Elämä valuu hukkaan

[Pow_82]

Itse viimeksi hoidin omaa oloani ostamalla amerikanauton - pitkäaikainen haave, jota en käytännössä vain ollut uskaltanut toteuttaa aikaisemmin. Nykyyän koen olevani elämässäni sellaisella tasolla , että uskallan toteuttaa vanhoja haaveita ja unelmia, jos vain jonkinsortin mahdollisuus on. Parempi tehdä niin nyt, kun on vielä mahdollisuus.

Toki tämä voi olla juuri se "viidenkympin villitys" (en tosin ole edes neljääkymmentä vielä) tai "menetetyn nuoruuden etsintä", mutta mitä sitten? Tekee minut onnelliseksi. Ei sillä ole väliä mitä muuta ajattelevat.

Kannattaa funtsata, että mistä asioista saa iloa. Jos ei ole totaalisen masentunut, niin kyllä niitä löytyy. Sitten keskittyy niihin vähän enemmän, koittaa panostaa vähän enemmän jne. Itse olet vastuussa omasta onnestasi.

Edit. Lisätään vielä, että liikunnasta todellakin saa iloa. Se ei vaan ole nopea palkinto, mutta kun esim puoli vuotta treenattuasi huomaat jaksavasi jonkun suoritteen aivan toisella tapaa kuin ennen, niin se todellakin palkitsee. Ja avaa taas uusia ovia - nyt kun olen kunnossa, niin voin lähteä vaikka vaellukselle/hiihtämään/pyörällä johonkin mestaan mihin ei muuten vaikka edes pääse.

 

[BOT]

Itselleni oli eräänlainen käännekohta elämässä, kun tajusin, että voin ihan oikeasti valita itse. Voin valita arvoni, periaateeni, tavoitteeni, jopa persoonallisuuteni, kaiken.

Tuollainen terve individuaalisuus on elintärkeä oivallus. Yhteisöllisyys on myös tärkeää, mutta miksi näemme arjessa näistä kummastakin usein ne irvikuvat? Ryhmäpaine ja äänekkäimmän toitottajan kuuntelu ei ole järkevää, eikä myöskään yhteisöllistä. Taas yksilöllisyys ei ole välttämättä sitä että korostaa omaa itseään vaatteilla, egoaan suorituksilla tai koittaa olla kaikessa mahdollisimman poikkeava.
Elämää tukeva yhteisöllisyys on sitä että on ihmisryhmiä kenen kanssa tuntee olonsa niin rentoutuneeksi ja luottavaiseksi, että tapaamisista tulee hyvä olo. Aina ei tarvitse sentään olla mikään oma pesue kyseessä, vaan riittää sekin että jotenkin synkkaa ja tehdään yhdessä jotain mistä kaikki ovat kiinnostuneita, tai sitten vain tutustutaan.
Hyödyllinen yksilöllisyys on taas sitä, että tiedostaa mistä itse nauttii ja panostaa tähän, eikä välitä siitä mitä muu maailma asiasta ajattelee. Tietenkään mitään laitonta tai häiriköivää tällaista ei sovi harrastaa, eikä itselleen haitallista toimintaa mielellään myöskään.

Ihminen on nopeasti laumautuva olento ja se on hyvä asia. Hyvä asia se ei vain ole silloin kun porukalla syyllistetään tai sen turvin edistetään ties mitä epäinhimillistä päämäärää. Valitettavasti tällä huonolla tavalla ryhmäytymällä moni on lopulta erakoitunut, eli ensiksi kyseenalaistamatta yhteisen toiminnan hyödyllisyyttä ja merkitystä. Ryhmäytymistä ei ole se että myötäilee muita 100 %, vaikka näin nopeasti kavereita saakin, vaan on oltava omat selvät rajat mihin ei ryhdy ja mitä ei edusta. Suurinosa ihmisistä onneksi kantaa suunnilleen samoja inhimillisiä arvoja, joten porukoiden löytäminen ei ole luonnollisesti ollenkaan hankalaa. Vaatii ainoastaan nöyryyttä pyytää tulla mukaan johonkin toimintaan mikä kiinnostaa ja on jo pian kuvioissa. Mielestäni yhteisöllisyydessä onkin tärkeintä keskittyä enemmän tuohon toimintapuoleen kuin mihinkään muuhun - ystävyyssuhteet tulevat lopulta sivutuotteena itsestään. Sellaisessa toiminnassa on vaikea viihtyä mistä ei ole kiinnostunut, eikä sellaisen ihmisen kanssa tule vietettyä aikaa kuka ei ole kiinnostunut mistään samoista asioista.

Yksilönä eläminen on taas sitä että kertoo ajatuksensa muita kunnioittaen ja ei taivu kielteisen ryhmäpaineen alla. Periksi ei saa antaa, tee sitä mikä sinua kiinnostaa ja nauti elämästäsi haluamallasi tavalla. Terveeseen yksilöllisyyteen kuuluu myös se että kantaa omat ajatuksensa ominaan, eikä lähde väkisin muuttamaan muita. Tuon sortin hallitsemiseen pyrkiminen kuuluu tyypillisesti niihin kielteisen ryhmäpaineen piirteisiin, missä joku tai useampi koittaa jyrätä ajatuksillaan muita. On helppo olla yksilöllinen kun kunnioittaa muita, kuuntelee ensin ja puhuu vasta sitten.
On rikkautta että ihmisillä on omat mielenkiintonsa, sillä muuten kaikille ei löytyisi kaveria kaikkiin harrastuksiin. Muuten ei olisi myöskään kaikenlaisia erilaisia vaihtoehtoja, kuten pelejä, kulkuneuvoja, urheilulajeja, mitä nyt vaan. Tiedostan että joillekin yksilöllisyys kalskahtaa ryhmätoiminnan vastakohtana, eli sen pois sulkevana, mutta näin ei ole alkuunkaan, kyse on ainoastaan siitä ettei vapaassa maailmassa kaikista tule samanlaisia, vaan me pyörimme suurena sosiaalisena verkkona kukin omissa piireissämme. Jonkun kanssa jaetaan tätä ja toisen kanssa toista, tilaa omalle itselle ja yhteiselle on tasapainoisesti.

 

[djmake]

Noi "uusien asioiden opetteleminen" itsekseen on joskus vaan aika hankalaa ilman lähiopetusta.
Itse olen sellainen tyyppi joka oppii parhaiten lähiopetuksessa ja verkko-opiskelusta tai muusta itsenäisestä opiskelusta ei tahdo tulla lasta eikä paskaa. Aina jos joku ei onnistu tai mene kuten vaikkapa opetusvideossa sanotaan ja homma epäonnistuu, niin iskee hirvee vitutus ja turhautuminen kun ei tiedä mitä teki väärin ja miten se korjataan.

Esimerkis vaikka leipominen. Jonkun pizzataikinan leipominen kylmiltään jonkun netin videon avulla on pelkkää tuskaa. Mä vaadin sen konkreettisen opettajan ja tuotteen valmistamisen siinä silmien edessä että voi interaktiivisesti kysyä mikä meni pieleen ja mitä pitää parantaa ja mikä meni oikein. Ja pizzaesimerkissä pitää olla se oikeanlainen taikina siinä edessä mihin voi upottaa kädet ja tuntea sen oikean koostumuksen ja muut. Noin esimerkiks.

Remppaamisessa noita on tullut enemmänkin eteen missä on yrittäny tehdä videoiden avulla jotain uutta.
Saumaauhaaminen, telalla levitettävän tasoitteen käyttö, betonilattioiden tasoitus jne. Kaikki menny enemmän tai vähemmän vituilleen vaikka on tehnyt juuri niinkuin videoissa ja ohjeissa sanotaan. Ja koska ei ole sitä fyysistä tukea siinä niin en tänä päivänäkään tiiä mitä teen väärin. Ja se turhauttaa aivan helvetisti uusien asioiden opettelua.

Toisaalta usein voi olla kyse siitä, ettei kiinnosta edes yrittää.
Jos olet työtön, ei ole mitään ns pakollista joten et jaksa tehdä mitään ja viikko toisensa perään menee ohi.
Jos teet töitä ja työmatkaakin on vähän enemmän, toistuu aamupala, työmatka, työt, työmatka, kauppa, iltapala, hetki televisiota ja unille. Kaikki menee jälleen ohi.
Masennusta ja muuta vielä lisäksi niin homma on jo mahdoton. Samalla tulee topicin mukainen mukaan eli mitä järkeä on ns elämässä jossa ei erota välttämättä edes vuosia toisistaan.

Mutta opistelelusta pääasiassa etänä on kokemusta joten sikäli on kommentoitava. Eli kyllä, turhauttaa, vtuttaa ja montaa muuta melkoisen usein. Pääkin tulee kipeäksi kun ei homma toimi. Siitä huolimatta ja riippumatta muusta tilanteesta on aivan mahdollista hoitaa kunnialla läpi. Siis nimenomaisesti sellaisen, jolla ei aikaisemmin ole ollut tuhatta eri harrastusta joille ei enää jäisi aikaa. Vaatii töitä helposti paljon mutta koska lopputulos palkitsee, jaksaa "harrastaa".
Vastaavasti, samalla pohjalla kommentoiden... Ei, ei todellakaan ole helppo saada aikaiseksi ilman ns pakkoa opetella yhtä ja toista ja kolmatta. Tulee sen kaiken pakollisen päälle joten ihan helposti ei motivaatiota riitä poislukien todella kiinnostavat jutut. Ja jos satutkin olemaan työtön, ei kyllä liikaa kiinnosta mikään.

Leipomista en ainakaan itse edes ala etänä opettelemaan. Muutama perusjuttu onnistuu ja se saa luvan riittää. Muun osalta on aivan turha katsoa jotain kokkiohjelmaa, lopputulos on tosiaan toivoton ja koska kukaan ei kerro virheen syytä (eikä sitä löydä siitä kaavakirjasta) niin motivaatio katoaa heti alkuun. Ja jos onnistut, palkitseeko mitenkään? Ei liian hyvin jos lopputuloksen syö yksin.

Remppapuoli on haastava, jos ei ole kirvesmiehen vikaa. Osa asioita kun ei onnistu aivan tuosta vaan. Mutta jos se on miellyttävä harrastus, tekisin ensin vaikka linnunpönttöjä. Niitä voi jopa kaupata naapureille ja jos oma työ kelpaa, saa siitä onnistumisen elämyksiä. Samalla tottuu pienempään askarteluun ja voi muuta vastaavaa kokeilla, ei suoraan koko torpan remonttia. Se kun syö motivaation täysin, jos mitään valmista ei tule.

 

[teppo mörkö]

Olen tästä samaa mieltä. Luulen, että suuri osa ns. kolmenkympin kriisistä on sitä, että siinä vaiheessa useimmilla on koulutus, työpaikka, kämppä, vaimo ja ehkä lapsiakin, ja sitten mieleen hiipii ajatus, että tätäkö tämä nyt on sitten eläkkeeseen saakka. Ei ole enää mitään "projektia" kesken, kuten siihen asti käytännössä aina on ollut lapsesta saakka.

monelle elämän sisältö ja tarkoitus menee uusiksi lasten myötä kun huomaakin elävänsä tosia varten varten - siis positiivisessa mielessä. tämä ei tietenkään ole APlle mahdollinen pikapaikko, mutta samaa efektiä voi larpata lemmikillä. hommaa kissanpentu.

 

[mopnex]

monelle elämän sisältö ja tarkoitus menee uusiksi lasten myötä kun huomaakin elävänsä tosia varten varten - siis positiivisessa mielessä. tämä ei tietenkään ole APlle mahdollinen pikapaikko, mutta samaa efektiä voi larpata lemmikillä. hommaa kissanpentu.

Ymmärrän ajatuksen, mutta en lähtisi suosittelemaan lemmikin hankkimista täyttämään jotain "aukkoa". Kissa elää sen 15-20 vuotta ja koko sen ajan pitää olla valmis huolehtimaan siitä eläimestä. Eläinlääkärit heti alkuun, sterilointi, rokotukset, ruoka, tarvikkeet, kissan hiekka, lelut ja näitä ei pääse pakoon. Pahoittelut, ei sinänsä ole tarkoitus tarttua vain sinun viestiisi - mutta noin yleisesti on huono idea suositella lemmikin hankkimista. Kyllä sen pitää lähteä ihmisestä itsestään ja siihen on sitouduttava eläimen eliniäksi. Yhtään sellaista eläintä ei tarvita, joka hylätään söpön pentuvaiheen jälkeen tai kun kesä on ohi.

 

[Sego]

Elämään tulee sisältö tulemalla omaksi itsekseen. Se vaatii kuitenkin sen että tulee tietoiseksi kaikista perimmäisistä motivaatioista, jotka ohjailevat valintoja ja vaikuttavat elämään ja ovat tosiasiassa ulkoisia voimia ja peräisin ympäristöstä, vanhemmista, sukupolvien takaa jne.

 

[?..]

Ymmärrän ajatuksen, mutta en lähtisi suosittelemaan lemmikin hankkimista täyttämään jotain "aukkoa". Kissa elää sen 15-20 vuotta ja koko sen ajan pitää olla valmis huolehtimaan siitä eläimestä. Eläinlääkärit heti alkuun, sterilointi, rokotukset, ruoka, tarvikkeet, kissan hiekka, lelut ja näitä ei pääse pakoon. Pahoittelut, ei sinänsä ole tarkoitus tarttua vain sinun viestiisi - mutta noin yleisesti on huono idea suositella lemmikin hankkimista. Kyllä sen pitää lähteä ihmisestä itsestään ja siihen on sitouduttava eläimen eliniäksi. Yhtään sellaista eläintä ei tarvita, joka hylätään söpön pentuvaiheen jälkeen tai kun kesä on ohi.

Juuri näin. Muutenkin mennään pahasti metsään kun aletaan paikkaamaan omia tyhjyyden tunteita joillakin objekteilla yms. Ensiksi pää kuntoon ja sitten kun mieli on virkeä niin voi alkaa suunnittelemaan mitä tekisi.

 

[tuoppi´]

Kannattaa funtsata, että mistä asioista saa iloa. Jos ei ole totaalisen masentunut, niin kyllä niitä löytyy. Sitten keskittyy niihin vähän enemmän, koittaa panostaa vähän enemmän jne. Itse olet vastuussa omasta onnestasi.

Tämä. Ja kuten @Zefram Cochrane tuossa tokaisi, että "ratsastamaan oppii vain ratsastamalla" niin tuohan pätee ihan kaikkeen. Mitä tahansa oppii kunhan vaan harjoittelee tarpeeksi.

Eli eikun vaan miettimään mitä haluat ja sitten toteuttamaan sitä. Eka kerta voi mennä pieleen, tai vaikka sata ekaa kertaa, mutta kyllä se sitten jossain vaiheessa alkaa sujumaan. Ja sitten jos selviää, että se juttu, ei ollutkaan se mitä halusit niin se on täysin sallittua vaihtaa.

Yleensä se on se, että ei edes yritä vaikka tietää mitä haluaisi ja mitä pitäisi tehdä sen eteen, mikä masentaa kaikkein eniten. Näin ainakin omalla kohdalla.

 

[draco76]

Ratsastus on muuten hyvä harrastus, jos se kiinnostaa. Saa liikuntaa, saa olla eläinten kanssa luonnossa ja lisäksi tapaa naisia (niin pääsee ratsastamaan muullakin tapaa). Rahaa se toki vaatii ja lasketaan vaaralliseksi harrastukseksi. Lisäksi ratsastuksessa on eri tyylinsä joista valita sen mukaan mikä kiinnostaa. Este-, koulu-, lännen- ja ritariratsastus esimerkkeinä.

 

[zepi]

Ratsastus on muuten hyvä harrastus, jos se kiinnostaa. Saa liikuntaa, saa olla eläinten kanssa luonnossa ja lisäksi tapaa naisia (niin pääsee ratsastamaan muullakin tapaa). Rahaa se toki vaatii ja lasketaan vaaralliseksi harrastukseksi. Lisäksi ratsastuksessa on eri tyylinsä joista valita sen mukaan mikä kiinnostaa. Este-, koulu-, lännen- ja ritariratsastus esimerkkeinä.

On myös ylivoimaisesti maailman vaarallisimpia harrastuksia - tuon parissa valuu kirjaimellisesti monia elämiä hiekkaan.

 

[?..]

On myös ylivoimaisesti maailman vaarallisimpia harrastuksia - tuon parissa valuu kirjaimellisesti monia elämiä hiekkaan.

Vain jos pitkä elämä on se joka määrittelee onko elämä ollut turha vai ei. Mielummin mieleisen harrastuksen yms parissa hautaan kuin kotona masentuneena nitkutellen pitkäikäiseksi. Lisäksi luulen, että hevostelua voi harrastaa myös niin, että riskit on pienet.

 

[zaneislandd]

No eipä ratsastus nyt kovin vaarallista ole, nopealla googlettelulla 1 ihminen kuolee Suomessa ratsastukseen vuosittain.

Mä voisin antaa vähän toisenlaista perspektiiviä tähän. Mulla on kaikki tavallaan erittäin hyvin, on perusasiat kunnossa eli kiva nainen ja kohta toinen lapsi. Läheiset ja itse terveenä. On kivasti velkaa kivasta kämpästä, hyvä työpaikka ja farmariauto. On harrastuksia enemmän kuin aikaa ja kavereita paljon. Silti mieliala aika negatiivinen lähes koko ajan. Joskus jopa mietin, että ei mua itteäni haittais vaikka en olis olemassa - en toki koskaan itelleni läheisten takia mitään tekis. Että ei välttämättä onnellisuus tule asioista tai materiasta vaan lopulta se on mind set. Mun mielestä Olavi Uusivirta kiteyttää pointin aika hyvin kappaleessa 'on niin helppoo olla onnellinen' jossa sanotaan "Onni on sitä että on tyytyy siihen mitä on.".

Silti samalla suosittelen kuitenkin hankkimaan elämään sitä sisältöä ja ihmisiä. Rahaa ja hyvää kuntoa. Kyllä ne kummasti silti auttavat jaksamaan.

 

[Bertta]

No eipä ratsastus nyt kovin vaarallista ole, nopealla googlettelulla 1 ihminen kuolee Suomessa ratsastukseen vuosittain.

Mä voisin antaa vähän toisenlaista perspektiiviä tähän. Mulla on kaikki tavallaan erittäin hyvin, on perusasiat kunnossa eli kiva nainen ja kohta toinen lapsi. Läheiset ja itse terveenä. On kivasti velkaa kivasta kämpästä, hyvä työpaikka ja farmariauto. On harrastuksia enemmän kuin aikaa ja kavereita paljon. Silti mieliala aika negatiivinen lähes koko ajan. Joskus jopa mietin, että ei mua itteäni haittais vaikka en olis olemassa - en toki koskaan itelleni läheisten takia mitään tekis. Että ei välttämättä onnellisuus tule asioista tai materiasta vaan lopulta se on mind set. Mun mielestä Olavi Uusivirta kiteyttää pointin aika hyvin kappaleessa 'on niin helppoo olla onnellinen' jossa sanotaan "Onni on sitä että on tyytyy siihen mitä on.".

Silti samalla suosittelen kuitenkin hankkimaan elämään sitä sisältöä ja ihmisiä. Rahaa ja hyvää kuntoa. Kyllä ne kummasti silti auttavat jaksamaan.

Olen aina ihmetellyt miksi hankitaan standardinmukaiset vaimo, 2 lasta, koira, talo ja farmariauto ja mietitään sen jälkeen, että olisi sama tehdä itsemurha?

Suosittelen miettimään elämänvalintoja ja tekemään asioita toisin - siten kuin aidosti itse haluaa, eikä kuten jokaikinen muu, joista juuri kukaan ei ole tyytyväinen.

 

[Mikkos]

Olen aina ihmetellyt miksi hankitaan standardinmukaiset vaimo, 2 lasta, koira, talo ja farmariauto ja mietitään sen jälkeen, että olisi sama tehdä itsemurha?

Suosittelen miettimään elämänvalintoja ja tekemään asioita toisin - siten kuin aidosti itse haluaa, eikä kuten jokaikinen muu, joista juuri kukaan ei ole tyytyväinen.

Juurikin niin. Ei pidä tehdä mitään vaan sen takia koska kaikki muutkin tekevät jos ei itsestä siltä tunnu. Kannattaa elää niiden arvojen ja elämänvalintojen kanssa mitkä tulee sydämestä eikä pakkautua väkisin johonkin muottiin.

 

[yero]

Tyhjentävää edes vastata tälläiseen. Googlaa mitä tarkoittaa burgeri ja introvertti. Mieti sen jälkeen onko tinderi oikea lähestymistapa ihmiselle jolla noita piirteitä ikää lähemmäs 30 eikä kokemuksia naisista.

Aattelit, että unohdat teknologiat, naisten iskeminen baaritiskiltä yhden yön panoihin on oikea lähestymistapa sulle.

 

[zaneislandd]

Juurikin niin. Ei pidä tehdä mitään vaan sen takia koska kaikki muutkin tekevät jos ei itsestä siltä tunnu. Kannattaa elää niiden arvojen ja elämänvalintojen kanssa mitkä tulee sydämestä eikä pakkautua väkisin johonkin muottiin.

En kiellä, etteikö oma tilanteeni olisi erittäin kliseinen esimerkki perinteisestä tuulipukuelämästä. Mutta niin oli kliseisiä noi teidän vastauksetkin. Äärimmäisen harva lopulta pystyy elämään juuri siten miten itse haluaa. Omalla kohdallani tähän arvojen ja omien unelmien kaltaiseen elämäntapaan ei riittäisi rahalliset resurssit eikä oikeastaan myöskään terveys (yritin kyllä kovasti ainakin 10vuotta), joten olen huomannut, että kultainen keskitie on silti kohdallani se paras ratkaisu. Se on myös suurimmalle osalle lopulta vähintäänkin ihan hyvä ratkaisu ja siksi turvallinen perheidylli on ihan suosittu vaihtoehto - vaikka se välillä ketuttaisi kun ei saanutkaan elämältä kaikkea sitä mitä halusi. Silti elämä on laadullisesti ehkä 8½, tasaista taapertamista oravanpyörässä, mutta "good enough" vaikka sellaista täydellistä 10+ onnellisuudentunnetta ei löytyisikään. Toki jos joku löytää niin sitten sitä kohti, mutta jos joku kirjoittaa, että elämä valuu hukkaan niin varmaan se 8½ olisi jo ihan jeppis lähtökohta.

 

[Mikkos]

En kiellä, etteikö oma tilanteeni olisi erittäin kliseinen esimerkki perinteisestä tuulipukuelämästä. Mutta niin oli kliseisiä noi teidän vastauksetkin. Äärimmäisen harva lopulta pystyy elämään juuri siten miten itse haluaa. Omalla kohdallani tähän arvojen ja omien unelmien kaltaiseen elämäntapaan ei riittäisi rahalliset resurssit eikä oikeastaan myöskään terveys (yritin kyllä kovasti ainakin 10vuotta), joten olen huomannut, että kultainen keskitie on silti kohdallani se paras ratkaisu. Se on myös suurimmalle osalle lopulta vähintäänkin ihan hyvä ratkaisu ja siksi turvallinen perheidylli on ihan suosittu vaihtoehto - vaikka se välillä ketuttaisi kun ei saanutkaan elämältä kaikkea sitä mitä halusi. Silti elämä on laadullisesti ehkä 8½, tasaista taapertamista oravanpyörässä, mutta "good enough" vaikka sellaista täydellistä 10+ onnellisuudentunnetta ei löytyisikään. Toki jos joku löytää niin sitten sitä kohti, mutta jos joku kirjoittaa, että elämä valuu hukkaan niin varmaan se 8½ olisi jo ihan jeppis lähtökohta.

Pointti oli se, että ei sitä perhettä ja kersaa pidä hommata ihan vaan sen takia koska muutkin tai niin vaan pitää tehdä. En oikein ymmärrä miksi kukaan ei voisi elää ilman sitä "pakollista" farmariautoa ja pentua jos ei sydämmessään niitä halua? Ei siinä pitäisi olla mitään vaikeaa.
Kovin monella varmaan ei riitä rahat elämään just sitä unelmaelämää ja toteuttaa haaveita, mutta mä en myöskään ymmärrä miksi se sitten olisi syy sulloutua tuulipukumuottiin johon ei tunnu kuuluvansa?
"Hitto ku mä en voi kiertää maailmaa villinä ja vapaana ilman huolta huomisesta ja omistaa omaa lentokonetta ja playboykartanoa. Pitää siis hommata eukko, kaksi ja puoli lasta ja farmariauto ja rivitalo-osake".

 

[tuoppi´]

Äärimmäisen harva lopulta pystyy elämään juuri siten miten itse haluaa.

Ei niin, mutta onnellisuus ja merkityksellisyys tulee siitä kun pyrkii elämään niinkuin haluaa. Miten lähelle pääsee riippuu tietysti myös tuurista ja muista asioista mihin ei voi vaikuttaa, mutta isoon osaan asioista pystyy. Raha ja resurssit on vain järjestelykysymys, kumpaakin löytyy jos vaan haluat järjestää. Eikä asiaa välttämättä edes kannata ajatella niin, että sulla on joku maali ja sitten kun pääset sinne maaliin niin oot onnellinen loppuelämän. Oikeastaan homma menee niin, että olet onnellisempi silloin kun menet sitä maalia kohti, kuin silloin kun saavutat sen maalin. Tämän takiahan monet menestyneetkin ihmiset masentuu, ensin saavutetaan se unelma ja sitten elämälta katoaa pohja kun ei ole enää mitään saavutettavaa. Aina maaliin päästyä pitäisi keksiä uusi maali.

Ehkäpä juuri sen takia sulla on negatiivisia ajatuksia. Sun elämä on "good enough", mutta sulla ei oo mitään mihin suuntaan olisit menossa, pelkästään selviät päivästä toiseen niin kauan kunnes se kuolema koittaa.

 

[Mikkos]

Ei niin, mutta onnellisuus ja merkityksellisyys tulee siitä kun pyrkii elämään niinkuin haluaa. Miten lähelle pääsee riippuu tietysti myös tuurista ja muista asioista mihin ei voi vaikuttaa, mutta isoon osaan asioista pystyy. Raha ja resurssit on vain järjestelykysymys, kumpaakin löytyy jos vaan haluat järjestää. Eikä asiaa välttämättä edes kannata ajatella niin, että sulla on joku maali ja sitten kun pääset sinne maaliin niin oot onnellinen loppuelämän. Oikeastaan homma menee niin, että olet onnellisempi silloin kun menet sitä maalia kohti, kuin silloin kun saavutat sen maalin. Tämän takiahan monet menestyneetkin ihmiset masentuu, ensin saavutetaan se unelma ja sitten elämälta katoaa pohja kun ei ole enää mitään saavutettavaa. Aina maaliin päästyä pitäisi keksiä uusi maali.

Ehkäpä juuri sen takia sulla on negatiivisia ajatuksia. Sun elämä on "good enough", mutta sulla ei oo mitään mihin suuntaan olisit menossa, pelkästään selviät päivästä toiseen niin kauan kunnes se kuolema koittaa.

Ei toikaan ole aina ihan niin kivenhakattuja. Jos sulla ei ole mitään spesiaaliskykyjä tai oot muuten vaan tyyppiä joka ei oikein osaa mitään kunnolla tai ei ole "tarpeeksi fiksu" niin tommoset raha ja resurssit ei ole enää järjestelykysymys. Jos et osaa muutakuin pienipalkkaista työtä ja älli ei siitä kovemmille liksoille niin silloin sitä nuhjataan siinä betonikuutiossa eikä rahaa jää sen enempää käytöön kuin säästöönkään. Ei vaikka kuinka yrittäisi järjestellä.
Siinä sitä sitten nuhjataan ja elämä valuu hukkaan. Asia on täysin toinen jos riittää älliä ja koulutusta niin että voi käytännössä valita työpaikkansa niin että sitä pätäkkää jää niin että sitä voi sitten suunnitella sitä matkaa eteenpäin vaikka downsiftaamalla tai säästämällä niin että voi aikaisemmin jäädä eläkkeelle. Karu tosiasia on se että rahaa tai älliä/taitoa tarvitaa jos haluaa huolettomasti elellä. Muuten on vaarana ajautua oravanpyörään niin että mikään ei tunnu enää miltään ja elämä tuntuu valuvan ohi.

 

[draco76]

Kuinka paljon onnellisuus on synnynnäistä taikka lapsuudesta saatua? Joku tutkimus kertoi että onnellisuudesta olisi 50% geneettistä, 10% olosuhteista ja 40% omista toimista/päätöksistä.

Tuohon 40% voi vaikuttaa yleisesti ottaen (vaihtelee persoonasta riippuen) hankkimalla hyviä ihmissuhteita (ei välttämättä perhe), olemalla aktiivinen (työ/harrastukset), olemalla läsnä (älä someta muun ohella vaan keskity siihen mitä teet), opiskelemalla (tai oppimalla uutta muuten) ja olemalla hyödyksi muille (auttamalla muita ja tekemällä hyviä tekoja vaikka)..

Ihmissuhteiden suhteen ei kannata olla tuhoisissa suhteissa jotka rasittavat ja painavat mieltä alas, sen sijaan positiiviset suhteet joissa saat kannustusta ja ehkä jopa ihailua ovat hyviä. Eläimet ovat hyviä itsetunnolla ja mielenterveydelle, mutta tässä täytyy ajatella myös itse eläintä ja voitko tarjota sille hyvän elämän ja sitoutua sen hoitamiseen.

 

[elmo]

Aattelit, että unohdat teknologiat, naisten iskeminen baaritiskiltä yhden yön panoihin on oikea lähestymistapa sulle.

Joo niin mä taisinkin sanoa...




Kerran täällä nyt tuntuu olevan väärinymmärtämisen MM kisat menossa niin varmaan pitää vääntää rautalangasta.

Jos on ollut n. 30 vuotiaaksi asti ilman kokemusta naisista niin varmaan joku 90% naamakertoimeen ja pinnallisuuteen perustuva tinderi on se paikka mistä tuo homma kannattaa aloittaa. Puhumattakaan jos on jollain tasolla sosiaalisia rajoituksia tyylin introvertti ja burgerimaisia piireitä. Vaikka ei nyt mikään totallinen luolamies olisikaan.

Ei mulla ole antaa mitään vinkkejä tuohon jos sellaista halajaa... siihen en kuitenkaan usko, että tinderi tuossa tapauksessa on paras paikka aloittaa asia nyt 30 kymppisenä. Jossain triidissä täällä taisinkin sanoa, että mulle sopis varsin hyvin, että joku tekoäly hoitaisi sopivia sinkkuja tapaamaan toisiaan big datan avulla.

 

[Mikkos]

Joo niin mä taisinkin sanoa...




Kerran täällä nyt tuntuu olevan väärinymmärtämisen MM kisat menossa niin varmaan pitää vääntää rautalangasta.

Jos on ollut n. 30 vuotiaaksi asti ilman kokemusta naisista niin varmaan joku 90% naamakertoimeen ja pinnallisuuteen perustuva tinderi on se paikka mistä tuo homma kannattaa aloittaa. Puhumattakaan jos on jollain tasolla sosiaalisia rajoituksia tyylin introvertti ja burgerimaisia piireitä. Vaikka ei nyt mikään totallinen luolamies olisikaan.

Ei mulla ole antaa mitään vinkkejä tuohon jos sellaista halajaa... siihen en kuitenkaan usko, että tinderi tuossa tapauksessa on paras paikka aloittaa asia nyt 30 kymppisenä. Jossain triidissä täällä taisinkin sanoa, että mulle sopis varsin hyvin, että joku tekoäly hoitaisi sopivia sinkkuja tapaamaan toisiaan big datan avulla.

Tinderi nyt varmaan on viimeinen paikka mistä naisia kannattaa hakea jos oikeasti haluu jotain muutakin kun panopuuta. Eikö hommaa olisi vähän mukavampi aloitella jostain jossa ei olla niin pinnallisia vaan mistä voi löytää ihan oikeita ihmissuhteita? Niistä on varmasti introvertille ja hiljaiselle kaverille helvetisti enemmän buustia ja hyötyä ja oppia kun jostain helvetin tinderblodista.

 

[elmo]

En kiellä, etteikö oma tilanteeni olisi erittäin kliseinen esimerkki perinteisestä tuulipukuelämästä. Mutta niin oli kliseisiä noi teidän vastauksetkin. Äärimmäisen harva lopulta pystyy elämään juuri siten miten itse haluaa. Omalla kohdallani tähän arvojen ja omien unelmien kaltaiseen elämäntapaan ei riittäisi rahalliset resurssit eikä oikeastaan myöskään terveys (yritin kyllä kovasti ainakin 10vuotta), joten olen huomannut, että kultainen keskitie on silti kohdallani se paras ratkaisu. Se on myös suurimmalle osalle lopulta vähintäänkin ihan hyvä ratkaisu ja siksi turvallinen perheidylli on ihan suosittu vaihtoehto - vaikka se välillä ketuttaisi kun ei saanutkaan elämältä kaikkea sitä mitä halusi. Silti elämä on laadullisesti ehkä 8½, tasaista taapertamista oravanpyörässä, mutta "good enough" vaikka sellaista täydellistä 10+ onnellisuudentunnetta ei löytyisikään. Toki jos joku löytää niin sitten sitä kohti, mutta jos joku kirjoittaa, että elämä valuu hukkaan niin varmaan se 8½ olisi jo ihan jeppis lähtökohta.

Noi on ihan sun pään sisällä. Jos nyt saavuttaisit sen sun 10+ tason mistä haaveilet niin tuskin menee kauaakaan kun horisontissa olisi jotain vielä parempaa mitä ei saavuta ja masentuisit taas.

Suurin osa suomalaisista elää sellasta elämää, että suurin osa maapallon väestöstä tappaisi päästäkseen samaan asemaan.

Aina kun niitä tavotteita tulee saavutettua niin samalla niitä tulee lisää. Nykyisen kapitalistisenmarkkinakoneiston pääasiallinen tarkoitus on keksiä ihmismuurahaisille aina jotain mitä tavoitella, jotta se olisi tarpeeksi tyytymätön nykyiseen tilanteeseen ja jaksaisi pyöriä yhtenä pienenä rattaana koneistossa.

En nyt väitä, että pitäisi jotain budhalaista elämä elää tai itsekkään aiheesta mitään teidä, mutta sen verran ymmärrän, että 99% kaikki on omasta mindsetistä kiinni.

 

[zaneislandd]

Pointti oli se, että ei sitä perhettä ja kersaa pidä hommata ihan vaan sen takia koska muutkin tai niin vaan pitää tehdä.

Toivottavasti äärimmäisen harva oikeasti tuosta syystä noita penskoja on hommannut. Mutta kyllähän lapset tuo varmaan eniten iloa elämään yleisestikin - vaikkakin toki vaativatkin paljon.

Ehkäpä juuri sen takia sulla on negatiivisia ajatuksia. Sun elämä on "good enough", mutta sulla ei oo mitään mihin suuntaan olisit menossa, pelkästään selviät päivästä toiseen niin kauan kunnes se kuolema koittaa.

Tavallaan totta. Tarkoitus ei ole hijackata threadia ja liikaa jo musta keskustelua. Mutta mikä se suunta pitäisi olla? Mulla on urakehitys hyvällä mallilla, perhe hyvällä mallilla, harrastettavaa enemmän kun aikaa ym. Enemmänkin olen samaa mieltä mitä draco76 tuossa kirjoitti, että onnellisuus on 50% geneettistä. Esim mun kohdalla yleisesti ottaen suurin ongelma on ehkä vaatimustaso itsensä suhteen. Esimerkiksi kuulun aika tarkalleen tohon parhaiten palkattuun kymmenykseen, mutta siitä huolimatta tienaan omasta mielestäni aika paskasti ja rahaa ei ole 'riittävästi' - koska sitä voisi olla enemmänkin enkä voi toteuttaa kaikkea mitä haluaisin. Tarkoitus alkup. viestillä oli oikeastaan vaan se, että onnellisuus ei ole aina niin helppoa, että sängynpohjalta aletaan jotain harrastamaan ja naps se siitä - vaan todellinen onnellisuus on lopulta mielentila ja joku logged in tyyppi voi olla pohjimmiltaan onnellisempi kuin kaiken saavuttanut olympiavoittaja.

Noi on ihan sun pään sisällä. Jos nyt saavuttaisit sen sun 10+ tason mistä haaveilet niin tuskin menee kauaakaan kun horisontissa olisi jotain vielä parempaa mitä ei saavuta ja masentuisit taas.

Tämä! En usko, että tulen oikeastaan koskaan olemaan onnellinen. Ehkä tarttisi jotain vavisuttavia menetyksiä elämään että sitä osaisi arvostaa enemmän. Ja kyllä, olen tehnyt myös yllättävän paljon kaikkea mindfulness-tyyppistä hommaa mutta luonne on vain tällainen perseenr*ikä.

 

[Karjala]

Itse lähtisin ihmissuhteiden luomisessa siitä, että joku ihminen on kiinnostava. Oli sitten kyse jonkun sortin parisuhteen muodostamisesta tai sitten harrastuksiin liittyvästä porukasta tms.
Jollain tavalla jutulle vaan, Facebook, Whatsapp, naamatusten, foorumin sivujen kautta, tms. Sitä kautta sitten sopimaan ja tekemään.
Välillä hommat ottaa tuulta alleen ja alkaa toimimaan, joskus taas ei.

 

[Bertta]

Toivottavasti äärimmäisen harva oikeasti tuosta syystä noita penskoja on hommannut. Mutta kyllähän lapset tuo varmaan eniten iloa elämään yleisestikin - vaikkakin toki vaativatkin paljon.

Aika karua jos lapset ovat asia, joka tuottaa elämään eniten iloa, mutta on silti mielessä kaiken lopettaminen. Niin moni vanhempi pohtii tällaisia asioita, etteivät lapset todellisuudessa näytä juurikaan iloa tuottavan.

Olen itse elänyt suurperheessä enkä huomannut kenenkään lapsista juuri nauttivan - pikemminkin elämä oli taistelua kuten monessa muussakin perheessä. Onnellista perhettä ei pitkän elämäni aikana ole vastaan tullut.

 

[Karjala]

Tupla Post. Poistin.

 

[Bertta]

Toivottavasti äärimmäisen harva oikeasti tuosta syystä noita penskoja on hommannut. Mutta kyllähän lapset tuo varmaan eniten iloa elämään yleisestikin - vaikkakin toki vaativatkin paljon.

Aika karua jos lapset ovat asia, joka tuottaa elämään eniten iloa, mutta on silti mielessä kaiken lopettaminen. Niin moni vanhempi pohtii tällaisia asioita, etteivät lapset todellisuudessa näytä juurikaan iloa tuottavan.

Olen itse elänyt suurperheessä enkä huomannut kenenkään lapsista juuri nauttivan - pikemminkin elämä oli taistelua kuten monessa muussakin perheessä. Onnellista perhettä ei pitkän elämäni aikana ole vastaan tullut. Tuntuu vain, että on toistettava onnellisuuden klisettä koska muutkin niin tekevät ja niin asioiden täytyy normien mukaan olla.

 

[tuoppi´]

Ei toikaan ole aina ihan niin kivenhakattuja. Jos sulla ei ole mitään spesiaaliskykyjä tai oot muuten vaan tyyppiä joka ei oikein osaa mitään kunnolla tai ei ole "tarpeeksi fiksu" niin tommoset raha ja resurssit ei ole enää järjestelykysymys. Jos et osaa muutakuin pienipalkkaista työtä ja älli ei siitä kovemmille liksoille niin silloin sitä nuhjataan siinä betonikuutiossa eikä rahaa jää sen enempää käytöön kuin säästöönkään. Ei vaikka kuinka yrittäisi järjestellä.
Siinä sitä sitten nuhjataan ja elämä valuu hukkaan. Asia on täysin toinen jos riittää älliä ja koulutusta niin että voi käytännössä valita työpaikkansa niin että sitä pätäkkää jää niin että sitä voi sitten suunnitella sitä matkaa eteenpäin vaikka downsiftaamalla tai säästämällä niin että voi aikaisemmin jäädä eläkkeelle. Karu tosiasia on se että rahaa tai älliä/taitoa tarvitaa jos haluaa huolettomasti elellä. Muuten on vaarana ajautua oravanpyörään niin että mikään ei tunnu enää miltään ja elämä tuntuu valuvan ohi.

Älylle ei tietty voi mitään, se menee noihin asioihin mihin ei voi vaikuttaa. Tosin onhan noita onnellisia down-syndroomaisia ja muitakin ihan älyllisesti haasteisia, joten vaikka sulla ei olisi suuret älynlahjat niin ei se estä pyrkimästä niitä sun unelmia kohti.

Tuo sun ehdottama, että ensin menee tekemään töitä, jotka ei liity unelmaan mitenkään, ja sillä yrittää rahoittaa niitä haaveita, on oikeastaan aika huono tapa edetä. Sillä tavalla vaan sulta menee aikaa hukkaan ja se ei edistä sun haaveita. Parempi tapa on vaan mennä sen haaveen perässä, vaikka sun tulot siitä laskisikin. Nykyaikana on mahdollisuuksia kyllä järjestellä asioita ja aika montaa haavetta voi toteuttaa niinkin, että sulle jopa maksetaan siitä. Pitää vaan olla sitä rohkeutta ja uskaltaa irtautua siitä "good enough" elämästä, jos sun haaveet sitä vaatii.

 

[tuoppi´]

Tavallaan totta. Tarkoitus ei ole hijackata threadia ja liikaa jo musta keskustelua. Mutta mikä se suunta pitäisi olla? Mulla on urakehitys hyvällä mallilla, perhe hyvällä mallilla, harrastettavaa enemmän kun aikaa ym. Enemmänkin olen samaa mieltä mitä draco76 tuossa kirjoitti, että onnellisuus on 50% geneettistä. Esim mun kohdalla yleisesti ottaen suurin ongelma on ehkä vaatimustaso itsensä suhteen. Esimerkiksi kuulun aika tarkalleen tohon parhaiten palkattuun kymmenykseen, mutta siitä huolimatta tienaan omasta mielestäni aika paskasti ja rahaa ei ole 'riittävästi' - koska sitä voisi olla enemmänkin enkä voi toteuttaa kaikkea mitä haluaisin. Tarkoitus alkup. viestillä oli oikeastaan vaan se, että onnellisuus ei ole aina niin helppoa, että sängynpohjalta aletaan jotain harrastamaan ja naps se siitä - vaan todellinen onnellisuus on lopulta mielentila ja joku logged in tyyppi voi olla pohjimmiltaan onnellisempi kuin kaiken saavuttanut olympiavoittaja.

Meidän muiden vaikea sanoa mikä sun suunta pitäis olla.

Mutta on sulla ilmeisesti, jotain mielessä kuitenkin. Ja jos rahat ei riitä, niin pitäisikö sun alkaa tienaamaan enemmän. Vähän tietenkin "tyhmä" tavoite, mutta jos et parempaakaan keksi niin lähde siitä. Aivan varmasti pystyt kuitenkin enemmän tienaamaan, koska jos kuulut parhaimpaan kymmenykseen niin tuskin ihan kyse mistään välimallin jätkästä. Olisko vaikka noiden taitojen ottaminen ja yrittämiseksi ryhtyminen se juttu? Riskiä toki tulee, mutta niin tulee haastettakin ja siitä onnellisuutta.

EDIT: Tiedän, että mitä kirjoittelen tänne on kliseistä, naaivia, idealistista ja muuta vastaavaa. Oikeasti asiat ei ole ihan niin yksinkertaisia. Mutta se on vanha viisaus, että tavoitteeton ihminen ei ole onnellinen. Ja se toinen vaihtoehto on nyhjätä masentuneena ja odottaa kuolemaa.

 

[draco76]

Olen itse elänyt suurperheessä enkä huomannut kenenkään lapsista juuri nauttivan - pikemminkin elämä oli taistelua kuten monessa muussakin perheessä. Onnellista perhettä ei pitkän elämäni aikana ole vastaan tullut.

Itse nautin perheestä ja lapsista. Uskoakseni olisin onnellinen ilman perhettäkin, elämä olisi ainakin huomattavasti tasaisempaa ja siinä olisi vähemmän draamaa ja suuria tunteita. Lapsista on vaivaa, emotianaalinen kuormitus kasvaa teini-iässä, mutta kyllä ne tuovat paljon hyvää sisältöä elämään. Ajanpuute on tosin ongelma, kun täytyy jakaa aika, työn, levon, lasten, parisuhteen ja oman ajan suhteen. Ilman perhettä olisi luultavasti muita ihmissuhteita, nyt olen luopunut niistä suurelta osin kun aika ei vain riitä ja saan noista muista enemmän. Kuudella lapsella (neljä biologista), joista vanhimmat ovat aikuisia, osaan sanoa jotain perhe-elämästä. Jälkikäteen ajateltuna ilman lapsia olisin menettänyt paljon, mutta toisaalta jos niitä ei olisi ollut niin en osaisi kaivata.

Minulla ei varsinaisesti ole suuria tavoitteita, päätavoite on vain elää onnellista ja oman näköistä elämää. Elämä tuo paljon valintoja joissa täytyy miettiä tuoko luopuminen jostain pitkällä tähtäimellä suurempaa onnellisuutta (tämä käsittää myös parisuhteessa tehtävät kompromissit).

 

[Brejk]

Pointti oli se, että ei sitä perhettä ja kersaa pidä hommata ihan vaan sen takia koska muutkin tai niin vaan pitää tehdä. En oikein ymmärrä miksi kukaan ei voisi elää ilman sitä "pakollista" farmariautoa ja pentua jos ei sydämmessään niitä halua? Ei siinä pitäisi olla mitään vaikeaa.
Kovin monella varmaan ei riitä rahat elämään just sitä unelmaelämää ja toteuttaa haaveita, mutta mä en myöskään ymmärrä miksi se sitten olisi syy sulloutua tuulipukumuottiin johon ei tunnu kuuluvansa?
"Hitto ku mä en voi kiertää maailmaa villinä ja vapaana ilman huolta huomisesta ja omistaa omaa lentokonetta ja playboykartanoa. Pitää siis hommata eukko, kaksi ja puoli lasta ja farmariauto ja rivitalo-osake".

Ihmeellinen ajattelutapa sinulla. Kuinkahan moni oikeasti pyrkii sulloutumaan tuulipukumuottiin? Eiköhän se ennemminkin mene niin, että siihen ajaudutaan, koska se on olosuhteista johtuen looginen lopputulos. Perhettäkään tuskin moni hommaa sen takia koska kaikki muutkin vaan taitaa enemmän johtua biologisista asioista, vauvakuume jne.

Käydään koulut, mennään töihin, aloitetaan parisuhde, tulee lapsi vahingossa tai tarkoituksella, farmariauto on kätevä, kannattaa ostaa talo.

Ainoa noista mitä olen ajatellut että pitää hommata on eukko ja sekin vain sen takia että pääsee panemaan. Lapsi tai pari tuli sitten puolivahingossa ja nyt on farmari, kaksi lasta ja talolaina. Itse olen kohtalaisen tyytyväinen tilanteeseeni, vaikka toivoisinkin että olisi enemmän aikaa pelata pum-pum pelejä.

 

[Mikkos]

Ihmeellinen ajattelutapa sinulla. Kuinkahan moni oikeasti pyrkii sulloutumaan tuulipukumuottiin? Eiköhän se ennemminkin mene niin, että siihen ajaudutaan, koska se on olosuhteista johtuen looginen lopputulos. Perhettäkään tuskin moni hommaa sen takia koska kaikki muutkin vaan taitaa enemmän johtua biologisista asioista, vauvakuume jne.

Käydään koulut, mennään töihin, aloitetaan parisuhde, tulee lapsi vahingossa tai tarkoituksella, farmariauto on kätevä, kannattaa ostaa talo.

Ainoa noista mitä olen ajatellut että pitää hommata on eukko ja sekin vain sen takia että pääsee panemaan. Lapsi tai pari tuli sitten puolivahingossa ja nyt on farmari, kaksi lasta ja talolaina. Itse olen kohtalaisen tyytyväinen tilanteeseeni, vaikka toivoisinkin että olisi enemmän aikaa pelata pum-pum pelejä.

Ketkä ajautuu ketkä ei. Kyllä mä tunnen ainakin ihmisiä jotka sinkkuna haaveilivat siitä perheestä lapsineen, ja toisaalta taas tiedän ihmisiä (itseni mukaanlukien) jotka ei missään nimessä halua tuohon perinteseen tuulipuku+lapset arkeen vaan elää aktiiviseti niin että ei siihen muottiin luisu.
Ei niitä lapsiakaan siitä vaan tule, vaan se vaatii erään biologisen toiminnon että se lapsi tulee aluille. Ehkäisy kuntoo tai piuhat poikki. Vahinko on sitten taas eri asia mutta ei sekään nykyaikana ole mikään ongelma. Siksi musta on jotenkin outoa että jotenkin vahingossa "ajaudutaan" tuulipukumallin kun kaikki kuitenkin vaatii sen toteuttamista.

 

[namlepo]

Ihmeellisiä nämä aktiiviset ihmiset. Kuluttavat luonnonvarat loppuun. Itse keskeisiä egoilijoita. Mutta kukin tavallaan. Kyllähän se ihmisen perimmäinen tarkoitus on hankkia jälkikasvua. Jos ei siihen kylene on epäonnistunut ihmisenä. Parit muksut, kun tekee ei ennätä miettiä syntyjä syviä.

 

[zepi]

Tinderi nyt varmaan on viimeinen paikka mistä naisia kannattaa hakea jos oikeasti haluu jotain muutakin kun panopuuta. Eikö hommaa olisi vähän mukavampi aloitella jostain jossa ei olla niin pinnallisia vaan mistä voi löytää ihan oikeita ihmissuhteita? Niistä on varmasti introvertille ja hiljaiselle kaverille helvetisti enemmän buustia ja hyötyä ja oppia kun jostain helvetin tinderblodista.

Ja tämä tieto tulee varmastikin tilastollisesti merkittävän tinder-deittimäärän jälkeen, jotta voit oikeasti arvioida väitteesi paikkansapitävyyttä tiedolla, etkä luulolla?

 

[Dr. Who]

Itse viimeksi hoidin omaa oloani ostamalla amerikanauton - pitkäaikainen haave, jota en käytännössä vain ollut uskaltanut toteuttaa aikaisemmin. Nykyyän koen olevani elämässäni sellaisella tasolla , että uskallan toteuttaa vanhoja haaveita ja unelmia, jos vain jonkinsortin mahdollisuus on. Parempi tehdä niin nyt, kun on vielä mahdollisuus.

Toki tämä voi olla juuri se "viidenkympin villitys" (en tosin ole edes neljääkymmentä vielä) tai "menetetyn nuoruuden etsintä", mutta mitä sitten? Tekee minut onnelliseksi. Ei sillä ole väliä mitä muuta ajattelevat.

Kannattaa funtsata, että mistä asioista saa iloa. Jos ei ole totaalisen masentunut, niin kyllä niitä löytyy. Sitten keskittyy niihin vähän enemmän, koittaa panostaa vähän enemmän jne. Itse olet vastuussa omasta onnestasi.

Edit. Lisätään vielä, että liikunnasta todellakin saa iloa. Se ei vaan ole nopea palkinto, mutta kun esim puoli vuotta treenattuasi huomaat jaksavasi jonkun suoritteen aivan toisella tapaa kuin ennen, niin se todellakin palkitsee. Ja avaa taas uusia ovia - nyt kun olen kunnossa, niin voin lähteä vaikka vaellukselle/hiihtämään/pyörällä johonkin mestaan mihin ei muuten vaikka edes pääse.

Juuri tämä! Tee asioita mistä olet haaveillut, toteuta unelmiasi! Kukaan ei niitä sun puolesta tee ja jokainen joka itkee "elämä valuu hukkaan" saa syyttää ihan itseään ettei tee asioille mitään tai haasta itseään uusien asioiden kanssa!

Elämä on juuri sellainen kuin ihminen siitä itse itselleen tekee.

 

[Mikkos]

Ja tämä tieto tulee varmastikin tilastollisesti merkittävän tinder-deittimäärän jälkeen, jotta voit oikeasti arvioida väitteesi paikkansapitävyyttä tiedolla, etkä luulolla?

Mulla nyt ei satu juuri nyt olemaan mitään tieteellistä dataa tähän, mutta sovellus jossa tykätään ja ei tykätä pääasiassa kasvokuvien perusteella pinnallisesti ei välttämättä anna kuvaa kovin syvällisestä seuranhausta. Varmasti sielä on niitä tositarkoituksella olevia ei pinnallisiakin, mutta itelle tulee lähinnä mieleen tämmösen Love Island ja Tempparit tyylisen "deittailun". Eli kerätään lähinnä pisteitä ja buustataan omaa egoaan pyörimällä siellä keräten tykkäyksiä. Saatan toki olla väärässäkin mutta tällainen mielikuva mulla on. Ja samaa on sanonut kaverit ja tutut kenen kanssa jutellu tuosta.

 

[Mikkos]

Ihmeellisiä nämä aktiiviset ihmiset. Kuluttavat luonnonvarat loppuun. Itse keskeisiä egoilijoita. Mutta kukin tavallaan. Kyllähän se ihmisen perimmäinen tarkoitus on hankkia jälkikasvua. Jos ei siihen kylene on epäonnistunut ihmisenä. Parit muksut, kun tekee ei ennätä miettiä syntyjä syviä.

Tässä on hyvä esimerkki siitä kuinka tuulipuvuksi luisutaan.
Ei ihmisellä ole mitään tarkoitusta, edes olemassa olemisella ei ole tarkoitusta. Me vain ollaan täällä kunnes kuollaan ja täts it. Se mitä tekee syntymisen ja kuolemisen välissä on se tärkeä juttu. Siinä välissä ei ole mitään pakkoja, vaan jokainen luo sellaisen elämän kuin kykenee ja mistä nauttii.

Ihmeellisiä nämä aktiiviset ihmiset. Kuluttavat luonnonvarat loppuun

Sanoo ihminen joka tekee lisää ihmisiä kuluttamaan luonnonvaroja.

Itse keskeisiä egoilijoita

Mitä pahaa on nauttia omasta elämästä?

Kyllähän se ihmisen perimmäinen tarkoitus on hankkia jälkikasvua.

Ei ole. Elämällä ei ole perimmäistä tarkoitusta. On vain elämä.

Jos ei siihen kylene on epäonnistunut ihmisenä.

Vain jos on niin idiootti että luulee lisääntymisen olevan elämisen tarkoitus.

Parit muksut, kun tekee ei ennätä miettiä syntyjä syviä.

Kuullostaa ihanalta oravanpyörältä. Mitä sitä elämästä nauttimaan kun voi luisua tullipuvuksi.

 

[BOT]

Onnellisuuteen liittyy myös paljolti tunnettu superego. Et voi olla onnellinen jos et noudata sitä kuvaa millaisena olet ylpeä itsestäsi. En ota kantaa siihen miten superego muotoutuu, lapsuudessa vai kuinka, mutta tuota on todella tärkeä noudattaa ja siihen useimmiten liittyy moraalisesti oikein eläminen. Se voi olla isompaa kuten maksaa veronsa ja jakaa rahaa hyväntekeväisyyteen tai pienempää kuten pestä hampaat joka ilta. Joskus voi olla esteitä päästä noihin isompiin tavotteisiin ja miksei pienempiinkin, mutta ajan myötä kaikki onnistunee. Siitä olen samaa mieltä että tällaisiin tavotteisiin pyrkiminen on sitä oikeaa elämistä, vaikka se olisikin hidasta ja tällä hetkellä pelkällä ideatasolla. Täysin egoa palvelevaa tavoitetta en taas näe kovin suositeltavana.

Kysy siis itseltäsi millainen on ihanneminäsi? Sen verran voin avustaa että lain rikkominen ja toisten kaltoin kohtelu ei varmastikaan kuulu kenenkään moraaliseen käsitykseen. Yksi hyvä lähtökohta onnelliseen elämään on jo vuosituhannet sitten nakutettu kymmenen käskyä. Uskon täysin ettei ihminen voi olla kestävällä tavalla onnellinen jos rikkoo esimerkiksi noita käskyjä. Kuitenkin tärkeintä on nyt miettiä sitä millainen itse haluaa olla ihmisenä moraaleineen. Rikotko omia periaatteitasi ja ihanteitasi?

 

[N1kkel]

Olen tästä samaa mieltä. Luulen, että suuri osa ns. kolmenkympin kriisistä on sitä, että siinä vaiheessa useimmilla on koulutus, työpaikka, kämppä, vaimo ja ehkä lapsiakin, ja sitten mieleen hiipii ajatus, että tätäkö tämä nyt on sitten eläkkeeseen saakka. Ei ole enää mitään "projektia" kesken, kuten siihen asti käytännössä aina on ollut lapsesta saakka.

Joillakin sama kriisi johtuu siitä, että vertaa itseään muihin ja huomaa edelleen olevansa yksin neukkukuutiossa asuva ikiopiskelija, samalla kun oman ikäluokan kavereilla alkaa elämä asettua aloilleen ja heillä on yliopistotutkintoa tai oma yritys, työ, puoliso, lapsia ja oma kämppä, josta hitosti lainaa. Ei sillä että em. asioita edes kaipaisi, mutta tuntuu, että itse ei ole saavuttanut juuri mitään merkittävää.

Eivätkä sosiaaliset paineet välttämättä helpota. Yleinen käsitys on se, että sinkkunainen on vahva ja itsenäinen nainen, kun taas sinkkumies vastaavasti on ressukka, jossa on pakko olla jotain vikaa kun ei ole löytänyt naisseuraa.

 

[Jeesbox]

Sekin voi auttaa, et on jotain suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Miettii tyyliin, että missä haluaisin olla viiden vuoden kuluttua ja alkaa sitten edistämään niitä asioita. Itselläni on esimerkiksi ollut pitkä kaunokirjallisuuden vaihe, koska lukiossa kirjoitin äidinkielen niin surkeasti. Olen tässä lukenut viis vuotta kirjallisuuden klassikoita ja harrastanut muutenkin kulttuuria, kuten kuunnellut klassista musiikia ja käynyt museoissa. Nyt koen, että pystyn jopa keskustelemaan aiheesta. Tämä on muuttanut minua ehkä jopa ihmisenä - unelmoin nykyään eri asioista kuin ennen. Eksistentiaaliseen filosofiaan (Kuten vaikka Sartre tai Camus) perehtyminenkin voi avata joitakin ovia ajatteluun.

Työelämästä en sitten omalta kohdalta osaa sanoa, kun olen tässä vasta pitkän sairastelun jälkeen aloittanut, että mitä se tulee olemaan. Täl hetkel se vaikuttaa olevan ihan jees, vaik olen miettinyt, että ehkä ammatitaidon karttuessa voisin alkaa myös opettamaan kyseistä alaa jossain oppilaitoksessa ja sitten etenen väitöskirjan suuntaan, jos työllistyminen ei ole opettajana 100 %. Voi myös olla, että uraidun nykyisessä työpaikassani (perustan perheen jne.), koska se vaikuttaisi olevan ihan jees työpaikka. Aika näyttää, mut eka ehkä se muija jostain, koska olen kohta jo 40v, vai onkohan toi perhejuttu jo liian myöhäistä?

 

[BOT]

Sekin voi auttaa, et on jotain suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Miettii tyyliin, että missä haluaisin olla viiden vuoden kuluttua ja alkaa sitten edistämään niitä asioita. Itselläni on esimerkiksi ollut pitkä kaunokirjallisuuden vaihe, koska lukiossa kirjoitin äidinkielen niin surkeasti. Olen tässä lukenut viis vuotta kirjallisuuden klassikoita ja harrastanut muutenkin kulttuuria, kuten kuunnellut klassista musiikia ja käynyt museoissa. Nyt koen, että pystyn jopa keskustelemaan aiheesta. Tämä on muuttanut minua ehkä jopa ihmisenä - unelmoin nykyään eri asioista kuin ennen. Eksistentiaaliseen filosofiaan (Kuten vaikka Sartre tai Camus) perehtyminenkin voi avata joitakin ovia ajatteluun.

Työelämästä en sitten omalta kohdalta osaa sanoa, kun olen tässä vasta pitkän sairastelun jälkeen aloittanut, että mitä se tulee olemaan. Täl hetkel se vaikuttaa olevan ihan jees, vaik olen miettinyt, että ehkä ammatitaidon karttuessa voisin alkaa myös opettamaan kyseistä alaa jossain oppilaitoksessa ja sitten etenen väitöskirjan suuntaan, jos työllistyminen ei ole opettajana 100 %. Voi myös olla, että uraidun nykyisessä työpaikassani (perustan perheen jne.), koska se vaikuttaisi olevan ihan jees työpaikka. Aika näyttää, mut eka ehkä se muija jostain, koska olen kohta jo 40v, vai onkohan toi perhejuttu jo liian myöhäistä?

Aika mielenkiintoisia juttuja olet tehnyt. Olen itsekin tässä harkinnut aloittavani lukemaan klassikokirjallisuutta, erinäisiä tunnetuimpia teoksia. On hätkähdyttävää miten paljon jonkin uuden asian parissa viettäminen voi opettaa, oli se sitten tuollaista lukemista, uusi työpaikka tai uusi harrastus.
Mitä vaimoon tulee, niin aivan kaiken ikäiset löytävät kumppaneita. Vaikuttaa myös siltä että elämäntilanteellakaan ei aina ole niin paljoa väliä. Ei tarvitse kuin katsoa ympärillensä, niin esimerkkejä löytyy joka lähtöön.

 

[huglo]

Paljon viestejä onkin ehtinyt tulla...

Epäselväksi jäi mitä kaipaat? Tarkoitusta elämälle? Voin kertoa, että elämällä ei ole mitään tarkoitusta. Parasta vain yrittää löytää jotain mistä nauttia, jos sitä on vailla. Jeesus on kanssa yksi vaihtoehto josta monet on saanut tyydytystä.

Hyvä kysymys... jotain sisältöä tai merkitystä elämälle, kai...

Jeesuksen löytäminen on varmasti monelle elämää muuttava juttu. Itse en ole koskaan kokenut mitään voimakasta uskonnollista kokemusta.

Vähimmillä miettimisillä selviät kun otat jonkun naisen tapaisen, siihen lapset ja pankki kertoo että tarvitset lainaa ja asunnon. Siitä se lähtee oravanpyörä liikkeelle.

Varmaan vaikeaa kyllä, mutta hanki nainen ja lapsi niin ei ole vapaata hetkeä enää miettiä mitään tuollaista. Eikä enää muutenkaan tehdä mitään omia juttuja.

Hyviä nämä kommentit kun yksi kommentoi elämän turhuutta kun yksin istuu kotona. Toiset käytännössä kuittaa, että nainen ja lapset ne sitten kaiken viekin. Molemmat on ihan tosia näkökulmia.

Juuh, en kiistä, mutta se naisen "ottaminen" on vähän haasteellista tällaiselle kehtaamisongelmaiselle...

Aika karua jos lapset ovat asia, joka tuottaa elämään eniten iloa, mutta on silti mielessä kaiken lopettaminen. Niin moni vanhempi pohtii tällaisia asioita, etteivät lapset todellisuudessa näytä juurikaan iloa tuottavan.

Olen itse elänyt suurperheessä enkä huomannut kenenkään lapsista juuri nauttivan - pikemminkin elämä oli taistelua kuten monessa muussakin perheessä. Onnellista perhettä ei pitkän elämäni aikana ole vastaan tullut.

Kyllä mä uskoisin että suurimmalle osalle ihmisistä lasten hankinta on positiivinen juttu ja tuo elämälle merkitystä. Varsinkin taloudellisten ym. mahdollisuuksien asettamissa rajoissa, mutta myös absoluuttisesti.

Vastakkaisia esimerkkejäkin on toki, ja jos on lapsuudessa itse todistanut tai kokenut huonoja kokemuksia, on ymmärrettävää, että se vaikuttaa omiin näkemyksiin lasten hankinnasta.

Omalla kohdalla ei tosiaan lasten hankkiminen ole "sattuneista syistä" ihan ajankohtaista. En tiedä, haluanko joskus lapsia, ehkä.

En lähtenyt purkamaan huglon erittelemiä ongelmia ja etisimään ratkasiuja niihin kun ei mulla niitä ole. En mä sitä kaveria tunne. Jos on viiteita burgerointiin ja introon eikä naiskokemuksia niin lähinnä naurattaa kun joku ehdottaa, että asenna tinderi...

Tyhjentävää edes vastata tälläiseen. Googlaa mitä tarkoittaa burgeri ja introvertti. Mieti sen jälkeen onko tinderi oikea lähestymistapa ihmiselle jolla noita piirteitä ikää lähemmäs 30 eikä kokemuksia naisista.

Kerran täällä nyt tuntuu olevan väärinymmärtämisen MM kisat menossa niin varmaan pitää vääntää rautalangasta.

Jos on ollut n. 30 vuotiaaksi asti ilman kokemusta naisista niin varmaan joku 90% naamakertoimeen ja pinnallisuuteen perustuva tinderi on se paikka mistä tuo homma kannattaa aloittaa. Puhumattakaan jos on jollain tasolla sosiaalisia rajoituksia tyylin introvertti ja burgerimaisia piireitä. Vaikka ei nyt mikään totallinen luolamies olisikaan.

Ei mulla ole antaa mitään vinkkejä tuohon jos sellaista halajaa... siihen en kuitenkaan usko, että tinderi tuossa tapauksessa on paras paikka aloittaa asia nyt 30 kymppisenä. Jossain triidissä täällä taisinkin sanoa, että mulle sopis varsin hyvin, että joku tekoäly hoitaisi sopivia sinkkuja tapaamaan toisiaan big datan avulla.

Tinderi nyt varmaan on viimeinen paikka mistä naisia kannattaa hakea jos oikeasti haluu jotain muutakin kun panopuuta. Eikö hommaa olisi vähän mukavampi aloitella jostain jossa ei olla niin pinnallisia vaan mistä voi löytää ihan oikeita ihmissuhteita? Niistä on varmasti introvertille ja hiljaiselle kaverille helvetisti enemmän buustia ja hyötyä ja oppia kun jostain helvetin tinderblodista.

En ole Tinderiä käyttänyt ja siihen on useampi syy, miksi en... Mutta en mä tiedä, olisiko se niin huono paikka tällaisille kuin toiset väittää. Siellä on ainakin naisia ja niille on helppo laittaa viestiä, heittää läppää, ilman että tulee kovin pahasti nolattua itseään...

Tietysti ensin pitäisi saada niitä mätsejä...

Pinnallista se voi olla, ja minä olen aika skeptinen sen suhteen, että löytäisi(n) sieltä pysyvämmän parisuhteen. Jos on komea tai kova supliikkimies tai mieluiten molempia, yhdenyön suhteita sieltä varmaan löytyy.


Kokeilin itse asiassa kerran nettideittailua vähän "epätavallisemmalla" saitilla ja pääsin kerran jopa treffeille. Ei se sitten mihinkään edennyt enkä varsinaisesti ihmettele miksi ei... No opinpahan ainakin sen, miten ei kannata treffeillä toimia. Sekä sen, että naisseuran etsimällä etsiminen ei ole oikein minun juttuni.

Mutta näin muuten en ole kovin paljoa yrittänytkään.

Mutta siis loppuyhteenvetona tärkeimmäksi asiaksi olen huomannut sen liikunnan. Varsinkin kun ikää alkaa karttua niin sen merkitys korostuu. En ole koskaan ollut liikunnallinen, joten tämä piti oppia aikuisiällä. Jos ei muuta tavoitetta aseta itselleen niin 10 km yhtäjaksoinen juoksu on mun vinkki

En yhtään kiistä liikunnan hyödyllisyyttä. Ongelma on minun kohdallani siinä että suurin osa liikunnasta on vain ikävää ja siitä tulee lähinnä paha olo.

Kuntosalille olen joskus jopa suunnitellut lähteväni, mutta en ole lähtenyt. Ei ole lopullista motivaatiota löytynyt. Kotona olen joskus jotain kuntoillut, mutta ei siitäkään ole aina ihan rutiinia saanut. Ehkä jonain päivänä...

ATK:n näpyttäminen = failure elämässä. Kaikki muu saven valamisesta kellarihumppaan harrastuksena = elämässä onnistuja.

Kaikki on omasta pääkopasta kiinni miten itse asiat kokee. Mun puolesta se logged in tyyppi saa ihan rauhassa kokea olevansa onnistunut elämässä. Mikä minä sitä olen määrittelemään mikä on onnistumista ja mikä ei. Onko sen pakko olla jotenkin yleisesti hyväksyttvä asia. Tietenkin sosiaalisena eläimenä ihmiset hakee hyväksyntää muualta ja yleinen mielipide merkkaa aika paljon. Tai jos suoraan sanotaan niin enemmän kuin mikään muu tällä palolla. Monta kertaa on itse saanut monttu auki katsoa läpi elämän kun ihmiset tekee päätöksiä elämästään täysin sillä perustein miltä se ulos näyttää. Tollasesta kun vapautuu ja osaa kuulostella itteään niin on aika pitkällä.

Ei kai ATK:ssa välttämättä mitään vikaa ole. Mutta se tässä ahdistaa että paljon on jäänyt tekemättä sellaista, mitä olisi voinut tehdä, osittain ATK:n takia ja osittain muista syistä. Ja koneen ääressä on kulunut paljon aikaa, usein johonkin passiiviseen ja turhaan touhuun (en tarkoita tällä edes pelaamista).

Välillä tulee joitain innostuksia tehdä jotain, mutta kyllästyminen tapahtuu välittömästi. Lomaa kun on kestänyt hetken, niin tylsistyy, haluaa takaisin töihin, vain todetakseen heti että loma olisi taas kivaa ja oma työ on paskinta kaikista, vaikka tosiasiassa minullakin on nyt paras työ mitä olen ikinä tehnyt. Jotenkin aina vertaa itseään muihin, jokin kateus varmaan iskee ja toivoisi että olisi parempi ja voisi tehdä jotain toista.

--
Somevaikuttajat ja lööppilehtien hehkuttamat trendijutut taitaa aika hyvin aivopestä ihmiset masentuneeksi lähtemään 8-16 duuniin, kun vapaa-aika surffataan instagrammista kuvia kuinka julkkikset purjehtii ja elää täyttä elämää. Ja sitten kun taustalla on se helppo elämä, eli tieto turvaverkosta joka antaa asunnon ja työttömyystuet kaiken varalle, joka ei samalla tavalla motivoi (lue: pakota) tekemään sitä työtä nälkäkuoleman pelossa.

Olen tästä samaa mieltä. Luulen, että suuri osa ns. kolmenkympin kriisistä on sitä, että siinä vaiheessa useimmilla on koulutus, työpaikka, kämppä, vaimo ja ehkä lapsiakin, ja sitten mieleen hiipii ajatus, että tätäkö tämä nyt on sitten eläkkeeseen saakka. Ei ole enää mitään "projektia" kesken, kuten siihen asti käytännössä aina on ollut lapsesta saakka.

Itse pidän tärkeänä sitä, että kun nuo luontaiset projektit (koulut, työnhaku jne) on vedetty loppuun, alkaa kehitellä itselleen jotain uusia projekteja ja tavoitteita. Ihan sama liittyykö työhön, urheiluun tai vaikka savenvalantaan, kunhan on jotain. Elämä tuntuu mielekkäämmältä jos on joku päämäärä mitä kohti työskennellä.

Näin se menee... Opiskellessa oli ainakin jotain uutta edessä aina. Nyt näyttää kaikki tasaisen harmaalta.

 

[meridian]

Yleinen käsitys on se, että sinkkunainen on vahva ja itsenäinen nainen, kun taas sinkkumies vastaavasti on ressukka, jossa on pakko olla jotain vikaa kun ei ole löytänyt naisseuraa.

Vähän offtopicia, mutta ite en nää tätä näin sukupuolittuneena. Uskoisin, että samalla tavalla +30v sinkkunaisiin kohdistuu vastaavia olettamuksia ja lisäks naisilla on ehkä enemmän paineita / haluja perheen perustamiseen kun biologinen kello tikittää eikä aika kohtele naisen synnytyselimiä yhtä hyvin kuin miesten.

 

[Zefram Cochrane]

Vähän offtopicia, mutta ite en nää tätä näin sukupuolittuneena. Uskoisin, että samalla tavalla +30v sinkkunaisiin kohdistuu vastaavia olettamuksia ja lisäks naisilla on ehkä enemmän paineita / haluja perheen perustamiseen kun biologinen kello tikittää eikä aika kohtele naisen synnytyselimiä yhtä hyvin kuin miesten.

Miesten synnytyselimet?

 

[meridian]

Miesten synnytyselimet?

Ehkä lisääntymiselimet olis ollu parempi termi...

 

[Jurppii]

No eipä ratsastus nyt kovin vaarallista ole, nopealla googlettelulla 1 ihminen kuolee Suomessa ratsastukseen vuosittain.

Mä voisin antaa vähän toisenlaista perspektiiviä tähän. Mulla on kaikki tavallaan erittäin hyvin, on perusasiat kunnossa eli kiva nainen ja kohta toinen lapsi. Läheiset ja itse terveenä. On kivasti velkaa kivasta kämpästä, hyvä työpaikka ja farmariauto. On harrastuksia enemmän kuin aikaa ja kavereita paljon. Silti mieliala aika negatiivinen lähes koko ajan. Joskus jopa mietin, että ei mua itteäni haittais vaikka en olis olemassa - en toki koskaan itelleni läheisten takia mitään tekis. Että ei välttämättä onnellisuus tule asioista tai materiasta vaan lopulta se on mind set. Mun mielestä Olavi Uusivirta kiteyttää pointin aika hyvin kappaleessa 'on niin helppoo olla onnellinen' jossa sanotaan "Onni on sitä että on tyytyy siihen mitä on.".

Silti samalla suosittelen kuitenkin hankkimaan elämään sitä sisältöä ja ihmisiä. Rahaa ja hyvää kuntoa. Kyllä ne kummasti silti auttavat jaksamaan.

Jotain tuttua tässä on. En ole varsinaisesti negatiivinen, päin vastoin mutta olo on sellainen, ettei odota oikein enää mitään. Farmarin sijasta sedani mutta perheet, kaverit, harrastukset, "hyvä" työ jne. Kova kunto ja rahaa ostaa tietyissä rajoissa (liikutaan alla sen luksusauto/-vene kuitenkin) mitä nyt mieleen sattuu.

Ehkä se on tämä pakotettu etätyö mutta aamulla odottaa, että olisi ilta ja illalla toivoo vaan, että olis jo aamu. Konttorilta sentään edes jotenkin aktiivisesti halusi kotiin eikä sinnekään meneminen ollut mitenkään ikävää kun pääsi täysin "aikuisten maailmaan". Onneksi osaa hillitä alkon suhteen.

 

[MatRix]

Tiedän, että turpaan tulee, mutta pakko tämä on naputella. Miksi, koska uskon vakaasti, että joku voisi tästä hyötyä niin halutessaan.

Kuvaus miehestä, jonka elämänvaiheet löytyvät maailman luetuimmasta kirjasta ja joka oli Israelin hallitsija sen ollessa vauraimmillaan, antaa kattavan kuvauksen maallisesta onen etsimisestä.

Kuningas Salomo tunnettiin viisaimpana miehenä joka oli koskaan syntynyt ja hänen neuvojaan ja tuomarin toimeensa tultiin kuulemaan kauempaakin.

Salomon voiteli kuninkaaksi (näkyvänä tekona israelin Jumalan tahtona) pappi ja hän rakensi loppuun Jumalan temppelin, jonka isänsä Daavid oli aloittanut. Nuorempana Salomolla oli elävä suhde israelin Jumalaan (tätä en tähän ala avaamaan).
Salomo teki ja teetätti työtä ja rakensi israelin korkeimpaan materialistiseen loistoonsa.



Valta ja mahdollisuus tehdä mitä ikinä mielii sai Salomon kuitenkin lankeamaan. Hän itse muotoili asian niin, ettei hän kieltänyt sydämeltään mitään mitä ikinä se sitten himoitsikaan.
Naisten kanssa homma lähtikin ihan huolella käsistä ja hänen haaremiinsa kuului tuhatkunta vaimoa ja jalkavaimoa.
Myös viinin ilot sekä kaikki muutkin asiat mitä tavallisen miehen rajoitukset vallan,rahan,aseman ja viisauden suhteen eivät koskeneet, tulivat tutuiksi.

Kaikkea tätä kylliksi koettuaan hän päätyi tunnettuun johtopäätökseensä: Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta.
Oma uurastus ja onnellisuuden tavoittelu itseään toteuttamalla/hemmottelemalla toi ahdistuksen onnen sijaan. Vaikka hän teki ja toteutti kaiken tahtomansa ja koki myös tyydytystä teoistaan, niin mitään häntä itseään pysyvästi hyödyttävää tai tarkoitusta elämälleen hän ei siitä saanut.
Se sama "tässäkö tämä kaikki nyt sitten on" olotila oli siis tuttu jo 3000v ennen Sartrea, jonka eksistentialistinen ahdistus ja epätoivo elämän mielettömyyden suhteen kirjoitettiin myös vauraissa oloissa pariisin katukuppiloissa.

Saarnaajan kirja on aika raskasta luettavaa. Se piirtää kuvan miehestä, joka aiemmin kulki Jumalansa kanssa, mutta päätyi palvomaan itseään ja tavoittelemaan onnea omien halujensa täyttämisen kautta. Salomo tietää ja tuntee Jumalan lait edelleen ja jopa opettaa niitä ja kehottaa toisia niitä noudattamaan, mutta itse lipeää niistä pois.
Elämänsä lopulla Salomo kääntyi täysin Jumalaa vastaan ja rakensi epäjumalien uhripaikkoja ja kävi palvomassa niitä. Mies, joka elämänsä hyvän alkutaipaleen aikana "tehden sitä mikä on hyvää Herran silmissä" sai nähdä kuningaskuntansa kasvavan loistoonsa, päätyi lopulta edistämään epäjumalan palvomista koko kansakunnan osalta ja tekemään "sitä mikä oli pahaa Herran silmissä" ja lopulta johti sen hajaannukseen ja tuhon tielle.
Salomon vierasmaalaiset vaimot (joiden ottamisen Jumala oli selkeästi kieltänyt) houkuttelivat Salomon palvelemaan omia jumaliaan. Nautinnon lähteistä tuli tuhon välikappaleita ja Salomo kirjoittikin osuvasti: Minä havaitsin: Kuolemaakin katkerampi on nainen. Hän on pyydys, hänen sydämensä on ansa, hänen kätensä ovat kahleet. Jumalalle mieluinen hänet välttää, mutta synnintekijä takertuu hänen verkkoonsa.
Salomo tiesi syvintä olemustaan myöten miltä tuntuu kun herkulliselta näyttänyt ja hyväntuoksuinen oman onnen tavoittelun omena muuttuu tuhkaksi suussa pian se puraisemisen jälkeen. Kaiken vaivannäkönsä jälkeen hän huomaa, ettei saanut mitään pysyvää aikaan, ei mitään joka häntä kovin kauaa hyödyttäisi. Salomon neuvo "älä ole liian vanhurskas, äläkä liian paha vaan löydä kultainen keskitie" ei sekään auta kuin ääripäiden ansojen välttämiseen.

Se, että "maailman onnellisimmassa maassa" elämänsä työtä tehnyt kunnollinen perheenisä päätyy itsemurhaan ei oikein sovi "miehen elämän onni = upea nainen,talo, työ ja paljon rahaa" yhtälöön. Mutta onhan ajatus siitä, että olen mitätön hiukkanen loppumattomassa maailmankaikkeudessa miljardien ja taas miljardien toisen vastaavien hiukkasten kanssa ja elän hetkisen, jonka jälkeen muutun tomuksi ja katoan ikuisiksi ajoiksi täysin kestämätön ajatus. Mitä väliä millään on, jos kaikki on tässä, tämä lyhyt elämä ja sittenkaikki on osaltani ohi, riippumatta siitä miten sen elin. Toki, jos tämä olisi fakta niin olisin sen valmis hyväksymään ja moni tuntuu sitä faktana pitävänkin, mutta onko se?
Väitän, että ahdistus ja epätoivo hyvinvoinnin keskellä johtuu siitä, että ihminen on asettanut itsensä oman elämänsä herraksi Kaikkivaltiaan sijaan. Ihminen on luotu elämään Jumalan yhteydessä, toteuttamaan Hänen tahtoaan ja antamaan Hänelle kunnian, joka Jumalalle luonnostaan kuuluukin. Tämä alamaisuudessa eletty koko elämänkirjon läpäisevä yhteys Jumalaan tuo toteutuessaan myös ilon ja rauhan sekä kokemuksen elämän mielekkyydestä, vaikka elämä olisi (no tietenkin on) enemmän tai vähemmän kauheaa toisinaan.

Tarkoitus ei ole herättää tästä sen enempää keskustelua uskosta ja sitä voi halutessaan vaikka jatkaa alueen toisessa threadissa. Tahdon vain kutsua kyseenalaistamaan ja etsimään totuutta itse, koska mielestäni elämä valuu hukkaan, jos tarkoitus puuttuu, eikä sen tarvitse mennä niin.

 

[draco76]

Tiedän, että turpaan tulee, mutta pakko tämä on naputella. Miksi, koska uskon vakaasti, että joku voisi tästä hyötyä niin halutessaan.

Kuvaus miehestä, jonka elämänvaiheet löytyvät maailman luetuimmasta kirjasta ja joka oli Israelin hallitsija sen ollessa vauraimmillaan, antaa kattavan kuvauksen maallisesta onen etsimisestä.

Kuningas Salomo tunnettiin viisaimpana miehenä joka oli koskaan syntynyt ja hänen neuvojaan ja tuomarin toimeensa tultiin kuulemaan kauempaakin.

Salomon voiteli kuninkaaksi (näkyvänä tekona israelin Jumalan tahtona) pappi ja hän rakensi loppuun Jumalan temppelin, jonka isänsä Daavid oli aloittanut. Nuorempana Salomolla oli elävä suhde israelin Jumalaan (tätä en tähän ala avaamaan).
Salomo teki ja teetätti työtä ja rakensi israelin korkeimpaan materialistiseen loistoonsa.



Valta ja mahdollisuus tehdä mitä ikinä mielii sai Salomon kuitenkin lankeamaan. Hän itse muotoili asian niin, ettei hän kieltänyt sydämeltään mitään mitä ikinä se sitten himoitsikaan.
Naisten kanssa homma lähtikin ihan huolella käsistä ja hänen haaremiinsa kuului tuhatkunta vaimoa ja jalkavaimoa.
Myös viinin ilot sekä kaikki muutkin asiat mitä tavallisen miehen rajoitukset vallan,rahan,aseman ja viisauden suhteen eivät koskeneet, tulivat tutuiksi.

Kaikkea tätä kylliksi koettuaan hän päätyi tunnettuun johtopäätökseensä: Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta.
Oma uurastus ja onnellisuuden tavoittelu itseään toteuttamalla/hemmottelemalla toi ahdistuksen onnen sijaan. Vaikka hän teki ja toteutti kaiken tahtomansa ja koki myös tyydytystä teoistaan, niin mitään häntä itseään pysyvästi hyödyttävää tai tarkoitusta elämälleen hän ei siitä saanut.
Se sama "tässäkö tämä kaikki nyt sitten on" olotila oli siis tuttu jo 3000v ennen Sartrea, jonka eksistentialistinen ahdistus ja epätoivo elämän mielettömyyden suhteen kirjoitettiin myös vauraissa oloissa pariisin katukuppiloissa.

Saarnaajan kirja on aika raskasta luettavaa. Se piirtää kuvan miehestä, joka aiemmin kulki Jumalansa kanssa, mutta päätyi palvomaan itseään ja tavoittelemaan onnea omien halujensa täyttämisen kautta. Salomo tietää ja tuntee Jumalan lait edelleen ja jopa opettaa niitä ja kehottaa toisia niitä noudattamaan, mutta itse lipeää niistä pois.
Elämänsä lopulla Salomo kääntyi täysin Jumalaa vastaan ja rakensi epäjumalien uhripaikkoja ja kävi palvomassa niitä. Mies, joka elämänsä hyvän alkutaipaleen aikana "tehden sitä mikä on hyvää Herran silmissä" sai nähdä kuningaskuntansa kasvavan loistoonsa, päätyi lopulta edistämään epäjumalan palvomista koko kansakunnan osalta ja tekemään "sitä mikä oli pahaa Herran silmissä" ja lopulta johti sen hajaannukseen ja tuhon tielle.
Salomon vierasmaalaiset vaimot (joiden ottamisen Jumala oli selkeästi kieltänyt) houkuttelivat Salomon palvelemaan omia jumaliaan. Nautinnon lähteistä tuli tuhon välikappaleita ja Salomo kirjoittikin osuvasti: Minä havaitsin: Kuolemaakin katkerampi on nainen. Hän on pyydys, hänen sydämensä on ansa, hänen kätensä ovat kahleet. Jumalalle mieluinen hänet välttää, mutta synnintekijä takertuu hänen verkkoonsa.
Salomo tiesi syvintä olemustaan myöten miltä tuntuu kun herkulliselta näyttänyt ja hyväntuoksuinen oman onnen tavoittelun omena muuttuu tuhkaksi suussa pian se puraisemisen jälkeen. Kaiken vaivannäkönsä jälkeen hän huomaa, ettei saanut mitään pysyvää aikaan, ei mitään joka häntä kovin kauaa hyödyttäisi. Salomon neuvo "älä ole liian vanhurskas, äläkä liian paha vaan löydä kultainen keskitie" ei sekään auta kuin ääripäiden ansojen välttämiseen.

Se, että "maailman onnellisimmassa maassa" elämänsä työtä tehnyt kunnollinen perheenisä päätyy itsemurhaan ei oikein sovi "miehen elämän onni = upea nainen,talo, työ ja paljon rahaa" yhtälöön. Mutta onhan ajatus siitä, että olen mitätön hiukkanen loppumattomassa maailmankaikkeudessa miljardien ja taas miljardien toisen vastaavien hiukkasten kanssa ja elän hetkisen, jonka jälkeen muutun tomuksi ja katoan ikuisiksi ajoiksi täysin kestämätön ajatus. Mitä väliä millään on, jos kaikki on tässä, tämä lyhyt elämä ja sittenkaikki on osaltani ohi, riippumatta siitä miten sen elin. Toki, jos tämä olisi fakta niin olisin sen valmis hyväksymään ja moni tuntuu sitä faktana pitävänkin, mutta onko se?
Väitän, että ahdistus ja epätoivo hyvinvoinnin keskellä johtuu siitä, että ihminen on asettanut itsensä oman elämänsä herraksi Kaikkivaltiaan sijaan. Ihminen on luotu elämään Jumalan yhteydessä, toteuttamaan Hänen tahtoaan ja antamaan Hänelle kunnian, joka Jumalalle luonnostaan kuuluukin. Tämä alamaisuudessa eletty koko elämänkirjon läpäisevä yhteys Jumalaan tuo toteutuessaan myös ilon ja rauhan sekä kokemuksen elämän mielekkyydestä, vaikka elämä olisi (no tietenkin on) enemmän tai vähemmän kauheaa toisinaan.

Tarkoitus ei ole herättää tästä sen enempää keskustelua uskosta ja sitä voi halutessaan vaikka jatkaa alueen toisessa threadissa. Tahdon vain kutsua kyseenalaistamaan ja etsimään totuutta itse, koska mielestäni elämä valuu hukkaan, jos tarkoitus puuttuu, eikä sen tarvitse mennä niin.

Tutkimusten mukaan muiden auttaminen palkitsee ihmistä itseään ihan riippumatta uskosta tai uskonnottomuudesta. Salomo ei tainnut ajatella kuin itseään ja valtaansa.

 

[Bertta]

Mutta onhan ajatus siitä, että olen mitätön hiukkanen loppumattomassa maailmankaikkeudessa miljardien ja taas miljardien toisen vastaavien hiukkasten kanssa ja elän hetkisen, jonka jälkeen muutun tomuksi ja katoan ikuisiksi ajoiksi täysin kestämätön ajatus.

No näinhän ei ole. Tämä nykyinen elämä on tärkeä ja hieno kokemus koska se on ainutkertainen ja koska voit täysin vapaasti määritellä sille aivan oman tarkoituksensa.

Äärettömyyksiin jatkuva elämä jonkin olion määrittelemässä tarkoituksettomuudessa kuulostaa tuhansittain pahemmalta kohtalolta.