- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 10 356
Ihme trollaamista. Pystytkö käsittämään, että ihmisillä on ollut tiukkaa jo vuosia koronan takia. Tai säästöjä on ollut, mutta ne on jo käytetty johonkin, on voinut hajota vaikka lämminvesivaraaja tai sähköt. Ei kellään ole kokoaikaa hallussaan miljoonaa, josta voi jatkuvasti ammentaa.
Olen esimerkiksi sairastanut äitiyslomien perään, ja sen päälle isommin koronan ja joutunut tekemään osa-aikaa. Näiden normaalien vastoinkäymisten lisäksi olisi pitänyt ennakoida sota ja talouskriisi. Noh, löytyy korkokatto 2,5% sekä lyhennys niin että laina-aika venyy.
Tämä on totta, siksi sanonkin että vaikka JUURI NYT niitä suorasähkölämmitteisiä asuntoja saisi tuolla yllämainitulla alehinnalla niin myös JUURI NYT tilanne on sellainen että olisi enemmän kuin järkevää miettiä kahteenkin kertaan onko ihan järkevää tarjoukseen tarttua.
Asia on tietysti eri henkilöillä jotka jo ovat moisen hankkineet ja ehkä vuosikymmeniä sellaisessa asuneet, omat lapsensa pois kotoa ehtineet hoitaa ja nyt huomaavat että siitä eläkkeestä ei tahdokaan raha enää riittää yhä kallistuviin sähkölaskuihin.
Lisäksi nämä ovat myös henkilöitä jotka ovat ehkä sodankin kokeneet tai ainakin muistavat siitä jotain, eivät halua olla yhteiskunnalle vaivaksi ja säästävät lääke ja muista menoista tahtomatta myydä sitä rakasta asuntoa minkä toivovat jäävän lapsille myöhemmin.
Eivät he myöskään välttämättä osaa mitään sähköä kilpailuttaa vaan ovat käyttäneet monesti jo säästönsä esim. viimevuoden vaihteessa kalliisiin hintoihin ja jatkavat samalla sopimuksella kuten ovat jatkaneet jo vuosikymmeniä.
Olen samaa mieltä että heitä pitäisi jotenkin auttaa, syy ei ole heidän eivätkä he voi oikein asialle mitään.
Tästä ei vaan nyt puhuttu, vaan siitä että joku juuri nyt olisi ostamassa sitä erittäin halpaa suorasähkökämppää. Sellaisia on oikeasti nyt aika reippaasti tarjolla ja hinnat ovat oikeasti edullisia kun katsoo ilmoituksia.
