Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Mitä taas toisin tilanteessa, jossa en olisi perheellinen?
Honda S660![]()
Ei se kyllä pilalle mene, vähän ottaa pohja väriä mutta hyvin kun pitää siihen se jää.Tänään pamahti Sjöbergin kyydillä pihaan GRS204 Crown, auto huudettu muistaakseni kesäkuun loppupuolella. Onko porukka ajanut ympäri vuoden näillä tai muilla vastaavilla JDM vehkeillä? Suunnitellut ostoa ja ootellut nyt tuota autoa sen verran kauan, että tekis mieli päästä vaan ajelemaan, mutta toisaalta ei huvittais sitä kuitenkaan "pilata" ympärivuotisella käytöllä.
Hyviä pointteja. Mua ei kiinnosta siinä valokuviossa muu kuin leiman saaminen, mutta joo se pöly vois tuottaa siellä kyllä omat ongelmansa. Kaippa se täytyy repiä irti ja heittää uuniin.En nyt juuri GRS:stä tarkalleen tiedä, mutta vähän epäilen että asennettuna olisi mitenkään järkevää työtilaa vaikka onnistuisikin aukosta, saatikka että noin saisi mitään järkevää tulosta viilalla aikaiseksi, kyse on kuitenkin millien työstöstä ja suorana pitäisi varjostinpinnan pysyä.
Lisäksi ongelmahan on se materiaalin puute sillä väärällä puolella, eli jos kuviosta haluaa tasaisen sinne pitäisi saada jotain lisäblokkeria ympättyä, ja potentiaalista viilausta tarttis sitten jos haluaa sen kuvion kääntää täysin niin että sille aiemmalle blokatulle puolelle tulee se yläheijastus/porras. Toisin ehkä tuon voisi myös tehdä niinkin että hioo vsrjostimen tasaiseksi ja sitten kallistuksensäädöllä korjaa korkeuden, mutta ilman parempaa tietoa en tuohon lähtisi ja toisaalta jos se kunnon työstö vaatisi umpion avauksen joka tapauksessa niin varmaan kannattaa siinä tapauksessa tehdä hommat ns. kunnolla kun se suurin vaiva siinä vaiheessa sitten jo tehty joka tapauksessa.
Sekin tulee mieleen että hionnasta syntyneen metallipölyn jättäminen projektorin sisään poukkoilemaan potentiaalisesti heijastinpintoja ei ehkä ole se paras ajatus, nuo voi olla pahimmassa tapauksessa todella herkkiä jälkien suhteen vaikka alumiinirunkoisia olisivatkin. Ihan paperilla/liian karkealla rätillä pyyhkimällä voi saada ikävää aikaiseksi jos huonosti käy.
Kiitos paljon tarkoista ohjeista, muistelinkin lukeneeni tuosta viilaamisesta jotain ja ihan järkevälle tavalle vaikuttaa. Eli ei siis muuta kun motonetistä repullinen viiloja, prismasta koppa sandelsia ja appiukon hallille.No, valokuvio muutos kannattaa kyllä tehdä kunnolla eikä vaan leiman saamisen takia, asialla on pidemmän päälle merkitystä jo ihan OMAN ajomukavuuden kannalta kun valot näyttää kunnolla, puhumattakaan siitä että ei sokaise vastaantulevia. Ja toki mielenrauha siitä että kun muutos on tehty kunnolla tietää että jatkossakaan leima ei siitä jää kiinni.
Itse tein vm2010 crown athleten viimevuonna ja tähän malliin onnistuu hyvin ILMAN umpion avausta. Toki umpio pitää purkaa autosta irti.
Eli tässä stepit:
1. Pura puskuri irti, periaatteessa riittää kun irroitat vasemmalta ja oikealta puskurin renkaiden kohdalta + alhaalta parit ruuvit että saat "posket" irti, puskuri voi jäädä keskeltä kiinni jos näin haluaa. Ruuveja oli muistaakseni pari per posken puoli + yksi puskurin kuramuovin alla ja toki puskurin alla myös 4-5kpl, youtubest varmasti löytyy videoit tähän.
2. Pujottelet umpiot irti
3. Umpion polttimon reiästä pystyy viilailemaan "pellin", joka on oikeasti alumiinistä tehty, oikean muotoiseksi. Eli merkkaat tussilla keskelle itsellesi merkin "peltiin" ja hiot sen ensin tasaan ja sitten toiselta puolelta alas peilikuvaksi siitä mitä se alunperin olin.
PROTIP: haet motonetistä viiloja, mieluummin karkeita muutamaa eri kokoa ja ehkä kolmion muotoinen myös "pykälän" tekoon. Karkeita siksi että hienolla viilalla menee ikuisuus, alumiini aika pehmeää niin karkea viila syö sitä ihan hyvin. Viilan pää kannattaa teipata lätkäteipillä/sähköteipillä tms koska väkisinkin viila kolahtaa lasiin muutaman kerran operaation aikana niin ei jää naarmuja sisä lasiin. Itse tein ihan tätä tarkoitusta varten lyhennetyn viilamallin rälläkällä joka on mukavampi käyttää. Aikaa hiontaan menee noin 30min per umpio ja asennusolutta on hyvä olla ainakin pari tölkkiä per umpio.
4. Alumiinipölyä menee umpion sisään väkisin vähän mutta esim imurin letkuun voi teipata kapeamman putken ja tällä imuroida sen mitä saa ja vähän kun vielä paineilmalla puhaltelee niin ei sinne pölyä jää, viilatessa pöly kuitenkin laskeutuu umpion lasin päälle pääasiassa jos hiot pitäen lamppua sylissä mikä oli itselleni ainakin hyvä työasento. Lasin pystyy pyyhkimään mikrokuituliinan palalla tms.
5. em crowni on siitä kiitollinen auto tehdä että umpioissa on erillinen trimmi säätö pitkille ja lyhyille valoille, eli siellä on ruuvareilla säädettävät trimmit joilla saat laskettua valokuviota alaspain erikseen pelkästään lähivalolle (tämä EI siis ole sama säätö kuin automaatti sähköinen säätö!!). Kannattaa ottaa ruuvari katsastukseen mukaan monet katsastajat antaa laskea leimalla kuviota koska oikea korko on silmämääräisesti hankala löytää. Toki lasket heti kun valot on takaisin kiinni ja auto tasaisella.
6. Pitkät valot ei tarvitse muutoksia, eli sitten voikin kaiken kasailla takasin.
Tämä kuva ei ole crownista mutta tältä se näyttää polttimon reiästä sisään katsottaessa. Olen tehnyt yhden crownin avaamalla umpion ja toisen tällä hionta taktiikalla, vaikka hionta on ikävä työvaihe ja kuluttaa kättä on tämä kuitenkin kokonaisuutena helpompi prosessi kuin avata umpio ja vaihtaa reflektori. Toki joissain automalleissa on pakko avata umpio mutta em. crownissa onnistuu tällä menetelmällä hyvin.
![]()
Itselle tämä tuonti on ihan uusi ajatus, mutta voi olla että keväällä siihen päädyn. Kiikareissa olisi '15+ Challenger R/T. Selasin vähän noita veroexceleitä, ja täysin(?) sama auton autovero on ollut niin 13,000e, 15,000e ja 20,000e samana vuonna jos tuota ihan oikein selasin. Aika hatusta tuntuu noita vedettävän.
Kuinka pian tämä autoverolappu kolahtaa luukusta ja saako sille aikaa jonkun väliaikaisen ajo-oikeuden? Autoihin ei liene paljoa pakollisia muutoksia nykyään? Bemari oli tuotu myös jenkeistä, mutta muistaakseni ei juuri mitään ihmeellistä pitänyt tehdä.
Oletteko löytäneet luotettavaa importtaajaa? Netti on noita palveluita pullollaan, mutta itselle olisi tärkeää että auto syynättäisiin samanlaisella tarkkuudella kuin sen itsekin katsoisin. Carfax -asiat yms. kyllä hyvin tiedossa.
Osa tästä meni tämän hetkisen ymmärrykseni ohi, mm. mikä on verotusarvo vrt. veron määrä näissä tapauksissa. Jos käytän import-palvelua niin pitäisi sitten jotenkin heidän kanssa sumplia jotain papereiden pläräämistä. Helpointa lienee valmistautua 20K veroihin ja olla tyytyväinen jos ne ovat 15K..vai voiko verottaja perjantain ratoksi mätkästä siihen hatusta vaikka 40K ihan vittuillakseen?No se autoveron ero voi johtua monestakin seikasta vaikka verottaja ei mitään arpoisikaan.
Onko verotettu NEDC vai WLTP päästön perusteella (lähinnä tuoreemmat autot), onko päästö puuttunut kokonaan jolloin verotettu kokonaismassan mukaan tmv.
Kannattaa ennemmin tarkkailla niitä verotusarvoja kuin veron määrää. Sitten kun sen oman kohteesi löydät, on huomattavasti mukavampaa laskea se vero kun pääset tsekkaamaan sen kyseisen yksilön paperit ja etsimään oikean veroprosentin. Verotusarvo onkin sitten jo haarukoitu kun olet aiemmista päätöksistä niitä verotusarvoja vertaillut.
Ts. verotusarvo voi olla täysin sama, mutta lopullinen vero ihan mitä vaan mikäli mittaustapa päästölle vaihtelee (tai veroprosentin peruste päästö / massa).
Tähän lisänä on vielä nähty niitäkin missä päästöksi on jossain hv -maassa merkitty ihan mitä sattuu ja veroprosentti ollut ihan tolkuton tai järjettömän pieni. Siihen voinee kyllä koittaa saada oikaisua jos saat käsiisi vaikka auton COC:n ja pystyt osoittamaan että otteelle merkitty päästö on väärin.
Floridassa oli josku KK Car Co joka harrasti Suomeen tuontia kun siellä oli Suomalaisia sukujuuria. Muuten en ole tämän päivän tilanteesta kovin perillä.
Verolappu saattaa tulla hyvinkin nopeasti jos autolla on jo hinnastohinta olemassa (ts. löydät verotusarvon verotusarvolaskurista verottajan sivuilta), tai pahimmillaan kestää 6-9kk. Tosin nyt ei tietääkseni mitään ruuhkaa ole. Eiköhän nykyäänkin vielä saa verottajalta väliaikaisen käytön luvan ja puuhakilvet haettua odotteluajaksi.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.