Ilmeisesti oli joka alustalla, mutta ainakin virallisen replyn mukaan jo korjattu :Fix for 1.1 progression issue is now live on all platformsAi saakeli, onko joka alustalla?
Sattuiko olemaan ”-novid” launch command käytössä? Joillakin pelkästään tuo komento aiheutti jumin mustaan ruutuun.Mun tartti jopa asentaa koko peli uusiksi, että suostui käynnistymään. Alun mustaan ruutuun vaan jumitti joka kerta.
Oli ja sen kanssa toimi ennen hyvin. Uudelleenasennus siis poisti tuon. Eli jos se tuosta oli nyt kiinni niin helpommallakin ois päässytSattuiko olemaan ”-novid” launch command käytössä? Joillakin pelkästään tuo komento aiheutti jumin mustaan ruutuun.
Ei ollut ainakaan itselläni nollaantunut mitään.Ja ongelmia, porukalla vissiin nollaantunut kaikki jonka jälkeen sitten vedettiin eilen serverit alas kunnes saavat selvitettyä syyn tuohon.
kävitkö pelissä päivityksen jälkeen ennen kun sulkivat serverit? "nollaantuminen" vaati pelaamisen uudella päivityksellä. Eikö tuo ilmeisesti oikea nollaantuminen ollut, vaan peli ohjasin porukat väärille servereille, eikä peli sitten osannut hakea pelaajan aikaisempaa kehitystä ja avatuja skinejä tämän takia.Ei ollut ainakaan itselläni nollaantunut mitään.
Pelasin juuri ennen kaatumista ja vajaan tunnin kaatumisen jälkeen, uudella patchilla. Ainakaan nopeasti katsottuna en huomannut että mitään olisi hävinnyt.kävitkö pelissä päivityksen jälkeen ennen kun sulkivat serverit? "nollaantuminen" vaati pelaamisen uudella päivityksellä. Eikö tuo ilmeisesti oikea nollaantuminen ollut, vaan peli ohjasin porukat väärille servereille, eikä peli sitten osannut hakea pelaajan aikaisempaa kehitystä ja avatuja skinejä tämän takia.
kaiken saivat ilmeisesti palautettua, koska varsinaisesti ei mikäään kadonnut.Pelasin juuri ennen kaatumista ja vajaan tunnin kaatumisen jälkeen, uudella patchilla. Ainakaan nopeasti katsottuna en huomannut että mitään olisi hävinnyt.
Muistan lukeneeni jotain mutua Redditistä että jos pelaat soolona niin oletettavasti myös muut ovat soolopelaajia. Vastaavasti jos pelaat premadella niin pelissä on enemmän premadeja. Virallista vahvistusta asialle ei ole käsittääkseni tullut mutta myös omat havainnot tukevat tätä väitettä. Monesti veljen kanssa kahdestaan pelatessa tuntuu että viholliset ovat järjestäen parempia ja toimivat paremmin tiiminä. Vastaavasti eilen sattui tulemaan pari voittoa soolo queuessa ja molemmissa matseissa piti ihmetellä vihollisen järjenvastaista ja typerää toimintaa kun kyseessä oli viimeiset kaksi squadia.Edelliseen liittyen kysymys: matchaako peli, jos soloaa, tai pelaa kahden kimpassa, servulle pelkästään soloajia ja kahden kimppapelaajia? Ja premadessa vain premadeja? Ainakin mututuntuma on, että premadena monesti vastustajatiimit tuntuvat pelaavan paremmin yhdessä, kun taas solona tuntuu, että vastassa on enemmän botteja jotka eivät ammu takaisin, saati pelaa tiiminä.
Tämän voin kyllä hyvinkin allekirjoittaa itsekin, aina ei tosiaan kiinnosta tai ylipäätään ole mahdollista höpöttää mikkiiin, jolloin tiimikaverien perustekemisen taso korostuu. Sillä pääsee jo pitkälle, että tiimikaveri ei lähde tapattamaan itseään 1 vs 3 jossain hevon kuusessa, vaan infoaa tiimikavereille vihujen läheisyydestä ja malttaa odottaa että myös muut ehtivät paikalle ennen tulen avaamista.Tiedän, oma vika jos en viitsi/osaa/jaksa aina peliseuraa hakea esim. Apex Legends Finland, tai Apex Finland discordista. Aina ei jaksa jauhaa mikkiin. Mikin välityksellä infoaminen lienee aika oletusarvo kaikille jotka premadea hakee. Mutta tämä peli kyllä oikeasti kaipaisi jonkinlaista ranked vaihtoehtoa. Sellaisia vitun autisteja tulee lähes rumputulella omaan tiimiin, jos satun pelaamaan solona. Ei pelkästään paskoja, uusia pelaajia, vaan myös helvetin myrkyllisiä, jos pelitunteja sattuu olemaan enemmän.
Eilen esimerkiksi lottoarvonta arpoi tiimiini yhteen peliin pari täysin ensikertalaista, joista toinen sentään tajusi pysyä mukana ja osallistua parhaan kykynsä mukaan, kun taas toinen onnistui ensiksi tapattamaan itsensä tippumalla rotkoon heti ensiminuuteilla ja sen jälkeen jäämällä loottaamaan alueen ulkopuolelle ilman healeja. Voi sitä itkua, kun ilmoitin, ettei meillä ole pienintäkään aikomusta enää tulla ressaamaan 500 metriä ringin ulkopuolelle, mihin kaveri oli kuollut. Sanomattakin lienee selvää, että tuo matsi ei päättynyt voittoon.
Vaihtoehtoisesti hyvin usein tiimiini myös pompsahtaa pelaajia, joiden ensireaktio laukauksia kuullessaan on juosta päinvastaiseen suuntaan, tai jäädä johonkin piiloon. Tai jatkaa loottaamista loputtomiin, vaikka aseet on jo löydetty ja riittävästi osia ja ammuksia.
Rakastan myös niitä, jotka muistavat kertoa omasta kill countistaan ja ovat sen perusteella neuvojen ja kritiikin yläpuolella. Tapahtui myös eilen, että tiimikaverini rupesivat riitelemään ja juuri tämä vittuilun aloittanut tiesi kertoa, että hänelle on turha puhua mistään jos yksittäisellä hahmolla on alle 1000 tappoa. Äijän saikin nostaa muistaakseni kolme kertaa ylös ja kun Champion ruutu tärähti eteen ja päästiin katselemaan statseja, niin vähemmän yllättäen egopelle alisuoritti eniten. Kehtasi vielä lähetellä kaveripyyntöä ja inviä aulaan. Samaan kastiin kuuluvat myös nämä, jotka tietävät squad wipen jälkeen kertoa kuinka paska squad oli, kun kaverilla on itsellään alle 100dmg tehtynä ja 0 tappoa.
Eihän peli tietenkään voi tietää, jos joku on myrkyllinen, eikä lvl tai pelitunnit aina kerro taidosta mitään. Siksi juuri ranked matsit olisivat hyviä, jos haluaa solota (ja miksei premadenakin). Että edes teoriassa voisi saada oman tasoista peliseuraa ja vastavuoroisesti mitkään premade pro-tason squadit eivät pidä pilkkanaan.
Edelliseen liittyen kysymys: matchaako peli, jos soloaa, tai pelaa kahden kimpassa, servulle pelkästään soloajia ja kahden kimppapelaajia? Ja premadessa vain premadeja? Ainakin mututuntuma on, että premadena monesti vastustajatiimit tuntuvat pelaavan paremmin yhdessä, kun taas solona tuntuu, että vastassa on enemmän botteja jotka eivät ammu takaisin, saati pelaa tiiminä.
Juurikin näin. Monesti ollaan joko liian liipaisinherkkiä, tai vaihtoehtoisesti juostaan toiseen suuntaan. Liiallinen loottaaminen myös taistelujen jälkeen vituttaa, koska se ei ole kerran tai kaksi, kun ei olla tarpeeksi nopeasti valmiita, että taistelun kuullut squad, tai pari, pelmahtaa paikalle ja ottaa ilmaiset tapot.Tämän voin kyllä hyvinkin allekirjoittaa itsekin, aina ei tosiaan kiinnosta tai ylipäätään ole mahdollista höpöttää mikkiiin, jolloin tiimikaverien perustekemisen taso korostuu. Sillä pääsee jo pitkälle, että tiimikaveri ei lähde tapattamaan itseään 1 vs 3 jossain hevon kuusessa, vaan infoaa tiimikavereille vihujen läheisyydestä ja malttaa odottaa että myös muut ehtivät paikalle ennen tulen avaamista.
Liian usein tulee kuoltua ihan sen takia, että liipasinherkkä tiimikaveri avaa samantien tulen vihusquadin nähtyään ja jäädään sitten samantien alakynteen. Hold your fire -ping olisikin helvetin hyvä lisä peliin.
Ammutaan kaikkea mikä liikkuu 300m päässä osumatta mihinkään ja otetaan pataan ekalta tyypiltä joka ampuu takaisin. Noita kavereita on kyllä melkoinen satsi. Sitten kanssa niitä, jotka syöksyy yksinään taisteluun tai vaihtoehtoisesti eivät tule tiimin mukana auttamaan. Välillä vaan tuntuu ettei joidenkin pelaajien pään sisällä liiku yhtään mitään kun katsoo mitä kaikkea jotkut touhuaa. Ärsyttävimpiä on silti mielestäni disconnecterit, ihan liikaa läksii jengi veke vaikka voisi revata/spawnata. Jotain kevyttä seurausta saisi tulla tuosta, jotta saataisiin kannustettua jäämään peleihin. Ragequittereille vaikka minuutin cooldown lobbyyn, ennenkuin pääsee uuteen peliin.Monesti ollaan joko liian liipaisinherkkiä, tai vaihtoehtoisesti juostaan toiseen suuntaan.
Nää poistujat on kyllä tyhmiä, kun ei siinä ole mitään menetettävää jäädä seuraamaan. kahden viikon sisään mahtunut kuitenkin 2kpl pelejä missä ollaan kahdella miehellä voitettu.Ammutaan kaikkea mikä liikkuu 300m päässä osumatta mihinkään ja otetaan pataan ekalta tyypiltä joka ampuu takaisin. Noita kavereita on kyllä melkoinen satsi. Sitten kanssa niitä, jotka syöksyy yksinään taisteluun tai vaihtoehtoisesti eivät tule tiimin mukana auttamaan. Välillä vaan tuntuu ettei joidenkin pelaajien pään sisällä liiku yhtään mitään kun katsoo mitä kaikkea jotkut touhuaa. Ärsyttävimpiä on silti mielestäni disconnecterit, ihan liikaa läksii jengi veke vaikka voisi revata/spawnata. Jotain kevyttä seurausta saisi tulla tuosta, jotta saataisiin kannustettua jäämään peleihin. Ragequittereille vaikka minuutin cooldown lobbyyn, ennenkuin pääsee uuteen peliin.
Ammutaan kaikkea mikä liikkuu 300m päässä osumatta mihinkään ja otetaan pataan ekalta tyypiltä joka ampuu takaisin. Noita kavereita on kyllä melkoinen satsi. Sitten kanssa niitä, jotka syöksyy yksinään taisteluun tai vaihtoehtoisesti eivät tule tiimin mukana auttamaan. Välillä vaan tuntuu ettei joidenkin pelaajien pään sisällä liiku yhtään mitään kun katsoo mitä kaikkea jotkut touhuaa. Ärsyttävimpiä on silti mielestäni disconnecterit, ihan liikaa läksii jengi veke vaikka voisi revata/spawnata. Jotain kevyttä seurausta saisi tulla tuosta, jotta saataisiin kannustettua jäämään peleihin. Ragequittereille vaikka minuutin cooldown lobbyyn, ennenkuin pääsee uuteen peliin.
Ei mua disconnectaajat niin haittaa. Mun kokemuksen mukaan yleensä ne on jo kuolemaansa asti olleet täysin hyödyttömiä, ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Mutta eikös tuossa edellisessä päivityksessä tullut vähäinen rangaistus disconnectaajille? Muistaakseni jos disconnectaa 3 kertaa lyhyen ajan sisään, saa pienen cooldownin seuraavaan peliin.Nää poistujat on kyllä tyhmiä, kun ei siinä ole mitään menetettävää jäädä seuraamaan. kahden viikon sisään mahtunut kuitenkin 2kpl pelejä missä ollaan kahdella miehellä voitettu.
Myös omasta mielestä Wingmanin nerffi on turhan raju. Ok, tekeehän se kovaa damagea mutta samalla se yksi harvoista oikeasti taitoa vaativista aseista. Myös Spitfiren nerffiä ihmettelen sillä itsekin otan lähes poikkeuksetta R99/R301 ennen Spitfireä. Sinällänsä jännä että noille ei tullut nerffiä. Ehkä nuo "Ärrät" on sitten tasapainossa.Aika raju nerffi wingmaniin, ei tuohon loppupeleissä edes kuole hirveän usein. Oikeastaan tuota näkee lähinnä oikeasti kovien pelaajien käsissä, jotka sulattavat muita aseesta huolimatta. Ennemmin näkisin buffeja noille vähemmän käytetyille aseille, kuin nerffejä noille heikoille. Tuo Spitfirenkin nerffi hieman siinä ja siinä, ihan hyvä asehan se on mutta melkein aina valitsen mieluummin R301.
Eihän tuo ollut kuin muutaman päivän ajan... Maksimissaan kolme kertaa kerkeää saamaan tuon bonuksen.Toinen asia mitä en tässä päivityksessä ymmärrä on tuo "Battlepass XP nerf". Nyt päivän ensimmäisestä top 5 sijoituksesta saa yhden Battlepass levelin eli tuota helpotettiin todella paljon. Joka päivä seasonin ajan yksi peli top 5 joukkoon niin Battlepass on täynnä, ompa vaikeaa. Itsellä yksi motivaatiotekijä on ollut muun pelaamisen ohella farmailla tuota rauhassa ylöspäin mutta nyt tuostakin tehtiin liian helppoa
Onhan tuonne myös tullut Havoc ja Octane mutta juu, enemmän kaipaisi. Watson ja L-Star ovat seuraavana mutta ainakaan jälkimmäinen ei ihan merkittävästi peliä muuta, kun on droppiase. Kaipaisi lisää ihan yleisesti saatavilla olevaa loottia eikä uusi karttakaan olisi jossain kohtaa pahitteeksi.Sisältöäkin lupailtiin, mutta ainoa mitä on tähän mennessä saatu on tuo kämäinen battle pass.
Vähän samat fiilikset, silti on tullut pelailtua kohtalaisen ahkerasti. Itsekin toivoisin myös lisää sisältöä, esim joku seuraavista voisi olla mukavaAlku hype on kuollut ja jäljellä on aika helvetin tylsä peli... Sisältöäkin lupailtiin, mutta ainoa mitä on tähän mennessä saatu on tuo kämäinen battle pass.
Epicille hatun nosto siitä, että se on tuonut ilmeisesti erittäin nopeaa tahtia uutta sisältöä Fortniteen. Olisipa sama tahti tässäkin... Itse olen alkanut kaipaamaan sitä Ranked-modea, vaikka sellainen tuskin koskaan tulee. Competive on se mikä itseäni koukuttaa varsinkin CS:ssässä. Mitään varsinaista hyötyähän siinäkään ei voitoista saa, mutta pelkästään se kilpailuhenkisyys saa yrittämään. Apexissa itseltäni puuttuu kokonaan voiton halu, joten peli on kiivaiden taisteluiden välissä melkoisen tylsä. En tiedä auttaisiko alueen pienentymisen nopeuttaminen, koska mid-game on lähinnä tylsää juoksua/lootaamista. Ja ei olisi pahitteeksi pieni porkkana niistä voitoista... Vaikka vain vähän craftäys materiaaleja...Vähän samat fiilikset, silti on tullut pelailtua kohtalaisen ahkerasti. Itsekin toivoisin myös lisää sisältöä, esim joku seuraavista voisi olla mukava
- Squadin lisäksi Duo -pelimuoto
- Mahdollisesti muuttuvia teemapohjaisia pelimuotoja, esim "Wingman only" tjsp tavallisen moden lisäksi
- Uusi kartta tai ainakin jotain muutoksia nykyiseen karttaan
- Enemmän uusia aseita
- Viikottaisia/päivittäisiä haasteita tai questeja tyyliin "Get 5 Flatline kills in one round"
- "Paragon" levelit
Toivotaan, että mid gamen rakenne muuttuu vilkkaammaksi taistelun osalta. Uusimman päivityksen jälkeen tämä "Drop Ship" liikkuu kuitenkin 50% nopeempaa.Apexissa itseltäni puuttuu kokonaan voiton halu, joten peli on kiivaiden taisteluiden välissä melkoisen tylsä. En tiedä auttaisiko alueen pienentymisen nopeuttaminen, koska mid-game on lähinnä tylsää juoksua/lootaamista. Ja ei olisi pahitteeksi pieni porkkana niistä voitoista... Vaikka vain vähän craftäys materiaaleja...
Tottahan tuo on.Jahas, alla olevan videon mukaan ei saataisi uutta sisältöä ennen season 2:sta vaikka se on oikeastaan yksi suurimpia asioita mitä peli kaipaisi (sulavien servujen ohella). Aika pettymys, Watsonia ja L-staria odoteltiin jo tähän seasoniin eivätkä ne nyt tietysti yksinään paljoa muuttaisi. Paljoa muutakaan puhetta ei tainnut season 2 lisäsisällöstä olla, pl. se joku tuleva lisäalue nykyiseen karttaan. Hieman huolestuttaa, että tuleeko peli lopulta kuolemaan sisällön puutteeseen. 1ase+legend per 2-3kk ei oikein riitä nykymaailmassa, kun kilpailijat laittavat uutta sisältöä huomattavasti nopeampaa tahtia.
No tämä. Ei luulisi olevan turhan haastavaa mutta jostain syystä devejä ei tunnu kiinnostavan. Pelissä pitäisi periaatteessa olla muutenkin jotain joka kannustaisi 1) pelaamaan mahdollisimman usein, 2) squadia selviytymään mahdollisimman pitkään, 3) keräämään tappoja ja 4) oikeasti voittamaan. Nykyisellähän pärjäämisestä ei oikeastaan saa kuin expaa. Nuo mainitsemasi crafting materialssit olisi helppo keino toteuttaa tämä. Esimerkiksi PUBGissahan pärjäämisestä palkitaan battlepointseilla, joilla voi ostaa lootcrateja. 1. kohtaan riittäisi vaikka jokin +10 crafting materialia päivän ensimmäisestä pelistä ja ekasta voitosta vähän enemmän. 2. kohta kannustaisi pärjäämään ja lisäksi antaisi lisämotia jäädä peliin kuolemisen jälkeen seuraamaan omaa squadia. Nykyisellähään moni vieläkin ragequittaa heti downeista tai kuolemisesta vaikka tilanteen voisi vielä pelastaa. 3.-4. antaisi jotain lisäpalkintoa siitä, että pelaa hyvin. Onhan tuo voittaminen voittamisenakin kivaa mutta kyllähän tuo maku siitä pikkuhiljaa lähtee, kun noita napsahtelee osittain tuurillakin tässä. Periaatteessa näitä kaikkiahan palkitaan toki tuon season passin pisteiden muodossa mutta sekin on vain niille jotka on sen ostaneet ja rajattu määrä kunnes levut siitäkin täynnä. Tai sitten vaikka noita mainitsemiasi questeja, ei luulisi joidenkin yksinkertaisten olevan vaikeaa (esim. kerää tappo kymmenellä eri aseella, pääse top3 kolmella eri hahmolla).Pieniä kosmeettisia juttuja ja vaikka viikottaisia questeja joista palkinnoiksi vaikka crafting materialeja. Ei luulisi olevan ylivoimaisen vaikeaa tuoteuttaa?
Jep eihän tuossa ongelmaa olisi ollut jos ei olisi itse ampunut tota yhtä kutia ohi. Täytyyks tässä itsekin sitten alkaa pelaamaan mobiilinetin kautta?Perus mobiilinettipelaaja 200 ms pingillä. Vastapuolella siis.
Sen ruudulla ovi oli vielä auki ja ehti losauttaa siitä.
Servun pitäisi hylätä tuommoiset osumat. Esim BFV:ssa yli 120 pingin jälkeen pitää ottaa enemmän ennakkoa jos haluaa osua.Perus mobiilinettipelaaja 200 ms pingillä. Vastapuolella siis.
Sen ruudulla ovi oli vielä auki ja ehti losauttaa siitä.
Itsellä oli ainakin ensimmäinen peli, jossa prosessorin ylikellotusta piti hieman viilata.Oliko tässä vielä jotakin ongelmaa Nvidian Turing korttien kanssa? Tuntuisi itsellä kaatuilevan tasaisesti 15min välein toisin kuin vanhalla 980Ti:llä. Kokeiltu on vanhempaa ajuria ja vakiokelloja, mutta ei mitään vaikutusta.