• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Elokapina

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879
Tynkkysen videossa Anton Keskinen oli esim. valtioneuvoston portaiden mielenosoituksessa mutta ei itse ollut portailla niin vältti sakkosyytteet ja putkareissun.
Jos näin oli, niin voi miettiä, miksi tällaisen järjestön, "jolla ei ole organisaatiota" näkyvä hahmo ja tunnettu organisoija ei mennyt putkaan muiden mukana.
Perusteluna vieressä seisomiseen ainakin niillä parilla vanhemmalla naisella, jotka olivat mukana oli "meidän sakoillamme maksetaan monen nuoren sakot ja osallistumme mielellämme toimintaan näin (maksamalla muiden sakot ja tottelemalla poliisia)". Niin jos Anton on työtön kapinallinen (opinnotkin kesken), niin ei se sakoista ole kiinni.
Olisikohan sittenkin niin, että Anton on siellä pomoilemassa ja katsoo olevansa liian tärkeä menemään putkaan, samalla kun poliisit pidättävät rivimiehiä (ja naisia) vieressä?

edit: tuossa vielä artikkeli niistä vanhemmista kannattajista, jotka makselevat nuorempien sakkoja:
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
edit: tuossa vielä artikkeli niistä vanhemmista kannattajista, jotka makselevat nuorempien sakkoja:
Hyvä kommentti tuolta yhdeltä täti-ihmiseltä:

"Minulla on ollut pitkään huoli ilmastonmuutoksesta. Mutta olen ajatellut, etten voi tehdä tavallisena ihmisenä muuta kuin äänestää. Nyt koen, että on tehtävä jotain enemmän. Ei vain pysäyttää liikenne, vaan pysäyttää ihmiset ajattelemaan ja saada poliitikot toimimaan nopeasti. "

Kuulostaa noista kovin tutulta ajatusmaailmalta, kun vertaa kaiken maailman räjähteleviin uskonsotilaisiin. Oma näkemys on olevinaann niin tärkeä, että kaikki vaan paskaksi.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 205

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
No eipä sinänsä, jos poliisi on itsekin myöntänyt tehneensä virhearvioinnin.
Sen vuoksi tuo varmasti onkin pyydetty selvittämään. Veikkaan, että muuten ei olisi edennyt mihinkään.

Ei siinä poliisin toiminnassa käsittääkseni muuta vikaa ollut kuin ristiriitaista tiedotusta.
 
Liittynyt
02.04.2019
Viestejä
373

"Poliisihallitus kertoo tiedotteessa seuranneensa asiasta käytyä keskustelua ja ottavansa asian oma-aloitteisena sisäisenä laillisuusvalvonta-asiana selvitettäväkseen"

Kumpaa tässä nyt taas uskoisi?
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527

"Poliisihallitus kertoo tiedotteessa seuranneensa asiasta käytyä keskustelua ja ottavansa asian oma-aloitteisena sisäisenä laillisuusvalvonta-asiana selvitettäväkseen"

Kumpaa tässä nyt taas uskoisi?
Kyse on käsittääkseni eri asioista. Sisäministeriö on pyytänyt omaa selvitystä ja poliisihallitus teettää lisäksi rinnalla jonkin muun "laillisuusvalvonta-selvityksen".
 
Liittynyt
26.04.2017
Viestejä
949

Tuo olisi hyvä linjaus ettei Hutisalot ym. voisi enää maksaa näiden sakkoja
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Toivottavasti tämä ei ollut täällä jo aiemmin, mutta tässä joka tapauksessa ihan hyvä ja kiihkoton Ylen dokumentti Elokapinasta ja sen taustoista:

Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
MIksiköhän elokapinalaiset ei muuta johonki korpeen suomessa. Sitähän he ajavat helsinkiin.
Kaupungin nimenomaan tekee liikenne ja ihmiset.

On aika mahdoton yhtälö että haluavat olla kaupungisssa ja käyttää palveluja, mutta haluavat pois sen miten palvelut tehdään.

Tuo olisi hyvä linjaus ettei Hutisalot ym. voisi enää maksaa näiden sakkoja
Mutta jäi huomaamatta miten poliisi ohjeisti kuinka kuuluu tehdä.
Eli ei saa kerätä rahaa henkilölle sakkojen maksuun, mutta saa kerätä järjestölle joka maksaa sakot.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Toivottavasti tämä ei ollut täällä jo aiemmin, mutta tässä joka tapauksessa ihan hyvä ja kiihkoton Ylen dokumentti Elokapinasta ja sen taustoista:

Ei toki mitään vihreiden lehmien kirkumista eli siinä määrin kiihkoton, mutta näin sisällöllisesti aikalailla täysin sokea propaganda dokumentti jossa koko juttu kuvattiin lähinnä pro-elokapina perspektiivistä ja missäei käytännössä kriitikoita haastateltu juuri ollenkaan. Samalla pakotettiin 1000 kertaa kumottuja elokapinan argumentteja joissa yritetään sivuuttaa suurien saastuttaja maiden merkitys.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
639
Huomautus - jätä pois viestien nimittäminen trollaukseksi, ei kuulu rakentavaan keskusteluun
MIksiköhän elokapinalaiset ei muuta johonki korpeen suomessa. Sitähän he ajavat helsinkiin.
Minkähän takia tällaisia heikkoja trollausyrityksiä vieläkin jaksetaan viljellä, vaikka samaan aikaan ei edes viitsitä avata niitä Elokapinan sivuja tai kurkata esim. tuota Kautiumin linkkaamaa pätkää, joissa kerrotaan mitä Elokapina ajaa.

Eipä muuten näkynyt tänään(kään) kansanedustaja Tynkkystä kovaäänisen kanssa vaatimaan tien avaamista liikenteelle, joka oli kokonaan poikkaistu liikenteeltä (tosin vain toiseen suuntaan) Kaivokadulla Rautatieaseman kohdalla.

Eipä kyllä näkynyt liioin keskisormia näyttäviä rähjääviä setämiehiä kiukustumassa tästä haitasta liikenteelle, joten ehkäpä se Elokapinan teiden tukkiminen on olkiukko sille että voi öyhöttää.
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 925

Oliko tänäänkin Elokapina tukkimassa tietä?
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 925
Asiaton käytös
Ei, tie oli muuten vain tukittu.
Eli ketkä tukki sen tien ja mitä ne olivat hakemassa sen tukkimisen avulla?
Ja jos toi edellinen viestisi oli sarkasmia, niin samaa osittain kysyn? mitä ne hakee sillä tukkimisella?
Ja miks siellä olisi pitänyt olla joku "öyhöttämässä"?
Eikö noiden ilmastohinttien öyhötys riitä?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 752
Asiaton käytös - käyttäjään ja käyttäjänimeen kohdistuvat henkilökohtaisuudet, asiasta varoitettu jo aiemmin
Minkähän takia tällaisia heikkoja trollausyrityksiä vieläkin jaksetaan viljellä, vaikka samaan aikaan ei edes viitsitä avata niitä Elokapinan sivuja tai kurkata esim. tuota Kautiumin linkkaamaa pätkää, joissa kerrotaan mitä Elokapina ajaa.

Eipä muuten näkynyt tänään(kään) kansanedustaja Tynkkystä kovaäänisen kanssa vaatimaan tien avaamista liikenteelle, joka oli kokonaan poikkaistu liikenteeltä (tosin vain toiseen suuntaan) Kaivokadulla Rautatieaseman kohdalla.

Eipä kyllä näkynyt liioin keskisormia näyttäviä rähjääviä setämiehiä kiukustumassa tästä haitasta liikenteelle, joten ehkäpä se Elokapinan teiden tukkiminen on olkiukko sille että voi öyhöttää.
On vähän eri asia tukkia tie tahallaan haitantekomielessä, kuin jos tie tukkiutuu jostain muusta syystä. Myös tukoksen kesto vaikuttaa.
Et sä voi oll tosissasi näiden viestiesi kanssa, ethän?

Reagoisitko itse samalla tavalla jos joku sekava porukka laittaa sinulta sähköt poikki viikoksi, koska haluavat laittaa Ihottuman kutiamaan versus, että sähköyhtiö tekee tunnin huoltotöitä tai että myrskyn takia sähkön jakelu keskeytyy hetkellisesti?

Sinun logiikallasi, esimerkissäni jos nostat meteliä tuota porukkaa kohtaan, niin samalla tavalla sinun pitäisi nostaa meteliä sähköyhtiötä ja myrskyäkin kohtaan.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
951
Huomautus - jätä käyttäjään/käyttäjänimeen viittaava provosointi pois
Eli ketkä tukki sen tien ja mitä ne olivat hakemassa sen tukkimisen avulla?
Ja jos toi edellinen viestisi oli sarkasmia, niin samaa osittain kysyn? mitä ne hakee sillä tukkimisella?
Ja miks siellä olisi pitänyt olla joku "öyhöttämässä"?
Eikö noiden ilmastohinttien öyhötys riitä?
Vastaanpa ihottuman puolesta joka taisi kadota ilman kortisonia.
Olisiko kyse tästä?
Syynä on nostotyö Kaivokatu 10:n kohdalla, jossa asennetaan mobiilinosturin avulla torninosturi Kaivokatu 12:n sisäpihalle.

Kiertotie autoille järjestetään Eteläesplanadin kautta. Joukkoliikenne saa kulkea Kaivokatua molempiin suuntiin.

Poikkeusjärjestelyt jatkuvat perjantaihin aamukuuteen asti.
Eli täysin verrattavissa elokapinahippeihin :rofl:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
639
On vähän eri asia tukkia tie tahallaan haitantekomielessä, kuin jos tie tukkiutuu jostain muusta syystä. Myös tukoksen kesto vaikuttaa.
Et sä voi oll tosissasi näiden viestiesi kanssa, ethän?

Reagoisitko itse samalla tavalla jos joku sekava porukka laittaa sinulta sähköt poikki viikoksi, koska haluavat laittaa Ihottuman kutiamaan versus, että sähköyhtiö tekee tunnin huoltotöitä tai että myrskyn takia sähkön jakelu keskeytyy hetkellisesti?

Sinun logiikallasi, esimerkissäni jos nostat meteliä tuota porukkaa kohtaan, niin samalla tavalla sinun pitäisi nostaa meteliä sähköyhtiötä ja myrskyäkin kohtaan.
Eli vain Elokapinan tien tukkiminen aiheutti haittaa?

Pakko kysyä, että millä mittarilla tätä haittaa oikein mitataan, kun seuraavakin vertaus ontuu aika pahasti. Elokapinan mielenosoitus kun ei keneltäkään estänyt kulkemista, vain vaikeutti sitä, aivan samalla tavalla kuin Kaivokadulta yhteen suuntaan ajokaistojen sulkeminenkin.

Olkiukkojen rakentelua voi toki jatkaa vaikka hautaan asti, mutta eipä niillä mitään tekemistä tämän aiheen kanssa ole.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 752
Eli vain Elokapinan tien tukkiminen aiheutti haittaa?
Enhän minä noin ole sanonut.

Pakko kysyä, että millä mittarilla tätä haittaa oikein mitataan, kun seuraavakin vertaus ontuu aika pahasti. Elokapinan mielenosoitus kun ei keneltäkään estänyt kulkemista, vain vaikeutti sitä, aivan samalla tavalla kuin Kaivokadulta yhteen suuntaan ajokaistojen sulkeminenkin.
Kysy pois, mutta tuskin vastausta kauheasti tulet saamaan, koska ei kukaan haitan määrästä tai sen mittaamisesta ole puhunut.

On eri asia aiheuttaa haittaa, tarkoituksena vain aiheuttaa haittaa, kuin jos haitta aiheutuu vaikkapa rakennustöistä, onnettomuudesta tai muusta syystä.

Olkiukkojen rakentelua voi toki jatkaa vaikka hautaan asti, mutta eipä niillä mitään tekemistä tämän aiheen kanssa ole.
Olkiukkoja on näkynyt lähinnä sinun viesteissäsi, joten jos haluat niiden loppuvan, tietänet mitä tehdä.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 880
Reagoisitko itse samalla tavalla jos joku sekava porukka laittaa sinulta sähköt poikki viikoksi, koska haluavat laittaa Ihottuman kutiamaan versus, että sähköyhtiö tekee tunnin huoltotöitä tai että myrskyn takia sähkön jakelu keskeytyy hetkellisesti?
Jos Helsingin infrakunnostukseen halutaan verrata, niin olisi osuvampaa sanoa, että sähköyhtiö on katkonut sähköt viisi kertaa päivässä viimeisten 20 vuoden ajan.

Oon itsekin lähtenyt siitä että kun noiden keltaliivien pitää jostain jumalan syystä kaivaa kaikki kadut täyteen kuoppia, niin ei siinä muutama hippi manskulla tunnu missään :tongue:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 205
Hyvä kommentti tuolta yhdeltä täti-ihmiseltä:

"Minulla on ollut pitkään huoli ilmastonmuutoksesta. Mutta olen ajatellut, etten voi tehdä tavallisena ihmisenä muuta kuin äänestää. Nyt koen, että on tehtävä jotain enemmän. Ei vain pysäyttää liikenne, vaan pysäyttää ihmiset ajattelemaan ja saada poliitikot toimimaan nopeasti. "

Kuulostaa noista kovin tutulta ajatusmaailmalta, kun vertaa kaiken maailman räjähteleviin uskonsotilaisiin. Oma näkemys on olevinaann niin tärkeä, että kaikki vaan paskaksi.
Nyt täytyy kyllä sanoa, että upea vertaus, kaikki paskaksi ja räjähtelevät uskonsotilaat :srofl:

Kyseessä kuitenkin päivän silloin tällöin kadulla istuvat väkivallattomat mielenosoittajat.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 799
Onneksi viellä, tulevaisuudessa nämä voi alkaa enemmän radikalisoitumaan.
Elokapinalle täytyy antaa kiitosta siitä, että ovat pysyneet todella hyvin kurissa, vaikka välillä heitä on yritetty provosoida. Poliisillakin on ollut vaikeuksia regoida heidän passiivisuuteensa.
Tässä piilee se voima, ja en usko että elokapinan puolelta Suomessa mielenosoitukset tule eskaloitumaan jatkossakaan. Jos näin tapahtuu niin se tulee elokapinan ulkopuolelta. Fiksusti ovat kyllä mielenosoitukset hoitaneet.
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
Englannissa ovat laittamassa linnaan näitä. Niinkuin pitääkin. Mielenosoitus ei tarkoita, että saa aiheuttaa harmia suurelle joukolle ihmisiä. Mannerheimintien sijaan voivat siirtyä muuta kymmenen metriä musiikkitalon viereiselle kentälle osoittamaan mieltä.

"Näitä"?

Taisi unohtua mainita, ettei kyseessä ole Elokapinan mielenosoittajat?
 
Liittynyt
07.04.2018
Viestejä
476
Nimenomaan. Olen itsekkin ollut läsnä kun elokapinan ulkomaan osasto on pistänyt paikkaa paskaksi eräässä eurooppalaisessa suurkaupungissa.
Jep. Ja kun näillä ei nytkään ole minkäänlaista kannatusta "kansan syvissä riveissä" vaan päinvastoin aiheuttavat lähes yksinomaan tuohtumusta, on radikaalimpaan toimintaan lähteminen suomalaisessa yhteiskunnassa viimeinen naula koko liikkeen arkkuun.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
639
Ulinan määrä on kyllä hyvä mittari sille, kuinka paljon tällaisen liikkeen kasvamista ja vaikuttamismahdollisuutta pelätään äärikonservatiivien parissa.

Aika todennäköisesti tämä heijastuu myös tulevaisuuden vaaleihin ja poliittiseen keskusteluun, joten varmasti "kansan syvien rivien" kannatus tullee ihan konkreettisesti mitattua. Öyhöttäjäpuolueille tämä todennäköisesti tietää kylmää kyytiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 477
Näin Ruotsissa:
Ympäristöterrori jalostuu ja kovenee koko ajan, nyt ollaan jo lentoliikenteen kimpussa. Onneksi tuohon hommaan ei enää ihan kaikkein järkevimmät todennäköisesti lähde, kun korvaukset lentoliikenteen häirinnästä nousee äkkiä miljoonaluokaan.
Ja tämä varmaan rantautuu pian tännekin, kun otetaan naapurista mallia. Mielenkiinnolla odotellaan, että kuinka pian ryhmä radikalisoituu ja sekoaa totaalisesti ja aletaan tappamaan ihmisiä ymnpäristön nimessä. Kovaa on kehitysvauhti.
 
Miten helvetissä voi olla mahdollista että kehittyneessä länsimaassa post-911 aikana lauma hippejä pääsee loikkimaan kiitorata-alueelle?

Edes pelkät miljoonakorvaukset eivät ole ainoa riski, sillä siinä vaiheessa kun lentokentälle tunkeutuu turvatarkastusten ohitse ja varsinkin kun menee kiitorata-alueelle niin monissa maissa tulitetaan suoraan kovilla ja vasta sen jälkeen selvitetään mistä on kysymys.
 
Liittynyt
09.10.2020
Viestejä
1 381
Varmaan Glasgowin ilmastokokouksen vuoksi pitänyt hakea ylimääräistä huomiota.

Erikoista on kyllä miten helposti nuo tuntuu pääsevän Arlandassa ja Brommassa ja Malmössä ihan kiitoradalle häiritsemään lentoliikennettä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Entisissä sivistyneemmissä maissa on sellainen historiallinen heikkous, että varautumista ei vieläkään osata riittävästi kohdistaa täysin umpimähkäisen oloiseen, häikäilemättömään ja järjettömään toimintaan. Ennenhän pahikset iskivät sellaisiin kohteisiin ja sellaisin tavoin, että saattoivat tavoitella jotain hyötyä. Uuden uljaan maailman ilmiöissä pyritään toisten vahingoittamiseen ilman omaa hyötyä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Miten helvetissä voi olla mahdollista että kehittyneessä länsimaassa post-911 aikana lauma hippejä pääsee loikkimaan kiitorata-alueelle?

Edes pelkät miljoonakorvaukset eivät ole ainoa riski, sillä siinä vaiheessa kun lentokentälle tunkeutuu turvatarkastusten ohitse ja varsinkin kun menee kiitorata-alueelle niin monissa maissa tulitetaan suoraan kovilla ja vasta sen jälkeen selvitetään mistä on kysymys.
En tiedä tuleeko yllätyksenä mutta ainakaan Helsinki-Vantaan lentoasemaa ei ole mitenkään aukottomasti eristetty. Tai siis siten, ettei sisään pääsisi jos tosiaan haluaa. Eikä siis tietenkään turvatarkastuksen kautta vaan reuna-aidoilta.
 
Liittynyt
09.10.2020
Viestejä
1 381
En tiedä tuleeko yllätyksenä mutta ainakaan Helsinki-Vantaan lentoasemaa ei ole mitenkään aukottomasti eristetty. Tai siis siten, ettei sisään pääsisi jos tosiaan haluaa. Eikä siis tietenkään turvatarkastuksen kautta vaan reuna-aidoilta.
Onhan tuolla tosiaan dronejakin pyörinyt, näin muistelisin.

Mutta paljon tuntuu olevan poliiseja aina siellä, niin jos kiitoradalle mentäisiin, niin luulen että äkkiä tulis maijat hakeen.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Onhan tuolla tosiaan dronejakin pyörinyt, näin muistelisin.

Mutta paljon tuntuu olevan poliiseja aina siellä, niin jos kiitoradalle mentäisiin, niin luulen että äkkiä tulis maijat hakeen.
Kyllä tunkeilijat nopeasti huomataan ja Helsinki-Vantaalla on paljon resurssejakin. Mutta sitten jos mennään johonkin pienemmälle kentälle niin hyvä jos juoksukuntoista virkailijaa löytyy jos sinne joku porukka pinkaisee ja välttelee kiinniottoa. Tai liimaa itsensä kiitorataan :D

Veikkaan, että isommallakin kentällä menisi hetkeksi pasmat sekaisin kun koordinoitu porukka ryntäisi pitkin poikin ja pitäisi varmistella tarkkaan, että kaikki on saatu kiinni ja vietyä pois.
 
Liittynyt
27.10.2018
Viestejä
385
Ajattelisin jotenkin niin, et iso osa "Elokapinanuorista" on ihan tavallisia averagenuoria, joilla ei todellisuudessa sen suurempaa "ilmastopaloa"ole; pitää vaan heilua siellä missä tapahtuu ja muitakin ..olla mukana.. , myös"makeeta" vähän "rebeliä" harrastaa , kun siihen nyt sitten muiden kanssa/tukemana mahdollisuus. On jopa "muotia" olla uberhuolissaan ilmastosta.
Eihän noissa toimissa sitten aina järki voita todellakaan.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 900
Olisi kyllä hienoa jos joku isompi kulkuneuvo painelisi surutta tiellänotkujien läpi, hupsista hehe! Se on nimittäin vaarallista puuhaa istuskella autotiellä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 799
Olisi kyllä hienoa jos joku isompi kulkuneuvo painelisi surutta tiellänotkujien läpi, hupsista hehe! Se on nimittäin vaarallista puuhaa istuskella autotiellä.
Mielenkiintoisia on nämä kun vähän asiaa miettii. Elokapina tukkii tien koska on huolissaan ilmastonmuutoksesta.
Kun elokakapina häiritsee ja tukkii tien, niin toinen fantasioi että joku ajelisi mielenosoittajien yli.

Kai se joidenkin mielestä on hienoa..
 
Liittynyt
04.08.2017
Viestejä
732
Sanotaan taas tähän väliin, että itselle nämä elokapinat aiheuttaa negatiivista suhtautumista ilmastonmuutoksen torjumiseen. Ja näin, koska otan asian ihan tosissani muutenkin, mutta nämä toimet aiheuttaa mielessä vastareaktion ja tekee mieli olla koko elokapinaa vastaan kaikin keinoin, vaikka periaatteessa olisin ilman koko kapinaa siellä ympäristöystävällisemmässä päässä...
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 817

Kumma juttu, että jos "siivoa huoneesi" porukka aiheuttaisi vastareaktion hieroa paskaa oman huoneen seiniin. Siinä olisi sitten vastareaktiossa "siisti koti" liikettä vastaan.
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
Kumma juttu, että jos "siivoa huoneesi" porukka aiheuttaisi vastareaktion hieroa paskaa oman huoneen seiniin. Siinä olisi sitten vastareaktiossa "siisti koti" liikettä vastaan.
Aika siivottomia nuo elokapinan teinit. Aina kauhea määrä roskaa heidän hengailujen jäljiltä. Pitsaa ja coca colaa syödään ja sitten roskataan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 304
Taas ollaan käyty istuskelemassa, tai kuvista päätelleen makaamaasa tiellä. Poliisi otti kiinni 38 henkilöä. Yllättäen ei oltu mielenilmauksesta ilmoitettu etukäteen poliisille.
Ihan fiksua elovapinalta odottaa kelien lämpenemistä. Kovemmalla pakkasella ei ole niin kivaa kadulla makaaminen.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 314
Viestejä
4 157 070
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom