Olen ekan BR:n suuri fani, ja tämä nyt ei ihan (tunnetasolla) yltänyt samaan mutta tietysti tuotantoarvot, Deniksen ohjaus ja visuaalinen maailma oli aivan helvetin upeaa.
En kuitenkaan puhuisi mestariteoksesta, mutta oikein viihdyttävä kokemushan tuo oli kokonaisuutena. Aikuisille suunnattua scifiä ei kuitenkaan ole liian paljon tehty.
Musiikin puolelta odotin paljon enemmän, eli ost oli aika pettymys "white noise" tasoa enemmänkin. Ja vaikken mikään herkkis oli volyymien suhteen, muutamassa kohtauksessa kyllä liioiteltiin
äänenvoimakkuudella hieman liiankin kanssa. Toki en odottanut kopiota Vangeliksesta, uusi aika elokuvassa ja synkempi tunnelma. Mutta muutaman muistettavankin sävelmän olisi voinut sekaan heittää
ja kun elokuvan ainoan koskettavan hetken musiikin puolelta tarjosi cover "Tears in rain", kertoo se loput siitä aiheesta. Toisaalta asiaa voisi lähestyä niin, että ensimmäisessä elokuvassa Vangeliksen musiikki oli enemmän
elokuvaa kantava, koko ajan mukana oleva elementti, kun taas 2049 keskittyy pitämään sykkivän rumpubiitin ja äänimaailman taustalla, kunnes se sitten räjähtää esiin toiminnan mukana.
Ehkä odotin myös siksi musiikilta enemmän, koska Zimmerillä korvattu Johannsson on enemmän tällainen kokeileva artisti ollut, hyvin mimimalistilla musiikeilla ja Zimmer loihtii muistettavampia rallatuksia.
Nyt tämä kuulosti kummallisen paljon kuitenkin Johannssonin tyyliltä, vaikka herra heivattiin projektista ulos.
Denis Villeneuve on kyllä kova heppu siinä mielessä, että hän sanoi aikoinaan että elokuva tulee olemaan hänen näköisensä, ei Ridley Scottin. Ja sitähän se myös on.
Minua ei oikeastaan häirinnyt hitaus, vaan päinvastoin tykkäsin sillä harvassa on nykyään elokuvissa tällainen tyylilaji. Isoin ongelma oli se, ettei esimerkiksi K:n ja Join
suhde (ja sen erikoisuus, spoilaamatta) oikein koskettanut, vaikka se oli yksi avainjuoni päähahmon tunnemaailmaa käsitellessä. Ford teki hiton hyvää työtä, varmaan parasta häneltä vuosiin
mutta se kuuluisa kohtaaminen sitten loppuvaiheessa oli jotenkin hieman kömpelö...vaikka cgi alkaakin jo näyttää (melkein) aidolta. Muttei ihan vieläkään.
Annan leffa-arvosanaksi 8/10. Jos puhutaan nyt sitten muistakin Scifi-leffoista, Interstellar kosketti itseäni enemmän tarinallaan. Mutta toisaalta rakastan Blade Runnerin synkkää
cyperpunk maailmaa, ja toki haluaisin nähdä lisää. Pistearvosanaa pudottaa musiikki, ja tarinassa oli joitakin piirteitä jotka ei oikein intoa nostaneet. Joitakin asioita hierottiin liikaa katsojan ymmärrettäväksi,
ja hirveän paljon ei itselleni jäänyt sitä filosofista pohdintaa, mitä ensimmäinen teki. Toisaalta en nouse barrikaadille musiikin vuoksi, tyylillisen raju, synkkä ja sykkivä musiikki oli myös sopiva tähän, kaipasin vain hieman sekaan lisää melodioita.
(Nim.merk Blade Runner Ost on paras koskaan tehty soundtrack, Once upon time in the west:in kanssa)
Mutta hyvä elokuva kuitenkin, Denis teki kovan tempun joka tapauksessa ja Oscar-kuhinakin taisi jo alkaa leffan tiimoilta. Ja eihän Blade Runnerin tasoisen kulttielokuvan jatko-osa mitenkään voi tyydyttää kaikkia osapuolia ja se tyylilaji vain pitää valita.
Toki tarinaa olisi voinut hieroa lisääkin...
Jännä nähdä, toteutuuko Dune koska lipputulot ei ihan lähteneet hurjaan nousuun, mutta eiköhän tuo voitolle mene kun Aasia ynm mantereet liittyy mukaan laskuihin.
Pitää tämä toki vielä toisenkin kerran katsastaa kun saatavilla mutta tuskin tästä mitään enempää irtoaa, kuin silmänkarkkia taas ihastellen.
Haaveksin etukäteen että nyt voisi tulla kova Soundtrack ostettavaksi, mutta niin se vain edelleen siihen ekaan pitää palata eli ei tule tuota uutta hommattua. Kovan tempun Kreikan trubaduuri teki aikanaan.
Ps: Hyvä kirjoitus siitä, miksi ekan musiikki on edelleen muistettavaa:
Vangeliksen musiikki oli tärkeä katsojan tunteita manipuloiva elementti, elokuvaa kannatteleva asia.
The myth and majesty of Vangelis' timeless Blade Runner soundtrack
Jared Leton mukanaolo huolestutti etukäteen ja ylinäyttelemistähän se olikin IMHO, mutta onneksi ei ollut screenillä kuin muutaman minuutin. Itse pidin scoresta, mutta kun Vangelis lähti viimein soimaan "siinä yhdessä kohdassa", niin tajusi miten paljon parempi Vangeliksen alkuperäinen score kuitenkin oli. Silti Zimmerin mörisevä ja huutava synascore sopi mielestäni hyvin tähän. Itselleni leffan heikoin lenkki oli hologrammi Joi. Valitettava harha-askel muuten mahtavassa elokuvassa. Villeneuvella tuntui olevan pakonomainen tirkistelytarve kyseiseen hahmoon, ja siinä vaiheessa kun keimaili talon kokoisena tuli itselleni hieman facepalm reaktio, että oikeasti Denis?
Olisi saanut olla ehkä vähäsen lyhyempi kesto leffalla.
