Avaruus-ketju (keskustelua tähtitieteestä, havainnoista ym.)

ESOn viikon kuva (Not the mother of meteorites):
potw1725a.jpg

Asteroidi Hebe. Alarivillä on ESOn uudella adaptiivisella optiikalla varustetun SPHERE kaukoputken kuvat, ja ylärivillä näiden kuvien perusteella tehdyn 3D-mallin projektiot.

Kuvaushetkellä asteroidi oli noin 170 miljoonan km etäisyydellä maasta ja pikselikoko on 10 km. Kuvia on hieman käsitelty poistamalla instrumentin (+ilmakehän) PSF, mikä tarkentaa kuvia mutta aiheuttaa myös artifakteja.
 
Kannattaa lukea tuo juttu (Not the mother of meteorites), josta kay viela tarkeampi asia ilmi eli kyseinen asteroidi ei ole "emo" suurelle osalle Maahan pudonneista meteoriiteista.

Heben on siis epailty olevan lahde Maahan pudonneille H-kondriitti meteroriiteille, joka on yleisin meteoriitti tyyppi.

Noiden uusien kuvien ja mallinnuksen perusteella on siis pystytty jotakuinkin melko varmasti savolaisittain sanomaan etta tuon asteroidin isohko kraateri ei ole tarpeeksi iso etta siita olisi voinut lentaa tarpeeksi ainetta pois ja ajanmittaan Maahan asti. Hebe, tai oikeammin 6 Hebe, on kuudes asteroidi koskaan loydetty, eli se on suhteellisen iso ja kirkas (186km halkaisijaltaan), joten sita on pidetty yhtena varteen otettavana emona noille meteoriiteille, koska spektrimittaukset nayttaisivat sen koostumuksen olevan jokseenkin sama kuin noiden yleisten H-kondriitti meteoriittien.
 
Kolme päivää sitten 37–77-metrinen asteroidi pyyhkäisi maapallon ohi eikä sitä huomattu kuin nyt.etäisyys maahan 123 000 kilometriä
 
Asia joka on jo jonkin aikaa pohdituttanut. Kun avaruudesta löytyy uusi ennen tuntematon kohde millä perustein se nimetään. Esimerkkinä uutinen parin viikon takaa.

"Pikkuruinen tähti, nimeltään EBLM J0555-57Ab, on hiukan Saturnusta kookkaampi, mutta sen painovoima on noin 300 kertaa tätä suurempi (Saturnuksen pinnalla painovoima on puolestaan sama kuin Maassa)."
Tähdet ja avaruus: Astronomit löysivät pienimmän tähden


Miten kohteen nimeämisessä päädyttiin juuri tuohon "EBLM J0555-57Ab"?
 
Miten kohteen nimeämisessä päädyttiin juuri tuohon "EBLM J0555-57Ab"?
Tähti löytyi EBLM projektissa.
J ja numerosarja taitaa tarkoittaa koordinaatteja.
Ab tarkoittaa tähden löytöjärjestystä (A, Ab, B), koska kyseessä on kolmoistähtijärjestelmä.
 
Kolme päivää sitten 37–77-metrinen asteroidi pyyhkäisi maapallon ohi eikä sitä huomattu kuin nyt.etäisyys maahan 123 000 kilometriä

Minkälaista tuhoa tuon kokoinen kappale saisi osuessaan maahan tai mereen? Entä minkä kokoinen asteroidin pitää olla, että se ylipäätänsä selviää ilmakehästä eikä pala tuhkaksi ennen osumistaan?
 
Minkälaista tuhoa tuon kokoinen kappale saisi osuessaan maahan tai mereen? Entä minkä kokoinen asteroidin pitää olla, että se ylipäätänsä selviää ilmakehästä eikä pala tuhkaksi ennen osumistaan?
Impact: Earth!
Tuosta laskurilla leikkimään.

Esim. 50 metrinen rautameteoriitti osuessaan 11 km/s nopeudella sedimenttiin aiheuttaa 1.4 km kokoisen kraatterin ja 5.1 richterin järistyksen. ~7.6 megatonnia energiaa (esim. Hiroshiman pommissa 0.015 megatonnia).
 
Minkälaista tuhoa tuon kokoinen kappale saisi osuessaan maahan tai mereen? Entä minkä kokoinen asteroidin pitää olla, että se ylipäätänsä selviää ilmakehästä eikä pala tuhkaksi ennen osumistaan?

riippuu koostumuksesta ja tulokulmasta, itse epäilen että säällä on myös iso osa asiaan
 
Minkälaista tuhoa tuon kokoinen kappale saisi osuessaan maahan tai mereen? Entä minkä kokoinen asteroidin pitää olla, että se ylipäätänsä selviää ilmakehästä eikä pala tuhkaksi ennen osumistaan?
:nb: -Ehkä ei tässä enää kirjoiteltaisi...? :comp:
 
Tassa viela simuloitu malli milta tuo tahti uuden datan perusteella voisi nayttaa.

Suuret kirkkaat alueet varmaankin alueita joissa plasma nousee tahden pintaan syvalta ytimesta.

 
Tulipa nyt Wikista luettua tuosta Antareksesta ja muista isoimmista tähdistä. Tuohan on siis 10. suurin tähän asti löytyneistä, ja se suurin on tota vielä kohtuullisen paljon isompi.

No tästä rupesi sitten omat ajatukset etenemään että maailmassa on miljoonia galaxeja ja miljardeja tähtiä, mutta vain harvat ovat Antareksen kaltaisia ja kokoisia, eli ainutlaatuisista palloista keskustellaan. Tähän peilaten, niin ilmeisesti tämä meidän pallommekin voi olla ainutlaatuisesti sitten se ainoa jossa sitten loppujen lopuksi on elämää. Huom. Tällä ajattelulla ei ole mitään uskonnollista ideologiaa taustalla.

Vaan onkos noitten Antareksen kaltaisten tähtien harvaan esiintymiseen annettu mitään selityksiä/teorioita? Tarvitaanko jotkin erityiset olosuhteet että Antares voi muodostua?
 
Jos oikeen muistan niin tähdillä on ajateltu olevan koolle yläraja jota suuremmaksi ne eivät voi kasvaa. En nyt muista syitä tai mitä tapahtuu, jos ne kasvavat rajan ylitse. Pääasiassa tähdet kaiketi noudattavat tätä. Kummiskin säännöille on poikeuksia, kuten juuri se esim isoin, joka on muistaakseni paljon isompi kuin se raja. Jotain erityis olosuhteita vissiin semmoiselle tarvitsee olla, joten ovat harvinaisia.
 
Ei Antares nyt mitenkaan super harvinainen ole. Se on vain yksi suurimmista punaisista superjattilaisista. Punaiset superjattilaiset ovat tilavuudeltaan suurimpia tahtia universumissa. Muita tunnettuja on esimerkiksi Betelgeuze, joka sekin on suhteellisen lahella meita (ja josta on saatu valokuva otettua https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/57/Betelgeuse_captured_by_ALMA.jpg ). Ja kaikki punaiset superjattilaiset elavat hyvin lyhyen elaman (josta syysta ne on "harvinaisia", koska ne kuolee niin nopeaan).

Ne muodostuu suurista (yli 10 Auringon massaa) ja kirkkaista main sequence tahdista, jotka aluksi on sinertavia. Kun ne polttaa lahes kaiken ytimen vedyn heliumiksi (reilussa 10 miljoonassa vuodessa), niin sen jalkeen ne alkavat polttamaan vetya tuon helium ytimen ymparilta. Tassa vaiheessa tahti on hyvin epastabiilissa tilassa ja tahti alkaa laajenemaan, ja sita myota kylmentymaan, koska tahden tiheys pienenee. Kun tahti kylmenee, niin se muuttuu kohti punaista spektria. Loppuvaiheessa siita tulee valtavan kokoiken (Marsin tai Maan radan kokoinen) hyvin "kylma" punainen superjattilainen. Tassa vaiheessa punainen superjattilainen polttaa lahinna heliumia ytimessaan ja josta tulee hiilta ja sen jalkeen vielakin raskaampia kunnes saavutetaan rauta, jonka jalkeen fuusio ei anna enaa energiaa ulos. Tama tapahtuu suhteellisen nopeasti, noin miljoonassa vuodessa. Kun ydin polttaa raskaampia aineita, niin sen sateilypaine ei enaa riita pitamaan tahtea kasassa (painovoimaa vastaan), joka johtaa koko ytimen romahtamiseen ja supernovan muodostumiseen.

Eli koko tahden elama main sequence tahdesta supernovaan on vain max pari kymmenta miljoonaa vuotta (vertaa Aurinkoon, joka on himmea oranssi main sequence tahti, ja joka on jo 5 miljardia vuotta vanha, ja elaa viela ainakin saman verran ennenkuin alkaa muuttumaan punaiseksi jattilaiseksi ja puhaltaa ulkokuorensa pois novana).

Periaatteessa kaikki tahdet aloittaa elamansa main sequence tahtina, ja riippuen kuinka massiivisia ja kirkkaita ne on, niin niiden elamankaari nopeutuu (ja siita tulee hyvin vakivaltainen). Pienet punaiset tahdet ja voi ottaa kymmenia miljardeja vuosia ennenkuin niissa nakyy mitaan havaittavaa muutosta.
 
HR-diagram on erityisen hyva havainnollistamaan mita tahdille tapahtuu ja millaisia niita on.

- X-akseli on tahden spectri

- Y-akseli on tahden kirkkaus

- Main sequencissa massa kasvaa kohti vasenta ylanurkkaa (jattilaiset ja kaapiot ei noudata tata)

- Main sequence on tuo linja mika menee oikealta alhaalta vasempaan ylakulmaan. Tahti aloittaa jossakin kohti tata joukkoa (se riippuu kuinka paljon massaa se saa itselleen kerattya aurinkokunnan muodostuessa)

- Noin puolessa valissa oranssin-keltaista main sequencea voi huomata jattilaistahdet, jotka alkavat erota siita sarjasta kohti oikeaa ylakulmaa. Tama se se branch jonne Aurinkokin aikanaan menee muuttuessaan punaiseksi jattilaiseksi (ja lopulta hipuu vasemmalle alas valkoiseksi kaapioksi)

- Ihan vasemmalla ylhaalla on ne suuret ja kirkkaa main sequence tahdet, jotka alkavat siis hivuttautua kohti oikeaa laitaa ja muodostaa supergiant branchin.

- Vasemmalla alhaalla on valkeat kaapiot, jotka ovat kaytannossa mita tahdesta jaa jaljelle kun se rajahtaa supernovana tai novana. Periaatteessa vain vanhan tahden tiivis ydin.

- Huom, main sequence tahti ei elamansa aikana juurikaan liiku tuolla ryhmassaan, eli esim Aurinko ei liiku kohti vasenta ylakulmaa tai oikeaa alakulmaa. Oikeastaan ainut milloin tuollaista voi tapahtua on binaari tai moninkertaiset tahdet, joissa yksin tahti imee lisaa kaasua toisesta tahdesta ja nain olleen kasvattaa massaansa ja voi liikkua main seqencessa kohti vasenta ylanurkkaa.

400px-Hertzsprung-Russel_StarData.png
 
Viimeksi muokattu:
Siirretty muualta...

Niin en suosittelekaan sitä tekemään raketein, vaan eiköhän tuohonkin ole kehitetty jotain muita ratkaisuja tulevaisuudessa. Siis yleisesti tavaran nostamiseen radoille.

Ei moneen sataan vuoteen.

Lähinnä kehitetään parempia enemmän uudelleenkäytettäviä ja isompia raketteja, joiden käyttö on paljon halvempaa kuin nykyraketit, ja ehkä myös yksivaiheisia avaruuslentokoneita, mutta nekin suurimman osan lennostaan toimivat rakettiperiaatteella.

Avaruushissi on aivan liian ongelmallinen monesta syystä, ja sen valmistamiseksi pitäisi roudata todella tähtitieteellinen määrä tavaraa geostationääriselle kiertoradalle. (joka on itseasiassa melko hankala kiertorata, sieltä on esim. vaikeaa/kallista päästä takaisin alas jos sitä avaruushissin rakentamiseksi käytettävää kamaa kuskattaisiin sinne uudellenkäytettävällä raketilla)

Lisäksi avaruushissi vie aivan väärälle kiertoradalle jos halutaan päästä jonnekin muualle kuin geostationääriselle kiertoradalle.

Jollain tykillä/massakiihdyttimellä voidaan ehkä kätevämmin joskus (paljon aiemmin ennenkuin mitään avaruushissiä aletaan rakentamaan) korvata pienen raketin ykkösvaihe, mutta rakettimoottorilla toimiva kakkosvaihe tarvitaan silti, koska vaikka kiertoratanopeus saavutettaisiin pelkällä tykillä, se rata kulkisi laukaisupaikan eli maanpinnan kautta, ja toisekseen, ilmanvastuksen takia käytännössä ei voida ampua mitään läheskään kiertoratanopeuksiin maan pinnalta.

Tätä ideaa itseasiassa kehitteli aikoinaan herra nimeltä Gerard Bull, hän sai käyttöön vanhoja toisen maailmansodan aikaisia laivastotykkejä, joita hän viritti paljon tehokkaammiksi ja ammuskeli niillä ilmakehän yläosiin, mutta valitettavasti hänen tukimukseltaan pohjois-Amerikassa lopetettiin rahoitus, minkä takia hän lähti kehittelemään perinteisempiä ja enemmän sotilaskäyttöön tarkoitettuja tykkejä sellaisille maihin, jotka hänen työtään arvostivat, ja päätyi lopulta mm. Saddam Husseinin palvelukseen, suunnittelemaan tykkiä jolla voisi ampua irakista israeliin,ja myös auttamaan Scud-ohjusten virittämisessä. Eräänä aamuna oli sitten Mossadin miehet ovella pistoolin kanssa ja Bullin taru loppui siihen.

Tosin avaruushissin ja massakiihdyttimen yhdistelmällä voisi päästä kätevämmän sellaisille kiertoradoille, jonne avaruushissi yksinään on epäkätevä; Avaruushissiin jonnekin 300km korkeuteen asennettaisiin massakiihdytin, jolla asioita voi ampua halutulle radalle. Tosin mitään kovin isoakaan sillä ei voisi ampua, koska avaruushissiin kohdistuisi suuri vastavoima päinvastaiseen suuntaan ja avaruushissistä pitäsi tehdä todella järeä että se kestäisi tätä edes melko pienille ammuttaville asioille.


Perinteinen kemiallisia polttoaineita käyttävä raketti voitaisiin ehkä joskus korvata ydinvoimalla toimivalla raketilla, jolla ominaisimpulssi(taloudellisuus ajoaineen määrän suhteen) on parempi, mutta mikä tahansa tekniikka joka parantaa raketin ominaisimpulssia nostaa samalla sen energiankulutusta selvästi, tämä tulee ihan törmäysfysiikasta; suurempi ominaisimpulssi tarkoittaa, että raketti ampuu ajoaineensa suuremmalla nopeudella taaksepäin, ja tällöin se joutuu antamaan ajoaineelleen suuremman kineettisen energian, ja kineettinen energia skaalautuu nopeuteen nähden toiseen potenssiin, mutta liikemäärä(työntövoima) lineaarisesti.

Tällä hetkellä tosin näyttäisi siltä, että ydinvoimalla toimien rakettien työntövoima-paino-suhde on sen verran huono että ne soveltuvat erittäin huonosti maan pinnalta nousemiseen; Sen sijaan niitä voisi kätevästi käyttää esim. matkaan maan kiertoradalta marsiin lähtemiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Huomenna se sitten tapahtuu. Cassini kuolla kupsahtaa lehahtaen liekkeihin tulimyrskyn keskellä halkoessaan läpi Saturnuksen kaasukehän.

Livefeediä simulaatiosta, joka kertoo Cassinin tänhetkisen sijainnin suhteessa Saturnukseen:

 
Viimeset hetket livena JPL:ssa

~3 min tormaykseen (tai no, periaatteessahan se tormasi jo... nyt odotellaan noin 1,5h tuntia myohassa niita viimeisia datoja)




edit:
nyt katosi signaali :(

edit2:
Lopullinen kohtasnopeus oli karvan verran yli 77,000 mailia tunnissa (123500km/h tai 34,3km/s).

Ensimmaisesta ilmakehan datasta signaalin menetykseen meni noin kaks minuuttia. Ilmeisesti kaikki oleellinen data saatiin talteen. Siina on vuosiksi tutkimista.
 
Viimeksi muokattu:
110 sivunen ebook ladattavissa Nasan sivuilta :
Through the Eyes of Cassini

Taynna toinen toistaan upeampia kuvia Cassinilta ja infoa niista kuvisat.

Pelkkä peukku tälle linkitykselle on liian vähän, eli piti ihan erikseen päästä sanomaan että on kyllä mahtavia kuvia! Pitää tutustua kuvien lisäksi tekstiosuuksiin ja edelleen linkityksiin, kunhan tässä joutaa. Ja kuviakin taidan katsella vielä useamman kerran uudestaan.
 
Yksi viimeisista kuvista Cassinilta.
Infrapuna kuva, jossa punainen on lamposateilya planeetalta. Mustat on paksuja pilvija, ja kaikki silta valilta on ohempia yms. mika sitoo lampoa ilmakehassa. Kuva on otettu yo puolelta, eli Auringolla "ei ole osuutta" kuvassa.

Merkattu alue on se mihin Cassinin taru loppu. Sillon tuo alue oli paivan puolella (koska tormayspaikka valittiin niin etta Cassini voi lahettaa dataaa Maahan).
Paikka on hyvin lahella paivantasaajaa : 9.4 degrees north latitude, 53 degrees west longitude

pia21896_vimsimpactsite_figb_annotated.jpg


Ja sitten se ihan viimoinen kuva... Nakyvan valon aallonpituudella.

Paikka on suunnilleen sama kuin tuossa infra kuvassa. Kuvasta voi huomata myos renkaat, koska Cassini oli polaari radalla, eli syoksy ilmakehaan pohjois etela suunnassa (aiemminhan Cassini meni noiden renkaiden ja planeetan valista useaan otteeseen).

pia21895_impactsite_figa_finalimage_1042.png
 
Ensimmaisesta ilmakehan datasta signaalin menetykseen meni noin kaks minuuttia. Ilmeisesti kaikki oleellinen data saatiin talteen. Siina on vuosiksi tutkimista.

Tuli vaan mieleen se New Horizons Plutossa, kun se siirsii dataa maahan todella pitkään. Saturn on toki lähempänä maata ja tuskin sieltä mitään 4k kuvaa lähetettiin maahan ainakaan loppuvaiheissa. Tuntuma vaan, että ei kauheasti dataa siirtynyt lopussa. Mittausarvoja varmaankin. Olisi kyllä jännä tietää kuinka paljon siirtyi tuossa loppuvaiheessa.
 
Tuli vaan mieleen se New Horizons Plutossa, kun se siirsii dataa maahan todella pitkään. Saturn on toki lähempänä maata ja tuskin sieltä mitään 4k kuvaa lähetettiin maahan ainakaan loppuvaiheissa. Tuntuma vaan, että ei kauheasti dataa siirtynyt lopussa. Mittausarvoja varmaankin. Olisi kyllä jännä tietää kuinka paljon siirtyi tuossa loppuvaiheessa.

Jos downlink toimi loppuun asti suunnilleen normaali nopeudella, niin ilmakehasta saatin about 2 MB dataa (Cassinin downlink oli luokkaa 140kb/s). Ja tuo tosiaan mittaus arvoja. Viimehetkilla mitattiin ilmakehan koostumusta, sateilya, painovoimaa, magneettikenttaa, yms.

Toki jo ennen ilmakehaan syoksymista mitattiin kaikkea mahdollista aina renkaiden rakenteesta lahtien. Varmasti useampi sata megaa dataa tuolta viimeiselta kohtaamiselta.

Yhteensahan Cassini kerasi 13 vuoden aikana melkein 650 gigaa dataa (johon ei lasketa niita 450,000 kuvaa jotka se otti).
 
Jahas, NASA:lta tullut artikkelia noista viimeisista vaiheista.

Cassini: The Grand Finale: Cassini Significant Events 9/13/17 - 9/19/17

Downlinkki oli pudotettu toimimaan 27kb/s, eli dataa on ilmakehasta ehka saatu joku 400 kB. Nopeutta pudotettii, jotta varmasti saataisiin talteen ne viimeiset datat sielta. Tallentamassa oli useampi teleskooppi. Ja tuolla tosiaan mainitaan etta se on raakadataa suoraan instrumenteilta ilman mitaan kasittelya (itsestaan selvyys tietenkin, koska aikaa on vain kymmenia sekunteja ennen tays tuhoa). Kaikki data saatiin talteen linkinmenetykseen asti.

Viime hetkilla tehtiin havaintoja nailla instrumenteilla :
- Magnetospheric Imaging Instrument (MIMI)
- Ion and Neutral Mass Spectrometer (INMS)
- Magnetometer (MAG) -
- Radio and Plasma Wave Science (RPWS)
- Cosmic Dust Analyzer (CDA)

Eli periaatteessa mitattiin ja kartotettiin magnettikenttaa ja tutkittiin hiukkasia (kaasukehan koostumusta).
 
Viimesimmat kuulumiset New Horizon (aka Pluto team) luotaimelta.

"Mystinen piikkimatto" Pluton pinnalla on saanut kohtuullisen jarkevan selityksen. Kyseessa voi siis olla "penitentes" tyyppinen muodostuma. Kysesssa on siis jaan muodostamista tervavista muodolmista, jotka Maasssa (Argentiina) saavuttaa jopa 5m korkeuden. Plutossa nuo ovat satoja jalkoja (kymmenia, jopa satoja, metreja). Ero korkeuteen on suhteellisen selva, Pluton painovoima on murto-osa Maan painovoimasta, ja jaa tyyppikin on aivan erilainen (vesijaa vs metaanijaa).

Periaatteessa nuo muodostuu kun jaa sulaa (tai oikeastaan sublimoituu) hoyryksi ja sitten jaatyy lahes samantien uudestaan. Josta seuraa nouseva kasvu, sen sijaan etta se neste jaatyisi pitkin maanpintaa.

NASA:n artikkeli :
https://www.nasa.gov/feature/ames/solving-the-mystery-of-pluto-s-giant-blades-of-ice




Pari kuvaa Maassa kasvavista penitentes (luonto on ihmeellinen...) :

Penitentes_Agua_Negra.JPG


800px-Penitentes_Ice_Formations.png


Penitentes_Upper_Rio_Blanco_Argentine.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Kuusta on ensimmaista kertaa varmasti loydetty lava tube eli laavan muodostama luola.

Post+-+August+2012+(6B)+Mare+Tranquillitatis+Pit.jpg


Suuaukko on kymmenia metreja halkaisijaltaan, ja siita jatkuu jopa kymmenia kilometreja pitka tunneli. Tuo reika on vain pieni osa luolaa, joka nyt on vain sattunut romahtamaan jollakin aikaa.

Vastaavia on yritetty loytaa Kuusta ja Marsista jo vuosikymmenia, koska tuollaiseen luolaan voisi teoriassa jarjestaa pysyvan asutuksen. Luola turvaa ihmisia avaruuden sateilylta ja muilta vaaroilta. Tuollaiset on jopa edellytys etta paastaan asuttamaan muitakin planeettoja.

Luolien olemmassa olo on ollut "melkein" varmaa, koska Maastakin vastaavia loytyy (ja teoriat moisia tukee), mutta niita on hiton vaikea tavoittaa. Nyt siis on vihdoin loydetty varmasti vastaava Kuusta. Luolat on siis vanhoja magman purkaus kanavia. Kun magma (laava) on vetaytynyt ja jaahtynyt, niin jaljellle on jaanyt vain valtavat luolat.

Selkokielella :
https://gizmodo.com/scientists-just-found-the-perfect-spot-to-build-an-unde-1819658831

Oikea tutkimus :
Detection of intact lava tubes at Marius Hills on the Moon by SELENE (Kaguya) Lunar Radar Sounder - Kaku - Geophysical Research Letters - Wiley Online Library
 
Tajusin juuri, ettei täällä ole mainittu viikon kovinta uutista, eli LIGO havaitsi kahden neutronitähden törmäyksen ja samalla on vahvistettu havaitun sen seurauksena tapahtunut säteilypurkaus. Jossain ~130 miljoonan valovuoden päässä. En jaksa juuri nyt etsiä uutista aiheesta, kuuntelen juuri youtube-videota aiheesta.

edit: Tuossa lyhyt video tapahtuneesta:
 
Columbia was the first space shuttle aircraft to reach space, in 1981. Columbia (STS-1) carried dozens of astronauts into space during the next two decades, reaching several milestones. Columbia also underwent upgrades as technology advanced.
 
En aiemmin tiennyt että jotkin tähdet ovat suurempia kuin Jupiter. Minulla on vielä paljon opittavaa avaruudesta.

No siis jos VY Canis Majoris olisi auringon tilalla täällä meillä, niin taitaisi Jupiterkin olla sen sisällä.
 
Etäisyyksistä sen verran yksi valovuosi on se matka minkä valo etenee vuodessa.... mutta metreiksi muutettuna 9460 bilj. Jos kaukaisimmat havaitut galaksit on 13,2 miljardin valovuoden päässä Maasta, saadaan sellainen luku joka on helppo ymmärtää :vihellys:
 
Esimerkiksi Maan etäisyys Auringosta on noin 8 valominuuttia ja 20 valosekuntia ja sinnekin on matkaa..:confused2:
 
Esimerkiksi Maan etäisyys Auringosta on noin 8 valominuuttia ja 20 valosekuntia ja sinnekin on matkaa..:confused2:

Tuo nyt on ihan käsitettävissä oleva matka, esim. Voyager luotain on jo poistunut aurinkokunnastamme, mutta kun miettii noita miljardeja valovuosia niin huh huh. On tämä koko elämä, tietoisuus ja tila kyllä ihmeellistä. Miksi olemme tässä, miten tämä kaikki on syntynyt, mitä tämän ulkopuolella on ja ihan yleisesti mitä vittua :confused:
 
Mahdollisesti. Joka tapauksessa kaukaa tuli ja kauaksi menee tuo.
Juu, tarkempi rata ja spektrianalyysi on edelleen kesken.

Hyperboli radan eccentrisyys on ilmeisesti nyt noin 1.195 ja nain ollen tama oli viimeinen kerta kun tuo otus naissa maisemissa vieraili.

Mutta ei siis mikaan ihme, jos se sellainen oli. Kyllahan noita vierailijoita joskus on pakko tannekin osua, vaikka aarimmaisen harvinaisia ne toki ovatkin. Se on selvaa etta tuolla intterstellaarissa avaruudessa viilettaa, jos jonkinmoista kivea, jopa planeettoja, jotka ovat karanneet omille teilleen esim tahtien lahikohtaamisissa.

Ja jopa meidan Aurinkokunnasta irtaantuu komeettoja koko ajan. Iso osa Oortin pilvesta taalla keskella vierailevista komeetoista ei koskaan palaa Oortinpilveen, koska Aurinko linkoaa ne huitsin helvettiin (eli komeetta saa niin valtavan nopeuden ja eccentrisen radan, ettei Aurinko jaksa enaa sita pysayttaa).

Vaikka tuolla kivella on nyt todella hurja eccentrisyys, niin teoriassa on edelleenkin pieni mahdollisuus etta se olisi ollut hyvin, hyvin, hyvin kaukaisella radalla Auringon ympari (kaukana Oortinpilven takana). Ennatys tuollaiselle radalle lienee komeetalla, jonka apheli (eli etaisin piste Auringosta) oli 1,17 valovuotta. Tosin edellisen kerran kun se 80-luvulla pistayty Auringon luona, niin se lingottiin lopullisesti interstelaariin avaruuteen eli rata muuttui pysyvasti hyperboliksi.
 
Viimeksi muokattu:
Etäisyyksistä sen verran yksi valovuosi on se matka minkä valo etenee vuodessa.... mutta metreiksi muutettuna 9460 bilj. Jos kaukaisimmat havaitut galaksit on 13,2 miljardin valovuoden päässä Maasta, saadaan sellainen luku joka on helppo ymmärtää :vihellys:
Itse asiassa ovat vielä paljon kauempana, jopa 40-70 miljardin valovuoden päässä. Niistä saadut havainnot ovat 13+ miljardin vuoden takaa ja avaruus on koko ajan laajentunut sen ajan kun se valo on matkannut tänne.
 
Juu, tarkempi rata ja spektrianalyysi on edelleen kesken.

Hyperboli radan eccentrisyys on ilmeisesti nyt noin 1.195 ja nain ollen tama oli viimeinen kerta kun tuo otus naissa maisemissa vieraili.

Mutta ei siis mikaan ihme, jos se sellainen oli. Kyllahan noita vierailijoita joskus on pakko tannekin osua, vaikka aarimmaisen harvinaisia ne toki ovatkin. Se on selvaa etta tuolla intterstellaarissa avaruudessa viilettaa, jos jonkinmoista kivea, jopa planeettoja, jotka ovat karanneet omille teilleen esim tahtien lahikohtaamisissa.

Ja jopa meidan Aurinkokunnasta irtaantuu komeettoja koko ajan. Iso osa Oortin pilvesta taalla keskella vierailevista komeetoista ei koskaan palaa Oortinpilveen, koska Aurinko linkoaa ne huitsin helvettiin (eli komeetta saa niin valtavan nopeuden ja eccentrisen radan, ettei Aurinko jaksa enaa sita pysayttaa).

Vaikka tuolla kivella on nyt todella hurja eccentrisyys, niin teoriassa on edelleenkin pieni mahdollisuus etta se olisi ollut hyvin, hyvin, hyvin kaukaisella radalla Auringon ympari (kaukana Oortinpilven takana). Ennatys tuollaiselle radalle lienee komeetalla, jonka apheli (eli etaisin piste Auringosta) oli 1,17 valovuotta. Tosin edellisen kerran kun se 80-luvulla pistayty Auringon luona, niin se lingottiin lopullisesti interstelaariin avaruuteen eli rata muuttui pysyvasti hyperboliksi.
Se voi olla Alfa Centaurin Oortin pilvestä peräisin, näin ainakin veikkaillaan. Nämä pilvet kun saattavat jatkua tosiaan jopa niin pitkälle että leikkaavat toisiaan.
 
Tuo on sellainen asia, että tekee mieli alkaa repiä hiuksia päästä irti :D

13.2 miljardin valovuoden matka tarkoittaa myös matkaa ajassa taaksepäin, eli siis nykyisten bigbang teorioiden mukaisesti maailmankaikkeus oli n.0,62 miljardia vuotta vanha (kun hubblen kuvassa näkyvä valo lähti matkaan) ja aika paljon pienempi kuin mitä meidän tämän hetkinen todellisuutemme

tällä etäisyydellä voi siis helpohkosti nyrjäyttää aivonsa kahdella tapaa; joko muodostamalla mielikuvan tunnetun avaruuden toisella laidalla joskus olleesta galaksista, tai sitten mielikuvalla kohtuullisen nuoresta maailmankaikkeudesta ja ensimmäisistä galakseista siinä
 
Viimeksi muokattu:
Itse asiassa ovat vielä paljon kauempana, jopa 40-70 miljardin valovuoden päässä. Niistä saadut havainnot ovat 13+ miljardin vuoden takaa ja avaruus on koko ajan laajentunut sen ajan kun se valo on matkannut tänne.
Olikohan kaukaisin galaksi GN-z11 etäisyys on 32 miljardin valovuoden päässä maasta ja tietenkin matka pitenee jatkuvasti
 
Viimeksi muokattu:
Olikohan kaukaisin galaksi GN-z11 etäisyys on 32 miljardin valovuoden päässä maasta ja tietenkin matka pitenee jatkuvasti

13.82 miljardia valovuotta on maailmankaikkeuden teoreettinen ikä, jota kauemmas ei pysty näkemään

vielä
 
Niin ikä ja koko on eri asioita. havaittavan maailmankaikkeuden halkaisija on noin 93 miljardia valovuotta ja ikä on 13,82 miljardia vuotta. Ken tietää minkä kokoinen on ei havaittavan maailmankaikkeus.
 
Niin ikä ja koko on eri asioita. havaittavan maailmankaikkeuden halkaisija on noin 93 miljardia valovuotta ja ikä on 13,82 miljardia vuotta. Ken tietää minkä kokoinen on ei havaittavan maailmankaikkeus.

Millä keinolla tuo 93 miljardia valovuotta on mitattu jos kaukaisin galaksi mikä on löydetty löytyy sen ~13 miljardin valovuoden päästä (tai oli silloin joskus tuolla etäisyydellä)?
 

Statistiikka

Viestiketjuista
259 456
Viestejä
4 512 723
Jäsenet
74 372
Uusin jäsen
Akeboy78

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom