Alkuunhan se pyörän tankin kapasiteetti olikin surkuhupaisa mutta otin silkkana motivaationa edetä saadakseni päivitettyä suurempaan, pyörän muiden ominaisuuksien ohessa.
Pari kertaa oikein pelasin pelin läpi. Peli miellyttää jotenkin oudosti. Se on tyhjä ja staattinen kun sitä oikein tuijottaa. Varsinkin RDR 2:n verrattuna eläinlajien määrä luonnossa on surkea, ympäristö ei reagoi taisteluihin, paitsi harvat ansat friikeille.
Kuitenkin pelissä on jotain vetovoimaa. Musiikit on hyvät, päähahmo on makuasiana mieleeni ja ajaahan grafiikat asiansa.
Vaikeimmalla pelatessa sai olla aina vähän keskittynyt tekemiseensä. Days Gonesta jäi tapa muihinkin peleihin jättää mahdollinen ajoneuvo aina valmiiksi osoittamaan pakosuuntaan.
Loppupuolella, kun kaikki vihollismallit oli saatu juonessa mukaan luontoon tallustamaan, sattui yllättäviä yhteenottoja, kun vihut kävivät toistensa kimppuun.
Jatko-osan taru ei välttämättä ole vielä luettu, jos fanitusta yhä riittää mediassa.
SPOILER:
Tahdon nähdä Boozer sedän Deaconin ja Sarahin jälkikasvulle.
Peli onnistui yllättämään juonenkäänteessään, kun Deacon vihdoin löysi vaimonsa. Tuo on itsestään selvä ja ennalta-arvattava mutta pelitunteja ehti jo kertyä niin paljon juoneen, että oletin vaimon kohtalon olevan sinetöity.
Juoni onnistui iskemään tunteisiin. Joskus on hyvä olla tyhmä.