Elon Musk, messias vai narsisti?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja DaKyy
  • Aloitettu Aloitettu
Nyt Elon väittää jo että jos Trump ei voita niin ihmiskunta ei pääse koskaan Marsiin. Että tämä on nyt ihmiskunnan eksistentiaalinen kysymys. Pakko ihmetellä mitä aineita ketamiinin lisäksi kaveri vetelee.

Nyt vedetään all in. Jos Trump voittaa, X saa hyvän käyttäjän. Jos Trump voittaa, tuesta on todennäköisesti sovittu jotain kivoja subventioita Muskin yrityksille. Miksi muuten Muskin mielipide olisi muuttunut "Ei ole sopiva johtamaan mitään" - "Ilman Trumpia kaikki tuhoutuu".
 
Muskista on hyvin vaikea sano juuta tai jaata. Turha enää kuvitella jotenkin rationaalisesti mitä ajatusten tai lausumien takana on. Alkaa olla hörhösarjaa ja lopullista sekoamista odotellessa. Harmi sinällään, koska kuitenkin lahjakas kaveri.
 
Lahjakas on / oli, mutta myös jotenkin häiriintynyt. On noita merkkejä ollut jo vuosia, esim. älytön sekoilu ja riitely Thaimaan luolaan juuttuneiden lasten pelastajien kanssa 2018. Hänen asemassaan ei ollut mitään syytä, mutta niin vaan piti alkaa sekoilemaan, kun herran egoa oli jotenkin loukattu. Twitter-tapaus samantyyppistä, mutta moninkertaisena, kunnes ilmeisesti ruuvi on nyt irtoamassa lopullisesti.
 
On asperger ja mitä ilmeisimmin ADHD ja mitä lie muuta ja vetää terapiana ja inspiraation lähteenä sekaisin kaikenlaisia huumeita. Käytös noista syistä johtuen impulsiivista ja arvaamatonta. Lopullinen sekoaminen ja pakkohoito on vain ajan kysymys minun mielestäni. Välillä skarppaa ja välillä hourailee. Nyt on maga-vaihde päällä. Kohta jokin muu.

Samoin esim Britney Spears on sekaisin kuin seinäkello ja saa silti tosi paljon faneja ja sympatiaa. Heiluu alasti leipäveitset kädessä kotivideoillaan ja fanit yrittävät analysoida syvällisesti mitä yrittää kertoa tempauksillaan. Ei mitään, on ainoastaan sekaisin.
 
Joku huhu tuossa oli, että Trumpia on helppo manipuloida ja nyt kun puskee tuolla, niin saa yrityksilleen/sähköautoille jotain etuja. Tiedä sitten ovatko huhut totta.
 
Itse en ole kauhean montaa Muskin haastattelua nähnyt, mutta kun niitä katson, näen yleensä aika vapautuneen ihmisen, joka viihdyttää itseään ja muita tilanteessa olevia ihmisiä vapaasti ja on oma itsensä. Ja sitten puhuu täyttä oikeaa asiaa, perustellen ja muita haastaen. Itse ainakin toivon, että kaikki saisi olla aina tuollaisia, eikä tarttisi olla jotain harmaita yritystakkeja kuolleilla silmillä.

Voitteko te auttaa ymmärtämään, missä Elon nykyään jatkuvasti sekoilee/hourailee/on häiriintynyt ja miten on menettänyt lahjakkuutensa?
 
Varmaan noi Xn tekstit on sellaisia mistä on hyvä lähteä liikkeelle…
 
Haastatteluissa ja esiintymisissä on ihan skarppina, mutta sitten yön tunteina postailee sekovistejä kuten Medvedev jurripäissään.
 
Voitteko linkata tähän sellaisia mistä sen selvän harhaisuuden näkee? Ja meinaatteko, että tuomitsette tuon ihmisen ainoastaan teitä ärsyttävien somepostailujen takia? Eikö ne asiahaastattelut ja tulokset yritysten osalta (avaruus, starlink, sähköautot) ole tärkeämpiä jotka osaltaan rakentaa tuon hahmon kokonaiskuvaa?
 
Miksi pitäisi alkaa selittämään syitä kun tietääkseni täälä ei tarvi hyväksytää omia tulkintoja kenelläkään olipa ne jokun mielestä oikeita vai ei
 
Viimeksi muokattu:
Voitteko linkata tähän sellaisia mistä sen selvän harhaisuuden näkee? Ja meinaatteko, että tuomitsette tuon ihmisen ainoastaan teitä ärsyttävien somepostailujen takia? Eikö ne asiahaastattelut ja tulokset yritysten osalta (avaruus, starlink, sähköautot) ole tärkeämpiä jotka osaltaan rakentaa tuon hahmon kokonaiskuvaa?
Mitkä asiahaastattelut? Laita näihin linkki.
Valitettavaa on, että Elon on monen yrityksen kasvot ja moni hänet tunnistaa näiden johtotähtenä. Tällöin myös yksityiselämä iskee päin kasvoja.
 
Joku aika sitten katsoin videon, jossa Elon hyvin maanläheisesti ja kattavasti perustellen kertoi ilmastonmuutoksen syistä ja sen potentiaalisista vaaroista.

Se oli tehty siis joskus yli 10 v sitten. Nyt ei yhtään yllättäisi, jos Elon alkaisi tuuttaamaan ilmastodenialistisia salaliittoja. Korona todella sekoitti joidenkin ihmisten päät huolella.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
255 057
Viestejä
4 440 134
Jäsenet
73 441
Uusin jäsen
rupsub

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom