Elämä valuu hukkaan

Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
29
Perustetaanpa kettu aiheelle jota tullut useamminkin pohdiskeltua.

Omakohtaisen kokemukseni myötä olen tullut siihen tulokseen että elämäni valuu tällä menolla hukkaan. Toki päihteidenkäyttöni ei varmasti edesauta tähän tunteeseen, mutta kun se sattuu olemaan yksi elämäni harvoja iloja.

Elämäni kulku tähän saakka:
1. Syntymä. Ei muistikuvia.
2. Vaippaikä ym. päiväkodit ja se ikä. Ei muistikuvia.
3. Alakoulu ja kaverit. Oikein mukavaa aikaa. Voi tehdä mitä huvittaa tiettyjen sääntöjen puitteissa.
4. Yläkoulu, kaverit ja pelaaminen. Mukavaa aikaa. Säännöt höltyivät, mutta niitä edelleen oli.
5. Opiskelut. Edelleen elämä maistui mukavasti. Tässä vaiheessa tosin alkoi maistumaan alkokin. Kivaa oli ja asiat kiinnostivat. Syvällisiä keskusteluja ja mukavia aktiviteetteja. Rahaa niukasti.

6. Työelämä.
6.1 Alkujaan työt kiinnostivat ja niitä tuli hoidettua suurella tarmolla. Mitä pidemmälle mentiin niin millään ei tuntunut olevan mitään väliä. Vaadittiin enemmän ja enemmän. Palkintoja ei jaettu. Palkka ok.

6.2. Vaihdoin työpaikkaa. Palkkaa tuli lisää. Käytännössä samat ongelmat kuin aiemmin. Ihmisestä halutaan riistää se mitä irti lähtee ja annetaan rippeitä korvaukseksi. Rahaa tulee suorastaan enemmän kuin riittävästi, mutta töissä on käytävä päivittäin.
Nykyään enää oman työn laatu ei kiinnosta. Deadlinet ei kiinnosta. Työ on lähinnä masentavaa, mutta suoriudun siitä.
Nykyisessä työssä on tehtävä täyttä työpäivää (ei ylitöitä), jotta siellä saa olla.


Mitä minun pitäisi tehdä ettei koko elämä tuntuisi menevän vaan töihin?
Lomat ja muut menee niin nopeasti ja lähes pelkästään palautuessa ettei niillä ole pitkäkestoista vaikutusta.
En haluaisi työttömäksikään koska silloin rahaa on käytössä liian vähän.

Onko elämän tarkoitus tehdä vaan töitä ja yrittää jaksaa eläkkeelle asti?
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
29
Hankit pari kersaa niin töihin pääsee rauhoittumaan
Tätäkin tullut kokeiltua. Tosin vain yksi ja siinä on tarpeeksi.
Kersa tuo sisältöä elämään, muttei se helpota yhtään että pääsisi tekemään sitä mitä haluaa/huvittaa.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
285
Kannattaa olla tarkkana jaksamisen kanssa, ja alkohan ei siinä ainakaan auta. Palautumisen kanssa kun taistelet, niin se ajaa varmasti olotilan sumuun. Jos tuota tilkitsee alkolla, niin se vain pahentaa tilannetta pidemmän päälle. Samaten on hyvä koittaa löytää jotain merkityksellistä töiden lisäksi. Sanoit että ylitöitä ei tarvitse painaa, joten päivään saa muutakin. Tämä jälkimmäinen ehkä siinä vaiheessa, kun pystyt palautumaan kunnolla töistä.

En tiedä mikä elämän tarkoitus on, se on varmasti kysymys mitä itse kukin miettii joskus. Olen todennut että olemisen merkityksellisyys riittää, eli elämässä on onnea/onnellisia hetkiä - mutta myös paljon puurtamista. Töissä koitan löytää merkityksellistä tekemistä, jotain missä koen että tekemälläni työllä on suurempaa merkitystä kuin vain itselleni ja se että palkka juoksee. Arjessa teen asioita mistä saan iloa ja merkityksellisyyttä, sekin vaihtelee kovasti yksilöittäin.

Kiinnitän huomiota siihen, että palaudun kunnolla. Kyllä se silti on välillä sitä, että tuntuu kuin päivät vain menisivät ohi. Kyllä sitä ajoittain joutuu ihan aktiivisesti miettimään että tekee niitä tiettyjä juttuja - eikä vaan esimerkiksi pyörittele "youtubea" 3h illassa, "doing-nothing".

"Doing-nothing" on välillä erittäin tärkeätä palautumisen kannalta, mutta jos siitä tulee ongelma että jokainen päivä menee kuin sumussa, niin ehkä on parempi tehdä jotain aktiivisempaa. Pelaaminen, itseopiskelu, lukeminen mitä näitä nyt on ja mikä kellekkin sopii parhaiten.

En myöskään vertaile aktiivisesti elämääni muiden vastaaviin. En käytä sosiaalista-mediaa, en koe että siitä olisi kokonaispositiivista vaikutusta omaan elämääni. Huomaan kyllä joissakin tutuissa sitä, että kun vertailee omaa elämäänsä muiden mielikuvitus-elämään, niin se oma elämä vaikuttaakin ihan "arjelta".

Mitä se "Elämän tarkoitus" sitten on? Itse miellän että se on sitä että yrittää vain tehdä parhaansa, ja koittaa löytää arjesta niitä merkityksellisyyden tunteita. Olla välillä onnellinen, olla välillä surullinen. Pelkkä ajelehtiminen on varmasti kuluttavaa. Yltiöpäinen onnellisuuden tavoittelu on kuluttavaa. Tavaran ja materian tavoittelu käy varmasti kanssa pidemmän päälle itseään vastaan (aina pitää olla enempi, parempi, hienompi). Tiettyä suunnitelmallisuutta on myös toki hyvä olla, itse olen mieltänyt mm. oman asunnon erittäin tärkeäksi asiaksi omassa elämässäni vaikka se onkin materiaa - se tuo itselleni mielenrauhaa.

Tosiaan, tämmöisiä ajatuksia.
 
Liittynyt
26.06.2018
Viestejä
199
Mitäpä tuohon sanoisi. Meitä kohtalotovereita on varmasti paljon. Itse koitan töissä kehitellä ja ehdotella jotain mikä voisi itseä kiinnostaa ja vähän siinä opiskella uutta.

Ainahan tyytyväisenä vaaditaan lisää ja enemmän, ja mistään ei mitään lisäkorvausta tässä sosialistimaassa saa. Joten siinä voi sitten välistä päivällä puuhailla omiaankin niin ei tule liikaa odotuksia ilman mitään palkitsemista.

Töissä ahdistavinta tuon osalta on kun huomaa miten jotkut eivät käytännössä tee mitään, mutta vetävät samaa tai enemmän rahaa siitä. Ehkä ei kaikkialla, mutta tätäkin nähty.

Lapsethan ovat itsessään hieno juttu. Joillekin se voi olla se sisältö, toisille kahlitsea enemmän. Riippuu miten se kokonaiskuvio toimii ja toisille sopii.

Mitä vanhemmaksi tulee niin sitä enemmänhän tämä hukka tuntuu. Ehkä se liittyy myös tuohon ikään ja siihen että on vähemmän mahdollisuuksia aina edessä. Olen miettinyt tuota töidenkin vaihtamista, pitäisi kai vain vaihdella sopivin välein kunnes/jos kiinnostavaa tulee eteen. Olisi edes jotain vaihtelua.

Onko sulla Kalvi kuitenkin mielessä jotain mitä haluaisit tehdä kun sitä tekemisen vapautta kaipaat?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
358
On. Sellaista elämä on enemmistölle ollut aina.

Vai tekivätkö isäsi/äitisi/isoisäsi/isoäitisi jotain muuta?
Tämän takia se "elämänilo" on paras saada siitä arjesta..

Mulla menisi muuten ihan hyvin, mutta kun työpaikan menettämisen pelko kalvaa, vaikka itsestä riippumattomista syistä olisikin. Ja sitä kautta tulee työstressiä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
292
Nykyisessä työssä on tehtävä täyttä työpäivää (ei ylitöitä), jotta siellä saa olla.
Itselläni on semmoinen teoria, että mitä vanhemmaksi tulet sitä vähemmän sinulla on aivoissa hyvänolon välittäjäaineita. Keho rapistuu. Eli ei tuo homma tule ainakaan helpottumaan. Työpaikan vaihdolla saattaisit saada esim. etäpäiviä (en tiedä onko tuo teikäläisellä mahdollista). Jotkut ottavat virkavaapata tai irtisanoutuvat. Ei se työttömänäkään olo herkkua ole. Joskus kannattaa ottaa työ vain asenteella "Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat." Ja saattaahan kyseessä olla masennus - Siihen saa kyllä lääkkeitä :p
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
742
Vaihtoehto 1: Alan vaihto ja sitä kautta innon löytäminen siihen työhön? Jos hommat on alkanut todella maistua puulta, kannattaa aktiivisesti tehdä jotain asian muuttamiseksi, eikä tyytyä puurtamaan väkisin eläkeikään asti.

Vaihtoehto 2: Vuorotteluvapaa tai muu pidempi irrottautuminen nykyisestä työstä ja vaikka muutama kuukausi matkailua maailmalla, kun raha ei kerta ole este. Varmasti saat ajatukset irti arjesta.

Ps. Älä anna alkon viedä miestä, sillä kyllä saa lopullisesti vedettyä elämänsä perseelleen jos terveyskin vielä menee.
 

?..

Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
1 526
Tätäkin tullut kokeiltua. Tosin vain yksi ja siinä on tarpeeksi.
Kersa tuo sisältöä elämään, muttei se helpota yhtään että pääsisi tekemään sitä mitä haluaa/huvittaa.
Kerro ihmeessä mikä sinua siis estää tekemästä mitä haluat?
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
1 089
@Kalvi Mulla aika sama. Nuorempana oli kivaa, mutta ei ollut rahaa. Nyt on rahaa ja ikää 30+.

Vuosi menee sormia napsauttamalla, kun vaan kärvistelee viikosta toiseen. Jos on vapaata töistä, niin hoidat lapsia. Ehkä kerran kuussa saa nukkua yli 10am.

Olen palkannut lastenhoitajan, mutta ei sekään autuaaksi tee, kun ei oo varaa maksaa sille täyttä työviikkoa 4x/kk.

Tekis mieli tehdä elektroniikkaprojekteja, rakennella pihaan kaikkea, laitella autoa, mutta kaikki vapaa-aika menee elpyessä. Toivottavasti lapset kasvaisi sen verran ja niitä kiinnostaisi nuo samat jutut, niin voitaisiin rakennella yhdessä. Sitten ei voisi vaimokaan vittuilla, kun sanoisin sille, että lasten kanssa tässä touhutaan yhteistä tekemistä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
358
@Kalvi Mulla aika sama. Nuorempana oli kivaa, mutta ei ollut rahaa. Nyt on rahaa ja ikää 30+.

Vuosi menee sormia napsauttamalla, kun vaan kärvistelee viikosta toiseen. Jos on vapaata töistä, niin hoidat lapsia. Ehkä kerran kuussa saa nukkua yli 10am.

Olen palkannut lastenhoitajan, mutta ei sekään autuaaksi tee, kun ei oo varaa maksaa sille täyttä työviikkoa 4x/kk.

Tekis mieli tehdä elektroniikkaprojekteja, rakennella pihaan kaikkea, laitella autoa, mutta kaikki vapaa-aika menee elpyessä. Toivottavasti lapset kasvaisi sen verran ja niitä kiinnostaisi nuo samat jutut, niin voitaisiin rakennella yhdessä. Sitten ei voisi vaimokaan vittuilla, kun sanoisin sille, että lasten kanssa tässä touhutaan yhteistä tekemistä.
Aika täsmälleen samat fiilikset ollut minullakin ajoittain. Ei vaan riitä kapasiteetti tehdä mitä haluaisi. Mullakin on harrasteauto palasina tallissa, ollut jo 10 vuotta tai yli, ei mitään toivoa. Pitäisi rakentaa saunaa ja mitälie. Ei vaan irtoa. Ei vaan ole mistä ottaa.
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
29
Onko sulla Kalvi kuitenkin mielessä jotain mitä haluaisit tehdä kun sitä tekemisen vapautta kaipaat?
Haluaisin aamuisin päättää mitä teen tänään, eikä niin että ohjelma on pakotettu moneksi päiväksi/kuukaudeksi/vuodeksi eteenpäin.
Saattaa olla ikäkriisi kyseessä ja kaipuu nuoruuden vapauteen.
Perinteinen erakoituminen käynyt mielessä monasti. Silti en osaa jättää jälkikasvuani ja yhteiskuntaa ilman panostani.
Vai tekivätkö isäsi/äitisi/isoisäsi/isoäitisi jotain muuta?
Vanhemmat vielä työelämässä. Näkyy molempien naamasta kuinka raastaa.
Isoisä viljeli maata kunnes terveys petti, toinen oli lähinnä juoppo. Molemmat mullan alla.
Isoäidit teki perheensä eteen parhaansa, mutta heistäkin aika jo jättänyt.
Vaikea nähdä heistä että tulipas vietettyä mukava elämä.
Vaihtoehto 1: Alan vaihto ja sitä kautta innon löytäminen siihen työhön? Jos hommat on alkanut todella maistua puulta, kannattaa aktiivisesti tehdä jotain asian muuttamiseksi, eikä tyytyä puurtamaan väkisin eläkeikään asti.
Vaihtoehto 2: Vuorotteluvapaa tai muu pidempi irrottautuminen nykyisestä työstä ja vaikka muutama kuukausi matkailua maailmalla, kun raha ei kerta ole este. Varmasti saat ajatukset irti arjesta.
Ps. Älä anna alkon viedä miestä, sillä kyllä saa lopullisesti vedettyä elämänsä perseelleen jos terveyskin vielä menee.
Kuten aiemmin kerroin ei minkäännäköisen tauon pitäminen tule kyseeseen tai edessä on työttömyys.
Matkailusta pidän, mutta se ei nykyisessä kokoonpanossa onnistu. Tähän syynä lähinnä työ ja lapsi.
Itselläni on semmoinen teoria, että mitä vanhemmaksi tulet sitä vähemmän sinulla on aivoissa hyvänolon välittäjäaineita. Keho rapistuu. Eli ei tuo homma tule ainakaan helpottumaan. Työpaikan vaihdolla saattaisit saada esim. etäpäiviä (en tiedä onko tuo teikäläisellä mahdollista). Jotkut ottavat virkavaapata tai irtisanoutuvat. Ei se työttömänäkään olo herkkua ole. Joskus kannattaa ottaa työ vain asenteella "Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat." Ja saattaahan kyseessä olla masennus - Siihen saa kyllä lääkkeitä
Masennus... saattaapi olla. Ja alko ei tähän auta. Ehkä perinteinen "niskasta kiinni" voisi auttaa.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
376
Koko kahdeksasta neljään sykli yksinkertaisesti on mielipuolista elämän hukkaan heittämistä. Otin itse lopputilin vuoden vaihteessa, nyt koitetaan sitten saada elantoa asioista joihin on oikeasti intohimoa. Ehkä menestyksellä, ehkä ei. Pääasia on se että saa oikeasti käyttää aikansa asioihin joista nauttii.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 990
Perustetaanpa kettu aiheelle jota tullut useamminkin pohdiskeltua.

Omakohtaisen kokemukseni myötä olen tullut siihen tulokseen että elämäni valuu tällä menolla hukkaan. Toki päihteidenkäyttöni ei varmasti edesauta tähän tunteeseen, mutta kun se sattuu olemaan yksi elämäni harvoja iloja.

Elämäni kulku tähän saakka:
1. Syntymä. Ei muistikuvia.
2. Vaippaikä ym. päiväkodit ja se ikä. Ei muistikuvia.
3. Alakoulu ja kaverit. Oikein mukavaa aikaa. Voi tehdä mitä huvittaa tiettyjen sääntöjen puitteissa.
4. Yläkoulu, kaverit ja pelaaminen. Mukavaa aikaa. Säännöt höltyivät, mutta niitä edelleen oli.
5. Opiskelut. Edelleen elämä maistui mukavasti. Tässä vaiheessa tosin alkoi maistumaan alkokin. Kivaa oli ja asiat kiinnostivat. Syvällisiä keskusteluja ja mukavia aktiviteetteja. Rahaa niukasti.

6. Työelämä.
6.1 Alkujaan työt kiinnostivat ja niitä tuli hoidettua suurella tarmolla. Mitä pidemmälle mentiin niin millään ei tuntunut olevan mitään väliä. Vaadittiin enemmän ja enemmän. Palkintoja ei jaettu. Palkka ok.

6.2. Vaihdoin työpaikkaa. Palkkaa tuli lisää. Käytännössä samat ongelmat kuin aiemmin. Ihmisestä halutaan riistää se mitä irti lähtee ja annetaan rippeitä korvaukseksi. Rahaa tulee suorastaan enemmän kuin riittävästi, mutta töissä on käytävä päivittäin.
Nykyään enää oman työn laatu ei kiinnosta. Deadlinet ei kiinnosta. Työ on lähinnä masentavaa, mutta suoriudun siitä.
Nykyisessä työssä on tehtävä täyttä työpäivää (ei ylitöitä), jotta siellä saa olla.


Mitä minun pitäisi tehdä ettei koko elämä tuntuisi menevän vaan töihin?
Lomat ja muut menee niin nopeasti ja lähes pelkästään palautuessa ettei niillä ole pitkäkestoista vaikutusta.
En haluaisi työttömäksikään koska silloin rahaa on käytössä liian vähän.

Onko elämän tarkoitus tehdä vaan töitä ja yrittää jaksaa eläkkeelle asti?
Taiat olla just täyttäny tai täyttämässä 30v?
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
29
Koko kahdeksasta neljään sykli yksinkertaisesti on mielipuolista elämän hukkaan heittämistä. Otin itse lopputilin vuoden vaihteessa, nyt koitetaan sitten saada elantoa asioista joihin on oikeasti intohimoa. Ehkä menestyksellä, ehkä ei. Pääasia on se että saa oikeasti käyttää aikansa asioihin joista nauttii.
Ottaisin lopputilin heti jos ei olisi asuntolainaa tai jälkikasvua.
Asuntolainasta toki pääsisi eroon myymällä kämpän, mutta jälkikasvusta on velvollisuus pitää huolta. Asia on minulle sydäntä lähellä.
Taiat olla just täyttäny tai täyttämässä 30v?
Kiitos kysymästä 38v.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
732
Harvat ja onneliset ovat ne jotka löytävät sellaisen ammatin jota jaksaa tehdä eläkeikään asti ilman moisia pohdiskeluja. Juuri puhuttiin työkaverin kanssa miten olisi mahtavaa olla taloudellisesti riippumaton ja voida nauttia elämästään ilman oravanpyörää :btooth:
Vielä kun ikää on alle 50 v. niin olisi mahkuja jopa tehdäkin jotain mielenkiintoista. Eipä paljon nappaa tehdä duunia siihen asti että fysiikka ei sitten enää anna myöten...
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
323
Koko kahdeksasta neljään sykli yksinkertaisesti on mielipuolista elämän hukkaan heittämistä. Otin itse lopputilin vuoden vaihteessa, nyt koitetaan sitten saada elantoa asioista joihin on oikeasti intohimoa. Ehkä menestyksellä, ehkä ei. Pääasia on se että saa oikeasti käyttää aikansa asioihin joista nauttii.
Täsmälleen sama.

Itse olen tähän mennessä pystynyt töissä hyvin downshiftaamaan sillä verukkeella, että olen vielä opiskelemassa, vaikka oikeasti se ei vaatisi enää juurikaan aikaa. Itselleni kun riittää vallan hyvin se 60-80% palkka perusinssin hommista. Ehtii puuhastella omien juttujen ja harrastusten parissa. En varmaan ikinä pystyisi pidempiä aikoja tuollaiseen 8-16 elämään...

Kannattaa yrittää etsiä semmoinen paikka jossa voit tehdä lyhennettyä työviikkoa. Muuten en osaa neuvoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
484
Ongelmahan on myös se, että jos sinulla ei ole selkeää visiota mitä sinä haluaisit tehdä, menisi se aika ihan samalla tavalla hukkaan vaikket olisi töissä. Istuisit kotona, katsoisit leffoja jne, etkä loppujen lopuksi saisi siitä sen enempää tyydytystä kuin siitä merkityksettömästä työstä. Sitten taas jos sinulla on se visio jo olemassa, löydät todennäköisesti tavan yhdistää työ ja itsesi mielekäs toteuttaminen (näitä kutsutaan harrastuksiksi).

En siis usko, että merkityksettömältä tuntuva työ on se ongelma, vaan yleinen päämäärättömyys.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 043
En myöskään vertaile aktiivisesti elämääni muiden vastaaviin. En käytä sosiaalista-mediaa, en koe että siitä olisi kokonaispositiivista vaikutusta omaan elämääni. Huomaan kyllä joissakin tutuissa sitä, että kun vertailee omaa elämäänsä muiden mielikuvitus-elämään, niin se oma elämä vaikuttaakin ihan "arjelta".
Tuossa on sellanen elämänviisaus mistä kannattaa nykypäivänä ottaa vaari. Tuotahan tekee varmaan melkein kaikki jo ihan tiedostamattakin.

Suurimmalla osalla ihmisistä on Suomessa asiat helvetin hyvin. Toki aina naapurilla/kaverilla/työkaverilla jne. voi näyttää asiat olevan vielä paremmin mistä aiheutuu närää miksi oma elämä on paskaa kun toinen nauttii vapaaherrailusta/mukavasta työstä/ihanasta parisuhteesta/ you name it.

Aina löytyy jotain kellä asiat on paremmin tai näyttää olevan paremmin. Siksi pitäisi päästä irti ainakin tietoisesta vertailusta ja mielellään siitä tiedostamattomastakin. Yrittää löytää positiivisia puolia asioista ja omasta elämästä juuri sillä hetkellä. Sitten joskus on se toinen suo. Sitten joskus huomaa olevansa vanha tyytymätön paska eikä sitä joskus hetkeä koskaan koittanut.

Eipä niitä lapsiakaan kannata taakkana ottaa vaikka se noista ap:n kirjotuksista paistaa läpi. Ei se ole kuin pieni hetki elämästä ja ne on sen ikäsiä, että miettii mihin hemmettiin se niiden lapsuus katosi. Omalla kasvatuksella ja läsnäololla vaikutat paljon siihen milaiseksi suhde kasvaa vanhempana. Toki niitä pysty täysin savesta valamaan omaan suuntaan ja voi olla, että intressit ei kohtaakkaan.


Itse painin kohtalaisten motivaatio ongelmien kanssa, mutta en silti koe elämän valuvan hukkaan ainakaan nyt. Tiedostaa sen, että on helvetisti tekemistä töissä ja kotona ja tuntuu ettei saa mitään aikaiseksi. Jotain näppäilyä vaan pakon edessä tai ainakin se tuntuu siltä. Toki tässä on tuore avioero takana niin olen antanutkin ajan valua vaan johonkin. Nyt on ainakin joka toinen viikko aikaa vain itselle. Pitää kelailla mitä tästä tulee ja mitä oikein keksisi. Tekemistä olisi niin paljon ettei keksi mistä alottaa, mutta nyt ainakin tosiaan se on sohvalla makoilua ja koneen naputusta. Joku pihankin kolaaminen on sellanen, että voi vähempää kiinnostaa (no eipä sitä mikään pakko ole kolata kunhan autolla pääsee talliin ja ulos sieltä).

Päässyt sentään yli siitä 1,5kk kestäneestä elämän paskimmasta ajasta. Vaikka tuostakaan nyt ole kuin reilu kuukausi niin on se jännä vaan katsoa taaksepäin miten paskana on voinut olla. Jälkeenpäin katsottuna sen on aika mielenkiintoistakin kun muistaa joskus, että on ollut paha olla ja se on ollut joku asia tai hetki ja päivässä ohi. Nyt se ei menekkään päivässä tai kahdessa tai et edes pysty tiedostamaan meneekö se koskaan. Jännä fiilis jälkeenpäin ajateltuna kun tosiaan kaikki tuntuu paskalta ja olo ei näytä viikkojenkaan jälkeen paranevan. Vaikka loogisesti ajatellen tiedostat, että mikään ei tullut puun takaa ja olet itse kelannut sitä jo vuosia, mutta on se vaan erikoista kun ei tunteilleen mitään voi jossian tilanteessa. Tolta pohjalta kyllä ymmärtää taas paremmin muita, jotka painii pääkopan ongelmien parissa.

Ihan tyytyväinen olen kyllä atm elämääni vaikka sitä parisuhdetta ei olekkaan ja nyt tavote on elää ainakin vuosi ilman, että yrittää edes kalastella sellaista mistään ja kelata sitäkin, että onko sellainenkaan tilanne tavoiteltava. Yksinkin pitää pystyä viihtymään.

Mutta juu pitkälti ne asiat on ihan siitä omasta asennoitumisesta kiinni. Mikään muutos ei auta jos ei ensin saa omaa pääkoppaa kuntoon. Kyllä se jokainen tilanne elämässä voi olla paskaa.

Hyviä asioita muistaa on: "Aina asiat voi olla huonommin." ja "Kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon perseessä."
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 121
Sitä "merkityksetöntä" työtäkin vaan lähes kaikkien on tehtävä jos nykyinen yhteiskunta järjestys ym halutaan ylläpitää. Toki jos saadaan robotit tekemään kaikki työ niin sitten toki ei, mutta aina jonkun pitäisi ne robotitkin huoltaa kun ei ne kuitenkaan aina itse osaisi. Eli käytännössä arjesta pitäisi siis tyytyväisyys ja onnellisuus löytää jos ei lotossa voita. Mitään tarkoitustahan elämällä ei ole, mutta kun asioista nauttiminen kerran on mahdollista niin kannattaisi pyrkiä siihen että lyhyen elämänsä aikana nauttisi kaikista hetkistä mahdollisimman paljon.
 
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
1 591
Onhan sillä työllä merkitystä siinä mielessä että, se vasta ahistaa jos sitä ei oo. Eli kun on töitä niin on jo hitosti plussalla. Työ itsessään ei välttämätä ole sisällöltään merkityksellistä. Mutta sen ei pidäkään olla. Se saa vituttaa, patittaa ja kyrpiä. Elämään pitää etsiä sisältöä jostain. Kahtoo vaikka netflixiä pari lyhyttä sarjaa alkuun. Ja kun saa siitä onnistumisen tunteita voi kokeilla jotain pitempää sarjaa. Myykää ne 10v10v tallissa lojuneet harraste autot. Pois se paino sydämmeltä tekemättömistä töistä. Ostaa sitten vaikka toisen, jos nälkä tulee takaisin. Niihän sitä sanotaan, että elämä on ihmisen parasta aikaa.
 

BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 021
Henkilökohtaisesti, vaikka elämäni on ollutkin pitkään työttömyyttä koulun jälkeen ja aikanaan vaikeuksia mielen kanssa, niin en missään tapauksessa halua että muilla menee huonosti. Tahdon nimen omaan että ihmiset ovat mahdollisimman keskittyneitä mielenkiintoihinsa, tavoittelevat mitä haluavat, näkevät kavereitaan ja saavat käydä töissä jossa viihtyvät ja mikä ei kuormita. Sillä ei ole niinkään merkitystä miten itselläni menee, koska tiedän olevani itse se joka päättää omasta asenteestani. Sen olen tähän mennessä oppinut että mikään ei mene niin kuin suunnittelee, joten elän elämäni varassa ja katson mitä tapahtuu. Erilaisia toiveita tulevasta kuten töissä käyminen ja tietysti siinä jaksaminen on jo alkanut yhä enemmän vilahtamaan mielessä.

Elämä on lyhyt väläys vain lopulta. Silloin elämä tuntuu pitkältä kun kaikki tympii. Ei ole syytä kantaa murhetta kuitenkaan, ei niin mistään asiasta. Me emme tiedä huomisesta vielä mitään, josko vaikka pommikoneet lentäisivät taivaalla ja koko yhteiskunta olisi täydessä paniikissa, suuri työtaakka odottaisi ja kärsimystä joka saralla. Me emme tiedä myöskään tuleeko vastaan uusi tuntematon ystävä tai ihminen jonka kautta siirrytään uusiin kuvioihin, kuten työhön tai harrastukseen. Monet haaveilee parisuhteesta päivästä toiseen, mikä on täysin tavallista, sekin voi tulla vastaan milloin tahansa, muttei koskaan silloin kun sitä odottaa.

Ainoa asia mitä ihminen voi kantaa sisällään umpikujassa on toivo ja sitä tulee kantaa myös silloinkin kun ei ole siellä. Voin toivoa että kunpa saisin tehdä näin tai sanoa tämän ääneen, mutta elämä kuljettaa mihin tahansa suuntaan haluaa ihmistä. On turha yrittää hallita kaikkea ja on syytä olla kiitollinen. On niin paljon hyvää lopulta ja on tietysti myös pahaa mikä haluaa viedä sen hyvän. Minä keskityn hyvään ja näen melko "toimettomassa" elämässäni paljon hyvää. Tykkään kirjoitella näitä viestejä muun muassa, tykkään siitä että on aikaa kalastukseen ja pääsen helposti kalaan kun järvi on tuossa vieressä ja pidän siitä että useimmat sukulaiset asuvat lähelläni. Olen alkanut arvostamaan myös pahan uupumisen myötä, joka johtuu jostain ruumiillisesta mitä paraikaa tutkitaan, että minulla on aikaa ja oikeus levätä, sillä tarvitsen tällä hetkellä aika paljon lepoa.

Olisihan se hieno lentää lentokonetta taivaalla, olla poliitikko tai vaikka sotilas, muttei omat voimavarat ja päässä aikaisemmin velloneet ajatukset ole mahdollistaneet näitä. Ne ovat mahdollistaneet muita asioita, ne omat lahjani mitkä omaan. Tulevaisuus on meille kaikille arvoitus ja niin kauan kuin elät et siitä tiedä tarkkaan. Olet sitten nuori aikuinen kuten minä tai yli sen 50 vuotta, niin tulevaa on edessä. On yksi elämä ja sen myötä yksi mahdollisuus olla onnellinen, ei ole aikaa muun tavoitteluun, sillä on kiire löytää se mikä merkitsee ennen kuin aika loppuu. Ei ole aikaa velloa ajatuksissaan, on parempi nousta ylös ja ymmärtää, tehdä sen mitä voi. Jokaisen on löydettävä tämä onni ja luulen että se painostava elämävaihe on juuri se kynnys minkä takana on jotain parempaa mikä pysyy. Näin sopii toivoa.

Sivuhuomiona somea en suosittele käyttämään jos sen selaamisesta tulee vain paha olo. Minä ja eräs ystäväni olemme todenneet tämän ja olenkin viihtynyt hyvin ilman sitä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
862
Nuoruus on ihmisen parasta aikaa, mutta sitä ei silloin tajua. "Youth is wasted on the young" on osuva sanonta.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
260
Jos palkkasi on mielestäsi jopa enemmän kuin hyvä, mutta nykyinen työpaikkasi ei anna tehdä kuin täyttä viikkoa, etkö pääse samalla palkalla muualle hommiin? Sellaiseen firmaan, jossa voisit tehdä vaikka kolmea tai neljää päivää viikossa. Jos palkka on hyvä niin silläkin varmaan eläisi, mutta jäisi aikaa muuhunkin.

Työt kyllä haukkaavat valtaosan kaikesta ajasta, mutta minua se ei harmita. Töissä on ihan jees olla enkä ole sellainen ihminen joka keksii itekseen kaikenlaista puuhaa. Varmaan tylsistyisin kotona ilman töitä, oli rahaa tai ei. Ainakin toistaiseksi minulle arki-illat, viikonloput ja lomat ovat riittäneet. Iltaisin ehdin tehdä tarpeeksi omia hommia, eli urheilla, katsoa vähän netflixiä ja joskus pelailla. Lomia voisi kyllä vähän enemmän. Minulla ei toki ole lapsia tuomassa sitä lapsiperheen kiirettä.
 
Liittynyt
08.02.2019
Viestejä
40
Olen nyt 38v. Oma tarinani on erittäin lyhyesti seuraava.

1. Olen luova, vilkas, elämäniloinen, uusiin asioihin suuntautunut, lapsesta saakka.

2. Tulin kiusatuksi 3-6 luokilla todella paljon. Jos hiukankin pullikoin vastaan, niin löysin itseni maasta hakattuna. Samaan aikaan pelokkaat opettajat vaihtoivat koulun taakse, ettei tarvitse puuttua (eletään siis vuosia 90-94).

3. Kukaan ei auttanut minua, ei äiti, ei isä, ei sukulaiset, ei opettajat, ei rehtori, poliisille en ymmärtänyt itse mennä, joten ei apua viranomaisistakaan.

4. Sikäli kun sen näin, minulla oli kolme vaihtoehtoa: a) tappaa itseni, b) tappaa kiusaajani c) kieltää kaikki.

5. Valitsin vaihtoehdon c, koska en halua vahingoittaa ketään ja en halunnut kuolla. Kaiken kieltäminen on psykologien kielellä dissosiaatio, tämän termin voi jokainen googlettaa, mutta lyhyesti kuvailtuna se on todellisuuden kieltämistä. Tällainen trauma aiheuttaa myös tunnelukkoja, joista päällimmäisin on varmasti alistumisen tunnelukko.

6. Näillä eväillä varustettuna lähdin yläasteelle. Siellä tein päätöksen, että taistelen kuolemaan saakka vastaan. Joka kerta kun kiusaamista rupesi esiintymään, niin suutuin siitä. Minulla kävi aivan hirvittävä tuuri, että kukaan ei lähtenyt haastamaan niin pitkälle asti. Sain olla yläasteen suhteellisen rauhassa ja ystävystyin sellaisten ihmisten kanssa, jotka olisivat voineet ruveta kiusaamaan minua ihan kunnolla jos olisin näyttänyt heikkouteni. Eräs oli mm. lastenkodin asukki ja hän olikin ihan mahtava tyyppi.

7. Ikävuodet 16-32 menivät erilaissa duuneissa, sähkölaitteiden kasausta, perus tietotekniikkatöitä, vartijan hommia, ruohon leikkuuta jne. Siinä ohella luin 3. asteen tutkinnon.

8. Jäin 32-vuotiaana 4 vuodeksi pois työelämästä miettimään asioita. Sain lapsen. 34-vuotiaana jostain syystä sain päähäni aivan käsittämättömän oudon idean: rupean sanelemaan kirjaa, jossa kerron ihmisestä jota on kiusattu ja miten hänen elämänsä muuttuu ja erityisesti miten hän selviää kaikesta. Siitä ei tule omaelämänkerta missään tapauksessa, vaan nimenomaan tarina, jossa voin ottaa täyden taiteellisen vapauden. Samalla saan siihen itse tarpeeksi etäisyyttä, koska kirjan päähahmo ei ole minä, vaan voin sepittää hänelle mitä erilaisempia seikkailuja. Suunnittelin, että kirjan alusta tulee erittäin synkkä, koska aion kertoa siinä rehellisesti kostofantasioista, mutta se pitää olla nimenomaan pelastustarina, koska oma elämänikin on sellainen. En halua kuitenkaan tehdä masentavaa kirjaa, joten kirjan loppuosa on enemmänkin erilaisia seikkailuja eri tilanteissa kuin pahassa olossa vellomista. Siinä on kyse omien ajatusten ja äänen löytämisestä. Sanelin 2 kuukaudessa noin 500 sanelua puhelimeeni ja tein kymmeniä sivuja muistiinpanoja. Kirjasin kaikki mahdolliset traumaperäiset reaktioni ylös ja pohdin elämää. Kirjaprojektin ja ajatusten kirjaaminen ylös auttoi valtavasti minua siirtymään eteenpäin elämässä. Ennen sitä pohdin joka päivä kiusaajiani, siis joka ainoa päivä.

9. Hain töihin 4 vuoden kotona olemisen jälkeen ja sain kuin sainkin duunia. Tein innoissani töitä ja kehitin kaikkea mahdollista koko ajan. Kohta minulla olikin vastuullani kokonainen vuorollinen ihmisiä.

10. Toukokuussa 2018 olin melko lopussa. Olin periaatteessa onnistunut työelämässä, voisin edetä vaikka minne kun vain jatkaisin putkea, mutta se ei tuntunut mielekkäältä. Olin esimies, mutta en tiennyt johtamisesta yhtään mitään. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta vastuullisesssa tehtävässä työurani aikana. Rupesin pohtimaan, että minun on pakko ruveta ottamaan selvää mistä johtamisessa on kyse, koska vaikka numeroiden valossa periaatteessa homma sujui, en ollut itseeni tyytyväinen. Se ei vain tuntunut oikealta. Olin mielestäni saanut kiusaamisen pois päästäni sanelemalla sen puhelimeeni, sillä ne asiat eivät enää vaivanneet minua, mutta jokin oli silti pielessä. Vaikka saavutin asioita ja onnistuin monta kertaa uudessa työssäni ja pääsin ikään kuin eteenpäin, niin se ei tuntunut yhtään saavutukselta. En saanut iloa, vaan sätin itseäni jokaisesta pienestäkin virheestä. Yksikin virhe pyyhki pois 50 onnistumista. Olin ymmälläni.

Toukokuun lopulla 2018 rupesin katselemaan youtubesta motivaatiovideoita. Löysin muutaman ihan hyvän ja mieltä nostattavien "hallelujaa"-musiikkien soidessa taustalla sekä vakuuttavan äänen kertoessa mitä pitää elämässä tehdä, sain vahvoja voimaantumisen tunteita. Se auttoi hetkeksi, päiväksi tai pariksi.

Eräänä päivänä kesäkuussa 2018 räjähti. Youtube suositteli minulle videota, jossa Simon Sinek kertoo siitä, että ensin pitää löytää WHY. Ennen kuin tekee mitään, niin pitää ymmärtää mistä syystä tekee.

Kaksi suositeltavaa videoita, joista kirjoitan seuraavaksi:

(Start with why -- how great leaders inspire action | Simon Sinek | TEDxPugetSound,
sekä Simon Sinek on How to Get People to Follow You Inside Quest)



Videoita katsellessa rupesin pikkuhiljaa ymmärtämään mistä oli kyse. Minulla ei ollut mitään selkeää päämäärää tai tavoitetta ollenkaan aloittaessani työt, enkä ollut osannut sellaista keksiäkään. Mutta nyt minulle alkoi pikkuhiljaa valkenemaan millä tavoin työyhteisöt toimivat ja ihmiset toimivat. Sinek kertoo videoillaan miten johtaja ei ole hän joka käskee, itseasiassa johtaminen ei liity mitenkään henkilön asemaan. Johtaja on ihminen joka tekee oikein ja ensimmäisenä, eli johtaa. Tästä johtuu ilmiö, jossa joku tekee jotain ensimmäistä kertaa ja sitten muut huomaavat että hei näinkin voi tehdä, ja asia leviää kulovalkean tavoin, kuten erilaiset dieetit, Konmaritus jne..Samalla moni ajattelee, että "olipas yksinkertainen asia, minäkin olisin voinut keksiä tämän". Mutta eipä keksinyt. Johtaminen nimittäin vaatii rohkeutta. Moni sanoo että johtajan pitää olla karismaattinen, pelkäämätön, viisas, taitava ja mitä kaikkea. Mikään näistä ei pidä paikkaansa, vaan johtajan vaadittava ominaisuus on rohkeus. Rohkeus tarkoittaa sitä, että tekee niin kuin tietää ja tuntee olevan oikein, siitä huolimatta että se pelottaa. Pelko syntyy esimerkiksi siitä, että tekee jotain asiaa ensimmäisenä eikä lopputuloksesta ole varmuutta. Johtaminen on siis sitä, että tekee ensin ja muut tulevat perässä. Sellainen ihminen ei ole johtaja joka huutaa selän takana tekemään asioita ja menee itse toimistoonsa selaamaan nettiä.

Sinekin esimerkkejä mukaillen johtaja on sellainen joka pitää hissiä auki kun huomaa oven sulkeutuvan ja joku juoksee kohti, tai päästää liittymästä eteen kiilaavan auton eteensä eikä rupea soittamaan torvea ja vilkutteleman valoja, sellainen joka keittää uuden pannullisen kahvia kun ottaa itse pannusta viimeisen kupillisen, tai nostaa roskan maasta ja laittaa sen roskakoriin, kaksi viimeistä siitä huolimatta että kukaan ei ole näkemässä ja antamassa kehuja hyvästä työstä.

Sinek kertoo siitä miten hyvässä työpaikassa ihmisillä on selkeä tunne tarkoituksesta. Ihmisten arvot ovat sekä keskenään samanlaiset, että yrityksen kanssa samanlaiset. Vain sillä tavoin voi syntyä työpaikkoja joissa kaikki puhaltavat yhteen hiileen.

Suosittelen ehdottomasti Sinekin kirjoja:

Start With Why
Leaders Eat Last

Tästä alkoi oma polkuni itsekehittymiseen. Sain tässä viestissä kerrottua vasta pienen alun ja kerron seuraavissa viesteissäni mitä kaikkea lisää olen löytänyt. Sitten pääsen kunnolla itse asiaan tämän ketjun aiheen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
797
Jahas, aika moni tässä ketjussa vissiin 38-40 akselilla ?

Itsellä tulossa kesällä 38 täyteen, aloitus postaajan kans vähä samat fiilikset:

Olen noussut työelämässä persoonallisuuden avulla ylemmäs, nytkin teen ilman korkeakoulu tutkintoa työtä missä työkaverit ovat kaikki yliopisto/korkeakoulu tutkinnon omaavia. Palkka on hyvä ja työ vapaata projekti haahuilua.

Talo on ostettu, lapsia kaksi. 2,5v ja 4,5v.

Tuntuu että järjellä mietittynä elämässä menee paremmin kuin ikinä, on kohtuudella rahaa, iso bemari alla, mieluisa talo , tupla vr kypärät , koneet jne..


Silti tuntuu että elämä on tylsää paskaa, kaipaan nuoruuden jännitystä. Juotiin kaljaa auringon nousuun , heiluttiin puukkojen kans.. oltiin elossa.


Nyt olen vain yhteiskunnan ratas....


työaika 8-16 (noin, itse saa säädellä) , iltapäivät lasten ja vaimon kans -> omaa aikaa 9.00-23.55 välissä riippuen kui paljo haluaa nukkua.


Tuntuu et arkiviikot menee sumussa, sit vkl ei osaa kunnolla keskittyä mihinkää ku ois helvetisti asioita mitä tekis mieli tehdä. Mut ei saa aikaiseksi , idlaa koneella jne.. sit sunnuntaina vituttaa ku vkl ohi ja taas alkaa uusi viikko sumussa.





Miten kaikesta tuli näin tylsää paskaa?? tätä mietin monesti, enkö ole enää mitään ?
 
Liittynyt
18.06.2018
Viestejä
222
Sinek on kyllä loistotyyppi ja mahtavia videoita hänellä! Tullut muitakin vastaavia videoita itsekehityksesta ja tutkiskelusta tsekkailtua.

Mutta joo vähän samanlaiset fiilikset kuin aloittajalla ja ymmärrän yskän. Peruskouluaika oli loistavaa, oli aikaa ja kavereita sekä paljon mielekästä tekemistä - ei rahaa eikä hienouksia, muttei niitä edes kaivannut. Opiskeluaikoina oli enemmän vapaa-aikaa kuin nyt, mutta ei hirveästi rahaa. Sitten valmistumisen jälkeen alkoi vapaa-aika vähentyä samaan tahtiin kuin rahat lisääntyä. Sitten kuvioihin tuli parisuhdetta, uutta taloa ja lapsi. Töissä sujuu ihan kivasti ja palkka paranee koko ajan. Kuitenkin se ns. oma aika on totaalisen rajoittunutta ja vähäistä. Opiskeluaikana pystyi käymään joka vkl ulkona halutessaan, 3-5x viikossa treenaamassa, 4h+ päivässä pelata tai tehdä mitä huvittaa. Nyt en edes muista, miltä tuntuisi edes yhtenä päivänä tulla kotiin ja vain rojahtaa sohvalle ja olla koko ilta tekemättä mitään. Kiinnostuksen kohteita olisi vaikka kuinka paljon, mutta aikaa ei käytännössä yhtään. Olen koittanut pakottaa itselleni edes 30min-1h päivässä "omaa aikaa", mutta sekin menee univelkaisena yleensä vähemmän tehokkaasti/ei-niin-mielekkäästi. Jostain treenaamisesta jne on turha edes enää haaveilla. Perjantait eivät tunnu enää missään, koska tietää, että se ei käytännössä merkitse enää vapaa-aikaa kavereiden kanssa vaan töiden jatkumista kotona. Tavallaan hyvä, koska maanantaitkaan ei enää harmita samalla tavalla kuin ennen.

Tämä on kai nyt sitä pikkulapsiaikaa. Noh olen ottanut sen asenteen, että mennään nyt tässä suossa eteenpäin kun on vähän pakko. Sijoitetaan kaikki ylimääräinen raha johonkin tuottavaan (tai omalla sijoitusosaamisella vähemmän tuottavaan) odottelemaan josko joskus vapautuisi aikaa sitä käyttääkin. En edes koe olevani masentunut tai mitään, mutta elämä on kyllä melkoista suorittamista. Pelkään vain sitä, että sitten 50+-vuotiaana tulee vasta herätys tästä suoritussumusta. Enkä todellakaan ajattele tytärtäni minään taakkana tj minkä kuvan sain kun itse tämän tekstini luin. Mutta kyse on ehkä enemmän siitä, että kun ei itse palaudu ollenkaan niin ei pysty muillekaan antamaan parastaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
3 622
Onko elämän tarkoitus tehdä vaan töitä ja yrittää jaksaa eläkkeelle asti?
Elämästäsi taitaa puuttua päämäärä, visio? Selvitä se ja sen jälkeen on paljon helpompaa. Elämällä ei ole mitään ulkoa annettua tarkoitusta. Moni solahtaa rutiiniin ja tekee mitä muutkin (ajatellen että se on mitä odotetaan) koska se on helppoa.

Minulle päämäärä on nauttia elämästäni pitkällä tähtäimellä, visio onnellinen elämä. Pitkä tähtäin torjuu hedonismia ja pitää kiinni arjessa sekä pienentää riskiä ylilyönteihin ja suuriin mokiin. Toki erehdyksiä tapahtuu kun ei voi aina ennakoida seurauksia oikein. Itsetuntemusta kannattaa kehittää jotta tiedät miten asiat (omat päätökset, muiden tunteet ja mielipiteet, saavutukset) vaikuttavat sinuun.

Sanoit että yrittää jaksaa eläkkeelle asti. Mitä sen jälkeen? Onko sinulla visio kuinka viettäisit onnellista elämää eläkkeellä? Jos on niin mitä voisit siitä ottaa käyttöön jo nyt?
 
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
54
Minä olen lähestynyt asiaa siten, että hyväksyin että elämästä suuren osan joutuu käyttämään työn tekoon. Sen takia olenkin nähnyt melko paljon vaivaa ja tehnyt suhteellisen radikaaleja ratkaisuja, jotta työni olisi mielekästä. Toisaalta minulle se on ollut suht helppoa kun olen löytänyt "kutsumus" alani. Varmasti on vaikeaa jos tilanne on kuten monella tutullani, jotka eivät oikein pidä nykyisestä alastaan eivätkä kyllä osaa yhtään sanoa mistä muusta voisivat tykätä.

Muutama vuosi sitten oli vähän samanlainen olo kuin ketjun aloittajalla. Yksi ilta tuli sitten parin kaverin kanssa puheeksi onnellisuus, oletteko onnellisia? Minä aloin näin insinöörinä ensimmäisenä miettimään miten onnellisuus määritellään. Siitä sitten päädyin lukemaan muutaman aiheeseen liittyvän kirjan, joista sain hyviä vinkkejä elämään yleensä. Ensiksikin ymmärsin että pitäisi nauttia nykyhetkestä ja olla tyytyväinen siihen mitä on. Tuohon aikaan ajattelin jatkuvasti miten se ja se asia on paremmin vuoden tai parin päästä. Tällä ajatusmaailmalla varmasti tuntuu että elämä valuu ohi. Kun mietin taaksepäin niin ajatusmaailma oli ollut tuollainen jo pitkään. Ymmärsin että olen aina odottanut sitä jotain mikä on erilailla joskus tulevaisuudessa. Tuon kun ymmärsin niin opin nauttimaan nykyhetkestä.

Toinen juttu oli sitten se, että sen sijan että yrittäisin tehdä elämästäni parempaa (onnellisempaa?) hankimalla lisää kaikea, aloin poistamaan siitä asioita jotka tekivät siitä huonompaa (onnettomampaa?). Esimerkiksi pieniä asioita kuten lataan kahvinkeittimen illalla valmiiksi niin aamulla ei tarvitse kuin painaa napista käyntiin. Tuo nyt oli ehkä vähän valju esimerkki, mutta idean saa. Tuollaiset asiat on kuitenkin kaikilla erilaisia ja niitä on isompia ja pienempiä. Varsinkin jatkuvasti toistuvia asioita jotka ärsyttävät kannattaa miettiä uusiksi. Mitä pitäisi tehdä eri tavalla että niistä pääsee eroon.

Tuohon yleiseen jaksamiseen auttaa kummasti kun viitsii edes vähän urheilla. Ja nukkuminen pitäisi olla kunnossa. Kun itsellä oli stressiä niin ei siitä nukkumisestakaan meinannut mitään tulla. Sovelsin siihen kuitenkin tuota samaa periaatetta, että koitin poistaa sen stressin aiheuttajan niin johan alkoi uni maistumaan. Ymmärrän kyllä että tuo ei ihan noin suoraviivaista monestikaan ole jos stressaa vaikka mahdollista työpaikan menetystä. Minulle sellainen ei ole koskaan stressiä aihettanut, koska olen säästänyt pahan päivän varalle jotta pärjään vähän pidemmänkin työttömyyden ja toisaalta olen aina ajatellut että kyllä tekevälle töitä löytyy jos vain viitsii tehdä.

Tuossa nyt jotain ajatuksia mitä minulle aiheesta heräsi.
 
Liittynyt
07.12.2018
Viestejä
6
Jaha, täällähän on selkeät neljänkympin kriisi-kekkerit.

Varmaan ihan normaalia ja kuuluu tähän ikävaiheeseen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 254
Alusta toivon loppuun saattelevani: Elämä on sattumaa. Tuota sattumaa eivät ohjaa jumalat, korkeintaan kohtalo, jos todennäköisyyslaskelmat siksi laskettaan.
Elämä ei myöskään ala tyhjästä eikä siksi pääty. Siksi en usko, että minun nyt välttämättä täytyisi tehdä vaikkapa jotain teennäistä, jotta tekemättömyyteni näyttäytyisi tekeväksi.

Valun varmaan hukkaan, mutten jaksa ajatella enää noin. Tietyn kaltainen nihilismi on jo iskostunut, enkä usko edes harvoin vedettyjen rivien lottovoittojen sitä pyyhkivän. Elämä on...
 
Liittynyt
02.10.2017
Viestejä
207
Lähtökohtaisesti neuvoisin, että jos tylsää on, niin hankkiutukaa eukosta eroon. Itselläni ainakin elämänlaatu parani huomattavasti. Voi sisustaa asuntoa miten haluaa, stressitasot laski, voi kutsua kavereita milloin huvittaa, voi matkustella vapaammin jne jne. Yksinäisyyden tunteita oli alkuvaiheessa, mutta nykyään sitä arvostaa omaa rauhaa yli kaiken. Muksutkin omillaan, niin saa olla ihan oman asunnon itsevaltiaana ja keskittyä itsensä kehittämiseen lukemalla ja joogaamalla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 776
Haluaisin aamuisin päättää mitä teen tänään, eikä niin että ohjelma on pakotettu moneksi päiväksi/kuukaudeksi/vuodeksi eteenpäin.
Saattaa olla ikäkriisi kyseessä ja kaipuu nuoruuden vapauteen.
Perinteinen erakoituminen käynyt mielessä monasti. Silti en osaa jättää jälkikasvuani ja yhteiskuntaa ilman panostani.

Vanhemmat vielä työelämässä. Näkyy molempien naamasta kuinka raastaa.
Isoisä viljeli maata kunnes terveys petti, toinen oli lähinnä juoppo. Molemmat mullan alla.
Isoäidit teki perheensä eteen parhaansa, mutta heistäkin aika jo jättänyt.
Vaikea nähdä heistä että tulipas vietettyä mukava elämä.

Kuten aiemmin kerroin ei minkäännäköisen tauon pitäminen tule kyseeseen tai edessä on työttömyys.
Matkailusta pidän, mutta se ei nykyisessä kokoonpanossa onnistu. Tähän syynä lähinnä työ ja lapsi.
Masennus... saattaapi olla. Ja alko ei tähän auta. Ehkä perinteinen "niskasta kiinni" voisi auttaa.
Työpaikkaa voisi vaihtaa. Lisäksi jos alkoa menee, niin sen olisi varmaan hyvä lopettaa.

Vaikea kyllä keksiä mitään fiksua.
 

Zefram Cochrane

The Engineer
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 802
Perustetaanpa kettu aiheelle jota tullut useamminkin pohdiskeltua.

Omakohtaisen kokemukseni myötä olen tullut siihen tulokseen että elämäni valuu tällä menolla hukkaan. Toki päihteidenkäyttöni ei varmasti edesauta tähän tunteeseen, mutta kun se sattuu olemaan yksi elämäni harvoja iloja.

Elämäni kulku tähän saakka:
1. Syntymä. Ei muistikuvia.
2. Vaippaikä ym. päiväkodit ja se ikä. Ei muistikuvia.
3. Alakoulu ja kaverit. Oikein mukavaa aikaa. Voi tehdä mitä huvittaa tiettyjen sääntöjen puitteissa.
4. Yläkoulu, kaverit ja pelaaminen. Mukavaa aikaa. Säännöt höltyivät, mutta niitä edelleen oli.
5. Opiskelut. Edelleen elämä maistui mukavasti. Tässä vaiheessa tosin alkoi maistumaan alkokin. Kivaa oli ja asiat kiinnostivat. Syvällisiä keskusteluja ja mukavia aktiviteetteja. Rahaa niukasti.

6. Työelämä.
6.1 Alkujaan työt kiinnostivat ja niitä tuli hoidettua suurella tarmolla. Mitä pidemmälle mentiin niin millään ei tuntunut olevan mitään väliä. Vaadittiin enemmän ja enemmän. Palkintoja ei jaettu. Palkka ok.

6.2. Vaihdoin työpaikkaa. Palkkaa tuli lisää. Käytännössä samat ongelmat kuin aiemmin. Ihmisestä halutaan riistää se mitä irti lähtee ja annetaan rippeitä korvaukseksi. Rahaa tulee suorastaan enemmän kuin riittävästi, mutta töissä on käytävä päivittäin.
Nykyään enää oman työn laatu ei kiinnosta. Deadlinet ei kiinnosta. Työ on lähinnä masentavaa, mutta suoriudun siitä.
Nykyisessä työssä on tehtävä täyttä työpäivää (ei ylitöitä), jotta siellä saa olla.


Mitä minun pitäisi tehdä ettei koko elämä tuntuisi menevän vaan töihin?
Lomat ja muut menee niin nopeasti ja lähes pelkästään palautuessa ettei niillä ole pitkäkestoista vaikutusta.
En haluaisi työttömäksikään koska silloin rahaa on käytössä liian vähän.

Onko elämän tarkoitus tehdä vaan töitä ja yrittää jaksaa eläkkeelle asti?
Ryhdy sijoittajaksi ja jää "eläkkeelle" kun rahaa on tarpeeksi.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
335
40V lähestyy ja samaistun. Kaikki tuntuu tylsältä, mistään ei saa kunnolla iloa elämään. Joo, olen yksinäinen. Kaverit ja tutut ovat perheellisiä, heidän vapaa-aikansa kuluu omien lastensa kanssa. Oma elämä on työtä ja pakasta pizzaa.

Aamulla kello soi ~6:00, väkisin uskomattoman väsyneenä ylös ja pakolla jotain aamupalaa suuhun ja töihin. Ei ole eka työpaikka, paras duuni tähänasti, helpohko työ, hyvä palkka, mutta silti se työ väsyttää. Kun lopulta 16-17 aikoihin alkaa valua kotia kohti, niin ei muuta jaksa kuin syödä jotain ja sohvalle huilaamaan ja katsomaan jotain tyhmää telkkarista tai netistä ennen nukkumaanmenoa. Pieniä kiksejä saa ATK-projekteista ja sen sellaisista, kun ostaa jotain viihde-elektroniikka rojua ja pääsee niitä testaamaan iltaisella. Auton laittaminen vaatii jo liikaa fyysistä ahertamista, joten nekin harrastukset vähentyneet huomattavasti iän myötä.

Lomaa on kieltämättä aivan liian vähän, mutta ei siitä lomastakaan saa mitään suurta iloa irti. Nukkumiseen ja huilaamiseen se menee lähinnä. Sama oli kuin olin vähän aikaa työttömänä tällaisella "pidennetyllä lomalla". Ei sitä mitään järkevään tekemistä keksinyt. Lennät jonnekkin ulkomaille ja huomaat että ekat pari päivää kävelet kaupunkia katsoessa mutta sitten nopeasti tylsistyneenä pötkötät hotellin sängyssä läppäri sylissä. Pian sitä alkaa kaipaamaan jo töihin, että on jotain "järkevää tekemistä", ainakin jotain jossa tuntee olevansa hyödyksi.

Moni työ on paskaa pakkopullaa, mutta jonkun se on ne paskaduunitkin tehtävä. Mielestäni elämän tarkoitus on tuntea itsensä hyödylliseksi. Työnteko on kuitenkin sitä. Voi hyvällä omallatunnolla todeta, että on osallistunut yhteiskunnan pyörittämiseen, eikä vain maannut laiskana paskana nauttien tukiaisia.

Paljon voi kritisoida onko kaikki työ niin hyödyllistä ja jotkut hipsterit jopa julistaa ilosanomaa kuinka täytyy päästä oravanpyörästä pois. Nyt on kuitenkin vuosi 2019, yhteiskunta on rakentunut näin, ja ollut tällainen jo pitkään, eikä ole enää paluuta sinne puun oksalle.
 
Liittynyt
13.01.2019
Viestejä
404
Miten kaikesta tuli näin tylsää paskaa?? tätä mietin monesti, enkö ole enää mitään ?
Tylsyyden sieto on suurin haaste elämässäni. Teen töitä alalla, joka on myös harrastukseni. Vapaa-ajallani koodaisin mielelläni vaikka kuinka, mutta samat asiat työpäivässä tuntuvat usein sietämättömän tylsiltä.

Yhteiskunnan muuttuminen pahentaa tilannetta vuosi vuodelta. Kaikki riskit ja sen myötä jännitys ja tunne saavutuksesta eliminoidaan elämästä pois. Pidän roisista ja mustasta huumorista, mutta se johtaa nykyään #metoo anteeksipyyntöihin televisiossa. Työelämässä kaikki pelaavat varman päälle. Mitään jännittävää ei koskaan tehdä. Halutaanko me oikeasti tätä?

Ihmettelen usein onko keskiluokkainen mitäänsanomaton, aivan blandi elämä tosiaan se, mitä kaikki haluavat?

Pakenin aiemmin tätä tylsyyttä kirjallisuuteen ja myöhemmin peleihin, mutta nekin on kahlattu läpi.

Miehenä minun on usein vaikea uskoa millaiseen elämäntapaan muut miehet tyytyvät. Käydään prismassa ja vaihdetaan vaippoja. Kaipaan aikoja, jolloin elämä oli ehkä lyhyt, mutta se meni ehkä ratsastamalla aroilla Tsingis-kaanin joukoissa tai seilaamalla uusille mantereille.
 
Liittynyt
08.02.2019
Viestejä
40
Alustus aiheeseen

Simon Sinekin jälkeen rupesin törmäsin henkilöön nimeltä Tom Bilyeu.

(How to Reach The Top With No Previous Experience | Tom Bilyeu Keynote)

(Tom Bilyeu: From Broke To $1 Billion! (Inspiring Interview))

Tom kertoo miten hän oli nuorena pulska poika, jonka perhe kärsii sairaalloisesta lihavuudesta. Koulussa hän oli alisuorittaja, joka oli luokan pelle. Viimeisenä vuotenaan peruskoulussa hän rupesi työskentelemään kohti elokuvaohjaajan uraa. Hän sanoi itselleen "minusta tulee maailman paras elokuvien tekijä. Hänen tavoitteensa oli päästä UCL Film Schooliin. Hänen työskentelynsä tuotti hedelmää ja hän pääsi sisään. Hän pääsikin sisään UCL:n, tosin ei suinkaan UCL Film Schooliin, koska hän ei ollut vaivautunut ottamaan selvää siitä, että sinne on erillinen hakuprosessi. Hänen työskentelyfilosofiansa oli niin laiskaa ja saamatonta, että minityöllä piti saada maksimitulos, joten voiko muuta odottaa. Jos epäonnistuminen tuli, niin sen hän kuittasi ajattelemalla "en edes yrittänyt, ihan sama". Hän ei kuitenkaan luovuttanut, vaan otti selvää kuka on UCL Film Schoolin valintakomiteassa ja vei tällaisen henkilön lounalle. Siellä hän kysyi että miten ihmeessä hän pääsisi elokuvakouluun. Valintakomitean jäsen kertoi että koska Bilyeu:lla oli SAT-testistä vain 990 pisteen tulos (elokuvakoulun vaatimus oli 1300), niin jos hän saa parhaat arvosanat, hän on sisällä. Alkoi valtava työskentely: ei videopelejä, ei sosiaalista aikaa, ei kaljoittelua, ei pilvenpolttoa. Vain kirja kädessä sulkeutuneena kammioonsa kahden vuoden ajan.

Se kannatti ja hän pääsi vihdoinkin UCL Film Schooliin. Siellä hänen opiskelunsa olikin menestystä toisensa jälkeen. Koulun päätteeksi valitaan yksi ryhmä, johon pääsee vain neljä oppilasta koko vuosikurssista. He saavat tehdä Senior Thesis Film:in joka on jonkunlainen lopputyö, johon saa kunnon resurssit, eli opinnäytetyöelokuva + sopimuksen Hollywoodiin kolmesta elokuvasta. Bilyeu pääsi menestyksensä ansiosta tuohon ryhmään ja pääsi tekemään arvostettua lopputyöelokuvaa. Hän tunsi joka solullaan, että elokuvien teko on hänen kohtalonsa, hänen koko indentiteettinsä, se on kirjoitettu hänen DNA:nsa, niin loistava hän on ollut koko elokuvakoulun ajan. Elokuvasta tulisi valtava menestys ja sen avulla hän saisi kolmen elokuvan mittaisen sopimuksen Hollywoodiin. Hänen koko elämänsä olisi nyt valmis alkamaan kunnolla, ei kun hommiin! Elokuva saatiin valmiiksi ja hänen perheensäkin lensi paikan päälle katsomaan kun se näytettiin kaikille.

Elokuva oli paskaa. Alusta loppuun. Kävi ilmi että hänellä ei ollut minkäänlaisia lahjoja elokuvien tekoon, nolla. Hänelle naurettiin julkisesti, ihmiset eivät edes vaivautuneet nauramaan selän takana. Kaikki unelmat särkyivät. Miten tuollaisesta noustaan? Hän rupesi opettamaan elokuvien tekoa oppilaille. Samalla hän rupesi lukemaan paljon ja oppi, että aivot ovatkin muokkautuva elin, eikä ihmisen osaaminen ole syntymässä lukkoon lyöty, vaan itseään voi kehittää koko ajan ja aivojaan voi muokata erittän paljon (käsite tunnetaan nykyään nimellä Growth Mindset).

Pikakelataan hieman ja mainitaan, että jossain vaiheessa hän halusi mennä naimisiin rikkaan miehen tyttären kanssa, mutta koska hän oli köyhä ja laiska kotona verkkareissaan hilluva nuori mies, lupaa ei tytön isältä herunut. Väliin mahtuu mm. kausi jolloin hän haki vain työpaikkoja joissa hän tiesi olevansa älykkäin henkilö huoneessa. Hän kävi mm. haastattelussa työpaikkaan jossa piti kuskata autolla nainen paikkaan X, jäädä ulos odottamaan ja jos sisältä kuuluu huutoa, niin sinne pitää rynnätä vaikka karmit kaulassa ja hakea nainen pois ja ajaa karkuun niin lujaa kuin pääsee. Tästä työpaikasta hänet pelasti hänen äitinsä, joka sanoi Tomille, "poikani, sinä et aloita siinä työssä, se ei ole sellaista kuljettajan hommaa kuin luulet". Tom ei mennyt sinä iltana töihin, eikä aloittanut työssä.

Eräänä päivänä kun Tom Bilyeu oli pitämässä oppituntia, kaksi kehonrakentajaa tuli hänen luokseen. He esittelivät itsensä ja sanoivat, että heillä olisi yritys jonka ainoa tarkoitus on tahkota rahaa niin paljon kuin ikinä mahdollista. He opettaisivat hänestä yrittäjän, mutta ainoa työ jonka he voisivat hänelle aluksi tarjota olisi copywriterin paikka. (Copywriter tekee mainostekstejä ja iskulauseita.) Hän aloitti työt firman kellarista ja hänelle sanottiin että hän voi tulevaisuudessa työskennellä missä tahansa hommassa firmassa ja päästä osakkaaksi, kunhan laittaa itsensä peliin. Hän laittoi, firma menestyi, Tomista tuli osakas, kunnes kuuden ja puolen vuoden päästä hänen vaimonsa laittoi hommalle stopin ja sanoi, että avioliittomme on nyt hajoamispisteessä. Tom marssi kahden muun osakkaan luokse, antoi kaksi miljoonaa dollaria osakkuudestaan maksettuja rahoja takaisin ja sanoi "en ole enää onnellinen, me teemme tätä vain rahan takia ja minä en enää jaksa. Minun on pakko lähteä pois tekemään jotain mistä nautin." Kaksi muuta osakasta rupesivat miettimään asiaa, hekin tulivat tulokseen että heille riittää myös rahan perässä juokseminen.

Tom Bilyeun kehonrakentaja-kaveri-osakkaat ottivat Tomiin yhteyttä ja kertoivat, että he ovat päättäneet laittaa firman myyntiin ja ruveta tekemään rahoilla jotain millä olisi heille henkilökohtainen merkitys, mutta he haluavat Tomin ehdottomasti mukaan, koska hän on ollut niin iso osa aikaisemman firman menestystä. Tom lähti mukaan ja he rupesivat valmistamaan energiapatukoita. Mutta ei mitä tahansa energiapatukoita, vaan sellaisia jotka olisivat oikeasti tervellisiä ihmisille. Tämä oli heidän WHY:nsa, mistä pääsee kätevästi Simon Sinekin alueelle. He tutkivat tarkkaan erilaisia raaka-aineita ja valmistivat prototyyppejä erilaisista patukoista. He ottivat selvää missä kaikkialla he voisivat valmistuttaa patukoitaan, koska hehän olivat vain tuotteen suunnittelijoita, eivät valmistajia itse. Kävi ilmi että yksikään tehdas ei pystynyt valmistamaan heidän patukoitaan, koska kaikki koneet olivat suunniteltu toimimaan maissisiirapilla. He joutuivat itse rakentamaan patukoiden valmistuskoneen. Yritys menestyi, se kasvoi miljardiluokkaan ja on nimeltään Quest Nutrition. Heidän WHY:nsa on niin vahva, että kun heille soitetaan ja kysytään että mikä on paras tapa laihduttaa, niin he eivät sano "no syömällä meidän patukoita" vaan vastaus on tyyliin "kaalikeitto ja säännöllinen liikunta". Kuten Simon Sinek sanoo, ihmiset eivät osta mitä myyt, vaan ihmiset ostavat sitä mihin uskot.

Itse asiaan, eli omia pohdintojani

Jälkimmäisessä videossa, ajassa 1:27:10 jossa Bilyeu:lta kysytään "Minkä yhden ainoan neuvon antaisit ihmisille?", hän vastaa "Kaikki on sinun syytäsi."

Tästä päästään siihen mitä minä olen oppinut Tom Bilyeulta. En kiinnittänyt tuohon kommenttiin ensin sen kummempaa huomiota. Sitten kolmen päivän kuluttua rupesin pohtimaan asiaa tarkemmin ja jostain syystä minulla välähti mitä se tarkoittaa, että kaikki on minun syytäni. Kyse on omistajuudesta. Kun omistaa koko elämäntilanteensa, kun ei syytä ketään toista ihmistä omista ongelmistaan, niin ei tarvitse enää koskaan olla katkera kenellekään. Ei tarvitse esittää kysymystä "miksi juuri minä?". Kaikki virheet tulevat omaan piikkiin, jokainen voitto on kokonaan omaa ansiota.

Kun tekee päätöksiä, vain sillä on merkitystä mihin päätyy, koska päätöksistä aiheutuva elämäntilanne on kokonaan omaa syytä. Näin myös päättämättömyys nousee samanarvoiseksi päättämisen kanssa. Oma vastuu on jokaisessa vaihtoehdossa tasan sama, jolloin kannattaa aina valita se vaihtoehto joka ohjaa eniten haluttua elämäntilannetta kohti.

Pitää osata erottaa hallinta ja omistaminen toisistaan. Hallitsija kontrolloi lopputulosta, omistaja kontrolloi tekojaan. Oikeassa elämässä tekojensa lopputuloksia ei välttämättä pysty hallitsemaan. Ja on mahdollista olla hallitsija joka ei omista tekojaan, mutta diktaattorimaisesti hallitsee lopputulosta.

Omistaminen tuo hallinnan tunteen elämään. Kun ensinnäkin tekee päätöksiä elämässään ja vieläpä omistaa ne päätökset täysin, niin mihin ikinä päätyykin ei koskaan tule sellainen olo, että elämä on hallitsematonta.

Otetaan esimerkki työpaikalta. Yhdistetään Simon Sinekin ja Tom Bilyeun filosofiat. Firmassa on varasto, jota pitäisi pystyä käyttämään, mutta se on koko ajan sekaisin ja täynnä roinaa. Esimies päättää että nyt varasto siivotaan.

Tapaus 1: Esimies suunnittelee varaston uuden jäjestyksen, tekee siitä tarkat ohjeet ja käskee työntekijänsä toimimaan ohjeiden mukaan.

Tapaus 2: Esimies ohjeistaa työntekijänsä seuraavasti: "siivotkaa varasto, niin että se pysyy mahdollisimman siistinä ja sitä on helppo käyttää, voitte itse pohtia miten se pitää järjestää".

Kuka omistaa varaston siivouksen, mitä tapahtuu Sinekin WHY:n kanssa?

Tapauksessa 1 esimies omistaa ratkaisun kokonaan ja työntekijät jäävät vain suorittavaksi portaaksi. Heillä ei ole muuta syytä tehdä työnsä kuin esimiehen käsky. Esimies johtaa auktoriteetilla.

Tapauksessa 2 esimies antaa työntekijöilleen WHYn, eli kun he siivoavat varaston mahdollisimman hyvin ja järjestävät sen uudelleen niin tehokkaaksi kuin mahdollista, niin heidän itsensä on helpompi tehdä töitä tulevaisuudessa. Samalla he kokevat täyden omistajuuden ratkaisusta, koska se on kokonaan heidän keksimänsä. Tämä lisää myös yhteenkuuluvuuden tunnetta työpaikalla.

Aikuisuus

Omistajuus antaa myös työkalut määritellä aikuinen ihminen. Aikuinen ihminen on sellainen joka omistaa kaikki tekonsa. Nyt meillä on helppo menetelmä jolla testata onko joku aikuinen. Jos pitää keksiä tekosyitä asioille, niin silloin ihminen ei omista kaikkia tekojaan ja ei ole aikuinen. Itsekin keksin välillä tekosyitä, joten kehitykseni on vielä kesken.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.02.2017
Viestejä
63
Perustetaanpa kettu aiheelle jota tullut useamminkin pohdiskeltua.

Omakohtaisen kokemukseni myötä olen tullut siihen tulokseen että elämäni valuu tällä menolla hukkaan. Toki päihteidenkäyttöni ei varmasti edesauta tähän tunteeseen, mutta kun se sattuu olemaan yksi elämäni harvoja iloja.

Elämäni kulku tähän saakka:
1. Syntymä. Ei muistikuvia.
2. Vaippaikä ym. päiväkodit ja se ikä. Ei muistikuvia.
3. Alakoulu ja kaverit. Oikein mukavaa aikaa. Voi tehdä mitä huvittaa tiettyjen sääntöjen puitteissa.
4. Yläkoulu, kaverit ja pelaaminen. Mukavaa aikaa. Säännöt höltyivät, mutta niitä edelleen oli.
5. Opiskelut. Edelleen elämä maistui mukavasti. Tässä vaiheessa tosin alkoi maistumaan alkokin. Kivaa oli ja asiat kiinnostivat. Syvällisiä keskusteluja ja mukavia aktiviteetteja. Rahaa niukasti.

6. Työelämä.
6.1 Alkujaan työt kiinnostivat ja niitä tuli hoidettua suurella tarmolla. Mitä pidemmälle mentiin niin millään ei tuntunut olevan mitään väliä. Vaadittiin enemmän ja enemmän. Palkintoja ei jaettu. Palkka ok.

6.2. Vaihdoin työpaikkaa. Palkkaa tuli lisää. Käytännössä samat ongelmat kuin aiemmin. Ihmisestä halutaan riistää se mitä irti lähtee ja annetaan rippeitä korvaukseksi. Rahaa tulee suorastaan enemmän kuin riittävästi, mutta töissä on käytävä päivittäin.
Nykyään enää oman työn laatu ei kiinnosta. Deadlinet ei kiinnosta. Työ on lähinnä masentavaa, mutta suoriudun siitä.
Nykyisessä työssä on tehtävä täyttä työpäivää (ei ylitöitä), jotta siellä saa olla.


Mitä minun pitäisi tehdä ettei koko elämä tuntuisi menevän vaan töihin?
Lomat ja muut menee niin nopeasti ja lähes pelkästään palautuessa ettei niillä ole pitkäkestoista vaikutusta.
En haluaisi työttömäksikään koska silloin rahaa on käytössä liian vähän.

Onko elämän tarkoitus tehdä vaan töitä ja yrittää jaksaa eläkkeelle asti?
Itse kärsin masennuksesta joskus nuorempana ja se korjautui internetistä randomilla löydetyllä elämänsäännöllä:

Do three things every day: One thing for the mind, One for the body, One for the Soul.

Mind: Työssäkäynti, jonkun jo omatun taidon kehittäminen,
Body: Urheilu
Soul: Perhe, ystävät, "taiteelliset kiinnostukset", matkailu, uuden oppiminen

Siirryin tässä hiljattain semifyysisestä työstä turvallisuusalalla konttorirotaksi IT-alalle asiakaspalveluun ja vanhat ajatukset (millään ei ole mitään väliä, koko elämä valuu vaan töihin) alkaneet palata takaisin.

Perseestä.

Olisipa edes se hemmetin palkka kohdallaan, vaan alle 1700€ nettoa ei juuri ilahduta sekään.
 
Liittynyt
07.12.2018
Viestejä
6
Kyllähän toi "peruselämä" varmaan meniskin, eli, keskiarvopalkka, muija, pari kersaa, omakotitalo ja varmarivolvo. Sitten kun ne on saavutettu niin mitäpä sitten tekis? Jäljellä on enää elämä.

Mutta voin sanoa että kun tommosen "peruselämän" arvot ei menekkään ton kuvion mukaan ni alkaakin mennä vielä vaikeammaksi. Eli kun tulot onkin pienet, ei halua lapsia ja omakotitaloon ei ole koskaan varaa.
Siinähän sitten kituutat itsemurhayksiössä pienellä palkalla nelikymppisenä ni ei ole riemua sekään. Siinä sitä vasta elämä meneekin ohi suun.

Itsellä onneksi ihan kohtalaisesti menee vaikka ei oikein tohon perusmuottiin sovikkaan. Palkka on pieni, mutta on omakotitalo. Lapsia en halua. Nyt sitten vaan madellaan päiväkerrallaan siihen saakka kunnes ei enää herääkkään aamulla.
Raha on kyllä siitä mukavaa että se parantaa elämänlaatua n. 100% ja kun tietää vielä että tulee saamaan joskus jotain eläkettäkin niin mikän se olis olla.
Nyt kun nihkuttaa pienellä palkalla ja tietää että eläkkessä (jos sinne asti selviää) ei tule olemaan hurraamista niin ei sitä kovin innokkaasti eläkepäivikään odota. Karkeesti vois sanoa että se vähäinenkin elämä on ohi siinä vaiheessa kun eläkkeelle pääsee. Sitten sitä vasta kurjuus alkaakin.
Mutta pieneen palkkaan on tyytyminen kun itteppähän on alani valinnu eikä älli riitä isompipalkkaisiin hommiin.

Toisaalta mä oon kyllä iloinen siitä että ei ole koskaan tullu lapsia hankittua, on edes jonkin verran tullu elettyä. Tähän jos olis 15v sitten pyöräyttäny kersoja ni en tiiä miten tässä vaiheessa silloin enää jaksais.
Eipähän ole jälkikasvua taakkana. Ei ne lapset kaikille sovi.

Ei sitä oikein aina tiedä miten sitä jaksais eteenpäin kun ei ole tosiaan mitään päämäärää, senkään vertaa mitä lapsellisilla on. Ja kuten edellä mainittin niin eipä niitä eläkepäiviäkään innolla odota.
Ainoa millä saa vähän valoa tulevaisuuteen on koittaa järjestää jotain muita tuloja kuin eläke. Se vaan ei ole mitään kovin helppoa pienellä palkalla. No, ainahan voi lotota.

Vaikka kaikki tuntuu paikallaan jauhamiselta niin onhan sitä sentään jotain lyhyen ajan tavoitteita, kuten laskea päiviä seuraavaan palkkaan..
No, kyllä sitä toimeen tulee vaikka palkka on pieni kun pitää menot pienenä ja luojan kiitos mä en oo kaupunki-ihminen niin sai hommattua kaupunkikasion hinnalla omakotitalon maalta vähän kauempaa. Se onkin ollu melkoinen henkireikä pari vuotta. Elämänlaatu nousi aivan helvetisti ku pääs kuutiosta pois. Ja uskomatonta kyllä elämä on nyt huomattavasti halvempaa kuin kuutiossa asuessa, vaikka menee työmatkoihin se tunti päivässä ja bensa maksaa.
Ei tarvii joka yhtiökokouksessa jännät mitä kivaa taloyhtiön vanhukset on nyt keksiny että saadaan taas vähän vastiketta nostettua. Saa ihan itte päättää mitä tekee ja koska tekee ja miten tekee.

Jaa-a.. olipahan vuodatus mutta tuntuu olevan kanssaihmisiä täällä aika paljon. Vähän semmoista kimppaterapiaa.

Niin ja ikä on siinä neljän kympin korvilla täälläkin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
5 259
Itse olen havainnut, että aika helposti työpäivien jälkeen mukavuudenhaluinen ihminen putoaa siihen ansaan, että tekee jotain helppoa jä näennäismukavaa. Itstuskelee sohvalla ja katselee mielenkiintoisia asioita youtubesta. Sitten kun ei ole mitään kiinnostavaa katsottavaa mielessä, niin jatkaa epämielenkiintoisten asioiden kanssa. Ongelma on, ettei tuo yleensä sen enempää rentoutua kuin tuo mitään tyydytystäkään. Kun tuota sitten alkaa toistamaan joka päivä, voi olla varma, että se elämäntarkoitus ja mielekkyys alkaa hävitä.

Pitää miettiä niitä asoita mitkä ihan oikeasti tuovat mielihyvää itselle, ja lähteä tekemään niitä, ei sitä ensimmäistä mukavaa ja helppoa vaihtoehtoa. Usein oikeasti pelkkä metsässä tai jopa lähiön katujen kävelykin on loppuviimeksi nautinnollisempaa tekemistä. Mielenkiinnot vaihtelevat, mutta oleellista on, että on sitä oikeaa mielenkiintoa. Suorittaa ei tarvi eikä varmaan kannata, mutta pitää ruveta tekemään.
 
Liittynyt
07.12.2018
Viestejä
6
Itse olen havainnut, että aika helposti työpäivien jälkeen mukavuudenhaluinen ihminen putoaa siihen ansaan, että tekee jotain helppoa jä näennäismukavaa. Itstuskelee sohvalla ja katselee mielenkiintoisia asioita youtubesta. Sitten kun ei ole mitään kiinnostavaa katsottavaa mielessä, niin jatkaa epämielenkiintoisten asioiden kanssa. Ongelma on, ettei tuo yleensä sen enempää rentoutua kuin tuo mitään tyydytystäkään. Kun tuota sitten alkaa toistamaan joka päivä, voi olla varma, että se elämäntarkoitus ja mielekkyys alkaa hävitä.

Pitää miettiä niitä asoita mitkä ihan oikeasti tuovat mielihyvää itselle, ja lähteä tekemään niitä, ei sitä ensimmäistä mukavaa ja helppoa vaihtoehtoa. Usein oikeasti pelkkä metsässä tai jopa lähiön katujen kävelykin on loppuviimeksi nautinnollisempaa tekemistä. Mielenkiinnot vaihtelevat, mutta oleellista on, että on sitä oikeaa mielenkiintoa. Suorittaa ei tarvi eikä varmaan kannata, mutta pitää ruveta tekemään.
Ei vaan ole hirveän helppo tehdä mitään kun lähestulkoon kaikki vaatii sitä että on pätäkkää..
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
5 259
Miehenä minun on usein vaikea uskoa millaiseen elämäntapaan muut miehet tyytyvät. Käydään prismassa ja vaihdetaan vaippoja. Kaipaan aikoja, jolloin elämä oli ehkä lyhyt, mutta se meni ehkä ratsastamalla aroilla Tsingis-kaanin joukoissa tai seilaamalla uusille mantereille.
Noina aikoina 99,9% elämästä oli vielä enemmän tylsää paskaa ja suorittamista kuin nykyään ja sitten tuli se yksi päivä, jolloin joko kuolit tai jatkoit taas samaa paskaa loppuvuoden.

Suosittelen kyllä seilaamista, siinä on aikaa ajatela ja oppia olemaan itsensä kanssa. Uudelle mantereellekin seilaaminen kestää vähintään sen n. 4 viikkoa, minkä aikana todennäköisesti ei tapahdu suurinpiirtein yhtään mitään :).
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
5 259
Ei vaan ole hirveän helppo tehdä mitään kun lähestulkoon kaikki vaatii sitä että on pätäkkää..
En mä tiedä. Opiskelijana ei ollut pätäkkää ja tuli tehtyä paljon enemmän kaikkea kivaa. Silloin toki oli paljon kavereita, joilla oli aikaa, mutta ei pätäkkää. Nykysin kavereilla on pätäkkää, mutta kenelläkään ei ole aikaa.

Mutta kuten sanoin, jo lähimpään metsään käveleminen tuottaa usein enemmän tyydytystä kuin kotisohva, eikä se maksa kyllä oikein mitään. Näin talvella (ainakin tänä talvena) tarvii kyllä jotkut riittävän järeät jalkineet.
 
Liittynyt
07.12.2018
Viestejä
6
En mä tiedä. Opiskelijana ei ollut pätäkkää ja tuli tehtyä paljon enemmän kaikkea kivaa. Silloin toki oli paljon kavereita, joilla oli aikaa, mutta ei pätäkkää. Nykysin kavereilla on pätäkkää, mutta kenelläkään ei ole aikaa.

Mutta kuten sanoin, jo lähimpään metsään käveleminen tuottaa usein enemmän tyydytystä kuin kotisohva, eikä se maksa kyllä oikein mitään. Näin talvella (ainakin tänä talvena) tarvii kyllä jotkut riittävän järeät jalkineet.
No, kelle tuottaa kelle ei. Kyllä mä mielummin ehkä päivttäisin tietokoneeni viimesen päälle ja kunnon kotiteatterit ja pelit ja vermeet. Ja parempi auto toki. Eikä tekis pahasta käydä rentoutumassa vaikkapa Thaimaassa.
Mutta voihan sitä aina mennä mettään kävelemään..
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
5 259
No, kelle tuottaa kelle ei. Kyllä mä mielummin ehkä päivttäisin tietokoneeni viimesen päälle ja kunnon kotiteatterit ja pelit ja vermeet. Ja parempi auto toki. Eikä tekis pahasta käydä rentoutumassa vaikkapa Thaimaassa.
Mutta voihan sitä aina mennä mettään kävelemään..
Niinhän sitä luulis. Huomaat kyllä sitten kun olet hommannut pelit ja vehkeet, että mikään ei oikeasti muuttunut ja olet vain tuhlannut sitä aikaa odottaessasi.

Pelit ja vehkeet on kyllä välillä kivoja ei siinä mitään, mutta ei niistä kyllä mitään elämänsisältöä saa pätkääkään enempää, mitä ei saisi vaikka pelaamalla vanhoja hyviä dos pelejä.

Se on vähän niinkuin, että kotiviinillä ja 100e viskillä päätyy kyllä lopulta ihan samaan känniin vaikka jälkimmäisessä maistuu vähän savun maku matkalla.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
3 622
Tylsyyden sieto on suurin haaste elämässäni. Teen töitä alalla, joka on myös harrastukseni. Vapaa-ajallani koodaisin mielelläni vaikka kuinka, mutta samat asiat työpäivässä tuntuvat usein sietämättömän tylsiltä.

Yhteiskunnan muuttuminen pahentaa tilannetta vuosi vuodelta. Kaikki riskit ja sen myötä jännitys ja tunne saavutuksesta eliminoidaan elämästä pois. Pidän roisista ja mustasta huumorista, mutta se johtaa nykyään #metoo anteeksipyyntöihin televisiossa. Työelämässä kaikki pelaavat varman päälle. Mitään jännittävää ei koskaan tehdä. Halutaanko me oikeasti tätä?

Ihmettelen usein onko keskiluokkainen mitäänsanomaton, aivan blandi elämä tosiaan se, mitä kaikki haluavat?

Pakenin aiemmin tätä tylsyyttä kirjallisuuteen ja myöhemmin peleihin, mutta nekin on kahlattu läpi.

Miehenä minun on usein vaikea uskoa millaiseen elämäntapaan muut miehet tyytyvät. Käydään prismassa ja vaihdetaan vaippoja. Kaipaan aikoja, jolloin elämä oli ehkä lyhyt, mutta se meni ehkä ratsastamalla aroilla Tsingis-kaanin joukoissa tai seilaamalla uusille mantereille.
Minä haluan mukavuutta, en todellakaan mitään kylmää ja sateessa värjöttelyä ja vielä siten että joku pomottaa. Yhteiskunnan turvaverkko on hyvä, jännittävää saa tehdä siinä miten itse haluaa. Keskiluokkaisuudenkin alle mahtuu vaikka millaista toimintaa. Itse valitsen prismassa käynnin maanviljelyn, karjan paimentamisen taikka metsästyksen sijaan. Viihdyn lasten kanssa, vaippavaiheesta en pidä mutta se on lyhyt. Kirjoja ja pelejä tosin ehdin pelata aivan liian vähän, ongelmani on ajanpuute kun olisi niin paljon mielekästä tekemistä. Työ on suhkot mukavaa ja vapaata, mutta en tekisi sitä jos riittävä elanto tulisi ilman sitä.

Toisaalta maailmassa on maita joissa on vielä riskejä ja ihminen voi saavuttaa paljon. Yhdysvallat taitaa olla sellainen länsimaiselle ihmiselle sopiva kompromissi, länsimaiden ulkopuolelta löytyy vaikka mitä. Mutta olisitko oikeasti onnellinen jos elämäsi olisi selviytymistaistelua? Osa asuu asuntovaunuelämää joka vastaa aika lailla nomadielämää nykyajassa. Elämän voi muovata tietyissä rajoissa mieleisekseen (rajoina resurssit kuten raha).
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
89 550
Viestejä
1 830 209
Jäsenet
39 006
Uusin jäsen
Miikka770

Hinta.fi

Ylös Bottom