Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Kannattaa kyllä.
ISO Hemlock tuli jo takaisin, en tiedä tekivätkö sille jotain.Kannattaa kyllä.
Siellähän taisi tosiaan mm. just se ISO Hemlock mennä banniin.
Se on ainakin omasta mielestä ollut yllättävän erilainen vs unranked ja ihan vaan hyvällä tavalla.
En etukäteen ajatellut että se olisi mitenkään kovin erilaista.
4v4 sekä rajoitukset aseissa, attachmenteissa, killstreakeissä ja field upgradeissa muuttaakin pelin luonnetta melkoisesti.
Omasta mielestä melkein pelkästään parempaan suuntaan.
S&D fani en erityisesti ole, mutta control ja hardpoint maistuu ihan kivasti.
On siis S&D parhaimmillaan mahtavaa viihdettä, mutta en vaan pelaa codia tuollaisten "kuole heti alkuun ja tuijota istumista lopun erää" -pelimuotojen takia. Mielummin on jatkuvasti pelissä mukana.
Toisaalta pitää sanoa, että rankedissä S&D on ollut mieluisampi kokemus kuin unranked puolella.
Siellä unrankedissa S&D tuntuu olevan pelimuoto missä on heittämällä toksisimmat pelaajat. Juu kyllä voicen voi ottaa pois, mutta katoaa siinä vähän pointti kun pelataan multin yksiä ainoita pelimuotoja missä voicella on jotain virkaa.
En sitten tiedä mistä kumpuaa tuo S&D ranked vs unranked ero tässä suhteessa, mutta voihan se vaan olla sattumaa kun ei tuota niin paljon ole vielä tykitelty.
Noh, joka tapauksessa ranked on kyllä mukava lisä. Paljon enemmän kuin mitä etukäteen kuvittelin.
Jaa kappas.ISO Hemlock tuli jo takaisin, en tiedä tekivätkö sille jotain.
Mistäköhän johtuu, että saan multiplayerin daily challengeista joka päivä 5000xp ja 20000xp, kun muija saa vaan 2500xp ja 10000xp?
Pelin oma vastine "naisen eurolle".Just tämmösissä jutuissa huomaa tosi hyvin tän miten naisia painetaan alas joka päivä.
Molemmilla battlepassi? Sehän ilmeisesti antaa jotain xpbonaria.Mistäköhän johtuu, että saan multiplayerin daily challengeista joka päivä 5000xp ja 20000xp, kun muija saa vaan 2500xp ja 10000xp?
No ei anna kyllä itselle. 2500 ja 10000 noi mulla on ja on battle pass ostettuna.Molemmilla battlepassi? Sehän ilmeisesti antaa jotain xpbonaria.
Koodareita en ite oo nähny, ainakaan selkeitä. Aika paskaahan tää muuten on. Mappeihinkin alkaa mennä hermo, vaikka penan krossinkia en oo kertaakaan vielä ”päässyt” pelaamaan.No ei anna kyllä itselle. 2500 ja 10000 noi mulla on ja on battle pass ostettuna.
Kehtaavatkin pyytää rahaa näin rikkinäisestä pelistä. Hit detection on ihan mitä sattuu, viholliset spawnaa selkään, itse spawnaa vihollisen tähtäimiin ja peli on täynnä huijareita. Pistää vihaksi.
Long shotejakaan ei taas mukamas tule millään. Ei sitten saada päivittäisiä tehtäviä tehtyä. Millä tää battle pass pitäis saada läpäistyä?
Mä taas toivoisin et snd:n sais pois. Tuntuu niin köyhältä cs:n apinoimiselta koka ei edes toimi läheskään hyvin codissa kuin cs:ssäOispa rankedia pelkästään SnD:llä valittavissa. Noi respawn-pelimuodot ollut itselle aina pelkästään aseiden kehittämistä varten. Sit SnD.
Mä taas toivoisin et snd:n sais pois. Tuntuu niin köyhältä cs:n apinoimiselta koka ei edes toimi läheskään hyvin codissa kuin cs:ssä.
Codi pitäis pysyä vahvasti arcade pelimuodoissa mihin peli toimii ja tuoda esim free for all pelimuoto rankediin.
Mulla 36% ja ostin sen kalliimman version battle passista jossa saa ensimmäiset 20% heti auki. Pelannut joka päivä sen mitä nyt töissä käyvänä ja muitakin pelejä pelaavana kerkiää.Ei kai tossa Battle Passissa mikään erikoinen työ ole? En ole mielestäni kovin paljon pelannut ja 54% auki. Reilu 40pv aikaa avata loput
Ei kai tossa Battle Passissa mikään erikoinen työ ole? En ole mielestäni kovin paljon pelannut ja 54% auki. Reilu 40pv aikaa avata loput
Mistäköhän johtuu, että saan multiplayerin daily challengeista joka päivä 5000xp ja 20000xp, kun muija saa vaan 2500xp ja 10000xp?
Olkaa onnellisia että saatte siitä bonus haasteista expat. Mulla on ollut viimeset pari viikkoa varmasti yli puolet kerroista, kun bonus haasteen 10 000 xp:tä ei ole rekisteröitynyt. Periaatteessa se eteneminen ei edes hirveästi kiinnosta, mutta ärsyttää ihan periaatteesta.No ei anna kyllä itselle. 2500 ja 10000 noi mulla on ja on battle pass ostettuna.
Kehtaavatkin pyytää rahaa näin rikkinäisestä pelistä. Hit detection on ihan mitä sattuu, viholliset spawnaa selkään, itse spawnaa vihollisen tähtäimiin ja peli on täynnä huijareita. Pistää vihaksi.
Long shotejakaan ei taas mukamas tule millään. Ei sitten saada päivittäisiä tehtäviä tehtyä. Millä tää battle pass pitäis saada läpäistyä?
No en tiedä rekisteröityykö ne xp:t oikeasti battle passin etenemiseen vai ei kun tätäkään asiaa ei peli selkeästi ilmaise. Ei edes näytetä paljonko xp:tä yksi battle passin taso oikeasti vaatii.Olkaa onnellisia että saatte siitä bonus haasteista expat. Mulla on ollut viimeset pari viikkoa varmasti yli puolet kerroista, kun bonus haasteen 10 000 xp:tä ei ole rekisteröitynyt. Periaatteessa se eteneminen ei edes hirveästi kiinnosta, mutta ärsyttää ihan periaatteesta.
DMZ on hyvä tuon battle passin kehittämiseen ja varsinkin tuolla uudella kartalla kun vähän tekee tehtäviä ja hoitelee botteja/pelaajia niin passi on täynnä ennen kuin huomaatkaan. Itellä meni alle viikko tuon kanssa, normaalisti olisin mw2 shipment/shoothouse kentissä tahtonut, mutta kun eivät ole olleet nyt kierrossa niin dmz tullut kokeiltua ja hyväksi todetuksi.....Millä tää battle pass pitäis saada läpäistyä?
En pelaa Warzonea vaan Modern Warfare 2:ta.DMZ on hyvä tuon battle passin kehittämiseen ja varsinkin tuolla uudella kartalla kun vähän tekee tehtäviä ja hoitelee botteja/pelaajia niin passi on täynnä ennen kuin huomaatkaan. Itellä meni alle viikko tuon kanssa, normaalisti olisin mw2 shipment/shoothouse kentissä tahtonut, mutta kun eivät ole olleet nyt kierrossa niin dmz tullut kokeiltua ja hyväksi todetuksi.
DMZ:ssä on usein se ongelma ettei yksin oikein meinaa pärjätä jos haluaa kerätä suuren määrän rahaa ja jopa saada tehtävän tai parin aikaiseksi. Nevareiden kanssa pelaaminen on hyvin usein sekoilua, eikä kommunikaatioon jakseta keskittyä lainkaan.DMZ on hyvä tuon battle passin kehittämiseen ja varsinkin tuolla uudella kartalla kun vähän tekee tehtäviä ja hoitelee botteja/pelaajia niin passi on täynnä ennen kuin huomaatkaan. Itellä meni alle viikko tuon kanssa, normaalisti olisin mw2 shipment/shoothouse kentissä tahtonut, mutta kun eivät ole olleet nyt kierrossa niin dmz tullut kokeiltua ja hyväksi todetuksi.
Näinhän se on ja tästä syystä itse pelannut randomien kanssa dmz kun oma peliporukka jauhaa vain wz2:sta. Mw2 palailen kun on nuo pienet kartat valittavissa.DMZ:ssä on usein se ongelma ettei yksin oikein meinaa pärjätä jos haluaa kerätä suuren määrän rahaa ja jopa saada tehtävän tai parin aikaiseksi. Nevareiden kanssa pelaaminen on hyvin usein sekoilua, eikä kommunikaatioon jakseta keskittyä lainkaan.
Varmaan riippuu osittain myös pelimuodosta, kuten tuossa jo aiemmin sanottiin. Edelliselläkin kierroksella oli täysi työ kerätä kaikki tokenit ja nyt niitä kertyy niin paljon hitaammin, ettei kiinnosta alkaa edes yrittämään. Warzonea/DMZ:aa en pelaa.Ei kai tossa Battle Passissa mikään erikoinen työ ole? En ole mielestäni kovin paljon pelannut ja 54% auki. Reilu 40pv aikaa avata loput
Kaikin puolin aseet tässä pelissä totaalisen epätasapainossa ja muutenkin ihan satunnaista miten toimii. Muutaman sekunnin sisällä samalla etäisyydellä ampuessa voi vihollinen tippua yhdestä padista tai sitten ei.Toi uus haulikko tekee tästä pelistä ihan paskaa. Riot shield selkään ja liekkejä ampuva pommikone käteen, siinähän on huippua meisinkiä taas sit
Kaikin puolin aseet tässä pelissä totaalisen epätasapainossa ja muutenkin ihan satunnaista miten toimii. Muutaman sekunnin sisällä samalla etäisyydellä ampuessa voi vihollinen tippua yhdestä padista tai sitten ei.
Audio (Global)
Data suggests that some PC Players may be experiencing audio issues due to discrepancies in the number of channels they are outputting. We've added an option to force PC to stereo output; please be sure to check Windows and in-game audio settings are set correctly in accordance with your listening environment.
Investigation into player reports regarding audio led us to identifying a previously unknown issue impacting occlusion across the game. Audio occlusion is a filter that is applied based on the type of material that an object or structure is composed of, primarily based on its thickness and how it blocks the full frequency of the sound. Only large structural objects should apply the filter, but we found some small items like a stapler or a pile of rags on the ground that were causing the filter to turn on when it shouldn't have. For example, a wastebasket that was tagged with the incorrect material may have occluded the sound like it was behind a wall making the sound more difficult for a player to hear. This issue will be addressed in the Season 02 update and we continue to work on fixes and new audio features to better our players' experience.
The Path to Season 02
Onko nämä uudet (huonommat) kokemukset ihan uusimmilla ajureilla, eli 531.18 jotka tuli about viikko sitten?Silloin kun tämä peli tuli ja pelasin kampanjaa niin ruutu scrollaili upeasti allekirjoituksen kokoonpanolla 4K resoilla DLSS Qualitylla reippaasti yli 200fps kentästä riippuen, eikä ruutu repeillyt yhtään vaikka ylitti näytön hertsit kevyesti (120Hz). Oli muutenkin sulavaa ja liiketerävyys huippua.
Nyt jos antaa fps huidella rajoittamattomana niin tulee selkeesti "micro stutteria" tai millä tuota pientä vapinaa / röpelöä nyt voi kutsua. Ainakin moninpelissä. Vaikka Nvidian paneelista olisikin Vsync -nopea päällä. Ilman sitä repeileekin vielä.
Ei tuolla nyt sinänsä mitään väliä ole kun toimii fps rajoitteilla ja fps:ää piisaa riittävästi, mutta tuntuu että välillä tuon liiketerävyyden saa ihan täydelliseksi kun hiukan asetuksia muuttelee. Nyt vaikuttais siltä että fps pakko rajoittaa hiukan alta näytön hertsien joko pelistä tai Nvidian paneelista tai muuten alkaa mennä pöperöisemmäksi.
Onko mulla psykoosit päällä vai onko jokin muuttunut, ehkä näytön eli LG C2 OLED:in VRR / Gsync kun katkeaa 120Hz jälkeen niin suttaa. Mutta tuskin tuohonkaan nyt heikentäviä muutoksia ole tullut TV:n päivityksillä. Tai sitten jokin asetus tekee tuota vaihtelua ja vaihtoehtoja + kombinaatioita riittää (exclusive fullscreen pelistä + Vsync Nvidialta jne jne).
Meinaan viimeksi kun tuli uudet Nvidian ajurit ja latasi shaderit kokonaan uudelleen niin tuntui pelin alussa se helikopterilla laskeutuminen olevinaan liiketoistolta hitusen terävämpää kuin mihin on tottunut, jos se jostain syystä muuttuu välillä rapsun huonommaksi niin ei välttämättä heti huomaa.
Pitänee kanssa tarkistaa tuo, kun välillä on että helikopteri laskeutuu päälle takaa, eikä mitään ääntä kuulu... Käytössä on vain stereoäänikortti ja stereokuulokkeet, mutta eihän sitä tiedä jos jokin tuollainen bugi on pelin sisällä, että siellä olisi monikanava tms. Selittäisi ongelman ainakin omalla kohdallaniEn sattunut muuten katsomaan, että onko pelissä nyt joku tuollainen forced stereo output?
Jos on, voisihan sitä kai kokeilla.
Onko nämä uudet (huonommat) kokemukset ihan uusimmilla ajureilla, eli 531.18 jotka tuli about viikko sitten?
Koska nyt on tämä keissi menossa:
Nvidia releases fix for GeForce driver causing CPU spikes
Some users are seeing CPU usage go up by 10-15% after closing games on the latest Nvidia driver.www.pcworld.com
Uutisoinnissa puhutaan siitä, että ongelma ilmenee kun jonkun pelin sulkee. Eli sen jälkeen kone ruksuttaa tavallista enemmän.
Satuin vaan just lukemaan jonkun viestin siitä, että MWII kohdalla ongelma ilmenee myös peliä pelatessa.
Tänään pitäisi kuulemma tulla hotfix ajurit ongelmaan.
Siellä ei enää mitään muuta olekaan. Pelkkä stereo valittavissa. Ei enää ollenkaan surround ääniä. Voi helvattu nyt tätä Activisionin sähellystä...Season 2 piti tulla ihan merkittävät parannukset ääniin.
Tässähän oli joku hassun hauska bugi, että esim. joku pahvilaatikko lattialla saattoi vahingossa vaimentaa kaikki äänet siinä ympärillä.
Tässä vielä teksti noista audio ongelmista, joka tuli ennen season 2:
En sattunut muuten katsomaan, että onko pelissä nyt joku tuollainen forced stereo output?
Jos on, voisihan sitä kai kokeilla.
Mulla on windows audio ja stereo. Stereolla pääsi taas helikopteri 20m seläntakaakse salaa...Siellä ei enää mitään muuta olekaan. Pelkkä stereo valittavissa. Ei enää ollenkaan surround ääniä. Voi helvattu nyt tätä Activisionin sähellystä...
Joo kyllä siellä näkyy Windows audio mutta sitä ei pysty valitsemaan.Mulla on windows audio ja stereo. Stereolla pääsi taas helikopteri 20m seläntakaakse salaa...
Kyllä se on vain ennen pelaamista käytävä biosissa kytkemässä E-ytimet pois. Legacy Game Compability Mode ei auttanutkaan. Kun E-ytimet päällä, nykii peli niin pirusti ja on paikoin pelikelvoton. Ilman E-ytimiä prosessorin käyttöasteet ovat paikon todella korkeat, mutta peli on täysin sulavaa ja FPS korkeampi. Ihme kyllä muilla ei tunnu olevan Alder Laken tai Raptor Laken kanssa samaa ongelmaa. Nyt ei sentään ole kaatunut pitkään aikaan
Hemmettiäkö peli omin päin muuttelee mitä pelimuotoja haluan pelata quick playssä... Oli taas se ihmeen HVT muoto pompannut valituksi.
Ehkä eniten itseä ärsyttää se sata kertaa napin hakkaaminen aina kun avaa pelin. Eikö se voisi vaan päivittää ja sitten lopuksi ilmoittaa et nyt tehtiin näin, tai skipata sen ilmoituksenkin kokonaan. Tollaset turhat press to continue hommat on kuopattu muista peleistä jo vuosia sitten.Joo tätä tapahtuu aina kun tulee noita playlist-päivityksiä. Mikä siinäkin on että pitää tollanen perusjuttu rikkoa joka kerta, mut sopii tän pelin luonteeseen et vähän repsottaa siellä täällä
Uskomatonta että takaäänet on vuonna 2023 uutisoitava asia. Tällä hetkellä ihan sama kuunnella musiikkia pelatessa kun ei kuule mitään suuntia muutenkaan.Season 2.5 tulee näemmä se stereo/surround valinta, plus muita audio juttuja.
Riippuu varmaan pelityylistä? Jos makoilee pelissä keskimäärin 20minuuttia paikallaan ja sniputtelee porukkaa, niin on "hieman" ärsyttävää, kun joku tulee selkään ja eikä kuulu mitään ääniä, oli tulija sitten laskuvarjolla tai helikopterilla liikkeellä. Perinteisemmällä Cod pelityylillä juosten ja ampuen ei takakanavien puutetta välttämättä edes huomaa -tai sitten joillakin kuuluu takaäänet stereojärjestelmässäkin. En tiedä kummasta on kyseTäytyy kyllä nostaa hattua, että jaksat edelleen pelata peliä vaikka tuntuu joka viestisi perusteella, että se otsasta kasvava jytky ei todellakaan oo ihan pieni
Jännä tuo ääniasia. Itsellä ei todellakaan oo mitkään hyvät audiovermeet vaan ihan emolevyn äänikortti ja perus headset, mutta en ole kokenut ongelmaksi tulkita mistä suuntaa kutia tulee ja missä vihut juoksee. DMZ:tä tulee pelattua aikalailla ainoastaan. (Prestige 7 menossa, joten hetki on tuota tullut mätkittyäkin).
Toki ainahan tuo on hyvä homma, että fiksailevat ja päivittävät softaansa.