Autovero poistuu vuonna 2024 ja paremmat veikkaukset

Satelliittipohjainen kyttäys saattaa olla nykytilanteessa hivenen non-starter:

Paikannusteknologia on noin yleisesti hyvän mielen teknologiaa, jonka luotettava toiminta edellyttää, että kenelläkään ei ole suurta intressiä heitellä kapuloita rattaisiin. Jos paikannusteknologiaa käytetään jotakin vastaan, häirintä on aivan liian helppoa, mikä johtaa siihen, että kukaan ei pysty luottamaan paikannukseen missään käytössä.

Häirintä on helppoa eikä väärentäminenkään ole mikään tekemätön paikka.
 
Ainakaan tämän perusteella välittömästi pörssiin siirtymisen jäljiltä kuluttajahintaindeksi ei ole noussut. Onko tosta jotain näyttöä että kuluttajahinnan nousu johtuu nimenomaan pörssistä?

Tuo käppyrähän nousun näyttää selvästi. Alussa kaikki näyttää muuttumattomalta kun järjestelmää ajetaan lypsykuntoon. En ole tutkinut tuotantohintojen kehitystä, mutta veikkaan niiden nouseen huomattavasti maltillisemmin. Ei pitäisi olla yllätys kenellekään, että hinnat nousevat kun monopoli myydään sijoittajille.
 
Mikäs ongelma on, jos kilometrit vaan katsotaan matkamittarista katsastuksen yhteydessä? Joku tuossakin saattaa huijata, mutta rapsut sitten sen mukaiseksi.
 
Eikö ne kilometrit voisi vaan ilmoittaa internetissä samaan tapaan kuin tehdään veroilmoitukset, ilmoitetaan vesimittarin lukema ym? Ei kaikkeen tarvitse rakentaa ihme himmeleitä.
 
Eikö ne kilometrit voisi vaan ilmoittaa internetissä samaan tapaan kuin tehdään veroilmoitukset, ilmoitetaan vesimittarin lukema ym? Ei kaikkeen tarvitse rakentaa ihme himmeleitä.
Vaikea eritellä kilsoja jotka ajettu esim. Saksan autobaanalla. Tai Haaparannassa.
 
Helppohan tuo on muuttaa takaisin jokavuotiseksi.

Jäämme kuitenkin odottelemaan jotain himmeliä jonka pyörittämiseen menee koko autoista saatu verokertymä.
Ja eihän sitä autoa silti tarvisi täydellisesti katsastaa.
Kävisit vain näyttämässä mittarilukeman katsastusmiehelle. Minuutin homma.

Itse olen kyllä tuollaisia veroja vastaan.
Eiköhän meillä ole jo melkoinen kilometrivero bensan/dieselin hinnassa.

Edit. Unohdin sanoa, että ymmärrän kyllä, että sähköautoilu on tuollaisen veron takana.
 
Viimeksi muokattu:
Onhan tuo nykyisinkin verotuksessa onnistuttu tekemään, eli kuitit/dokumentaatio vaan kuntoon ja sopivia kenttiä lomakkeelle niin hyvä tulee (valvotaan kuten verotusta nykyäänkin).
Mitkä kuitit jos käyt vaikka ruotsin puolella? Ei niitä sähköautojakaan nyt kilometrin välein tarvitse ladata. Miten saat kuitin jos lataat vaikka airbnb mökin pistoriasta talo tarjoaa tyyppisesti?
 
Ja eihän sitä autoa silti tarvisi täydellisesti katsastaa.
Kävisit vain näyttämässä mittarilukeman katsastusmiehelle. Minuutin homma.
Matkamittaria pystyy "kalibroimaan" ilmeisen helposti. Gepsin pystyy blokkaamaan. Mitenhän tuo ryssän gps-häirintä vaikuttaisi, jos auton sijainti heittelisi holtittomasti ja kuljettu matka näkyisi moninkertaisena?
 
Jos joku halua ruveta "kalibroimaan" matkamittaria, niin omasta puolesta, siitä vaan.
Mutta sanktioiden tulisi olla sitten todella kovat. Kyllä ne hivenen varmasti hillitsisivät innokkaimpia.

Gps seurantaa vastaan olen täysillä, joten jätän sen murehtimisen muille.
 
Mitkä kuitit jos käyt vaikka ruotsin puolella? Ei niitä sähköautojakaan nyt kilometrin välein tarvitse ladata. Miten saat kuitin jos lataat vaikka airbnb mökin pistoriasta talo tarjoaa tyyppisesti?

Näissähän voisi olla joku ilmoitus kilometrimääristä rajan ylittäessä ja sitten uudelleen kun tulee takaksin tms.
 
Näissähän voisi olla joku ilmoitus kilometrimääristä rajan ylittäessä ja sitten uudelleen kun tulee takaksin tms.
Kuka niitä valvoo esim. kun laiva saapuu satamaan ja useita satoja autoja tulee/lähtee samalla kertaa. Laivasta poistumisaika moninkertaistuisi jo nykyisestä hitaasta todella aikaa vieväksi.
Jos ilmoitus tehdään omakohtaisesti, niin tuossa olisi paikka fuskata. Viikonloppuna tulisi merkattua useita satoja kilometrejä vaikka auto seisoisi Tallinnan satamassa.
Kilometriseuranta on kuolleena syntynyt ajatus josta tulee vain ja ainoastaan lisäkuluja.
 
Mikäs ongelma on, jos kilometrit vaan katsotaan matkamittarista katsastuksen yhteydessä? Joku tuossakin saattaa huijata, mutta rapsut sitten sen mukaiseksi.

Jos joku halua ruveta "kalibroimaan" matkamittaria, niin omasta puolesta, siitä vaan.
Mutta sanktioiden tulisi olla sitten todella kovat. Kyllä ne hivenen varmasti hillitsisivät innokkaimpia.

Gps seurantaa vastaan olen täysillä, joten jätän sen murehtimisen muille.
Miten käytännössä osoitatte, että esim mekaanista matkamittaria on ropellettu? Tuommoisen osoittaminen on mahdotonta ja rapsujen pelko tuskin kovin suuri kun ei voi jäädä kiinni. Luonnollisesti jokunen tonni on hyvä vuodessa jättää verokilsoja jos mittaria ruuvailisi. Uudemmissa sentään voi jäädä jälki koodiin jos on kilsoja modattu, mutta eiköhän tuonkin peitä aika monessa autossa.

Perinteisimmissä vehkeissä matkamittari alkaa rullaamaan takaisinpäin kun autolla peruuttaa, eli ei muutakun R tupaan tunkin päälle ja odottelemaan...
 
Mitkä kuitit jos käyt vaikka ruotsin puolella?
Joskus (hyvin) kauan sitten Ruotsissa ei ollut eroa poltto- ja dieselöljyn välillä mutta dieselautoilla oli kilometrivero. Moottoritilassa oli verotusta varten plommattu matkamittari. Tornion-Haaparannan rajalla ruotsalaiset dieselkuskit pysähtyivät aina tulliin, mennen tullen, ja mittarilukema kirjattiin ylös, jotta ulkomailla ajetuista kilometreistä ei menisi veroa.

On tämä teknisesti mahdollista toteuttaa mutta ei ehkä kovin käytännöllistä, jos se koskisi kaikkia autoja. Jollain etäluettavalla mokkulalla sen voisi varmaan toteuttaa, vrt. Euroopan silta- ja moottoritiemaksut.
 
Ympäristön kannalta sama miten mitataan, simppeleintä olisi laittaa ne lisäverot ajoneuvoa liikuttavan energian hintaan.

Toki kotilataus olisi tällöin aika vaikeasti verotettavissa.
 
Nostetaan sähkön verotusta, niin ei tarvita seurantalaitteita. :)

Yrityksille sitten eri hinta tai saisivat jotain palautusta tms.
 
Miten käytännössä osoitatte, että esim mekaanista matkamittaria on ropellettu? Tuommoisen osoittaminen on mahdotonta ja rapsujen pelko tuskin kovin suuri kun ei voi jäädä kiinni. Luonnollisesti jokunen tonni on hyvä vuodessa jättää verokilsoja jos mittaria ruuvailisi. Uudemmissa sentään voi jäädä jälki koodiin jos on kilsoja modattu, mutta eiköhän tuonkin peitä aika monessa autossa.

Perinteisimmissä vehkeissä matkamittari alkaa rullaamaan takaisinpäin kun autolla peruuttaa, eli ei muutakun R tupaan tunkin päälle ja odottelemaan...
Suomalaiset on kuitenkin suhteellisen lainkuuliaista kansaa, harva polttoöljylläkään ajelee vaikka säästöt olis huomattavat. Huijattavat kilometrit häviää veron osalta marginaaleihin.
 
Suomalaiset on kuitenkin suhteellisen lainkuuliaista kansaa, harva polttoöljylläkään ajelee vaikka säästöt olis huomattavat. Huijattavat kilometrit häviää veron osalta marginaaleihin.
Totta tuokin, toisaalta löpöstä voi jäädä kiinni oikeastikin, vaikka se nykyvalvonnan määrällä aika epätodennäköistä olisikin.
 
Jos luonnoksessa mainittu vuosivero otettaisiin käyttöön nykyisen päiväveron sijaan, kansalainen ei voisi enää välttyä ajoneuvoveron perus- ja käyttövoimaveroilta nykyiseen tapaan eli laittamalla ajoneuvo seisontaan.
Ei toistaiseksi ole tulossa mutta voi tulla myöhemmin.
 
Seisonnan poistamisella loppuu kyllä oma harrasteautoilu. Melkein voisin lopettaa koko yksityisautoilunkin jos Suomessa olisi vielä luotettava taksijärjestelmä. Ei huvita epäilyttävien somalien ym. kyydissä olla. Ihan vitun tyhmää yliverottaa autoilua joka suunnasta Suomen kaltaisessa maassa.
 
Ei toistaiseksi ole tulossa mutta voi tulla myöhemmin.
Todennäköisesti jokin himmeli sieltä tulee ja todennäköisesti nykyisten päälle, jolloin omalle elåmäntilanteelle sopiva käyttövoima on entistä haastavampi laskea…
 
Tuo esitys seisonnan poistamisesta koskee vain matkailuautoja.

Niinhän se koskee, mutta väärin se on silti. Nuo vehkeet nyt liikkuu lähinnä paikasta toiseen seisomaan. Tai sitten matkailee jossain euroopassa. Olikohan tämän päivän IS:ssa jotain että vihertäminen liittyy asiaan, kun noissahan voi oikeasti asua ja sitten tulee lisää päästöjä...
 
Ei sillä että itseäni haittaisi kun en matkailuautoa omista enkä ole ajatellut hankkiakkaan, mutta onhan tämä silti aika epäreilun kuuloista. Jos vero nousee monin kertaiseksi niin käytännössähän matkailuautoilu vaan loppuu ja verotulot siitä pienenevät reilusti. Ehkä tämä on sitten tarkoituskin?

Sähköisiä matkailuautoja ei liene ihan juuri olla tulossa markkinoille mihinkään järki hintaan? Mutta hankkiiko sitten ihmiset matkailuauton tilalle matkailuvaunun vai miten lie käy?
 
Kateusverolta kuulostaa mutta minkäs teet kun valtion talous kuralla ja autoilusta kerättävät verot vähenevät. Vihernäkökulmaa en ymmärrä kun yhdestä lomalennosta tulee päästöt jotka vastaa satoja tuhansia kilometreja autolla.
 
Tässäkin on ratkaisuna ostaa verokohtelulta kevyt phev ja laittaa perään maksimivaunu. Kulutus on todennäköisesti akun loputtua suurempi kuin vanhassa land roverissa, mutteihan kärryä vedetä vuoden aikana kuin muutamia tuhansia kilsoja.
 
Ei sillä että itseäni haittaisi kun en matkailuautoa omista enkä ole ajatellut hankkiakkaan, mutta onhan tämä silti aika epäreilun kuuloista. Jos vero nousee monin kertaiseksi niin käytännössähän matkailuautoilu vaan loppuu ja verotulot siitä pienenevät reilusti. Ehkä tämä on sitten tarkoituskin?

Sähköisiä matkailuautoja ei liene ihan juuri olla tulossa markkinoille mihinkään järki hintaan? Mutta hankkiiko sitten ihmiset matkailuauton tilalle matkailuvaunun vai miten lie käy?

”Muista henkilöautoista sekä pakettiautoista poiketen matkailuautolla on liikkumis- ja kuljetusominaisuuksien lisäksi asumisominaisuuksia, jotka vaikuttavat ajoneuvon käyttötarkoitukseen, arvoon ja painoon sekä todennäköisesti myös sen todelliseen hiilidioksidipäästöön”, luonnosdokumentissa todetaan.

Kokonaispainoon uudessa verossa on luvassa katto, eli yli 7 500 kilogramman painoisista matkailuautoista eteenpäin käyttövoimavero pystyy aina samana.

Ja sitten vielä satunnainen googletus että montako niitä vehkeitä oikein on:

Matkailuajoneuvokanta Suomessa on nyt suurempi kuin koskaan! 31.12.2022 rekisterissä oli 130 680 matkailuajoneuvoa, joista 49,6 % oli matkailuautoja ja 50,4 % matkailuvaunuja. Edelliseen vuoteen verrattuna matkailuautokanta kasvoi 2,1 %, vaunujen supistui maltillisesti 0,3 %.20.1.2023

Että aika marginaalissa on, ja näiden kanssa näyttää löytyvän aikaa räpeltää mokomia lisäveroja. Pieni määrä kärsii suht paljon, kokonaisrahastus melko pieni.

Sitten jos joku tietävämpi osaa sanoa 7500kg rajan autoja on, ja miten niissä menee nyt verot täh töh.
 
Jos tästä pelleilystä jotain positiivista pitää hakea niin lähteepähän matolaatikot vittuun teitä tukkimasta kesäisin.

Eiköhän tuo vuosivero saada vielä kaikkien meidän iloksi. Voi alkaa laskemaan harvoin käytettävällä autolla kannattaako edes katsastaa. Meneeköhän vakuutuskin sitten kokovuodelta kun autoa ei saa seisontaan? Toisaalta vakuutuksenhan voi irtisanoa aina...
 
Liikennevakuutusta ei voi irtisanoa. Kaskon voi.
 
Mikäs järki siinä on, eikö mönkijöissä ole ihan puoli-ilmaiset liikennevakuutukset? Vai onko niissä paljon eroa laitteiden suhteen? Omassa kawassa taisi olla 90e ja Ceffissa 120e / vuosi.
 
Kyllä voi, joka vuosi irtisanon kahden käytössäni olevan mönkkärin liikennevakuutuksen kun en niillä ajele.
Ja sitten otan uuden liikennevakuutuksen kun ajelen taas.
Palautatko kilvet joka kerta? Käsittääkseni näin täytyy tehdä jos irtisanot liikennevakuutuksen, seisontavakuutus eri asia jonka saa tehtyä trafista kympillä tai kahdella per kerta.
 
Eipä ole kukaan kysynyt kilpien palautuksen perään, liikennekäytöstä poisto ja ilmoitus vakuutusyhtiöön, että irtisanon liikennevakuutuksen. Näin on jo monta vuotta ollut yksi varaosaksi hankittu auto pihassa. Periaatteessa joutaisi kyllä jo lopulliseen poistoon, kun alkaa olla aika riisuttu.
 
Palautatko kilvet joka kerta? Käsittääkseni näin täytyy tehdä jos irtisanot liikennevakuutuksen, seisontavakuutus eri asia jonka saa tehtyä trafista kympillä tai kahdella per kerta.
Minulla on kahdessa mönkijässä kilvet ja niissä aina vakuutukset voimassa, niillä kilvellisillä ajellaan ympäri vuoden.
Kaksi toista mönkijää ovat taas sitten kilvettömiä, mutta aina kun niillä ajellaan tai tehdään jotain hommia, niihin kilvettömiinkin pitää aina ottaa siksi käytön ajaksi liikennevakuutus voimaan. Kun lopetan niiden kilvettömien käytön, irtisanon aina liikennevakuutuksen.
 
Voikohan matkailuauton muuttaa retkeilyautoksi tai jopa kuorma-autoksi kuusinkertaisen dieselveron kiertämiseksi? Kai tähänkin on joku porsaanreikä jäänyt.
 
Voikohan matkailuauton muuttaa retkeilyautoksi tai jopa kuorma-autoksi kuusinkertaisen dieselveron kiertämiseksi? Kai tähänkin on joku porsaanreikä jäänyt.
Piti oikein katsoa termejä, retkeiluauto ilmeisesti tarkoittaa matkailuautoja tai sen tapaisia joissa on normaali kori. eikä välttämättä matkailuauton verokohtelu etuja (jos ei matkailuautoksi rekisterissä kelpaava ollut).

Mutta jos matkailuauto ja sitä muuttaa kuorma-autoksi, niin jos tyypillistä matkailuautoa miettiin niin taitaa tulla aikapaljon jumppaa, jo ihan noin muuten, silmissä nyt näen sen kuormautonkopin missä se selkänojan takana maakuu tila ja sitten umpiseinä ja tavaratila.
 
Palautatko kilvet joka kerta? Käsittääkseni näin täytyy tehdä jos irtisanot liikennevakuutuksen, seisontavakuutus eri asia jonka saa tehtyä trafista kympillä tai kahdella per kerta.
Ei nykyään enää palautella kilpiä. Liikennevakuutuksen voi irtisanoa, jos ajoneuvo on poistettu liikenteestä. Ajoneuvon voi poistaa liikenteestä sähköisesti Traficomin sivuilta. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti irtisano liikennevakuutusta, vaan irtisanominen pitää suorittaa erikseen vakuutusyhtiön kanssa, normaalisti vakuutus menee vain "seisontaan".

Jos on kalliimpi kärry, niin siinä yleensä halutaan pitää (kasko)vakuutus voimassa, vaikka se olisi poistettu liikenteestä. Ja jotta seisonta-ajan kaskovakuutus olisi voimassa, niin autolla tarvitsee olla liikennevakuutus.

Ja jos auto on ostettu rahoituksella, niin silloin ehtona lienee aina, että kaskon pitää olla voimassa myös liikennekäytöstä poiston ajan. Eli tällöin liikennevakuutustakaan ei voi irtisanoa.
 
Viimeksi muokattu:
Voikohan matkailuauton muuttaa retkeilyautoksi tai jopa kuorma-autoksi kuusinkertaisen dieselveron kiertämiseksi? Kai tähänkin on joku porsaanreikä jäänyt.

Vaatii painonkorotuksen jos kuorkiksi meinaat, ja aika harvaan matkikseen taitaa olla helppo juttu. Sprintereihin, Craftereihin jotka on "normaalilla" peltikorilla varmaankin onnistuu helposti mutta ns "oikeisiin" matkailuautoihin ei millään...

Ja lisäksi: matkailuauto = retkeilyauto ?

Edit: Jäi lainaus pois. Ja alla-olevaan, jos kokonaismassa on alle 3500kg, ei ole mahdollisuutta rekata kuorkiksi. Lisäksi huomioitavaa kuormankantavuus ja säännökset kuormatilan ja matkustamon eristämisestä toisistaan. Tästä syystä esim Vaneissa etc. oli niitä rautaverkkoja penkkien takana.
 
Viimeksi muokattu:
Vaatii painonkorotuksen
Kuorikselle vastaa matkailuauto kuorma-autoksi veromielessä. ?
En tiedä, mutta paino ei ymmärtääkseni olisi ratkaisevaksi, matkailu-auto voi painaa enemmän,,ja perinteinen matkailuauto on sellaisenaan kaukana kuorma-autosta vaikka painaisi riittävästi.
 
Ennen tuota, jopa pari päivää sitten... olikin sopivasti juttua että farkkupakuille tulee jotain muutoksia. Juttu oli niin sekava etten edes yritä alkaa avaamaan sitä mihinkään.

Yllä olevaan uutiseen, siis @tth78 voisi jopa toteutua. Ellei taas löydy jotain millä lyödä kapuloita rattaisiin.
 
Tai käy kuten yleensä. Suomi pitää nykyisen verotuksen, EU antaa noottia ja sakot. Jatketaan kuten ennen.
Tähän tosin lisäyksenä se, että Dieselin hinta kuitenkin nostetaan vastaamaan sitä tilannetta että Dieselveroa ei kerättäisi, tämä ihan varmuuden vuoksi jos veron kerääminen joskus loppuukin.
 
Vaatii painonkorotuksen jos kuorkiksi meinaat, ja aika harvaan matkikseen taitaa olla helppo juttu. Sprintereihin, Craftereihin jotka on "normaalilla" peltikorilla varmaankin onnistuu helposti mutta ns "oikeisiin" matkailuautoihin ei millään...

Ja lisäksi: matkailuauto = retkeilyauto ?

Edit: Jäi lainaus pois. Ja alla-olevaan, jos kokonaismassa on alle 3500kg, ei ole mahdollisuutta rekata kuorkiksi. Lisäksi huomioitavaa kuormankantavuus ja säännökset kuormatilan ja matkustamon eristämisestä toisistaan. Tästä syystä esim Vaneissa etc. oli niitä rautaverkkoja penkkien takana.
Suurin osa matkailuautoista on nykyisellään 3500kg painoisia, jolloin tuo 1kg kokonaismassan lisääminen ei ole teknisessä mielessä ongelma, mutta se kuormatila- ja kantavuusvaatimus ei kyllä täyty käytännössä missään kaupallisesti valmistetussa asuntoautossa, vain jossain busseista tehdyissä vehkeissä joita autourheulua harrastavat ovat rakentaneet.

Noissa isoissa asuntoauoissa (>5500kg tjsp) voi mahdollista vuosiveroa kiertää aika helposti myös rekisteröimällä auto henkilöautoksi, joissa päiväverotus on tarkoutus säilyttää jatkossakin. Tietysti ne liikennepäivät ovat silloin todella julman hintaisia, mutta jos ajopäiviä ei oikeasti ole montaa, tuo tulee halvemmaksi.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 257
Viestejä
4 550 241
Jäsenet
74 950
Uusin jäsen
Kampamaneetti

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom