Palestine. Kun fakta on se, että Islamin ottaessa vallan, ensimmäinen hengiltä kivitettävä kansanryhmä tulee olemaan seksuaalivähemmistöt.


Eurooppa on niin täynnä sinisilmäisiä ihmisiä, että hirvittää. Ruotsin parlamenttikeskusteluja kun katsoo 2000-luvun alkupuolelta niin Natsikortit viuhuu jäätävää vauhtia. Tai osa ei ole sinisilmäisiä mutta se äänekkäin/huutavin osa viljelee Natsikortteja vähänkin eriävistä mielipiteistä ja Suojelupoliisin toimien vaatimista...
Mitä tästä asiasta saa sanoa, että se olisi sallittua? Vai pitääkö kaikki niellä sellaisenaan?

Onko Jari Sarasvuo äärioikeistolainen rasisti? HSTV:n studiokeskustelu: Suomalaista kulttuuria pitää puolustaa

Lakeja kunnioitetaan AINOASTAAN jos maasta on saatu tehtyä Islamistinen. Jos maa ei ole Islamistinen niin maan lait ja he jotka nämä lait ovat tehneet saavat palaa helvetin tulessa. Stacey Dooley - Hard to Forget - Islamist Extremism
"All non muslims are destined for the hellfire".
Tarkoituksena ainoastaan rakentaa keinoja kaihtamatta rinnakkaisyhteiskunta kunnes päästään valtaan. Lapset opetetaan tähän elämään syntymästä lähtien eli integroituminen yhteiskuntaan ei ole edes ajatuksissa.

Ei voi olla niin kuplassa elävä ja sokea, että tämän kaiken voi sivuuttaa ja nähdä vain Natsikulkueen ikkunan alla.
 
Viimeksi muokattu:
Jahas taas näitä tämäntyyppisiä hörhöjä. Toisaalta ihan hyvä että aina ponnahtaa pinnalle, saa Suomen suojelupoliisi lisää materiaa seurantalistalle. Väestönvaihtoteoria on siis etenkin äärioikeistolaisen ja oikeistopopulistiseen retoriikkaan hyvin sulautuva pseudotieteellinen mutta kuitenkin rasismiin pohjaava katsontakanta, jossa sivuutetaan tukuittain faktoja ja kuvitellaan loput.

Miksi Supon pitäisi lisätä hänet seurantalistalle? Omaako mies vääriä ajatuksia?
 
Onhan tuo kauheaa seurata mitä tapahtuu. Missä tahansa näitä muslimitaustaisia maahanmuuttajia on, siellä rikollisuus ja turvattomuus kasvaa. Viikottain saa seurata muslimien väkivaltaa, monesti jo ihan lapsien harrastamana. Olen joutunut puuttumaan tilanteisiin jossa muslimiteinit pakottavat suomalaisia lapsia nuolemaan heidän kenkiä. Koulussa lapsia pahoinpidellään mutta kukaan ei puutu asiaan. Paikkoja rikotaan ja tavaraa varastetaan. Surullisinta tilanteessa on, että monelta suomalaiselta puuttuu varallisuutta tai työpaikka, joka mahdollistaisi pakenemisen näiltä alueilta. Voit vain seurata sivusta ja pelätä pahinta. Eniten tilanne huolestuttaa omien lasten kannalta.
Osa ongelmaa on myös se että Suomessa (ja monessa muussa Euroopan maassa) rangaistukset esim. noista nöyryytysrikoksista ovat olemattomia ja valtiolla ja järjestelmällä ei ole mitään auktoriteettia mihinkään, mikä myös sitten näkyy kouluissa. Isolle osalle on myös myönnetty kansalaisuudet (tai siis heidän vanhemmilleen) vaikka eivät ole tehneet päivääkään töitä, taas näitä hienoja vain Euroopassa juttuja.

EU-maat ovat myös sitoneet itsenä hienosti pakkopaitaan kaikilla mahdollisilla sopimuksilla missä tulijoilla ja muilla rikollisilla on iso liuta oikeuksia ja homma yleensä päätyy siihen että mitään ei voi tehdä koska sopimus x y z.

Itse olen sitä mieltä että ainoa oikea ratkaisu on irroittautua kaikista turvapaikkasopimuksista eli ei mitään asiaa ja takaisin sinne mistä tuli, palautuskeskusten olot niin huonoiksi että alkaa tulla halu lähteä vapaanehtoisesti, kansalaisuuksien poisto näiltä ns. "passisuomalaisilta", rikoslain tiukentaminen entisestään ja jonkin auktoriteetin palautus. Sosiaalituet myös sidottu kansalaisuuteen jota ei tosiaan jaella kun niille jotka ovat viitsineet pistää tikkua ristiin integroitumisen suhteen. Bonuksena tuomiolle voisi vielä laittaa ne poliitikot jotka ovat tämän aiheuttaneet.

Vastaus on tietenkin että ei voi koska perustuslaki sopimukset maine ja kaikki muu. Iso osa poliitikoista tosiaan vihaa kansaansa.

Jos itse hankin lapsia niin mieluusti teen ne täällä Singaporessa, koska tuo tilanne tulee vain huononemaan. Ei tuossa voi oikein olla kuin pessimistinen.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
276 631
Viestejä
4 761 924
Jäsenet
77 511
Uusin jäsen
kaupanteko

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom