• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Etelä-Afrikan valkoisten kansanmurha

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja fei
  • Aloitettu Aloitettu
Synnyin 1982. Rosa Parks pidätettiin bussin valkoiseen osaan istumisesta 27 vuotta aikaisemmin. Nyt olen 42 enkä pidä itseäni kovin vanhana. Apartheid tyyppinen juttu oli siis USAssakin käynnissä vielä hetki sitten. Etelä-Afrikan apartheid oli käynnissä omana elinaikananikin niin että muistan uutiset siitä kun se kaatui. En täysin ymmärtänyt mutta muistan.

Se että tällaiset asiat pitäisi heti antaa anteeksi ja hyväksyä se että sen kaiken konkreettisen pahuuden tehneet ovat edelleen parempiosaisia, on aika paljon pyydetty.
Etkai yritä vihjata, että ne elossa olevat valkoisen ihon omaavat ovat jotenkin syyllisiä siihen mitä tapahtui apartheidin aikaan?
 
Viimeksi muokattu:
Se että tällaiset asiat pitäisi heti antaa anteeksi ja hyväksyä se että sen kaiken konkreettisen pahuuden tehneet ovat edelleen parempiosaisia, on aika paljon pyydetty.

Jep. Kun yksi kansa ensin ryöstää toisen kansan maat, sitten orjuuttaa ja syrjii heitä muutaman vuosisadan jälkeen ja sen jälkeenkin saavat pitää kaiken tuon maan jonka ryöstivät ja ne rikkaudet, jotka saivat orjuuttamalla tuota toista kansaa, niin ei pitäisi olla mikään ylläri, että tuo orjuutettu kansa kantaa kaunaa aika pitkään.
 
Eli sinulle ne ekossa olevat valkoisen ihon omaavat ovat jotenkin syyllisiä siihen mitä tapahtui apartheidin aikaan?
Niin siis nyt muistutuksena se, että apartheid loppui 90-luvulla. Aika monet noista nyt elävistä valkoihoisista olivat elossa, ja ihan aikuisiakin, apartheidin aikana ja tukivat sitä apartheidia pyörittävää poliittista järjestelmää.
 
Jep. Kun yksi kansa ensin ryöstää toisen kansan maat, sitten orjuuttaa ja syrjii heitä muutaman vuosisadan jälkeen ja sen jälkeenkin saavat pitää kaiken tuon maan jonka ryöstivät ja ne rikkaudet, jotka saivat orjuuttamalla tuota toista kansaa, niin ei pitäisi olla mikään ylläri, että tuo orjuutettu kansa kantaa kaunaa aika pitkään.
Tämähän on ollut totta myös mustien afrikkalaisten hallitsijoiden kesken. Hehän myivät orjia eteenpäin ja käyttivät niitä myös. Tavallista oli myös hyökätä naapuriheimon kimppuun ja yrittää hävittää heidät kaikki, kansanmutratyyliin. Onkohan Afrikassa yhtään kansallisuutta joka ei ole riistänyt toista? Arfikka on ollut ja on erittäin väkivaltainen paikka.
 
Mitä sitten?
Tässä on puhe Etelä-Afrikan tilanteesta ja siellä ne nykytilanteen kannalta relevantit orjuuttajat olivat valkoihoisia.
 
Tosiaan nämä ihmisryhmien väliset konfliktit eivät ole välttämättä rotukysymys. Etelä-Afrikassa se on rotukysymys koska Aparteid-hallinto teki siitä rotukysymyksen.

Kysymys kuuluu, onko reilua että alkuperäisiä asukkaita rajusti monen sukupolven ajan hyväksikäyttäneet maahanmuuttajat edelleen omistavat valtaosan maasta jossa ovat vähemmistönä? Kysymys ei ole siitä ovatko jonkin tietyn väriset ihmiset parempia kuin muut, en usko että ovat. Vaikka voidaan todeta että ihmisillä on perimäänsä perustuen keskimäärin eroja verrattuna ihmisiin täysin eri perimällä.

edit: Islamilaiset äärijärjestöt voivat aivopestä lapsia niin että homma on aika hyvin pilattu tosi nopeasti. Niin voivat uusnatsitkin. Kuka vain voi olla pahis.
 
Mitä sitten?
Tässä on puhe Etelä-Afrikan tilanteesta ja siellä ne nykytilanteen kannalta relevantit orjuuttajat olivat valkoihoisia.
Tällä hetkellä ne orjuuttajat on mustia siellä. Suuri osa kansasta elää slummeissa ja pellepuolueen mustat hallitsijat vetää rahat omaan taskuun. Voisi jopa sanoa, että siellä on diktatuuri, kun tuo sama riistävä fasistipuolue on vallassa.
 
Afrikassa useimmissa valtioissa on tosiaan on korruptoitunut hallinto. Mutta pistä mielellään pari kuvaa Etelä-Afrikan slummeista (voi olla googlella etsittyjä) niin nähdään miltä siellä näyttää.
 
Ei siellä enää tietääkseni harrasteta orjuutta. Korruptio on toki ongelma, mutta ei sekään nyt mitenkään poista sitä, että suurin osa Etelä-Afrikan massiivisesta elintaso erosta on vieläkin seurausta apartheidista.
Valtaan päästyään mustat olivat aivan liian kilttejä, niiden olisi vaan pitänyt yksinkertaisesti kansallistaa valtaosa valkoisten omaisuudesta. Toki käytännön syyt, kuten suhteiden ylläpitäminen länsimaihin, olivat este tuolle. Kuten myös se, että Mandela oli lopulta vähän liian idealisti.
 
Afrikassa useimmissa valtioissa on tosiaan on korruptoitunut hallinto. Mutta pistä mielellään pari kuvaa Etelä-Afrikan slummeista (voi olla googlella etsittyjä) niin nähdään miltä siellä näyttää.
Useampi kymmenen prosenttia asuu slummeissa. Wikipediassa hyvä ja pitkä lista slummeista.

Tiedeartikkeli aiheesta:

LYNXMPECBD0ZC.JPG
 
Mitä sitten?
Tässä on puhe Etelä-Afrikan tilanteesta ja siellä ne nykytilanteen kannalta relevantit orjuuttajat olivat valkoihoisia.
Intersektionaalinen feminismi on erittäin toksista ja haitallista.

Historiallinen rasismi ei millään tavalla oikeuta nykyajan rasismia. Mikään koston kierre ei todellakaan ole ok. Ja ihmiset on yksilöitä eikä ryhmiä, eikä yksilöinä vastuussa siitä mitä on tapahtunut joskus aiemmin historiassa. Semminkin kun nykyajan keskiverto valkoinen oli joku pikkulapsi silloin.

Ihan samalla tavalla ei saksalaistenkaan enää ole missään velassa 2. maailmansodan tapahtumista. Venäjä on maana, koska ei koskaan niitä velkoja ole maksellut eikä likapyykkejä pessyt.

Sitä paitsi jos ollaan objektiivisia, niin kyllähän nimenomaan valkoiset on modernin Etelä-Afrikan valtion luoneet ja on valkoisten ansiota, että maassa on ollut monia länsimaisia piirteitä kuten afrikkalaisittain korkea elintaso ja toimiva infra, joka ei toki enää ole niin kovin toimivaa...
 
Historiallinen rasismi ei millään tavalla oikeuta nykyajan rasismia. Mikään koston kierre ei todellakaan ole ok. Ja ihmiset on yksilöitä eikä ryhmiä, eikä yksilöinä vastuussa siitä mitä on tapahtunut joskus aiemmin historiassa. Semminkin kun nykyajan keskiverto valkoinen oli joku pikkulapsi silloin.
En nyt tässä ole oikeuttamassa mitään rasismia tai koston kierrettä.

Ihmiset eivät ole vastuussa heidän vanhempiensa tekemisistä, mutta jos he hyötyvät vanhempien rikoksista ja teoista, niin on kyllä kohtuullista, että noiden rikoksien ja tekojen uhrit sitten vaativat korvauksia niiltä, jotka nyt elävät niiden tekojen tuotoilla.

Esim. jos mun faija olisi ryöstänyt sun faijalta 5 miljoonaa euroa ja mä nyt sitten eläisin leveästi niillä miljoonilla samalla kun sä eläisit kodittomana tai jossain slummissa, niin meinaatko todellakin, että sulla ei olisi oikeutta vaatia multa noita rahoja takaisin? Vaikka mä itse en niitä sulta tai sun faijalta varastanutkaan.
 
No, jos mennään otsikkoon niin onko sielä sitä luvattua kansanmurhaa, meinaan jos verrataan israelilaisten pikkunäpertelyyn tarvitsisi teurastaa vähintään miljoona, että pääsisi enää otsikoihin...
 
En nyt tässä ole oikeuttamassa mitään rasismia tai koston kierrettä.

Ihmiset eivät ole vastuussa heidän vanhempiensa tekemisistä, mutta jos he hyötyvät vanhempien rikoksista ja teoista, niin on kyllä kohtuullista, että noiden rikoksien ja tekojen uhrit sitten vaativat korvauksia niiltä, jotka nyt elävät niiden tekojen tuotoilla.

Esim. jos mun faija olisi ryöstänyt sun faijalta 5 miljoonaa euroa ja mä nyt sitten eläisin leveästi niillä miljoonilla samalla kun sä eläisit kodittomana tai jossain slummissa, niin meinaatko todellakin, että sulla ei olisi oikeutta vaatia multa noita rahoja takaisin? Vaikka mä itse en niitä sulta tai sun faijalta varastanutkaan.
No miten ihmeessä tuota "velkaa" oikein voidaan mitata?! Ei mitenkään. Ja nyt on aikaa kulunut jo 30+ vuotta, jonka ajan valta on ollut koko ajan ANC:llä, ja kaikella kohtuudella nämä asiat on jo vanhentuneet ja hoidettu aikoja sitten, eikä nykyihmisiä voi enää näillä kiristää.

Sitä paitsi, jos nyt edelleen ollaan aikuisten oikeasti objektiivisia, niin valkoiset loivat sisäsiistin, suhteellisen vauraan Etelä-Afrikan valtion, ja se on hyödyttänyt ja hyödyttää kaikkia kansanosia yhä tänä päivänä ja houkuttelee siirtolaisia muualta Afrikasta koko ajan. Jos jotain, niin mustat tässä on (kiitollisuuden-)velassa valkoisille! Etenkin siis nykyajan mustat. Keskiverto etelä-afrikkalainen on muuten syntynyt vuonna 1997... Nuorta porukkaa siis.
 
Sen takia sanoinkin, että homma olisi pitänyt hoitaa heti apartheidin päätteeksi ja kansallistaa silloin valkoisten omaisuus. Nyt ollaan tilanteessa, jossa mustat ovat edelleen erittäin aiheesta helvetin katkeria, mutta mahdollisuudet korjata tilanne oikeudenmukaisesti ovat heikot.

Juuh okei, tämä on kyllä aika uskomatonta tuubaa. Valkoihoiset ryöstivät afrikkalaisten maat, orjuuttivat heitä, tekivät heistä kakkosluokan kansalaisia ja keräsivät käytännössä kaiken maan varauden itselleen ja mustien pitäisi muka olla kiitollisuuden velassa heille? Nyt kyllä kuulostaa vahvasti itänaapurimme logiikalta. Tai joltain 1700-1800-luvun imperialistilta.
 
Sehän onkin voittava kortti että sosialisoidaan omaisuus... tunnetusti se on aina ollut se "oikeudenmukainen" tapa ratkaista ongelmia mikä on johtanut onneen ja autuutueen, eikä tuottanut sen enempää vahinkoa kuin katkeruuttakaan. Varsinkin kun aika iso osa esim. niistä viljelilöistä ei suinkaan piehtaroi rahassa. Mutta joo, toki olisi voitu tehdä "oikeudenmukaisesta", sosialisoida maat ja jakaa ne "oikeudenmukaisesti" mustille ja katsoa miten käy. Toimi tunnetusti tosi mainiosti Zimbabwessakin...
 
Se tuskin olisi ollut kansantaloudellisesti järkevin ratkaisu, mutta tuossa tilanteessa on käytännössä mahdotonta löytää mitään oikeudenmukaista ratkaisua, joka ei sisällä jokinlaista massiivista omaisuuden uudelleenjakoa.
 
Sen takia sanoinkin, että homma olisi pitänyt hoitaa heti apartheidin päätteeksi ja kansallistaa silloin valkoisten omaisuus. Nyt ollaan tilanteessa, jossa mustat ovat edelleen erittäin aiheesta helvetin katkeria, mutta mahdollisuudet korjata tilanne oikeudenmukaisesti ovat heikot.

Juuh okei, tämä on kyllä aika uskomatonta tuubaa. Valkoihoiset ryöstivät afrikkalaisten maat, orjuuttivat heitä, tekivät heistä kakkosluokan kansalaisia ja keräsivät käytännössä kaiken maan varauden itselleen ja mustien pitäisi muka olla kiitollisuuden velassa heille? Nyt kyllä kuulostaa vahvasti itänaapurimme logiikalta. Tai joltain 1700-1800-luvun imperialistilta.
Valkoiset tulivat Etelä-Afrikkaan 1600-luvulla ja käsittääkseni alue oli pitkälti jättömaata, eikä etenkään nykyisillä mustilla ole juuri mitään, edes etnistä kytköstä niihin maihin.

Lisäksi maa-alojen mahdollinen arvo on siis syntynyt valkoisten johdosta eikä maa muuten olisi välttämättä juuri missään arvossa.

Vähän sama kuin sanoisit, että New York ja muut USA:n kaupungit pitäisi sosialisoida intiaaneille. Paitsi että intiaaneilta ihan oikeasti vietiin maata eli niillä jopa olisi tähän enemmän oikeus kuin nykyisillä Etelä-Afrikan mustilla.

Kaikenlainen marxistinen varastaminen ja kollektivisointi on kyllä erittäin typerä ajatus.

Sitä paitsi, suuri osa Etelä-Afrikan valkoisista ei ole mitään maanomistajia vaan suorastaan köyhiä ja syrjittyjä. Ja sun logiikalla nämäkin on jossain velassa mustille..
 
Olisi melko erikoista JOS valkoiset valloittajat selittäisivät että valloitettin maat ja orjuutettiin kansa. Toki ne selittää itselleen parhain päin. Ei Pohjois Amerikassakaan kuulemma ollut mitään. Etelä- versiossa kultaa muttei muuta mainittavaa.
 
Valkoiset tulivat Etelä-Afrikkaan 1600-luvulla ja käsittääkseni alue oli pitkälti jättömaata, eikä etenkään nykyisillä mustilla ole juuri mitään, edes etnistä kytköstä niihin maihin.

Lisäksi maa-alojen mahdollinen arvo on siis syntynyt valkoisten johdosta eikä maa muuten olisi välttämättä juuri missään arvossa.

Vähän sama kuin sanoisit, että New York ja muut USA:n kaupungit pitäisi sosialisoida intiaaneille. Paitsi että intiaaneilta ihan oikeasti vietiin maata eli niillä jopa olisi tähän enemmän oikeus kuin nykyisillä Etelä-Afrikan mustilla.

Kaikenlainen marxistinen varastaminen ja kollektivisointi on kyllä erittäin typerä ajatus.

Sitä paitsi, suuri osa Etelä-Afrikan valkoisista ei ole mitään maanomistajia vaan suorastaan köyhiä ja syrjittyjä. Ja sun logiikalla nämäkin on jossain velassa mustille..
Sinäkin voit pistää kuvaa valkoisista slummiasukeista Etelä-Afrikassa. Se on jo todistettu että slummeja siellä on.

Joo en ole sosialisoinnin kannalla myöskään kovin vahvasti, koska on todisteita että sosialisoitua omaisuutta ei ole kovin hyvin käytetty. Tomiva ratkaisu on siinä rajalla jossa kaikkien oikeudet ja hyvinvointi kohtaa kohtuullisella tavalla.

Mutta sano sinä vielä, liittyykö tehottomuus/tehokkuus (kasvu)ympäristöön ja kulttuuriin, vaiko ihonväriin?
 
Sinäkin voit pistää kuvaa valkoisista slummiasukeista Etelä-Afrikassa. Se on jo todistettu että slummeja siellä on.

Mutta sano sinä vielä, liittyykö tehottomuus/tehokkuus (kasvu)ympäristöön ja kulttuuriin, vaiko ihonväriin?
Köyhät valkoiset asuu esimerkiksi trailer parkeissa ja muissa vastaavissa vaatimattomissa kylissä mun käsittääkseni.

Kulttuuri ei ole mikään taivaalta lahjana saatu asia, vaan ihmisen toiminnan tulosta. Toiset kulttuurit on kiistatta tuottaneet enemmän hyvinvointia kuin toiset. Ja aika tyypillisesti ne vähemmän onnistuneet kulttuurit panostaa muiden syyttelyyn. Näin myös Venäjällä.
 
Valkoiset tulivat Etelä-Afrikkaan 1600-luvulla ja käsittääkseni alue oli pitkälti jättömaata, eikä etenkään nykyisillä mustilla ole juuri mitään, edes etnistä kytköstä niihin maihin.

Lisäksi maa-alojen mahdollinen arvo on siis syntynyt valkoisten johdosta eikä maa muuten olisi välttämättä juuri missään arvossa.
Siis sä oikeasti tässä argumentoit, että on jotenkin oikeutettua lähteä ryöstämään muiden kansojen maita, jos ne on jotain "jättömaata"? Putin on oikeutettu tulemaan Suomeen ja ryöstämään meiltä jotku Kainuun korvet, koska me ei käytetä niitä juuri mihinkään?
Lisäksi nuo eivät olleet mitään "jättömaata" vaan maita, joita alueen paikalliset käyttivät laidunmaana. Joka oli niiden elinkeino, joka sitten tuhoutui kun valkoiset ottivat sen maan viljelyskäyttöön.

Muutenkin tää sun logiikka on aivan käsittämätöntä. Jos mä aseella uhaten ryöstän sun tontin, jyrään sun talon ja rakennan siihen 5 kertaa kalliimman talon tilalle, niin meinaatko sä, että kerta mä lisäsin sun tontin arvoa, sulla ei enää ole oikeutta siihen tonttiin?

Vähän sama kuin sanoisit, että New York ja muut USA:n kaupungit pitäisi sosialisoida intiaaneille.
Kyllä, mutta se ei ole tämän ketjun aihe.

Kaikenlainen marxistinen varastaminen ja kollektivisointi on kyllä erittäin typerä ajatus.

Oikeastaan ne marxilaiset vallankumoukset ovat (lähes) aina tulleet tilanteessa, jossa se omaisuuden uudelleenjako ja/tai sosialisointi oli erittäin oikeutettua. Valitettavasti ne toteutukset sen jälkeen ovat vain kusseet.

Sitä paitsi, suuri osa Etelä-Afrikan valkoisista ei ole mitään maanomistajia vaan suorastaan köyhiä ja syrjittyjä. Ja sun logiikalla nämäkin on jossain velassa mustille..
Jos ne ovat köyhiä eivätkä ole maanomistajia, niin eivät ne sitten mitään velkaa ole.
 
Köyhät valkoiset asuu esimerkiksi trailer parkeissa ja muissa vastaavissa vaatimattomissa kylissä mun käsittääkseni.

Kulttuuri ei ole mikään taivaalta lahjana saatu asia, vaan ihmisen toiminnan tulosta. Toiset kulttuurit on kiistatta tuottaneet enemmän hyvinvointia kuin toiset. Ja aika tyypillisesti ne vähemmän onnistuneet kulttuurit panostaa muiden syyttelyyn. Näin myös Venäjällä.
Afrikkaan nyt liittyy myös ulkopuolista vaikuttamista aika paljon, eli järjestelmä olisi voinut orgaanisesti kehittyä paljon paremmin kuin on nykytilanne. Länsimaat siis ovat luoneet Afrikan nykyisen poliittisen kartan.

Venäjä on ollut imperiumi jo 500 vuotta sitten. Se ei ole siis ollut takamatkalla missään kohtaa teollista vallankumousta, paitsi omalla päätöksellä. Venäjän suhteen olen ehkä vähän sillä kannalla että oma vika. Mutta toki sallin mielelläni hyvän elämän niille Venäläisille jotka haluavat elää eri tavalla muualla.

"Köyhät valkoiset asuu esimerkiksi trailer parkeissa ja muissa vastaavissa vaatimattomissa kylissä mun käsittääkseni." Vähän niin kuin USA:ssa?
 
Noo, ei ihan vieras ilmioö suomalaisessa keskustelussakaan tuo:

Ja aika tyypillisesti ne vähemmän onnistuneet kulttuurit panostaa muiden syyttelyyn. Näin myös Venäjällä.
Onko edes suomalaiset siis edes onnistujat pystyneet olemaan syyttämättä itseään köyhempiä? Siis ikinä? Vaikka olisivat ryövänneet niltä juuri varallisuuden?
 
"Köyhät valkoiset asuu esimerkiksi trailer parkeissa ja muissa vastaavissa vaatimattomissa kylissä mun käsittääkseni." Vähän niin kuin USA:ssa?
Niinpä, huutelevat sieltä miten usa ja Trump on paras ja köyhät kyykyyn ;-D
Ja kysyttäessä ovat vuonna -72 raaskineet käydä lääkärissä kun oli jalka poikki, ja olikin pako vaihtaa silloin tähän traileriasumiseen sitten...
 
Se tuskin olisi ollut kansantaloudellisesti järkevin ratkaisu, mutta tuossa tilanteessa on käytännössä mahdotonta löytää mitään oikeudenmukaista ratkaisua, joka ei sisällä jokinlaista massiivista omaisuuden uudelleenjakoa.
Ei siihen ole mitään oikeudenmukaista ratkaisua koskaan ollutkaan. Joskus kannattaisi vain tunnustaa että joka vääryyttä ei pystytä korvaamaan kaikille heitä tyydyttävällä tavalla...
 
Siis sä oikeasti tässä argumentoit, että on jotenkin oikeutettua lähteä ryöstämään muiden kansojen maita, jos ne on jotain "jättömaata"? Putin on oikeutettu tulemaan Suomeen ja ryöstämään meiltä jotku Kainuun korvet, koska me ei käytetä niitä juuri mihinkään?
Lisäksi nuo eivät olleet mitään "jättömaata" vaan maita, joita alueen paikalliset käyttivät laidunmaana. Joka oli niiden elinkeino, joka sitten tuhoutui kun valkoiset ottivat sen maan viljelyskäyttöön.

Muutenkin tää sun logiikka on aivan käsittämätöntä. Jos mä aseella uhaten ryöstän sun tontin, jyrään sun talon ja rakennan siihen 5 kertaa kalliimman talon tilalle, niin meinaatko sä, että kerta mä lisäsin sun tontin arvoa, sulla ei enää ole oikeutta siihen tonttiin?

Kyllä, mutta se ei ole tämän ketjun aihe.

Oikeastaan ne marxilaiset vallankumoukset ovat (lähes) aina tulleet tilanteessa, jossa se omaisuuden uudelleenjako ja/tai sosialisointi oli erittäin oikeutettua. Valitettavasti ne toteutukset sen jälkeen ovat vain kusseet.

Jos ne ovat köyhiä eivätkä ole maanomistajia, niin eivät ne sitten mitään velkaa ole.
Kansat ovat liikkuneet paikasta toiseen koko maailmanhistorian, mutta ilmeisesti tämä on nyt sitten jotenkin erikoistapaus ja erityisen paheksuttavaa, koska liikkujat on olleet kummallisen värisiä?

Tekoäly muuten arvioi Etelä-Afrikan väkiluvuksi noin Heinolan verran 1600-luvulla. Siis muutama kymmenen tuhatta. Naurettavaa sanoa, että siellä olisi suuri osa pinta-alasta ollut missään järkevässä käytössä tuolloin.

Ironista sinänsä, Etelä-Afrikka sijaitsee sen verran hankalilla leveyspiireillä että voi olla, ettei se edes ole tummaihoisille kovin luonteva asuinpaikka johtuen UV-säteilyn ja D-vitamiinisynteesin rajallisuudesta.
 
Siis sä nyt oikeasti yrität oikeuttaa muiden kansojen maiden ryöstöä väkivallalla ja noiden kansojen ajamista pois omilta asuinalueiltansa? Jos tuo on ok toimintaa valkoihoisten toimesta Afrikassa, niin miksi se ei olisi oikein Putinin ja venäläisten toimesta Ukrainassa?
 
Se on hyvä pointti että Etelä-Afrikassa oli varsin pieni alkuperäisväestö ennen kuin Eurooppalaiset saapuivat. Mutta oliko niin että siellä ei oikeasti asunut ketään jolla olisi ollut oikeus maahan vs. väkivaltainen valloitus?

Ja jos maan riistäminen on oikeutettua koska sen omistaa pieni joukko ihmisiä, niin sen riistäminen on oikeutettua koska sen omistaa pieni joukko ihmisiä.
 
Niin siis nyt muistutuksena se, että apartheid loppui 90-luvulla. Aika monet noista nyt elävistä valkoihoisista olivat elossa, ja ihan aikuisiakin, apartheidin aikana ja tukivat sitä apartheidia pyörittävää poliittista järjestelmää.
90 pikkuhiljaa alettiin purkamaan apartheidia ja 94 Mandela valittiin.
Kasari oli tiukkaa taistelua apartheidia vastaan ja murhaluvut olivat aika surulliset ( joista suurin osa kuten nytkin tummia).
IMG_20250530_202718.jpg
 
Se on hyvä pointti että Etelä-Afrikassa oli varsin pieni alkuperäisväestö ennen kuin Eurooppalaiset saapuivat. Mutta oliko niin että siellä ei oikeasti asunut ketään jolla olisi ollut oikeus maahan vs. väkivaltainen valloitus?

Ja jos maan riistäminen on oikeutettua koska sen omistaa pieni joukko ihmisiä, niin sen riistäminen on oikeutettua koska sen omistaa pieni joukko ihmisiä.
Kuka ne maat omisti? Väitän että ei kukaan. Alkuperäiskansat hyödynsivät sen verran mitä hyödynsivät. Mutta aika pientä oli sekin johtuen hyvin pienestä väen määrästä.

Ylipäätään termi "omistaa" viittaa jonkinlaiseen sivistykseen ja lainsäädäntöön.
Siis sä nyt oikeasti yrität oikeuttaa muiden kansojen maiden ryöstöä väkivallalla ja noiden kansojen ajamista pois omilta asuinalueiltansa? Jos tuo on ok toimintaa valkoihoisten toimesta Afrikassa, niin miksi se ei olisi oikein Putinin ja venäläisten toimesta Ukrainassa?
Se miten on toimittu kaukana historiassa ja millaista toimintaa odotetaan nykyajan sääntöperusteisessa maailmanjärjestyksessä on kaksi eri asiaa.

Kyllä suomalaisiakin on kohdeltu kaltoin vaikka kuinka ja paljon historiassa, jopa siis valkoihoisten toimesta, härre guud sentään! Nyt pitää kaikkien valkoihoisten omaisuus sosialisoida Suomessa!!!

Anyway, suomalaiset on pääasiassa päässeet yli jopa viime vuosisadan vääryyksistä. Emme me odota että niitä vääryyksiä meille koskaan hyvitetään.

Ja toisekseen nykyisten Etelä-Afrikan mustien kytkös 400 vuoden takaisiin kansoihin on kyllä hyvin hyvin löyhä.
 
Kuka ne maat omisti? Väitän että ei kukaan. Alkuperäiskansat hyödynsivät sen verran mitä hyödynsivät. Mutta aika pientä oli sekin johtuen hyvin pienestä väen määrästä.

Ylipäätään termi "omistaa" viittaa jonkinlaiseen sivistykseen ja lainsäädäntöön.
Se miten on toimittu kaukana historiassa ja millaista toimintaa odotetaan nykyajan sääntöperusteisessa maailmanjärjestyksessä on kaksi eri asiaa.
Tässä nähdään taas se suorastaan rasistinen asenne, jolla eurooppalaiset puolustivat imperialismiaan vuosisatojen ajan. Koska nuo alkuperäiskansat eivät olleet ”sivistyneitä”, oli ok pölliä niiden maat, tuhota niiden kulttuurit ja orjuuttaa niitä ”koska ne pitää sivistää”.
Aika käsittämätöntä, että joku oikeasti vielä nykypäivänä puolustelee tuota toimintaa.

Kuten Eddie Izzard aikanaan sanoi ”Do you have a flag?”

Kyllä suomalaisiakin on kohdeltu kaltoin vaikka kuinka ja paljon historiassa, jopa siis valkoihoisten toimesta, härre guud sentään! Nyt pitää kaikkien valkoihoisten omaisuus sosialisoida Suomessa!!!
Niin mehän sosialisoitiinkin meidän sortajien omistamat maat Suomessa. Sen takia me ollaan Suomen Tasavalta, ei Finlyandiya Oblast.
 
Juu, mehän (raukat reppanat suomalaiset) sosiaan sosialisoitiin lapalaisten maat, koska "kuka ne muka omisti", omistaminenhan tarkoittaa että varastat ja sitten kirjaat ne laillisesti omiksesi.
 
Tässä nähdään taas se suorastaan rasistinen asenne, jolla eurooppalaiset puolustivat imperialismiaan vuosisatojen ajan. Koska nuo alkuperäiskansat eivät olleet ”sivistyneitä”, oli ok pölliä niiden maat, tuhota niiden kulttuurit ja orjuuttaa niitä ”koska ne pitää sivistää”.
Aika käsittämätöntä, että joku oikeasti vielä nykypäivänä puolustelee tuota toimintaa.
Alkuperäiskansat pöllivät maita jopa toisiltaan! Härre guud! Pitäisikö nyt kaikkien mustien maat sosialisoida, koska mustatkin on pöllineet maata?

Kaikenlaiset kansat on vaeltaneet ja asettuneet kaikenlaisten kansojen maille maailmanhistoriassa. Such is life. Fakta kuitenkin on se, että Etelä-Afrikan alue on ollut väkimäärältään hyvin pieni 1600-luvulla, joten käytännön kannalta siellä ei ole asunut juuri kukaan. Ja ehkä ainakaan mustat ei sitä olisi koskaan asuttaneetkaan, koska sijainti on siis ilmastollisista syistä jo vähän hankala.

Jos muuten valkoisten maat kuuluu mielestäsi sosialisoida, niin koskeeko tämä myös niitä maita, jotka on hankittu apartheidin jälkeen? Jos valkoinen ostaa maata tänään, niin huomennako se kuuluu mustille?

Hyvät on teidän marxistien logiikat.
 
No mihin vuoteen vetäisit rajan jolloin omistajuus määritetään? Jos se riippuu maasta niin kerro maakohtaisia vuosia.
 
Niin eli sä nyt tässä oikeasti oikeutat sen, että kansat voivat väkivalloin vallata muiden kansojen maita. Ei tuohon voi sanoa muuta, kuin että tuosta ollaan lähtökohtaisesti eri mieltä. Mutta joo, kaippa sillä Putinillakin pitää olla hengenheimolaisia.

Lisäksi se Etelä-Afrikan alue ei ollut väkimäärältänsä hyvin pieni. Siellä oli jotain 500 000 - 1 000 000 asukasta 1600-1700 luvuilla, joka on enemmän kuin mitä Suomessa oli asukkaita tuohon aikaan.

Niin ja tuo sun ”ei ainakaan mustat olisi sitä asuttaneet” on kyllä ihan jotain sun omaa höpinää. Ne alkuperäiskansat jotka siellä asuivat olivat mustia. Kyseessä on kuitenkin aika hemmetin aurinkoinen paikka, joten tumma iho on se, mikä siellä asuville kehittyy.

Jos muuten valkoisten maat kuuluu mielestäsi sosialisoida, niin koskeeko tämä myös niitä maita, jotka on hankittu apartheidin jälkeen? Jos valkoinen ostaa maata tänään, niin huomennako se kuuluu mustille?
Kuten tuolla jo aiemmin sanoin, tuo kansallistaminen olisi pitänyt tehdä heti apartheidin kaatumisen jälkeen, koska silloin se olisi ollut suoraviivaista. Nyt se ei enää ole sitä.
 
Niin eli sä nyt tässä oikeasti oikeutat sen, että kansat voivat väkivalloin vallata muiden kansojen maita. Ei tuohon voi sanoa muuta, kuin että tuosta ollaan lähtökohtaisesti eri mieltä. Mutta joo, kaippa sillä Putinillakin pitää olla hengenheimolaisia.

Lisäksi se Etelä-Afrikan alue ei ollut väkimäärältänsä hyvin pieni. Siellä oli jotain 500 000 - 1 000 000 asukasta 1600-1700 luvuilla, joka on enemmän kuin mitä Suomessa oli asukkaita tuohon aikaan.

Kuten tuolla jo aiemmin sanoin, tuo kansallistaminen olisi pitänyt tehdä heti apartheidin kaatumisen jälkeen, koska silloin se olisi ollut suoraviivaista. Nyt se ei enää ole sitä.

En oikeuta mitään vaan selitän, että kaikenlaista on tapahtunut historiassa ja kansat ovat liikkuneet ympäri maailmaa. Se on ollut hyvin tavallista.

Nykyajan sivistyksessä ei tietenkään sovi, että käydään pöllimään maita.

Mihin lähteeseen perustat väitteesi Etelä-Afrikan historiallisesta väkimäärästä? Mun lähteiden mukaan siellä on asunut hyvin vähän ihmisiä.

No mihin vuoteen vetäisit rajan jolloin omistajuus määritetään? Jos se riippuu maasta niin kerro maakohtaisia vuosia.
Jos "omistajuus" on jotain hyvin suurpiirteistä kuten että joku hottentotti on tällä palstalla joskus ehkä ulkoiluttanut vuohea, niin en todellakaan laske että se on mitään "omistamista" ollut. Pikemminkin jokamiehen oikeuden käyttöä.

Jos voidaan osoittaa, että joku maa-alue on ollut jonkun kansan erittäin aktiivisessa (viljelys- tms.) käytössä ja sitten se on niiltä viety, niin sitten sitä voidaan hyvitellä tälle kansalle (jota ei määritellä minkään ihonvärin perusteella!) vaikka valtion hyväntahdon eleillä, mutta ei niin, että laitetaan vahinko kiertämään 400 vuotta myöhemmin jonkun täysin sivullisen ihmisen kustannuksella.
 
En oikeuta mitään vaan selitän, että kaikenlaista on tapahtunut historiassa ja kansat ovat liikkuneet ympäri maailmaa. Se on ollut hyvin tavallista.

Nykyajan sivistyksessä ei tietenkään sovi, että käydään pöllimään maita.
Juu on ollut tavallista. Ei se tarkoita, että se olisi silti mitenkään hyväksyttävää.
Lisäksi Etelä-Afrikassa tuo sorto jatkui sinne 1990-luvulle asti. Eli pitkälle nykyaikaan.

Mihin lähteeseen perustat väitteesi Etelä-Afrikan historiallisesta väkimäärästä? Mun lähteiden mukaan siellä on asunut hyvin vähän ihmisiä.
Wikipediasta löytyy arvioita:

Niin ja jos missasit tuon mun editin ja vielä luulet, että Etelä-Afrikassa tumma ihonväri ei olisi luonnollinen, niin:
 
Wikipediasta löytyy arvioita:
"Note: Population estimates (1 AD - 1870 AD) are deduced from quantitative macroeconomic historical calculations"

Vaikuttaa erittäin suurpiirteiseltä.

Joka tapauksessa väkeä on asunut vähän maan kokoon nähden. Etelä-Afrikka on neljä kertaa Suomen kokoinen pinta-alaltaan! Tuskin on mitenkään uskottavaa, että suurin osa niistä maista olisi ollut missään järkevässä käytössä 1600-luvulla. Sama kyllä pätee maailmaan yleensäkin. Koko maailman väkiluku oli jotain 500 miljoonaa! On ollut reilusti lääniä itse kullekin.
 
Viimeksi muokattu:
"Itsekin afrikaanereihin kuuluva Gaum tarjoaa kontekstia. Etelä-Afrikan hallituksen mukaan maassa tehtiin viime vuonna 26 232 murhaa. Niistä 44 tapahtui maatilayhteisöissä, ja murhatuista kahdeksan oli maanviljelijöitä.

”Murhia tapahtuu maatiloilla, mutta suurin osa niistä kohdistuu mustiin työntekijöihin”, Gaum sanoo."
Jos suhteessa väkilukuun mustia tapetaan väkivaltaisesti enemmän kuin valkoisia, niin aika vahvasti saa perustella sen valkoisten "kansanmurhan" sitä taustaa vasten.
Kokonaiskuvaa värittää pahemman kerran eteläafrikkalaisten suurkaupunkien synkkä rikollisuustilanne. Suurkaupunkien vaikutus pitäisi suodattaa datasta pois, jotta voi arvioida tilannetta maaseudulla, mutta ilmeisesti tällaisia tilastoja ei tehdä.
 
Edelleen tuon Gaumin mukaan maatilayhteisöissä tapahtui 44 murhaa joista 8 kohdistui maanviljelijöihin eli maanomistajiin. Näistä kahdeksasta kaikki eivät myöskään välttämättä olleet valkoisia.
 
"Note: Population estimates (1 AD - 1870 AD) are deduced from quantitative macroeconomic historical calculations"

Vaikuttaa erittäin suurpiirteiseltä.

Joka tapauksessa väkeä on asunut vähän maan kokoon nähden. Etelä-Afrikka on neljä kertaa Suomen kokoinen pinta-alaltaan! Tuskin on mitenkään uskottavaa, että suurin osa niistä maista olisi ollut missään järkevässä käytössä 1600-luvulla.

Toki ne ovat suurpiirteisiä, kerta tuolta ajalta ei ole mitään tarkkoja väestönlaskuja. Mutta silti puhutaan useista sadoista tuhansista asukkaista, ei mistään ”Heinolan väkimäärästä”.

Lisäksi kuten tuossa jo aiemmin totesin, nuo alueen alkuperäiskansat olivat laiduntajia. Laiduntajien väestöntiheydet ovat pienempiä, koska laiduntaminen elinkeinona vaatii paljon enemmän maata kuin viljely. Eli ne maat olivat kyllä erittäin järkevässä käytössä, ne olivat noiden kansojen elinehto. Elinehto, joka tuhoutui sitten noiden valkoisten eurooppalaisten saavuttua, kun ne alkoivat väkivalloin valtaamaan noita maita ja ajamaan alkuperäiskansat pakoon.
 
Asukasluvun kehityksestä päätellen kyllä siellä on aika hyvät "elinehdot" olleet jatkossakin ja runsaasti tilaa kaikille, ja nimenomaan "alkuperäisväestö" tai siis väriltään musta väestö on kasvanut ainakin satakertaisesti.

Muutenkin on naurettava ajatus, että jotkut uudisraivaajat yht' äkkiä veisi muuta kuin mitättömän mikroskooppisen osan jostain alkuasukkaiden laidunmaista. Ja kun aikaa on kulunut, niin selvästi tilanteessa on jonkinlainen tasapaino saavutettu ja kaikille on ollut tilaa.
 
Viimeksi muokattu:
"Note: Population estimates (1 AD - 1870 AD) are deduced from quantitative macroeconomic historical calculations"

Vaikuttaa erittäin suurpiirteiseltä.

Joka tapauksessa väkeä on asunut vähän maan kokoon nähden. Etelä-Afrikka on neljä kertaa Suomen kokoinen pinta-alaltaan! Tuskin on mitenkään uskottavaa, että suurin osa niistä maista olisi ollut missään järkevässä käytössä 1600-luvulla. Sama kyllä pätee maailmaan yleensäkin. Koko maailman väkiluku oli jotain 500 miljoonaa! On ollut reilusti lääniä itse kullekin.
Maaoikeuksista eteenpäin, 500 vuoden aikaisiaan aioihin on aika vaikea saada suoraa otetta.

Mutta valkoiset Etelä-Afrikkalaiset ovat kaikella logiikalla Afrikan mantereen ja oman maansa kansalaisia. Jolloin Heidän verrokkiryhmänsä on oman maan ja oman mantereen kansalaiset.

Ovatko valkoiset Etelä-Afrikkaiset keskimäärin mielestäsi huono-osaisia verrattuna kekimääräiseen Etelä-Afrikkalaiseen tai keskimääräiseen Afrikkalaiseen? Ja jos eivät niin miksi heitä pitäisi vahvasti puolustaa ja sääliä?
 
Jos ANC ja valtaväestö kaltoin kohtelee, niin kyllä ne sympatiat saa ja ansaitsee. Ihan riippumatta siitä kuka on tehnyt mitä joskus historiassa.
 
Niin eli sä nyt tässä oikeasti oikeutat sen, että kansat voivat väkivalloin vallata muiden kansojen maita. Ei tuohon voi sanoa muuta, kuin että tuosta ollaan lähtökohtaisesti eri mieltä. Mutta joo, kaippa sillä Putinillakin pitää olla hengenheimolaisia.
Pointti lienee se, että koko maailmanhistorian ajan alueita on vallattu muilta väkivalloin ja sitä ovat tehneet ihan kaiken väriset ihmiset. Afrikassa se meno värillisten välillä on vieläkin paikoitellen todella brutaalia. Mutta vain valkoisia vaaditaan siitä vastuuseen. Mielellään mahdollisimman takautuvasti koska tietysti ottajia on pilvin pimein jos joku vain on tarpeeksi pöhkö luopumaan jostain ilmaiseksi.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
278 717
Viestejä
4 796 662
Jäsenet
77 793
Uusin jäsen
NurmiNiina

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom