Ankea 90-luku

[tuoppi´]

Huomaa sen itsekin nykyään että kaikki pikkujututkin pitää googlata, koska miksi ei kun kerran pystyy. Ongelma on sitten se että miten sitä enää pärjäis ilman? Vois tulla itku.

Tää on kyllä sellanen juttu että näin jälkikäteen ei voi kuin ihmetellä miten sitä 90-luvulla ja aiemmin pärjättiin, kun asioita ei voinut katsoa netistä. Eikä rajoitu pelkästään tietotekniikan ohjeisiin vaan ihan kaikkeen, päivittäisiinkin, asioihin. Parhaimmillaan pystyi soittamalla jonkun asian selvittämään, mutta usein ainoa keino oli mennä paikan päälle.

Hieman tähän liittyen sekin tuntuu nykyään oudolta ettei ihmisiin saanut yhteyttä oikein mitenkään, jos kyseinen henkilö ei ollut kotonaan.

Toki nämä asiat ei rajoitu 90-lukuun, mutta tuo oli viimeinen vuosikymmen milloin tilanne oli tälläinen. 2000-luvun puolelle mennessä jo tieto alkoi löytymään netistä ja lähes kaikilla olemaan ne kännykät.

 

[Mikkos]

Hieman tähän liittyen sekin tuntuu nykyään oudolta ettei ihmisiin saanut yhteyttä oikein mitenkään, jos kyseinen henkilö ei ollut kotonaan.

Kersana hypättiin fillarin selkään ja huudettiin porukoille että "mä lähen käymään Pasilla!" ja sillä hyvä. Jos oli kotona niin sitten katottiin mitä tehtiin mutta jos ei ollu niin keula ympäri ja takas kotiin. Soittaa sai hyvin harvoin koska kallista. Lankapuhelmistakin. Koska 90-luku.

 

[Antw]

Toi topless-tarjoilukulttuuri on/oli todella mautonta. Hyvä ettei enää moista tapahdu ainakaan Suomessa.

 

[Nomber]

Kersana hypättiin fillarin selkään ja huudettiin porukoille että "mä lähen käymään Pasilla!" ja sillä hyvä. Jos oli kotona niin sitten katottiin mitä tehtiin mutta jos ei ollu niin keula ympäri ja takas kotiin. Soittaa sai hyvin harvoin koska kallista. Lankapuhelmistakin. Koska 90-luku.

Itsekkin kävin aina soittamassa kaverien ovikelloa. Jos ei ollut kotona niin seuraavaan osoitteeseen tai jos kukaan ei ollut niin takaisin kotiin. Joskus soitinkin, mutta kaipa se maksoi aika paljon niin tuli vaan käytyä kyselemässä kuka on kotona. Koulun jälkeen muistaakseni sovittiin kanssa jossain koulun pihalla, että tuun sun luokse kun läksyt on tehty tms.

 

[living_death]

Kasarina ja ysärinä muisti kaikkien puhelinnumerot ulkoa ja kaverit löysi yleensä ulkoa tutuista paikoista tai tapaamiset oli sovittu jo koulupäivänä tai edellisenä päivänä ennakkoon.

Ysärillä melkein kaikilla taisi olla jo näppäinpuhelimet ja niissä kymmenen muistipaikkaa. Itsekin hommasin ns. tuplapuhelimen omaan huoneeseen ja monesti ennätin vastaamaan ensin ja piti hätistellä äiti pois linjoilta jos se tuli vastaamaan myöhässä.

Siinä vaiheessa numeromuisti alkoi heikkenemään ja viimeistään siinä vaiheessa kun matkapuhelimet yleistyivät. Oma ensimmäinen kännykkä oli Nokia 2110 ja sen jälkeen siitä "ruiskumalli" 2110i.

Matkapuhelimien myötä alkoi myös vähentymään LA-puhelinliikenne ja nykyään sitä on enää todella vähän, vaikka oma radio on vieläkin tuossa vieressä ja auki lähinnä perjantaisin, kun tietää että silloin saattaa olla jotain kännikeskusteluja radioaalloilla.

 

[tuoppi´]

Kersana hypättiin fillarin selkään ja huudettiin porukoille että "mä lähen käymään Pasilla!" ja sillä hyvä. Jos oli kotona niin sitten katottiin mitä tehtiin mutta jos ei ollu niin keula ympäri ja takas kotiin. Soittaa sai hyvin harvoin koska kallista. Lankapuhelmistakin. Koska 90-luku.

Toi nyt ei vielä kovin kummallista, mutta lähinnä jos vaikka unohti kertoa vanhemmille että lähen nyt kavereiden luo, niin aika vaikea oli selvittää missä se penska onkaan nyt. Itseltäkin pari kertaa jäi lappu, kenen luo lähdin, äipälle laittamatta niin se sitten hädissään soitteli kavereiden kotinumeroita läpi, että onko se tuoppi siellä. Joskus selvisi parilla soitolla, joskus homma selvisi vasta myöhemmin kun tulin kotiin ja äippä siellä itku kurkussa.

Sama, jos sovit jonkun kanssa tapaamisen ja sitten toista kaveria ei näykkään, niin ei oikein mitään keinoa selvittää missä se kaveri on. Ensinnäkään et voinut soittaa ellei puhelinkioskia ollut lähellä ja sulla rahaa siihen, ja toisekseen jos se kaveri ei ollut kotonaan.

 

[Maranki]

90-luvulla (ja vielä kymmenisen vuotta sitten) oli kivaa liikkua vieraalla paikkakunnalla, kun ei ollut puhelimessa mitään karttaohjelmaa. Jos oli yö tai pilvinen päivä, niin piti tihrustaa pienellä painettuja kadunnimiä kartalta hyvin tarkkaan, kun ei voinut edes ilmansuuntaa aina sanoa. Ja tulihan sitä liikuttua ilman karttaakin tai vaellettua kartta-alueen ulkopuolelle. Onneksi kävelylihakset ovat olleet aina hyvät...

 

[Nomber]

Toi nyt ei vielä kovin kummallista, mutta lähinnä jos vaikka unohti kertoa vanhemmille että lähen nyt kavereiden luo, niin aika vaikea oli selvittää missä se penska onkaan nyt. Itseltäkin pari kertaa jäi lappu, kenen luo lähdin, äipälle laittamatta niin se sitten hädissään soitteli kavereiden kotinumeroita läpi, että onko se tuoppi siellä. Joskus selvisi parilla soitolla, joskus homma selvisi vasta myöhemmin kun tulin kotiin ja äippä siellä itku kurkussa.

Sama, jos sovit jonkun kanssa tapaamisen ja sitten toista kaveria ei näykkään, niin ei oikein mitään keinoa selvittää missä se kaveri on. Ensinnäkään et voinut soittaa ellei puhelinkioskia ollut lähellä ja sulla rahaa siihen, ja toisekseen jos se kaveri ei ollut kotonaan.

Itse olin niin pieni ennen kännyköitä, että sopimiset oli tyyliin että nähdään silloin ja silloin jossain luistinradalla, uimarannalla tai mennään pyöräilemään ja jos jostain syystä toinen ei tullutkaan tai tuli myöhässä niin aika sama. Mutta vaikea tosiaan kuvitella jos olisi ollut aikuinen ja sopinut jotain tapaamisia tai työhommia tms. Sitten kun toinen onkin unohtanut/muuten vaan ei pääse paikalle niin mitäs sitten? Odotellaan hetki ja lähdetään pois kun ei mitään keinoa selvittää missä toinen on? (seuraavana päivänä sitten soittaa että et sitten tullut paikalle?)

 

[Mikkos]

90-luvulla (ja vielä kymmenisen vuotta sitten) oli kivaa liikkua vieraalla paikkakunnalla, kun ei ollut puhelimessa mitään karttaohjelmaa. Jos oli yö tai pilvinen päivä, niin piti tihrustaa pienellä painettuja kadunnimiä kartalta hyvin tarkkaan, kun ei voinut edes ilmansuuntaa aina sanoa. Ja tulihan sitä liikuttua ilman karttaakin tai vaellettua kartta-alueen ulkopuolelle. Onneksi kävelylihakset ovat olleet aina hyvät...

Ai että. Ne 80-luvun ja 90-luvun alun kesälomareissut porukoiden kanssa teltalla. Jotain 5v vanhoja paperikarttoja ihmeteltiin puolen tunnin välein että missä helvetissä taas ollaan.
Ja sitten kotona katottiin painetusta niin ikään 5-6v vanhasta leirintäalueoppaasta leirintäalueet ja hinnat ja sitten ajettiin sinne ja kappas, täähän onkin mennyt sulki jo kolme vuotta sitten Mihis sitten? No eikun selaamaan leirintäalueopasta ettimään uus paikka ja toivoa parasta.

 

[Maranki]

Itse olin niin pieni ennen kännyköitä, että sopimiset oli tyyliin että nähdään silloin ja silloin jossain luistinradalla, uimarannalla tai mennään pyöräilemään ja jos jostain syystä toinen ei tullutkaan tai tuli myöhässä niin aika sama. Mutta vaikea tosiaan kuvitella jos olisi ollut aikuinen ja sopinut jotain tapaamisia tai työhommia tms. Sitten kun toinen onkin unohtanut/muuten vaan ei pääse paikalle niin mitäs sitten? Odotellaan hetki ja lähdetään pois kun ei mitään keinoa selvittää missä toinen on? (seuraavana päivänä sitten soittaa että et sitten tullut paikalle?)

Yleensä odoteltiin hetki, saatettiin soittaa puhelinkopista jos sellainen sattui olemaan lähettyvillä. Yleensä tapaamiset kavereiden kanssa (olin 90-luvulla reilu kaksikymppinen) koskivat baariin menoa, se oli sitten vain tyyliin "Ai, Jaska ei päässyt tällä kertaa". Itse siirryin kännykkäaikaan joskus 96/97, kaverit ostivat lahjaksi, kun minuun oli muka vaikea saada yhteyttä

 

[yero]

Toi topless-tarjoilukulttuuri on/oli todella mautonta. Hyvä ettei enää moista tapahdu ainakaan Suomessa.

Muistan kun yhdellä sukulaisella oli firma, ja hän kutsui käymään messuilla, missä heillä oli osasto. Kyseessä oli muistaakseni alihankintamessut ja ne olivat Tampere-talon hallissa. Todella pieni paikka pitää messuja, nykyään messut täyttävät koko Pirkkahallin. Vetonaulaksi oli kahvioon palkattu topless-tarjoilija. Siis ihan tavan messuille. Tunnelma oli hiton ankea. Muistan tämän eräänlaisena laman synkeänä pohjakosketuksena.

Nykyään ei tulisi kuuloonkaan, että yhtään missään tapahtumassa olisi yläosattomia tarjoilijoita. Woke-jengille varmaan järjestettäisiin kriisiapua,

 

[Raikku]

Nykyaikahan on todellisuudessa todella tiukkapipoista ja muutosta takaisinpäiin viktoriaanisen ajan sairaalloiseen siveyteen. Ennen oli peljon rennompi ilmapiiri ja "helpompi hengittää".

 

[Maranki]

Oulussa oli noita topless-tarjoilijoita lähinnä Lanamäen omistamissa baareissa. Kun näin millaista porukkaa niihin lappoi sisään, jo se riitti pitämään minut pois.

Joitakin muistoja Oulun baarielämästä:

90-luvun alussa ja jo 80-luvun lopulla hienoin paikka oli Cafe Adam, jossa rockbändit kävivät keikoilla. Sitten paikasta tuli Rockoff, sitten kai Rumba jne., jokaisella nimen muutoksella paikka muuttui huonommaksi tullen lopulta iskelmähelvetiksi.

Tärkeimmäksi baariksi muodostui 45 Special, jossa tuli parhaimmillaan käytyä kahdesti viikossa. Legendaarinen portsari Oksanenkin tervehti kadulla, olin paikan valioasiakkaita - join paljon, mutta käyttäydyin silti siististi. Tosin Oksasella ei ollut vaikeuksia järjestyksen pidossa, vähän liioittelevan tarinan mukaan hän pystyi halutessaan heittämään häirikön toiselle puolelle Saaristonkatua niin, että tassut eivät välillä ottaneet katuun kiinni. Tämä oli tietysti vain löpinää, hänellä oli rautainen ammattitaito, ihmistuntemus ja kasvomuisti - joillakin täyspöljillä oli kuulemma ikuinen porttikielto. Nelivitosesta se vaimokin sitten vuosikymmenen lopulla löytyi.

Lillemor oli mukavan hämyinen paikka, jossa tuli käytyä lähinnä parin kaverin viemänä toisinaan.

Oulun Panimo eli lempinimellä Nussimo oli lähinnä suuri lähiöbaari keskellä kaupunkia. Panimon oma olut ei ollut kovin tasalaatuista, tuntui maistuvan joka kerta erilaiselta

Jotkut kaverin kaverit halusivat toisinaan mennä Kantakrouviin eli Kantikseen, joka oli käymistäni paikoista se kaikkein paskin. Miesten vessa oli jo alkuillasta kuin sikala ja vajaalla kymmenellä käyntikerralla näin kolme tappelua. Nelivitosessa, jossa kävin satoja kertoja, näin vain yhden ja senkin Oksanen keskeytti heti alkuunsa.

Joskus sitä tuumii, että olisihan hienoa olla taas 25, nousuhumalassa, laskeutua tuoppi kourassa Nelivitosen alakerran rockdiskoon kun Give It Away soi. Ja kai tuo periaatteessa olisi vieläkin mahdollista, mutta sitä ei ole enää 25

 

[Mikkos]

Nykyaikahan on todellisuudessa todella tiukkapipoista ja muutosta takaisinpäiin viktoriaanisen ajan sairaalloiseen siveyteen. Ennen oli peljon rennompi ilmapiiri ja "helpompi hengittää".

En nyt ihan sanois noinkaan.

Kun vähän tutkit minkälaista vaikkapa alkoholipolitiikka oli menneinä vuosikymmeninä niin voi suu loksahtaa aika nopeasti auki. Alkolaisilla ole velvollisuus ilmoittaa siveyspoliiseille jos epäilivät alkoholin väärinkäyttöä. Siveyspoliiseilla oli sitten oikeudet mennä ihmisten asuntoihin ja ottaa tarvittaessa alkoholit pois jne.
Kännissä ajaminen oli ihan normaalia ja liikenteessä kuoli ihmisiä kuin kärpäsiä. Yksityisyyttä ei tunnettu, kaikkien nimi julkaistiin vaikka tapus olisi ollut mikä.

Sitten vielä kun lisää vaikka seiskeetluvulla YLEn touhua niin siitä on hengittäminen kaukana. Mitään Neuvostoliittoon, alkoholiin, seksiin tai yleensäkkään mihinkään muuhunkaa liittyvää ei saanut YLEllä viitata. Varmaan 90% kaikista tuonajan musiikista oli syystä tai toisesta bannattu ylellä. Siitähän nämä protestilaulut sun muut tulivat.

Kasarilla kuri alkoi vähän hellytä, ja ysärillä ole näennäisen vapaata, kioskikeskikaljoineen ja röökimainoksineen. Mutta ei todellakaan aiemmin ole ollut helpompi hengittää kuin nyt.
Joo sä sait sanoa neekeri, mutta auta armias jos menit kritisoimaan Neuvostoliittoa jostain niin ei hyvä heilunut. Tämä siis ennen Neuvostoliiton hajoamista.
Ysärillä erotiikka ja elokuvien sensuuri oli huipuissaan ja telkkarissa ja videoissa ei saanut näyttää käytännössä mitään: ei alastomuutta eikä väkivaltaa. Muistan kun kaverin VHSltä ysärin alussa näin Predatorin niin se oli niin pätkitty että siitä ei tajunnut mitään
Erotiikkalehdissä ei saanut näkyä ns. "mällikuvia" tai akteja (näin muistelisin) mutta erektiivinen penis taisi olla sallittua.
Ja olihan Iltalehdessä vielä iltatyttökin hinkit paljaana ja lauantain numerossa värikuvana ja vissiin kuukausittain koko sivun kokoisena.

Joten ei, asiat ei ole aina olleet paremmin kuin nyt.

 

[Maranki]

Nykyaikahan on todellisuudessa todella tiukkapipoista ja muutosta takaisinpäiin viktoriaanisen ajan sairaalloiseen siveyteen. Ennen oli peljon rennompi ilmapiiri ja "helpompi hengittää".

Joitakin ylilyöntejä toki tapahtuu, mutta yleisesti ottaen ei. Suurelta osin tuo nykyperspektiivistä katsottu vapauden tunne oli kontrastia edeltävään kauteen, Kekkoslovakiaan. Siirtymä tunkkaisesta suomettuneesta Suomesta toki alkoi jo 80-luvulla, mutta jatkui läpi 90-luvun aina 2000-luvun puolelle.

Se minkä moni kokee tiukkapipoisuutena on ehkä enemmän keskustelun kärjistymistä ja ihmisten taipumusta ymmärtää toista osapuolta tahallaan väärin. Ja sitä esiintyy jokseenkin kaikilla tahoilla. Ehkä tässä mielessä oltiin 90-luvulla suvaitsevaisempia, ainakin omat muistot sfnetin uutisryhmistä vs. nykyiset foorumit, Twitterit ja vastaavat tuntuvat tukevan tätä. Mutta tässäkin voi olla nostalgian harhaa, omiin muistikuviinsakin kannattaa suhtautua varauksella.

 

[Joku_242]

En nyt ihan sanois noinkaan.

Kun vähän tutkit minkälaista vaikkapa alkoholipolitiikka oli menneinä vuosikymmeninä niin voi suu loksahtaa aika nopeasti auki. Alkolaisilla ole velvollisuus ilmoittaa siveyspoliiseille jos epäilivät alkoholin väärinkäyttöä. Siveyspoliiseilla oli sitten oikeudet mennä ihmisten asuntoihin ja ottaa tarvittaessa alkoholit pois jne.

...mmmitähähhh? Mikä ihmeen Kekkoslovakia tää on ollut?

 

[Mikkos]

...mmmitähähhh? Mikä ihmeen Kekkoslovakia tää on ollut?

Juuri niin.
Kannattaa lukaista tämä kirja. Tässä on enemmänkin näistä "ihanista vanhoista ajoista"

Kun Suomi-rock puri ja löi - Bazar Kustannus

www.bazarkustannus.fi

 

[Maranki]

Erotiikkalehdissä ei saanut näkyä ns. "mällikuvia" tai akteja (näin muistelisin) mutta erektiivinen penis taisi olla sallittua.
Ja olihan Iltalehdessä vielä iltatyttökin hinkit paljaana ja lauantain numerossa värikuvana ja vissiin kuukausittain koko sivun kokoisena.

Joo, tuo koski R-kioskeissa levitettyjä levityslehtiä, heh heh. Pornokaupoissa ja joissakin divareissa myytiin kyllä kovempaa kamaa, Privatea ja vastaavia. Videopuolellahan videolaki oli voimissaan, minkä vuoksi jotkut leffat olivat niin saksittuja, että juonen logiikkakin saattoi heittää. Elokuvateatterissa saatettiin näyttää K18-versioita. Joissakin divareissahan myytiin luottoasiakkaille tiskin alta sellaisia videoita, jotka olisivat edelleen kiellettyjä.

 

[yero]

Ja olihan Iltalehdessä vielä iltatyttökin hinkit paljaana ja lauantain numerossa värikuvana ja vissiin kuukausittain koko sivun kokoisena.

Joten ei, asiat ei ole aina olleet paremmin kuin nyt.

Ei pelkästään iltalehdessä ollut tyttöjä hinkit paljaana, vaan Kauppalehdessä myös.

Toisissa asioissa mennään yhteen ja toisessa toiseen suuntaan. Nykyään on varmaan helpompaa olla homo kuin ysärillä ja sitä ennen, mutta koitappa vetää röökiä kaljakuppilassa.

Se minkä moni kokee tiukkapipoisuutena on ehkä enemmän keskustelun kärjistymistä ja ihmisten taipumusta ymmärtää toista osapuolta tahallaan väärin. Ja sitä esiintyy jokseenkin kaikilla tahoilla. Ehkä tässä mielessä oltiin 90-luvulla suvaitsevaisempia, ainakin omat muistot sfnetin uutisryhmistä vs. nykyiset foorumit, Twitterit ja vastaavat tuntuvat tukevan tätä.

Internet, odotus: Maailman ihmiset voivat kommunikoida laajasti erilaisten ihmisten kanssa, seuraa lisääntynyt ymmärrys, harmonia, maailman rauha ja globaali onnellisuus.

Internet, toteutuma: Olit millä tahansa tavalla kajahtunut, niin netistä löydät muita samalla tavalla kajahtaneita ja sitten voitte omassa porukassa kajahtaa aina vain enemmän.

 

[Maranki]

Internet, odotus: Maailman ihmiset voivat kommunikoida laajasti erilaisten ihmisten kanssa, seuraa lisääntynyt ymmärrys, harmonia, maailman rauha ja globaali onnellisuus.

Internet, toteutuma: Olit millä tahansa tavalla kajahtunut, niin netistä löydät muita samalla tavalla kajahtaneita ja sitten voitte omassa porukassa kajahtaa aina vain enemmän.

Aika pitkälle näin. Ja käytännössä nyt on helppoa mobilisoida lauma samanmielisiä häiriköimään jotain vastapuolen edustajaa, penkomaan tietoja asuinpaikasta, lasten koulusta jne. Kyllähän tällaisesta oli tiettyjä ituja jo 90-luvun netissäkin, oli ftp-paikkoja, joilta saattoi imuroida pomminteko-ohjeita (joista osa oli luultavasti vaaraksi lähinnä tekijälle itselleen), joihinkin nyyssiryhmiin postattiin varsin levotontakin materiaalia, mutta mittakaava räjähti tällä vuosituhannella käsiin. Mutta toisaalta ongelmaakin liioitellaan, "mitään ei saa enää sanoa" on viesti, jonka ikäiseni ja vähän vanhemmat setäihmiset saavat yllättävän helposti julkisuuteen

Marginaali-ilmiöistä 90-luvulla tulee mieleen Kapinatyöläinen-lehti, jota sai ainakin Akateemisen kirjakaupan lehtihyllystä. Luultavasti moni muukin osti sitä meidän tapaamme pilan päiten, sitä kahvipöydässä lukemalla sai monet naurut. Mutta monia kulttuuripuolen pienlehtiä oli tuolloin nykyistä paremmin saatavilla lehtipisteissä, ainakin se oli tuolloin paremmin. Ja sarjakuvahyllyssä oli enemmän valikoimaa.

 

[yero]

Mutta monia kulttuuripuolen pienlehtiä oli tuolloin nykyistä paremmin saatavilla lehtipisteissä, ainakin se oli tuolloin paremmin.

Ylipäätänsä oli lehtiä, jokaisella järjestöllä oli lehti, opiskelijakillat, partiot, kerhot, yhdistykset mikä vaan. Nykyään ei tarvetta, koska atk-verkko.

 

[Honzo]

Eikö kukaan maininnut vielä Sliks'n' Slideä? Tota pelattiin tuntitolkulla kavereita vastaan.

Doom2 tuli pelattua solukaverin 486 DX2:lla piippausäänillä läpi

Intissä olin ysärillä ja siitä kassun ainoista puhelimesta sitten soiteltiin tyttökaverille. Yhdellä meidän tuvassa oli Mobiran Gorbatsov ja sitä ihmeteltiin.

Kauhea roudaaminen oli kaljoissa, kun kaveriporukalla piti mökille mennä. Sinisiä koreja lasipulloineen oli kontti täynnä...

 

[taper]

Oulun Panimo eli lempinimellä Nussimo oli lähinnä suuri lähiöbaari keskellä kaupunkia. Panimon oma olut ei ollut kovin tasalaatuista, tuntui maistuvan joka kerta erilaiselta

Jotkut kaverin kaverit halusivat toisinaan mennä Kantakrouviin eli Kantikseen, joka oli käymistäni paikoista se kaikkein paskin. Miesten vessa oli jo alkuillasta kuin sikala ja vajaalla kymmenellä käyntikerralla näin kolme tappelua. Nelivitosessa, jossa kävin satoja kertoja, näin vain yhden ja senkin Oksanen keskeytti heti alkuunsa.

Joskus sitä tuumii, että olisihan hienoa olla taas 25, nousuhumalassa, laskeutua tuoppi kourassa Nelivitosen alakerran rockdiskoon kun Give It Away soi. Ja kai tuo periaatteessa olisi vieläkin mahdollista, mutta sitä ei ole enää 25

Aah... muistoja nousee pintaan, opiskelin juurikin 1990-luvulla Oulussa, enpä ole sen koomin tällä vuosituhannella siellä käynyt (baareissa siis), sikäli harmi kun Panimopub lähti pois, siellä oli ihan hyvää livemusiikkia joskus, mukava oli tuopposen ääressä siellä istuskella ja kuunnella Viimeistä kertaa kun kävin kantiksessa, se poke hermostui kun en koskaan morjestanut sille, itelle tuli vaan paniikki kun muija meni sinne sisälle edellä, että jäinkö nyt ilman? Noh, tuon jälkeen tulikin Oulusta lähettyä pois.

 

[Erkki_erikeepperi]

En nyt ihan sanois noinkaan.

Kun vähän tutkit minkälaista vaikkapa alkoholipolitiikka oli menneinä vuosikymmeninä niin voi suu loksahtaa aika nopeasti auki. Alkolaisilla ole velvollisuus ilmoittaa siveyspoliiseille jos epäilivät alkoholin väärinkäyttöä. Siveyspoliiseilla oli sitten oikeudet mennä ihmisten asuntoihin ja ottaa tarvittaessa alkoholit pois jne.
Kännissä ajaminen oli ihan normaalia ja liikenteessä kuoli ihmisiä kuin kärpäsiä. Yksityisyyttä ei tunnettu, kaikkien nimi julkaistiin vaikka tapus olisi ollut mikä.

Sitten vielä kun lisää vaikka seiskeetluvulla YLEn touhua niin siitä on hengittäminen kaukana. Mitään Neuvostoliittoon, alkoholiin, seksiin tai yleensäkkään mihinkään muuhunkaa liittyvää ei saanut YLEllä viitata. Varmaan 90% kaikista tuonajan musiikista oli syystä tai toisesta bannattu ylellä. Siitähän nämä protestilaulut sun muut tulivat.

Kasarilla kuri alkoi vähän hellytä, ja ysärillä ole näennäisen vapaata, kioskikeskikaljoineen ja röökimainoksineen. Mutta ei todellakaan aiemmin ole ollut helpompi hengittää kuin nyt.
Joo sä sait sanoa neekeri, mutta auta armias jos menit kritisoimaan Neuvostoliittoa jostain niin ei hyvä heilunut. Tämä siis ennen Neuvostoliiton hajoamista.
Ysärillä erotiikka ja elokuvien sensuuri oli huipuissaan ja telkkarissa ja videoissa ei saanut näyttää käytännössä mitään: ei alastomuutta eikä väkivaltaa. Muistan kun kaverin VHSltä ysärin alussa näin Predatorin niin se oli niin pätkitty että siitä ei tajunnut mitään
Erotiikkalehdissä ei saanut näkyä ns. "mällikuvia" tai akteja (näin muistelisin) mutta erektiivinen penis taisi olla sallittua.
Ja olihan Iltalehdessä vielä iltatyttökin hinkit paljaana ja lauantain numerossa värikuvana ja vissiin kuukausittain koko sivun kokoisena.

Joten ei, asiat ei ole aina olleet paremmin kuin nyt.

Videolaki haittasi väkivaltaviihteen ja pornon katselua enemmän teoriassa kuin käytännössä. Pornon hankintaan oli monia vaihtoehtoja, kuten taivaskanavat, pornokaupat (joissa myytiin kyllä kovaa videopornoa melko avoimesti, vaikka laitonta olikin teknisesti), Ruotsista tilaaminen (ruotsalaisfirmat markkinoivat agressiivisesti kuponkiuutisissa yms.), kaverilta kopioimalla, unohtamatta tietenkään Internetiä, CD-ROMeja ja vuosikymmenen loppupuolella DVD-levyjä, joita videolaki ei edes teoriassakaan koskenut käsittääkseni.

Lisäksi väittäisin, että suhde erityisen pervoon pornoon kuten eläinpornoon ja lapsipornoon oli tuohon aikaan laximpi kuin nykyään, johtuen siis siitä, että kaikenlainen porno oli "uutta" ja semisti paheksuttua "alakulttuuria", eikä alakulttuurin alakulttuurit sillä tavalla sitten enää tunteita herättäneet.

Enpä ihmettelisi, vaikka tuollaistakin kamaa olisi ollut saatavilla tiskin alta ihan tavallisista pornokaupoista. En tiedä, mutta en ihmettelisi.

YLE oli rennoimmillaan juuri 1990-luvulla. Neuvostoliitto oli hajonnut, eikä YLE:llä ollut sellaista vasemmistolaista narratiivia kuin ennen sitä ja myöhemmin 2000-luvulla.

Esimerkiksi Kummeli ja Lapinlahden lintujen TV-sarjat (viimeistä lukuunottamatta) oli YLE:n tuotantoa... Ei YLE:llä ollut mitään sellaista aatteen paloa ja seulaa kuin nykyään.

Alkoholipolitiikka on ollut Suomessa aina takakireää. Enpä siis siltä osin jaksa mitään vuosikymmeniä käydä erityisesti nostamaan esiin, etenkään kun en itse pahemmin juo.

 

[Mariini]

Toi topless-tarjoilukulttuuri on/oli todella mautonta. Hyvä ettei enää moista tapahdu ainakaan Suomessa.

Ootapa vaan kun tulee oikein kunnon lama.

Nykyaikahan on todellisuudessa todella tiukkapipoista ja muutosta takaisinpäiin viktoriaanisen ajan sairaalloiseen siveyteen. Ennen oli peljon rennompi ilmapiiri ja "helpompi hengittää".

Itte olen sanonu, että kattokaapa jotain Kummeli Stories ja Jörkan "Aitoa Menoa." Ei jumalauta mikä kriisi jos tollasta nykyään laittais maailmalle. Ja alkoholin myyntiajatkin tuli vasta vuosituhannen tällä puolella, joskus ~2003. Sitä ennen sai aamuseiskalta ostaa korjaussarjan lähikaupasta ja kioskista kaljaa ilman mitään 9-21 rajoja.

 

[Dieselnautti]

Muistatteko vielä Panu tytön?

Nyt kun tälle linjalle lähdettiin, niin mä tykkäsin kyllä enemmän Lasol-mainoksesta.

 

[living_death]

Itse asiassa tämä maitomainos on yksiä parhaita.

 

[Maranki]

Ja alkoholin myyntiajatkin tuli vasta vuosituhannen tällä puolella, joskus ~2003. Sitä ennen sai aamuseiskalta ostaa korjaussarjan lähikaupasta ja kioskista kaljaa ilman mitään 9-21 rajoja.

Keskioluen kioskimyynnin salliva laki tuli voimaan vasta 1995, 90-luvun alkupuolella kioskeista sai korkeintaan ykkösolutta. Ennen tuota lakia ei tainnut olla varsinaisia aikarajoituksia, vaan Alkon suosituksia, joiden noudattaminen vaihteli paikkakunnittain - ja täysin kuiviakin kuntia oli! Muistan 90-luvulla olleen myös aikarajoituksia, samoin niitä koskeva poikkeus taajamien ulkopuolella - Oulussa haettiin yöolutta Ouluntullin huoltoasemalta, joka sijaitsi jossakin Kaakkurin ja Kempeleen välimaastossa.

 

[podopado]

Tää on kyllä sellanen juttu että näin jälkikäteen ei voi kuin ihmetellä miten sitä 90-luvulla ja aiemmin pärjättiin, kun asioita ei voinut katsoa netistä. Eikä rajoitu pelkästään tietotekniikan ohjeisiin vaan ihan kaikkeen, päivittäisiinkin, asioihin. Parhaimmillaan pystyi soittamalla jonkun asian selvittämään, mutta usein ainoa keino oli mennä paikan päälle.

Hieman tähän liittyen sekin tuntuu nykyään oudolta ettei ihmisiin saanut yhteyttä oikein mitenkään, jos kyseinen henkilö ei ollut kotonaan.

Toki nämä asiat ei rajoitu 90-lukuun, mutta tuo oli viimeinen vuosikymmen milloin tilanne oli tälläinen. 2000-luvun puolelle mennessä jo tieto alkoi löytymään netistä ja lähes kaikilla olemaan ne kännykät.

Ennen kuka tahansa pystyi leikkimään asiantuntijaa kun oli lukenut jonkin artikkelin ja tiesi pintapuolisesti jostain. Ennen myös väitettiin jostain 1977 Stanley cup voittajasta tai minä vuonna Toyota Corolla on julkaistu, tämänkaltaiset keskustelut loppuu nykyään hyvin lyhyeen.

Ihmisiä kyllä tavoitti helpostikin, toki oli työlästä ja vaati kärsivällisyyttä. Ei silloin ollutkaan tarvetta tavoitella ilman kunnon asiaa. Netti ja pikaviestimet on kyllä lisänneet ihmisten lyhytjänteisyyttä.

 

[perato]

Ennen myös väitettiin jostain 1977 Stanley cup voittajasta tai minä vuonna Toyota Corolla on julkaistu, tämänkaltaiset keskustelut loppuu nykyään hyvin lyhyeen.

Tätä on kyl "kaivannut", oli yllättävän koviaki väittelyitä ennenku sit mentii johki kirjastoon tai vaan odoteltiin ajan kanssa, että se tieto tuli jostain vastaan =D. Turhaahan se oli, mutta kuitenni.

 

[Maranki]

Ennen kuka tahansa pystyi leikkimään asiantuntijaa kun oli lukenut jonkin artikkelin ja tiesi pintapuolisesti jostain. Ennen myös väitettiin jostain 1977 Stanley cup voittajasta tai minä vuonna Toyota Corolla on julkaistu, tämänkaltaiset keskustelut loppuu nykyään hyvin lyhyeen.

Yksittäisten faktojen tarkastaminen oli ennen toki vaikeampaa, mutta toisaalta nyt on helpompi esittää asiantuntijaa, kopsaamalla suurikin määrä argumentteja netistä ilman, että niitä ymmärtäisi yhtään syvällisemmin. Samoin lähdekritiikki on aiempaa enemmän paikallaan - vaikka kirjastostakin löytyi parapsykologiaa, von Dänikeniä ja vastaavia, niin mitään nykyisen kaltaista "vaihtoehtoisten faktojen" kaltaista runsaudensarvea ei ollut tarjolla kuin korkeintaan joissakin netin uutisryhmissä, joissa ne ammuttiin nopeasti alas. Nykyisin vaikeiden kysymysten esittäjät voidaan helposti siivota pois foorumeilta.

 

[Junaski]

90-luvulla oli vielä kavereita, nykyään on vain tuttuja. Niin ne ajat muuttuu kun vanhenee.

 

[living_death]

90-luvulla oli vielä kavereita, nykyään on vain tuttuja. Niin ne ajat muuttuu kun vanhenee.

Niinno kun nykyään ei tarvitse ketään tavata tai nähdä kun on somet, whatsapit, tiktokit ja muut.

Olen sanonut koko ajan omille lapsille, että painukaa sinne pihalle leikkimään, kuten me teimme lapsuudessa.

Sitten kun viet roskapussin jätekatokseen, onhan ne ulkona kavereiden kanssa ja jokaisella puhelin liimattuna käteen.

 

[yero]

90-luvulla oli vielä kavereita, nykyään on vain tuttuja. Niin ne ajat muuttuu kun vanhenee.

Ystävien kanssa ollaan nuorena tiivisti yhdessä, sitten jossain vaiheessa perustetaan perhe ja ollaan sen kanssa. Kavereiden merkitys muuttuu.

Tämän suuren viisauden opin niinkin yllättävästä paikasta kuin Frendit-sarjan käsikirjoittajilta, taannoisessa reunion-jaksossa oli tämä.

Hieno ysärisarja muuten, tosin sitä kerittiin esittämään hyvän aikaa, ennenkuin tulin tietoiseksi moisesta sarjasta. Lähetys kun oli lauantai-iltaisin, jolloin en ollut koskaan kotona katsomassa telkkaa.

 

[moukula]

Meillä eka kone oli 468/66 dx. Kiva oli aina yöllä hakata autoexec battia kuntoon, että lähtis kone aamulla käyntiin. Oli hommattu isän opiskelujen takia. Piti muutella asetuksia jos halus pelata cd rommilta tai peli tartte enemmän muistia jne.

Käynnistyslevykkeillähän tämä normaalisti hoidettiin ettei tarvinnut käsin kirjoitella aina uusiksi joka kerta. Eli kullekin sellaiselle pelille joka vaati jotain erikoisasetuksia oli oma levykkeensä, ja sitten kun pelit oli pelattu niin käynnistettiin vaan kone uusiksi ilman levykettä.

 

[Maranki]

Käynnistyslevykkeillähän tämä normaalisti hoidettiin ettei tarvinnut käsin kirjoitella aina uusiksi joka kerta. Eli kullekin sellaiselle pelille joka vaati jotain erikoisasetuksia oli oma levykkeensä, ja sitten kun pelit oli pelattu niin käynnistettiin vaan kone uusiksi ilman levykettä.

Käynnistyslevykkeitä en käyttänyt koskaan, oli muutama vaihtoehtoinen autoexec.bat, jotka kopsattiin halutessa käyttöön. Ja jossakin vaiheessa koneelle viriteltiin käynnistysvalikko, josta sai valita noin neljästä vaihtoehdosta haluamansa. Olisiko tuon tekeminen tullut mahdolliseksi jostakin MS DOS:in versiosta alkaen vai olisiko ollut jonkun tutun jostakin kopsima viritys? Ei tainnut kuitenkaan olla tehty grubia edeltäneellä LILO:lla, joka oli ehkä sitten vähän myöhemmin.

 

[moukula]

Ihan siihen battiin koodia kirjoittamallahan sinne pystyi tekemään nuita valikoitakin, tuttua hommaa sekin.

 

[konitohtori]

Itse en muista 90-lukua ankeana. Päinvastoin, se oli hyvinkin vauhdikas ja antoisa ajanjakso jolloin tuli matkusteltua paljon.
Muistoissani tuo aika oli hyvinkin vapautunutta ja rentoa aikaa verrattaessa nykyhetkeen.

 

[Hyrava]

Käynnistyslevykkeitä en käyttänyt koskaan, oli muutama vaihtoehtoinen autoexec.bat, jotka kopsattiin halutessa käyttöön. Ja jossakin vaiheessa koneelle viriteltiin käynnistysvalikko, josta sai valita noin neljästä vaihtoehdosta haluamansa. Olisiko tuon tekeminen tullut mahdolliseksi jostakin MS DOS:in versiosta alkaen vai olisiko ollut jonkun tutun jostakin kopsima viritys? Ei tainnut kuitenkaan olla tehty grubia edeltäneellä LILO:lla, joka oli ehkä sitten vähän myöhemmin.

Tuo käynnistysvalikko taisi tulla MSDOS 6.2:n mukana ellen ihan väärin muista. Itselläkin oli aika monta vaihtoehtoa valikossa eri pelejä ja ohjelmia varten riippuen tarvitsiko EMM vai XMM -muistia, hiirtä tai jotain muita laiteajureita.

 

[Nomber]

90-luvulla oli vielä kavereita, nykyään on vain tuttuja. Niin ne ajat muuttuu kun vanhenee.

Ehkä liittyy enemmän omaan ikään. Itselläni kaverit jäi, tai siis tapaamiset harveni paljon kun tuli lapsi. Ei vaan yksinkertaisesti ole aikaa. Tiedä sitten miten käy kun lapset on muuttaneet pois kotoa. Onko kavereita/niille aikaa.

 

[Hyrava]

Ehkä liittyy enemmän omaan ikään. Itselläni kaverit jäi, tai siis tapaamiset harveni paljon kun tuli lapsi. Ei vaan yksinkertaisesti ole aikaa. Tiedä sitten miten käy kun lapset on muuttaneet pois kotoa. Onko kavereita/niille aikaa.

Itselläni tuo ainakin johtuu pitkälti siitäkin että kouluaikojen jälkeen ovat kaverit muuttaneet ympäri maata eikä ihan huvikseen viitsi ihan vaan kahville lähteä esimerkiksi Uudeltamaalta Sodankylään tai Kuopioon. Lähempänä asuvia kavereita sentään tulee nähtyä kasvokkain vähän useammin. Toki työ ja arkikiireetkin vaikuttavat jonkin verran.

 

[Erkki_erikeepperi]

Itse en muista 90-lukua ankeana. Päinvastoin, se oli hyvinkin vauhdikas ja antoisa ajanjakso jolloin tuli matkusteltua paljon.
Muistoissani tuo aika oli hyvinkin vapautunutta ja rentoa aikaa verrattaessa nykyhetkeen.

Yleisesti ottaen ankeaa siinä oli vuosikymmenen alku lamoineen, siitä ei liene kahta sanaa. Loppupuoli oli taas optimismin ja talouskasvun aikaa. Tekniikkakin kehittyi siihen tahtiin että se oli melkein kuin eri vuosituhatta jo vuosikymmenen alkuun verrattuna..

 

[living_death]

Mikä se PC DOS oli?

 

[Kvarkki]

Tuo käynnistysvalikko taisi tulla MSDOS 6.2:n mukana ellen ihan väärin muista. Itselläkin oli aika monta vaihtoehtoa valikossa eri pelejä ja ohjelmia varten riippuen tarvitsiko EMM vai XMM -muistia, hiirtä tai jotain muita laiteajureita.

DR-DOS oli jo edellä Tais mennä valikoiden koodaamiseen enemmän aikaa kuin pelaamiseen.

 

[Hyrava]

Mikä se PC DOS oli?

PC DOS oli IBM:n lisensoima oma versio MS DOS:sta.

 

[living_death]

Muistan hämärästi, että tuli tehtyä käynnistyslevykkeitä joista sai valikon, että mitkä asetukset silloinkin otettiin käyttöön buutissa pelejä varten.

Taisi olla Cyrix 486/DX4 koneena.

Meni hiton paljon rahaa 3dfx VooDoo3 3000 AGP -korttiin.

 

[Ylimaisteri]

Itselleni 90-liku ei ollut lainkaan ankea. Lamasta ei niin paljoa muista kun ala-aste tuli aloitettua just siinä ysärin alussa, molemmat vanhemmat saivat onnekkaasti pitää työpaikkansa.
Ennen kouluunlähtöä laitettiin VSH-videot nauhoittamaan ajastimella Veijari nimeltä Brisco-sarja joskus ysärin puolivälissä, tuota kun esitettiin jostain syystä keskellä päivää TV2-kanavalla.

Joku muukin jo mainitsi kuinka Kippari-Kalle tuli 7.20 aamulla ja sen ehti katsomaan ennen kouluun lähtöä. Joko isä kuskasi tai sitten fillaroitiin kouluun parin kilsan päähän, riippui vuodenajasta ja isän työvuoroista. Kavereiden luo mentiin fillarilla, joko soitettiin ensin tai sitten vain ihan ex temporee lähettiin.

Pelikoneena oli NES, lukemattomat tunnit Super Marion parissa, se Super Mario 3 oli kyllä aivan helvetin haastava, mutta niin palkitseva.
Muistan vieläkin kun siinä oli se moninmutkainen linna viimeisellä kartalla, joko se peli bugitti, tai sitten se isoveljen kaveri oikeasti meni sen läpi oikeasta ovesta.
Commodore 64 oli myös vielä ysärin alussa, Bubble Bobble veljen kanssa oli parasta viihdettä kaksinpelinä, ennen kuin yks töhö poltti sen jotenkin söhimällä pistorasiaan.

Joillakin kavereilla alkoi olemaan SNES, noiden grafiikoita sitten porukalla ihmeteltiin. Meidän perheeseen SNESiä ei koskaan tullut kun kuitenkin sen verran köyhiä oltiin.
Tietokone ja netti taisi tulla meidän talouteen ihan vasta siinä 90-luvun lopulla vuonna 1999, jos Commodorea ei siis lasketa.
Sitten ylä-asteella joskus herran vuonna 1997 tai 1998 hommattiin Pleikkari, se oli juhlaa. Serkulla ja muutamalla kaverilla oli polttava CD-asema ja joku serkun tuttu juotteli MOD-sirun pleikkariin että sai piraatit toimimaan. Noista PS1-peleistä voisi tarinoida vaikka enemmänkin, mutta menee ehkä vähän ohi aiheen.

Kouluruuasta mieleen on jäänyt kanaviilokki, tuota tarjoiltiin vähintään kerran viikossa.
Koulusta on jäänyt mieleen kirjaesitelmä äidinkielen tunnilla. Olin melkein täydellinen kieliopin ja kaiken maailman sijamuotojen suhteen, mutta kun kirjaesitelmä koko luokan edessä oli kehno näin introverttinä, niin opettaja päätti pudottaa arvosanan 9:stä seiskaan. Mitä helvetin tekemistä jollain kirjaesitelmällä on oikeaoppisella äidinkielentaidolla?

Norrsikaste ylä-asteelle mentäessä, tuo on kai jo ollut kiellettyä viimeiset 15vuotta. Jotain opiskelijoiden nöyryyttämistä liikuntahallissa kun ysiluokkalaiset huutaa.
Itselle tuosta ei kyllä jäänyt minkäänlaisia traumoja, oli melkeinpä hauska kokemus.

Ruokakulttuuri oli ehkä vähän turhan yksipuolista.
Kotona oli tarjolla keitettyjä perunoita jauhelihakastikkeella tai nakkikastikkeella.
Kaalilaatikkoa. Hyi vittu.
Jauhelihakeitto, tämän täytyy olla joku suomalainen lama-ajan innovaatio. vastenmielistä settiä.
Makoroonilaatikko, kyllähän sitä silloin söi, mutta nykypäivänä samalla reseptilla = ei koskaan.
Pottuja ja pottuja kaikessa muodossa vähän liikaakin.

En ole sen koomin syönyt keitettyjä perunoita jauhelihakastikkeella. Yleensäkin keitetyt perunat alkaa olemaan harvinaisuuksia meidän taloudessa, joskus kesällä uudet perunat voikastikeella menee jonkun hyvän lihan kaverina.
Nälkään syötiin vain ja ainoastaan leipää. Leipää, leipää ja leipää, mitään muuta ei ollut tarjolla.
Pahimmassa tapauksessa sitä mautonta pussiruisleipää mihin laitettiin pari siivua vieläkin mauttomampaa lauantaimakkaraa, ihan hirveää paskaa.

Kaikki kyllä syötiin lapsena ja nuorena mukisematta, vaihtoehto oli olla sitten syömättä mitään, silloin ei nirsoiltu.
Nykyään varsinkin netin aikakaudella on noita vaihtoehtoja.

Mutta eipä ollut ysärillä identiteettiepävarmoja vässyköitä tai woke-porukkaa kieltämässä kaikkea tai vaatimassa historian kirjoja poltettavaksi kun Columbus oli rasisti.
Ei ollut väkeä vaatimassa eskimopuikkoja, neekerinpusuja, kipparinpiippuja tai afrikan tähteä kiellettäväksi.
Sinällään parempaa aikaa.

Nykyään taitaa ihmisillä olla asiat liian hyvin kun mitättömistäkin asioista valitetaan ja suorastaan keksitään ongelmia tyhjästä.
Ei ysärillä ollut ongelma että Suomi on liian valkoinen ja mieskuva on ahdas, niin kuin Hesarin artikkeli kertoo.

 

[living_death]

Nyt en kyllä allekirjoita sitä, että jauhelihakastike perunoilla tai nakkikastike olisi ollut pahaa. Olivat suosikkiruokia koulussa kasarilla ainakin minulle ja tuskin ysärillä maku olisi muuttunut erilaiseksi.

Ainut vaan, että ne "kumiperunat" eivät olleet yhtä hyviä kuin kotona keitetyt. Taitavat keittää suolaliemessä ja siksi niihin tuli kumimainen pinta ja siitä sanonta kumiperunat.

Nykyään lapseni valittavat, että ovat syöneet vain näkkäriä tai leipää koulussa, jos on kasvisruokapäivä, koska ei ole lihavaihtoehtoa ja tulevat kotiin nälkäisenä.

Inhokki oli tilliliha ja en tiedä voisinko enää edes maistaa sitä limakasaa.

Kannattaa opetella tekemään kunnollinen jauhelihakastike ruskealla kastikkeella. Paista jauheliha ja sipulit mausteiden sekä lihaliemikuution kanssa, lisää lopussa pari ruokalusikallista jauhoja jauhelihan sekaan ja ruskista. Lisää lopuksi vettä, maitoa tai kermaa ja anna muhia hetken aikaa.

 

[Jurppii]

Meni hiton paljon rahaa 3dfx VooDoo3 3000 AGP -korttiin.

Muistan kun ostin joskus 1997 itse valituista osista konepaketin PC Superstoresta, joka silloin taisi olla vielä Haagassa päin. Voodoo Rush oli kovaa kamaa mutta koko paketti oli muistaakseni yli 20000 markkaa.

Voodoo3 taisi lähteä samasta myymälästä mukaan myöhemmin kun piti päästä Unrealia pelaamaan.

 

[Mikkos]

Itselleni 90-liku ei ollut lainkaan ankea. Lamasta ei niin paljoa muista kun ala-aste tuli aloitettua just siinä ysärin alussa, molemmat vanhemmat saivat onnekkaasti pitää työpaikkansa.
Ennen kouluunlähtöä laitettiin VSH-videot nauhoittamaan ajastimella Veijari nimeltä Brisco-sarja joskus ysärin puolivälissä, tuota kun esitettiin jostain syystä keskellä päivää TV2-kanavalla.

Joku muukin jo mainitsi kuinka Kippari-Kalle tuli 7.20 aamulla ja sen ehti katsomaan ennen kouluun lähtöä. Joko isä kuskasi tai sitten fillaroitiin kouluun parin kilsan päähän, riippui vuodenajasta ja isän työvuoroista. Kavereiden luo mentiin fillarilla, joko soitettiin ensin tai sitten vain ihan ex temporee lähettiin.

Pelikoneena oli NES, lukemattomat tunnit Super Marion parissa, se Super Mario 3 oli kyllä aivan helvetin haastava, mutta niin palkitseva.
Muistan vieläkin kun siinä oli se moninmutkainen linna viimeisellä kartalla, joko se peli bugitti, tai sitten se isoveljen kaveri oikeasti meni sen läpi oikeasta ovesta.
Commodore 64 oli myös vielä ysärin alussa, Bubble Bobble veljen kanssa oli parasta viihdettä kaksinpelinä, ennen kuin yks töhö poltti sen jotenkin söhimällä pistorasiaan.

Joillakin kavereilla alkoi olemaan SNES, noiden grafiikoita sitten porukalla ihmeteltiin. Meidän perheeseen SNESiä ei koskaan tullut kun kuitenkin sen verran köyhiä oltiin.
Tietokone ja netti taisi tulla meidän talouteen ihan vasta siinä 90-luvun lopulla vuonna 1999, jos Commodorea ei siis lasketa.
Sitten ylä-asteella joskus herran vuonna 1997 tai 1998 hommattiin Pleikkari, se oli juhlaa. Serkulla ja muutamalla kaverilla oli polttava CD-asema ja joku serkun tuttu juotteli MOD-sirun pleikkariin että sai piraatit toimimaan. Noista PS1-peleistä voisi tarinoida vaikka enemmänkin, mutta menee ehkä vähän ohi aiheen.

Kouluruuasta mieleen on jäänyt kanaviilokki, tuota tarjoiltiin vähintään kerran viikossa.
Koulusta on jäänyt mieleen kirjaesitelmä äidinkielen tunnilla. Olin melkein täydellinen kieliopin ja kaiken maailman sijamuotojen suhteen, mutta kun kirjaesitelmä koko luokan edessä oli kehno näin introverttinä, niin opettaja päätti pudottaa arvosanan 9:stä seiskaan. Mitä helvetin tekemistä jollain kirjaesitelmällä on oikeaoppisella äidinkielentaidolla?

Norrsikaste ylä-asteelle mentäessä, tuo on kai jo ollut kiellettyä viimeiset 15vuotta. Jotain opiskelijoiden nöyryyttämistä liikuntahallissa kun ysiluokkalaiset huutaa.
Itselle tuosta ei kyllä jäänyt minkäänlaisia traumoja, oli melkeinpä hauska kokemus.

Ruokakulttuuri oli ehkä vähän turhan yksipuolista.
Kotona oli tarjolla keitettyjä perunoita jauhelihakastikkeella tai nakkikastikkeella.
Kaalilaatikkoa. Hyi vittu.
Jauhelihakeitto, tämän täytyy olla joku suomalainen lama-ajan innovaatio. vastenmielistä settiä.
Makoroonilaatikko, kyllähän sitä silloin söi, mutta nykypäivänä samalla reseptilla = ei koskaan.
Pottuja ja pottuja kaikessa muodossa vähän liikaakin.

En ole sen koomin syönyt keitettyjä perunoita jauhelihakastikkeella. Yleensäkin keitetyt perunat alkaa olemaan harvinaisuuksia meidän taloudessa, joskus kesällä uudet perunat voikastikeella menee jonkun hyvän lihan kaverina.
Nälkään syötiin vain ja ainoastaan leipää. Leipää, leipää ja leipää, mitään muuta ei ollut tarjolla.
Pahimmassa tapauksessa sitä mautonta pussiruisleipää mihin laitettiin pari siivua vieläkin mauttomampaa lauantaimakkaraa, ihan hirveää paskaa.

Kaikki kyllä syötiin lapsena ja nuorena mukisematta, vaihtoehto oli olla sitten syömättä mitään, silloin ei nirsoiltu.
Nykyään varsinkin netin aikakaudella on noita vaihtoehtoja.

Mutta eipä ollut ysärillä identiteettiepävarmoja vässyköitä tai woke-porukkaa kieltämässä kaikkea tai vaatimassa historian kirjoja poltettavaksi kun Columbus oli rasisti.
Ei ollut väkeä vaatimassa eskimopuikkoja, neekerinpusuja, kipparinpiippuja tai afrikan tähteä kiellettäväksi.
Sinällään parempaa aikaa.

Nykyään taitaa ihmisillä olla asiat liian hyvin kun mitättömistäkin asioista valitetaan ja suorastaan keksitään ongelmia tyhjästä.
Ei ysärillä ollut ongelma että Suomi on liian valkoinen ja mieskuva on ahdas, niin kuin Hesarin artikkeli kertoo.

Ai jollain muullakkin on traumoja keitetyistä perunoista

Kouluruuat oli myös vähän niin ja näin. Mauttomia kaikki tyynni. Leiväks oli vaan näkkäriä ja kerran pari viikossa ruisleipää. Salaatteja ja raasteita oli hyvin harvoin. Silloin tällöin oli joku lantun pala lisäkkeenä.
Yks mistä tykkäsin ku hullu puurosta oli peruskoulun nakkikastike. Oikein sellainen teollinen mutta mä tykkäsin siitä jumalattomasti. Mä oon yrittäny metsästää noita eines ja jauheversioita kaupoista että löytyiskö sitä jostain. Toistaiseks en oo löytäny.
Sitten meillä oli joskus jotain kasvispiirakkaa, semmoista pitsan näköistä. Siitä ei tykänny kukaan mutta mun mielestä se oli kyllä herkkua.

NES peleistä mulle on jääny hyvin mieleen Super Mario Bros 2. Sitä tuli niin pirusti tahkottua. Mä sain joskus synttärilahjaks semmosen mustavalkoisen varmaan 7" putkitelvision jota pysty käyttämään 12v akulla. Se oli melkoista juhlaa kun kesälomareissuille sai TELKKARIN mukaan! Oli jotain vaihtelua ainaisten Aku Ankkojen lukuun. Tuolla mv-putkitöllöllä pelasin sitten SMB kakkosta niin että ähky tuli. Taustalla kuuntelin Radio Mafiaa.