Asioita joita et ole huomannut

Joo, Tornion suomen suurin Smarket sai pikkuisen laajennoksen ja muuttu miniPrismaksi. Kun taas Joensuun Prisma oli välillä Suomen suurin. Ei kokonaisena kauppakeskuksena vaan Prisma+ Rautaprisma osa
Näyttää Joensuun Prisma olevan vieläkin pienellä marginaalilla Kannelmäen Prismaan toiseksi suurin ja Kouvolan Prisma kolmantena. Pienin Prisma (varmaan edelleen Lempäälä) taitaa olla myymälä pinta-alaltaan vain n. viidenneksen Kantsun Prismasta.
 
Löytyykö noita tietoja jostain S-ryhmältä vai satunnaisesti lehtijutuista googlettelemalla?

Aika paljon tuntuu vaihtelevan pinta-alat mitä uutisissa on, välillä on kerrotaan koko ralennuksen pinta-ala ja välillä pelkästään myymälän osuus jne.

Lempäälälle tuli ainakin kilpailija; Pirkkalaan rempattiin Prisma S-Marketista ja koko on noin samaa luokkaa hattuvakiolla...
 
Wikipediassa ilmotettu seuraavasti:

Suurin Prisma sijaitsee Kauppakeskus Kaaressa Helsingin Kannelmäessä.[3] Koko kauppakeskuksen liikeala on 46 500 m², josta Prisman osuus 19 600 m²[2] ja kokonaispinta-ala 101 000 m².[4]

Joensuun Prisman myyntipinta-ala on 35 000 m² ja koko Prisma-keskuksen pinta-ala on uusimman laajennuksen jälkeen 38 100 m². Kouvolan Prisman myyntipinta-ala on 26 000 m²,[5] ja koko Prisma-keskuksen pinta-ala on 43 000 m².[6]

Eli tuossa koko järjestyksessä ainakin vertailtu koko keskusken liikealaa, ei pelkästeen prisman omaa. Omasta mielestä jos rankataan Prisman kokoja, pitäisi nimenomaan prisman myyntipinta-alaa verrata, eikä koko kauppakeskuksen.
 
Wikipediassa ilmotettu seuraavasti:

Eli tuossa koko järjestyksessä ainakin vertailtu koko keskusken liikealaa, ei pelkästeen prisman omaa. Omasta mielestä jos rankataan Prisman kokoja, pitäisi nimenomaan prisman myyntipinta-alaa verrata, eikä koko kauppakeskuksen.
Totta, eli silloin Joensuun Prisma, nimenomaan se marketti itsessään olisi jopa yllättävän isolla marginaalilla suurin ja Kouvola kakkosena (jos wikipedian tiedot ajan tasalla noin muuten). Kannelmäen Kauppakeskus Kaaren laskeminen suurimmaksi Prismaksi koko kauppakeskuksen pinta-alan perusteella on aika omituista. Vaikka HOK omistaisi koko kauppakeskuksen kiinteistön (saattaa omistaakin, en tiedä) niin onhan siinä Kaaren pinta-alassa silti paljon muidenkin liikkeiden tiloja kuin Prisman. Samalla laskentalogiikalla olisi Jumbon Prisma vielä suurempi jne.

Löytyykö noita tietoja jostain S-ryhmältä vai satunnaisesti lehtijutuista googlettelemalla?

Aika paljon tuntuu vaihtelevan pinta-alat mitä uutisissa on, välillä on kerrotaan koko ralennuksen pinta-ala ja välillä pelkästään myymälän osuus jne.

Lempäälälle tuli ainakin kilpailija; Pirkkalaan rempattiin Prisma S-Marketista ja koko on noin samaa luokkaa hattuvakiolla...
Ite harhauduin katsomaan vain wikipediaa ja lukaisin huonosti senkin.
 
Joo. Prismassa on aina löylykauhasetti, ehkä mökkitason moottorisaha, parit mutsifarkut ja kolme lämpömittaria. Totta kai Prisma ja CM yrittävät olla tavarataloja eri tapaan kuin äässi ja k-super mutta ne eivät vähimmillään ole kovin paljon kummempia - ruokakaupan ulkopuolinen valikoima ei paljon ylitä eikä kaikilta osin saavuta jotain Tokmannia. Ero minimalistisen maalaisprisman ja muutaman megalomaanisen valtakunnan suurimman välillä on iso.

Prisma myy Suomessa eniten vaatteita. Kai siinä jotain muutakin menee kaupaksi kuin ne muutama mutsifarkku. Luulisin että tämä korostuu etenkin maakunnissa, joissa on vähemmän erikoisliikkeitä vaihtoehdoksi.
 
No tämä on asiota, joita en oo hokannu. Onpaha tota itsekki tullu silloin tällöin jotain perusfarkkua ym ostettua.
 
Joskus kaupassa, bensa-automaatilla tai missä tahansa missä pitää näpytellä PIN koodia on kahdenlaista näppislayoutia: sellaisia missä on alarivistä ylöspäin- 1,2,3 jne ja sellaisia missä ne on ylärivistä alaspäin. Suurin osa on noista alarivistä ylöspäin ja kun tulee eteen ylärivistä alaspäin niin menee pasmat ihan sekaisin koska lihasmuisti heittää häränpyllyä ja tulee bläckoutteja että mikä se koodi olikaan..
 
En muista että olisin nähnyt missään sellaista jossa ylärivi menisi 7-8-9. Toki jos näin on, niin olisi ärsyttävää. Tulee tosin luurilla makseltua kaikki nykyään, niin pin-koodia tarvitsee näpytellä todella harvoin.

Edit; järjestys korjattu.
 
Viimeksi muokattu:

Olen törmännyt myös sellaiseen systeemiin, jossa oli kosketusnäyttö ja se arpoi aina numeroiden järjestyksen. Toki on vaikea silloin vierestä katsojan päätellä, että mikä numero on, mutta itse myös pitää olla tarkkana. Tämä ei ollut Suomesssa.
 
En muista että olisin nähnyt missään sellaista jossa ylärivi menisi 7-8-9. Toki jos näin on, niin olisi ärsyttävää. Tulee tosin luurilla makseltua kaikki nykyään, niin pin-koodia tarvitsee näpytellä todella harvoin.

Edit; järjestys korjattu.
En kyllä minäkään muista että missään maksupäätteessä olisi nuo numerot toisinpäin, itse naputtelen PIN-koodin noihin "sokkona" ja aina on onnistunut. Itseasiassa en edes kunnolla muista omaa PIN-koodia vaan se tulee ihan lihasmuistista sitä näpytellessä. Joskus jos tuollainen toisessa järjestyksessä oleva numeronäppis tulisi maksupäätteessä vastaan niin saisi kyllä hetken aikaa miettiä että saisi PIN-koodin oikein kun pitäisi ruveta hahmottamaan niitä näppäimenpainalluksia toisin päin.

Tuo, että nuo ovat aina samoin päin on kyllä ollut ihan kätevää. Ei ole tarvinnut mitään lukulaseja kaivaa taskusta jonkun satunnaisen maksutapahtuman yhteydessä. Varmaan näkövammaisillekin tuo on erittäin hyvä juttu että ovat aina samassa järjestyksessä, varmaan hidastaisi heidän koodinnäpyttelyään merkittävästi jos joka kerta pitäisi ensin selvitellä missä järjestyksessä napit on.

Noita kosketusnäytöissä olevia "arvotaan numeroiden järjestys" -näppiksiä olen lähinnä nähnyt jossain turvallisuuteen liittyvissä laitteissa kuten esimerkiksi kulunvalvontajärjestelmän koodinäppiksessä. Tuntuvat olevan erittäin harvinaisia Suomessa, ainakin vielä toistaiseksi.
 
Prisma myy Suomessa eniten vaatteita. Kai siinä jotain muutakin menee kaupaksi kuin ne muutama mutsifarkku. Luulisin että tämä korostuu etenkin maakunnissa, joissa on vähemmän erikoisliikkeitä vaihtoehdoksi.

Joo. Suomen vaatekauppojen top-3 on Prisma, Citymarket ja Tokmanni. Hyvin pukeutuvaa kansaa. :lol:

Eli vaikka nimimerkin Tonnin Seteli mielestä Prisman ruokakaupan ulkopuolinen valikoima on todella suppea, niin se on kuitenkin juuri riittävä vastaamaan kysyntää.. Jos nämä kolme yllämainittua kauppaa lisäisivät esim. vaatevalikoimaa merkittävästi, niin todennäköisesti se ei johtaisi yhtään lisääntyneeseen vaatemyyntiin. Kauppa käy jo nyt.
 
Eli vaikka nimimerkin Tonnin Seteli mielestä Prisman ruokakaupan ulkopuolinen valikoima on todella suppea, niin se on kuitenkin juuri riittävä vastaamaan kysyntää..
Tarkennan. Huomaa viestini konteksti edeltävään keskusteluun. Prisman tavaratalopuolen valikoima ei ole yleisellä tasolla "todella suppea" vaan paremminkin juuri kohtalainen, perustasoinen ja yleensä riittävä. Sen sijaan pienten Prisma-myymälöiden valikoima on monessa tuoteryhmässä hyvin vaatimaton.

Aiemman keskustelun pohjalta esitin huomion että Prismassa ja Prismassa on eroa. Näin on ruokakaupan puolellakin. Pienet ovat käytännössä isoja s-marketteja.
 
Peruskalsareita ja sukkia on tullu itsekin Prismasta osteltua. Joissakin isommissa Prismoissa on jopa hyvä urheiluvaate- ja jalkinevalikoima ja ihan asiallinen kattaus keittiövälineistöä. Mutta taas hinnoittelukin saattaa olla melko kallista muussa kuin elintarvikkeissa.
 
En kyllä minäkään muista että missään maksupäätteessä olisi nuo numerot toisinpäin, itse naputtelen PIN-koodin noihin "sokkona" ja aina on onnistunut. Itseasiassa en edes kunnolla muista omaa PIN-koodia vaan se tulee ihan lihasmuistista sitä näpytellessä. Joskus jos tuollainen toisessa järjestyksessä oleva numeronäppis tulisi maksupäätteessä vastaan niin saisi kyllä hetken aikaa miettiä että saisi PIN-koodin oikein kun pitäisi ruveta hahmottamaan niitä näppäimenpainalluksia toisin päin.

Tuo, että nuo ovat aina samoin päin on kyllä ollut ihan kätevää. Ei ole tarvinnut mitään lukulaseja kaivaa taskusta jonkun satunnaisen maksutapahtuman yhteydessä. Varmaan näkövammaisillekin tuo on erittäin hyvä juttu että ovat aina samassa järjestyksessä, varmaan hidastaisi heidän koodinnäpyttelyään merkittävästi jos joka kerta pitäisi ensin selvitellä missä järjestyksessä napit on.

Noita kosketusnäytöissä olevia "arvotaan numeroiden järjestys" -näppiksiä olen lähinnä nähnyt jossain turvallisuuteen liittyvissä laitteissa kuten esimerkiksi kulunvalvontajärjestelmän koodinäppiksessä. Tuntuvat olevan erittäin harvinaisia Suomessa, ainakin vielä toistaiseksi.
Eikös noissa numeronäytöissä ole kaksi koulukuntaa: Laskin/numpad (eli ylärivi 7, 8, 9) ja puhelin (ylärivi 1, 2, 3). Olis aikamoinen kaninkolo mihin voisi ryömiä miksi joissakin asioissa on jäänyt käyttöön yksi formaatti ja toisissa toinen. Mutta olisin kyllä itsekin aika hukassa, jos pankkikortin PIN pitäisikin syöttää yhtäkkiä numpad-tyyliin, ei menis enää yhtään lihasmuistista.
 
Ihmiset tuppaavat ajattelemaan, että pahat teot eivät juurikaan kumuloidu, mutta hyvät kylläkin.

Tuhannetkaan näpistykset eivät tee henkilöstä murhaajan veroista, mutta "pyhimyksen" statukseen voi päästä lukemattomilla pienillä hyvillä teoilla tai yhdellä valtavan suurella.
 
Tällä viikolla tullut selväksi ettei ainakaan osuuspankin mobiilisivelluksesta voi ottaa ruutukaappausta, tai voi, mutta se näkyy mustana ruutuna.
 
Juu. ei oo järjestelmällä tai muilla softilla asiaa tiettyihin softiin ton osalta. Mun känny sanoo androidilla suoraan, että nope.

e: jos haluat neuvoa jotain, nii käytät appia samalla ja näette kyl aikalailla samat näkymät. Teksti-yhteydessä vähä hankalampaa kyllä.
e2: tai sit toinen laite käyttöön, jolla kuvat ottaa ruudulta..
 
Viimeksi muokattu:
Hyvin toimii kaappaus :cigar:

IMG_1155.png
 
ainakin op soveluksessa on itsessään tallenna kuva tms.. ettei tarttee käyttää kaapausta, ja kaappaus ei tosiaan toimi ainakaan androidilla, mutta kuitti tiedon tms pystyy ko toiminolla jakamaan
edit ja ei ole minusta suunnittelun kukkanen, vaan tietoturvaa ettei ihan mikä vaan voi kaapata ruudun kuvaa
edit 2 toki tonkin voi kiertää monella tapaa... mutta niistä en ala avamaan täällä
 
Ennen on tullut vastaan ilmoitus että "sovellus ei salli ruutukaappausta". en kyllä muista että olisi enään hetkeen tullut ja s-pankki sekä danske bank sovelluksissa onnistuu ruudunkaapaukset ihan normaalisti. Myöskin ruudun nauhoitus onnistuu. Ihan stock oneplus 9 pro.

edit: asensin op sovelluksen ja sillä tosiaan ei onnistu screenshot/record.
 
ainakin op soveluksessa on itsessään tallenna kuva tms.. ettei tarttee käyttää kaapausta, ja kaappaus ei tosiaan toimi ainakaan androidilla, mutta kuitti tiedon tms pystyy ko toiminolla jakamaan
edit ja ei ole minusta suunnittelun kukkanen, vaan tietoturvaa ettei ihan mikä vaan voi kaapata ruudun kuvaa
edit 2 toki tonkin voi kiertää monella tapaa... mutta niistä en ala avamaan täällä
Kiertää toki voi, mut pointti lienee, että kukaan ei voi sun puhelimeen asennetulla softalla vakoilla. Edes lupia antamalla. Se, että muut pankit sallii ei kerro muutako, että muut pankit on jäljessä maailman menosta.
 
Windows Explorerissa on nykyään välilehdet. Jes.

Näinhän olisi pitänyt olla jo noin 20(?) vuotta sitten, kun ne tulivat nettiselaimiin. Miten olenkaan pärjännyt ilman? :)
Tätä en ollut huomannut, mutta jossain vaiheessa, ehkä Win11 päivityksen myötä, myös Notepadin perusversioon tuli välilehdet. Työkone kyseessä niin ei tule noita päivityksiä niin tarkkaan katsottua kun ei voi kuitenkaan mitään vaikuttaa.
 
Windows Explorerissa on nykyään välilehdet. Jes.

Näinhän olisi pitänyt olla jo noin 20(?) vuotta sitten, kun ne tulivat nettiselaimiin. Miten olenkaan pärjännyt ilman? :)
Tämän olen huomannut, mutta eipä ikinä tule käytettyä, kun vanhoihin tapoihin kangistuneena aina avaa uuden ikkunan. Täytyypä yrittää opetella välilehtien käyttö, helpottaahan se suuresti.
 
Yritin hetken googlettaa olisiko Windowsissa asetusta etta avaisi uuteen valilehteen defaulttina mutta eipa loytynyt. Nimimerkillä nytkin 15 explorer ikkunaa auki.
 
Suomessa kun on koko ikäluokan kattava asevelvollisuusjärjestelmä, niin tosi paikan edessä liittolaismaiden ammattisotilaat saattaisivat olla kovin kummissaan siitä, että jonain perus nurmiporana heidän rinnallaan taisteleekin tohtorismies tai joku muu heidän mielestään "upseerihenkinen" tyyppi.

Voin kertoa, että perus jenkkiläinen normipora ei ole ehkä sieltä terävimmästä päästä väestöä. Tuonnehan hakee isolti porukkaa, jotka ei muualle oikeastaan pääse. Kertausharjoituksessa tuli vietettyä viikko merijalkaväen parissa ja kyllähän siinä tuli juteltua kaikenlaista, myös koulutusjärjestelmästä ja asevelvollisuudesta. Olihan siinä lännen ihmeillä kummastelemista kun Suomalaisella aliupseerilla on kaksi korkeakoulututkintoa alla.
 
Windows Explorerissa on nykyään välilehdet. Jes.

Näinhän olisi pitänyt olla jo noin 20(?) vuotta sitten, kun ne tulivat nettiselaimiin. Miten olenkaan pärjännyt ilman? :)
Mä käytin jo vuosien ajan apuohjelmaa, joka lisäsi välilehdet exploreriin.

Mutta virallisestikin on olleet ainakin viime vuodesta saakka ellei 2022.
 
Kehut explorerin käyttöä? Eipä siinä, en ees tienny, että joku tota oikeesti käyttää enää. Vaikka selainmoottorissa ovatkin jo luovuttaneet (devaajat ja maailma kiitti)
 
Mitähän nyt ihmettä, Exploreria käyttää luultavasti noin 99,99% Windows-käyttäjistä, suurin osa tuskin osaisi edes nimetä yhtään vaihtoehtoa.
 
No ei takuulla käytä. 99,99%? Joku roti modellekkin. e: ja miksi noin kovasti hyökkäsit?

e: ainakaa tilastot ei tue väitettäs. Ei sinnepäinkää. Chromen ja safarin ollessa käytetyimmät selaimet. Edge vissii pienellä prosentilla perässä. Windowsin käyttäjistä prosenttiyksikkö lienee lähempänä yhtä kuin "99,99", joka tarkoittaa, että vain promillen kymmenys(?) käyttäis muuta kuin edge. Exploreria.. no iha pirusti vähemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Asioita joita et ole huomannut. Windows explorer ja Internet explorer ovat kaksi eri asiaa.
Joo hokasin. Kompaan menin ja mode vaa sotki keskustelua. Sietäis varoituksen saada trollauksesta :) e: aika läppä, jos ei saa edes huomautusta. e2: asia käsitelty, ei ongelmaa. Ok. Jospa herra Kaotik selittäis, miksi sotki keskustelua täysin tyhjänpäiväisesti ja käsitteli oman raporttinsa sekunneissa (varmaa ennätys)? e3: pitäkää tunkkinne :) Luottamus ylläpitoon tipahti itselläki just.
 
Viimeksi muokattu:
Poistettu viesti
Sotkemista se oli. Vastasin asiallisesti, mut jätti auki. Piti muiden tehtävänä olla täytttää aukot. Ei tollainen voi modena olla. e :vituttaa, että moderoi oman viestinstä :D Ihan periaatteesta, laittakaa raporttia keskustelun sotkemisesta ja/tai trollaamisesta. Kyl ny modejaki samat säännöt koskee. Sampsa laittais varoituksen :D
 
Viimeksi muokattu:
Sotkemista se oli. Vastasin asiallisesti, mut jätti auki. Piti muiden tehtävänä olla täytttää aukot. Ei tollainen voi modena olla. e :vituttaa, että modetoi oman viestinstä :D
Enemmän minä olen siitä ihmeissäni että joku oikeasti sotkee Windows Explorerin (yleisesti vain Explorer) ja Internet Explorerin kuin siitä että joku alan harrastaja ihmettelisi miten joku käyttäisi Windowsin omaa Exploreria vaihtoehtoisten tiedostoselainten sijasta. Pahempiakin "kuplan sisällä" väittämiä nähty.
 
Voi hitto sentää. Myönnät vielä, että trollasit. Explorer on aika synonyymi meille vanhoille tarkoitaen edgeä, josta toki on jo hetken aikaa mennyt.. Voi anteeksi, ku en käyttäny oikeeta termiä. Mee ny oikeesti pois sotkemasta keskustelua kakkuiloines 🤓 Ei jestas... e: ja anna se huomautus itselles. e2: oikeesti aika pirun säälittävää, että kyse oli vain tuosta. Olen iha tosi pahoillani väärästä termistä :D
 
Viimeksi muokattu:
Pitää kyllä olla Kaotikin puolella. Oman näkemyksen mukaan täällä on nimenomaan puhuttu (Windows) explorerista, johon on välilehdet tulleet jossain välissä. Itsekin tajusin sinun puhuvan selaimesta vasta tuossa vaiheessa, kun vastasit Kaotikin viestiin viittaamalla Chromeen ja Safariin. Windows Explorer kun on "explorer.exe", joten kun puhutaan explorerista, puhutaan nimenomaan tuosta. Ei Internet Explorerista, joka kuoli aikapäivää sitten.

Ihan mahdollisena pidän myös sitä, että joku softari voisikin ihmetellä, että miten joku tuota (Windows) exploreria vielä käyttää, kun on olemassa parempiakin. Esimerkkinä vaikkapa tuo aika laajasti käytetty everything.

Explorerin välilehdet:
1733162510530.png

PS. Nyt kun vielä katsoo noita aikaisempia viestejä, niin siellähän puhutaan nimenomaan "Windows Explorer":ista. Eli kyllä tuo Internet Explorerin tuominen tähän keskusteluun on sitä keskustelun sotkemista.
 
Viimeksi muokattu:
Enemmän minä olen siitä ihmeissäni että joku oikeasti sotkee Windows Explorerin (yleisesti vain Explorer) ja Internet Explorerin kuin siitä että joku alan harrastaja ihmettelisi miten joku käyttäisi Windowsin omaa Exploreria vaihtoehtoisten tiedostoselainten sijasta. Pahempiakin "kuplan sisällä" väittämiä nähty.
Se on kylläkin File Explorer.
 
Viimeksi muokattu:
Voi hitto sentää. Myönnät vielä, että trollasit. Explorer on aika synonyymi meille vanhoille tarkoitaen edgeä, josta toki on jo hetken aikaa mennyt.. Voi anteeksi, ku en käyttäny oikeeta termiä. Mee ny oikeesti pois sotkemasta keskustelua kakkuiloines 🤓 Ei jestas... e: ja anna se huomautus itselles. e2: oikeesti aika pirun säälittävää, että kyse oli vain tuosta. Olen iha tosi pahoillani väärästä termistä :D
Keskustelu lähti liikkelle viestistä, jossa puhuttiin Windows Explorerista, eli nyk File Explorerista. Sinä toit selaimen mukaan soppaan.

Vaikka moderaattori onkin kyseessä, niin foorumilla ei ole silti tarkoitus mennä henkilökohtaisuuksiin.

Ja se olin minä joka raportin moderoin, ei Kaotik. Tämä ketju ei ole tarkoitettu moderoinnista keskustelemiseen, jatkot sille tarkoitettuun ketjuun jos tarvis :thumbsup:
 
Ok. Kiitos läpinäkyvyydestä. En enää toista mitä sanoin, mut kyllähä hän kunnolla ketjun sotki näpertelyyn keskityen.
 
Asiaton käytös - toistuva henkilökohtaisuuksiin meneminen, vaikka asiasta jo erikseen huomautettiin
Joka tapauksessa yleisesti "Explorer" viittaa siihen File Exploreriin jonka oikean nimen muistin väärin, ei Internet Exploreriin.
voi anteeksi. Selain muuttu edgeksi jossain kohtaa, mut päätit, että se nimi on tärkee juttu ja sillä voi keskustelukumppaneita tyrmätä? e: luovutan. Sun egoistinen muiden käyttäjien halveeraminen on ylläpidon mukaan täysin ok.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
260 302
Viestejä
4 519 477
Jäsenet
74 585
Uusin jäsen
Kottero

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom