Elon Musk ostaa Twitterin reilun 41 miljardin euron hintaan

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Elon Musk osti alkukuusta 9,2 prosentin osuuden Twitteristä. Musk kuitenkin kieltäytyi osuuden mahdollistamasta hallituspaikasta, sillä se olisi rajoittanut hänen osakekantansa maksimissaan 15 prosenttiin.

Räväkkänä somepersoonanakin tunnettu Musk olikin heti ostoksensa jälkeen äänessä kysyen Twitterin käyttäjiltä muun muassa heidän mielipiteitään alustan suhteesta sananvapauteen. Muskin mukaan sananvapaus on toimivan demokration perusta ja vain yksityinen yritys voisi todella toteuttaa sananvapautta.

Reilu viikko osakekaupoista Reuters uutisoi Elon Muskin tehneen ostotarjouksen koko Twitterin osakekannasta. Muskin tarjous oli tuolloin 54,20 dollaria osakkeelta eli yhteensä noin 41 miljardia dollaria tai 38 miljardia euroa. Tarjous oli 38 % yli Twitterin silloisen osakekurssin.

Ostotarjoukseen suhtauduttiin aluksi varoen ja skeptisestikin, jopa Musk itse myönsi, ettei tiedä, onnistuisiko kaupat. Twitterin hallitus päätti puolustautua ostoyrityksiltä järjestelyllä, joka antaa ostotarjousta vastustaville mahdollisuuden ostaa lisää yhtiön osakkeita alenettuun hintaan.

Järjestelyistä huolimatta Twitter on nyt vahvistanut Elon Muskin todellakin ostaneen Twitterin. Lopulliseksi kauppahinnaksi on sovittu 44 miljardia dollaria eli reilut 41 miljardia euroa. Washington Postin tietojen mukaan tarjous rahoitettaisiin 13 ja 12,5 miljardin lainoilla investointipankeilta kuten Morgan Stanley, ja loput 21 miljardia tulisi Muskilta itseltään.

Kauppojen toteuduttua Musk aikoo panostaa Twitterissä sananvapauden lisäksi muun muassa uusiin ominaisuuksiin. Ainakin Muokkaa-painike on jo tulossa, joskin se olisi tiettävästi tullut ilman Muskin väliintuloakin. Lisäksi hän pyrkii päivittämään alustan algoritmit avoimeen lähdekoodiin perustuviksi paitsi luottamuksen, myös bottien ehkäisemiseksi.

Lähteet: Lehdistötiedote, YLE

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
1 061
Sääli. Twitter on ollut käytännössä ainoa sosiaalinen media "aikuisille", ja nyt sitä tulee hallitsemaan käärmeöljyn myyjä.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072
Sääli. Twitter on ollut käytännössä ainoa sosiaalinen media "aikuisille", ja nyt sitä tulee hallitsemaan käärmeöljyn myyjä.
Ei hassumpi CV käärmeöjyn myyjäksi.

Eiköhän Elon etsi lähinnä uutta harrastusta ja tapaa trollata netissä.
 
Liittynyt
25.02.2019
Viestejä
1 051
Luultavasti monta tapaa parantaa käyttökokemusta jos ei ole tarvetta tehdä rahaa miellyttämällä mainostajia julkisena yrityksenä. Kuten ne algoritmit joita ei voisi julkaista ilman yksityistämistä.
On myös hyvä internetin julkiselle keskustelulla jos ei satele banneja kommentoijille ties minkä sjw meemin takia ja tilanne normalisoituu tasapainoiseksi. Toivottavasti tulee enemmän bottien ja vaikutusfirmojen toimintaan esteitä vaatimalla henkilöllisyyden varmistamista.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 706
Pitääkö lupauksistaan kiinni, että muuttaa Twitterin yksityiseksi?
 
Liittynyt
31.08.2019
Viestejä
2 014
Ainakin Muokkaa-painike on jo tulossa, joskin se olisi tiettävästi tullut ilman Muskin väliintuloakin.
Tämän poissaolohan on ollut Twitterin suurin etu. Nyt kaiken maailman idiootit (lue: poliitikot) pääsevät muokkaamaan viestejään ja jos joku ehtii napata screenshotin heidän valheistaan, niin voivat vain väittää sitä muokatuksi kuvaksi.
 
Liittynyt
31.08.2019
Viestejä
2 014
Siihenhän on yksinkertainen lääke, julkinen muokkaushistoria.
Sitten sen pitäisi olla sellainen, joka tallentaisi jokaisen version muokatusta viestistä eikä vain ilmoitusta "viimeksi muokattu xx:xx." Ja eikös se sitten olisi jo se ja sama, kirjoittaakko vain uuden viestin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 799

Just semmosiahan ne joillain alustoilla onkin. Lukee että "viimeksi muokattu 26.04.2022 klo 07:40" ja sitä klikkaamalla näkee vanhan version ja edeltävät versiot.
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
823
Sääli. Twitter on ollut käytännössä ainoa sosiaalinen media "aikuisille", ja nyt sitä tulee hallitsemaan käärmeöljyn myyjä.
Ihan samanlainen likasanko Twitter on, kuin Vauva tai Suomi24. Koko sananvapaus vaatisi uudelleenmäärittelyn. Nykyään tuota käytetään kaikessa tekosyynä, kun aletaan trollaamaan huolella ja ihmetellään wanhaan cunnon kick+bannia.

Toivottavasti Twitteristä tulee maksullinen ja pakollinen tunnistauminen. Sitä päivää odotellessa, kun tulee joku järkevä sosiaalinen media.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
Sääli. Twitter on ollut käytännössä ainoa sosiaalinen media "aikuisille", ja nyt sitä tulee hallitsemaan käärmeöljyn myyjä.
Pidät "käärmeöljyn myyjänä" tyyppiä, jonka perustama, johtama ja pääosin omistama firma
* on ainoa demokraattisessa, ihmisoikeuksia kunnioittavassa maapallon osassa ihmisiä kiertoradalle laukova taho. Ja on alle kahdessa vuodessa laukonut enemmän ihmisiä kiertoradalle kuin yli miljardin ihmisen kiina melkein 20 vuodessa.
* laukoo nykyään yli puolet kiertoradalle päätyväistä tonneista(sateliitit + rahti)
* on toimittanut >10000 hyvin toimintavarmaa ja nopeaa internet-päätelaitetta Ukrainalle jossa niitä käytetään sodassa venäjää vastaan

Että aika kummalliset käsitykset sinulla siitä, mitä "käärmeöljyn myyjä" tarkoittaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
Pitääkö lupauksistaan kiinni, että muuttaa Twitterin yksityiseksi?
Nyt olet tainnut tajuta jotain väärin.

"yksityinen" tarkoittaa tässä nimenomaan sitä yhtiömuotoa, että ostaa sen pois pörssistä, ei enää julkinen osakeyhtiö.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 185
Että aika kummalliset käsitykset sinulla siitä, mitä "käärmeöljyn myyjä" tarkoittaa.
Vai oisko viitannut juurikin herran esiintymiseen twitterissä. Ensin perseiltiin Teslan kanssa, ja kun tajusi että osakemarkkinoihin vaikuttaminen ei ole ihan sallittua ja tuli ns. kakkua (link), niin siirtyi trollailemaan kryptoilla. Niillä on kiva ottaa rahat pois tyhmiltä kun ei ole kukaan valvomassa, nyt vielä vähemmän kun omistaa itse trollailualustan.
 
Liittynyt
12.09.2020
Viestejä
990

Tai vaikka tähän:

Elon Musk Promises Full Self-Driving 'Next Year' For The Ninth Year In A Row

EDIT: Mielenkiinnolla odotan mitä tästä Elonin twitter-seikkailusta tulee, jos kauppa menee läpi. Tosiaan tapana luvata kaikkea mahdollista, osa toteutuu, osa ei. En myöskään usko että sellainen asia kun "sananvapaus" on ihan triviaalisti ratkaistavissa Twitterissä...
 
No meinasin mainita tuostakin että niitä lupauksia SpaceX:n ja Teslan suhteen on nähty aika paljon vuosien saatossa. Saa ottaa kaiken aika reilun suolan kanssa. Kuussakin piti olla jo alunperin viime vuonna, nyt ilmeisesti 2024 (ei tule tapahtumaan). Saa nähdä ollaanko ennen vuosikymmenen vaihtumista. Vaan eiköhän herra tiedä itsekin realiteetit, lähinnä pidetään "hypeä" yllä. Saman kaavan voinee olettaa jatkuvan Twitterin kohdalla siis.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
* on ainoa demokraattisessa, ihmisoikeuksia kunnioittavassa maapallon osassa ihmisiä kiertoradalla laukova taho.
Joillakin voi olla eri näkemyksiä siitä kuuluuko Yhdysvallat tuohon kategoriaan.

Aiheesta sen verran että mistä Elon tulonsa saa? Tesla on kait vihdoin saavuttanut voitolllisen tilikauden, mutta miten starlink, spacex, neural link, mitä näitä nyt on? Twitter ei kai koskaan ole tuottanut voittoa, joten miten näitä projekteja oikein rahoitetaan? 25mrd lainaa ... pelkät kulut lainoista on varmaan suht ison firman tuloksen verran...

Oma talousosaaminen ei kyllä mitenkään riitä näkemään miten talousyhtälö oikein ratkeaa.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
Tai vaikka tähän:

Elon Musk Promises Full Self-Driving 'Next Year' For The Ninth Year In A Row
Sinänsähän se tossa sivulla olevan videon mukaan
2014: ensi vuonna 90% kyvykkyys, ainakin valtateillä
2015: ensi vuonna valteillä ja suhteellisen yksinkertaisilla teillä
2016: Kertoi näkemyksensä, miten hyvin pystyy ajaan "juuri nyt" (eikä vuoden päästä)

Oikeastaan ensimmäinen jonka voisi tulkita "täysin itse ajava ensi vuonna" väitteeksi oli vuodelta 2018.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
Aiheesta sen verran että mistä Elon tulonsa saa?
Myymällä osakkeita

Twitter ei kai koskaan ole tuottanut voittoa, joten miten näitä projekteja oikein rahoitetaan?
Sijoittajat laittaa rahaa projektiin ja toivovat saavansa isomman summan myydessään pois.

25mrd lainaa ... pelkät kulut lainoista on varmaan suht ison firman tuloksen verran...
No jos se sais vaikka Euribor 3kk korolla lainaa, niin korkohan olis negatiivinen :D

Mut joo vaikka käytännössä joutuis maksamaan 2% korkoa lainasta, niin mikäli osakekurssi kohoaisi 4% vuodessa, nii tuohan olisi kannattavaa. Toki riski on myös suuri.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Olisi mielenkiintoista nähdä Elon Muskin tase. Olisiko heti Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen kolmanneksi suurin talous?
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
Tai vaikka tähän:

Elon Musk Promises Full Self-Driving 'Next Year' For The Ninth Year In A Row

EDIT: Mielenkiinnolla odotan mitä tästä Elonin twitter-seikkailusta tulee, jos kauppa menee läpi. Tosiaan tapana luvata kaikkea mahdollista, osa toteutuu, osa ei. En myöskään usko että sellainen asia kun "sananvapaus" on ihan triviaalisti ratkaistavissa Twitterissä...
Muistaako kukaan edes vielä Elonin Hyper Looppia? Tuota vakuumituubissa äänen nopeudella etenevää vaunua? Ei paljon ole näitä näkynyt.
 
Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
1 531
Jäänyt muskista aika pöhinäkaverin kuva. Varmasti tyypillä on teknistä osaamista ja hienoa kun tekee asioita ja yrittää, mutta olisi edes lupaustensa kanssa realistinen. Vai niin että kuussa piti olla jo viimevuonna, ollaankohan edes vuosikymmenen loppuun mennessä. Mitäköhän tästä muskin twitterseikkailusta oikein tulee, no kyseinen palvelu alkaa olla samanlainen likasanko kuin suomi24, vaikka jotkut tahot tuota parempana sosiaalisena mediana yrittävät markkinoida.
 
ile2

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.04.2022
Viestejä
139
Sääli. Twitter on ollut käytännössä ainoa sosiaalinen media "aikuisille", ja nyt sitä tulee hallitsemaan käärmeöljyn myyjä.
Jaa, no.. näkemys eroja kai.. mun mielestä twitter on vauva-aikuisille enemmänkin.. eli facessa keski-ikäset tavantallaajat ja twitterissä "niin olevinaan" aikuisia mutta silti noh ymmärtänette pointin. Henk.koht. Reddit on sellanen paikka johon teinit ei eksy ja sieltä löytyy sellasia professoreita ja maailmankuuluja lääkäreitä jne PHD porukkaa että jopa oppii jotain perustelluin ja lähteineen olevista keskusteluista. Mutta onhan joka somessa puolensa ja se miten sitä käyttää lue ketä seuraa jne suodattaa paskat pois.

-ile
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Muistaako kukaan edes vielä Elonin Hyper Looppia? Tuota vakuumituubissa äänen nopeudella etenevää vaunua? Ei paljon ole näitä näkynyt.
Vaporware ja käärmeöljy on kuitenkin kaksi eri asiaa. Tietääkseni Musk ei ole kauputellut mitään humpuukia tai huijausta (käärmeöljy). Sen sijaan aikataulut ovat paukkuneet tai tuotteet/ominaisuudet jääneet välillä valmistumatta (vaporware).

Eiköhän Muskilla ole jokin oma agenda Twitterin ostamisessa vahvasti taustalla. Ehkä haluaa turvata oman "leikkikentän" tulevaisuudessa, missä voi huvittaa itseään, käyttää valtaa ja keinotella osakkeilla/kryptoilla jne. Sitä ei voi kiistää, että aikaansaava kaveria Musk ainakin on.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
639
Just semmosiahan ne joillain alustoilla onkin. Lukee että "viimeksi muokattu 26.04.2022 klo 07:40" ja sitä klikkaamalla näkee vanhan version ja edeltävät versiot.
No jos veispuukkiki on onnistunut toimivan julkisen muokkaushistorian luomaan niin eiköhän Elonkin onnistu.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
234
Tämän poissaolohan on ollut Twitterin suurin etu. Nyt kaiken maailman idiootit (lue: poliitikot) pääsevät muokkaamaan viestejään ja jos joku ehtii napata screenshotin heidän valheistaan, niin voivat vain väittää sitä muokatuksi kuvaksi.
Jostain luin, että tarkotuksena ois, että pystyy muokkaamaan vaan jonkun aikaa julkasun jälkeen, joka on mielestäni oikein hyvä.
 
ile2

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.04.2022
Viestejä
139
Jostain luin, että tarkotuksena ois, että pystyy muokkaamaan vaan jonkun aikaa julkasun jälkeen, joka on mielestäni oikein hyvä.
Tuommoinen olisi tervetullut joka someen.. se on niin naurettavaa kun huudellaan umpiluupäänä tyhmyyksiä ja kun vastaukset ei miellytä mennään muokkaamaan/poistamaan sitten. </dork>
 
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
1 061
Pidät "käärmeöljyn myyjänä" tyyppiä, jonka perustama, johtama ja pääosin omistama firma
* on ainoa demokraattisessa, ihmisoikeuksia kunnioittavassa maapallon osassa ihmisiä kiertoradalla laukova taho. Ja on alle kahdessa vuodessa laukonut enemmän ihmisiä kiertoradalle kuin yli miljardin ihmisen kiina melkein 20 vuodessa.
* laukoo nykyään yli puolet kiertoradalle päätyväistä tonneista(sateliitit + rahti)
* on toimittanut >10000 hyvin toimintavarmaa ja nopeaa internet-päätelaitetta Ukrainalle jossa niitä käytetään sodassa venäjää vastaan

Että aika kummalliset käsitykset sinulla siitä, mitä "käärmeöljyn myyjä" tarkoittaa.
Niin no mitä näitä nyt oli. Hypeluuppi, Boringcompany, Marsutopia... Ei muista kaikkea. Kaikkeen ollaan saatu yleistä rahoitusta ja oikeuksia, mikä on valunut kankkulan kaivoon käytännön näkökulmasta, satelliitit paskoo taivaat jne. Toki kun kunnolla sohii, niin joskus osuukin johonkin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
Niin no mitä näitä nyt oli. Hypeluuppi,
Hyperloopille Elon Musk/hänen firmansa eivät ole saaneet mitään julkista rahoitusta. Eli väitteesi on puppua tämän osalta.

Hyperloopia tekee ihan muut tahot, Elon Musk vaan heitti idean ilmaan että muut alkaisivat tehdä sitä, kun hänellä ei aika riitä kaikkeen.

Boring Companyyn on sijoittaneet ihan yksityiset sijoittajat.

Boring Company on myynyt Las Vegasille palveluitaan n. 47 miljoonalla dollarilla, mikä on todella halpa hinta siitä tunnelista.

Jos tuossa 47 miljoonassa on jotain ongelmaa, niin sinun logiikallasi on paha asia, että yksityinen uusi firma toimii halvalla hinnalla alihankintana julkiselle taholle. Pitäisikö kaikki julkiset palvelut tuottaa joko
1) Epätehokkaasti neuvostoliittolaiseen tyyliin täysin valtionyhtiöiden toteuttamana ilman mitään alihankintaa yksityisiltä vai
2) Ainoastaan vanhojen epäinnovatiivisten ja epätehokkaiden firmojen toimesta, paljon kalliimmalla?

Ei ole mitäään "Marsutopia"-nimistä firma tai projektia.

Elon Musk on nimenomaan käyttänyt hyvin suuren määrän omia/SpaceXn rahoja Mars-projekteihinsa.

Kaikki julkinen rahoitus Starshipille on todella murto-osa tämän rinnalla.

SpaceX ei myöskään ole pörssissä oleva firma eli siihen ei ole käytetty yhtään suoraa julkisten sijoittajien rahaa.

NASAlta SpaceX on saanut rahoitusta
1) Falcon 9n ja Dragon-kapselin kehittämiseen. Molemmat tällä hetkellä ovat käytännössä pelastaneet koko NASAn ISS:ään liittyvän avaruusohjelman, todella halvalla hinnalla. Ne olivat erinomaisia sijoituksia NASAlle.
2) Starshipin kuuversion kehittämisen. TÄmä rahamäärä on kuitenkin paljon pienempi kuin se rahamäärä mitä Elon ja SpaceX ovat käyttäneet Starshipiin omaa yksityistä rahaansa, ja Elonin Starshipin kuuversion tarjous on todella paljon halvempi kuin tarjouskilpailussa hävinneet tarjoukset. Eli tämäkin on erinomainen sijoitus.

Lisäksi jostain puolustusministeriön puolelta (DARPA tjsp) on saatu melko pieniä summia (62 miljoonaa tjsp) Raptor-moottorin kehitykseen. Tämä summa on kuitenkin pieni pisara meressä verrattuna siihen summaan, mitä puolustusminiteriö on käyttänyt esim Lockheed-Martinin/Boeingin/ULAn rakettien kehityksen rahoittamiseen, sekä pelkästään siihen summaan, jonka puolustusministeriö antaa ULAlle vuosittain ihan vaan että ULA pitää laukaisualustansa auki edes laukaisematta mitään niiltä, että voi tulevaisuudessa laukoa puolustusministeriön payloadeja.

Osoittaa todella suurta typeryyttä, tietämättömyyttä tai suhteellisuudentajun puutetta haukkua firmaa pahaksi "yhteiskunnan rahojen kuppariksi" siitä, että se tarjoaa julkiselle taholle palvelua, jota julkinen taho haluaa ostaa, halvemmalla kuin muut firmat, oikeasti säästäen julkisia varoja.

Ei muista kaikkea.
Joo, sen huomaa, ettet muista, kun puhut ihan täyttä puppua.

Kaikkeen ollaan saatu yleistä rahoitusta ja oikeuksia, mikä on valunut kankkulan kaivoon käytännön näkökulmasta, satelliitit paskoo taivaat jne. Toki kun kunnolla sohii, niin joskus osuukin johonkin.
Höpöhöpö. Kaikkiin näistä ei ole saatu julkista rahaa ja kaikki julkinen raha mitä näihin on käytetty on ollut todella pientä niihin käytetyn yksityisen rahan rinnalla ja on ollut erinomainen sijoitus julkisilta tahoilta ja kokonaiskuvassa ainoastaan säästänyt julkisia rahoja kun Elonin firmat ovat tehneet muita firmoja halvemmalla ja varmemmin asian mitä julkinen on halunnut ostaa.

Boeingin CST-45-kapseli ei vieläkään ole käytössä, eikä Blue Origin ole saanut mitään kiertoradalle. Ilman Falcon 9iin ja Dragoniin käytettyjä (kokonaiskuvassa melko pieniä) rahoja NASA olisi vieläkin Venäjän armoilla ISS:lle lentämisessä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Kyllä sen on tarkitus tehdä siitä parempi. vapaampi. Mutta katsotaan nyt mitä herra keksii.
Joo, mikäänhän ei ole parantanut sananvapautta (mitä sillä sitten tarkoitetaankaan) paremmin kuin yksinomistus/diktatuuri. Ei sillä että mikään firma olisi lähtökohtaisestikaan sananvapauden mekka, mutta ei tilanne kyllä nähdäkseni varsinaisesti parane sillä että omistuspohja muuttuu yhdeksi henkilöksi.

Toisaalta ei tunnu oikein missään yhteydessä olevan selkeätä että mitä se sananvapaus on ja miten siihen tulisi suhtautua, että aika lailla samaa soppaa varmaan jatkossakin teki Musk mitä tahansa alustallaan.
 
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
1 061
Hyperloopille Elon Musk/hänen firmansa eivät ole saaneet mitään julkista rahoitusta. Eli väitteesi on puppua tämän osalta.
Musk myi Hypeloopin käärmeöljynä, se on aivan yksi ja sama ketä siihen lankesi. Aika naiivi olet, jos luulet ettei yksikään yleisen sektorin työntekijä käyttänyt minuuttiakaan aikaa Virgin Hyperloopin rakennuttamiseen, ja täten tuhlannut yleistä rahaa.

Sama pätee kaikkiin muihin käärmeöljyprojekteihin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
Musk myi Hypeloopin käärmeöljynä, se on aivan yksi ja sama ketä siihen lankesi.
Voisitko yrittää edes ymmärtää mitä sana "myyminen" tarkoittaa?

Ei Musk myynyt yhtään mitään Hyperloopiin liittyen. Kukaan ei maksanut Elon Muskille siitä yhtään mitään, Elon Musk ei tienannut siitä yhtään rahaa.

Elon ainoastaan kirjoitti paperin ja piti pari puhetta ja tweettasi pari tweettiä, ja Elonin paperin, puheiden ja tweettien inoittamana täysin muut henkilöt ovat perustaneet frmoja, joissa Elonilla ei ole osaa eikä arpaa.

Tosin Elon Musk/hänen firmansa on kyllä menettänyt hiukan rahaa Hyperlooppiin liittyen, koska järjesti jonkun hyperlooppiin liittyvän kilpailun jonka järjestämiseen käytettiin SpaceXn resursseja.

Aika naiivi olet, jos luulet ettei yksikään yleisen sektorin työntekijä käyttänyt minuuttiakaan aikaa Virgin Hyperloopin rakennuttamiseen, ja täten tuhlannut yleistä rahaa.
Elon Musk ei ole saanut penniäkään mistään Virgin Hyperloopin rahoista. Se ei ole Elon Muskin firma.

Elon Musk ei ole tuhlannut yhtään "yleistä" rahaa Hyperlooppiin liittyen. Elon Musk on tuhlannut ainoastaan hyvin pienen määrän omaa sekä mahdollisesti SpaceXn sijoittajien rahaa Hyperlooppiin liittyen (sen yhden kilpailun järjestämiskustannukset ja palkinnot)

Ja se, että tietää faktat eikä tee perusteettomia typeriä valheellisia syytöksiä ole mitään naiiviutta.

Sama pätee kaikkiin muihin käärmeöljyprojekteihin.
Jaa että Elon Musk on syyllinen kaikkiin maailman käärmeöljyprojekteihin? Varmaan myös niihin 1800-luvyn kiertäviin käärmeöljykauppaisiin?

Saisiko nyt edes jotain järkeä ja faktoja tämän huuhaan ja perusteettoman syyttelyn sijaan?

Toistaiseksi kaikki syytöksesi ovat olleet täysin perusteettomia. Sen sijaan että myöntäisit olleesi väärässa, alat vaan mutuilemaan epämääräisyyksiä "kaikista muista" käärmeöljyprojekteista joista et tässä kuitenkaan osaa nimetä yhtäkään.
 
Viimeksi muokattu:

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Jättäkääs se vähättely, provosointi ja henkilökohtaisuudet pois ja keskittykää rakentavaan keskusteluun, kiitos.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
Jäänyt muskista aika pöhinäkaverin kuva. Varmasti tyypillä on teknistä osaamista ja hienoa kun tekee asioita ja yrittää, mutta olisi edes lupaustensa kanssa realistinen. Vai niin että kuussa piti olla jo viimevuonna, ollaankohan edes vuosikymmenen loppuun mennessä. Mitäköhän tästä muskin twitterseikkailusta oikein tulee, no kyseinen palvelu alkaa olla samanlainen likasanko kuin suomi24, vaikka jotkut tahot tuota parempana sosiaalisena mediana yrittävät markkinoida.
Tekniikan kehityksen lyhyen aikaskaalan vaikutukset aina yliarvioidaan, ja pitkän aikaskaalan vaikutukset aina aliarvioidaan.

Kun SpaceXn ekat laskeutumista yrittäneet raketit epäonnistuivat laskeutumisessaan, monet pitivät sen yrittämistä järjettömänä rahanhaaskuuna.

Nyt SpaceXn perustamisesta on kulunut n. 20 vuotta ja ekasta laskeutumisyrityksestä on aikaa kulunut reilut 7 vuotta, onnistuneita laskeutumisia on takana jo yli 100, ja nyt yli 35 putkeen ilman epäonnistumia, ja tällä rakettien uudelleenkäytöllä on säästetty miljardeja rahaa, ja SpaceX laukoo nykyään yli puolet kaikesta massasta kiertoradalle. SpaceX on aivan totaalisesti mullistanut rakettien laukaisubisneksen, kun pystyy tarjoamaan luotettavia laukaisuita paljon halvemmalla kuin muut, ja myös pienemmällä viiveellä kun ei tarvi koko rakettia valmistaa joka laukaisulle erikseen vaan pelkkä ylävaihe.

Elon Musk on ylioptimistinen puhuessaan aikatauluista, mutta niin ovat muutkin. Käytännössä näissä puhutaan usein esim. asioista jonka muut lupaavat tekevänsä 10 vuodessa mutta saavat sen aikaan 15 vuodessa, Elon lupaa tehdä sen viiteen vuoteen mutta Elonilla siihen menee oikeasti 10 vuotta. Elon tekee silti asian nopeimmin, eikä absoluuttisella aikaskaalalla usein myöhästy lupauksistaan sen enempää kuin muutkin, mutta suhteellinen myöhästyminen on toki suurempi.

Esim.
* NASAn SLS-raketin kehitys alkoi 2011 (käyttäen hyvin paljon olemassaolevaa sukkulan tekniikkaa), piti alunperin lentää vuonna 2017. Ei ole lentänyt vieläkään.
* Vulcan, ULAn uusi raketti. Projekti alkoi 2014, esilennon piti olla 2019, ei ole vieläkään lentänyt.
* Angara, Venäjän uusi raketti. Projekti aloitettiin 1994, piti lentää 2006-2007, esilento kiertoradalle tapahtui vasta 2014, toinen testilento kiertoradalle vasta 2020 ja kolmas testilento 2021. Kaikki edelleen testilentoja, ei vieläkään, 28 vuotta projektin aloittamisen ja n. 15-16 vuotta alkuperäisen aikataulun jälkeen, ole kuljettanut yhtään oikeaa payloadia kiertoradalle. Tosin ensimmäinen oikea hyötylento aiotaan nyt laukaista ihan lähiaikoina.
* Blue Origin, Jeff Bezosin rakettifirma, perustettiin ennen SpaceXää, n. 22 vuotta sitten. Ei ole vieläkään laukonut yhtään rakettia kiertoradalle, on laukonut pari kaupallista laukaisua hypylle n. 100km korkeuteen. New Glenn-raketin kehitys alkoi 2012 ja projekti julkistettiin 2016, piti lentää "ennen vuotta 2020", ei ole vieläkään lentänyt.

Tulee mieleen vain yksi uusi raketti joka ei vielä failannut aikataulujaan:

* Ariane 6, ESAn uusi raketti, projekti alkoi 2010-luvun alkupuolella, lopullinen konfiguraatio valittiin 2014, esilennon luvattiin olevan 2012-2022. Ei ole vielä lentänyt, mutta tätä vuotta on vielä n. 8 kuukautta jäljellä joten on mahdollisuus pysyä aikataulussa.

Käytännössä juuri MIKÄÄN avaruus-/ilmailutekniikan projekti ei valmistu aikataulussaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
218
"twitter is a private company it can do what it wants"

Vieläköhän tuota argumenttia kuuluu toiselta laidalta nyt kun se onkin "väärässä" omistuksessa. Toivottavasti Musk tuo twitteriin niitä kauan kaivattuja uudistuksia.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 792
Muistaako kukaan edes vielä Elonin Hyper Looppia? Tuota vakuumituubissa äänen nopeudella etenevää vaunua? Ei paljon ole näitä näkynyt.
Sehän on elonin idea, jota muut on yrittäneet toteuttaa. Elonin boring company aikoo alkaa testaamaan hyperlooppia kaivamissaan tunneleissa

Samaan aikaan elonin toisessa firmassa tekivät ja toimittivat reilun 300k sähköautoa kvartaalissa ja tekivät 3 miljardin liikevoiton.

Kolmas elonin firma aloittaa ihmiskokeet aivoimplanteilla todnak tänä vuonna. Riippuu viranomaisista millon saavat luvat ihmiskokeisiin. Eläimillähän neuralink:ia on jo testattu. Esim. videon tapaus

Ihmiskokeet todnak. saavat luvan ja alkavat tän vuoden aikana: Neuralink still on track for first human trials by end of 2022
 
Viimeksi muokattu:

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 792
Idea on yli sata vuotta vanha, Elon vain yht'äkkiä sitä päätti taas myydä.

Tää menee tosi vahvasti off topikiksi. Mutta elon ei sitä hyperlooppia aikonut itse rakentaa. Se nosti sen idean pinnalle ja rahoitti kai jotain tahoja/kilpailuja, jotka yrittivät tuota toteuttaa. Elonin boring company aikoo alkaa hyperloop testaukseen tämän vuoden aikana, kun muut eivät ole saaneet aikaiseksi.
 
Ainakin jotkin yliopistot tuohon kilpailuun osallistuivat. Tosin on sekin aika hyödyllistä opetusta, vaikka päämäärä on käytännön mahdottomuus. Oppii miten kriittinen kannattaa olla kaikenmaailman hypeä kohtaan. Kuinkahan paljon suomessakin tuhlattiin veronmaksajien rahoja, kun tuollaisia hankkeita suunniteltiin? Ja ei se siellä maan allakaan tule onnistumaan käytännössä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
552
On vaikea nähdä tässä ostossa taloudellisia syitä, se on aika erikoista ja yllättävää tämän mittaluokan suurkaupoille. Tuntuu enemmän, että Elon haluaa olla vanhan liiton suurmies, joka haluaa vaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan ja jättää nimensä historiaan. Twitterin kautta vaikuttaminen onnnistuu joko tuomalla ihmisille palveluita käyttöön, tai sitten tuomalla näiden palveluiden kautta omia ajatuksiaan ihmisille, kumpaan suuntaan sitten haluaakaan mennä.

Talouslukujen perusteella näyttää, että hankintaa ei ole tehty sijoitusmielessä. Ellei firman toiminta ja kannattavuus muutu oleellisesti, niin 44 miljardin dollarin sijoituksen tuotto tulee olemaan surkea. Viimeisen kuuden vuoden tekemisellä tuotto kauppasummalle olisi ollut noin prosentti vuodessa. Toisaalta Musk on ollut pätevä tekemään rahaa, sillä voi olla vaikka minkälaisia suunnitelmia taloudellisenkin puolen osalle.

Twitter-Annual-revenue-and-net-income-in-the-Jack-Dorsey-Era-1.png

BlackWolf

Suomen Michael Jackson
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 795
"twitter is a private company it can do what it wants"

Vieläköhän tuota argumenttia kuuluu toiselta laidalta nyt kun se onkin "väärässä" omistuksessa. Toivottavasti Musk tuo twitteriin niitä kauan kaivattuja uudistuksia.
Tämähän tässä kaupassa onkin hauskinta, kun nyt on linjattu, että Musk on oikeistolainen rasisti, joten kun omistus siirtyy pois demareita tukeneilta perustajilta, niin nyt onkin yhtäkkiä sama asia sitten paha mikä aiemmin oli niin ihq hyvää ja oikein. Kyllä saa taas vetää popparia tätäkin showta seuratessa.
 
ile2

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.04.2022
Viestejä
139
Tämähän tässä kaupassa onkin hauskinta, kun nyt on linjattu, että Musk on oikeistolainen rasisti, joten kun omistus siirtyy pois demareita tukeneilta perustajilta, niin nyt onkin yhtäkkiä sama asia sitten paha mikä aiemmin oli niin ihq hyvää ja oikein. Kyllä saa taas vetää popparia tätäkin showta seuratessa.
photo_2022-04-26_14-32-29.jpg

Liftaa tuonkin bännin niin johan on hienoa vapaata puhetta, komppaan poppareita ja XXXL limpparia.

-ile
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 792
Tämähän tässä kaupassa onkin hauskinta, kun nyt on linjattu, että Musk on oikeistolainen rasisti, joten kun omistus siirtyy pois demareita tukeneilta perustajilta, niin nyt onkin yhtäkkiä sama asia sitten paha mikä aiemmin oli niin ihq hyvää ja oikein. Kyllä saa taas vetää popparia tätäkin showta seuratessa.
Ymmärrän sun pointin, mutta faktat taitaa olla vinksallaan. Twitterin perustaja uskoo eloniin.

Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 367
Viestejä
4 158 563
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom