Counter-Strike: Global Offensive

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
359
Pelailin tuossa päivällä retake serverillä (oliskohannollut lumimaa/donitsimaa tjsp) ja pelin jälkeen kun yritin laittaa kilpailullisen pelin haun päälle niin peli valitti että edellinen serveri oli ladannut jotain jonka takia csgo piti käynnistää uudelleen.

Voikohan yhteisöpalvelimen servuilta saada viruksia koneelle?

Onko muille tullut tuommosia ilmotuksia?
Noita tulee nykyään jatkuvasti vaikka pelaa ihan luotettavillakin servuilla. Tuskin on syytä huoleen.
 
Liittynyt
16.03.2020
Viestejä
159
Noniin. Nyt tapahtui jotain melkoisen villiä. Tuli nimittäin ilmoitus 12.8. että tilini CSGO-peli on saanut VAC-kiellon. Aikamoisen ristiriitaiset fiilikset, kyseessä on ainoa tilini jota olen käyttänyt sekä hallinoinut vuoden 2007 joulukuusta asti. Tuhansia tunteja CS 1.6 alla sekä 2012-2013 satoja tunteja CSGO:ta kunnes möin pelitietokoneeni. Aloin uudestaan pelaamaan tämän vuoden maaliskuussa ja käytännössä yhden kuukauden aikana minut reportattiin siten että trust factor jäi pysyvästi punaisen puolelle. Tästä syystä oli pakko vaihtaa pelin sisäisestä matchmakingistä Faceitin sekä myöhemmin vielä Esportalin puolelle. Siihen loppui spinbotteja vastaan pelaaminen. Kesän ajan olen pelannut pelkästään Valorantia Vanguard huijaukseneston takia, ja nyt läpsäistään tälläisellä naamalle.

Monesta lähteestä lukenut että ilmeisen moni saanut täysin perusteettoman VAC-kiellon. Laitoin heti supportin kautta viestiä, mutta oikeastaan ainoa keino on vain odottaa että kielto lähtee ajan kanssa pois. Aivan uskomatonta. Lisäksi tämän samaisen nimimerkin alle joka tälläkin foorumilla on käytössäni perustuu koko internet presenssini. Jotenkin tuntuu vielä henkilökohtaisemmalta.
 
Liittynyt
12.05.2019
Viestejä
1 249

Monesta lähteestä lukenut että ilmeisen moni saanut täysin perusteettoman VAC-kiellon. Laitoin heti supportin kautta viestiä, mutta oikeastaan ainoa keino on vain odottaa että kielto lähtee ajan kanssa pois. Aivan uskomatonta.
Hiljan tullut "Trusted mode", jonka pitäisi estää ulkopuolisten sovellusten ja tiedostojen pääsy peliin on aiheuttanut todella monelle aiheettoman VACin ja täästä syystä nyt onkin ollut kovasti puhetta uudesta VAC wavesta, tosin normaalista poikkeavasti nyt ei ole kyse huijareista vaan vahinkobänneistä.
Moni on ollut sitä mieltä, että nyt jos koskaan ei ole se hetki pelata CS:sää, huijasi tai ei, kun voi silti napsahtaa VACit.. :darra: Valven lausuntoa ja/tai korjausta odotellessa tälle.
 
Jotain tälle on tapahduttava. Ikävintä on se, että oikeat koijarit jotka jäävät haaviin ostavat/luovat uuden tilin ja jatkavat koijaamista. Itse en näe tuota edes vaihtoehtona, koska en ole tehnyt mitään väärää, ja tilini on muutenkin aktiivikäytössä noin sadan pelin kirjastolla jonka etusivulla nyt lukee että olen huijari. Käsittämätöntä millaiseen huuruun voi vetää tälläinen asia, joka ei vaikuta mihinkään tosielämässä.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
664
Noniin. Nyt tapahtui jotain melkoisen villiä. Tuli nimittäin ilmoitus 12.8. että tilini CSGO-peli on saanut VAC-kiellon. Aikamoisen ristiriitaiset fiilikset, kyseessä on ainoa tilini jota olen käyttänyt sekä hallinoinut vuoden 2007 joulukuusta asti. Tuhansia tunteja CS 1.6 alla sekä 2012-2013 satoja tunteja CSGO:ta kunnes möin pelitietokoneeni. Aloin uudestaan pelaamaan tämän vuoden maaliskuussa ja käytännössä yhden kuukauden aikana minut reportattiin siten että trust factor jäi pysyvästi punaisen puolelle. Tästä syystä oli pakko vaihtaa pelin sisäisestä matchmakingistä Faceitin sekä myöhemmin vielä Esportalin puolelle. Siihen loppui spinbotteja vastaan pelaaminen. Kesän ajan olen pelannut pelkästään Valorantia Vanguard huijaukseneston takia, ja nyt läpsäistään tälläisellä naamalle.

Monesta lähteestä lukenut että ilmeisen moni saanut täysin perusteettoman VAC-kiellon. Laitoin heti supportin kautta viestiä, mutta oikeastaan ainoa keino on vain odottaa että kielto lähtee ajan kanssa pois. Aivan uskomatonta. Lisäksi tämän samaisen nimimerkin alle joka tälläkin foorumilla on käytössäni perustuu koko internet presenssini. Jotenkin tuntuu vielä henkilökohtaisemmalta.
Vacin kautta saatu banni ei lähde ikinä pois. Tietty nyt voi olla poikkeus jos johtuu oikeasti jostain valven kämmistä.
 
Liittynyt
12.05.2019
Viestejä
1 249
Jotain tälle on tapahduttava. Ikävintä on se, että oikeat koijarit jotka jäävät haaviin ostavat/luovat uuden tilin ja jatkavat koijaamista. Itse en näe tuota edes vaihtoehtona, koska en ole tehnyt mitään väärää, ja tilini on muutenkin aktiivikäytössä noin sadan pelin kirjastolla jonka etusivulla nyt lukee että olen huijari. Käsittämätöntä millaiseen huuruun voi vetää tälläinen asia, joka ei vaikuta mihinkään tosielämässä.
Tiedän tunteen ja ymmärrän hyvin. Harmittavinta tässä on jopa sellainen fakta, että useampi huijari ei ole saanut näiden väärien VACien ohessa bännejä vaikka huijaavatkin, eli oikeita ja rehellisiä pelaajia rankaistaan nyt syyttä ja heidän tietämättään. Paras toivo tässä tosiaan on, että pitää supportin kanssa linjat auki ja vastailee tai kyselee perään säännöllisesti, jolloin keissi ei pääse ainakaan unohtumaan, mutta uskoisin, että mitä enemmän ihmiset nyt laittavat supportin suuntaan tietoja näistä tapauksista niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä Valve puuttuu asiaan ja julkaisee lausunnon ja poistattaa väärät VACit.
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Redditissä on kunnon paskamyrsky tästä hieman oudosta "ban wavesta". Aika moni väittää että olisi puhtaat jauhot pussissa ja silti on tullut Vac bannit... Mielenkiinnolla odotan Valven kantaa asiaan, eli tuleeko korjausta vai ovatko bannit pysyviä. Jos asiaan ei tule korjausta, eli bannit ovat pysyviä, niin voisin aika rohkeasti olettaa että bannit ovat täysin aiheellisia, eli jollakin accountilla on huijattu.
 
Todella vahva veikkaus Trusted Moden sekoiluun ja erittäin isoon määrään täysin väärin perustein annettuja VACceja, Valve puski koko Trusted Moden niin äkkipikaisesti pihalle, että hädin tuskin ehti betaakaan kokeilemaan ja tästä johtuen moni onkin arvellut jotain tämän tyylistä tapahtuvan ennemmin tai myöhemmin.. :whistling: Ja mitä nyt koko VACiin tulisi niin tämä ei olisi ensimmäinen kerta laatuaan sen historian aikana.
 
Milloinkas näin on käynyt aiemmin?

Mutta homma on siinä mielessä aika simppeli, että jos sinulla on oikeasti puhtaat jauhot pussissa, etkä ole koskaan huijannut yhdelläkään accountilla, niin sinulla ei ole mitään syytä huoleen... Itse en ole koskaan alentunut moiseen, joten ei mitään hätää. Eikä ole kyllä banneja näkynyt itsellä, eikä kavereillakaan Steamissa.
 
Viimeisin suurin vastaavanlainen keissi taisi olla mw2 aikoihin, hyvityksenä VACit poistettiin ja "uhreille" annettiin ilmaiseksi kopio l4d2:sta kivusta ja särystä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 047
Onhan noita ollut useissa peleissä kun tekoäly bannaa helvetillisen joukon porukkaa, pari päivää ja bannit peruttu.
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Viimeisin suurin vastaavanlainen keissi taisi olla mw2 aikoihin, hyvityksenä VACit poistettiin ja "uhreille" annettiin ilmaiseksi kopio l4d2:sta kivusta ja särystä.
Lähinnä tarkoitin CS:GO:ta, että milloin on siinä käynyt viimeksi näin?

Mutta joo, jos virheellinen aalto niin kellään puhtaalla pulmusella ei ole mitään hätää.
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Tarkoitin VACia, koska sehän ne bännit tässäkin tapauksessa on myöntänyt, tosin tällä kertaa apuna tuo Trusted Mode.
Tuo MW2:n "false ban wave" tapahtui 2010 Googlen mukaan. Mutta odotellaan Valven "statementtia"...
 
Liittynyt
12.05.2019
Viestejä
1 249
Tuo MW2:n "false ban wave" tapahtui 2010 Googlen mukaan. Mutta odotellaan Valven "statementtia"...
Niinhän se tosiaan tapahtui, mutta yksi tapaus VACin surullisen kuuluisassa historiassa silti. :asif: Valven kryptisiä vastauksia odotellessa..
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Niinhän se tosiaan tapahtui, mutta yksi tapaus VACin surullisen kuuluisassa historiassa silti. :asif: Valven kryptisiä vastauksia odotellessa..
Reddittiä lukiessa vain tulee aika hyvä kuva siitä, että nuo "false vac ban" huutelijat eivät ole sieltä terävimmästä päästä, trust factorit punaisella ja mitä ilmeisimmin matalilla rankeilla. Monella myös tyyliin: "en ole edes pelannut puoleen vuoteen", tai "en ole huijannut tällä tilillä"... Alan jo melkein toivoa että kyseessä olisi onnistunut ja tavallista suurempi banni-aalto :cigar2:
 
Tarviikohan tätä edes kompata millään muulla kuin "naulan kantaan!". :rofl:
 
Liittynyt
16.03.2020
Viestejä
159
Noniin. Nyt tapahtui jotain melkoisen villiä. Tuli nimittäin ilmoitus 12.8. että tilini CSGO-peli on saanut VAC-kiellon. Aikamoisen ristiriitaiset fiilikset, kyseessä on ainoa tilini jota olen käyttänyt sekä hallinoinut vuoden 2007 joulukuusta asti. Tuhansia tunteja CS 1.6 alla sekä 2012-2013 satoja tunteja CSGO:ta kunnes möin pelitietokoneeni. Aloin uudestaan pelaamaan tämän vuoden maaliskuussa ja käytännössä yhden kuukauden aikana minut reportattiin siten että trust factor jäi pysyvästi punaisen puolelle. Tästä syystä oli pakko vaihtaa pelin sisäisestä matchmakingistä Faceitin sekä myöhemmin vielä Esportalin puolelle. Siihen loppui spinbotteja vastaan pelaaminen. Kesän ajan olen pelannut pelkästään Valorantia Vanguard huijaukseneston takia, ja nyt läpsäistään tälläisellä naamalle.

Monesta lähteestä lukenut että ilmeisen moni saanut täysin perusteettoman VAC-kiellon. Laitoin heti supportin kautta viestiä, mutta oikeastaan ainoa keino on vain odottaa että kielto lähtee ajan kanssa pois. Aivan uskomatonta. Lisäksi tämän samaisen nimimerkin alle joka tälläkin foorumilla on käytössäni perustuu koko internet presenssini. Jotenkin tuntuu vielä henkilökohtaisemmalta.
Ja niinhän siinä kävi että kielto poistui. Melkoista settiä. Onpahan tämäkin nähty.

Edit: Nyt kun "maine on puhdas", voi jo vähän avautua.
Ehkäpä tästä voisi kyynisimmät ottaa opiksi sen että kyllä sinne huutelijoiden sekaan oikeasti sattuu myös ihan rehtejä pelureita jotka kokevat vääryyttä tavalla tai toisella. Esimerkiksi tuo trust factor järjestelmä on minun näkökulmastani aivan täysin rikki tällä hetkellä. Minulla on Steamin mukaan CSGO:ssa 400 pelituntia, joka ei tosiasiassa pidä alkuunkaan paikkaansa. Jo pelkästään saavutuksia tarkastelemalla voi todeta että pelin julkaisun jälkeen 2012-2013 aikavälillä saavutusten määrän mukaan pelituntien täytyisi olla vähintäänkin tuplat. Kuitenkin kun pelaa matchmakingiä, valtaosa pelaajista vastapuolella huutelee "suspicious acc", "smurf" jne. ja sitä kautta report-työkalulla polkee trust factorin aivan pohjamutiin koska pelitunnit. Itseasiassa kirjoitin tästä Valven supporttiin seuraavanlaisen palautteen 23.4.2020 kun paloi täysin hermot:

"Hello!

The last time I've actively played CS:GO was in 2013, and I had a great time. About a month ago I decided to jump back in, but the experience has been dreadful.

After a couple of wingman matches with a friend, I started encountering matches with constant cheating. Today I played a match that ended 0 - 16 against a team with blatant aimbots and possibly wallhack. Also my own team had a player with a spinbot. The match lasted for 15 minutes. And this has been roughly my experience with matchmaking in general since starting to play again. I am a veteran player, bought CS:GO as soon as it came out and have thousands of hours in CS 1.6. For me, the game as it is now has turned out to be completely unplayable. Also my friends get a message in matchmaking upon me joining the lobby that my trust factor is low. There is no way for me to improve the trust factor either as I am stuck in a loop in which I seem to be only competing against blatant cheaters, who automatically report the opposing team as hackers. I can't perform any overwatch duties either. This also effects people I play with, as my trust factor is what dictates our bracket in matchmaking, therefore dragging them in to this loop as well.

I get the system. Let the cheaters cheat against each other. But how is it that people like me get stuck in a limbo from which there is no way out? I've asked my friends to commend be after matches with no avail. As it is now, my only choice is to either play solely on FaceIt or create a new account just to play CS:GO and actually enjoy it.

This is my profile:
Steam Community :: ooidort "

Nyt oikeasti vaikuttaa siltä, että tämä VAC-kieltojen aalto on kategorisesti antanut rankkua alhaisen trust factorin-limboon juuttuneille, kuten minun tilanteessani. Aivan käsittämätön päätös edellämainituista syistä.
 
Viimeksi muokattu:

Kuinkas sinulla pitäisi olla tuplamäärä tunteja?

Kyllähän se matala trust factor vaatii muutakin kuin vain muiden pelaajien huijausepäilyjä. Eihän siinä olisi mitään järkeä, että jokainen vähänkään parempi pelaajaa joutuisi matalalle trust factorille koska vain pelaa liian hyvin...:asif:
 
Tarkoittanet toki sitä että grieffaa, flamettaa, tappaa omia tai muuten hankaloittaa muiden elämää pelatessa? Pelaan pääsääntöisesti aina premadella, jolloin vastapuoli on se joka nämä reportit tekee. Ei ole tapana riehua pelinaikaiseen chattiin mitään. En tietenkään väitä olevani edes "vähänkään parempi" pelaaja, rank on nyt pitkään vaihdellut LE-LEM välillä. Se vaan on tuntunut olevan monelle tunteja vastaan peilaten jotenkin sietämätön yhtälö.

Tuosta tuntimäärästä, kai se on ihan tiedostettu ominaisuus että esitetyt tunnit ovat pääsääntöisesti päin mäntyä?

Edit:
"Pitkään LE-LEM välillä" tarkoittaen sitä että ennen Faceitiin siirtymistä se stabiloitui tuohon. Faceit level on ollut epävakaampi, parhaimmillaan 5, pahimmillaan 2.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
664
Ja niinhän siinä kävi että kielto poistui. Melkoista settiä. Onpahan tämäkin nähty.

Edit: Nyt kun "maine on puhdas", voi jo vähän avautua.
Ehkäpä tästä voisi kyynisimmät ottaa opiksi sen että kyllä sinne huutelijoiden sekaan oikeasti sattuu myös ihan rehtejä pelureita jotka kokevat vääryyttä tavalla tai toisella. Esimerkiksi tuo trust factor järjestelmä on minun näkökulmastani aivan täysin rikki tällä hetkellä. Minulla on Steamin mukaan CSGO:ssa 400 pelituntia, joka ei tosiasiassa pidä alkuunkaan paikkaansa. Jo pelkästään saavutuksia tarkastelemalla voi todeta että pelin julkaisun jälkeen 2012-2013 aikavälillä saavutusten määrän mukaan pelituntien täytyisi olla vähintäänkin tuplat. Kuitenkin kun pelaa matchmakingiä, valtaosa pelaajista vastapuolella huutelee "suspicious acc", "smurf" jne. ja sitä kautta report-työkalulla polkee trust factorin aivan pohjamutiin koska pelitunnit. Itseasiassa kirjoitin tästä Valven supporttiin seuraavanlaisen palautteen 23.4.2020 kun paloi täysin hermot:

"Hello!

The last time I've actively played CS:GO was in 2013, and I had a great time. About a month ago I decided to jump back in, but the experience has been dreadful.

After a couple of wingman matches with a friend, I started encountering matches with constant cheating. Today I played a match that ended 0 - 16 against a team with blatant aimbots and possibly wallhack. Also my own team had a player with a spinbot. The match lasted for 15 minutes. And this has been roughly my experience with matchmaking in general since starting to play again. I am a veteran player, bought CS:GO as soon as it came out and have thousands of hours in CS 1.6. For me, the game as it is now has turned out to be completely unplayable. Also my friends get a message in matchmaking upon me joining the lobby that my trust factor is low. There is no way for me to improve the trust factor either as I am stuck in a loop in which I seem to be only competing against blatant cheaters, who automatically report the opposing team as hackers. I can't perform any overwatch duties either. This also effects people I play with, as my trust factor is what dictates our bracket in matchmaking, therefore dragging them in to this loop as well.

I get the system. Let the cheaters cheat against each other. But how is it that people like me get stuck in a limbo from which there is no way out? I've asked my friends to commend be after matches with no avail. As it is now, my only choice is to either play solely on FaceIt or create a new account just to play CS:GO and actually enjoy it.

This is my profile:
Steam Community :: ooidort "

Nyt oikeasti vaikuttaa siltä, että tämä VAC-kieltojen aalto on kategorisesti antanut rankkua alhaisen trust factorin-limboon juuttuneille, kuten minun tilanteessani. Aivan käsittämätön päätös edellämainituista syistä.
Hyvä homma!
 
Jokin ei nyt täsmää jos väität, että vastapuoli reportoi huijausepäilyistä, mutta kuitenkin itse sanot ettet ole parempi pelaaja... Eli mistäs nuo epäilyt sitten tulevat? Eikai kukaan nyt ala pelituntejen perusteella pelkästään laittamaan reporttia.

Entäs se premade? Onko siellä mahdollinen huijari?

Missä Steamin tuntilaskurin "epätarkkuudesta" on tiedotettu? Kyllä ainakin omat tunnit tuntuvat äkkiseltään täsmäävän aika hyvin, kun sen suhteuttaa voitettujen mm matsejen, faceit matsejen ja Esea matsejen määrään.
 
Pahoittelen, mutta en aio jatkaa ylläolevista aiheista keskustelua. Minun kokemukseni ovat minulle aivan yhtä totta kuin omasi itsellesi. En näe tässä debaatin aineksia.
 
Hyvä homma, että Valve korjasi oman mokailunsa Trusted Moden ja VACin kanssa ainakin tämän tapauksen verran! :tup:
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Pahoittelen, mutta en aio jatkaa ylläolevista aiheista keskustelua. Minun kokemukseni ovat minulle aivan yhtä totta kuin omasi itsellesi. En näe tässä debaatin aineksia.
Selvä homma. Itse olet kuitenkin tässä väittänyt matalan trust levelisi johtuvan vastapuolen huijausepäilyistä ja Steamin tuntimittarin olevan virheellinen ilman mitään pätevää perustetta...

Sinulla on paljon pelejä (90), 12 vuotta vanha accountti jne. joten en aivan niele väitettä siitä, että trust factorisi määräytyisi pelkästään huijausepäilyiden kautta. :asif:
 
Eksuu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
2 343
Jokin ei nyt täsmää jos väität, että vastapuoli reportoi huijausepäilyistä, mutta kuitenkin itse sanot ettet ole parempi pelaaja... Eli mistäs nuo epäilyt sitten tulevat? Eikai kukaan nyt ala pelituntejen perusteella pelkästään laittamaan reporttia.
Valitettavasti kyllä laittavat reporttia tuntien perusteella. Lisäksi CS:ssä tunnetaan termi ”varmuusreportti” eli kun vihu ampuu pari päähän, laitetaan reportti varmuuden vuoksi. Tähän vielä yhdistettynä alle 1000h käyttäjä, niin varmasti tulee reporttia.

Tätä naurettavaa toimintaa tapahtuu aivan kaikilla ränkeillä. Varsinkin kaikilla supremea alemmilla rankeilla porukka on joskus niin huonoja pelaamaan, että muutaman päätapon jälkeen huudetaan jo koodaria, kun eivät itse osaa välttämättä pelata.

Uskomatonta kyllä, cs:ssä päähän ampuminen on yhtä kuin aimbot, vaikka päähän osuminen ei ole edes kovinkaan vaikeaa varsinkaan aseilla kuten AK47, joka tappaa yhdestä osumasta päähän.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
359
Minulla on kaksosveljet, jotka aika lähelle samantasoisia pelaajia. Toisella on profiilissa tai pelityylissä ilmeisesti jotain epäilyttävää kun profiilissa paljon kommentteja, että on hakkeri jne. ja välillä trust factor menee niin alas että tulee varoitus kun mennään pelaamaan. Toisella taas profiilissa ehkä pari hakkeriepäilyä, eikä trust factor ole ikinä mennyt niin alas että olisi varoitusta tullut.

Varmaan se on wallbangaaminen ja savuihin ampuminen mikä noita triggeröi.
 
Tuosta näkee, että se on hyvin monen asian summa. Mitään tarkempaa tietoa trust factorin toiminnasta ei ole. Savuihin ja seiniin ammuskelu on niin tyypillistä counteria etten sen usko yksinään triggeröivän mitään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
102
Minulla hiukan samanlaisia fiiliksiä kuin ooidortilla. Käytännössä olen koko cs:go taipaleen pelannut premade-tiimissä tutun porukan kanssa.
Tili on yli 13 vuotta vanha, jossa yli 200 peliä ja tunteja on tullut sourcen puolelta yli 2000 ja go:n puolella taitaa olla yli 1000. Opiskeluaikoina / sinkkuna tuli hakattua aika perhanan paljon ja silloin ei ollut mitään ongelmia. Nyt kun perheellisenä pelikerrat on jääneet max 2 kertaan viikossa, niin minun tili herjaa välillä punaisella ja välillä keltaisella samalle peliporukalle. Kävin testimielessä pelaamassa omineni ja se oli sellaista paskaa että oksat pois. Kesäkuussa luotuja tilejä (omat sekä vastustajat) ja todella hämärää pelaamista.

Jotain isompia muutoksia tuohon trust factoryyn on täytynyt tulla, koska oma pelaaminen ja käyttäytyminen on pysyny samanlaisena koko tuon 13 vuoden ajan. Ja selvyytenä käytössä ei ole ikinä ollut mitään ulkopuolisia ohjelmia ja käytös pelissä on aikuismaista.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
359

Tuosta näkee, että se on hyvin monen asian summa. Mitään tarkempaa tietoa trust factorin toiminnasta ei ole. Savuihin ja seiniin ammuskelu on niin tyypillistä counteria etten sen usko yksinään triggeröivän mitään.
En tarkoittanutkaan että se itse pelissä mitään triggeröi, mutta jos osaa hyödyntää smokeja ja bangattavia seiniä tehokkaasti, niin vastustajat reporttailee ja laittaa profiiliin "-rep wh" -kommentteja.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
789
Jaahas nykyään joka pelissä aimbotti nykyään. Pelaan supreme - global tasolla. Aina jotain semi uusia accountteja. Laittaa koodit päälle kun meinää hävitä, aina eivät edes jaksa peitellä sitä. Viimeisessä 4 pelissä ollut huijari, sitä ennen oli 6 voittoa putkeen.
Kävin pelaamassa Deathmatchia niin siellä ukkelit vaan pyöri ympyrää, ilmeisesti kerää pelitunteja, että pääsevät pelaamaan competivea?
 
Kyllä ja kaiken huippu, että joskus viikko sitten tuli se uusi anti-cheat joka estää ulkoisia ohjelmia, muttei vissiin itse koodeja :D
 
Liittynyt
12.05.2019
Viestejä
1 249
Mikäs on luotettavin paikka myydä 4000-5000e esineitä? :cigar:
Skinbaron, joskin ottavat pienet osingot myydyistä tavaroista, mutta luotettavaa ja sujuvaa ostamista sekä myymistä on ollut ainakin omalta osaltani. :tup:

Edit: On myös isoja skenen nimiä tätä sivua tukemassa omalla tradeilullaan ja ovat tehneet myös esim. yhteistyömatskua mm. Trilluxe ja Anomaly.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: GJ
Liittynyt
12.05.2019
Viestejä
1 249
Eikös porukka myy noita esineitä ihan Facebookissa jossain ryhmässä ja myydäänhän noita tämän foorumin myyntipalstallakin.
Myydäänhän itemeitä siellä täällä, myös noissa sun mainitsemissa paikoissakin, mutta yleensä kyse on keskivertohintaisista puukoista ja reilusti alle tuon mainitun '4000-5000€' itemeiden arvon, eli tässä tapauksessa itse lähtisin suoraan kokeilemaan kansainvälisiä sivuja, kun silloin suuremmalla todennäköisyydellä joku skinlordi pohjattoman lompakon kera löytää skinit myynnistä. :cigar2:
 
GJ

Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
380
Laitoin tuonne skinbaroniin testiksi muutaman satasen kaupat tulille, katsotaan miten prosessi menee, sen mukaan miettii laittaako noita kalliimpia. Kiitos suosituksista!
 
Liittynyt
12.05.2019
Viestejä
1 249
Voiko tuota omaa trust factoria päästä jotenkin katsomaan?
Ei. Ainoa tapa saada vihiä omasta trust factorista on analysoida matsien laatua (paljon hakkereita yms.) tai pelata partyssä, jolloin pelihaun aloittamalla peli antaa varoituksen X pelaajan trust factorista.
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768

Mielenkiintoista katsottavaa... Olisikohan Valven korkea aika miettiä pelin suuntaa...
 
Liittynyt
12.05.2019
Viestejä
1 249

Mielenkiintoista katsottavaa... Olisikohan Valven korkea aika miettiä pelin suuntaa...
Ei mitään uutta tässä, Overwatchihan on ollut jo vuosikausia "hakkereitten" väärinkäytössä reportbottien myötä. :D Ja Valve on jo ennen tämänkin videon julkistamista ehtinyt toimimaan, jos jäi mietityttämään.

Aina silloin tällöin on toki huhuiltu, että nyt viimeinkin hep reportbotit on patchattu umpeen lopullisesti, mutta eipä ole koskaan ollut näin, tosin tämän viimeisimmän 'aallon' myötä tuntuisi, että reportbotit olisivat oikeasti toistaiseksi pois käytöstä, kunnes toisin mainittakoon..
 
En ehkä niinkään noista reporttien väärinkäytöstä, mutta enemmänkin tuosta selvästä huijaamisesta. Haastateltu henkilö huijaa noin räikeästi ja kertoo vieläpä avoimesti asiasta, mutta silti ei mitään... Kertoo aika paljon private cheateistä ja koko huijari-skenestä.
 
Reportbotit, Overwatchin väärinkäyttäminen ja sen tukkiminen "väärillä" reporteilla ja ilmiselvä huijaaminen private cheateillä menevät kaikki aikalailla käsi kädessä. :kahvi:

Skene kehittyy kokoajan ja kyllä uusia kikkoja aina jaksetaan keksiä että löytää sitä mukaa, kun Valve niitä korjailee, mutta osallehan se on vain hauskaa itsensä haastamista koodaamalla ja joillekin sitten taas enemmän tai vähemmän sitä itseään.
Näistä huijareista online-peleissä on mahdotonta päästä pysyvästi eroon, kun esim. ESEAssa ja FaceIt:ssäkin yhtälailla huijataan, joskin astetta piilotellummin, oli ne omat custom AC:t tai sitten ei. :cigarbeye:
 
Liittynyt
08.12.2020
Viestejä
9
Millaiset prosessorin lämmöt teillä on kun pelaatte csgo high-grafiikoilla? Itsellä lämmöt pyörii 60-70 asteessa, ovatkohan normaalit? Välillä saattaa käydä yksittäiset lämpöpiikit jopa 75c.

Amd 5600x, silentiumPc fortis 3, rtx 3060ti, msi x570 tomahawk wifi, fractic Design vector rs.
 
Viimeksi muokattu:

Alensia

Custom-titteli
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 811
Millaiset prosessorin lämmöt teillä on kun pelaatte csgo high-grafiikoilla? Itsellä lämmöt pyörii 60-70 asteessa, ovatkohan normaalit? Välillä saattaa käydä yksittäiset lämpöpiikit jopa 75c.

Amd 5600x, silentiumPc fortis 3, rtx 3060ti, msi x570 tomahawk wifi, fractic Design vector rs.
Aivan normaalia viistonni-sarjan Ryzenillä.
 
Liittynyt
25.10.2018
Viestejä
664

NiP:in koutsi pelaamassa 2016 majorissa. :D

"NiP THREAT, the coach of Ninjas in Pyjamas had to step in for pyth at the MLG Columbus major due to pyth’s visa issues. Decided to make a tribute movie about his amazing performance at the major. He didn’t play CS:GO for about a year and only practiced 3 days before the tournament. "
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 422
Viestejä
4 160 699
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom