Kiitän lähinnä onneani, että ei hyväksynyt sitä halvempaa tarjousta. Itse-asiassa toivoin heti tarjouksen jätön jälkeen, että älkää hyväksykö kumpaakaan XD En todellakaan olisi halunnut alkaa häätöprosessiin tonnilla tai parillakaan.
En ajatellut alkaa joustamaan. Hyvä kun mulle itkee kun toisen sanaan ei voi luottaa viitaten alkkikseen, mutta sitten itse on pistänty nimen alle sopimukseen minkä ehtoja ei tykkää nieleskellä. 80v entisellä pankkitoimihenkilöllä jolla muutamia vuokra-asuntoja ollut pitäisi olla kokemusta näistä asioista. Ei nyt voi tulla ihan hirveänä yllärinä, että alkoholistin sanaan ei voi luottaa tai se ettei ymmärrä sopimuksen ehtoja.
Pimeästi maksun etuna oli kuulemma että saavat taputeltua kuolinpesän pois alta nopeammin. Jotta tuskin nyt haluavat sitä lähteä pitkittämään oikeusteitse noin naurettavista summista. Varsinkin kun en tiedä edes mistä voisi lähteä oikeutta käymään? Maksuhaluttomuudesta?
Virheellisesti toki olin jo mennyt sanomaan, että rempata se oli tarkoitus. Eikä ollut vuokralaista valmiiksi katsottuna, koska en nyt niin hullu ollut kun arvasin viimeistään kaupanteko päivänä kun siellä ei ollut ketään kk aikana käynyt, että näin käy. Nythän hän sitten aina vetoaa siihen, että kun muutenkin sen remointisit, että et menetä mitään tuottoja yms. yms. Olis vaan pitänyt sanoa, että oli vuokralainen tulossa ja nyt hirveä sotku omasta puolesta kun näin menit tekemään, että asuntoa et tyhjäksi saanut.
Jaa niin sieltä kannetiin vissiin jääkaappi pihalle alkuviikosta

. Soitti, että hän käy tekemässä sen kun sähköt olleet tovin poikki, ehkä joku naapuri soittanut hajusta... Enpä sitten tajunnut kysyä, että menikö ihan omilla avaimilla(todennäköisesti) vai huoltoyhtiön toimesta.
Kyllähän tossa on tullut fundeerattua, että mihinköhän sitä kätensä taas löi. Inspis huoneistoremppaan on siellä pakkasen puolella. Muuten asia ei juuri vaivaa, huvin puolelle nämä asianhaarat tässä menee.
No se, että yläpuolelta myydään vastaavaa, mutta paremmassa kunnossa olevaa 2,5x hinnalla vähän tuo mielihyvää, että ihan paska diili ei sentään ole jos menee läpi. Toki siinäkin on painotus sanalla
myydään. Koska ja mihin hintaan toteutuu onkin sitten ihan eri juttu.