Tärkeä Epärehelliset kaupankävijät ja huonot kauppakokemukset

ile

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 277
Tosiaan kaupat tehtiin @Jerzie kanssa 5.10 kun hän otti yksityisviestillä yhteyttä ja tarjosi 150 euron lahjakorttia Verkkokauppa.comiin. Kaupat sujuivat normaalisti ja sain lahjakortin sähköpostiin. Testasin sen toimivuuden ja jätin positiivisen kauppiaspalautteen. Tarkoituksena oli tällä viikolla hyödyntää tuo lahjakortti ja tilata tarvitsemani retkeilytarvikkeet, mutta kortti ei enää toiminut eilen.

Tässä vaiheessa itselleni heräsi epäilys tähän toimintaan liittyen ja otin yhteyttä myyjään. Sain eilen vielä yksityisviestillä vastauksen, jossa hän lupasi selvittää asian kun hän pääsee töistä. Mitään ei ole kuulunut tähän mennessä. Selvitin tänään asiaa Verkkiksen aspan kanssa ja sain sieltä tiedon, että kyseinen lahjakortti on käytetty jo toiseen tavaraan ja sain myös tilausnumeron siihen. Kurkkasin myyjän kauppiaspalautteet, jonka jälkeen otin yhteyttä @banaani ja @Juuna sekä tiedustelin asiaa, että onkohan heille myyty samaa lahjakorttia. Selvisi ainakin nyt, että toiselle käyttäjistä on myyty sama lahjakortti kuin minulle.

Annan myyjälle tämän päivän aikaa selvittää asian ja rustaan itsekkin rikosilmoituksen mikäli asia ei selviä. Negatiivinen fiilis tästä kaupasta joka tapauksessa jäi, joten myös minun antamana positiivisen kauppiaspalautteen voi ylläpisto poistaa. Jätän tilalle negatiivisen kauppiaspalautteen.
Itsekin tein kaupat 150e lahjakortista @Jerzie kanssa ja samaa tarinaa. Mitähän on käynyt kun palautteet kuitenkin kunnossa jne. Jos ei viikonlopun aikana kuulu niin teen myös rikosilmoituksen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.01.2018
Viestejä
781

Niin voihan tuo olla, mutta aikamoinen lahjakorttikeisari tuntunut olevan niin lottovoittohan tuo on jos tommosen tunnuksen on saanut joku haltuunsa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
425
Syytä epäillä että allekirjoittaneelle tarjotaan ostoilmoitukseen tuotetta yksityisviestitse, ja tuotteen olemassaoloa todentavaa kuvaa pyytäessä myyjä lähettää kuvan, johon muokattu paperilappu (johon kirjoitettu nick, pvm jne). Äkkiä esim puhelimen ruudulta katsottuna nuo voisi mennä läpikin, mutta hiljattain luodun 0 viestin käyttäjätilin vuoksi katsoin aika tarkkaan pc:n näytöltä. Hyväksyy Mobilepay maksun, mutta numeron takaa löytyy vain pelkkä etunimi joka tuskin oikea.

Olkaahan tarkkana ettette joudu huijatuksi :thumbsup:

Edit: Ylläpito oli bannannut tämän (siinä mielessä selkeä tapaus että kyseinen käyttäjä oli aiemmin bannatun tilin "alter", ripeää toimintaa, hyvä :thumbsup:

Olkaa tarkkana ettei mene harrastusrahat lierojen taskuun.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 555
Kyllähän tuo toiminta pikkuisen oudolta näyttikin kun samalta käyttäjältä löytyi useampia lahjakortteja verkkokauppaan.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 698
Tämä kuitenkin poikkeaa siltä osin, että ei ollut kryptoista kyse. MobilePaylla meni maksu minulta. Lisäksi lahjakortti oli myyntihetkellä toimiva, mutta käytetty vasta myöhemmin, kun samaa lahjakorttia on myyty useammalle kerralla ja vain ajan kysymys, kunnes se tulee lunastetuksi, jättäen muille vain näppejään nuoltavaksi.
 
Liitteet

Liittynyt
16.10.2020
Viestejä
135
Itsekin tein kaupat 150e lahjakortista @Jerzie kanssa ja samaa tarinaa. Mitähän on käynyt kun palautteet kuitenkin kunnossa jne. Jos ei viikonlopun aikana kuulu niin teen myös rikosilmoituksen.

Niinpähän tuo minunkin syyskuun alussa ostama Bilteman lahjakortti oli käytetty jonkun muun toimesta 1.10. Hienoja ihmisiä.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 698
Tympii tilanne, mutta kovin paljon varovaisempi ei mielestäni olisi voinut olla.

21.7. tein kaupat @Jerzie kanssa 150€ Verkkokauppa.com lahjakortista ja hinta oli 110€. Maksu meni MobilePaylla ja toimiva lahjakortti saapui sähköpostiin. Sain myös lunastettua ja käytettyä, ei ongelmaa.

Myöhemmin @Jerzie 'llä tuli lisää lahjakortteja myyntiin (muistaakseni omaan ketjuunsakin) ja en ehtinyt uusiksi lahjakorttia ostaa, joten YV:llä oli jatkunut yhteydenpito.

@Jerzie tarjosi jopa aiemmin YV:ssä minulle lahjakorttia taas ja kieltäydyn, kun ei juuri silloin ollut tarvetta. Kuitenkin keskiviikkona otti yhteyttä taas ja teimme kaupat, hinta 105€.

Samoin meni maksu MobilePayllä ja hetkeä myöhemmin lahjakortti saapui sähköpostiin. @Jerzie 'llä kuitenkin n. 60 positiivista palautetta tässä vaiheessa ja hyvä kokemus viime kerrasta.

Sitten käykin näin, että saman lahjakortin oli useammalle myynyt. Näin itsepäisesti ajateltuna olisinpa heti laittanut tilaukseen haluamani tuotteen (Zelda ToTK Collector's Edition), mutta päätin nukkua yön yli.

Joku muu sai lopulta ostamansa, mulla nyt 105€ tappio nieltävänä. Paskaa toimintaa, mutta ei oikein missään kohtaa voinutkaan herätä epäilystä.

Sama tyyppi, sama puhelinnumero, sama sähköposti ja, noh, lopulta sama lahjakortti (usealle muullekin toimitettu). Jää sitten Zelda hankkimatta, rikosilmoitiksen voisi kyllä kehystää kokoelmaan sen tilalle.
 
Liittynyt
16.10.2020
Viestejä
135
Tuskin kaapattu kun tekstiviestiin vastasi, että olisiko tullut tuplabuukkaus ja että palauttaa rahat jos näin on. Tämän jälkeen onkin ollut hiljaista.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 270
Mulla kanssa oli Jerzien kanssa kaupat, 2x bilteman lahjakortteja ostin ja toinen olikin sitten myöhemmin saldot vedetty melkein nolliin…

Eikä ole mikään kaapattu tili koska sama mobilepay kuin aikaisemminkin.
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
802
Itselläni kävi vastaava juttu tammikuussa tätä kautta ostetun lahjakortin kanssa. Ei auttanut vaikka olin alunperin ostamallani lahjakortilla ostanut uuden vastaavan lahjakortin jonka tiedot siis vain minulla.
Näitä on ilmeisesti alettu jäljittämään ja peruttu jossain vaiheessa jopa (ilmeisesti?) huijarin lahjakortilla ostettuja lahjakortteja! Käyttäjä on täältä bannattu kun teki oheiset seuraaville ostajille.
Mitään ei minulle ole ilmoitettu, mutta kun 8kk oston jälkeen ylimääräiseksi jäänyttä korttia koitin käyttää oli se mitätöity.
Mitään vastausta en saanut vaan käskettiin vain tekemään rikosilmoitus. Siitä on nyt kuukausi eikä mitään ole kuulunut.
Saa nähdä tuleeko joku vielä hakemaan tuota tv:nkin minkä muilla korteilla ostin.
Muuten tuo homma toimi juurikin samalla kaavalla kuin nämä äskettäin mainitut.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 698
Näistä voisi laittaa ne negatiiviset palautteet ainakin, niin vähenisi huijattujen määrä. Itse pistin nyt heti, kun huijaus paljastui ja kirjoitin tänne. Onko nämä aiempia keissejä vai myös tuoreita tapauksia?
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
690
Näitä on ilmeisesti alettu jäljittämään ja peruttu jossain vaiheessa jopa (ilmeisesti?) huijarin lahjakortilla ostettuja lahjakortteja! Käyttäjä on täältä bannattu kun teki oheiset seuraaville ostajille.
Mitään ei minulle ole ilmoitettu, mutta kun 8kk oston jälkeen ylimääräiseksi jäänyttä korttia koitin käyttää oli se mitätöity.
Mitään vastausta en saanut vaan käskettiin vain tekemään rikosilmoitus. Siitä on nyt kuukausi eikä mitään ole kuulunut.
Saa nähdä tuleeko joku vielä hakemaan tuota tv:nkin minkä muilla korteilla ostin.
Muuten tuo homma toimi juurikin samalla kaavalla kuin nämä äskettäin mainitut.
Kuulostaapa omituiselta. Eli jos kyseessä olisi X:n ostama puhelin osamaksulla ja ei tarkotuskaan maksaa vaan myydä vaan eteenpäin Y:lle niin voisiko liike siis hakea sen Y:ltä vaan ja todeta, että tee rikosilmotus.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 325
Hyvää pohdintaa asiaan liittyen, mutta jotain hämärää tässä tapauksessa kyllä on juurikin tuon varausmaksun takia. Mikäli kaupat menevät maaliin asti normaalisti viikonlopun aikana, niin perun puheeni tällä keskustelupalstalla. Toki käyttäjä voi myös itse tulla selvittämään tilannetta, kun tägäsin hänet tähän keskusteluun mukaan. Harmillista toki tuon toisen käyttäjän kannalta, mutta toivotaan, että tähän saadaan selvyys.
Itselleni jäi myös oudot fibat kyseisestä myyjästä kun tarjosi rahakasta pakettia nolla postauksella olevasta tunnuksesta. Ei vaan pysty oikein lähtee syyttelemään ketään ennen kuin mitään on tapahtunut, mutta pikkuhiljaa edes vähän oppinut tunnistamaan noita potenttiaalisia huijareita. Jos katsoo ketjuani: Ostetaan - Kännyköitä kaikilta merkeiltä ja vuosikymmeniltä missä tahansa kunnossa on tuolta 3 tarjonnutta bannattu ja yv kautta tarjonneita on vielä enemmän. Luultavasti jotkut joutunut noidenkin uhreiksi kun on bannit saaneet. Surullisen paljon huijareita liikkeellä nykyään.

Ihan mielenkiinnosta, minkä suuruinen varausmaksu ja minkä hintaluokan tuote on kyseessä? Puhutaanko siis renkaanpotkijat ilman ostoaietta häivyttämään tarkoitetusta kympistä vai tuotteen arvoon nähden sikäli merkittävästä etumaksusta että sen voisi ajatella olevan jo riittävä petoshyöty myyjälle jolla ei ole aiettakaan toimittaa tavaraa?

Varausmaksu kuulostaa omituiselta elekrtroniikkakaupoilla, mutta on aikas normaali käytäntö vaikkapa eläinkaupoilla, jota sellaisen taustan omaava elektroniikkakaupan noviisi saattaisi keksiä haluta soveltaa vaikka kalliimpien kuulokkeiden kauppaan. Ja onhan meitä muutenkin moneen junaan.
Ite oon nykyään tehnyt niin, että jos joku tekee oharit niin pyydän 20€ ohari maksun kauppasumman päälle ja koko summa etukäteen jos kauppoja haluaa vielä tehdä. Yllättäen yksikään ei ole tehnyt. Varsinkin torissa näitä oharien tekijöitä riittää ja siellä kyllä pikkuhiljaa alkaa mieli tekemään pyytää jonkunlainen varausmaksu kun noita oharien tekijöitä riittää.

Mielenkiinnosta, te jotka olette rikosilmoituksen tehneet lievästä petoksesta ja haetaan rangaistusta niin oletteko ikinä saaneet rahoja takaisin? Entä tuleeko jotain tietoa itselle jos henkilö tästä sakkoihin tuomitaan?
Kyllä olen ja oikeudenpaperit tulee kotiin. Lähtökohtaisesti rikosilmoitus kannattaa aina tehdä tai tekee ainoastaan huijarille palveluksen ja jollekin uhrille huonon teon, koska poliisi kerää noita tapauksia nippuun ennen kuin vie eteenpäin. Jos moni ajattelee ettei jaksa tehdä sitä ilmoitusta niin poliisi odottelee ja lisää ja lisää porukkaa joutuu huijatuksi.

Itellä on excelit huijautuksi tulemiselle niin pysyy kartalla.

PäivämääräSummaSaatu takaisinTilanne
2009-201023 €33.53€Maksettu
2009-201023 €Ulosotossa
2009-201045 €50 €Maksettu
2011340 €763,67 €Maksettu
202050 €Ulosotossa
202260 €Rikosilmoitus Tehty
202280 €Rikosilmoitus Tehty
6.3.202330 €Rikosilmoitus Tehty
21.3.202345 €Rikosilmoitus Tehty
7.4.202310 €Ulosotossa
21.4.2023​
30 €Rikosilmoitus Tehty
Mennyt:
736 €​
Tullut:
813,67 €​
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 698
No, ainakin jos ostat varastetun tavaran, siitä ei tule lopullisesti omaisuuttasi, vaikka et olisi tietoinen tai epäilisikään mitään väärää. Näkisin, että lahjakortteja on mahdollisesti ostettu esim. maksutavalla, jota on vilpillisesti käytetty. Miksei varastettu luottokortti, tms. Silloinhan tuo olisi mahdollinen menettely. (Korjatkaa, jos olen väärässä.)
 
Vissiin ainoastaan osamaksussa menee noin. Niissä sopimuksissahan lukee, että tuote X on myyjäliikkeen omaisuutta kunnes se on maksettu kokonaan. Lain säädäntö tosin voisi sen osalta muuttua, että jos sulla on vaikkapa tuote jota myyt muttet koskaan toimita voisi ulosotto hakea sen tuotteen pois ja antaa uudelle omistajalle. Yhdessä noissa huijauksissa meinaan sillä huijarilla oli kyllä tuote kun sai laitettua niin paljon kuvia samasta laitteesta ja nimilapun yms. kanssa muttei vaan toimittanut sitä koskaan.
 
Puhutaan eri asiasta. Lue esim. Juristi vastaa: Ostin verkkokirpparilta uuden television todella halvalla. Mitä tapahtuu, jos se olikin varastettu? - Rikosuhripäivystys
 
Liittynyt
19.08.2023
Viestejä
508
Kuulostaapa omituiselta. Eli jos kyseessä olisi X:n ostama puhelin osamaksulla ja ei tarkotuskaan maksaa vaan myydä vaan eteenpäin Y:lle niin voisiko liike siis hakea sen Y:ltä vaan ja todeta, että tee rikosilmotus.
Nyt on tärkeää huomata että varkaus ja anastus on eri asia kuin petos tai kavallus. Jos A kavaltaa tai petoksella vie B:ltä tavaran ja myy sen edelleen C:lle niin C voi tilanteesta riippuen saada vilpittömän mielen suojaa, jos C ei tiennyt eikä olisi pitänytkään tietää, että tuote on A:n hallussa vilpin kautta. Laki suojaa B:n omistusta pikkuisen vähemmän, jos tavara on ollut A:n hallussa B:n luvalla ja myötävaikutuksella ja A myy tavaran edelleen vaikkei olekaan sen omistaja. Periaatteessa siis B:n joka on myynyt tuotteen A:lle jollain osarijärjestelyllä pitäisi pystyä näyttämään, että C ei ole ollut vilpittömässä mielessä, jos aikoo hakea tavaran takaisin. Ja sitten on tietty se pikkujuttu, että omistajaksi itseään väittävän omatoimisuus ei näissä kyllä muutenkaan ole sallittua, joten on aika epätodennäköistä että liike tuohon lähtisi ja lähettäisi jonkun virolaisen osaavan velkasuhteiden selvittäjän Y:N luo kylään hakemaan tuotetta takaisin.

Kyseessä ei siis useinkaan ole "varastettu" tavara koska anastustyyppistä rikosta (varkaus, ryöstö) ei ole tapahtunut. "Varastettu"-sanaa käytetään näissä yhteyksissä ihan väärin. Käytännössä en ala arvailla mitä oikeus lopulta sanoisi jos B:n eli liikkeen lakimies väittäisi, että C:n on tullut tietää, että A:lla ei ole ollut aikomustakaan maksaa tuotetta B:lle, kun A on edelleenmyynyt tuotteen heti sen ostettuaan osamaksuerääkään maksamatta.

Piru on muutenkin yksityiskohdissa, koska verkkokauppojen "osamaksu" on nykyään enemmänkin sitä, että myyjä myy saatavan ulkopuoliselle velkojalle kuten vaikka Klarnalle tai Telia Financelle tai mitä näitä nyt on ja saa rahansa heti, ja se luottosuhde on sitten tuon ammattiluotottajan ja ostajan välillä. Luulen mutten tiedä, että tavaran omistusoikeus saattaa siirtyä näissä luottojärjestelyissä heti ostajalle.
 
Eore

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
608
Pakko kyllä kysyä, että mitä porukka miettii kun ostaa lahjakortteja kaverilta joka myy niitä jatkuvasti ja vielä eri kauppoihin? Kuvitteletteko oikeasti että ne on hankittu laillisesti/ilman jotain osamaksusäätöjä? Miettikää hetki miksi joku toimisi noin, että myy jatkuvalla syötöllä lahjakortteja eri liikkeisiin(jääden itse luonnollisesti aina tappiolle)? Syitä on tasan kaksi. 1) varastettua tavaraa muutetaan euroiksi 2) joku moniongelmainen pikavippaa minkä kerkeää niin kauan kun luottoa heruu. Kumpikin vaihtoehto ostajan kannalta moraalisesti hieman arveluttavaa. Mutta minkä ihminen ahneudelleen mahtaa.
Eri asia jos myydään jotain satunnaisia lahjakortteja mitkä saatu lahjaksi tai vastaavaa, mutta tollanen järjestelmällinen toiminta pitäisi olla hälytysmerkki jokaiselle ostajalle...
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 265

Onhan tämäkin myynyt tuhansien eurojen edestä lahjakortteja ja jatkuvasti tuntuu lisää jostain tulevan Myydään - Gigantti digilahjakortti 400e (320e) mikä mahtaa olla lahjakorttien alkuperä?
 
Liittynyt
16.10.2020
Viestejä
135
Jos jollain on antaa enemmän tietoja käyttäjästä @Jerzie muutakin kuin puhelinnumero niin voi vaikka privalla laittaa niin saapi rikosilmoitukseen täytettä. Ja jos se on foorumin sääntöjen mukaista.

Kolmas sankari tälle kesää, ostellaan jatkossa pelit ja vehkeet uutena niin tulee näköjään halvemmaksi. Aina oppii uutta. Ei edes moottorisahaa uskalla ostaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 325
Pakko kyllä kysyä, että mitä porukka miettii kun ostaa lahjakortteja kaverilta joka myy niitä jatkuvasti ja vielä eri kauppoihin? Kuvitteletteko oikeasti että ne on hankittu laillisesti/ilman jotain osamaksusäätöjä? Miettikää hetki miksi joku toimisi noin, että myy jatkuvalla syötöllä lahjakortteja eri liikkeisiin(jääden itse luonnollisesti aina tappiolle)? Syitä on tasan kaksi. 1) varastettua tavaraa muutetaan euroiksi 2) joku moniongelmainen pikavippaa minkä kerkeää niin kauan kun luottoa heruu. Kumpikin vaihtoehto ostajan kannalta moraalisesti hieman arveluttavaa. Mutta minkä ihminen ahneudelleen mahtaa.
Eri asia jos myydään jotain satunnaisia lahjakortteja mitkä saatu lahjaksi tai vastaavaa, mutta tollanen järjestelmällinen toiminta pitäisi olla hälytysmerkki jokaiselle ostajalle...
Ketään sen enempää puolustelematta tai syyttämättä käsittääkseni noita lahjakortteja voi myös ansaita tai saada palkinnoksi tmv. kun tekee jotain. Tyyliin ainakin joskus pystyi jotain pelitavaraa myydä lahjakorteiksi yms. Samoin ainakin joskus jotkut myi steam rahaa halvemmalla jotta sai ne oikeiksi euroiksi. Mutta tuota itsekin joskus miettinyt mistä jotkut saa noita kauppojen lahjakortteja kun niitä ei ainakaan montaa pitäisi pystyä saamaan haltuun oikein mitenkään ainakaan kovin usein.
 
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
286
Ostin käyttäjältä @Jerzie myös lahjakortin mutta en samantien käyttänyt. Nyt lahjakortti on käytetty, joten tästä myös rikosilmoa menemään. Joko myyty toiselle tai itse käyttänyt sen. Tarkistin siis ketjua lukeneena sen tilanteen...
 
Liittynyt
16.10.2020
Viestejä
135
Hyvin taas sisäistetty palauteet, kun "uhreja" näköjään lukuisia ja pidemmältäkin ajalta, mutta tuonne profiiliin oli ennen banneja ilmestynyt vaan 4 negaa ja nekin kaikki tältä päivältä
Yleensä yritän aina selvittää ensin myyjän kanssa ennenkuin rupean suolaamaan julkisesti. Omat kauppani tein syyskuun alussa, mutta eilen katsoin huvikseen lahjakortin saldon sitten ostamisen jälkeen ja näytti että 1.10 käytetty. Tämän jälkeen vastasi kyllä asiallisesti tekstiviestiin että selvittää asian jonka jälkeen alkoi mykkäkoulu. Ja tänäänhän se sitten tämä kupletin juoni paljastui.
 
Tässä se ongelma onkin...

Olen itsekin syyllistynyt tähän, että ennen varmuuden saamista en olisi lähtenyt julkisesti sormella osoittamaan, mutta paskat tuosta ajattelusta. Nykyisin menen jo heti ensimmäisestä epäilyksestä heittämään negatiivisen ja syy tähän on yksinkertainen.

Kumpi on parempi, että tulee mahdolliselle huijarille lisää uhreja haaviin vai mahdollinen huijari saadaan ajoissa kuriin ja pahimmassa tapauksessa rehellinen, mutta surkeasti toiminut myyjä voi korjata maineensa ja perustella sekoiluaan julkisesti?

Mielestäni kaikki voittaa, jos toimitaan aktiivisesti. Ei ole kenenkään etu asioida myyjän kanssa, joka ghostaa, pitää mykkäkoulua, jättää toimittamatta tavaroita, jne. Vaikka syy olisi ollut, että koiransa kuoli ja juuri sinä päivänä ei päässyt jalalleen kauppoja tekemään. Muiden etu tietää, että sellainen tapaus kyseessä.

Kun @jokkine laittoi YV:tä ja varoitti mahdollisesta huijauksesta, kokeilin lahjakorttia samantien ja toteavani sen jo käytetyksi, laitoin heti negatiivista ja kirjoitin tänne viestin julkisesti. Jos nyt @Jerzie olisikin ollut inhimillisen erheen tehnyt ja vaikka väärän lahjakortin toimittanut, olisi sekin parempi selvittää näin julkisesti muiden varovaisuudeksi.

Eli kukaan ei hyödy siitä mitään, että pimitetään arvokasta tietoa siitä, että joku saattaa olla huijari. Ei tarvitse odottaa tuomioon asti, että voisi todeta jonkin olevan vialla. Ylläpito voi tarvittaessa korjata negatiivisen palautteen pois, jos tilanne saadaan sopuun kaikkien osapuolten osalta.

Sitä paitsi voi onnistunutkin kauppa johtaa negatiiviseen palautteeseen. Vaikka myyjä korjaisi käytöksensä, ei se pakota jättämään positiivista palautetta. Negatiivista voi esim. olla, ettei sovituista asioista ole pidetty kiinni ja vasta pitkän vänkäämisen jälkeen saadaan kaupat tehtyä.

Eli laittakaa ne palautteet heti. Se on se ensimmäinen askel, mitä pitäisi tehdä. Myöhemmin ylläpito voi siivoa pois liiallisessa varovaisuudessa jätetyt negat ja tuskin siitä mitään ärhäkkää syntyy. Tai jos, niin on foorumi menettänyt uskonsa kauppapaikkana ja asiasta pitäisi käydä keskustelua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 191
Tässä on ihan viimeaikaisia caseja, jossa se on huono idea ensin pistää negativiinen palaute. Esimerkiksi, kun myyjä laittoi ostajalle vastatarjouksen ja pyysi tarjoamaan enemmän -eikä ostaja vastannut mitään. Kauppoja ei edes syntynyt. Vähän kyllä odottaisin sen negatiivisen palautteen kanssa, sanotaanko seuraavaan päivään? Ei voi olla ylivoimaista.

Ja mieluummin, niinkuin kaikista tapauksista, niin tänne vaan heti viestiä. Jos täällä todetaan, että negatiivinen palaute on aiheellinen, niin sitten heti vaan ja antaa mennä. Ja parempi nopeasti, niinkuin on sanottu. Ei tarvitse odottaa myyjän vastinetta, jos kyseessä on täälläkin selkeä tapaus.

Sitten taas nyt on selkeä tapaus, mutta rikosilmoituksen tekemisessä kannattaa muutoin käyttää malttia. Se kissan kuolema on ihan validi syy (ei ole, mutta jos olisi) ja poliisia vaan turhaan kuormitetaan pelkän epäillyn perusteella. Yleensä, antaisin postille (ja myyjälle) mahdollisuuden ja sitten vasta tekisin rikosilmoituksen. Eli nyt ehkä odottaisin seuraavaa viikkoa vähintään.

Minun mielestäni:
  1. Epäily vilpistä: tänne vaan keskustelemaan ja nimimerkin saa sanoa, mutta ei oikeaa nimeä / tilitietoja. Saa toki linkittää myyjän ilmoituksiin täällä ja muualla. Aika matalalla kynnyksellä saa tulla ja kun nimimerkeillä keskustellaan, niin "no harm done", vaikka myyjä olisikin oikeasta syystä estynyt. Tässä suosittelen 5min miettimistä, ja sitten vaan ketjuun. Matalalla kynnyksellä.
  2. Myyjä ei vastaa, tuotetta ei kuulu: kannattaa silti ensin tulla tänne keskustelemaan, mutta hyvin nopeasti negatiivinen palaute on aiheellinen. Tässä kyllä antaisin myyjälle mahdollisuuden (24h) selittää tapahtumia, mutta jos haluaa olla julma, niin ei tästäkään (vielä) ole näkynyt ylilyöntejä. Kuitenkin se palaute kannattaa sinne laittaa, että muut tunnistaa huonon myyjän. Vaikka "se on jo matkalla" ja saisi koodin, niin ei se silti 2 viikkoa maksemisen jälkeen ole kuitenkaan positiivinen kauppakokemus. Tässä suosittelen yön yli nukkumista ensin.
  3. Minua on huijattu! : En silti tekisi rikosilmoitusta heti. Ihan oikeasti. Tässä vaiheessa kiristetään rikosilmoituksella, uhataan pilata elämä (sitä se ulosotto ja rikostuomio tekee) ja voi vielä tulla järkiinsä. Jos ei kuulu vastausta tai asiat ei järjesty, niin ehdottomasti sitten se rikosilmoitus, mutta ei heti. Suosittelen nyt , että odottaa seuraavan viikon tiistaihin tämän kanssa.
Ihmisellä on kaikkia oikeuksia, niistä saa tietää, kun täällä keskustelee. Siksi lähtisin siitä (keskustelusta) ensin ja jos täällä tulee viestejä, että rikosilmoitus vaan suoraan miettimättä ja on kusettanut muitakin, niin siitä vaan. Aina kannattaa rikosilmoitus huijauksesta tehdä. Se vaan, että voi myös syyllistyä turhaan hätäilyyn ja tehdä rikosilmoituksen turhaan - eikä sitä voi peruuttaa ennen käsittelyyn päätymistä, niinkuin "tietäjät" täällä voivat väittää.

Selvät huijarit erikseen, mutta niistäkin saa tiedon laittamalla tänne viestiä.

TL;DR: Älkää hätäilkö. Pistäkää viestiä tänne (jos epäilette tulleenne huijatuksi) ja asiat etenee.

PS. Täälläkin on ollut tapauksia, joissa kostonegaa on annettu, vaikka myyjä on mokaillut kaupan kanssa. Myyjä ei voi rangaista teitä, jos asiallisesti ja nimimerkein keskustelette kaupasta, esim. "hsalonen unohti laittaa 2 ruuvia pakettiin ja RGB:t oli hirveän rumat". (tuosta vaan toinen on validi syy negatiiviselle palautteelle)
Myyjän antamat aiheettomat negatiiviset saa pois pyytämällä ja juuri siksi olisi hyvä, että täällä olisi keskustelu todisteena.
 
tjkoo

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 624
Eiköhän kaikki lahjakortteja alehintaan ostaneet ole tietoisia siitä että ne on väärin perustein hankittuja. Nistit myy zalando yms lahjakortteja tai hyvittävät velkojansa niillä.
 
No joo, mutta täällä melkein kehotetaan tekemään rikosilmoitus heti kaupan jälkeen, jos vaikka olisi nistin lahjakortti, jota on myyty usealle. Tämä voi olla totta, mutta testatkaa/varmistakaa asia ensin.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 698
Tässä on ihan viimeaikaisia caseja, jossa se on huono idea ensin pistää negativiinen palaute. Esimerkiksi, kun myyjä laittoi ostajalle vastatarjouksen ja pyysi tarjoamaan enemmän -eikä ostaja vastannut mitään. Kauppoja ei edes syntynyt. Vähän kyllä odottaisin sen negatiivisen palautteen kanssa, sanotaanko seuraavaan päivään? Ei voi olla ylivoimaista.
Jos kauppoja ei ole syntynyt, miksi pitäisi jättää palautetta? Sen sijaan, jos kaupasta on jo sovittu ja myyjä (tai ostaja) alkaa sekoilemaan, ehdottomasti sitä palautetta.

Täällä oli joskus joku (nykyisin taitaa olla bannattu) käyttäjä, joka myyntiketjussa syytti minua ohi myymisestä. Oli halunnut sopia kaupat, mutta YV:ssä vielä yritti hintaa tinkiä. En vastannut siihen ja myin ketjussa enemmän tarjonneelle. (HP:ta ei kukaan tarjonnut kuitenkaan).

Ei se ollut ohi myymistä, kun ei ollut kaupasta sovittu. En ollut sitoutunut myymään hänelle, eikä mikään pakota vastaamaan (omasta mielestäni) typerään yksityisviestiin, jossa vielä tinkaa hintaa alemmas, kun ketjussa oli saanut muutkin käsittämään, että on valmis kaupat tekemään jo ehdotetulla hinnalla.

Tuosta ei mitään negaa tarvitse laittaa, enkä laittanut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 191
Jos kauppoja ei ole syntynyt, miksi pitäisi jättää palautetta? Sen sijaan, jos kaupasta on jo sovittu ja myyjä (tai ostaja) alkaa sekoilemaan, ehdottomasti sitä palautetta.

Täällä oli joskus joku (nykyisin taitaa olla bannattu) käyttäjä, joka myyntiketjussa syytti minua ohi myymisestä. Oli halunnut sopia kaupat, mutta YV:ssä vielä yritti hintaa tinkiä. En vastannut siihen ja myin ketjussa enemmän tarjonneelle. (HP:ta ei kukaan tarjonnut kuitenkaan).

Ei se ollit ohi myymistä, kun ei ollut kaupasta sovittu. En ollut sitoutunut myymään hänelle, eikä mikään pakota vastaamaan (omasta mielestäni) typerään yksityisviestiin, jossa vielä tinkaa hintaa alemmas, kun ketjussa oli saanut muutkin käsittämään, että on valmis kaupat tekemään jo ehdotetulla hinnalla.

Tuosta ei mitään negaa tarvitse laittaa, enkä laittanut.

Ei ole mitään henkilöä vastaan ja mielestäni hän toimi oikein, kun kysyi ensin. Peräänkuulutan tätä tapaa, niin ei tule ylilyöntejä.
Enkä halua häntä tagata keskusteluun - hän ei ole tehnyt mitään väärää..
 
tjkoo

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 624
Eiköhän kaikki lahjakortteja alehintaan ostaneet ole tietoisia siitä että ne on väärin perustein hankittuja. Nistit myy zalando yms lahjakortteja tai hyvittävät velkojansa niillä.
Lisään vielä tähän sen, että jos ostat nitkuissasi IPhonen/muun puhelimen DNA/Telia/Elisa osarilla kun luottotiedot on kunnossa, ja myyt sen puoleen hintaan tori.fi:ssä tai kadulla eteenpäin helpon rahan toivossa..

Niin ostaja ei ole vastuussa siitä. Siksi tätä tehdään. Se puhelin on sillä hetkellä kuitattu kun luottokauppasopimus on tehty esim. Telia Financen kanssa, eikä heitä kiinnosta periä kuin alkuperäiseltä ostajalta rahat takaisin. Ei tule operaattorilukituksia, ei tule kukaan hakemaan puhelinta takaisin jne. Se on herran hallussa kuittaako luottokauppaostaja joskus ne velat siitä sinun puoleen hintaan ostetusta iphone 15 pro:sta.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 698
Liikaa hämmennetään soppaa, mun mielestä. Tuossa ylempänä en myöskään puhunut mitään rikosilmoituksesta, vaan ainoastaan palautteista.

Olen sitä mieltä, että negatiivista heti myös pienimmästäkin epäilyksestä. Liiallinen varovaisuus parhaimmillaan auttaa muita foorumilaisia välttymään huijatuksi tulemiselta.

Jos myyjä on estynyt tai muuten sekoillut, hän mielestäni ansaitsee tulla leimatuksi. Täällä voi mainettaan korjata ja ylläpito voi palautteet jälkikäteen siivoilla. Ei ole peruuttamattomia.

Rikosilmoitus on asia erikseen. Ylipäänsä viranomaisille asian vieminen tulisi tehdä pää viileänä, mutta hetken huumassa ainakin sen negan voi jättää ja tosiaan tulla tänne ketjuun.

Toivoisin, että muutenkin huonoista kauppakokemuksista laitettaisiin negatiivista herkemmin. Jos kaikki hoitaisivat omansa huolellisesti, ei mitään ongelmia syntyisi.

Se positiivinen kauppapalaute ei tarkoita, että kaupat saatiin lopulta maaliin. Sen pitäisi heijastaa juurikin sitä, mitä sana tarkoittaa: positiivista kokemusta kokonaisuus huomioiden.

On mahdollista jättää positiivista palautetta ja silti valittaa palautteessa esim. kohtuuttomasta viivästyksestä myyjän osalta, mutta jos kokonaisuus on ollut ostajan mielestä positiivinen, se sitten on positiivinen.

Itse olen sitä mieltä, että jos jään vaikka auton alle ja herään sairaalassa vasta kolme viikkoa myöhemmin, enkä ole sovittua kauppaa voinut mitenkään sillä välin hoitaa, ansaitsen negan.

Todellakin ansaitsen, vaikkei ole syytäni. Ostajan näkökulmasta ghostasin kolme täyttä viikkoa ja saanut jo rahat tililleni. Voin yrittää mainettani korjata jälkeenpäin, palautella rahoja, selvittää asioita.

Jos poliisi ottaisi yhteyttä rikosilmoituksen saralla, saataisiin siihenkin selvyys, että minulla ei ollut vilpillistä menettelyä asiassa. Tämä on ihan OK mielestäni, mutta tosiaan, rauhassa rikosilmoitusten kanssa tällaisia huomioiden.
 
Liittynyt
27.04.2019
Viestejä
463
banaanin kanssa täysin samaa mieltä, turha sitä palautteen laittoa on odotella viikkoa, jos sekoilu myyjän osalta jatkuu päiviä, aika helposti ja nopeasti tunnistaa ”viivyttelyn”.

vähintäänkin neutraalia palautetta vois laittaa, missä varottelee mahdollisia uusia uhreja.
 
Heh joo, helposti viesteistäni voisi saada käsityksen, että mustavalkoisesti pitäisi palautteita kohdella, mutta neutraalikin palaute on vaihtoehto.

Uskon tosin, että valtaosan näistä tosiaan oppii tunnistamaan. Esim. rahat jo viety ja toimitusta luvattu seuraavana päivänä, eikä edes tule viestiä miksei olisi postiin ehtinyt.

On mulle käynyt niinkin, että huijari (Torissa, ei foorumilla) laittoi ihan seurantatunnuksenkin, mutta oli vain maksanut lähetyksen ja jättänyt viemättä postiin.

Väitti sitten, että posti olisi kadottanut ja ei hänen vikansa. No, ehkä tällaisilla kikoilla voi parhaimmillaan päiviä lisäaikaa itselleen pelata, mutta en antaisi edes viikkoa aikaa selvittää.

Jos ei millään onnistu se postiin meneminen tai koodin laittaminen tai mikä lie, niin kaupat perutaan ja rahat takaisin ja negat perään. Se on mielestäni päivänselvä asia.

Täällä oli mulle käynyt niin, että joku tarjosi myynti-ilmoitukseeni HP:n ja lopulta ei ostanutkaan, koska oli aikeissa tulla reissun varrella seudullani käymään ja se peruuntui tjsp.

Ei suostunut postilla ostamaan, koska halusi "tarkistaa kunnon" ensin. No, monia muita kyselijöitä olisi ollut ja potentiaalisia kauppoja varmasti mennyt sivusuun. Negaa vaan.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 761
Jos kauppoja ei ole syntynyt, miksi pitäisi jättää palautetta? Sen sijaan, jos kaupasta on jo sovittu ja myyjä (tai ostaja) alkaa sekoilemaan, ehdottomasti sitä palautetta.
Valitettavan moni tekee tuota. Eikä siitä viitsi yleensä laittaa palautetta koska se on aina sana sanaa vastaan ja tulee sitten turhaa valitusta. Tarkoitan siis esimerkiksi:
Myynti-ilmoituksessa voi olla 100€ tavara X, mieluiten nouto, tarvittaessa postitus => henkilö Y tinkii sen 70€ mihin vastaan että sopimuksella: haku tänään 17:30 kotoani ja rahat suoraan kouraan, ei tarvitse pakata ja pääsen saunaan ajoissa. Tämä ei sitten toteudu mutta henkilö Z tarttuu tilaisuuteen ja sanoo kaupat tuolla hintaa.

Nyt kun kaupat on lyöty lukkoon laitan ketjuun tiedon että tuote myyty ja siirrytään YV:llä kertomaan tietoja. Sanon osoitteen ja ostaja kertoo että hieman tuli mutkia matkaan eikä ehkä ihan tuo 17:30 onnistu, kysyn käykö kello 18 mennessä niin ehdin silti saunaan? Kuulema ei käy, hieman liian pitkä matka. Kuulema pitäisi postittaa satoja kilometrejä. Kun ihmettelen että tuossahan oli "ei tarvitse pakata" niin juu, jos vähän pehmustaa. Kun kysyn miten sitten se käteinen ensin ja tuote sitten niin tilisiirtoa ehdotetaan jne jne...

Eli käytännössä pitäisikö sitten laittaa negatiivinen palaute koska ostaja ei toimi kuten sovittiin? Ei nouda tuotetta, ei maksa alkuperäistä (100€ + postit) hintaa vaan yrittää saada käytännössä pakatun tuotteen 70€ postitse kotiin ja maksukaan ei onnistu kuten sovittiin...

Olen aika varma että jos asiasta alettaisiin puimaan vaikka täällä ketjussa tai laitaisin negatiivisen palautteen kauppaa ei syntyisi ja hirveää porua ketjussa "se oli vaan hienosäätöä, kyllähän nyt tinkiä saa" jne.

Tai ihan yksinkertainen esimerkki miksi pitäisi (minusta) odottaa hieman asioiden kanssa:
Ostaja ostaa tuotteen ja varmistaa että kait myyjä sitten heti postittaa sen. On keskiviikko ilta ja ostaja toteaa että tietysti, heti laitan postiin.. ..kuluu aikaa ja lopulta rahat siirtyvät perjantai illasta joskus 22 pintaan myyjän tilille. Sitten viimeistään lauantai aamusta tulee tänne ketjuun valitusta miten rahat kelpaa mutta lupauksesta huolimatta ei ole seurantakoodia, myyjä ei vastaa ja kusetaan ties miten. Lopulta maanantai illasta myyjä kirjautuu sisälle ja toteaa että oli viikonloppua viettämässä, vasta perjantaina kun oli jo mökille lähtenyt oli ilmeisesti rahat saapuneet tilille ja heti kun hän tiistaina ehtii hän vie paketin postiin.. eikä se posti olisi edes kulkenut lauantaina. <= eli ostaja jättää itse ilmoittamatta tärkeää tietoa (odotti muutaman päivän ja vasta kun myyjä ei olisi edes voinut viedä pakettia postiin hän laittoi rahat mutta alkoi käytännössä heti valittamaan kun "myyjä ei pidä sanaansa".

Pitäisikö tuollaisessa sitten taas myyjän laittaa myös negatiivinen palaute "ostaja ei maksa rahoja heti tilitiedot lähetettyäni vaan hänellä kesti useita arkipäiviä toimittaa rahat"?
 
Heikki_H

Arch, btw
Tukijäsen
Liittynyt
26.02.2020
Viestejä
1 252
100% sopimusrikkomuksena tulkitsen ja negaa heti.

En ymmärrä, miksi täällä pitäisi "raadin" mielipidettä odottaa.

Kaupat sovittu ehdoilla XYZ, eli toimitaan XYZ mukaisesti. Ei? Negaa, ole hyvä.
Just näin, jos kaupat on sovittu ja siitä ruvetaan luistamaan, palautetta vaan. Salonen tuossa ehkä ajoi enemmän takaa sitä, että jos mitään ei ole vielä sovittu, mutta myyjä rupeaa kyselemään ja säätämään, niin siitä en minäkään palautetta laittaisi.
 
Liittynyt
24.09.2018
Viestejä
363
Tosiaan kaupat tehtiin @Jerzie kanssa 5.10 kun hän otti yksityisviestillä yhteyttä ja tarjosi 150 euron lahjakorttia Verkkokauppa.comiin. Kaupat sujuivat normaalisti ja sain lahjakortin sähköpostiin. Testasin sen toimivuuden ja jätin positiivisen kauppiaspalautteen. Tarkoituksena oli tällä viikolla hyödyntää tuo lahjakortti ja tilata tarvitsemani retkeilytarvikkeet, mutta kortti ei enää toiminut eilen.

Tässä vaiheessa itselleni heräsi epäilys tähän toimintaan liittyen ja otin yhteyttä myyjään. Sain eilen vielä yksityisviestillä vastauksen, jossa hän lupasi selvittää asian kun hän pääsee töistä. Mitään ei ole kuulunut tähän mennessä. Selvitin tänään asiaa Verkkiksen aspan kanssa ja sain sieltä tiedon, että kyseinen lahjakortti on käytetty jo toiseen tavaraan ja sain myös tilausnumeron siihen. Kurkkasin myyjän kauppiaspalautteet, jonka jälkeen otin yhteyttä @banaani ja @Juuna sekä tiedustelin asiaa, että onkohan heille myyty samaa lahjakorttia. Selvisi ainakin nyt, että toiselle käyttäjistä on myyty sama lahjakortti kuin minulle.

Annan myyjälle tämän päivän aikaa selvittää asian ja rustaan itsekkin rikosilmoituksen mikäli asia ei selviä. Negatiivinen fiilis tästä kaupasta joka tapauksessa jäi, joten myös minun antamana positiivisen kauppiaspalautteen voi ylläpisto poistaa. Jätän tilalle negatiivisen kauppiaspalautteen.
Tästä on nyt tehty rikosilmoitus ainakin omasta toimesta. Kiitos kaikille osapuolille, jotka antoivat tarvittavia lisätietoja myyjästä rikosilmoitusta varten. Sain ainakin itse laitettua melko laajat tiedot kyseisestä myyjästä rikosilmoitukseen, joten nyt jää vain nähtäväksi, mitä tulevien kuukausien tai vuosien aikana tapahtuu. Useamman vuoden sai täälläkin tehdä kauppaa, ennen kuin joutui makselemaan oppirahoja tällä keskustelupalstalla.

Hyvin taas sisäistetty palauteet, kun "uhreja" näköjään lukuisia ja pidemmältäkin ajalta, mutta tuonne profiiliin oli ennen banneja ilmestynyt vaan 4 negaa ja nekin kaikki tältä päivältä
Tein itse kaupat kyseisen käyttäjän kanssa 5.10 ja sain silloin tuotteen, jonka ostin. Kyseinen lahjakortti oli myös täysin toimiva, tästä syystä annoin käyttäjälle positiivisen kauppiaspalautteen. Omaa sinisilmäisyyttäni voin syyttää siitä, etten tehnyt tilausta kyseisellä lahjakortilla samantien vaan ajattelin, että ehdin tehdä sen myös myöhemmin. Olihan myyjällä kuitenkin n. 60 positiivista kauppiaspalautetta. Kuitenkin tilausta tällä viikolla tehdessä huomasin, että lahjakortti ei ollutkaan enää voimassa. Ajattelin aluksi, että on käynyt jokin inhimillinen erehdys ja lahjakorttini on vahingossa myyty eteenpäin. Näinpä annoin mahdollisuuden myyjälle selvittää asian ja hän lupasi myös palauttaa rahat, mikäli jotain hämminkiä on. Tämä olikin viimeinen viesti, jonka häneltä sain. Saatuani vahvistuksen, että toiselle käyttäjälle oli myyty sama lahjakortti niin rustasin myyjälle negatiivisen palautteen. Koen, että ennen tuon negatiivisen palautteen antamista on kuitenkin on oltava selkeä käsitys siitä, että mikä kaupoissa johti negatiiviseen palautteeseen.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 698
Just näin, jos kaupat on sovittu ja siitä ruvetaan luistamaan, palautetta vaan. Salonen tuossa ehkä ajoi enemmän takaa sitä, että jos mitään ei ole vielä sovittu, mutta myyjä rupeaa kyselemään ja säätämään, niin siitä en minäkään palautetta laittaisi.
Juu ja tuota mieltä olin itsekin.

Sen sijaan @Taneli- 'n toisessa esimerkissä pidän ihmeellisenä, että jos viikonlopun vietto on myyjällä varmasti jo etukäteen tiedossa, miksi ihmeessä siitä ei ilmoiteta etukäteen?!

Esim. olen itsekin laittanut viestiä ostajalle, että mulla muuten nyt tuli keikkaa enkä pääse asiaa hoitamaan, vasta ensi viikolla. Jatketaanko silloin, haluatko rahat takas? Pahoitteluni.

Ei. Ole. Vaikeaa.
 
Liittynyt
24.09.2018
Viestejä
363
Suosittelen noudattamaan varovaisuutta käyttäjän @UjoUlla kanssa. Sovittiin kaupat Applen Airpodeista noudolla tulevalle viikonlopulle. Pienen keskustelun jälkeen olisi pitänyt maksaa kuulokkeista varausmaksua, johon en kuitenkaan suostunut. Olen ollut siinä oletuksessa, että saamme viikonlopun aikana kaupat maaliin kuulokkeista noudolla, jolloin maksan kuulokkeet noutaessa.

Tänään minuun otti yhteyttä toinen käyttäjä (@Z3iZ3i ), joka ilmoitti, että hän on ostanut kyseiset kuulokkeet jo aikaisemmin toiselta keskustelupalstalta, mutta ei ole tästä huolimatta koskaan saanut niitä. Keskustelupalstalla oleva kuulokkeiden sarjanumero ja kuitti täsmää täysin niihin, mitkä myyjä lähetti myös minulle. Pohdin tässä, että voinko nyt jo rustata negatiivisen kauppiaspalautteen, vaikka kauppoja ei ole edes syntynyt? Raportoin myös varalta tuon myynti-ilmoituksen, jolloin ylläpito on tietoinen asiasta.
Näitäkään kauppoja ei koskaan saatu maaliin asti. Tämä kyseinen myyjä ei ole ollut enää tämän kirjoittelun jälkeen missään yhteyksissä. Jätän tästä negatiivisen palautteen käyttäjän profiiliin ja suosittelen välttämään tämän henkilön kanssa kauppoja. Toivottavasti @Z3iZ3i saat maksamasi kuulokkeet tai rahat takaisin. Mikäli et, niin rikosilmoitusta tekemään.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 761
Juu ja tuota mieltä olin itsekin.

Sen sijaan @Taneli- 'n toisessa esimerkissä pidän ihmeellisenä, että jos viikonlopun vietto on myyjällä varmasti jo etukäteen tiedossa, miksi ihmeessä siitä ei ilmoiteta etukäteen?!

Esim. olen itsekin laittanut viestiä ostajalle, että mulla muuten nyt tuli keikkaa enkä pääse asiaa hoitamaan, vasta ensi viikolla. Jatketaanko silloin, haluatko rahat takas? Pahoitteluni.

Ei. Ole. Vaikeaa.
Toisaalta ostajallakin varmaan pitäisi olla tieto että sitä rahaa ei ole tai ei vaan saa äitiä kiinni tms. Eli jos kaupat on sovittu ja kaiken järjen mukaan sen tilisiirron pitäisi mennä samantien silloin keskiviikko illasta ja jostain syystä menee useita arkipäiviä.. eikö se sitten ole ostajan vika?

Samalla logiikalla voisi sanoa että jos ostan marraskuussa jotain ja joulukuun 23 laitan maksuun sitten valitan kun myyjä ei samantien postita vaikka lupasi. Eli minusta on aika kriittistä myös ostajan kertoa että "ostan tuotteen mutta EN VOI maksaa sitä ennenkuin viikonloppuna, olen kuitenkin niin mulkku (oma valinteisesti voi laittaa jonkin muunkin sanan) että alan samantien riehumaan foorumilla mikäli et sitten lupauksen mukaisesti murtaudu postiin ja vähintään laita kuvaa todisteeksi siitä että tiputat paketin heidän hihnalleen kello 22 jälkeen perjantai iltana."

Eli minusta ostaja tuossa toimii väärin eikä myyjä, eihän myyjää voi pitää "löysässä hirressa" jos ostaja ei kerro KOSKA maksaa tuotteen. Ostajan pelätessä jatkuvasti että tulee valitusta jos vaikka nukkuu, on viikonloppu, on juhlapyhiä tms. kun ostaja päättää vihdoin maksaa tuotteen. Vain siksi että myyjä ei tajunnut kauppaa solmiessaan kysyä tarkkaa aikaa ja päivämäärää koska ostaja maksaa tuotteen...
 
Liittynyt
16.10.2020
Viestejä
135
Tästä on nyt tehty rikosilmoitus ainakin omasta toimesta. Kiitos kaikille osapuolille, jotka antoivat tarvittavia lisätietoja myyjästä rikosilmoitusta varten. Sain ainakin itse laitettua melko laajat tiedot kyseisestä myyjästä rikosilmoitukseen, joten nyt jää vain nähtäväksi, mitä tulevien kuukausien tai vuosien aikana tapahtuu. Useamman vuoden sai täälläkin tehdä kauppaa, ennen kuin joutui makselemaan oppirahoja tällä keskustelupalstalla.

Tein itse kaupat kyseisen käyttäjän kanssa 5.10 ja sain silloin tuotteen, jonka ostin. Kyseinen lahjakortti oli myös täysin toimiva, tästä syystä annoin käyttäjälle positiivisen kauppiaspalautteen. Omaa sinisilmäisyyttäni voin syyttää siitä, etten tehnyt tilausta kyseisellä lahjakortilla samantien vaan ajattelin, että ehdin tehdä sen myös myöhemmin. Olihan myyjällä kuitenkin n. 60 positiivista kauppiaspalautetta. Kuitenkin tilausta tällä viikolla tehdessä huomasin, että lahjakortti ei ollutkaan enää voimassa. Ajattelin aluksi, että on käynyt jokin inhimillinen erehdys ja lahjakorttini on vahingossa myyty eteenpäin. Näinpä annoin mahdollisuuden myyjälle selvittää asian ja hän lupasi myös palauttaa rahat, mikäli jotain hämminkiä on. Tämä olikin viimeinen viesti, jonka häneltä sain. Saatuani vahvistuksen, että toiselle käyttäjälle oli myyty sama lahjakortti niin rustasin myyjälle negatiivisen palautteen. Koen, että ennen tuon negatiivisen palautteen antamista on kuitenkin on oltava selkeä käsitys siitä, että mikä kaupoissa johti negatiiviseen palautteeseen.
Itsekkin nakuttelin tuon rikosilmoituksen menemään. Ja omalla kohdallani asiat meni täysin samalla tavalla kuin sinullakin. Epäilykset heräsivät vasta tänään kun tänne ruettiin kyseisestä käyttäjästä kirjoittelemaan useammalta suunnalta.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 698
@Taneli-;

Jos ostaja pimittää tällaista tietoa ja kaipaa mustamaalata myyjää, voi tosiaan myyjä täällä esittää oman puolensa tarinasta myöskin, mutta viimeistään ylläpidon kanssa asian voi selvittää kuvatodistein käydystä keskustelusta. Ylläpito voi varoittaa tms. väärin toiminutta ostajaa ja selventää ilmaa täällä tarvittaessa sekä poistaa turhat palautteet.

Eli en siltikään näe mitään ongelmaa. Jos joku tarjoaa HP:n myynti-ilmoitukseeni ja YV:ssä kertookin, että vasta kuun lopussa tulee palkka ja maksaa silloin, niin siinä on jo peruste kaupan peruuntumiseen.

Tänään 13.10. ja tämä teoreettinen ostaja saakin rahaa tilille vasta 1.11.? En ole sitoutunut myymään sen takia, että ostohetkellä hintapyynnön tarjonnut ostaja on tehnyt niin rahalla, mitä hänellä ei vielä ole.

Negaa ja ketjuun viesti, että myynnissä edelleen, koska ostaja osoittautui vilpilliseksi käytöksessään (halunnut epäreilun edun varaessaan tuotteen itselleen, johon ei rahaa sillä hetkellä).

Joku muu kuitenkin olisi voinut olla valmis maksamaan heti samana päivänä ja tehdä kaupat. Miksi tällainen ostaja, joka odottaa rahojaan äidiltään tms. pitäisi saada erikoiskohtelua?

Sanomatta selvää, ettei kauppoja ole, jos ostajalla ei rahaa maksaa ostamaansa tuotettaan. Eri asia, jos ketjussa jo ilmoittaa, että saa rahaa parin viikon päästä ja voi maksaa vasta silloin, suostuuko myyjä?

-> Noin pitäisi toimia.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 761
Ongelma on siinä että monesti sillä ostajalla ei tunnu olevan kiire kommunikoida, siis enää sen jälkeen kun kaupat on sovittu. Eikä sitä tietysti myyjänä halua liikaa painostaa. Seuraavana päivänä ehkä kysymystä tulihan viesti missä tilitiedot varmasti perille? Mihin vastataan ehkä päivän viiveellä "juu, olen töissä, kiire, perille tuli".

Sitten kuitenkin pahimmillaan kiirehditään myyjää heti kun se raha on saatu viimein maksettua.

Eihän tuossa oikeasti olisi välttämättä ongelmaa jos ostaja heti kertoisi että: "tehdään kaupat nyt heti keskiviikkona. Laitan rahat perjantaina" mihin myyjä voisi todeta: "asia selvä, laitan pakettia sitten tiistaina postiin kun maanantai illasta palaan kotiin ja tarkistan että rahat ovat saapuneet, pitkä viikonloppu tiedossa jolloin en ole kotona. Ellet ehdi ENNEN perjantaina maksaa, päivän olen töissä ja lähden suoraan mökille sieltä". Tällöin molemmat olisivat (toivottavasti) tyytyväisiä.

Eli kommunikointi olisi hyvä asia. Säästyisi paljolta oletuksilta ja tämäkin ketju olisi ehkä hieman rauhallisempi (sekä enempi oikeat huijarit olisivat edustettuina)
 
Liittynyt
19.08.2023
Viestejä
508
@Taneli-;

Jos ostaja pimittää tällaista tietoa ja kaipaa mustamaalata myyjää, voi tosiaan myyjä täällä esittää oman puolensa tarinasta myöskin, mutta viimeistään ylläpidon kanssa asian voi selvittää kuvatodistein käydystä keskustelusta. Ylläpito voi varoittaa tms. väärin toiminutta ostajaa ja selventää ilmaa täällä tarvittaessa sekä poistaa turhat palautteet.

Eli en siltikään näe mitään ongelmaa. Jos joku tarjoaa HP:n myynti-ilmoitukseeni ja YV:ssä kertookin, että vasta kuun lopussa tulee palkka ja maksaa silloin, niin siinä on jo peruste kaupan peruuntumiseen.

Tänään 13.10. ja tämä teoreettinen ostaja saakin rahaa tilille vasta 1.11.? En ole sitoutunut myymään sen takia, että ostohetkellä hintapyynnön tarjonnut ostaja on tehnyt niin rahalla, mitä hänellä ei ole.

Negaa ja ketjuun viesti, että myynnissä edelleen, koska ostaja osoittautui vilpilliseksi käytöksessään (halunnut epäreilun edun varaessaan tuotteen itselleen, johon ei rahaa sillä hetkellä).

Joku muu kuitenkin olisi voinut olla valmis maksamaan heti samana päivänä ja tehdä kaupat. Miksi tällainen ostaja, joka odottaa rahojaan äidiltään tms. pitäisi saada erikoiskohtelua?

Sanomatta selvää, ettei kauppoja ole, jos ostajalla ei rahaa maksaa ostamaansa tuotettaan.
Tää onkin muuten asia, josta kauppa-alueen säännöt ei sano mitään, ja josta pitäisi olla kyllä maininta. Joitakin sivuja takaperin oli kaveri, jolta kauppasopimuksen oman puolen täyttäminen ei sitten onnistunutkaan kun kertomansa mukaan oli armeijassa ja myytävä tuotekin vielä paketoimatta. Eli ellei muuta ole sovittu, osapuolten pitää kyetä viipymättä täyttämään osansa sopimuksesta. Tosin pitäisi kyllä tietää postituskaupassa, onko toimenpidejärjestys 1) rahat tilille ja 2) tavara postiin, vai jotain muuta.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 698
Ongelma on siinä että monesti sillä ostajalla ei tunnu olevan kiire kommunikoida, siis enää sen jälkeen kun kaupat on sovittu. Eikä sitä tietysti myyjänä halua liikaa painostaa. Seuraavana päivänä ehkä kysymystä tulihan viesti missä tilitiedot varmasti perille? Mihin vastataan ehkä päivän viiveellä "juu, olen töissä, kiire, perille tuli".

Sitten kuitenkin pahimmillaan kiirehditään myyjää heti kun se raha on saatu viimein maksettua.

Eihän tuossa oikeasti olisi välttämättä ongelmaa jos ostaja heti kertoisi että: "tehdään kaupat nyt heti keskiviikkona. Laitan rahat perjantaina" mihin myyjä voisi todeta: "asia selvä, laitan pakettia sitten tiistaina postiin kun maanantai illasta palaan kotiin ja tarkistan että rahat ovat saapuneet, pitkä viikonloppu tiedossa jolloin en ole kotona. Ellet ehdi ENNEN perjantaina maksaa, päivän olen töissä ja lähden suoraan mökille sieltä". Tällöin molemmat olisivat (toivottavasti) tyytyväisiä.

Eli kommunikointi olisi hyvä asia. Säästyisi paljolta oletuksilta ja tämäkin ketju olisi ehkä hieman rauhallisempi (sekä enempi oikeat huijarit olisivat edustettuina)
Kysehän on juurikin vetkuilusta, joka ansaitsee negatiivista. Mitä etua muille on tehdä kauppaa hankalan ostajan kanssa, jos kukaan ei ole julkisesti sitä mieltä, että ostaja on hankala?

Kohtuullisen ajan voi odottaa maksua. Ei sen välttämättä tarvitse tapahtua samalla minuutilla, kun maksutiedot on ostajalle luovutettu, mutta mielestäni jos viivästyy yli vuorokauden, on se jo liikaa.

Kauppaehtojen jälkeenpäin muuttamiseen yksipuolisesti pitäisi nimenomaan vastata negatiivisella palautteella. Ei kuin tavara takaisin myyntiin, ostaja ei toimi hyvän tavan mukaisesti.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 606
Viestejä
4 217 080
Jäsenet
71 080
Uusin jäsen
TonyR

Hinta.fi

Ylös Bottom