- Liittynyt
- 22.10.2016
- Viestejä
- 7 587
Olisiko nuo olleet silloin kun matematiikka opetettiin sen joukko-opin kautta?
On se nyt muutenkin:Olisi siis tavallaan väärin sanoa, ettei eurooppalainen jalkapallo ole suosittua Pohjois-Amerikassa.
Käsittääkseni Hyvää huomenta Suomi oli osa Matti Eskon salajuonta ujuttaa kantri-biisejä albumeilleen. Esimerkiksi Rekkamies oli toinen... Aiheesta oli taannoin puhetta, ja nythän mies on kai julkaissut ihan rehellisiä kantri-albumeitakin...
Michael Portillo paljasti mulle, että "Hyvää huomenta Suomi" onkin käännöskappale
Matti Eskon "Hyvää huomenta Suomi" oli coveri... en nyt muista kuka sen alunperin esitti suomeksi (tarkistin Junnu Vainio). Rekkamies oli johonkin mainokseen tilattu alunperin puolen minuutin ralli, jota sitten laajensi.Käsittääkseni Hyvää huomenta Suomi oli osa Matti Eskon salajuonta ujuttaa kantri-biisejä albumeilleen. Esimerkiksi Rekkamies oli toinen... Aiheesta oli taannoin puhetta, ja nythän mies on kai julkaissut ihan rehellisiä kantri-albumeitakin...
Olen itse itse puhunut pohjois-, keski- ja etelä-Amerikasta. Tiedä sitten miten täsmällinen ilmaisu tuokaan onAina silloin tällöin joudun muistuttamaan itseäni, että Meksiko kuuluu Pohjois-Amerikkaan eikä Etelä-Amerikkaan. Kyllähän se karttaa vilkaisemalla on selvää, mutta mielikuvissa sen yhdistää aina Etelä-Amerikkaan kulttuurillisista ja kielellisistä syistä.
Olisi siis tavallaan väärin sanoa, ettei eurooppalainen jalkapallo ole suosittua Pohjois-Amerikassa.
Edit: Englannin kielessä on termit "North America" ja "Northern America". Jälkimmäiseen Meksiko ei kuulu.
Keski-Amerikka on ihan validi ilmaisu jos tarkoitetaan Meksikon etelärajan ja Kolumbian luoteisrajan väliä. Väli-Amerikkaan taas kuuluu Keski-Amerikka, Meksiko ja Karibia.Olen itse itse puhunut pohjois-, keski- ja etelä-Amerikasta. Tiedä sitten miten täsmällinen ilmaisu tuokaan on
Joka tapauksessa Matti Esko on puolivaivihkaa levittänyt kantrin ilosanomaa sinne sun tänne, ja nyt on siis tehnyt ihan rehellisiä kantrilevyjäkin jo..Matti Eskon "Hyvää huomenta Suomi" oli coveri... en nyt muista kuka sen alunperin esitti suomeksi (tarkistin Junnu Vainio). Rekkamies oli johonkin mainokseen tilattu alunperin puolen minuutin ralli, jota sitten laajensi.
Osta tuommoinen taitoksella oleva, niin on ergonominen.,Nyt kun tuli takatalvi sateisen talven jatkoksi (ainakin osaan maasta), niin pääsi/joutui pitkästä aikaa lumitöihin.
Olen aina kironnut sitä, että lähes jokaisen lumikolan aisa on liian matalalla. Mutta olen ilmeisesti kolannut väärällä tekniikalla. Kun kädet vain lepäävät aisan päällä ja työntäminen tapahtuu käsien sijaan vartalolla, niin kolaaminen on huomattavasti egonomisempaa ja tehokkaampaa.
Ei mennyt kuin muutama vuosikymmen tämän tajuamiseen.
Noita on paljon, ja mitä parempi näyttelijä, niin sen vaikeampi on tajuta sitä. Tilda Swinton on hyvä esimerkki. Voit katsoa kaksi peräkkäistä elokuvaa, joissa etkä tajua että sama näyttelijä oli kummassakin merkittävässä roolissa.Elokuva Hot Fuzz on tullut katsottua lukuisia kertoja, mutta ennen kuin joku asiasta huomautti niin en ole älynnyt että se ruokakaupan Yarp!-tyyppi on paremmin Game of Thronesin Hurttana tunnettu näyttelijä Rory McCann.
Epäilen että poikkeuksiin kuuluu kaikki ajoneuvot joissa matkustamo on eristetty kuljettajasta.Yhdysvalloissa ei yleisesti ole sallittua juoda alkoholijuomia tai pitää hallussaan avattuja alkoholijuomia auton kyydissä ollessa. Limusiinit ovat poikkeus.
Ei taida muutenkaan olla sallittu pitää julkisilla paikoilla avattua alkoholiannosta mukana. Sen takiahan ne sitä ns. pussikaljottelua harrastavaYhdysvalloissa ei yleisesti ole sallittua juoda alkoholijuomia tai pitää hallussaan avattuja alkoholijuomia auton kyydissä ollessa. Limusiinit ovat poikkeus.
Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske erityisen luvan tai ilmoituksen mukaista anniskelualuetta taikka yksityisessä käytössä olevan kulkuneuvon sisätilaa. Se ei liioin koske alkoholijuoman nauttimista puistossa tai muulla siihen verrattavalla yleisellä paikalla siten, että nauttiminen sekä siihen liittyvä oleskelu ja käyttäytyminen ei estä tai kohtuuttomasti vaikeuta muiden oikeutta käyttää paikkaa varsinaiseen tarkoitukseensa.Suomen järjestyslaissakin kielletään päihdyttävän aineen nauttiminen yleisellä paikalla, rajanylityspaikoilla ja julkisessa liikenteessä olevassa liikennevälineessä. Ei se US of A nyt niin erikoinen tapaus ole tässäkään.
On tossa nyt mun mielestä jonkinlainen ero. Suomessa on kiellettyä juopotella bussissa tai junassa, jenkeissä ei saa edes kaveriporukan mökkireissulla henkilöautossa olla yhtäkään avattua kaljapurkkia.julkisessa liikenteessä olevassa liikennevälineessä. Ei se US of A nyt niin erikoinen tapaus ole tässäkään
Onhan siellä muutenkin drakonisempi ote tähän aihepiiriin. Paikallisia eroja on paljon, mutta esimerkiksi rattijuopumukseksi voidaan tulkita melkein mitä tahansa, vaikka ei olisi ajettu mihinkään tai olisi edes ollut tarkoitus ajaa. Vaikka nyt päihtyneenä autossa istuminen, jos on avaimet mukana tai virtalukossa.On tossa nyt mun mielestä jonkinlainen ero. Suomessa on kiellettyä juopotella bussissa tai junassa, jenkeissä ei saa edes kaveriporukan mökkireissulla henkilöautossa olla yhtäkään avattua kaljapurkkia.
No tuostahan on Suomessakin käyty oikeutta ihan korkeimmissa asteissa, eikä niinkään kauan sitten. Ja nykyään oikeuden tulkinta, että autoa on pitänyt ajaa päihtyneenä, jotta voidaan tuomita.Onhan siellä muutenkin drakonisempi ote tähän aihepiiriin. Paikallisia eroja on paljon, mutta esimerkiksi rattijuopumukseksi voidaan tulkita melkein mitä tahansa, vaikka ei olisi ajettu mihinkään tai olisi edes ollut tarkoitus ajaa. Vaikka nyt päihtyneenä autossa istuminen, jos on avaimet mukana tai virtalukossa.
Jep. Ja siinä mihin on päädytty, se selkeä periaatteellinen ero näkyy. Vaikka Yhdysvalloissa toki tilanne paikallisesti vaihtelee, niin viittaan nyt juuri näihin "keys in the ignition" ym paskaan.No tuostahan on Suomessakin käyty oikeutta ihan korkeimmissa asteissa, eikä niinkään kauan sitten.
Tarkkaan ottaenhan Suomessa voidaan tuomita rattijuopumuksesta vaikka ei olisikaan ajanut päihtyneenä, mutta eri mielessä. Tarkoitan siis vaikkapa tilannetta, jossa humalainen yllättäen tarttuu matkustajan paikalta käsijarruun auton liikkuessa. Tietysti tämän tuomitseminen ensisijaisesti rattiksena on tavallaan epäloogista. Onhan se yhtä vaarallista selvin päin tehtynä ja vähintään yhtä moitittavaa, joten rangaistuksenkin tulisi olla sama ja täten määräävänä nimikkeenä törkeä vaarantaminen tai muu ei-rattijuopumus. Mutta tämä on oikeastaan jo eri aihe.Ja nykyään oikeuden tulkinta, että autoa on pitänyt ajaa päihtyneenä, jotta voidaan tuomita.
Tähän kiinnitin joskus itsekin huomiota. Kun katsoo muutaman vuosikymmenen takaisia muotokuvia, joita on otettu 60-vuotissynttäreiden kunniaksi tai eläkkeelle jäädessä (siihen aikaan n. 60-vuotiaana), niin kuvissa on sellaisia vanhoja vaareja ja mummeleita, joiden näköisiä nykyiset 75-vuotiaat ovat.Nykyään lapset vanhenee nopeammin ja aikuiset hitaammin. Eli lapset saavuttaa murrosiän nuorempina ja aikuiset pysyvät nuorekkaina pitempään. Parempi ravinto ja terveydenhuolto. Ja eihän ennen vanhaan fyysisestä kunnosta pidetty huolta enää sitten, kun puoliso oli löydetty ja perhe perustettu.
Tätä vielä korostaa se, että sekä lapset että keski-ikää lähestyvät aikuiset pyrkivät pukeutumaan kuin nuoret aikuiset.
Risteytyksissä suosittelen käyttämään jotain välirotua.Koira ja susi eivät ole sukulaislajeja, vaan ne ovat yksi ja sama eläinlaji (saman lajin alalajeja). Tämä siksi, koska ne kykenevät saamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.
Eli chihuahua ja susi ovat samaa eläintä.
Jos uros on chihuahua, jotain jakkaraa alle niin voisihan se ehkä toimia.Risteytyksissä suosittelen käyttämään jotain välirotua.
Niin missä on meilläpäin?Peruna, riisi tai makaroni on maailmalla lisuke, ei pääruoka.
Esim englantilaiset ja amerikkalaiset ruokaohjelmat ja -videot tekee ensisijaisesti lihapullia ja tarjoilee ne perunamuusin kera eikä toisinpäin. Meilläpäin ruuat mietään aina että tehdäänkö makaronia, riisiä vai perunaa ja vasta sitten mitä sen kanssa. Ja kyse ei ole varallisuudesta, lihapullia on aina ollut riittämiin. Sen sijaan elokuvissa pelkän pihvin syöminen ehkä parilla hassulla koristekasviksella on aina vaikuttanut oudolta ja aavistuksen vastenmieliseltä.
Nyt menee kyllä ohi multa tämä. Ainoa ruoka missä tulee päätettyä noin päin on uudet perunat.Peruna, riisi tai makaroni on maailmalla lisuke, ei pääruoka.
Esim englantilaiset ja amerikkalaiset ruokaohjelmat ja -videot tekee ensisijaisesti lihapullia ja tarjoilee ne perunamuusin kera eikä toisinpäin. Meilläpäin ruuat mietään aina että tehdäänkö makaronia, riisiä vai perunaa ja vasta sitten mitä sen kanssa. Ja kyse ei ole varallisuudesta, lihapullia on aina ollut riittämiin. Sen sijaan elokuvissa pelkän pihvin syöminen ehkä parilla hassulla koristekasviksella on aina vaikuttanut oudolta ja aavistuksen vastenmieliseltä.
Tai sitten tämä on klassinen "luulin että kaikki muutkin toimivat kuten minä" tapausNo ilmeisesti alueelliset erot löytyy ihan jo Suomen sisältä.
Ketjun otsikkokin on "Asioita joita et ole huomannut", joten sopii hyvin ja en häpeä myöntää olevani se outo poikkeustapaus jos asia tosiaan näin on.Tai sitten tämä on klassinen "luulin että kaikki muutkin toimivat kuten minä" tapaus
No sanoit tuossa alkuperäisessä viestissä ”ja kyse ei ole varallisuudesta”. Jos se otetaan mukaan niin sitten toki esim. opiskelijana tuli mietittyä että mitenkäs näihin nuudeleihin saa vähän extraa.Ketjun otsikkokin on "Asioita joita et ole huomannut", joten sopii hyvin ja en häpeä myöntää olevani se outo poikkeustapaus jos asia tosiaan näin on.
Itselle on ollut ihan loogista että siitä halvasta perunasta/makaronista/riisistä lähtee nälkä ja siihen jotain maistuvampaa sivuun lisäksi.
Pääruoka oli ehkä turhan vahva ilmaus, enemmänkin lähtökohta aterialle. Riisille käy paremmin kanapohjaiset lisukkeet, perunalle aidot lihat ja makaronille jauheliha. Perunamuusi on tavallaan siinä perunan ja pastan välissä. (Tiedän että käänsin tässä taas lisuke sanan vastoin omaa alkuperäistä ajatustani, mutta en äkkiseltään keksinyt muutakaan sanaa.)En kyl oo koskaan kuullutkaan, et jollekki makaroni tai peruna olis pääruoka
Onhan se valitettavaa, jos joku käytännössä pitää puuroa tai muuta vegemättöä pätevänä ateriana. En minä vaan ole moista moukkamaisuutta joutunut kokemaan. Eiköhän se ole yhteiskuntaluokkakysymyskin, vaikka toisaalta en ole niin vanha ettei jo lapsuudessani moni alaluokkaisinkin olisi ajatellut toisin.Peruna, riisi tai makaroni on maailmalla lisuke, ei pääruoka.
Esim englantilaiset ja amerikkalaiset ruokaohjelmat ja -videot tekee ensisijaisesti lihapullia ja tarjoilee ne perunamuusin kera eikä toisinpäin. Meilläpäin ruuat mietään aina että tehdäänkö makaronia, riisiä vai perunaa ja vasta sitten mitä sen kanssa. Ja kyse ei ole varallisuudesta, lihapullia on aina ollut riittämiin. Sen sijaan elokuvissa pelkän pihvin syöminen ehkä parilla hassulla koristekasviksella on aina vaikuttanut oudolta ja aavistuksen vastenmieliseltä.
Kiitos. En tosiaan ollut ikinä huomannut että nuo on vegesafkaa. Aina sitä oppii uutta.Joskus toki osa on vegesafkaa eli kanaa, munaa tai kalaa
No nyt on katkeraa tilitystä.Onhan se valitettavaa, jos joku käytännössä pitää puuroa tai muuta vegemättöä pätevänä ateriana. En minä vaan ole moista moukkamaisuutta joutunut kokemaan. Eiköhän se ole yhteiskuntaluokkakysymyskin, vaikka toisaalta en ole niin vanha ettei jo lapsuudessani moni alaluokkaisinkin olisi ajatellut toisin.
Meillä katsottiin jälkiteollisen hyvinvoivan suomalaisen ruokakulttuurin piirissä asiaa siten, että ruokalajin käytännössä määritti, mitä eläintä syödään tänään. Toki siis lounaalla ja päivällisellä erikseen. Joku oikein kunnon de facto vegaani kusipää, jonka mielestä sekaruokavalio on "syödään 100 grammaa lihaa kerran viikossa" saisi paskahalvauksen. Niin ne vanhukset edelleen siellä toimivat. 1-3 eri eläintä syövät 2-3 kertaa päivässä. Joskus toki osa on vegesafkaa eli kanaa, munaa tai kalaa, mutta se on vain 1/2 tai 1/3 ateriasta. Lisäkkeet ovat sitä vegepaskaa siihen päälle. Siis perunaa, riisiä tai vastaavaa tärkkelystä. Se on elostelua kuten siinä sivussa juotava alkoholi tai päälle mässättävät sipsit, eli ei todellakaan määritä ruokalajia.
Ehkä jotenkin tämä kysytty harha jossain väestönosassa selittyisi sillä, että aikanaan pasta koettiin eksoottisena ja määriteltiin ruokalajiksi. Tavallaan tämä on tietyn ruokakulttuurin piirissä ihan oikein ajateltu, mutta Pyllyn Paras 18 senttiä pussi ei tarkoita sitä, että sillä muodostetaan ruokalaji. Ei. Se on lisäke, joka soveltuu moneen mättöön. Ainakin nistipataan ja pulsupataan.
Et nyt ihan 100% ole tämän asian kanssa yksin. Itsekin mietin välillä ateriat näin päin, lähinnä tilanteissa joissa on tullut syötyä esimerkiksi kolmenä päivänä putkeen riisiä jossain muodossa. Tällöin alan yleensä miettimään, että ei ainakaan riisiä enää neljäntenä päivänä putkeen, että mitähän tekis jos perunaa tai makaronia ostais välilläKetjun otsikkokin on "Asioita joita et ole huomannut", joten sopii hyvin ja en häpeä myöntää olevani se outo poikkeustapaus jos asia tosiaan näin on.
Itselle on ollut ihan loogista että siitä halvasta perunasta/makaronista/riisistä lähtee nälkä ja siihen jotain maistuvampaa sivuun lisäksi.
Olet suuren makumatkan kynnyksellä, kun ymmärrät rikkoa nuo yhdistelmäsi...Pääruoka oli ehkä turhan vahva ilmaus, enemmänkin lähtökohta aterialle. Riisille käy paremmin kanapohjaiset lisukkeet, perunalle aidot lihat ja makaronille jauheliha. Perunamuusi on tavallaan siinä perunan ja pastan välissä.
On kiellettyä mutta silti kaikkia noita on tullut harrastettua vuosien varrella useaan otteeseen, ikinä ei ole lipuntarkastaja tai bussikuski tullut huomauttamaan aiheesta vaikka selvästi nähnyt mitä puuhataan. Ehkä siinä on sitten ero jos osaa käyttäytyä vs häiriköi muita jne... Espanjassa esimerkiksi olivat aivan helvetin tarkkoja tuosta, eivät suostuneet myöskään selvästi päihtynyttä edes ottamaan taksin kyytiin, onneksi ei ollut kovin pitkä matka dallaa kämpilleOn tossa nyt mun mielestä jonkinlainen ero. Suomessa on kiellettyä juopotella bussissa tai junassa, jenkeissä ei saa edes kaveriporukan mökkireissulla henkilöautossa olla yhtäkään avattua kaljapurkkia.
Tilitystä ainakin. En ole ihan varma mitä tuo tarkoittaa, koska olin suht vitun kännissä. Enemmän kuin katkeralta, kuulostaa tuo IMO siltä, että oli hauska avautua. Anteeksi kuitenkin kryptinen ulosanti.No nyt on katkeraa tilitystä.
Itsekin tunnistan jonkinlaisen vastaavan fiiliksen tuosta pääaines - lisuke -suhteesta, mutta en ole oikein varma mietinkö varsinaisesti syömisiäni noiden kautta, vai tuleeko tuo tunne enemmänkin siitä, että pienestä pitäen on joka paikassa ollut ruokana "perunoita ja jauhelihakastiketta" tai "makaroonilaatikkoa" (eli ne potut ja makarooni tulee ruoan nimessä ensin), ja lautanen on tullut myös täytettyä ensin niillä perunoilla ja heitettyä kastike siihen "lisäksi" tms. Jos tästä ajatuksesta nyt tolkkua ottaa.Et nyt ihan 100% ole tämän asian kanssa yksin.
Hauskalta avautumiselta se kuulostaa, koska sulla on ne omat selityksesi ja tarinasi mitä itsellesi kerrot. On ihan hyödyllistä suhtautua ajatuksiin sellaisena Rehti Reiska -autokauppias-tyyppisenä sepittäjänä, jonka ainoa tarkoitus on saada hyvä fiilis aikaiseksi nyt piilottamalla ongelmat näkyvistä myyntipuheilla, joihin haluaa uskoa.Enemmän kuin katkeralta, kuulostaa tuo IMO siltä, että oli hauska avautua. Anteeksi kuitenkin kryptinen ulosanti.