Datatronic / Aina hyvä hinta ja vielä parempi palvelu. Tavoitteena paras.

Etsin uutta kakkosnäyttöä. Kilpailijoilla sitä näkyi olevan suoraan varastossa, mutta toimitusarvion ollessa vain 2-4 päivää päädyin tilaamaan sen Datatronicilta. Tilauksen jälkeen tila on muuttunut "Tuotteet tilattu tukkurilta (3-10pv)". Miksi ennen tilausta annettu toimitusarvio heittää tilauksen jälkeisestä noin paljon? Onhan tuo alle viikon muuttuminen yli kahdeksi viikoksi melkoinen ero.
Meinasin juuri tästä antaa palautetta.

Tilasin tavaraa jonka toimitusajaksi luvattiin 2-4 työpäivää. Kahden päivän kuluttua tila muuttui: "Tuotteet tilattu tukkurilta (3-10pv)". Olin toki varautunut yli viikon toimitusaikaan, mutta kun huomasin että arviota on muutettu niin se ärsytti paljon.

Suutuin kuitenkin turhaan, koska alkuperäinen arvio piti paikkansa ja paketti tuli perille neljäntenä päivänä. :tup:
 
Niin paljoa en piirilevyistä tiedä, että kysytään. Eilen tilattu ja alle 24h saatu 9800X3D. Kiitos jälleen erittäin nopeasta toimituksesta.

Kysymys. Uskaltaako prosessoria ottaa käyttöön, kun kulmasta (pinnoituksesta?) puuttuu hieman? Lähinnä etten asenna prosessoria joka ei toimi ja sen jälkeen sanotaan, että itse olen tehnyt vaurion. Kuvat otettu heti paketin avaamisen jälkeen.
IMG_1857.jpeg
IMG_1856.jpeg
IMG_1858.jpeg
IMG_1859.jpeg
IMG_1860.jpeg

Edittänä vielä. Asia hoidettu puhelimessa 👍 pistetään palautukseen ja uutta tilalle. Kiitos nopeasta avusta.
 
Viimeksi muokattu:
Onko mahdollista saada ID-Coolingia valikoimiin?

Tuntuu olevan pitkälti vain proshopilla tarjolla koko euroopassa tuotteet ja heillä huono valikoima hyllyssä ja pitkät toimitusajat.
 
Mitenköhän toi kasausjono oikein toimii kun ilmeisesti pitäisi olla noin viikko. Mutta oma 17.1 tilattu, siitä muutama päivä meni saada prossu ja emo varastoon. Kasausjonoon meni 28.1. Tästä on jo yli kaksi viikkoa eikä ole mitään tapahtunut. Meneekö sieltä jotain vanhempia tilauksia jatkuvasti ohi vaikka onkin muka jo kasausjonossa.
 
Tämä ei tarkoita, että se kestäisi 3-10 päivää. Tämä johtuu siitä, että verkkosivuilla jokainen tukkuri on saanut uniikin arvion sen mukaisesti miten nopea tukkuri on kyseessä. Tässä siis on kyseessä nopeasta tukkurista, kun arvio on 2-4 päivää. Sitten taas verkkokaupan statuksissa statuksia on vähemmän ja kaikki onnistuneet tukkuritilaukset saa tuon saman statuksen 3-10 päivää. Eli tässä on ohjelmallista jatkokehitystä vielä edessä, jotta saamme statukset tulemaan tarkemmin sen mukaisesti mistä tuote tilattiin.
 
Niin paljoa en piirilevyistä tiedä, että kysytään. Eilen tilattu ja alle 24h saatu 9800X3D. Kiitos jälleen erittäin nopeasta toimituksesta.

Kysymys. Uskaltaako prosessoria ottaa käyttöön, kun kulmasta (pinnoituksesta?) puuttuu hieman? Lähinnä etten asenna prosessoria joka ei toimi ja sen jälkeen sanotaan, että itse olen tehnyt vaurion. Kuvat otettu heti paketin avaamisen jälkeen.
IMG_1857.jpeg
IMG_1856.jpeg
IMG_1858.jpeg
IMG_1859.jpeg
IMG_1860.jpeg

Edittänä vielä. Asia hoidettu puhelimessa 👍 pistetään palautukseen ja uutta tilalle. Kiitos nopeasta avusta.
Joo nämä on parempi kyllä palauttaa, varsinkin kun ei ole mikään parin kympin komponentti.
 
Meinasin juuri tästä antaa palautetta.

Tilasin tavaraa jonka toimitusajaksi luvattiin 2-4 työpäivää. Kahden päivän kuluttua tila muuttui: "Tuotteet tilattu tukkurilta (3-10pv)". Olin toki varautunut yli viikon toimitusaikaan, mutta kun huomasin että arviota on muutettu niin se ärsytti paljon.

Suutuin kuitenkin turhaan, koska alkuperäinen arvio piti paikkansa ja paketti tuli perille neljäntenä päivänä. :tup:
Joo tämä on vähän tylsä ominaisuus nyt. Tätä pitää kehittää.
 
Onko mahdollista saada ID-Coolingia valikoimiin?

Tuntuu olevan pitkälti vain proshopilla tarjolla koko euroopassa tuotteet ja heillä huono valikoima hyllyssä ja pitkät toimitusajat.
Tätä tutkimmekin jo aiemminkin ja ainakaan vielä kukaan tukkureista ei ole ottanut valikoimiin. Tälle pitäisi olla niin paljon kysyntää, että meidän kannattaisi alkaa ostamaan suoraan valmistajalta eli puhutaan sitten kyllä jo sadoista tuulettimista ja kopista. Onkohan semmoisille määrille tosiaan kysyntää?
 
Mitenköhän toi kasausjono oikein toimii kun ilmeisesti pitäisi olla noin viikko. Mutta oma 17.1 tilattu, siitä muutama päivä meni saada prossu ja emo varastoon. Kasausjonoon meni 28.1. Tästä on jo yli kaksi viikkoa eikä ole mitään tapahtunut. Meneekö sieltä jotain vanhempia tilauksia jatkuvasti ohi vaikka onkin muka jo kasausjonossa.
Nyt on enää 2 konetta 17.1 päivän tilauksien edessä. Koitamme saada tänään niitä vielä kasaukseen. Meidän toinen kasaaja on tämän viikon lomalla :(
 
ANVNODOYJ
Miksi en ole kasausjonossa vaikka kone tilattu 16.1 ja osat varattuna
Tähän on tullut Fractalin kotelo vasta tänään. Nämähän menee samaan tilauskäsittely jonoon kun tilaukset ja kerätään aina mahd pian mutta ne fyysisesti oikeasti kerätään aina konekasausjonoon eli ne eivät vaan virtuaalisesti siirry sinne, kun tuotteet saapuu. Tällöin myös asiakas voi olla satavarma että jokainen komponentti on pinossa huollossa odottamassa kasausta.
 
Kotelo on ollut varattuna jo yli 3 viikkoa, mutta oikeasti saapunut vasta tänään. Toivottavasti oli nyt viimeinen osa mikä puuttuu.
 
Tätä tutkimmekin jo aiemminkin ja ainakaan vielä kukaan tukkureista ei ole ottanut valikoimiin. Tälle pitäisi olla niin paljon kysyntää, että meidän kannattaisi alkaa ostamaan suoraan valmistajalta eli puhutaan sitten kyllä jo sadoista tuulettimista ja kopista. Onkohan semmoisille määrille tosiaan kysyntää?
Riippuu hinnasta. Jos ne saadaan thermalrightiä halvemmalla, niin joo. Esim proshop myi hetken aikaa ID-Cooling FROZN A620 tuplatornicooleria alle 30 €.

Mutta jos ei hintaa saada painettua niillä alas, niin ei välttämättä ole hirversti kysyntää.
 
Tuohon hintaan itsekin tilaan A620:n datatronicilta, vaikka tarvetta ei ole. Ollut kyllä hyvä tarjous
 
Rikkooko se takuuta jos puhdistan tai lisään öljyä näytönohjaimen tuulettimiin? Näytönohjaimen tuulettimet kuulostaa vähän siltä et ois kuiva laakeri vinkuu silleen ihan vähän. Ja en tässä taas haluaisi koko konetta tuoda sinne datatronicille että se saatais korjattua
 
Statistiikka

Viestiketjuista
267 798
Viestejä
4 628 482
Jäsenet
76 111
Uusin jäsen
nuukasmuikkunen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom