Elden Ring (PC, PS4/PS5, Xbox One/X/S)

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 739
Jos ei kukaan kerennyt vielä postaamaan niin tässä on yksi parhaista kritiikeistä jota olen tähän mennessä nähnyt, joka tuo esille juuri ne ongelmat joita Fromin tulisi kehittää tulevaisuudessa.
Varoitus että tämä on pitkä ja sisältää paljon spoilereita, ei kannata katsoa ennen kuin peli on läpi.

Katsoin eilen ja alleviivaan hyvät ja huonot jutut, tosin loppumähinässä asti en vielä ole. Tämä on lähellä täydellistä, mutta ei tämä nyt sentään täysiä pisteitä ihan ansaitse. Taistelusysteemiä tosiaan voi vielä kehitellä lisää, vaikka tykkään näinkin. Alussa ajattelin että pelaan tämän maagilla toisen kierroksen, mutta uutuudenviehätystä ei olisi enää siinä ja kyllä tämä kertaan jää. Lisäosia toki odotellen.
 
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
1 634
Mun mielestä pelin vaikeus on vähän niin ja näin. Alkuun oli haasteita, mutta sitten kun oppi taistelumekaniikan ym. niin aika hyvin on päässyt etenemään. Varmasti tosi haastavia optional pomoja löytyy mutta sehän on vaan hyvä juttu, että pelattavaa on. Mutta siis ei mikään liian vaikea ole, varsin sopiva. Ja apujahan saa esim. Multiplayerin kautta.

Toki ehkä itse olen tutkinut paikkoja ja levua on sitä kautta tullut niin on helpottanut. Jos olisi suoraan painanut vaan eteenpäin niin haastavampaa olisi varmasti ollut. Erityisemmin farmannut en ole missään vaiheessa.
 
Liittynyt
05.04.2017
Viestejä
429
Kiitos laajoista ja kattavista vastauksista, täytyy ajatuksella lukea nämä läpi vielä ja tehdä siitä päätökset! :) Oon vaan todella herkkä hermoileen ja menettää sitten keskittymisen kokonaan.
Steamista ostetuille peleille on se 2h testausaikaa. Random classilla ilman mitään säätöjä kokeilee ja jos tuntuu hyvältä niin sit voi vaikka aloittaa uudestaan, jos ei niin rahat saa takaisin hetkessä.
 
Liittynyt
08.11.2020
Viestejä
1 472
Porukka yrittää ihan tosissaan puhua mulle järkeä pelin kanssa että pitäisi ostaa ja se on hyvä että tulee kunnon keskustelua!

Mitenkäs muuten pyörii peli, ohjaimella vai hiirellä+näppäimistö? Näyttönä on Samsung Odyssey G9 5120x1440 (Super Ultrawide tuki?) + 3080ti + 12900K
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 777

Hyvin pyörii, mullaki pyörii niin hyvin että ihmettelin valituksia. Gamepadilla kannattaa pelata, kun ei tässä tarvitse tähdätä niinku FPS:issä jossa sen pitäis olla tarkkaa.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
614
Porukka yrittää ihan tosissaan puhua mulle järkeä pelin kanssa että pitäisi ostaa ja se on hyvä että tulee kunnon keskustelua!

Mitenkäs muuten pyörii peli, ohjaimella vai hiirellä+näppäimistö? Näyttönä on Samsung Odyssey G9 5120x1440 (Super Ultrawide tuki?) + 3080ti + 12900K
En suosittele hiiri+näppis komboa vaikka siten voikin pelata. Ohjaimella parempi. Ultrawide tukea ei ole. 3rd party patchia voi käyttää mutta sitten ei ole asiaa online puolelle. Kyllähän peli menee siis offlinessakin jos ei aio pvp:tä vääntää tai cooppina mutta kyllä noista maassa olevista viesteistäkin jotain hyötyä/lisää peliin on, j
 
Joo ohjaimella ajattelin että varmasti parempi mutta tuo näytön tuki on todella iso pettymys. Jännä etteivät ole sitä laittanut näin uuteen peliin...
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Porukka yrittää ihan tosissaan puhua mulle järkeä pelin kanssa että pitäisi ostaa ja se on hyvä että tulee kunnon keskustelua!

Mitenkäs muuten pyörii peli, ohjaimella vai hiirellä+näppäimistö? Näyttönä on Samsung Odyssey G9 5120x1440 (Super Ultrawide tuki?) + 3080ti + 12900K
Menee koko leveä näyttö täysin hukkaan. Ei mitään wide tukea.

Muuten pyörii noilla hyvin mutta välillä hirveät stutterit, olisko tekstuurien latailua.
 
Liittynyt
18.12.2018
Viestejä
124
Uuden pelaajan kannattaa myös opetella "souls"-säännöt pelimekaniikan osalta. Esim rollaus ja miten se toimii. Koska voi olla vaikea tajuta että esim tiettyjä iskuja vastaan voi vaan I-frameiden voimalla rollailla. Iskun osuminen näytöllä ei tarkoita että ottaisit osumaa. Itselle oli tuo vaikeaa ekaa Soulsia pelatessa, kun sen ymmärsi niin alkoi homma toimimaan.
 
Tää on Soulsien "vaikeutta". Eli bossi iskee miekallaan selkeän chop-lyönnin yli olan mutta sinun tehtävä ei ole väistää välttämättä sitä lyöntiä vaan kyse voi olla sen ympärillä olevasta AoE-alueesta (ja mahdollisesti miekan joku arbitaarinen hitboksi). Oikea liike ei välttämättä ole väistää se miekka vaan voi olla, että ainoa tapa on esimerkiksi rollata sen miekan suuntaiseti sen kahvaan, jossa vaan ei ole hitboksia. Nämä on pakko "opetella", jotta olet "taitava" ja selviät.

Monesti noissa ei ole mitään tolkkua mutta se on vaan osa tätä ja on parempi ettei kritisoi.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
614
Joo ohjaimella ajattelin että varmasti parempi mutta tuo näytön tuki on todella iso pettymys. Jännä etteivät ole sitä laittanut näin uuteen peliin...
Japanirope niin mitä muutakaan voi odottaa. 60FPS lukittu myös tässä joka aika naurettavaa näin vuonna 2022 mutta JRPG pelit elävät kyllä menneisyydessä tällaisten asioiden kohdalla.. 60FPS lukko ja ei ultrawide tukea on aika peruskauraa monessa JRPG:ssa. Tuosta lukosta pääsee myös eroon ko. patchilla eli fps ei ole edes sidottuna engineen tämän pelin kohdalla..
 
Liittynyt
20.08.2018
Viestejä
171
Steamista ostetuille peleille on se 2h testausaikaa. Random classilla ilman mitään säätöjä kokeilee ja jos tuntuu hyvältä niin sit voi vaikka aloittaa uudestaan, jos ei niin rahat saa takaisin hetkessä.
Tuon 2h aikana ei kyllä saa läheskään todellista kokonaiskuvaa pelistä, varsinkaan jos ei ole aikaisempaa kokemusta Soulseista.

Kannattaa melkein hommata DS1 remastered tai DS3 alkuun, kun halvalla saa ja katella millaisia fiiliksiä herättää. Toki olen kyllä kuullut, että moni jotka ei tykännyt aikaisemmista Soulseista olisi tykännyt Elden Ringistä.
 
Liittynyt
08.11.2020
Viestejä
1 472
Japanirope niin mitä muutakaan voi odottaa. 60FPS lukittu myös tässä joka aika naurettavaa näin vuonna 2022 mutta JRPG pelit elävät kyllä menneisyydessä tällaisten asioiden kohdalla.. 60FPS lukko ja ei ultrawide tukea on aika peruskauraa monessa JRPG:ssa. Tuosta lukosta pääsee myös eroon ko. patchilla eli fps ei ole edes sidottuna engineen tämän pelin kohdalla..
Täytyy siis ostaa ensimmäisenä ilmeisesti kunnon 4k näyttö mitä olen hetken aikaa katsellut ja miettinyt, kun on tullut tuo SuperUltrawide ongelma joskus aikaisemmin myöskin...

EDIT: Olisin oikeasti ostanut tämän samantien mutta en hyväksy tuota ettei tue Wideä...
 
Viimeksi muokattu:

totallynotrobot

Tukijäsen
Liittynyt
09.02.2019
Viestejä
676
Olen hieman katsonut arvosteluja ja pelin tyyliä, vaikka en ole ikinä pelannut edes Dark Souls pelejä.

Niin kaipaan rehellistä mielipidettä pelistä. Onko vaikea, mielenkiintoinen, pelattava, tarina, pitkä? Hyvät ja huonot puolet vaan pöytään suoraa, et kannattaako edes ostaa. :)
Enpä ollut itsekään Dark Soulseihin päin edes vilkaissut ennen tätä (koska olin kuullut niiden olevan vaikeita), mutta hype ja vaikuttava traileri herättivät kiinnostuksen sen verran kovasti, että pakko oli hakea hakea kaupasta heti julkaisupäivänä. Nyt takana vajaa 90 tuntia ja ei todellakaan mennyt rahat hukkaan. Maailman tutkiminen ja pelaaminen ylipäänsä on vain todella mukavaa tässä pelissä.

Aloitin pelin muistaakseni jollain ritarilla (sillä millä oli pari miekkaa ja kilpi) ja se ei vain jotenkin maistunut. Hahmo tuntui hitaalta väistöissä ja lyönneissä (oli liikaa painoa päällä, en tiennyt siitä silloin), ja kilvellä torjumisesta ei oikein tullut yhtään mitään. Joku 10 tuntia taisin tuolla pelata kun aloitin sitten uuden pelin samurailla ja peli alkoi maistumaan heti paljon paremmin, kun luovuin kilven käytöstä kokonaan ja hommasin hahmolle toisen katanan joita voi käyttää molemmissa käsissä samaan aikaan. Lisäksi jousipyssy joka kuuluu samurain aloituskokoonpanoon oli aika jees tällaiselle nyypälle. Tähän olen sitten hommannut lisäksi yhden ison miekan, jota käytän 'kahden käden' -moodissa tietynlaisiin vihollisiin. Myöhemmin sitten huomasin, että olisi ollut yksi class jolla olisi jo heti alussa ollut pari samanlaista "miekkaa" niin tuo olisi ollut ehkä itselle vielä mieluisampi aloitusluokka...

Eli kilven käytöstä olen luopunut kokonaan ja sen sijaan olen harjoitellut iskujen väistämistä rollaamalla ja panostanut siihen, että aseilla saisi mahdollisimman paljon damagea lyhyeässä ajassa. Sanotaanko, että peli on kyllä helpottunut alusta jo ihan sillä, että on oppinut pelimekaniikkoja (en esim. alussa tajunnut, että taisteluissa voi rollata vihollista kohti kun väistää iskua vaan rollasin aina kauemmas vihollisesta. Tämä aiheutti sen, etten päässyt oikein ikinä iskemään vastaan ja taistelut kesti kauan, joka taas vaikeutti niitä. Nyt olen oppinut, että käytännössä hyökkäys on paras puolustus). Tämän lisäksi käytän summoneita melkeinpä aina kun voi ja tutkin maailmaa niin paljon, että saatan olla ylilevelinen joihinkin bosseihin niihin mennessä niin tämä taas helpottaa niitä. En kaipaa sellaista, että pitää yrittää samaa bossia kymmeniä kertoja niin käytännössä jos nyt en muutamalla yrityksellä saa jotain bossia kaatumaan niin merkkaan sen mappiin ja palaan siihen sitten myöhemmin. Uusia paikkoja tutkittavaksi kun tuntuu kyllä riittävän.

Ensimmäisten tuntien aikana ajattelin, että pelaan peliä sillä mentaliteetilla etten tule sitä ikinä läpäisemään (joka ei haitannut yhtään, koska olin jo niin vaikuttunut maailmasta ja vapaudesta sen tutkimisessa), mutta kyllä se nyt siltä alkaisi vaikuttamaan, että jollain tasolla tuon läpi pelaan. Lisäksi itselle tulee yleensä hirveä ähky tällaisissa peleissä kun on niin paljon ikoneita ruutu täynnä ja menujen käyttäminen on aivan tuskaa, mutta tässä pelissä ei ole tätä tullut. Alussa häiritsi myös kun peliä ei pysty paussittamaan, mutta sen kanssa on oppinut aika hyvin elämään kun aika rauhassa tuolla maailmassa saa halutessaan olla, viholliset ei kovin herkästä perään lähde vaikka olisivat esim. näköetäisyydellä.

Viimeksi näin mukavaa pelin parissa oli The Legend of Zelda: Breath of the Wildin kanssa. Suosittelen kyllä ostamaan jos yhtään vaikuttaa itseään kinnostavalta, ja jos alussa tökkii niin kokeilee vain rohkeasti toista classia (alussa vaikuttavat eniten) ja googlettelee esim. vinkkejä kontrolleihin ja muihin epäselviin asioihin. Olin itsekin ihan hukassa alussa, että mitä tarkoittaa aseen skills tai mitä ihmettä ash of wareilla tehdään jne. niin googlasin vain kun en muuten olisi varmaan ikinä tajunnut noita. Mutta joo tällaista tajunnanvirtaa täältä, yhtään en suunnitellut mitä kirjoitan :rofl2:

Edit: tärkein vinkkini mukavampaan pelikokemukseen on ehkä se, että pyrkii käyttämään runet pois aina kun pystyy/muistaa. On paljon rennompaa pelata jos ei tarvitse pelätä menettävänsä vaivoin hankkituja rahojansa esim. bossiin mentäessä (todellisuudessahan runeja saa kyllä imo aika helposti).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
614
Täytyy siis ostaa ensimmäisenä ilmeisesti kunnon 4k näyttö mitä olen hetken aikaa katsellut ja miettinyt, kun on tullut tuo SuperUltrawide ongelma joskus aikaisemmin myöskin...

EDIT: Olisin oikeasti ostanut tämän samantien mutta en hyväksy tuota ettei tue Wideä...
Jos et tarvitse online-ominaisuuksia niin kannattaa kokeilla tuon patchin avulla sitten. Ilman onlinea tosiaan coop ei onnistu, ei pvp:tä, eikä viestejä maassa. Viestit oikeastaan ovat aika turhia koska suurinosa niistä on muka-hauskoja troll viestejä kuten "hidden wall ahead" jokaisen seinän edessä tai satunnaiset "finger but whole" viestit.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
185

Kyllä tuolta löytyy myös käytännöllisiä viestejä, vaikka iso osa niistä onkin melko turhia. mm. luolastoissa on mukavan turvallista liikkua, kun jokaisesta kytiksessä olevasta vihollisesta ja ansasta on varoitus. On tullut myös löydettyä useita piilotettuja reittejä viestien avulla. Kun PS5 -päivitys sekoitti PSN+-verifioinnin edellisessä firmware päivityksessä päiväksi, niin tuntui orvolta mennä tutkimaan luolastoja kun ei nähnyt viestejä :D
 
Liittynyt
25.03.2019
Viestejä
13
Kylläpä iski kunnon burnout, viikkoon ei ole peli jaksanut kiinnostaa. Kaikki aikaisemmat souls-pelit on tullut pelailtua suht kivuttomasti läpi, mutta tämän kohdalla alkoi tuntumaan kuin tervassa tarpoisi. Pelitunteja noin 90h kellossa ja menossa vasta
Volcanic manorissa / Altus plateulla.
Avoin maailma alkaa viedä peli-intoa, kun tuntuu että kaikki nurkat pitäisi koluta, jotta npc-hahmot löytyisi ja näiden questit saa tehtyä. Voi olla että vedän vain boss rushilla lopun, jotta pelin pääsee läpi.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 830
Tää on Soulsien "vaikeutta". Eli bossi iskee miekallaan selkeän chop-lyönnin yli olan mutta sinun tehtävä ei ole väistää välttämättä sitä lyöntiä vaan kyse voi olla sen ympärillä olevasta AoE-alueesta (ja mahdollisesti miekan joku arbitaarinen hitboksi). Oikea liike ei välttämättä ole väistää se miekka vaan voi olla, että ainoa tapa on esimerkiksi rollata sen miekan suuntaiseti sen kahvaan, jossa vaan ei ole hitboksia. Nämä on pakko "opetella", jotta olet "taitava" ja selviät.

Monesti noissa ei ole mitään tolkkua mutta se on vaan osa tätä ja on parempi ettei kritisoi.
Mietin, että miksi pelaat, kun edes näiden pelien ydinalue eli taistelumekaniikka ei kelpaa. :D

Minusta taas iskujen läpi rollaaminen on upeaa. Bloodbornessa oli/on ihan paras fiilis, kun strafena vetää Ludwigin Moonlight swordin säteiden läpi iframejen kautta.

En voisi kuvitella edes näitä ilman iframeja. Muissa peleissä olkoot sitten eri tavoin. :)
 
P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 613
Taas tuli vaihteeksi vähän enemmän haastetta, kun pääsin tuonne nokroniin. Ne 2 ritaria, ennen tupla gargoyleja oli aika hapokkaat... Muutaman kerran sai katsella taas you died ruutua... Samoin se kettu pisti aika kovasti hanttiin.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Samoin se kettu pisti aika kovasti hanttiin.
Sehän on sama vanha kettu avomaastossa :D

Tässä tulee monet bossit moneen kertaan vastaan ja osa tällä tavalla "tavallisina" mobeina. Mikä olisi parempaa kuin ulcerated tree spiritit 9, 10 ja 11 kolmen kimpassa gankkäämässä? ;)

Tämä aiemmin postattu video oli kaikkein vahvinta "word!"-tason materiaalia aikoihin. Olen oikeastaan ihan kaikesta samaa mieltä. Pitkä mutta tuo hyvin esiin kaiken sen, mitä nopeat arvostelut missaa tai hienojen puolien sokaisemat antavat anteeksi. Ei kannata tosiaan katsoa ennen pelin pelaamista läpi koska spoilaa mutta jos haluaa oikeasti arvion, joka ei ole "7/5! Osta!" vaan tuo esille myös huonot puolet.

Jos ei kukaan kerennyt vielä postaamaan niin tässä on yksi parhaista kritiikeistä jota olen tähän mennessä nähnyt, joka tuo esille juuri ne ongelmat joita Fromin tulisi kehittää tulevaisuudessa.
Varoitus että tämä on pitkä ja sisältää paljon spoilereita, ei kannata katsoa ennen kuin peli on läpi.

Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 830

GinoMachino 35min tanssia lopun M:n kanssa. Kommentteissa selittää myös vähän miten tietää tuleeko jonkin kombon jälkeen sittenkin vielä isku, kun edellisellä kerralla ei tullut. Tosi pieniä eroja, joita bongata. Hemmetin kova tyyppi tuo kyllä. Ds3:n SL1 no damagen tai no hitin pelasi tokalla yrityksellään.
 
Viimeksi muokattu:

Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 898
Hienosti spoilattu, onnittelut! Tuota sanomaasi ei välttämättä ole tullut edes pelaajalle vastaan, joten jos pidettäisiin spoilaukset edelleen poissa.

En myöskään ymmärrä 7/5 kommenttia. Tuskin mikään peli on täydellinen, mutta voi hipoa sitä. Tämä on omalla skaalalla 5/5 peli kaikkine heikkouksineen, mutta jokaisella on oma arvostelutasonsa. Tämä peli ei kaikille sovi, ja se selviää testaamalla. Ihan kaikkia miellyttävää peliä ei taida olla olemassa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 830
Kyllä minäkin tälle kokemuksena omalla skaalalla annan 5/5. Yksi parhaita pelejä ikinä. On tässä(kin) silti oma määränsä virheitä, huonolla tavalla ärsyttäviä asioita ja selkeitä puutteita ihan kuten kaikissa Fromin peleissä aiemminkin. Ei tässä olla hienojen asioiden sokaisemia tai etteikö tekisi mieli ottaa Miyazakia pillistä kiinni ja ravistella sanoen, että seuraavalla kerralla ei tuollaista.

Silti niin suuri määrä hienoutta, että peli on aivan huikea. Ihan kuten kaikilla meillä on toivottavasti myös huikeita kaveita, mutta eivät hekään ole täydellisiä ja joskus pitää antaa anteeksi tai sitten marista nurkassa yksin tekemättä mitään.
 
P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 613
En osaa vielä loppupelin kierrätyksestä sanoa, mutta onhan tämä 2/3 ainakin ihan omaa luokkaansa, mitä muiden open world pelien mappeja vertaa. Jokainen alue on ollut niin erilainen ja mielenkiintoinen, että mikään muu pelaamani open world ei pääse edes lähelle.

Ubisoftin paskojen mapit on melkein samaa alusta asti, vihuja myöten.

Tässä ei ole vielä 70h jälkeen tullut yhtään semmoista tunnetta, että ei jaksaisi tutkia uutta aluetta täysin, mikä on todella poikkeuksellista. Elden Ring on omasta mielestä uusi standardi open world pelien mapeille/maailmoille.
 
Viimeksi muokattu:

P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 613
Olen hieman katsonut arvosteluja ja pelin tyyliä, vaikka en ole ikinä pelannut edes Dark Souls pelejä.

Niin kaipaan rehellistä mielipidettä pelistä. Onko vaikea, mielenkiintoinen, pelattava, tarina, pitkä? Hyvät ja huonot puolet vaan pöytään suoraa, et kannattaako edes ostaa. :)
Itsellekin tämä oli eka "Souls" peli. Sekiroa (saman julkaisijan peli) koitin, mutta se oli itselle liian paljon "reaktiotesti" tyyliin "paina juuri oikeaa nappia juuri oikealla, hemmetin lyhyellä ikkunalla". Lisäksi siinä joutui juoksemaan pitkiä pätkiä samoja reittejä, jos kuoli johonkin välibossiin tms. Itsellä meni Sekirossa hermot kyllä pahasti.

ER on toista maata. Bosseille pääsee uudelleen todella nopeasti ja taistelussa on paljon enemmän vaihtoehtoja ja tyylejä on useita. Toki tässäkin tarvii välillä suht nopeita reaktioita, mutta pelkkä rolli tai guard napilla reagointi riittää. Taistelu on paljon anteeksiantavampaa, kun sekiron vastaava.

Lisäksi tämä open world mahdollistaa sen, että päätä ei tartte hakata seinään, vaan voi lähteä muualle vähän tutkimaan ja levuttamaan hahmoa. Palaa sitten takaisin, kun on saanu upgradea.

Ja tuo maailma todellakin on aivan huikea. Se imee tutkimaan joka kolkan ja aina tuntuu löytyvän jotain uutta ja mielenkiintoista. Suosittelen kyllä koittamaan.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 777
En osaa vielä loppupelin kierrätyksestä sanoa, mutta onhan tämä 2/3 ainakin ihan omaa luokkaansa, <snip>
Jeps, se on aivan ennen näkemäntöntä 11/10 settiä. Minun hetkellinen kyllästyminen johtui siitä että etenin väärässä järjestyksessä, koska erehdyin luulemaan yhtä aluetta liian hankalaksi vaikka se olisi ollut oikea paikka siinä kohtaa. Laitan tarkemman selityksen varmuuden vuoksi spoileriin vaikka siellä on vain paikkojen nimiä.
Liurnian jälkeen menin Altus Plateaulle kuten Roundtablen Gideon ehdotti, mutta heti alussa tapasin NPC:n ja teleporttasin Volcano Mansioniin. Totesin sen nopeasti liian hankalaksi ja oletin koko Altus Plateaun olevan yhtä hankala, joten lähdinkin tutkimaan Caelidia. Sekin oli hankala mutta unohduin tekemään Rannin questlineä ja 30 tunnin jälkeen olin käynyt läpi Rannin jutut ja koko Caelidin. Sen jälkeen kun menin 110 levelisenä Altus Plateaulle meni mielenkiinto pitkäksi aikaa, koska vihut teki niin vähän damagea ja kuolivat niin helposti ettei missään ollut enää järkeä, eikä saanut edes leveleitä kun pomoistakin sai niin vähän runeja. Onneksi haastetta alkoi taas tulla kun pelasi vain eteenpäin. EDIT: Mutta ne turhilta tuntuvat tunnit kun etsii oikeaa reittiä tuntuivat niin kovin turhilta, että meinasin jättää pelin kesken!

Ois perskuta pitäny vain pelata se Altus Plateaun avoinmaailma heti kun huomasin Volcano Manorin liian hankalaksi. Sitten kun siellä ois tullu seinä vastaan niin Caelidiin. EDIT: Gideon kyllä koko ajan muistutti Roundtablessa että "Go to Altus Plateau...", mutta en tajunnu että se ulkomaailma ois ollu sopiva heti Liurnian jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 777

NPC:iden naamat. Hauska miten jokainen on erilainen ja osa jopa just semmosia niinku olettais, vaikka pelissä niitä ei näe kun on joku kasvojen peittämä kypärä päässä.
 
Liittynyt
08.11.2020
Viestejä
1 472
Itsellekin tämä oli eka "Souls" peli. Sekiroa (saman julkaisijan peli) koitin, mutta se oli itselle liian paljon "reaktiotesti" tyyliin "paina juuri oikeaa nappia juuri oikealla, hemmetin lyhyellä ikkunalla". Lisäksi siinä joutui juoksemaan pitkiä pätkiä samoja reittejä, jos kuoli johonkin välibossiin tms. Itsellä meni Sekirossa hermot kyllä pahasti.

ER on toista maata. Bosseille pääsee uudelleen todella nopeasti ja taistelussa on paljon enemmän vaihtoehtoja ja tyylejä on useita. Toki tässäkin tarvii välillä suht nopeita reaktioita, mutta pelkkä rolli tai guard napilla reagointi riittää. Taistelu on paljon anteeksiantavampaa, kun sekiron vastaava.

Lisäksi tämä open world mahdollistaa sen, että päätä ei tartte hakata seinään, vaan voi lähteä muualle vähän tutkimaan ja levuttamaan hahmoa. Palaa sitten takaisin, kun on saanu upgradea.

Ja tuo maailma todellakin on aivan huikea. Se imee tutkimaan joka kolkan ja aina tuntuu löytyvän jotain uutta ja mielenkiintoista. Suosittelen kyllä koittamaan.
Kuulostaa todella hyvältä, mutta tämä oikeastaan kaatui siihen kun ei tue Super Ultrawide 5120x1440 resoa. :( Single player olisin vaan yksin tykittänyt läpi ja takaisin hyllyyn, ellei innostu uudelleen pelaa läpi. Yän tyylisiä pelejä en tykkäisi edes pelata PvP, ainoastaan PvE ja mielellään yksin. :)
 
En ymmärrä. Jos siis et halua pelata moninpeliä tai pvp:tä niin mikset voi tätä peliä ostaa? Otat sen patchin käyttöön niin lähtee se fps lukko ja saat ultrawide tuen pelille
 
P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 613
Kuulostaa todella hyvältä, mutta tämä oikeastaan kaatui siihen kun ei tue Super Ultrawide 5120x1440 resoa. :( Single player olisin vaan yksin tykittänyt läpi ja takaisin hyllyyn, ellei innostu uudelleen pelaa läpi. Yän tyylisiä pelejä en tykkäisi edes pelata PvP, ainoastaan PvE ja mielellään yksin. :)
Jos tosiaan et halua/tarvitse online moodia, niin lataat vaan flawless Widecreenin nimisen ohjelma pätkän. Sen käynnistää ja säätää Elden ringin kohdalta asetukset kuntoon, ennen pelin käynnistämistä, niin UW reso toimii. Samalla voi tosiaan poistaa tuon FPS -lukon myös.

Itse pelailen ultra Wide näytöllä, ja hyvin tosiaan on toiminut tuon Flawless Widecreenin kanssa tämä Elden Ring.
 
Liittynyt
08.11.2020
Viestejä
1 472
En ymmärrä. Jos siis et halua pelata moninpeliä tai pvp:tä niin mikset voi tätä peliä ostaa? Otat sen patchin käyttöön niin lähtee se fps lukko ja saat ultrawide tuen pelille
Tämä kohta on mennyt varmaan ohi mulla, että siihen on joku patch. No sehän muuttaa asiaa paljon, joutuu kyllä varmasti ostamaan tämän.. On kyllä tullut rehellisiä vastauksia ja mielipiteitä pelistä. Mä oon kyllä kieltämättä ihan hulluna Open World peleihin missä on nähtävää ja tutkittavaa!

Jos tosiaan et halua/tarvitse online moodia, niin lataat vaan flawless Widecreenin nimisen ohjelma pätkän. Sen käynnistää ja säätää Elden ringin kohdalta asetukset kuntoon, ennen pelin käynnistämistä, niin UW reso toimii. Samalla voi tosiaan poistaa tuon FPS -lukon myös.

Itse pelailen ultra Wide näytöllä, ja hyvin tosiaan on toiminut tuon Flawless Widecreenin kanssa tämä Elden Ring.
Joo, kiitos paljon neuvosta. :) Toi on mun mielestä vaan tosi pelleilyä suoraan sanottuna että eivät ole laittanut UW tukea ja sitten joku FPS lukko myöskin. Eletään kumminkin aikaa että Ultrawide näyttöjä on paljonkin markkinoilla ja ihmisillä käytössä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.10.2019
Viestejä
661
En menisi koskemaan tuohon FPS lukkoon, saattaa sotkea pelin iframe ajoituksia jotka ovat oleellisia väistöissä. Ymmärttäkseni lukituksen tehtävä on varmistaa että ne ajoitukset toimivat halutusti.
 
P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 613
En menisi koskemaan tuohon FPS lukkoon, saattaa sotkea pelin iframe ajoituksia jotka ovat oleellisia väistöissä. Ymmärttäkseni lukituksen tehtävä on varmistaa että ne ajoitukset toimivat halutusti.
No 70h ilman lukkoa takana, enkä ole huomannut iframeissa mitään ongelmaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
133
Peli läpi nyt NG+:lla ja ekalla läpipeluukerralla pelasin Moonveil ja Cold Uchigatana yhdistelmällä. Nyt NG+:ssa lähinnä juossut vaan pakollisia bosseja läpi ja tehnyt yhtä loppua varten vähän sivujuttuja. NG+:ssa aloitin casterina, mutta se oli kyllä ihan hirveätä omasta mielestäni koska ainoa oikeasti taistelun aikana käyttökelpoinen spelli oli glintstone pebble. Heti kun pääsin Rennalalle niin respecciä ja seuraavaksi kilpikeihäsyhdistelmää ja aseena Bolt of Gransax. En tiedä oliko bossit vaan niin paljon kovempia NG+:lla vai mikä juttu, mutta tuntu että jopa kahdella kädellä tuo Bolt of Gransax teki ehkä kolmasosan siitä damagesta mitä kahdella katanalla sai aikaan. Kaikista taisteluista tuli uskomattomia kestävyysotteluita kun Moonveililla voi vaan juosta sisään, huitaista pari kertaa ja se oli siinä. Loppujen lopuksi viimeinen bossi piti hoidella Bloodhound's Fangilla kun ei sillä keihäällä kerennyt tekemään mitään.

Vielä pitäis kolmas kertaa vetää läpi ja ajattelin kokeilla semmosta twinbladea, sehän on kaksi katanaa teipattuna yhteen. :joy:

Peli oli kyllä hyvä, mutta aika pitkälti samoja fiiliksiä kuin moni muillakin täällä ja muualla. Loppupuoella alkoi iskemään open world -väsymys ja halusin vain päästä loppuun asti. Asiaa ei yhtään auttanut
Leyndellin viemärissä
juokseminen. Sitten myös ihmetyttää tää aseiden balansointi, miten jotkut aseet voi olla niin ylivoimaisesti parempia kuin toiset. Taas toisaalta jos joku kaipaa lisäähaastetta itselleen niin tästähän sitä saa, eikä kukaan tietenkään pakota pelaamaan "paskemmalla" aseella.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
116
Ensimmäinen läpipeluu kerta PS5:llä ja ostin myös PC:lle tämän. Ekalla kerralla vedin puhdas STR hahmolla ja nyt otin INT pohjaisen caster/Moonveil buildin kun tahdoin vertailun vuoksi katsoa sen, että onko caster hahmolla peli niin paljon helpompaa kuin melee ukolla. No kyllähän se oli, varsinkin jos kutsui jonkun summonin hieman toimimaan harhautuksena. En tainnut missään pomossa ottaa lukua useammin kuin joku ~5 kertaa, M taisi mennä kolmannella kerralla kumoon mikä on ehkä noin 1/100 osa siitä mitä siihen aluksi ekalla kerralla sai melee ukolal menemään. :lol: (Helppouteen vaikutti myös se, että täsäs vaiheessa olin farmannut leveleitä alle aika hyvin)

Tuon Moonveilin damagekin oli puhtaalla INT ukolla niin kova, että menin pääsääntöisesti perus mosat meleellä ja taikoja sitkeimpiin ukkoihin ja bosseihin. Aloitin NG+:n tällä ja pelailin achievementsien perässä nopeasti juoksen parit ekat isot bossit alas, mutta pomot on suht helppoja nyt tähän ekan kierroksen alkuun ainakin, että taidan ottaa seuraavaksi vaan puhtaasti uuden pelin. Voisi koittaa jotain faith buildia seuraavaksi. Huomattavasti vähemmän tuli kyllä nyt paikkoja tutkittua, luolastoja ym. kävi vaan sen verran että sai achievementsien jutut haettua ja tarvittavat kamat niskaan.
 
Liittynyt
02.12.2019
Viestejä
649
Sitten myös ihmetyttää tää aseiden balansointi, miten jotkut aseet voi olla niin ylivoimaisesti parempia kuin toiset.
Weapon skillit on ainakin iso syy. Esim. rivers of blood on aseena aika susipaska verrattuna parempiin, mutta sit siinä on totaalisen OP weapon skill, joka tekee niin paljon damagea, ettei aseen paskuus tunnu missään. Paska ase + aivan liian hyvä weapon skill = pelin paras ase.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 086

Ihan jees se on sellaisenaankin.
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
1 917
Weapon skillit on ainakin iso syy. Esim. rivers of blood on aseena aika susipaska verrattuna parempiin, mutta sit siinä on totaalisen OP weapon skill, joka tekee niin paljon damagea, ettei aseen paskuus tunnu missään. Paska ase + aivan liian hyvä weapon skill = pelin paras ase.
Kyllä tuo RoB on jo ihan sellaisenaankin kova ase, mutta tuo weapon ash on aivan naurettavan rikki ja ihmettelen jossei se saa hard nerffiä pian. Ihan älyttömän isoa damagea tekee ja _kauas_, ja siihen vielä päälle bleediä bonuksena. Tuntuu että tuo on pahempi juustoashi kuin alkuperäinen hoarstomp.

Kyllä jää vähän ärsyttämään tämä balance, kun katanat ovat täysin ylivoimaisia aseita ja lisäksi nuo status effectit antavat älyötntä damageboostia illan mitään merkittävää tradeoffia. Voisivat tosiaan vähän hioa tuota balanssia järkevämmäksi, että muillakin aseilla kuin bleed/Frost katanoilla olisi jokin käyttötarkoitus.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 086
Juustoasheista puheenollen niin Flame of the Redmanes on todella kova. Käytössä nyt omalla tulibuildilla ilman summoneita. Esim. Margitin voi aika helposti tappaa sillä vaikka uudella hahmolla kun vaan käy noukkimassa sen. Taisin tappaa sen +1 rapierilla muutaman levelin kanssa. Pari mäjäytystä ja on staggerissa ja ei kun uudestaan. Ihan kaikkia pomoja vastaan ei tunnu toimivan mutta suurimmalla osalla.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ite käyttelin Moonveiliä ja Wing of Astelia maagin kakkosaseina enkä juurikaan weapon skillejä. En voi sanoa huomanneeni suurta eroa. Se bleedi proccaa niin monen lyönnin jälkeen vasta, että lähinnä lohikäärmevanhuksen häntää piestessä huomaa.

Tuosta no damage -walkthroughsta kyllä huomasi, että se skilli olisi ollut se Moonveilin kova juttu. Mutta buildiä ajatellen enemmän sellainen melee-hahmon lisäkantamaa antava kuin maagille oleellinen. Pyrin pysymään vielä kauempana ellen sitten aivan iholla. Se Wingin skilli olisi ollut todella kova isoihin bosseihin mutta enpä tajunnut.
 
Hienosti spoilattu, onnittelut! Tuota sanomaasi ei välttämättä ole tullut edes pelaajalle vastaan
No on kyllä aivan äärimmäisen epätodennäköistä. Mutta sori silti. Kirjoitellaanhan täällä bosseista nimillä ja ihan avoimesti...
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 086
Ite käyttelin Moonveiliä ja Wing of Astelia maagin kakkosaseina enkä juurikaan weapon skillejä. En voi sanoa huomanneeni suurta eroa. Se bleedi proccaa niin monen lyönnin jälkeen vasta, että lähinnä lohikäärmevanhuksen häntää piestessä huomaa.
Niin varmaan huomaa vasta monen lyönnin jälkeen INT maagilla kun katanassa 50 bleediä mutta sitten Arcane buildilla onkin jossain katanassa blood infusen kanssa ~ 100 bleediä ja Seppuku buffaa 80? bleediä lisää niin sitten siinä onkin 180 bleediä ja toisen käden aseessa lisää ja proccaakin joka toisella iskulla.
 
Viimeksi muokattu:

Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 898
Nyt alkaa olemaan jo nopeus kohdallaan. 9 minuuttia alitettu!

ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 086
Nyt alkaa olemaan jo nopeus kohdallaan. 9 minuuttia alitettu!

Vähän mautonta omasta mielestä tuollainen "speedrunnaus" että glitchataan ja bugitetaan maksimit. Enemmän koodaamista kuin pelaamista. Joku keksii jonkun glitchin millä pääsee hyppäämään heti alussa johonkin vikan pomon kuolinanimaatioon tai lopputeksteihin niin onko se sitten uusi 3 sekunnin ennätys vai mihin raja vedetään?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 830
Taitaa olla erikseen sitten kategoria, jossa speedrunnataan ilman glitsei. Tällä hetkellä huudossa tuo glitchien kanssa. Distortion2 on kaikessaan kyllä huikea pelaaja.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
243 415
Viestejä
4 245 366
Jäsenet
71 340
Uusin jäsen
Cylin

Hinta.fi

Ylös Bottom