Digitalisaatio - hyvät ja huonot puolet

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
819
Joku fonttien puuttuminen tai eri versiot on niin marginaalinen ongelma
Se ei ole ollenkaan marginaalinen ongelma.

Sen lisäksi MS Wordissa taitaa vaikuttaa moni muukin asia muotoiluihin. Epäilen, että jotkut paikallisesti asennettujen dynaamisesti linkitettyjen kirjastojen versiot tai muut vastaavat asiat saattavat vaikuttaa myös, koska joskus niitä muotoiluja ei vain saa kahden eri koneen välillä näkymään täysin samanlaisina. Mutta eiväthän nämä muokkausformaattien kanssa ole isoja ongelmia, jos niitä käytetään oikein, eli muokkausformaatteina.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
17 006
Se ei ole ollenkaan marginaalinen ongelma.
Kyllä se on marginaalinen ongelma. Se on marginaalinen ongelma kahdella eri tapaa. Ensinnäkin se koskee vain ehkä paria opiskelijaa tuhannesta. Toiseksi, vaikka tuohon ongelmaan törmäisikin, niin sen merkitys on käytännössä mitätön. Se on lopulta yksi paskan hailee, että onko se jonkun harkkatyön muotoilu nyt juuri prikulleen sillä tapaa, kuin sen kirjoittaja sen suunnitteli.
Toki jos kyseessä on joku kansiin päätyvä lopputyö, niin se on eri asia. Mutta joku randomi harkkatyö, mitä väliä, kunhan opettaja pystyy lukemaan sen helposti.
 
poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
809
Eri tyyppiset harjoitustyöt olisi järkevintä palauttaa esim. PDF-muotoisena. En minä töissäkään lähtökohtaisesti lähetä asiakkaille mitään Word-muotoisena (docx).

Esimerkiksi Word ja Powerpoint sisältävät sisäänrakennettuna toiminnallisuudet PDF-exportiin/tallennukseen. Jos joku opiskelija ei kyseistä temppua osaa tehdä, niin kannattaa varmaan palata perusteisiin harkkatöiden sijaan. Googlekin osaa auttaa tarvittaessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407

Valitettavasti edes kyseisiä sovelluksia työkseen käyttävät ei tuota osaa tehdä vaan kyselevät IT-osastolta Adobe Acrobat Professional lisenssiä jotta voivat tehdä Word dokkareista PDF:iä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 416
Valitettavasti edes kyseisiä sovelluksia työkseen käyttävät ei tuota osaa tehdä vaan kyselevät IT-osastolta Adobe Acrobat Professional lisenssiä jotta voivat tehdä Word dokkareista PDF:iä.
No se nyt taas on ihan vaan ohjeistuksesta kiinni. Moni on varmaan tottunut joskus 2000-luvun alussa, ettei Wordilla voinut tallentaa suoraan tiedostoja PDF-muotoon, vaan siihen piti olla joku erillinen lisäohjelma, niin se uskomus istuu sitten tiukasti edelleen.
 
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 784
Kuinka monta kertaa tämä pitää toistaa? Ne muotoilut eivät edelleenkään säily muokkausformaateissa aina oikeina, vaikka sekä tiedoston lähettäjällä että vastaanottajalla olisi sama versio samasta ohjelmasta käytössään. Muotoiluihin vaikuttaa niin monta muutakin asiaa, kuten esimerkiksi fontit ja niiden versiot.
Ei tän jankkaus muuta sitä, että osalle opiskelijoista PDF tiedoston järkevä tekeminen on mahdotonta. Ihan turha siinä kohtaa näsäviisastella millään julkaisu ja muokkausformaateilla kun taso on sitä että wordista tulostetaan paperille, mikä kuvataan kännykkäkameralla ja kuvista tehään seinän kokonen plakaatti. Doc tallennuksen salliminen toivottavasti estää näitä, ei tosin kaikkia...

Jos joku opiskelija ei kyseistä temppua osaa tehdä, niin kannattaa varmaan palata perusteisiin harkkatöiden sijaan.
Niinpä, mutta olispa se noin yksinkertaista...
 
Viimeksi muokattu:

poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
809
Ei tän jankkaus muuta sitä, että osalle opiskelijoista PDF tiedoston järkevä tekeminen on mahdotonta. Ihan turha siinä kohtaa näsäviisastella millään julkaisu ja muokkausformaateilla kun taso on sitä että wordista tulostetaan paperille, mikä kuvataan kännykkäkameralla ja kuvista tehään seinän kokonen plakaatti. Doc tallennuksen salliminen toivottavasti estää näitä, ei tosin kaikkia...

Niinpä, mutta olispa se noin yksinkertaista...
Tuoreimmissa Word-versioissa PDF-tallennus onnistuu yksinkertaisesti vaihtamalla pudotusvalikosta tallennusformaattia. Export-toiminnonkaan käyttäminen ei kovin montaa klikkausta vaadi. Windowsin tarjoaman Microsoft Print to PDF -virtuaaliprintterinkään käyttäminenkään ei vaadi esoteeristen loitsujen hallitsemista. Vaihtoehtoja löytyy oletuksenakin siis useampia.

Ja aivan varmasti nämä asiat tulevat uutena osalle opiskelijoista - siksi siellä oppilaitoksessa kaiketi ollaan opiskelemassa ja oppimassa. PDF-tallennus Wordissa on kuitenkin ohjeistettavissa muutamalla virkkeellä ja tueksi voi laittaa ruutukaappauksen, vaikka harkkatyön tai kurssin muiden ohjeiden mukana.

Mikäli opiskelija ei tästäkään huolimatta suoriudu tästä operaatiosta, niin ihmettelen suuresti miten samat ihmiset pystyvät tuottamaan vaikkapa sillä Wordilla yhtään mitään lukukelpoista. Tekstin muotoilu lienee kertaluokkaa isompia ponnistuksia vaativa proseduuri.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
18 216

Noin yleistäen pdf monessa käytössä hyvä, mutta vähän tämä koulu homma hämää, jos oppilaitoksessa kaikille Office 365 lisenssi ja oletus että kaikilla saman vuosipuolikkaan versio, niin tuntuu kaukaa haetulta muotoilu sen takia menee noin lähtökohtaisesti sekaisin, kyllä ne PDF tiedostotkin voi sössiä. varmaan ainakin osa lukijuista törmännyt haasteisiin.

Ja oppilaistokssa, muissa yhteisöissä varmaan ne edut että yhtenäistetään käytetyt tiedostomuodot ja välineet, vs se että silloinkin joku voi sössiä. ja jos kritiikki osu muokkausformaattiin, niin se voi olla isossa kuvassa juuri se mitä halutaan. ja tuntematta oppilaitoksen tausta järjestelmiä niin siitä voi olla muutakin etua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 168

Mutta aina pitää ottaa huomioon se, että jokaisessa koulussa on se yksi propellipää joka haluaa säätää asiat rikki ja sitten vaatii erityiskohtelua.
 
Liittynyt
08.04.2022
Viestejä
778
Ihan tavanomaista, että dokumentit julkaistaan PDF muodossa. Ei voi olla liian vaikea operaatio tuo wordista PDF muotoon tallentaminen, jos siihen vielä annetaan selkeät ohjeet.

Tai jos tämä on liian vaikeaa, niin pystyyköhän sillä tietokoneella tekemään muutenkaan mitään kovin järkevää?
 
Siis nyt ohjeistus tallentaa word doc, eikä minään pdf muodossa, vaikka osaisi. jos siis tuota ketjun aloittajan tapusta kommentoit. Jos jotain muuta niin..
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 526
Ihan tavanomaista, että dokumentit julkaistaan PDF muodossa. Ei voi olla liian vaikea operaatio tuo wordista PDF muotoon tallentaminen, jos siihen vielä annetaan selkeät ohjeet.

Tai jos tämä on liian vaikeaa, niin pystyyköhän sillä tietokoneella tekemään muutenkaan mitään kovin järkevää?
Niinpä. Ja kummasti nämä microsoftin suljettujen systeemien kanssa naimisissa elävät luddiitit eivät kuitenkaan sen takia valita sitä, että Wörd on liian vaikeakäyttöinen, vaikka valittavat OpenOfficen/Libreofficen muka-huonoudesta.

Sitä, että PDFn genrointia ei osata pidetään jotenkin luonnonlakina jolle ei vaan voida mitään, mutta mitään vikaa ei ole itsessä joka sitä ei osaa eikä niissä micorosftin työkaluissa joilla sitä ei osata.
 
Näinpä. En tiedä onko nämä tyypit koskaan huomanneet, että esim. kaikki verkossa julkaistavat manuaalit ja ohjeet on pääsääntöisesti ladattavissa PDF-muodossa. Samaten esimerkiksi tieteelliset julkaisut on aika usein PDF-muodossa eikä minään word tiedostoina. Ihan perusjuttu. Näissä PDF-tiedostoissa on varsinkin tässä nykyisessä mobiililaite-maailmassa se merkittävä etu, että pääsääntöisesti jokaisesta käyttöjärjestelmästä löytyy jonkinlainen PDF-lukija (usein selaimeen sisäänrakennettu).

Täysin naurettavaa jos samaan aikaan puhutaan jostain digitalisaatiosta ja diginatiiveista, mutta edes minkään pikkujuttujen opettelua ei voida edellyttää. Meinaa kyllä välillä mennä usko tämän "tietotekniikkafoorumin" käyttäjäkuntaan, kun täälläkin monella on joku ihmeellinen vimma puolustella kaikkea tällaista hölmöyttä ja uusavuttomuutta.

Ja on tosiaan vähän huvittavaa, että samaan aikaan ylistetään noita Microsoftin tuotteita, mutta sitten ei kuitenkaan osata oikeasti käyttää niitäkään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 964

Täytyy kyllä sanoa että nykyään tuntuu digi/tietokoneenkäyttötaidot ihmisillä iästä riippumatta aika vähissä ellei kyseinen henkilö ole jollain tavalla "kasvanut tietokoneeseen kiinni" tai muuten nörtti tms. Duunissa kyllä huomaa että suurimmalla osalla ihan perusasiatkaan eivät meinaa luonnistua ja aina pari kertaa vuodessa kun esim Microsoft-ohjelmaperheeseen tulee joku päivitys, puolet ihmisistä on ihan kujalla seuraavat pari viikkoa kun joku nappi on sovelluksessa siirtynyt toiseen paikkaan tms.

Toisaalta, myös lukutaito on tuntunut kadonneen jonnekin. Vaikka koittaisi tehdä mahdollisimman selkeitä ja ytimekkäitä käyttöohjeita, asennusohjeita tai vastaavia niin silti soitellaan ja kysellään ihan ohjeessa olleita perusasioita. Välillä on kyllä tullut jo joillekin vastailtua "Luitko sen ohjeen? Siellä heti alussa lukee kysymäsi asia."
 
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 656

Oisko tossa se että totuttu jonkun opastavan kädestä pitäen vrt ohjetta lukiessa ensin tihruat ohjetta, sitten menet valikkoon x, sitten tihruat ohjetta mitä pitikään valita jne. Helpompaa kun kliksuttelet puhelimessa neuvotun mukaan (ei tarvitse ajatella/muistaa tms).
 
Yeenoghu

Neighbour of the beast
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
1 322
- Aloita opiskelu oppilaitoksessa
- Oppilaitos tarjoaa sinulle Microsoftin työkalut opintojesi dokumenttien vääntämiseen
- Käytä kuitenkin kokonaan muita työkaluja dokumenttien tekemiseen
- Valita yhteensopivuusongelmista oppilaitokselle, äläkä missään tapauksessa alistu käyttämään oppilaitoksen tarjoamia työkaluja

Jos olisin sen oppilaitoksen edustaja, vastaisin evvvk.

Upea tulevaisuus tiedossa työmaailmassa!
 
a-p

Make ATK Great Again
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
782

Sitähän voi lähteä yrittäjäksi, jos haluaa olla vapaa muitten määräyksistä. Monesti ne henkilölle kertyvät ongelmat johtuvat vain hänestä itsestään, jos hän ei ole halukas muuttamaan huonoja toimintatapojaan tai opettelemaan mitään uusia asioita ohjeiden mukaan.
 
Liittynyt
08.04.2022
Viestejä
778
Täytyy kyllä sanoa että nykyään tuntuu digi/tietokoneenkäyttötaidot ihmisillä iästä riippumatta aika vähissä ellei kyseinen henkilö ole jollain tavalla "kasvanut tietokoneeseen kiinni" tai muuten nörtti tms. Duunissa kyllä huomaa että suurimmalla osalla ihan perusasiatkaan eivät meinaa luonnistua ja aina pari kertaa vuodessa kun esim Microsoft-ohjelmaperheeseen tulee joku päivitys, puolet ihmisistä on ihan kujalla seuraavat pari viikkoa kun joku nappi on sovelluksessa siirtynyt toiseen paikkaan tms.

Toisaalta, myös lukutaito on tuntunut kadonneen jonnekin. Vaikka koittaisi tehdä mahdollisimman selkeitä ja ytimekkäitä käyttöohjeita, asennusohjeita tai vastaavia niin silti soitellaan ja kysellään ihan ohjeessa olleita perusasioita. Välillä on kyllä tullut jo joillekin vastailtua "Luitko sen ohjeen? Siellä heti alussa lukee kysymäsi asia."
Kyllä. Jonkinlainen yhteiskunnallisen rappion merkki. Tältä pohjalta pitäisi sitten tehtailla uusia "huippuosaajia" ja saada talous kasvuun.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 964
Oisko tossa se että totuttu jonkun opastavan kädestä pitäen vrt ohjetta lukiessa ensin tihruat ohjetta, sitten menet valikkoon x, sitten tihruat ohjetta mitä pitikään valita jne. Helpompaa kun kliksuttelet puhelimessa neuvotun mukaan (ei tarvitse ajatella/muistaa tms).
Kyllä tuossa on selkeästi laiskuudesta tai lukutaidottomuudesta kyse, kuitenkin eräässäkin tapauksessa ohjetta on ehkä viitisen riviä ja jos nuo edes pari kertaa yrittäisivät omin päin niin oppisivat sen ohjeen ulkoa. Kuitenkin se on heidän duuninsa tehdä niitä asioita. Melkeinpä olisi sama jos itse lähtisin asennuskeikalle tekemään ohjeen asiat niin saisi taas yhden ihmisen potkittua kortistoon :D
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 325
PDF tallennus on ollut kyllä jo pirun pitkään. Ainankin esim tuon seiskakoneen, muistaakseni on office 2010, niin siinä voi valita PDF:n tallennusmuodoksi ja hyvin tallentaa, eikä siihen ole mitään MS:n ulkopuolisia lisukkeita tietääkseni asennettu, moista varten..

Toki ohjelmien valikot on jotenkin nykyisin useasti melko typeriä ja hankalasti käytettäviä.
MUTTA jos officessa ei osaa valita Tiedosto / tallenna nimellä ja sieltä valita muodoksi PDF, niin kyllä silloin kyseisen henkilön pitäisi käydä joku ATK peruskurssi..

Ehkä ne pitäisi tuoda pakollisiksi peruskouluun, lukioon ja muualle, jotta porukat eivät hölmöilisi liikaa..

Jotenkin tuntuu, että "äly" puhelimet ja vastaavat ovat saaneet ihmisten älykkyyden laskemaan selkeästi.. Ehkä tekoäly saa aikaan sen, että ihmisistä tulee idiootteja, joille perseen pyyhkiminenkin on lopulta vähintään keskisuuri älyllinen haaste..

Ehkä pitäisi mennä takaisin analogiseen aikaan, jotta ihmiset oppisivat taas tekemään asioita..
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
819
Monella (täälläkin) näyttää olevan joku periaate, että kaikessa pitää käyttää jotain mahdollisimman suljettua ja rajoittavaa walled garden -ratkaisua, ja tuntuvatpa vielä saavan erityistä mielihyvää pakottaessaan muitakin käyttämään sitä samaa. Siitähän tuossa .doc-pakotuksessakin on kyse.

Ja myös jonkinlaista dualistisen ajatteluparadigman pakottamista siihen näyttää liittyvän, koska keskustelu menee aina niin, että esitetään kaksi vaihtoehtoa, eli Microsoft Wordin muokkausformaatti ja LibreOfficen muokkausformaatti. Senkin jälkeen, kun joku on jo huomauttanut, ettei kumpikaan noista ole hyvä vaihtoehto (koska ovat muokkausformaatteja), tuosta dualismista yritetään edelleen pitää väkisin kiinni vaikka olkiukkoja rakentelemalla. Ne riippumattomat julkaisuformaatit pitää aina mainita huomattavan monta kertaa, ennen kuin se edes noteerataan ja päästään tuosta MS Office vs. LibreOffice -dualismista eteenpäin.

Ja loppujen lopuksi mikään ei näytä kuitenkaan ikinä muuttuvan, vaan nämä microsoftaajat hakeutuvat aina vaikutusvaltaisiin asemiin ihan vain päästäkseen määräilemään sieltä kaikkia muita ja pakottamaan toiset suljettujen protokollien ja tiedostoformaattien käyttäjiksi.
 
Itse ainakin olen sulle kertonut ne reaaliteetit ilman mitään idealistista paatosta, missä esille tuomassasi oppilaitoskontekstissa täytyy toimia. Ainut oleellinen asia on, että palautukset sujuu, ne on mahdollista toteuttaa oppilaitoksen tarjoamilla ohjelmistoilla, eikä niiden tarkastus työllistä kohtuuttomasti. Nää mielihyvää jostain tiedostoformaatin pakottamisesta saavat ihmiset on ihan omaa harhaasi. Riippumaton julkaisuformaatti (jos sillä nyt tarkoitetaan PDF- tiedostoa) ei auta jos sellaista ei osata tehdä ja/tai jos ohjelma tekee sen väärin.

Toki ohjelmien valikot on jotenkin nykyisin useasti melko typeriä ja hankalasti käytettäviä.
MUTTA jos officessa ei osaa valita Tiedosto / tallenna nimellä ja sieltä valita muodoksi PDF, niin kyllä silloin kyseisen henkilön pitäisi käydä joku ATK peruskurssi..

Ehkä ne pitäisi tuoda pakollisiksi peruskouluun, lukioon ja muualle, jotta porukat eivät hölmöilisi liikaa..

Jotenkin tuntuu, että "äly" puhelimet ja vastaavat ovat saaneet ihmisten älykkyyden laskemaan selkeästi..
Joo, mutkun siellä on muistaakseni se "export" vai "publish" vai mikälie- valikko mitä pitäisi uskaltaa tai osata painaa ja valita PDF...ei mee ihan perus tallennuksella. Veikkaan että tossa on se kynnys, kun siellä perus tallennuksessa ei ole muistaakseni PDF muotoa.

Siinä oli pieni aikaväli vuostuhannen vaihteen ja älyluurien tulemisen välillä, missä "joka kodissa" oli PC- tietokone ja käytännössä peruskäyttötaidotkin oli jokasella lapsellakin. Nyt 20 vuotiaat on syntyny vuonna 2004...eli mitään kosketusta työaseman käyttöön ei ole jos on koko ikä käytetty vaan jotain androidia, eli diginatiiviuudesta on palattu siihen aikaan missä ihmetellään miten tietokoneen saa päälle ja mitäs sillä nyt pitäs tehdä kun sai kuvan ruutuun...

Kannatan kyllä vahvasti ihan perus toimisto-ohjelmistojen opettamista jo peruskoulussa. Suurin osa ongelmista on aivan täysin puutteellisten tietokoneenkäyttötaitojen vuoksi syntynyttä.
 
poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
809
Joo, mutkun siellä on muistaakseni se "export" vai "publish" vai mikälie- valikko mitä pitäisi uskaltaa tai osata painaa ja valita PDF...ei mee ihan perus tallennuksella. Veikkaan että tossa on se kynnys, kun siellä perus tallennuksessa ei ole muistaakseni PDF muotoa.
Kyllä se PDF on MS:n Office-ohjelmistoissa valittavissa ihan tallennusformaattina ilman tuota export-toiminnallisuutta, kuten jo aiemminkin sanoin.

Jos tosiaan tämä taikatemppu muodostuu jonkinlaiseksi haasteeksi vaikkapa niille harjoitustöitään palauttaville opiskelijoille, niin miten ihmeessä sama porukka saa näillä toimistosovelluksilla yhtään mitään aikaan?
 
Liittynyt
30.10.2020
Viestejä
269
Monella (täälläkin) näyttää olevan joku periaate, että kaikessa pitää käyttää jotain mahdollisimman suljettua ja rajoittavaa walled garden -ratkaisua, ja tuntuvatpa vielä saavan erityistä mielihyvää pakottaessaan muitakin käyttämään sitä samaa. Siitähän tuossa .doc-pakotuksessakin on kyse.

Ja myös jonkinlaista dualistisen ajatteluparadigman pakottamista siihen näyttää liittyvän, koska keskustelu menee aina niin, että esitetään kaksi vaihtoehtoa, eli Microsoft Wordin muokkausformaatti ja LibreOfficen muokkausformaatti. Senkin jälkeen, kun joku on jo huomauttanut, ettei kumpikaan noista ole hyvä vaihtoehto (koska ovat muokkausformaatteja), tuosta dualismista yritetään edelleen pitää väkisin kiinni vaikka olkiukkoja rakentelemalla. Ne riippumattomat julkaisuformaatit pitää aina mainita huomattavan monta kertaa, ennen kuin se edes noteerataan ja päästään tuosta MS Office vs. LibreOffice -dualismista eteenpäin.

Ja loppujen lopuksi mikään ei näytä kuitenkaan ikinä muuttuvan, vaan nämä microsoftaajat hakeutuvat aina vaikutusvaltaisiin asemiin ihan vain päästäkseen määräilemään sieltä kaikkia muita ja pakottamaan toiset suljettujen protokollien ja tiedostoformaattien käyttäjiksi.
Se "pakottaminen" on vain paljon helpompaa, kuin se että jokaisella opettajalla pitäisi olla 20 eri ohjelmistoa, jos joku sattuu palauttamaan työnsä eri formaatilla. Se jos se oma ohjelma ei osaa oikein muunttaa jotain .doc:ksi tai pdf:ksi (yleensä saa palauttaa), ei ole oppilaitoksen vika. Ja jos ei osaa muuntaa tiedosto muotoa (eikä googlata ohjetta, tai kysyä joltain), sekään ei omasta mielestä ole oppilaitoksen vika.

Se että se on valikoitunut microsoftin tuotteelle, uskon että johtuu myös helppousesta. Varmaan 95%:ssa oppilaitosten koneissa on windows, joten luontevaa että ohjelmisto on myös samalta (samoilla sopimuksilla ym menee todennäköisesti). Ei tosiaan välttämättä paras ratkaisu, mutta yhtenäinen oppilaitosten välillä ja läpi Suomen, myös helppo ja yksinkertainen, ja silti toimiva melkein kaikille.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
17 006
Monella (täälläkin) näyttää olevan joku periaate, että kaikessa pitää käyttää jotain mahdollisimman suljettua ja rajoittavaa walled garden -ratkaisua, ja tuntuvatpa vielä saavan erityistä mielihyvää pakottaessaan muitakin käyttämään sitä samaa. Siitähän tuossa .doc-pakotuksessakin on kyse.
Onko sulla oikeasti yhtään konkreettista esimerkkiä oikeasta elämästä, tai edes tästä foorumikeskustelusta, tuosta ".doc-pakotuksesta"? Eli esimerkkiä tilanteesta, jossa on pakko palauttaa se työ juurikin doc-filenä, eli PDF:t (ja kaikki muutkin paitsi docit) ovat kiellettyjä formaatteja niitä palautuksia tehdessä. Se, että doc-filet sallitaan niiden PDF:ien ohella, ei ole mitään doc-filejen pakottamista.

Eli nojaako tämä sun valitus johonkin oikeaan asiaan vai onko kyseessä puhtaasti vain sun väsäämä olkiukko?
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
13 042
Se "pakottaminen" on vain paljon helpompaa, kuin se että jokaisella opettajalla pitäisi olla 20 eri ohjelmistoa, jos joku sattuu palauttamaan työnsä eri formaatilla. Se jos se oma ohjelma ei osaa oikein muunttaa jotain .doc:ksi tai pdf:ksi (yleensä saa palauttaa), ei ole oppilaitoksen vika. Ja jos ei osaa muuntaa tiedosto muotoa (eikä googlata ohjetta, tai kysyä joltain), sekään ei omasta mielestä ole oppilaitoksen vika.
RTF pitäisi olla tuettu ohjelmassa, kuin ohjelmassa, enkä näe syytä miksi se ei kelpaisi oppilaitokselle.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
18 216
Monella (täälläkin) näyttää olevan joku periaate, että kaikessa pitää käyttää jotain mahdollisimman suljettua ja rajoittavaa walled garden -ratkaisua, ja tuntuvatpa vielä saavan erityistä mielihyvää pakottaessaan muitakin käyttämään sitä samaa. Siitähän tuossa .doc-pakotuksessakin on kyse.
Tämä ilmeisesti jatko sille että jossain organisaatiossa yhtenäistetty tiedostomuodot ja käytetyt ohjelmistot (käyttäjillä), niin siinä ja.doc pakoteuksessa ei ole kyse mahdollisimman suljetusta, vaan aivan muusta.

Ja myös jonkinlaista dualistisen ajatteluparadigman pakottamista siihen näyttää liittyvän, koska keskustelu menee aina niin, että esitetään kaksi vaihtoehtoa, eli Microsoft Wordin muokkausformaatti ja LibreOfficen muokkausformaatti. Senkin jälkeen, kun joku on jo huomauttanut, ettei kumpikaan noista ole hyvä vaihtoehto (koska ovat muokkausformaatteja), tuosta dualismista yritetään edelleen pitää väkisin kiinni vaikka olkiukkoja rakentelemalla. Ne riippumattomat julkaisuformaatit pitää aina mainita huomattavan monta kertaa, ennen kuin se edes noteerataan ja päästään tuosta MS Office vs. LibreOffice -dualismista eteenpäin.

Ja loppujen lopuksi mikään ei näytä kuitenkaan ikinä muuttuvan, vaan nämä microsoftaajat hakeutuvat aina vaikutusvaltaisiin asemiin ihan vain päästäkseen määräilemään sieltä kaikkia muita ja pakottamaan toiset suljettujen protokollien ja tiedostoformaattien käyttäjiksi.
Jos tämä jatkoa jonkin organisaation valitsemille tiedostomuodoilla ja ohjelmistoille jota kurkataan yksittäisen käyttäjän suunnalta.

On ymmärrettävää että pyritään karsimaan vaihtoehtoja, ja esimerkissä joka tapauksessa kaikilla käyttäjillä on ajantasaiset ohjelmistot jotka tukee valittua asioita. niin sekin vähentää tarvetta tukea kirjavaa joukkoa.

esimerkkinä mainittu pdf voi olla osassa tapauksia varsin käyttökelpoinen, mutta jos se lisää yhden tiedostomuodon, vaivan ilman että tuo vastaavasti riittävästi hyötyä, niin on sellaisen käyttöönotta ilman muuta isohkon kynnyksen takana. ms 365 office tuotoksista voi toki luoda pdf tiedostoja, mutta siinä voidaan menettää enemmän tai vähemmän.

Ymmärsin että tausta tällä jutulle ilmeisesti oli se että jossain oppilaitoksessa ms 365 perheen tuottee käytössä ja oppilailla lisenssi niihin, ja yksi käytetyistä muodoista oli ms Word .doc (?), ymmärrän että yksittäisen oppilas ei ehkä näe kuin sen oman ruudun ja tallenteen, ja kokonaisuus jää hämäräksi. Ei välttämättä kaikki opettajatkaan näe kokoanisuutta, ja täälä muualta ei senkään vertaa, joten menee kuvittelun puolelle eri vaihtoehdoista.
Jos kyse on siitä että oppilas kirjoittaa paikallisesti ja printtaan tuotoksensa, ja vie sen paperilla henkilökunnalle, niin joo siinäkin aikanaan ollut vakioinnit, ja osa voinut olla kovinkin tarkka, jossain varmaan ihan sama, kunhan luettua sai
 
Liittynyt
12.05.2020
Viestejä
374
Alkuperäisenä ongelmana tässä oli se muotoilujen häviäminen. Muotoilut häviävät juuri siksi, että käytetään muokkausformaatteja. Jostain syystä nyt kuitenkaan ratkaisuksi ei käy, että käytettäisiin julkaisu- eikä muokkausformaatteja, vaan (Microsoftin) muokkausformaattien käytölle keksitään väkisin vängäten jotain typeriä tekosyitä. Ja sitten se alkuperäinen ongelma, eli muotoilujen häviäminen, jää korjaamatta, samalla kun pakotetaan kaikki käyttämään Microsoftin tuotteita täysin järjettömästä ja perusteettomasta syystä.

Tässä nyt vähän vaikuttaa siltä, että puolella keskustelijoista ei taaskaan ole edes käsitystä asiasta mistä keskustellaan, tai sitten taas (kuten monta kertaa aiemminkin) ihan vain periaatteesta vängätään vastaan ja laitetaan sanoja minun suuhun siirtäen samalla keskustelun fokusta epäolennaisuuksiin. Minä en ole missään vaiheessa kirjoittanut, että se LibreOfficen muokkausformaatin käyttäminen palautuksissa olisi yhtään sen parempi - päinvastoin edellisessä viestissäni juuri kirjoitin, ettei sitäkään ole sellaiseen käyttöön tarkoitettu. Siinähän on sama ongelma kuin muissakin muokkausformaateissa, eli se muotoilujen häviäminen.
Missä koulussa ja millä kurssilla ei kelpaa PDF palautuksessa?

Mä kirjoittelin lähes kaikki harjoitustyöni libreofficella ja palautin PDF muodossa. Paitsi ne, jotka kirjoitin Latexilla ja palautin PDF muodossa. Ei ongelmia. :comp2:

Ja jos sitä DOC muotoa nyt pyydetään tai mitään muutakaan Microsoftin pasketta käytetään niin syyhän on se että 99% oikean maailman ja työelämän koneista on varustettu sillä. Kyllä sinä sen tiedät ja ideologia ei muuta sitä miksikään.

Ja tästä saattaapi tulla panaania, mutta kysyn nyt kuitenkin, että onko sinulla joskus todettu Asperger-oireyhtymää tai jotain vastaavaa? Kysyn koska mulla itselläni on ollut paljon samanlaisia ajatuksia kuin sinulla, on edelleenkin, ja tunnistan myös itsestäni jotain aspergerin piirteitä tai sen tapaisia. Vaikka ei minultakaan sitä ole tutkittu. Olen kuitenkin ymmärtänyt sen että atk-maailma toimii miten toimii ja sen kanssa on joskus elettävä. Tavan kansalaiselle et pysty opettamaan mitään mistään avoimista formaateista ja standardeista ja lähdekoodeista koska hän ei 1) ymmärrä 2) ole kiinnostunut.

Ja sitten käytännön vinkkinä, jos koulussa pitää käyttää jotain oman arvomaailman vastaisia tuotteita kuten Windows, MS OFfice, Zoom, niin hanki vaikka tuolta myyntialueelta joku paskaläppäri jossa on valmiina Windows ja siihen halvin lisenssi Officesta (saat varmaan koulun kautta) ja kaikki Zoompaskeet ja mitä sitten tarvitsetkaan. Muutamalla satasella saat koneen. Koulutehtäviin käytät sitä läppäriä ja sitä läppäriä käytät koulutehtäviin etkä mihinkään muuhun.

Kannettavat tietokoneet

Sama juttu jos tarvitset puhelimeen jotain mikä on sinun aatteita vastaan niin tuolta puhelin:

Älypuhelimet, taulutietokoneet & älykellot

ja R kioskilta prepaidliittymä siihen ja tällä puhelimella hoidat kaikki ne koulun asiat etkä muuta. :comp:

Kotona voit sitten harrastella atk:ta missä on vaikka OS/2 ja NetBSD rinnakkain eikä ole mikään pakko koskea Microsoftin paskeisiin pitkällä tikullakaan. :comp2:

Sitten kun siirryt työelämän puolelle niin työnantajan velvollisuus on kai toimittaa työvälineet, eli aina työasioihin työkone ja työpuhelin ja omiin asioihin omat laitteet eikä näitä sekoiteta keskenään. Tai jos käy niin että joudut käyttämään omia laitteita, en tiedä kaikkia käytäntöjä ja pykäliä, niin sama homma kuin edellä eli ostoksille ja tällä kertaa sitten hankintakulut taisivat olla verovähennykseen kelpaavia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
15 321
PDF on ehdottomasti yleisin ja yleispätevin muoto, joka ainakin monissa yliopistoissa on formaatti jossa harkat, dippatyöt ja gradut palautetaan. PDF:ää voi kommentoida ja se näkyy eri lukijoilla käytännössä aina oikein. Ainakin yliopistoissa opiskelijan pitää joka tapauksessa osata luoda PDF loppupalautusta varten, joten se pitää anyway opetella. PDF on hyvä valinta, jos ei muuta ole erikseen pyydetty ja jos ei tarvitse editoida tiedostoa. Jos koulu pyytää docx-muotoa ja koulu tarjoaa softat niiden tekemiseen, niin totta kai se on se mitä käytetään, eikä vinguta mistään Libre Officesta tai PDF:stä koska monopoli ja sananvapaus. Maailmanparannus voi sitten harrastaa vapaa-aikanaan.

Lisäksi yliopistoissa käytössä olevat pilvipalvelut mahdollistavat pääsyn siihen samaan tiedostoon ihan samalla versiolla, jolloin ei tarvitse kuin antaa esim. luku- tai kommentointioikeus. Ei tule mitään versio- tai formaattiongelmia, ei tarvitse luoda PDF:iä kun kumpikin osapuoli katsoo samaa dokumenttia samalla softalla selaimen kautta. Toimii niin Googlen, MS:n alustoilla kuin myös esim. Typst tai Overleaf-palveluissa.

Ja jotta saadaan edes joku linkki digitalisaatioon (johon tämä docx vs. pdf -keskustelu ei nähdäkseni liity), niin ennen olikin kaikki helvetisti paremmin kun ne harkkatyöt piti kirjoittaa käsin/tulostaa, ja marssia palauttamaan jonnekin koulun fyysiseen palautuslaatikkoon. Siitä ollaan tultu onneksi pitkälle vaikka formaatit voivat vielä aiheuttaakin ongelmia taitamattomalle.

PDF:n hyvä puoli on sen yleisyys, se toimii nykyään hyvin luotettavasti eri laitteilla ja monella alustalla löytyy maksuttomia lukijoita. Sen huono puoli on se, että formaatti on todella monimutkainen ja vaikea toteuttaa.
 
Diziet Sma

Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 456
Nyt 20 vuotiaat on syntyny vuonna 2004...eli mitään kosketusta työaseman käyttöön ei ole jos on koko ikä käytetty vaan jotain androidia, eli diginatiiviuudesta on palattu siihen aikaan missä ihmetellään miten tietokoneen saa päälle ja mitäs sillä nyt pitäs tehdä kun sai kuvan ruutuun...
Tosin sama kehitys on ollut myös tietokonemaailmassa. Laitteista ja ohjelmista on tehty (esim. Apple) tai yritetty tehdä (esim. Microsoft) yhä helppokäyttöisempiä ja aina vain vähemmän tietotekniikan taitoja vaativia.

Vähän sama juttu kuin autoilussa: ei nykyään tarvitse osata säätää venttiilien välyksiä tai sytytyksen ennakkoa, riittää kun tankkaa ja ajaa. Ongelma on nyt syntynyt siitä, että kuvitellaan kaikkien noin vain itsestään osaavan tankkaamisen ja ajamisen sillä perusteella, että pienestä pitäen on eletty autoistuneessa yhteiskunnassa.

Kannatan kyllä vahvasti ihan perus toimisto-ohjelmistojen opettamista jo peruskoulussa. Suurin osa ongelmista on aivan täysin puutteellisten tietokoneenkäyttötaitojen vuoksi syntynyttä.
Kyllä, ja tämä liittyy juuri tuohon yllä olevaan. Kyse on osaamisesta, joka syntyy vain oppimalla ja opiskelemalla, ei itsestään. Ei ole sen kaksikymppisen vika, että tietotekniikan käyttötaidot ovat olemattomia, kun vanhemmilla ja opettajilla on harhakuvitelma "diginatiiveista", joille ei tarvitse opettaa mitään.

"Diginatiivius" on kyllä kummallinen harha. Jos joku ehdottaisi äidinkielen opetuksen lopettamista kouluista sillä perusteella, että lapsethan ovat "kielinatiiveja", niin ehdottajaa pidettäisiin aivan kahjona.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
819
Se "pakottaminen" on vain paljon helpompaa, kuin se että jokaisella opettajalla pitäisi olla 20 eri ohjelmistoa, jos joku sattuu palauttamaan työnsä eri formaatilla.
Juuri tämän takia käytetään niitä avoimia julkaisuformaatteja eli käytännössä PDF-formaattia.

Missä koulussa ja millä kurssilla ei kelpaa PDF palautuksessa?
Ainakin Savoniassa tietyt opettajat vaativat nimenomaan MS Wordin muokkausformaattia, eli .doc tai .docx.

Tosin sama kehitys on ollut myös tietokonemaailmassa. Laitteista ja ohjelmista on tehty (esim. Apple) tai yritetty tehdä (esim. Microsoft) yhä helppokäyttöisempiä ja aina vain vähemmän tietotekniikan taitoja vaativia.
Täytyy tunnistaa ero helppokäyttöisyyden ja oleellisia asioita laitteen toiminnasta piilottavan käyttöliittymän välillä. Nykymuodin mukaiset käyttöliittymät ovat jälkimmäisiä, eivätkä ainakaan omasta mielestäni mitenkään helppokäyttöisiä verrattuna vaikka kasarin ja ysärin graafisiin käyttöliittymiin. Ne nykykäyttöliittymät nimenomaan tekevät käyttäjästä tyhmän ja osaamattoman.

Eikä niitä autojen venttiileitä ole ennenkään ajaessa tarvinnut säätää. Huolto-ohjelmaan se kuuluu monissa autoissa edelleenkin. En tosin näe, miten se nyt digitalisaatioon liittyy. Mutta noita tyhmentäviä käyttöliittymiä on kyllä autoissakin.

Tuo aasinsilta venttiilinvälyksiin ja sytytysennakkoon on siitäkin huono, että teknillistyvässä yhteiskunnassa kuitenkin lähtökohtaisesti jokaisen pitäisi tuntea käyttämänsä teknologian toimintatapa, koska se on edellytys sille, että ylipäätään itse hallitsee sitä teknologista laitetta. Jos laitteen käyttäjä ei tunne laitteen teknistä toimintaa, niin silloin joku toinen tuntee sen, ja silloin se toinen myös hallitsee sitä laitetta ja sen laitteen kautta myös sen käyttäjää. Siksi tuollaiset perusasiat kuten polttomoottorin venttiilikoneiston toiminta ja polttoaineen syttymistapa olisi hyvä tietää, vaikka se ei olekaan välttämätöntä auton käyttämistä ajatellen, eikä ole koskaan ollutkaan. Missään nimessä tietämättömyyttä/välinpitämättömyyttä teknisten laitteiden toiminnasta ei pidä ainakaan ylistää, normalisoida tai pitää jonakin tavoittelemisen arvoisena asiana. Ja tämä pätee myös digitalisaatioon ja tietotekniikkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
250 898
Viestejä
4 373 265
Jäsenet
72 684
Uusin jäsen
Mikkis32

Hinta.fi

Ylös Bottom