Custom nestejäähdytys - yleisthreadi

Liittynyt
26.06.2021
Viestejä
668
Mites kun pumppu pitäisi olla alimpana? mulla on vesisäiliön pohjassa pumppu, eli noi on toisensa aika pois sulkevia vaatimuksia. Eli nostanko pumpun ja säiliön suosiolla ylemmäksi?
Kuten jo mainittu niin riittää, että pumppu ei ole ylimpänä. Jos mahdollista niin laittaa koneen kyljelleen ja nostaa pumppu/säiliö yhdistelmän kokonaan pois kotelosta väliaikaisesti. Näin olen itse tehnyt, ihan pitänyt kädessä, että säiliö on varmasti korkeimmalla, normaalisti miullakin säiliö aika alhaalla. Toisella kädellä voi koppaa kallistella jne.
 
Liittynyt
13.02.2019
Viestejä
259
Mites kun pumppu pitäisi olla alimpana? mulla on vesisäiliön pohjassa pumppu, eli noi on toisensa aika pois sulkevia vaatimuksia. Eli nostanko pumpun ja säiliön suosiolla ylemmäksi?
Mielestäni tärkeintä on säiliön orientaatio ja kierron suunnittelu siten etti ilmalle ole muualla hyviä "ansakohtia", kuin säiliön siirtäminen korkeammakksi. Periaatteessa ilma ei tiedä mitään siitä, kuinka korkealla se on kierrossa (vesipatsaan painokin on aika pieni tietokoneiden jäähdytysloopeissa). Tosin, kun säiliön laittaa korkeimmaksi niin myös letkut tahtovat asettua sopivasti siten että ilman on hankalempi päästä pois säiliöstä.

Samasta syystä pumpunkin sijoittelussa tärkeämpää on orientaatio kuin paikka (ylin vs. alin) kierrossa. Ilma voi jäädä jumiin "väärinpäin" olevaan pumppuun, eli jos letkut lähtevät pumpusta alaspäin, riippumatta sijainnista kierrossa.

Jos ilmaus ei tunnu onnistuvan nyt jo annetuilla vinkeillä, niin laita kuvaa kierrosta tänne. Pystyykö kuuntelemallla kuulemaan, mihin kohtaan ilma on jäänyt jumiin (olettaen ettei sitä ole nähtävissä esim. siellä reservuaarissa)?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 122
IMG_20230328_135922.jpg

Kuvahan on peruna ja kierto hirveä, mutta ehkä siitä näkee loopin. Tuntuu että ilma jää tosiaan korkeimpaan kohtaan, eli mahdollisesti radin ylä/alalaitaan. Sieltä sitä tuntuu aina välillä tulevan kun konetta heiluttelee.
 
Liittynyt
13.02.2019
Viestejä
259
Oma arvaus on että ongelmana on pitkä pystyssä oleva radi ja reservuaarin pieni (olematon) koko. Pumpun pitää jaksaa puskea ilma koko radin matka läpi, jotta se tulee pois radista. Mutta tuo ei ole ainoa ongelma...

Jos kiertoa haluaa optimoida, niin johonkin kannattaisi laittaa erillinen kunnon läpinäkyvä reservuaari ilmaamisen helpottamiseksi. Nyt tuo pumpun yhteydessä oleva on niin pieni, että turbulenssin takia sinne ei välttämättä jää juuri lainkaan ilmaa, vaan ilma menee muualle(kin) kierrossa. Tuosta ei myöskään näe läpi, mikä on ihan hyvä ominaisuus jos haluaa tietää onko säiliöön ylipäätänsä jäänyt ilmaa.

Mutta eikös tuo ole vähän paksumpi alphacoolin radi? Siinähän on päässä omat G14 kohdat sivun lisäksi (tästä kuvakulmasta hankala nähdä). Aukaisisin nämä vaikka koneen ollessa pois päältä ja täyttöä sitä kautta, koska sinnehän se ilma tässä tapauksessa kuitenkin jää.
 
Siitä säiliöstä näkee läpi, mutta tuossa valossa näyttää kieltämättä siltä että ei näe. Säiliö on myös aika pieni, tällä hetkellä täytettynä niin täyteen kuin mahdollista, pinnassa vähän ilmaa ja kuplia. Pitää kokeilla tuota päätyruuvien avaamista, hyvä vinkki - mutta toki kuten sanottu sinne sitä ilmaa tuntuu muodostuvan vaikka heiluttelemalla sitä saakin myös pois. Eli ehkä koottuina ongelmina pystyradi sivuliittimillä, liian pieni säiliö, ja säiliö kierron alalaidassa.
 
Liittynyt
13.02.2019
Viestejä
259
Kyllä toikin kierto pitäisi saada ilmattua siten ettei pidä enää ääntä, mutta se voi olla vähän työläämpää kuin jos olisi isompi reservuaari. Saattaa tosiaan helpoiten onnistua noista "ylimääräisistä" G14-porteista.

Kierrot huohottaa aina vähän (riippuen vähän letkumateriaalista ja ... jostain), mutta ilmaa tulee merkittäviä määriä vasta kuukausien kuluessa. Kunhan ilmamäärän saa niin pieneksi, ettei enää litise ja lotise, niin ei se tee sitä pitkään aikaan sen jälkeenkään.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
66
Tuossahan voisi tehdä hienon patenttiratkaisun ja laitaa jonkun matkan putkea lähtemään suoraan kannesta ylöspäin ja takaisin sisään kannesta. Sillä saat tuohon onnettoman kokoiseen säiliöön vähän lisäkokoa ja paikkaa minne niitä kuplia pitäisi muodostua. Noin pienestä säiliöstä pumpun kannessa ne kyllä lähtevät varmasti takaisin kiertoon. Täyttö pitäisi sitten tehdä Radin ilmausruuvista, josta jo aiemmin keskusteltiin.

Myös radin kääntö (putket alas) saattaisi auttaa, jos sinne radin "kärkeen" vaikka jäisi niitä kuplia eikä lähtisi takaisin kiertoon syötön mukana.
 
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
550
Kun kone päällä niin kone kyljelteen niin lähtee ilmat radista liikkeelle mutta niin kuin moni kirjouttanut niin tuossa liian pieni säiliö...
Jos säiliön päällä on kierretulpat niin tilalle letku liittimet ja mahdollisimman pitkä letku liittimien väliin U muodossa ja tukee kotelon yläosaan tarvittaessa.
Toinen että laittaa 2kpl erillistä letkua pystyyn ja päihin tulpat josta voi tarvittaessa lisätä vettä.
 
Liittynyt
05.02.2021
Viestejä
203
Siitä säiliöstä näkee läpi, mutta tuossa valossa näyttää kieltämättä siltä että ei näe. Säiliö on myös aika pieni, tällä hetkellä täytettynä niin täyteen kuin mahdollista, pinnassa vähän ilmaa ja kuplia. Pitää kokeilla tuota päätyruuvien avaamista, hyvä vinkki - mutta toki kuten sanottu sinne sitä ilmaa tuntuu muodostuvan vaikka heiluttelemalla sitä saakin myös pois. Eli ehkä koottuina ongelmina pystyradi sivuliittimillä, liian pieni säiliö, ja säiliö kierron alalaidassa.
itse laitoin koneen kyljelleen jotta pumppu on ylimpänä ja annoin pumpun käydä sen verran hitaasti ettei se imase ilmaa takaisin kiertoon. Siitä sitten täyttelin nestettä sitä tahtia kun ilma alkoi kerääntyä pumppuun. Menihän siinä useampi tunti, mutta tuli hoidettua.
01-1080.jpg
 
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
550
On pumpuissa eroa, tyhjän täyttämiseen ja ilmaamiseen omassa menee noin 1 minutti ja ajan täysillä pumppua siinä vaiheessa.
 
mikkom81

mike_manning
Tukijäsen
Liittynyt
15.12.2017
Viestejä
638
On pumpuissa eroa, tyhjän täyttämiseen ja ilmaamiseen omassa menee noin 1 minutti ja ajan täysillä pumppua siinä vaiheessa.
Kyllä, ja tehokas pumppu jaksaa työntää ilmakuplat jäähystä mennessään oli se jäähy missä asennossa tahansa.
D5/DDC pumput joissa tuottoa riittää toimii näin.
Itsellä 3 eri kompoa joista yhdessä D5 ja kahdessa DDC pumput, yhdelläkään ei ole ollut ongelmia ilmaamisen kanssa.
 
Liittynyt
05.02.2021
Viestejä
203
siinä on 100h paintissä virtaus kuva FLT80 säiliöstä. Ois ollut varmaan helpompi ilmata kun olisi laittanut pikaliittimillä isomman säiliön väliin aluksi.

virt-flt80.jpg
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 182
Kertokaas paremmin asiat tietävät että jos loopissa ei ole lämpötilasensoria (emossa ei liitintä eikä oikein mahdu commandereita yms koteloon) niin voiko veden lämpötilan päätellä esim. idle lämmöistä?

Loopissa nyt yksi EK 240mm/28mm radi kahdella Arcticin slimmillä ropellilla, TimeSpyssä GPU nousee maksimissaan 50 asteeseen ja CPU 70 asteeseen, heti kun testi loppuu niin GPU tippuu 30 asteeseen ja CPU about 35 asteeseen, voiko tästä tehdä johtopäätöksen että veden lämpö on tuo GPU:n 30 astetta?

Oletan ettei GPU voi olla viileämpi kuin veden lämpötila - onko tämä väärä oletus?
 
Odi_

Tukijäsen
Liittynyt
06.06.2018
Viestejä
1 398

Kokeile ajaa timespy looppina tai stressitesti, niin lämpiää gpu oikeasti.. Yksittäinen testi on niin lyhyt että vesi ei ehdi lämmetä kunnolla.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
535

Oikeassa olet, ettei GPU voi olla viileämpi kuin veden lämpötila. Lisäksi se tuottaa käytössä lämpöä, joten se on varmasti lämpimämpi kuin ympäröivä (tässä tapauksessa veden) lämpötila.

Alla lainaus aiemmin käydystä keskustelusta. TLDR: GPU:n sensoreilla on tapana näyttää liian alhaista lämpötilaa mm. siksi, että ne on kalibroitu toimimaan oikein korkeassa käyttölämpötilassa eli silloin kun tarkkuus on tärkeämpää, kuten throttlaus rajalla.

Luultavasti alkaa 20 asteen paikkeilla GPU:n sensori näyttämään hieman alakanttiin. Toki varmasti riippuu näytönohjaimen mallista ja yksilöstä.

Mittailin 1080 TI:stä jopa 5 asteen eron veden/huoneen lämpöihin ~20 asteessa. Näytönohjain näyttää 16-17 astetta kun käynnistelee koneen kylmiltään, vaikka huoneen lämpötila 21-22°C.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 182
Kokeile ajaa timespy looppina tai stressitesti, niin lämpiää gpu oikeasti.. Yksittäinen testi on niin lyhyt että vesi ei ehdi lämmetä kunnolla.
Joo tämä on selvä asia, lähinnä hain vain sitä että miten päätellä veden lämpötila ilman sensoria. Pidemmän runin jälkeen voisi kuvitella että idle lämpö on selvästi korkeampi GPU:lla -> vesi on lämpimämpää kunnes alkaa jäähtymään.

Oikeassa olet, ettei GPU voi olla viileämpi kuin veden lämpötila. Lisäksi se tuottaa käytössä lämpöä, joten se on varmasti lämpimämpi kuin ympäröivä (tässä tapauksessa veden) lämpötila.
Varmaan voi tehdä oletuksen että työpöytäkäytössä kun GPU kuormitus about nolla niin GPU lämpö on sama kuin veden lämpö.
 
Liittynyt
28.09.2017
Viestejä
219
Kertokaas paremmin asiat tietävät että jos loopissa ei ole lämpötilasensoria (emossa ei liitintä eikä oikein mahdu commandereita yms koteloon) niin voiko veden lämpötilan päätellä esim. idle lämmöistä?

Loopissa nyt yksi EK 240mm/28mm radi kahdella Arcticin slimmillä ropellilla, TimeSpyssä GPU nousee maksimissaan 50 asteeseen ja CPU 70 asteeseen, heti kun testi loppuu niin GPU tippuu 30 asteeseen ja CPU about 35 asteeseen, voiko tästä tehdä johtopäätöksen että veden lämpö on tuo GPU:n 30 astetta?

Oletan ettei GPU voi olla viileämpi kuin veden lämpötila - onko tämä väärä oletus?
Vähintään 15min rasitustestiä päällä ja kuumemittari säiliöön :D
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
535
Joo tämä on selvä asia, lähinnä hain vain sitä että miten päätellä veden lämpötila ilman sensoria. Pidemmän runin jälkeen voisi kuvitella että idle lämpö on selvästi korkeampi GPU:lla -> vesi on lämpimämpää kunnes alkaa jäähtymään.

Varmaan voi tehdä oletuksen että työpöytäkäytössä kun GPU kuormitus about nolla niin GPU lämpö on sama kuin veden lämpö.
Juu kyllä se hyvin lähellä veden lämpöä on, veikkaisin että parin asteen sisällä toisistaan = ei käytännön merkitystä. GPU sensorin perusteella veden lämpötilaa on huono määritellä ainakaan tarkasti, koska niiden tarkkuus kärsii alhaisissa lämpötiloissa. Toki voi olla että jossakin GPU mallissa näyttää täysin oikein, mutta sen tarkkuus pitäisi tarkistaa jotenkin, ennen kuin pystyy vetämään johtopäätöksiä.

Jos omistaa tarkan huoneen lämpötilan mittarin, niin testaaminen on helppoa. Onnistuu jättämällä yöksi tietokone pois päältä, jolloin kone ehtii jäähtyä huoneen lämpötilaan. Aamulla kone käyntiin, HWinfo auki ja sieltä lämpötiloja tarkastelemaan. Sitä vertaamalla huoneen lämpötilaan voi todeta eroaako sensorin ilmoittama lämpötila todellisesta. :smile:

Toki varmin tapa on hankkia jokin hyväksi todettu veden lämpötilasensori looppiin, mutta kyllä sitä ilmankin pärjää. :tup:
 
Liittynyt
14.09.2018
Viestejä
543
Vastaavasti vesilooppeihin tarkoitetut mittarit on yleensä kalibroitu huoneenlämmön korville.

Minulla näyttää tällä hetkellä radista lähtevä liitin 27.5 ja GPU 26.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 931
Pystyykö liittimen o-renkaiden kuntoa arvioimaan silmämääräisesti tai testaamaan näppärästi? Itsellä Alphacoolin 90 asteen liitin falskaa jostain, kokeiltu reservoirin kahdessa eri reiässä samoin tuloksin. Oletan että o rengas todennäköisin syypää, kuvat liitteenä. Rengas liikkuu vähän eli ei ole tiukasti kiinni kierteessä, liekö merkki että syytä vaihtaa? Mistä saisi vaihtorenkaita helposti pk seudulla?
Ei ole välttämättä aina vika liittimessä tai O-renkaassa. Joissain esim. pumpuissa kuten EK:ssa saattaa olla se liittimen reikä pyöristetty reunoilta sen verran että kaikilla liittimillä se O-rengas ei edes painu kunnolla mitään vasten ennenkuin on jo ruuvattu pohjaan. Jonkinlaista heittoa toleransseissa tms. Joissain liittimissä se O-rengas painuu vähän sinne liittimen "helman alle" enemmän kuin joissain muissa. No, EK onkin ainoa jonka kanssa on jotain tuollaista joskus tullut vastaan. Kaippa tuon takia aina mainitaankin että pitää olla saman valmistajan liitin (jos nyt tästä sattuisi edes olemaan kyse).
 
Tämä kyseinen ongelma ratkesi siten että laitoin toisen o-renkaan kulmaliittimen kierteiden päälle, ei tiputa yhtään enään.

Näköjään noita o-renkaita on hyvä olla pakissa tätäkin varten, nyt kun tietäisi vaan mitä kokoa tilata ja mistä.

Kiitoksia vielä @latee77 kaupoista ja renkaista.
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 037
Tämä kyseinen ongelma ratkesi siten että laitoin toisen o-renkaan kulmaliittimen kierteiden päälle, ei tiputa yhtään enään.

Näköjään noita o-renkaita on hyvä olla pakissa tätäkin varten, nyt kun tietäisi vaan mitä kokoa tilata ja mistä.

Kiitoksia vielä @latee77 kaupoista ja renkaista.
Hyvä että toimii :thumbsup: Meni osat kunnon käyttöön eikä fossiiloidu tuonne kaapin pohjille.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
O-renkaiden kokoja on ainankin 11,1x1,6mm ja 12x2mm. Ek:lle sopii nuo 12x2mm. Löytyy ihan Jimmsiltä tai Aquatunilta. Mutta jostain ei tietokonekaupasta saa luultavasti halvemmalla.
 
Liittynyt
24.03.2018
Viestejä
166
Tarkoitus olis rakentaa custom loop Phanteksin T30 tuulettimien avustamana niin onko jotain tiettya jäähdytintä joka soveltuisi parhaiten näille tuulettimille. Äänetöntä konetta ei ole tarkoitus tehdä ja kotelona Phanteks enthoo PRO 2 jos sillä merkitystä.
 
Liittynyt
26.02.2017
Viestejä
645
Itse laitoin tuolle tuulettimelle EK:n P - sarjan radit. Sai todella pienillä kierroksilla jäähtymään ja kolmen radin kone on lähes äänetön. Ihan huipputuuletin vesijäähdytyskäytössä.
Kyllähän nekin jäähdyttää. Suosittelen alkuun parasta ja jos hinta ei maita niin voi sitten karsia kohti EK/Alphacool jne ;)
 
Liittynyt
29.11.2020
Viestejä
262
Alä laita ainakaan ohuta GTR:ää. Mulla oli 3 kpl Corsairtin radeja ja nehän käytännössä samoja. Kauhee virtausvastus ja pumppu huutaa täysillä samalla on myös vastusta tuulettimille ja ääntä tulee enemmän.
Jos normikäyttöön haluaa, niin mieluummin sellainen radi, jolla saa koneen hiljaiseksi ja ottaa vaikka yhden radin lisää. P -sarja kyllä viilensikin paremmin kuin tuo GTR, koska se oli paksumpi. Jos hwlabisn otat niin sitten tuo X.
I
 
Liittynyt
24.03.2018
Viestejä
166
Jees kiitos kaikille ehdotuksista. Sen verran vielä täsmennän, että koppaan siis mahtuu esim. (2x480 + 2x360) tai (420 + 480 + 2x360). Tuossa ensimmäisessä vaihtoehdossa jos laittaa 2x 480 niin maximi paksuus on 30mm jolloin tuulettimet ja letkutus menee vielä "helposti". Ainakin 3 radia tulee laittua. En ole vielä päättänyt montako. Jos jonnekin jätän laittamatta niin sivulle varmaan pelkät tuulettimet.

Tuossa vielä kuva image_2023-04-05_000614544.png
 
Liittynyt
26.02.2017
Viestejä
645
Alä laita ainakaan ohuta GTR:ää. Mulla oli 3 kpl Corsairtin radeja ja nehän käytännössä samoja. Kauhee virtausvastus ja pumppu huutaa täysillä samalla on myös vastusta tuulettimille ja ääntä tulee enemmän.
Jos normikäyttöön haluaa, niin mieluummin sellainen radi, jolla saa koneen hiljaiseksi ja ottaa vaikka yhden radin lisää. P -sarja kyllä viilensikin paremmin kuin tuo GTR, koska se oli paksumpi. Jos hwlabisn otat niin sitten tuo X.
I
Corsairin XR5 radit on OEM versioita niiden GTS radeista, Asettuu jäähdytysteholtaan niiden alapuolelle. Ja GTS radit asettuvat GTR/GTX alapuolelle.
P sarjahan (pe/quantum) on sentin ohuempi kuin GTX/GTR. Ja jos D5 pumppuna niin ei sitä tarvi huudattaa edes GTS radien kanssa.
 
Liittynyt
26.02.2017
Viestejä
645
Jees kiitos kaikille ehdotuksista. Sen verran vielä täsmennän, että koppaan siis mahtuu esim. (2x480 + 2x360) tai (420 + 480 + 2x360). Tuossa ensimmäisessä vaihtoehdossa jos laittaa 2x 480 niin maximi paksuus on 30mm jolloin tuulettimet ja letkutus menee vielä "helposti". Ainakin 3 radia tulee laittua. En ole vielä päättänyt montako. Jos jonnekin jätän laittamatta niin sivulle varmaan pelkät tuulettimet.

Tuossa vielä kuva
Laittaisin itse 360 pohjaan ettei olisi niin tyhjän näköinen ja 480 kylkeen. Eteen tuulettimet puhaltamaan sisään ja kyljestä ulos, Pohjan radi saa raikasta ilmaa suoraan.
 
Liittynyt
09.12.2020
Viestejä
166
Jees kiitos kaikille ehdotuksista. Sen verran vielä täsmennän, että koppaan siis mahtuu esim. (2x480 + 2x360) tai (420 + 480 + 2x360). Tuossa ensimmäisessä vaihtoehdossa jos laittaa 2x 480 niin maximi paksuus on 30mm jolloin tuulettimet ja letkutus menee vielä "helposti". Ainakin 3 radia tulee laittua. En ole vielä päättänyt montako. Jos jonnekin jätän laittamatta niin sivulle varmaan pelkät tuulettimet.

Tuossa vielä kuva
Mulla on tää sama kotelo ja 2x 360 + 2x 480. Ohuet radit saa olla ja silti joutuu hieman töitä tekeen, että saa sivuun sekä keulaan radit.
 
Liittynyt
24.03.2018
Viestejä
166
Mulla on tää sama kotelo ja 2x 360 + 2x 480. Ohuet radit saa olla ja silti joutuu hieman töitä tekeen, että saa sivuun sekä keulaan radit.
Sen takia vähän mietin, että jos laittais eteen paksumman ja kaikki radit myös katossa olevan radin tuomaan sisään ilmaa ja sivuun laittais vaan tuulettimet imemään ilmat ulos. tai sitten toisinpäin.

ps. pystyisitkö laittamaan jotain kuvia niin saisi hieman hahmoteltua. Tai voitko kertoa mitkä radit laitoit ?
 
Liittynyt
08.11.2020
Viestejä
1 444

Kyllä ihanne tilanne olisi aina että Radit puhaltaa aina samaa suuntaan ja ettei mielellään toisella Radilla lämmitetä toista.
 
Liittynyt
09.12.2020
Viestejä
166
Sen takia vähän mietin, että jos laittais eteen paksumman ja kaikki radit myös katossa olevan radin tuomaan sisään ilmaa ja sivuun laittais vaan tuulettimet imemään ilmat ulos. tai sitten toisinpäin.

ps. pystyisitkö laittamaan jotain kuvia niin saisi hieman hahmoteltua. Tai voitko kertoa mitkä radit laitoit ?
IMG_20221222_210814.jpg

IMG_20220325_132603.jpg

Kaikki radit EK SE. Vaikka et laittaisi sivuun radia, tulee olemaan hieman ahdasta sivutuulettimien kanssa. Mullakin on siellä takana radi, joten se ei varsinaisesti ahdista noita tuulettimia, vaan nimenomaan tuo keularadi. Ja tuohon mihin suuntaan ilmaa liikutella jne, olen pyöritellyt tuota ilmaa kotelossa suuntaan ja toiseen ja ei sillä ole mitään käytännön eroa, puhalsi ne radit "lämmitettyä" ilmaa vai ei. Kuhan ilma liikkuu.
 
Liittynyt
12.08.2020
Viestejä
851
Nyt tuli se hetki vihdoin ja viimein, kun pääs omaa konetta kasailemaan. Joutu putkia odotella kolmisen viikkoa.
Kuvissa nyt toistaseks onnettomat 3200mhz kammat, jahka keksin minkä valmistajan/millaset tyrkkään tilalle, mut kone piti saada toimintaan. :tup:

• ASUS ROG STRIX B550-A GAMING AMD B550 ATX
• EVGA Supernova G2 850W virtalähde
• AMD Ryzen 7 5800X3D, AM4, 3.4 GHz, 8-Core
• Inno3D GeForce RTX 3080 iChill Frostbite 10GB
• Samsung 1TB 980 PRO SSD-levy, M.2 2280, PCIe 4.0, NVMe, 7000/5000 MB/s
• Kingston Technology FURY Renegade RGB muistimoduuli 32 GB 4 x 8 GB DDR4 3200 MHz
• NZXT H7 Flow Mid Tower ATX-kotelo, lasikyljellä, valkoinen
• Corsair Hydro X Series XC7 RGB PRO CPU Water Block valkoinen
• 2 kpl Goshyda white radiator 360mm
• 6kpl ARCTIC P12 PWM PST A-RGB 0dB - 120mm laitetuuletin
• EK-Xres D5 140 säiliö + pumppu
• EK-CryoFuel Blood Red Premix
• Corsair Hydro X Series XT Hardline 12mm Tubing, 12mm PMMA-putkisarja, 3kpl, 1m, kirkas
+ liittimiä kymmenkunta

IMG_20230410_212058114~2.jpg
IMG_20230410_212012054~2.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
442

Onko tuo etu radi kotelon ulkona, pölysuodattimen tilalla?
 
Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
442
Flektit on sen etupaneelin alla, ja radi sisäpuolella :tup:
Käykö muuten miten kuumana?
itellä oli edellisessä kotelossa(define r6) samalla tavalla laitettu radit
mutta kun vaihdoin tuollaiseen 5000d:n laitoin kylkeen radin niin nesteen rasituslämpö tippui 5c (aikaisemmin se oli 35c talvella ja 38c kesällä, nyt se on rasituksessa 30c)
 
Laittelen näistä myöhemmi specsejä!

Flektit on sen etupaneelin alla, ja radi sisäpuolella :tup:
Tähän myös lisätäkseni, niin tuulettimet on siis päälimmäisenä, ja radi näiden alla, kuitekin siten et koko helahoito etupaneelin alla :tup:

IMG_20230411_185448713_HDR.jpg
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
535
Nyt tuli se hetki vihdoin ja viimein, kun pääs omaa konetta kasailemaan. Joutu putkia odotella kolmisen viikkoa.
Kuvissa nyt toistaseks onnettomat 3200mhz kammat, jahka keksin minkä valmistajan/millaset tyrkkään tilalle, mut kone piti saada toimintaan. :tup:

• ASUS ROG STRIX B550-A GAMING AMD B550 ATX
• EVGA Supernova G2 850W virtalähde
• AMD Ryzen 7 5800X3D, AM4, 3.4 GHz, 8-Core
• Inno3D GeForce RTX 3080 iChill Frostbite 10GB
• Samsung 1TB 980 PRO SSD-levy, M.2 2280, PCIe 4.0, NVMe, 7000/5000 MB/s
• Kingston Technology FURY Renegade RGB muistimoduuli 32 GB 4 x 8 GB DDR4 3200 MHz
• NZXT H7 Flow Mid Tower ATX-kotelo, lasikyljellä, valkoinen
• Corsair Hydro X Series XC7 RGB PRO CPU Water Block valkoinen
• 2 kpl Goshyda white radiator 360mm
• 6kpl ARCTIC P12 PWM PST A-RGB 0dB - 120mm laitetuuletin
• EK-Xres D5 140 säiliö + pumppu
• EK-CryoFuel Blood Red Premix
• Corsair Hydro X Series XT Hardline 12mm Tubing, 12mm PMMA-putkisarja, 3kpl, 1m, kirkas
+ liittimiä kymmenkunta

No nyt on tyylikäs ja hyvin toteutettu kokonaisuus! :tup:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
482
Viimeaikaiseen keskusteluun liittyen oli pakko ajella vähän rasitustestejä omalla koneella.

Lian Li O11 Dynamic jossa sisällä i5-10600K kellotettuna 4,7Ghz all-core (HT Disabled, syy tähän on se että saan paremman perffin Microsoft Flight Simulatorissa) ja 3080Ti. Jäähdytyksenä on 3x360 radit (2x25mm paksut + 1x30mm). Tuulettimina 9xArctic 120mm. Pohjalla ja kyljessä olevat radit imee ilmaa sisäänpäin ja katossa olevasta radista puhaltaa ulos.

Harmi kun ei tullut tarkemmin katseltua tätä settiä kun oli vaan pohjassa ja katossa radit ja kyljessä 3x120mm tuulettimet imemässä sisään ilmaa että miten käyttäytyi lämmöt.

Pitäisi kyllä Aquero Octo ostaa niin saisi mitattua tuota veden lämpöä, ei ole mitään hajua mitenkä korkealle se nousee.

Huoneen lämpötila n. 21C
CPU Idle temp 41C (virrankulutus n. 41w)
GPU Idle temp 34C (virrankulutus n. 40w)
GPU Memory Idle temp 40C

CPU Testi 30min Cinebench R23:
- All-core taajuus 4,7Ghz
- Virrankulutus (pelkkä CPU) 103W
- CPU Core Voltage 1.270v

Tuulettimien nopeus 520-560rpm = n. 22% teho (käytännössä tuulettimet on täysin äänettömät), CPU package temp 60C
Tuulettimien nopeus 950-990rpm = n. 45% teho (ei äänetön mutta ei myöskään häiritsevän meluava), CPU package temp 58C.
Tuulettimien nopeus 1450-1600rpm = n. 80% teho (sen verran jo lähtee ääntä että ilman kuulokkeita häiritsee varsin paljon), CPU package temp 56C.
Tuulettimien nopeus 1740-1900rpm = 100% teho (alkaa jo kuulostaa suihkumoottorilta ja ei millään lailla vaihtoehto "normaalissa" käytössä), CPU package temp 54C.

GPU Testi 30min Heaven (Extreme preset, 8x anti-aliasing, 2560x1440):
- Kellotaajuus 1905-1935MHz
- Virrankulutus 340-350w

Tuulettimien nopeus 430-480rpm = n. 21% teho (käytännössä tuulettimet on täysin äänettömät), GPU temp 70C, GPU Mem temp 70C. CPU Package 62C.
Tuulettimien nopeus 950-990rpm = n. 45% teho (ei äänetön mutta ei myöskään häiritsevän meluava), GPU temp 67C, GPU Mem temp 68C, CPU Package 60C.
Tuulettimien nopeus 1450-1600rpm = n. 80% teho (sen verran jo lähtee ääntä että ilman kuulokkeita häiritsee varsin paljon), GPU temp 65C, GPU Mem temp 66C, CPU Package 57C.
Tuulettimien nopeus 1740-1900rpm = 100% teho (alkaa jo kuulostaa suihkumoottorilta ja ei millään lailla vaihtoehto "normaalissa" käytössä), GPU temp 60C, GPU Mem temp 60C, CPU Package 54C.

Cinebench + Heaven samaan aikaan 30min:
- CPU + GPU virrankulutus n. 450w

Tuulettimien nopeus 430-480rpm = n. 21% teho (käytännössä tuulettimet on täysin äänettömät), GPU temp 71C, GPU Mem temp 72C. CPU Package 76C.
Tuulettimien nopeus 950-990rpm = n. 45% teho (ei äänetön mutta ei myöskään häiritsevän meluava), GPU temp 68C, GPU Mem temp 68C, CPU Package 72C.
Tuulettimien nopeus 1450-1600rpm = n. 80% teho (sen verran jo lähtee ääntä että ilman kuulokkeita häiritsee varsin paljon), GPU temp 63C, GPU Mem temp 64C, CPU Package 67C.
Tuulettimien nopeus 1740-1900rpm = 100% teho (alkaa jo kuulostaa suihkumoottorilta ja ei millään lailla vaihtoehto "normaalissa" käytössä), GPU temp 57C, GPU Mem temp 58C, CPU Package 61C.

Nykyisellä kokoonpanolla yläradi kierrättää kahden radin lämmittämän ilman kotelon sisältä. Harmi kyllä kun ei tullut testattua tätä tarkemmin ennen kuin asensin tuon sivuradin looppiin. Vielä voisi kokeilla laittaa Thermal Grizzlyt sekä CPU:lle että GPU:lle jos sillä saisi lämpötiloja vähän alaspäin ja myös kokeilla kääntää sivuradin tuulettimet niin että ne puhaltaa ulospäin jolloin pohjaradin lämmittämä ilma jakautuisi kahdelle radille.

Jos nyt alottaisin alusta (tai varmaan joskus tulevaisuudessa tulee päivitettyä) niin hommaisin MORA:n jotta saa kaiken sen lämpimän ilman pyörimään kotelon ulkopuolella ja sit vaan joku pieni kotelo pelkillä tuulettimilla niin kotelon sisällä oleva lämmin ilma ei vaikuta radien toimintaan millään lailla.
 
Liittynyt
12.08.2020
Viestejä
851
No nyt on tyylikäs ja hyvin toteutettu kokonaisuus! :tup:
Kiitos!
Koko projektista ainoat mitat jotka tarkistin oli, että eteen ja kattoon menee 360 radit :rofl:
Onneks mahtu tuo eturadi tonne etulevyn alle, niin teki huomattavasti nätimmän :tup:
 
Liittynyt
07.01.2020
Viestejä
1 291
Tuli hommattua Asus AP201.
Tarkoitus laittaa XR5 360mm + Phanteks P30 kattoon ja pohjalle mahtuvuuden mukaan kombo seuraavista:
Xspc tx240 tai Gts 280mm
NF-A12x25 / NF-A12x15 tai Arctic P14 (tai ostan P14 slim)
SFX:n alle toivottavasti mahtuu DDC, EK:n volume FLT:lle löytynee helposti paikka tuon kokoisessa kotelossa.

Mitenhän nuo puhaltimet kannattaa laittaa puhaltamaan, sisään vai ulos?
Kotelon takaseinä on melko avoin, jolloin oikeastaan pölyn kulkeutuminen korvausilman mukana mietityttää ulospuhallusvaihtoehdossa.
Muuten seinät ovat melko pientä reikää.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 401
Viestejä
4 159 819
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom