• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Eduskuntavaalit 2019

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Sulla ei nyt selkeästi ole mitään hajua siitä mitä korruptiolla tarkoitetaan tai miten puoluepolitiikka eduskunnassa toimii. Käytännössä sillä ei ole mitään vaikutusta tehdäänkö enemmistöpäätös hallituksen kokoonpanosta ennen vai jälkeen vaalien, vaalit tosin voi sanoa, että eipäs onnistukaan noin. Muiden puolueiden ei mitenkään tarvitse huomioda toisten puolueiden kannatusta että nytpä me joudutaan ottaa toi RKP mukaan kun kansa näköjään siitä noin tykkää tai muuten me "mitätöidään vaalit". Jos feministeillä olisi 20% kannatus, kepulla 17%, persuilla 21% ja kokoomuksella 18%, olisi ihan varmasti saatu nätisti porvarihallitus ilman feministejä ja olisivat sellaisen halutessaan voineet muodostaa vaikka feministeillä olisi ollut 22%. Muiden ulinoista viis.
@Piikki lihassa taitaa tässä nyt ymmärtää jälleen vähän paremmin asioita. Äänestäjillä voisi olla aika paljonkin sanomista tälläisiin suhmurointeihin, ja sen vuoksi ne pidetäänkin visusti piilossa, jottei sen kaltaista vahinkoa pääse syntymään, että kansan mielipide voisi heiluttaa ikävästi sulle-mulle sopimuksia.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Jaahas... korruptiota ja demokratian murentamista. Kyllä se niin on että on ihan normaalia että hallitukseen tarvitaan se yli 50% eduskunnan edustajista. Vaalivoitto tai edes puolueen piikkipaikka ei takaa hallitusvastuuta. Hallitukseen pääsee ne puolueet jotka kykenevät tekemään yhteistyötä ja joilla on yli takana kansanedustajien enemmistön tuki. Kaikki muu on tarpeetonta ulinaa.

Viron parlamentti eli riigikogu tyrmäsi maanantaina pääministeriehdokas Kaja Kallaksen esittämän vähemmistöhallituksen äänin 53–45. Oli jo etukäteen selvää, että Kallaksen liberaalin reformipuolueen ja sosiaalidemokraattien ehdotus ei ollut saamassa riigikogun tukea.

Reformipuolue voitti parlamenttivaalit maaliskuun alussa, ja Kallas sai huhtikuun alussa presidentti Kersti Kaljulaidilta hallitustunnustelijan tehtävän.

Kakkoseksi jäänyt keskustapuolue oli kuitenkin jo siihen mennessä käynyt epävirallisia hallitusneuvotteluja oikeistopopulistisen Ekren ja konservatiivisen Isänmaa-puolueen kanssa. Niiden tuloksena kolmikko allekirjoitti viikko sitten hallitussopimuksen, jonka mukaan keskustapuolueen johtaja Jüri Ratas jatkaisi pääministerinä.
Joidenkin mielestä myös Venäjällä on hieno demokratia. Kyllähän se niin on, että yleensä on tapana käydä neuvottelut vaalien jälkeen, ei ennen niitä.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
566
@Piikki lihassa taitaa tässä nyt ymmärtää jälleen vähän paremmin asioita. Äänestäjillä voisi olla aika paljonkin sanomista tälläisiin suhmurointeihin, ja sen vuoksi ne pidetäänkin visusti piilossa, jottei sen kaltaista vahinkoa pääse syntymään, että kansan mielipide voisi heiluttaa ikävästi sulle-mulle sopimuksia.
Joidenkin mielestä myös Venäjällä on hieno demokratia. Kyllähän se niin on, että yleensä on tapana käydä neuvottelut vaalien jälkeen, ei ennen niitä.
Nimenomaan tästä on kyse, siis suhmuroinneista ja miltä ne näyttävät, miten ne vaikuttavat demokratian toimivuuteen ja uskottavuuteen.

Kaikkeen päätöksentekoon ja vallankäyttöön liittyy tiiviisti luottamus, joka säröilee hyvin helposti mikäli tulee esille epäilyjä siitä, että asioita hoidetaan hämärästi selän takana. Pitää olla korostunut läpinäkyvyys, jottei synny epäilyksiä. Nykyinen tilanne ei vaikuta aivan optimaaliselta näiden suhteen. Itse en vaan kykene ymmärtämään, jos joku miltään osin vähättelee näiden tärkeyttä tai puolustelee suhmurointeja, oli ne sitten pienempiä tai suurempia.

Tunnetuimpia suhmurointeja on esimerkiksi Suomen vaalirahoituskohu – Wikipedia.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 001
Suurin osa suomalaisista ei taida haluta että suomi osallistuu tohon hihhuleiden "ilmastomuutoksen torjunta" talkoisiin koska se maksaa ihan hitosti eikä auta mitään ja noi rahat menisi joidenkin(kavereiden/sukulaisten) taskuun.Kunnon kusetusyritys vähän samalla tavalla kun "pakolaisia pitää auttaa" ja samalla pari eri firmaa käärii hyvät rahat koko jutulla.:D
Olisiko tuolle jotain lähdettä ettei ilmastonmuutoksen torjunta suurinta osaa kiinnosta?
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Suurin osa suomalaisista ei taida haluta että suomi osallistuu tohon hihhuleiden "ilmastomuutoksen torjunta" talkoisiin koska se maksaa ihan hitosti eikä auta mitään ja noi rahat menisi joidenkin(kavereiden/sukulaisten) taskuun.
70 prosenttia suomalaisista toivoo tulevalta hallitukselta ilmastonmuutosta tehokkaasti hillitsevää politiikkaa.

75 prosenttia haluaa, että EU näyttää muulle maailmalle esimerkkiä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä riippumatta tämän mahdollisista vaikutuksista EU:n kilpailukykyyn.

Ymparistoministerio > Ilmastobarometri 2019
 
Ja kaikki haluaisivat asua kaupungin keskustassa omakotitalossa järven rannalla.

Jostain syystä näissä kyselyissä unohdetaan aina samalla tiedustella, kuka tämän kaiken maksaa?

Tutkimus: Suomalaiset haluavat tehdä osansa ilmaston puolesta, mutta se ei saa maksaa - Liha ja vanhat lämmitysjärjestelmät saavat kuitenkin kyytiä
Perussuomalaiset tutki: Suurin osa suomalaisista valmis osallistumaan ilmastotalkoisiin enintään 100 eurolla - Suomen Uutiset

5% on valmis maksamaan tonnin vuodessa - ja silläkään ei saada vielä paljoa aikaiseksi. Ainakaan Vihreiden metodeilla.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
566
70 prosenttia suomalaisista toivoo tulevalta hallitukselta ilmastonmuutosta tehokkaasti hillitsevää politiikkaa.

75 prosenttia haluaa, että EU näyttää muulle maailmalle esimerkkiä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä riippumatta tämän mahdollisista vaikutuksista EU:n kilpailukykyyn.

Ymparistoministerio > Ilmastobarometri 2019
Monesti barometrit ovat tai niiden järjestämistapa on varsin asenteellista ja värittynyttä kysymysten asettelusta lähtien. Niihin on halpaa ja helppoa vastata sellaista, mistä saa hyvän omatunnon.
Tulos voisi olla aivan eri, jos tutkittaisiin miten paljon ihmiset ovat valmiita panostamaan ilmastonmuutokseen vaikka kaupanhyllyllä valintoja tehdessään. Siis kun oman lompakon paksuus on pelissä. Oma tuntuma on, että useimpien toiminta jää pitkälti vain muovipussin ostamatta jättämiseen, kun kyse on rahasta. Toisten rahoilla on mukava hyvesignaloida.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Mjoops,tosin jos sdp/kok/kesk alkaisi nyt sanomaan samoja asioita kuin ps niin se olisi ainakin ihan v*tun huvittavaa kun ensiksi kovaan ääneen haukkuu ps:ää "populisteiksi ja rasisteiksi" ja sitten yhtäkkiä alkavatkin olemaan samaan mieltä asioista ps:n kanssa.:D
Tosin vaalitenteissä oli pari kertaa hyvin persumaisia vastauksia, mitkä olivat silkkaa rasismia ennen.
Toki ne unohtuvat nopeasti, mutta kuitenkin yksikään puolue ei tainnut uskaltaa käydä vaalikampanjaa rajat auki teemalla.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Monesti barometrit ovat tai niiden järjestämistapa on varsin asenteellista ja värittynyttä kysymysten asettelusta lähtien. Niihin on halpaa ja helppoa vastata sellaista, mistä saa hyvän omatunnon.
Tulos voisi olla aivan eri, jos tutkittaisiin miten paljon ihmiset ovat valmiita panostamaan ilmastonmuutokseen vaikka kaupanhyllyllä valintoja tehdessään. Siis kun oman lompakon paksuus on pelissä. Oma tuntuma on, että useimpien toiminta jää pitkälti vain muovipussin ostamatta jättämiseen, kun kyse on rahasta. Toisten rahoilla on mukava hyvesignaloida.
Näkeehän sen kaupassa joka päivä. Ne kenellä on rahaa mällää, eikä siinä oikeasti paljoa ympäristöä mietitä. Varmaan prosentti voi olla niitä elämäntapaintiaaneja, ketkä ovat valmiita ihan oikeasti tekemään valintoja ympäristö edellä. Loput ovat sitten pelkkiä hyvesignaloijia jotka äänestävät Vihreitä omantunnontuskissaan.

Ekologisinta mitä ihminen voi yleensä tehdä, on makuuttaa rahaa pankkitilillä.

Luonnonsuojelijatko paljon muita "vihreämpiä"? Tutkimus: Hiilijalanjälki vain 16 prosenttia pienempi
 
Liittynyt
28.01.2018
Viestejä
1 085
Joidenkin mielestä myös Venäjällä on hieno demokratia. Kyllähän se niin on, että yleensä on tapana käydä neuvottelut vaalien jälkeen, ei ennen niitä.
Jaahas, maalitolpat siirtyvät vauhdissa... miten Suomen (tai Viron) hallitusneuvottelut 2019 liittyy millään tavalla Venäjän demokratian nykytilaan? Ei mitenkäään, joten yritä uudelleen.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Jaahas, maalitolpat siirtyvät vauhdissa... miten Suomen (tai Viron) hallitusneuvottelut 2019 liittyy millään tavalla Venäjän demokratian nykytilaan? Ei mitenkäään, joten yritä uudelleen.
Siten niin, että oli puhe demokratian laadusta.

Niinhän siinä yleensä käy. Maalitolpat siirtyivät myös Venäjällä vauhdilla, kunnes päädyttiin nykytilanteeseen.
 
Liittynyt
28.01.2018
Viestejä
1 085
Siten niin, että oli puhe demokratian laadusta.

Niinhän siinä yleensä käy. Maalitolpat siirtyivät myös Venäjällä vauhdilla, kunnes päädyttiin nykytilanteeseen.
Jotta maalitolpien siirtely ei johtaisi mainitsemaasi tilanteeseen, mikä siis Venäjällä valitsee, lopetan raportoi-napin painallukseen.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Keskusta teeskentelee, etteivät muka kuulu hallitukseen ja Kokoomus teeskentelee ettei heidän kantansa talouspolitiikkaan ole neuvoteltavissa (tms.) mutta väitän että molemmat ovat kieli pitkällä haluamassa hallitukseen. Demarit eivät persuja hallitukseen ota, joten jompikumpi noista kahdesta on otettava jotta enemmistöhallitus saadaan aikaan.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Noh piraatit ja liberaalilaiset, mites meni noin niinkuin omasta mielestä? Kannattiko liittoutua äärivasemmiston kanssa? :comp:
Kukaan ei päässyt läpi, joten ei se varsinaisesti kannattanut kenellekään.

Mutta oli hauska huomata kuinka kaikki niin kärkevästi tuomitseva feministinen puolue piti kiltisti vaaliliittonsa voimassa, vaikka vastapuolta syytettiin seksuaalisesta ahdistelusta. Niin se ehdottomuus karisee, kun kuviteltiin Katju Aron nappaavan sen eduskuntapaikan.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Oliko tuosta piraattien keissistä siis jotain kunnon konkretiaa? Viimeksi kun muistan asiaa seuranneeni niin oli vain kasa jotain random jodel-viestejä eli ei käytännössä mitään.

Jos äijä on jotain kopeloinut vastoin tahtoa ja siitä on todisteet niin sitten asia on selvä, mutta se että jos joku Helsingin yöelämän nirppanokka siiderilortto suuttuu siitä kun hänelle käy juttelemassa tai poliittiset vastustajat aloittavat valekamppanjan ei kyllä ole piraattien vastuulla.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 949
Piraattien kannattaisi fuusioitua Liberaalien kanssa. Eikös näillä puolueilla ole aika samanlaiset näkemykset moniin asioihin?

Ja ehdotan tälle uudelle puolueelle nimeksi "Vapaamieliset", joka kuulostaa paremmalta ja uudemmalta kuin noi ensinmainitut...
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Oliko tuosta piraattien keissistä siis jotain kunnon konkretiaa?
Eihän siinä missään vaiheessa käsittääkseni ollut mitään rikosta tapahtunut. Sen käytöstä vain pidettiin liian tungettelevana ja tökerönä. Suunnilleen siis Metsäketo-tasoa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 422
Viestejä
4 160 823
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom