- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 4 880
Sormuksen saamisen jälkeen kirjaimellisesti eteenpäin. Ei siinä kovinkaan monta muutakaan suuntaa oo kuitenkaan, eikä sinne alueelle pääse kun ton questlinen kautta. Mut toi on kyllä koko pelisarjan selkein questline ihan syystäkin, et siinä ei pitäis suurempia epäselvyyksiä oikeasti olla.Noista sivutehtävistä ja epämääräisyydestä:
Olen yrittänyt itse päätellä mihin mennä seuraavaksi Rannin questissa kun arkku on avattu ja sormus on saatu. Olen jo spoilannut itseni mutta yhdestäkään spoilerista ei selviä, että mistä tämä pitäisi päätellä tai kuka tämän kertoo? Liikaa oletetaan, että pelaaja haluaa koluta myös niitä kaikkein ankeimpia paikkoja ihan omaksi ilokseen.
Toisekseen, spoilaamatta tuskin olisin Altus plateaulle koskaan päätynyt/jaksanut. Ei vaan olisi tullut keksittyä palata sinne hissin alakertaan akatemiassa, jossa (vahingossa ja tietämättä itseasiassa) tulin abduktorin kaappaamaksi ja avasin "takaoven". Tasolla 90 en edelleenkään selviä hengissä siellä Fort Farothissa edes ensimmäisen huoneen lepakoista vaikka toisen puoliskon kuvauksesta tiedänkin toisen hissikolikon puoliskon siellä olevan. Mitenköhän tämä oli tarkoitettu tapahtuvan "luonnollisesti"?
Atlus Plateauta ei voi missata kun se on vaadittu alue päätarinan läpäsemiseks. Sinne on kolme tapaa päästä, kirjotan spoilereihin.
Eka on ne kolikot, eka puolikas Fort Haightista muistaakseni, toinen Farothista. Toinen on toi Abductor akatemian alimmassa paikassa joka vie Volcano Manoriin, mut sieltä voi ratsastaa Altukseen. Kolmas on Liurniassa siellä ihan jorpakon päädyssä oleva kaivos joka vie kanssa sinne. Tästä saa tietää jos siellä Liurnian lätäkön alkupuolella juttelee sen jonkun muikkelin kanssa jolta on ryöstetty joku koru. Käyt hakemassa sen takas niin se kertoo sulle tosta kaivoksesta. Mut pääsee sinne ilmankin jos vaan menee sinne järven päätyyn asti.

